torstai 13. kesäkuuta 2019

Aldi

Aldi on kauppaketju, joka kannattaa kosmetiikkaan hurahtaneen laittaa mieleensä varsinkin UK:ssa ja Irlannissa reissatessa. Ketju on hiukan kuin Lidl, eron akuitenkin se, että se myy - ylläriylläri - hyviä dupeja kalliimmista merkeistä. Lacura on muuten myös merkkinä tullut kuuluisaksi Glamglow-dupeistaan (netistä löytyy paljon juttua, ja tämä Aldin oma merkkihän on nimeltään Lacura). Mitäs sanotte näistä, vetävät ihan vertoja Jo Malonelle...












Ellen juuri olisi ostanut Tescosta suihkusaippuaa, olisi yksi noista pumppupulloista lähtenyt mukaani (EDIT: Seuraavana päivänä lähti ja löysin myös samantuoksuisia käsivoiteita, joku saa elokuussa kivoja tuliaisia...). Noita tuoksukynttilöitä hain kovasti Baselin Aldista viime vuonna, mutta ei löytynyt. Olisivat kivoja lahjoja. Kuvassa vaalea on pienempi koko kaupan olevista kynttilöistä, tumma jo aika muhkea. Kolmen kynttilän pakkaus oli noin 11 EUR ja tuoksut olivat Pomegranate, Blackberry & Bay ja Lime, Basil & Mandarin. Hyvin Jo Malonemaisia tuoksuja siis.

Jo Malonen kynttilät tulevat rusetti "pään päällä", Aldin ei, mutta sen rusetinhan voi tällätä siihen itsekin.


Sand & Skyn Australian Pink Clay -naamiosta lienevät kaikki kuulleet. Aldillapa on siitä hyvä dupe, mutta sitä ei sattunut tässä kaupassa nyt sitten olemaan, joten ostin Pink Clay Exfoliating Face Scrubin, joka vastaa Sand & Skyn Flash Perfection Exfoliating Treatmentia.


Aldin Caviar-voide vai La Prairien kallis vastaava? Tästä on kirjoittanut muun muassa eräs bloggari täällä. Ehkä olisi pitänyt ostaa?


Lé Mara vai La Mer? Luepa täältä lisää. Ostin seerumin...




Näitä primereitä on kehuttu (ylemmässä kuvassa myös poskipunia ja highlightereitä). Varsin näyttävät Smashboxin vastaavilta, vai mitä? Snapshot Ready vs. Camera Ready...


Vitamin C Hot Cloth Cleanser, idea näpistetty Liz Earlelta, vaikka pakkaus ei Earlen pakkauksia muistutakaan. Myynnissä on myös vaaleanpunainen saviversio, joka tietty apinoi Sand & Skyn vastaavaa. Sitä ei kuitenkaan juuri tässä myymälässä sattunut olemaan. Se kuuluisa musliiniliina on tietty mukana molemmissa pakkauksissa.


Pixi? Kolmen eri sortin Lacura-merkkistä kasvovettä, joista yksi on piximäisesti glykolipitoinen.



Vartalovoiteita, hyvin Urban Decaymaisia luomiväripaletteja ja paljon muuta.

Mutta hinta on pitkästi alta kympin joka tuotteella.

Kiinnostuitko?

4 kommenttia:

  1. Nuo tuoksukynttilät voisi ostaa jo pelkästään tyylikkään ulkonäön takia.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä minäkin ostin. Postausta on muuten nyt päivitetty kuvien osalta, kävin tänään taas siellä.

      Kiitos ja ihanaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  2. Oo, mä haluan Aldiin:) Ihanan näköisiä dupeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, munkin piti käydä siellä eilen uudelleen. Miespuolinen kassahenkilö tuumasi skannatessaan mun ostoksia, että "noilla pitäisi nuorentua silmissä" :D

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua!