lauantai 29. marraskuuta 2014

Pikkujouluilua ja muuta

Eilen oli salilla pikkujoulut, jotka olivat hiukan laimeammat kuin edellisvuonna. No, hauskaa oli kuitenkin ja nyt on häntäluu kipeä steppilaudalla istumisesta. Outs!





Brittiystävilleni kaikki lumikuvat ovat olleet todella ihastelun aihe. Lumi vaan lähti yhtä äkkiä kuin tulikin.




Kuvat ovat parvekkeeltani joelle. Tavallaan inhoan joulua. Alan ostaa lahjoja jo alkuvuoden alennusmyynneistä, joten se homma on hanskassa, eikä tungoksiin tarvitse mennä.





Olen aina viettänyt paljon aikaa Lontoossa,ja varsinkin joulut. Nyt sitten äitini vuodatti minulle asioita, joista todella järkytyin. Yksi näistä oli aina niin terveen ihmisen lonkkaleikkaus.

 No hyvä, tyhmää tietty ajatella, että vanheneva ihminen säilyy elämänsä loppuun saakka ihan ilman mitään korjausta. Tarpeetonta kai sanoakaan, että ainakin yöunet menivät. Ja sitten äiti nostaa mekkalan siitä, että minä huolestuin. No totta hemmetissä huolestuin!

OK, hiukan "under the weather" tänään.


perjantai 28. marraskuuta 2014

KIKOn Black Friday - ALEKOODI

Tänään on Black Friday, eli Kiitospäivän jälkeinen perjantai, jolloin alkavat USAssa (ja näköjään nyt muuallakin) joulumyynnit virallisesti. Tällöin myös myyntikäyrät kääntyvät negatiivisesta (punainen) positiivisiksi (musta), josta syystä nimi.

KIKOlla on nyt alennuksia kautta linjan ja ne varmaankin lievittävät suomalaisten tilaajien 14 euron postimaksun tuskaa :)


Nyt lähden minimekossani pikkujouluilemaan kuntosalilleni, toivottavasti kukaan ei oksenna päälleni (tai edes olkani yli kuten viime vuonna), heh.


torstai 27. marraskuuta 2014

Piparikorkkarikilpailu - oletko sinä seuraava mestari?

Tässä niin jännä kilpailu, johon varmaan moni haluaa osallistua ihan vaan hauskuuden ja upean palkinnon takia. Bloggarina en hyödy mitään tämän kutsun julkaisemisesta, mutta idea on niin hauska, että haluan jakaa sen muittenkin kanssa. Nyt leipomaan ja paras piparikorkkari palkitaan! (toivon salaa, että se olisi tämän blogin lukijoista joku). Aiempi postaus palkintona olevasta kenkämerkistä löytyy täältä. alekoodin kera.

*********

Kolmatta kertaa Boutique Freda järjestää  PIPARIKORKKARIMESTARUUS –kilpailun. Vuoden tavoitelluin mestaruus, PIPARIKORKKARIMESTARI on luovuuden ja käytännön taitavaa osaamista parhaimmillaan. 

KILPAILU        
Kilpailussa leivotaan piparitaikinasta korkokenkä. Valmistuksessa käytettävä perusraaka-aine on piparitaikina, koristeluun ja tukielementteihin saa käyttää syötäväksi soveltuvia apu-ja tukiaineita.
Vapaaehtoinen treenaus saa alkaa heti.

OSALLISTUJAT            
Kaikille avoin.

ARVIOINTIPERUSTEET
Piparikorkkarin ulkonäkö, mallin taiteellisuus ja sopusuhtaisuus.

AIKATAULU                 
Piparikorkkariteoksia saa toimittaa Boutique Fredaan viikolla 50, alkaen maanantaista 8.12.2014 – keskiviikkoon 10.12.2014  kello 12 – 18 välillä.
Jatkoon selvityvät Semifinaali Korkkarit valitaan salaisella raadilla keskiviikko-iltana, ja leipojille ilmoitetaan jatkoon pääsystä.

PALKINNOT                
PIPARIKORKKARIMESTARUUDEN 2014 haltija saa valita upeat Lola Ramona korkkarit Lola Ramonat kevään uutuusmallistosta. Myös yllätyspalkintoja!


 TUOMARISTO JA VOITTAJAN JULKISTAMINEN
Tuomaristo koostuu arvovaltaisista jäsenistä, Myllyn Paras ruokaviestintäpäällikkö Arja Elina Laine, kirjailija-toimittaja Mirva Saukkola ja kauppiatar Boutique Freda.

H-HETKI
PIPARIKORKKARIMESTARI julkistustilaisuus on
Aika torstaina 11.12.2014 kello 17.00
Paikka Boutique Freda, Fredrikinkatu 30
kuohuvan ja pipareiden kera.
Kaikki lämpimästi tervetulleita!

LISÄTIETOJA                Boutique Freda, Kauppiatar +358 50 596 3620 tai info@boutiquefreda.com.
  
PIPARIKORKKARIMESTARIT KAUTTA AIKOJEN
Vain heillä on oikeus käyttää titteliä  Piparikorkkarimestari CV:ssä ja muissa asiakirjoissa.
2013 Leena Tuisku
2012 Anne Mustajärvi 
Kuva ei liity aiempiin piparikorkkarikilpailuihin, eikä nyt tulevaan, vaan on tarkoitettu antamaan inspiraatiota. Epäilenpä, että 3D-korkkareita ei hevin piparitaikinasta kuitenkaan synny.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Lolita Lempicka Sí Lolita

Directcosmetics on yksi sellainen nettikauppa, josta ostan jonkin verran kosmetiikkaa. He toimittavat Suomeenkin, mutta ei mitään palavaa, sillä Royal Mail ei sellaisia kuljeta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Suomeen et voi tilata parfyymejä tai kynsilakkoja. Jos sivuja jaksaa/viitsii kytsistellä joka päivä, täältä voi tehdä todellisia löytöjä. Valikoima vaihtelee joskus hurjastikin.



Johonkin pakettiin otin täytteeksi mm. Lolita Lempickan Sí Lolita - vartalovoiteita ja ajattelin, että nyt on ihan kuin kapuaisi latvasta puuhun, niihin kun kuitenkin pitäisi vielä hankkia se parfyymikin. Kitsaus iski tuossa vaiheessa ja tilasin vain ne voidetuubit ja ajattelin, että sitten seuraavaan tilaukseen se hajuvesi.

Kun korkkasin ensimmäisen tuubin, oli aika selvää, etten tulisi sitä parfyymiä koskaan tarvitsemaan. Eikä se johtunut mistään inhosta itse tuoksua kohtaan, vaan yksinkertaisesti siitä, että voide oli aika tuhdisti hajustettu.  Enpäs tosiaankaan ole tällaisiin vartalovoiteisiin ennen tutustunutkaan, tavallisestihan vartalovoide enemmänkin myötäilee parfyymia, vai miten te sen sanoisitte?

Itse parfyymi on neliapilan näköisessä pullossa ja Fragrantica sanoo siitä seuraavaa: Tämä tuoksu on onnea ja rakkauden eliksiiriä. Itämaista kukkaistuoksua on vahvistettu mausteisuudella, bergamotilla, rosepippurilla, mandariinilla, hajuherneellä, elemillä, patsulilla, tonkapavuilla ja meripihkalla.


Lolita Lempicka Sí Lolita.


Tarpeetonta kai sanoakaan, että niitä vartalovoidetuubeja riittää vielä joksikin aikaa, enkä todellakaan ole kaivannut sitä parfyymiä, sillä voiteella hajustan itseni jo ihan tarpeeksi. Säästyipä siinä jokunen punta!

maanantai 24. marraskuuta 2014

"The day went to magpies"

Jos joku nyt ihmettelee omituista otsikkoa, se tuli siitä kun joku yritti selitää "harakoille mennyttä" päiväänsä englantilaisille. Vaikka useat sanonnat ovatkin suomen kieleen kääntyneitä, toisinpäin on aika turhaa olettaa sanontoja tulkata, ellei sitten selitä tarkkaan, mitä se tarkoittaa.

On tosin ainakin yksi sanonta, jota ei tunneta muissa kielissä, ja se on "Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty". Se on käyntikortissani englanniksi käännettynä ja toimii hyvin.

Työskentelin ennen firmassa, jonka työntekijät kokivat itsensä vähintäänkin kosmopoliiteiksi, joskin markkinoinnissaan ko. yritys pitää yllä kotimaista kuvaa, olkoonkin tuotteet sitten valmistettu ainakin osin jossain muualla. Joka tapauksessa työkieli oli englanti, koska se kuului alaan, ja kun asialla oli ihmisiä, joiden äidinkieli ei ollut englanti, fiboja sattui. Milloin työkaveri hikisen ylitöitä sisältäneen päivä jälkeen ilmoitti laajalla jakelulla meilitse tarvitsevansa tämän jälkeen "ainakin pari karhua" (I need at least a couple of bears after this) tms. No, kaikkea voi sattua, ja siitä tulikin mieleen eräs keskusteluketju Pallontallaajissa, oli hauska taas lukea se läpi.

Kielikömmähdykset vielä menevät, mutta useamman kuin yhden kerran olen saanut kuulla ulkomailla kauhukertomuksia siitä kun ulkomaalaiset yhteistyökumppanit oli kutsuttu entisen työnantajani toimesta Suomeen. Nyt jälkeenpäin ovat uskaltautuneet tunnustamaan minulle, millainen kauhuntunne oli se, kun kokouspäivän jälkeen kaikkien odotettiin menevän saunaan, paikasta riippuen (avanto)uinnille, ja sitten vasta illalliselle. Minä tosin "uhrauduin" pitämään seuraa niille, joita ei sauna kiinnostanut.



Miten saunassa ollaan? Uikkarit vai pyyhe yllä? Tätä olivat monet miettineet jännityksellä kun kuulivat ohjelmassa olevan saunomista. Niin, ja sitten kun vieraat on saunaan saatu, käy joku suomalaisemännistä ottamassa ovensuusta muutaman kuvankin vielä... Niin ja saunassa ja sen jälkeen viina virtasi ja loppuillasta hilluttiin sitten karaoken tms. tahtiin. Noloa.

Tämä purkaus tuli nyt vaan siitä, koska aiheesta tuli yhtenä päivänä juttua erään englantilaisen kanssa, jolle vanhat traumat näyttivät edelleenkin olevan pinnalla saunomisen suhteen. Ymmärrän hyvin. Minua nolostuttaa asia edelleenkin, vaikkakaan en noiden kokousten iltaohjelmaa päättänyt, enkä kokouspaikkojakaan yleensä. Millaisia kokemuksia muilla lukijoilla on suomalaisten businesskuvioista ulkomaalaisten kanssa?



Pienenä loppukevennyksenä tähän laitan vielä joitakin ruokalistafiboja, joita joskus on sattunut ja jotka löytyivät netistä:

Shrimp and crap salad for two.

You can have crap on your pizza.

Tepid chicken salad with bread.

We give you water only when you ask.
(Cafe Rico, Turku 1997)

Dead snails from Åland in garlic and butter sauce.

The cock is recommending today's beef.

We can serve your steak with much blood, some blood, medium or
well-done.
(Ramada Hotel, Turku 1999)

The house's tart is called Torttu in Finnish and is warm.

Ice cream with warm bear halves and toffee sauce.

Finnish mushroom salad - wild, salty and sticky mushrooms with cream
sauce and pickles.
(Fransmanni, Turku 1993)

Mexican burrito with mutilated chicken meat and salsa.
(Raxx, Turku 1998)

Try traditional Finnish pee soup.

We can bring the nuts and drinks to your room. (room service card)

Drink something if you want. (room service card)

On our breakfast table you will find the cheese, the meat and some
others.

Omelet is made with recent eggs from a local farm where the chickens
are alive.
(Hotelli Helka, Helsinki 1993)

This week is "bird meat week" but we also have a good selection of
mammal meat.

Japanese guests can have traditional breakfast with stinky rice and
fishes.

Cocktails are served in bar and there only. You must drink cocktails
there only.

Blini served with cream and not real caviar.
(Hamburger Börs, Turku 1997)

Tar ice cream - Finnish special. Good for people who eat tar and
lingonberries.
(Viking Restaurant Harald, Turku 1998)

Children's hamburger is served with the French.

Pizzas after clock 21 are not. Sorry.
(Memphis, Helsinki 1994)



sunnuntai 23. marraskuuta 2014

GloriaBox

Niille, jotka hinkuvat itselleen yllätykseksi kosmetiikkaboxia, on uusi kotimainen vaihtoehto. Gloria on julkaisemassa ensimmäisen boxinsa joulukuussa ja ainakin mainoskuvan merkit vaikuttavat kivoilta.



Boxin hinta on 25,90 euroa, ja sen voi maksaa laskulla tai pienellä lisärahalla sille voi saada maksuaikaa helmikuuhun. Boxin voi tilata täältä. Boxeja on rajoitettu määrä, joten pidä kiirettä, jos haluat saada omasi.


Itsetehtyjä joululahjaherkkuja

Nyt kun aloin listata joululahjavinkkejä, pitänee listata jotakin herkkusuillekin sopivia, joten täältä pesee. Edellisessä postauksessa olikin jo proteiinipatukoiden ohje. Jos ystäväpiirissäsi on ahkeria kuntosalilla kävijöitä, he varmaan ilahtuvat paketillisesta sellaisia.

Livetään nyt siis hiukan kokkaamisen puolelle, ja tässä siis kokkaamista harrastavalle ystävälle mausteseoslahjavinkki. Tässä taas joululahjavinkki nestemäisessä muodossa. Joku voi tykätä myös omatekoisista myslipatukoista. Luomuilijaystävä ja lisäaineita välttelevä ilahtuu takuulla omatekoisesta ketsupista. Lemon Curd on myös omatekoisena hiukan erilaista kuin kaupasta ostettuna. Parempaa siis. Se sopii hyvin myös annettavaksi ja syötäväksi suklaakakun kylkiäisinä.

Todellinen makeanystävä voi ilahtua punajuurikinuskista kauniissa purkissa. Kesäkurpitsakakku tai Red Velvet -kakku voivat myös olla hyviä tuliaisia jouluvierailulle. Kukapa voisi myöskään vastustaa Chelsea-pullaa! Proteiinipitoinen, omatekoinen Sairaalaemännän limppu on myös maistuva lahja. Myös saksalaiset Lebkuchenit ovat maistuvia tuliaisia ja lahjoja. Suolainen Oliivikakku on bileillan tuliainen ja syötävä. Ehä Tapaninpäiväillan tai Uudenvuoden juhliin shampanjan kanssa? Myös Tapenade käy tuliaisiksi tällaisiin juhliin vaikkapa patongin kanssa. Tämä ohje on vegetaarinen sellainen.

Eikä ole joulua ilman suklaata! Tässä Avokadotryffeleitten ja Dzinnin tryffeleitten ohjeet. Jälkimmäiset kuuluivat aina lapsuuteni jouluun (ne voi tehdä myös tomusokerilla, jota saa laittaa pari desiä ainakin). Keliaakikoita voi muistaa vaikka Papusuklaakakulla. Vanhanajan perunaleivoksetkin ovat maistuvia.

Kookosjääkuutiot ovat myös helppotekoinen pikkuherkku. Tässä myös Suklaafudgen ja italialaisten Cantuccinien ohjeet.  Todellinen gourmet-ihminen ansaitsee Cantuccinipussinsa kanssa pullon italialaista Vinsantoa, johon keksit dipataan. Entäs mitäs sanoisit pussillisesta punaposkisia omenia ja kauniista purkillisesta Suolakaramellidippiä?

Vaahtokarkkien ystävälle voi väsätä niitä itsekin. Marmeladikarkitkin voi tehdä itse, lapsuudenkodissani niitä valmistettiin päärynänmakuisina makeutusaineella, koska diabeetikkoisänkin piti saada "vihreät kuulansa". Sokerittomien Kirsikkapikkuleipien ohje on myös hyvä sokeria välttelevälle. Lakupallot ovat muuten myös hämmästyttävän hyviä!

Ehkäpä näistä ehdotuksista löytyy sopivia joulunajan lahjoja ja tuliaisia? Tai muuten vaan erilaista joulunajan syötävää?




lauantai 22. marraskuuta 2014

Itsetehtyä joululahjakosmetiikkaa (+ muita DIY-lahjavinkkejä)

Nyt kun aiemmassa postauksessani mainitsin Lushin huulikuorinnan, pitänee antaa ohje itsetehtyynkin versioon, joka ei todellakaan maksa paljoa. Vielä ehtii tilata esim. iHerb.com'sta ja vaikka Pienestä Tuoksukaupasta tarvikkeita, ja samaa reseptiä voi käyttää myös käsikuorinta-aineen tai vartalokuorinnan  valmistukseen. Tällöin se tietty pakataan isompaan purkkiin. Nättejä lasipurkkeja löytyy myös mm. kirpputoreilta, ja koristeluun tarvitaan vain kekseliäisyyttä.

Kannen päälle voi myös pingottaa kakkupaperin ja sitoa sen kiinni kauniilla hauhalla. Tee itse purkkiin etiketti, jos haluat, tai kirjoita kannen päälle purkin sisällöstä.

Sokerikuorinta-aineen perusohje

2 osaa sokeria (valkoista, ruskeaa, kookossokeria, intiaanisokeria....)
1 osa öljyä (kookos, manteli, oliivi- tms.)
1/2 - 1 tl E-vitamiiniöljyä (toimii osin myös säilöntäaineena, myös venhänalkioöljy käy)

+ makuaineet ja karamelliväri (jos haluat)

Sekoita aineet huolellisesti ja purkita.

Piparkakkukuorinta

1 osa fariinisokeria
1/2 osaa kookosöljyä
1/2 tl E-vitamiiniöljyä
1/2 tl piparkakkumaustetta (tai enemmän)


Vaniljakuorinta

1 osa fariinisokeria
1/2 osaa manteliöljyä
1/2-1 tl E-vitamiiniöljyä
1 tl aitoa vaniljauutetta (tai enemmän)


Sitruunakuorinta käsille

1 osa valkoista sokeria
1/2 osaa oliiviöljyä
1/2-1 tl E-vitamiiniöljyä
15-20 tippaa eteeristä sitruunaöljyä (tai enemmän)
(tähän kuorintaan voi tipauttaa myös tipan-pari jotakin yrttiöljyä, esim. timjami, rosmariini jne.)


Olen aiemmin postaillut hyviä lahjaideoita omatekoisina versioina. Kerään ne nyt tähän linkkeinä. Hierontapanantekoidiksiä löytyy täältä.

Seerumiohjeita löytyy täältä., ja täältä. Ihoöljyistä on hiukan taustatietoa täällä aiheeseen liittyen.

Hierontakynttilä on takuulla mieleinen ja erilainen lahja ystävälle! Ohje löytyy täältä.

Aurinkosuojat liittyvät kesään, mutta jos tiedät lahjan saajan olevan lähdössä aurinkolomalle, tässä lahjaidea siihen tilanteeseen.

Paljon liikkuvalle ystävälle voit väsätä proteiinipatukoita, ohje täällä.

Omatekoiset talouspuhdistusaineet eivät liene kovin kiva lahja, mutta laitanpa ohjeen tänne vaikka joulusiivouksia ajatellen. Kotitekoinen hammastahnakin on vähän niin ja näin, mutta laitetaanpa tänne senkin ohje. Jos teillä on muuten venäläisiä ystäviä, älkää ihmeessä antako mitään peseytymiseen liittyvää, sillä siitä voi tulla nolo juttu, sillä se vihjaa saajan likaisuuteen!

Päivitän listaa, joten käykäähän kurkkaamassa ajoittain tähän postaukseen uudelleen!

Talvi-iho, hoito, meikkaus ja hiukset

Alluressa oli pieni artikkeli siitä, mitä kaikkia virheitä voi talvi-ihon hoidossa jne. tehdä. Talvella kylmä ilma kun rasittaa ihoa ja kuivattaakin sitä. Runsas vaatetuskin voi tuoda omat ongelmansa ihoon. Tässä vapaa käännös omien lisäysteni kera.

1. Kuuma suihku aamuisin, tai pitkä ja höyryävän lämmin suihkuhetki voi liuottaa iholta sen lipidikerrosta. Lipidit, eli rasvahapot pitävät ihon kosteana ja kunnossa. Vältä siis pitkiä ja kuumia suihkuja.

2. Koska talvella iho on kuivempi kuin muina vuodenaikoina, kannattaa myös välttää saippuapohjaisia puhdistusaineita iholla, sillä ne myös pesevät ihoa suojaavan rasvakerroksen pois.

3. Ihon oma rasva on parempi kuin lisätty rasva, mutta jos nyt sattuu niin, että iho kuivuu aina hilseilyyn saakka, hilseily on kuorittava pois ennen kosteusvoidetta. Muuten kosteusvoide ei imeydy kunnolla. Vielä pahemmalta kuivalla kasvojen iholla näyttää meikkivoide, ellei ihoa ole kuorittu ja kosteutettu. Vältä talviaikaan mekaanisia kuorintoja, sillä ne saattavat vaurioittaa muutenkin rankassa ilmastossa kärsivää ihoa.

4. Vältä vahamaisia huuliraqsvoja, sillä ne eivät imeydy kunnolla talvi-ihoon. Käytä mieluummin juoksevampia tuotteita. Varsinkin hyaluronihappoa sisältävät voiteet toimivat hyvin.

Puolalaisella DermoFuturella on aivan loistava huulivoide, joka pehmittää huulet hyvin. Se myös lupaa täyteläistää ne ilman injektiota, mutta siitä en voidetta kokeilleena mene takuuseen. Tosin hoidetut huulet saattavat näyttää pulleammilta ja kauniimmilta. Voide sisältää hyaluronihappoa. Suosittelen, jos jostakin tätä saatte käsiinne!

5. Muista aurinkosuoja ainakin kevätalvella. Valitse päivävoide, jossa on auringonsuojakerroin.

6. Käytä ulkona käsineitä. Vältä - jos suinkin mahdollista -  käsien desinfiointiaineita ja saippuapesua ja kuumaa vettä. Pyri käyttämään voidemaisia vaihtoehtoja pesuun ja desinfiointiinJos. Käytä myös käsivoidetta ja kynsinauhaöljyä useammin kuin kesällä.

7. Kun luonto on huurteessa, vältä huurteisia sävyjä silmämeikissäsi, sillä ne saavat kasvot helposti näyttämään haalistuneilta. Meikkitaiteilija Dick Page suosittelee Alluressa yllättäviä värejä talviseen silmämeikkiin. Alla siis suositellut sävyt, eli Shiseido Makeup Luminizing Satin Eye Colors sävy  Blue Stone ja alempana Pyrite Sun. Molemmat sävyt ovat hiukan metaliisia.




8. Käytä usein paksua jalkavoidetta ja sukkia öisin estääksesi kuivia kovettumia jaloissasi. Tee jalkahoito useammin kuin muina vuodenaikoina.

9. Käytä esim. porkkanaöljyä antamaan kasvoillesi väriä. Itseruskettavistakin löytyy nykyään ihon omaa melaniinintuotantoa aktivoivia voiteita, joilla saa kevyen ja tasaisen rusketuksen ihon kosteutuksen lisäksi. Mm. Samparin 3 Day Weekend on tällainen voide.



 10. Käytä hattua. Anna hiusten kuivua kunnolla pesun jälkeen, ennenkuin tunget ne hatun alle. Pitkät hiukset kannattaa kiepauttaa sykerölle ja laittaa lakin alle. Jos puolipitkät hiuksesi ovat jakauksella, laita jakaus lakin alle juuri vastakkaiselle puolelle ja kun otat hatun pois päästä, palauta jakaus alkuperäiselle paikalleen. Näin hiukset pusuvät kuohkeina. Lyhyet hiukset voi pöyhiä kostein käsin tai pienellä määrällä muotoiluainetta sen jälkeen, kun on ottanut hatun pois päästä.

11. Jos ilma on tuulinen, voi olla tarpeen käyttää vedenkestävää silmämeikkiä, ainakin jos silmät alkavat herkästi vuotaa vettä. Jos huivi tai takin kaulua hankaa poskista meikit pois, kannattaa ne kiinnittää läpikuultavalla puuterilla ja meikkifiksaussuihkeella.

12. Kesällä sopivat hiusten sävyt voivat näyttää talvisäällä kelmeiltä. Jos olet blondi, sävytä hiuksesi hiukan lämpimämpään, kullankeltaiseen suuntaan ja vältä kylmiä tuhkansävyjä. Voit myös raidoituttaa hiuksesi vaalean lisäksi lämpimillä, tummemmilla sävyillä. Jos olet vaaleanruskeatukkainen, harkitse syvempää pähkinänruskeaa sävyä, ja jos olet brunetti, suklaanruskeaa. Käsintehdyt korostukset (folioraitojen sijaan) näyttävät luonnollisemmalta ja luovat moniulotteisen tuloksen. Punapäät taas varokoon kaikkea sinisellä taitettua tai burgundinpunaiseen vivahtavaa.

13. Kirkkaat huulipunasävyt näyttävät kivoilta talvellakin, mutta valitse talveksi läpikuultava huulipuna, joka näyttää talvi-iholla paremmalta kuin paksu tai mattainen.

torstai 20. marraskuuta 2014

Loput ostokset LUSHista

Testasin nyt sitten toisenkin ostamani tuorekasvonaamion, Ayeshan, jossa on seljankukkaetikkaa ja -öljyä, savea, hunajaa, taikapähkinää ja parsaa, ja sen pitäisi kuoria ihoa entsymaattisesti. Tätä naamiota mainostetaankin "tuhkimonaamiona", jonka avulla voi kaunistautua esim. iltajuhliin. Minun pintakuivalle iholleni tämä näytti sopivan ja tekikin siitä pehmeänoloisen pohjan meikille.



Sokerina pohjalla ostoskassissa oli legendaarinen Lemony Flutter, jota olen käyttänyt jo iät ja ajat. Jos eivät kynsinauhat ja kuivat paikat ihossa muulla parane, niin tällä paksulla tahnalla kyllä! Tuoksukin on niin ihana, että melkein voisin lusikoida sen purkista suoraan suuhuni! Parhaiten tämä toimii, kun laitat sitä käsiisi ja vedät puuvillaiset hansikkaat yöksi käteesi. Aamulla kädet ovat todella pehmeät. iHerb.com muuten myy tällaiseen tarkoitukseen edullisia Ecotoolsin käsineitä ja sukkia. Niitä mahtuu aina pakettiin kun tilaan jotakin.




Onko teillä jotakin erityissuosikkeja Lushin tuotteissa?

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Kuitupitoiset proteiinisämpylät

Nämä sämpylät ovat hyviä paljon liikuntaa harrastaville, hiilihydraatteja vältteleville tai esimerkiksi vanhuksille, joiden ravinnossa pitää keskittyä niin proteiinien saantiin kuin vatsan toimintaan.

Ohje on erittäin helppo ja siitä tulee noin 4-5 lituskaa sämpylää, jotka kannattaa ainakin pienissä talouksissa halkaista ja laittaa pakastimeen ja ottaa sieltä käyttöön leivänpaahtimen kautta.

 Ohje on gluteeniton, jos siitä jättää leseet pois ja korvaa ne lisäämällä hiukan enemmän jotakin listassa mainituista jauhoista.

Tästä sämpylätaikinasta ei ehkä tule kuitenkaan näin hienoja teelmyksiä, mitä Sainsburys mainostaa netissä.

Kuitupitoiset proteiinisämpylät

2 kananmunaa
2 rkl maitorahkaa
2 tl leivinjauhetta
2 tl psylliumia
1  1/2 dl manteli-/pähkinä-/chiasiemen-/ pellavansiemenjauhetta tai näiden sekoitusta (tai sekoita vaikka  näitä kaikkia)
3 rkl vehnänlesettä
1 rkl seesaminsiemeniä (tai muita siemeniä)
150 g juustoraastetta

Laita uuni lämpiämään 225 C. Vatkaa kulhossa munien rakenne rikki ja lisää seokseen maitorahka vatkaten seos tasaiseksi.

Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää muna-rahkaseokseen. Lisää lopuksi juustoraaste.

Tee uunipellille leivinpaperin päälle kahden lusikan avulla 4-5 pyöreää sämpylää ja anna niiden kohota uunin lämmetessä. Paista kauniin ruskeiksi, eli noin 10-15 minuuttia.

 Huomaa, että chiasiemen- ja pellavansiemenjauho imevät paljon nestettä, joten niitä saattaa tarvita hiukan vähemmän.


Livbox marraskuu 2014 ja muuta asiaa

Livboxkin tulla tupsahti, vaikka ei niin olisi ollut väliksi. En siis innosta hihkunut. Mutta kun se oli veloitettu, niin.... Kuulemma jokunen muukin boxi oli joutunut teille tietymättömille, missä sitten lieneekin vika.



No sainpa  reissupinsetit (Bangerhead), Marvinin reissuhammastahnan ja matkoille mukaan tuon Bernard Cassieren mustikkaisen yönaamion matkakoon. Lumenen huulikynä näyttää lohduttoman pinkiltä. Tuollainen purkkapinkki ei punapään huuliin sovi, olisi edes hiukan tummempi, mutta ei.

Irtoripsillä (Ibero) saattaa olla joskus käyttöä, mutta taas Bangerheadin alennuskortilla en usko sitä olevan.

Vähän laihanlainen boxi, vaikka teema Hollywood niin mahtipontiselta kuulostaakin. Sisällössä ei nyt mitään suurempaa glamouria ollut.

*******

Asiasta toiseen: Kuka osaisi kertoa minulle, mikä tämä härpäke oikein on? Se on käsittääkseni tullut mukana jostakin konferenssista mainoslahjana, mutta minulla ei ole aavistustakaan siitä, mikä se oikein on! Kooltaan se on noin 12 x 6 x 2,5 cm. Se on avattava ja vaikuttaisi olevan jotakin tietotekniikkaan liittyvää, sillä molemmissa kyljissä on pari USB-porttia ja toisessa kyljessä näiden lisäksi vielä jonkinlainen piuhan paikka.







Tämä valkoinen osa on hieman nihkeän pehmeä ja "kumimainen".

Minulla on jotakin muitakin arvoituksellisia kamoja, jotka ovat olleet mainoslahjoja, mutta joiden tarkoitusta en ole heti hoksannut. Aloitetaanpa nyt kuitenkin arvuuttelu tästä. Kuka tietää/arvaa?


tiistai 18. marraskuuta 2014

Ostoksia LUSHista

Kuten mainitsin, tuli käytyä Lushissa ja nyt kokeilin paria minulle aikaisemmin tuntematonta tuotetta. Ostin kaksi tuorekasvonaamiota, joita en ollut ennemmin kokeillut ja nyt testasin toista näistä. Olen aiemmin ollut varsin vakaa Catastrophe Cosmeticin käyttäjä, mutta aina pitää kokeilla jotakin uuttakin.



Brazened Honey
on muistaakseni suhteellisen uusi tulokas Lushin valikoimissa. Nimensä mukaan se tuoksuu "häpeämättömästi" hunajalle.



Tämän tekee mielenkiintoiseksi se, että se on kuoriva naamio. Kuorivina aineina toimivat entsymaattisesti tuore fenkoli, inkiväärinjuuri, persilja ja korianteri. Lisäksi siinä on jauhettua mantelinkuorta mekaaniseen kuorintaan.  Se sisältää myös antiseptisia aineita, kuten salviaa, katajanmarjaa, neilikkaa, rosmariinia ja kardemummaa sekä ihoa kirkastavia aineita (kananmuna, hunaja, limetti) ja pehmentävää manteliöljyä. Iho tuli käytön jälkeen todella pehmeäksi.

Ennen kassalle menoa nappasin vielä mukaani summanmutikassa huulikuorinta-aineen pienessä purkissa. Maku sattui olemaan Bubblegum, enkä suuriakaan tästä kuorinnasta odottanut, mutta sepä kuitenkin kirkkaasti ylitti odotukset! Eikä makukaan ollut pöllömpi. Huulista tuli todella sileät, suoosittelen!



Voisin kuvitella, että tällaisesta ihastuu varsinkin joku teinityttö ikihyviksi, joskin tehosi se kyllä minuunkin, joka olen aika kaukana teini-ikäisestä. Tuo purkan tuoksu on ihana! Vaikka en siis purkasta tykkääkään.

Ihanan sokerista pinkkiä tavaraa  - tosin kun ainesosalistaa katsoo, tällaista voisi varmaan väsätä itsekin!

PS: iHerbissä on tällä hetkellä kaikista meikeistä ja meikkivälineistä (mm. Real Techniquesin ja Ecotoolsin siveltimistä yms.) -20% aina keskiviikkoon klo 20.00 saakka Suomen aikaa. Kannattaa käydä ostoksilla!



maanantai 17. marraskuuta 2014

Memebox

Ja kävi sitten niin, että osa Livboxeista  - mukaanlukien minun boxini  - oli hävinnyt teille tietymättömille. Lupasivat tietty postittaa sen uusiksi, mutta joo, enpä olisi välttis tarvinnut sitä.

Satuin saamaan korealaisen Memeboxin Superbox #68:n käsiini. Boxin nimi oli oikeastaan "Mission Impossible: Long-Lasting. Katsotaanpa, mitä se piti sisällään.

7 täysikokoista tuotetta kätki boxi sisäänsä.

Haken Green Tea Curl Raise Essence 2X. Kosteuttava hiuslotion, joka sisältää vihreää teetä ja polymeereja. Antaa kampaukselle tukea ja kiiltoa ja hoitaa kuivia latvoja. Olen ennemminkin törmännyt näihin vetisen voiteen kaltaisiin lotioneihin Aasiassa, ja kyllähän ne kieltämättä toimivat.

Mizon Oh! Shy Real Topcoat Fixer. Luulin ensin, että topcoat viittaisi kynsilakkaan, mutta ei, tämä onkin spraymallinen meikkifixeri, josta sanotaan sen olevan kevyt, hikoilun ja hankauksen kestävä viimeistelyaine meikille. Se sisältää hyaluronihappoa ja hunajaa, mutta ei ole tahmea. Saa meikin kestämään 12 tuntia. 

RiRe Luxe Eye Fixer fiksaa silmämeikin. Tuote on hiukan kuin väritöntä rajausgeeliä, jota levitetään siveltimellä silmämeikin päälle. Se sisältää hunajauutetta, E-vitamiinia ja kollageenia, ja sen poistamiseksi kalvo vain kuoritaan silmämeikin päältä. Kokeilin vain käteen, mutta nähtäväksi jää, miten toimii silmissä. Kuvan alemmista tuotteista kerrotaan seuraavan kuvan yhteydessä.

Julia Gardensin ruskea silmienrajausväri ohuine siveltimineen miellytti minua suuresti. Entinen eyeliner onkin lopahtamaisillaan. Klassisen punainen Ruahin Lip Tint oli sävyltään nappivalinta. Olen tyytyväinen.

Sokerina pohjalla oli Original Raw'n irtopuuteri peilipakkauksessa.  Se on läpikuultava puuteri, jolla saa mattapinnan ihoon. Puuteri sisältää maissipuuteria, riisiä, mustapapua ja karhunvatukkaa ja siinä on aurinkosuoja (oletettavasti fysikaalinen).

Sellainen boxi tämä. Tuntuiko jokin noista tuotteista erityisen kiinnostavalta?


sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Säästöjä talouskuluissa?

Olen varmaan aiemminkin maininnut tästä, mutta koska eräs aikuisena opiskelemaan ryhtynyt ystäväni on kivenkovaan sitä mieltä, että "köyhällä opiskelijalla ei ole varaa syödä terveellisesti", olen alkanut seurata hiukan omiakin ruoka- ja talousmenojani.

Myönnän kyllä, että ruoka on Suomessa kallista verrattuna moniin muihin maihin. Esimerkiksi Britanniassa ruokatavarat eivät kanna mukanaan ALV-taakkaa, kuten Suomessa.Lisäksi tietystikin ruoan hinnassa Suomessa vaikuttavat maan pohjoinen sijainti, harva asutus (kuljetuskustannukset) ja populaatio sinänsä (suhteellisen pienet jakelumäärät).

Ystäväni väittämä koski sitä, että köyhän pitää elää suurinpiirtein einespizzalla ja ylipäätäänkin hiilihydraattipitoisella ja ravinneköyhällä ruoalla, mitä minä en ihan allekirjoita. Tutkailin hiukan kauppalaskujani. On totta, että tuoreet kasvikset ovat sesongin ulkopuolella kalliita, mutta en pidä pakastettuja niinkään pahoina, sillä ne yleensä pakastetaan nopeasti ja kypsinä, kun sitävastoin tuoreet hedelmät ja kasvikset korjataan lähtömaasta raakoina ja kypsytetään vasta perillä. Kasviksista puheenollen, kotimaiset juurekset ovat ihan hyvää ja edullista.ravintoa, ja niistä saa monenlaista ruokaa. Ei aina tarvita perunaa!

Myönnän kuuluvani siihen sakkiin, jonka on pitänyt opetella uudelleen syömään kasviksia. Joskus aikoinaan kasvikset tarkoittivat vetisiä pakastevihanneksia keitettyinä lautasella tai kouluruokalassa kivikovaa lanttu- tai naurissiivua nakerrettavaksi, tai parhaassa tapauksessa kuivakkaa juuresraastetta. Ei siis mitään niin kovin herkullista. Raasteista pidän nykyään, mutta siihen voi laittaa itse kostukkeeksi vinaigretten ja juureksista saa myös uunissa hyviä, kun ne paahtaa ja tarjoaa jonkin helpon kermaviilipohjaisen kastikkeen kanssa. Nam, reseptiä tulossa siitäkin.

Tuontitavarasta aiheutuu myös hukkaa. Eräs ystäväni kertoi merikapteeni-isänsä sanoneen, että kaukaa tulleesta omenalastista heitetään pois kaikki matkan aikana paleltuneet, koska vain makeimmat eivät jäädy ja vain ne menevät hyvin kaupan. Suuri(n) osa lastista siis ei päädy kauppoihin.

Laskeskelin hiukan ja väitän yhden ihmisen pärjäävän noin viikon parinkymmenen euron ruokakauppalaskulla. Siis jos hiukan miettii, mitä ostaa ja tekee itse ruokaa. Karppaus.info -foorumilla on ollut rahankäytöstä keskustelua, joka löytyy täältä (kelaa alemmaksi ao. otsakkeeseen). Minä voisin kuitenkin  - siis siitä paristakympistä  - vetää hiukan tiukemmallekin rahankulutukseni, sillä nyt tuohon pariin kymppiin viikossa sisältyy kaikenlaista turhaakin herkkua, kuten tummaa suklaata, jota menee päivittäin kahvi- tai teekupposen kanssa. Eikä se herkuttelu ihan jää siihen sulkaaseen, valitettavasti!

Ostin muuten uuden, hienon kokkiveitsen!

 Nyt voi joku huomauttaa, että mitä karppaus tähän kuuluu, mutta tässä tapauksessa se kuuluu, sillä olen edelleen sitä mieltä, että leipä ja muut ravintoköyhät hiilihydraatit ovat turhia ruokavaliossa. Otetaan ne tarpeelliset hiilihydraatit kasviksista ja silloin tällöin kaurapuurosta (joka oikeasti on hyvää voisilmän kanssa). Nytkin minulla porisee kasvispata keittiössä. Lihaakaan en paljoa syö. Hyvän kalasopan saa pakasteseitistäkin.

Söin eilen pari sämpylää ja siitähän ei nälkä ainakaan minulla lähde. Tai siis lähtee, tekee turvonneen ja kupluttelevan olon, nostaa verensokeria ja sitten laskee sen taas, niin, että nälkä on kahta pahempi. Jos leipää kaipaan, teen ns. minuuttisämpylän (jonka ohje on täällä jossakin), sillä se pitää nälän hyvin.

Muita rahasyöppöjä taloudessa ovat talous- ja vessapaperit. Talouspaperia en periaatteessa käytä ja vessapaperiksi en halua ostaa sellaisia löysiä ja pehmeitä rullia, jotka eivät riitä mihinkään. Riittoisin vessapaperi on mielestäni Luonnonystävän WC-paperi, siis se neljän rullan pakkaus. Rullat ovat tiiviitä ja riittoisia, mutta valitettavasti tätä sorttia eivät nykyään monet kaupat myy.

 Paljon tietty riippuu myös siitä, mistä ostoksensa tekee, varsinkin jos on isompi porukka ruokittavana. Vai mitä mieltä olette tästä asiasta (tai aiheesta ylipäätään)?

lauantai 15. marraskuuta 2014

Spotted Dick

Olimme kerran erään naispuolisen kollegani kanssa myöhäisellä lounaalla Lontoon Marble Archin tietämillä eräässä klassisessa fish & chips -paikassa. Tämä oli oikeastaan business-tapaaminen kahden charmantin herrasmiehen kanssa, ja vaikka kyse olikin liikelounaasta oli tunnelma aikalailla katossa. Jälkkärilistan antimista päädyimme maistelemaan Spotted Dickiä, jonka nimi kirvoitti makeat naurut.

Ennenkuin muillakin pääsevät ajatukset karkuun, voin kertoa, että nimi tulee herukoiden tummista pilkuista (spotted) ja dick ei tule mistään sen "kiinalaisemmasta" kuin ehkä sanasta pudding (joka siis yleisesti tarkoittaa jälkiruokaa Brittilässä) tai ehkä sanasta dough (taikina). Oli miten oli, se on ihan kiva jälkiruoka varsinkin vaniljakastikkeen kanssa tarjottuna, ja jota kannattaa kokeilla. Tässä helppo ohje.



 Spotted Dick (6:lle)

175 g jauhoja
2 tl leivinjauhetta
hyppysellinen kanelia
hyppysellinen suolaa
50 g hienoa sokeria
75 g jäätynyttä voita raastettuna (alkuperäisessä ohjeissa ihraa)
75 g (kuivattuja) herukoita (onnistuu kyllä pakastetuistakin/tuoreista)
1/2 sitruunan raastettu keltainen kuoriosa
1 kevyesti vatkattu muna
5 rkl maitoa

Kostutukseen:

4 rkl vaaleaa siirappia
1/2 sitruunan raastettu keltainen kuoriosa
2-3 rkl sitruunamehua (vastapuristettua)


Huomaa, että itse valmistus kestää n. 30 min, mutta kypsentäminen 2 h 45 min. Valitse kypsennystavaksi perinteinen höyrytys tai uunipaisto.

Raasta voi/ihra kylmänä ja suojaa kätesi siinä toimenpiteessä alumiinifoliolla niin, ettei käden lämpö sulata rasvaa.

Voitele vanukasvuoka tai vuoraa se leivinpaperilla. Tavallinen rengasvuoka käy hyvin, ellet omista vanukasvuokaa.

Siivilöi jauhot, leivinjauhe, suola ja kaneli kulhoon. Sekoita ainekset ja lisää niihin sokeri ja rasva, sitten herukat ja sitruunankuori. Tee kolo seoksen keskelle, lisää siihen muna ja maito ja sekoita taikina pehmeäksi. Seos saa olla kuin kakkutaikinaa, joka valuu hiukan puuhaarukasta. Lisää hiukan maitoa tarvittaessa.

Kaada taikina vanukasvuokaan ja taittele sen päälle kaksi kerrosta leivinpaperia, jotka on taitettu keskeltä laskokselle. Laskos antaa taikinalle tilaa nousta. Yritä laittaa paperi päälle tiiviisti. Sido narulla, jos voit. Jos teet vanukkaan uunissa, paperia päällä ei tarvita.

Laita vanukas vesihauteeseen kiehumaan 1 3/4 h, TAI paista se 180 C uunissa noin tunnin. Jos teet vanukkaan uunissa, se ei tarvitse paperia päälleen, mutta peitä se alumiinifoliolla paistamisen loppuaikana. Sen ei saisi ruskistua.

Kun vanukas on miltei valmis, kaada kostutuksen aineet pannulle ja kiehauta.

Kun vanukas on kypsynyt, kaada se varovasti tarjoilulautaselle ja kostuta kauttaaltaan kuumalla siirappiseoksella (itse teen tämän jo vuokaan ja kaadan teelmyksen vasta sitten lautaselle, mutta se riippuu vuoan mallistakin).

Tarjoile lämpimänä lohkoina vaniljakastikkeen kanssa.

 

perjantai 14. marraskuuta 2014

Marraskuun LoveLula -boxi

Marraskuun LoveLula-boxin päällä komeili £25 arvoinen lahjakortti HelloFreshin palveluun.  Olen katsellut palvelua ennenkin"sillä silmällä" ja kortti olikin erittäin mieluinen. Kyseessä on siis palvelu, jonka myötä saa viikottain tiistaisin ja torstaisin "ruoka-aineboxin" resepteineen. Käsittääkseni jokin tällainen palvelu on olemassa Suomessakin? Erittäin mielelläni tätä kokeilen. Täällä esimerkkejä boxeista.




Mutta sitten ihan pääasiaan, eli LoveLula-boxiin. Mitäs sieltä löytyikään.....




Aloitetaan ylhäältä, eli paketin ainoasta näytekokoisesta tuotteesta, joka on SUTI Cleansing Balm. Iholla öljymäiseksi muuttuva, käsintehty ihonpuhdistusvoide, kertoo siitä tuoteseloste.

Alhaalla vasemmalta oikealle ensin sinivalkoisessa pakkauksessa LIVING NATURE active Manuka Honey Nourishing Hand Cream. Tuntuu todella ihanalta ja uppoa hyvin ihoon. Sisältää lehtikuusiuutetta.

Vihreävalkoisessa pakkauksessa sen vieressä  BAREFOOT SOS Face & Body Rescue Cream.  Soveltuu kuivalle ja herkälle iholle ja tuntuu myös erittäin hoitavalta. Tykkään! Imeytyy ihoon hyvin.

Oranssissa tuubissa JASON Brightening Apricot Wash. Saippuaton, vaahtoava, mieto ihon kuorinta. Valitettavasti tämä on fysikaalinen kuorintavoide, joten en voi sitä itse käyttää, eli joku saa tämän jossain vaiheessa lahjaksi. Tai sitten käytän sen vaan kropalle.

Viimeisenä Giovannin Deep Moisture Shampoo. Nyt alkaa kylppärissä olla jo aikamoinen shampoopullovaranto. Pesen yleensä tukkani kuntosalilla, jossa on siihen tarvittavat aineet, joten kotona näitä ei kulu. Mutta pannaanpa jonoon odottamaan vuoroaan. Shampoo siis sopii kuiville ja käsitellyille hiuksille ja lisää hiusten kiiltoa. Varmaankin ihan hyvä tuote!

Jasonia ja Giovannia saa myös iHerb.comista.

Paketissa olevista merkeistä saa -20% alennuksen koodilla BBNOV. Jos kiinnostuit, tilaa täältä.

torstai 13. marraskuuta 2014

Joululahjavinkkejä

Eilen tuli käytyä Lushissa (taas vaihteeksi!) ja  - niin, ostettua taas hiukan kaikenlaista. Muunmuassa nämä kaksi hierontapalaa, joista toinen olikin uusi tuttavuus. "Pehmeä Sydän" taas kestosuosikki!

Tuon uuden hierontapalan nimi näkyy olevan Percup, eikä siitä ole mitään tietoa suomalaisilla Lushin nettisivuilla.

Percup.

Soft Coeur.

Molempien ainesosalista on aika selkeä, Percupissa on kokonaisia kahvinpapuja ja niiden lisäksi reilun kaupan kaakaovoita, sheavoita, orgaalista jojobaöljyä, neitsytkookosöljyä, vetiveröljyä (eteerinen öljy), vaniljaa, korianteriöljyä (eteerinen öljy), kofeiinijauhetta (!!!!), paahdettua kookostiivistettä, geraniolia, linaloolia.

Kofeiinia? Eikös sitä ole monissa selluliittivoiteissa? Ilmeisimmin tällä siis pitää voidella/hieroa sellaisia paikkoja (vaikka oikeasti liikunnan myötä oma selluliittini on kyllä hävinnyt, tosin varmaan johtuu kasvisvoittoisesta ruokavaliostakin, selluliittihan on tulehdustila kudoksessa). Kofeiinitabletteja saa muuten apteekista, jos nyt joku haluaa niitä omatekoiseen hierontapalaansa jauhaa.

Tällaisia hierontapaloja (joita minä käytän vartalovoiteina) voi ihan hyvin väsätä itsekin vaikka joululahjoiksi. Kukapa ei ilahtuisi tällaisesta, kauniisti pakattuna! Tarkista kuitenkin saajalta, sietääkö hän voimakkaita tuoksuja.

Esimerkiksi iHerb.com ja Pieni Tuoksukauppa myyvät tarvikkeita, ja lisäksi ehkä myös joudut pistäytymään kaupan maustehyllyllä (tai yleensäkin ruokakaupassa, tässä toinen helppo ja kiva idea hierontapalaksi). Kivojen lahjojen ei aina tarvitse olla kalliita!


Hienon kiiltävä kynsilakka

Pitää oikein laittaa kuva tännekin. Käyppäisin Superdrugissa ja samalla tuli shopattua jälleen kerran yksi kynsilakka, joka itse asiassa olikin ihan hyvä ostos. Hieman vaaleampi kuin Essien Big Spender, ja ainakin nyt tuntuu paljon paremmalta laadultaan kuin Essie, eli tämä siis on Revlonin African Tea Rose, parfymoitu kynsilakka iloisen pinkissä sävyssään. Peittää hyvin yhdellä kerroksella, nätti pullo ja kynnet tuoksuvat kuivuttuaan vienosti kukilta. Ihana kiilto!


keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Hassu puuteripakkaus

Benefitillä on ihan hyviäkin tuotteita, mutta tätä puuteria sanoisin keskinkertaiseksi, tai siis ihan tavalliseksi, ei saa minussa aikaan muita viboja kuin tavallisesta poikkeavan pakkauksen takia.

Kesti kyllä hetken aikaa, ennenkuin tuon pensselin löysin toisesta päästä....hidas sytytys.

Ajattelin ensin, että onpas merkillinen  tuutillinen tavaraa. Toinen ajatus koski sotkuista pensseliä käsilaukun pohjalla. Vaan se puuterisuti sitten löytyikin tuutin toisesta päästä.


Benefit the POREfessional. 

Jos puhutaan ihohuokosten naamioimisesta, pidän kyllä tätä Lioelen puuteria parempana kuin tuota Benefitin puuteria. On myös edullisempi. Benefit maksaa esim. Bootsilla £23.50, kun taas Lioelen saa muutamalla eurolla.