sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Kasvovoidetesti sokkona - voide 2

Tämän postaussarjan ensimmäisen osan voit lukea täältä. Nyt ovat siis vuorossa testin toisen purkin arviot.

Testaaja I


Voide nro 2
Väri: Vaalean kellertävä, keltaiseen taittava
Tuoksu: Hedelmäisen karkkimainen. Tuoksu on sopivan mieto. Mieleen tulevat PEZ-karkit.
Tuntu: Voide on selkeä voide, ei geelimäisyyttä. Keskitäyteläinen+.
Imeytyvyys ja sopivuus itselle: Tuote imeytyy kivasti ja voi kerrostaa. On keskitäyteläinen+, joten montaa kerrosta ei tarvinnut laittaa. Ei rullaa vaikka kerrostaa ja hieroo. Riitti melko hyvin yövoiteeksi ja toimi myös päivällä. Tuntuu mukavalta kun imeytyy.
Fiilikset:
Voiteen tuoksu oli tarpeeksi mieto ja mieleen, joten luultavasti toimisi pidemmässäkin käytössä. Voide oli täyteläisyydeltään sopiva kaikkeen käyttöön kesälle, ja talvellekin päiväkäyttöön. Kaikin puolin itselle sopivia ominaisuuksia. Voide oli toimiva ja kiva, mutta viimeistä tuoksun ja tunnun hiomista ei oltu tehty.
Arvosana: 8
Veikkaan, että kyseessä on perusmerkin hieman vanhemmalle tarkoitettu linja, hintaluokassa alle 30 euroa.

Testaaja II

Purkki 2. Tuoksu- Ei voimakas tuoksu,mutta tässäkin aavistus hedelmää, yuzu-hedelmää? lakkaa? en tiedä. Koostumus - Kermaisan näköinen ja tuntuinen .Raikas ja miellyttävä ,voisin ostaa tätä .Ei silikoneja. Ei kai tämä ole Lumenea?Arvosana-9


Testaaja III

2.
Todella mieto tuoksu, vähän pistävä, mutta muistuttaa ensimmäisen voiteen tuoksua. Koostumus vähän jankkimainen ja venyvä. Ei yhtä liukas levittää kuin nro 1. Luonnonkosmetiikkaa? Todella erilaisen tuntuinen verrattuna ensimmäiseen testattavaan. Jättää pinnan aluksi hieman tahmaiseksi ja mattaiseksi ennen imeytymistä. Mineraalimeikki ei levity nätisti tämän päälle. Eikä mikään muukaan meikkivoide. Ei kosteuta tarpeeksi? Varmaankin vähän keskihintaisen ja hinnakkaan välimaastosta, ei ihan selektiivisellä tasolla kuitenkaan.

*****
Mikä tämä voide sitten oli?

Kuvakaappaus valmistajan sivuilta.

No sehän on Origins Drink-up Intensive Hydrating Mask with Avocado & Swiss Glacier Water. Tästäkin olen pitänyt aika tavalla, ja nyt korkkasin jo toisen tuubillisen. Voiteessa on mm. avokadoöljyä, glyseriiniä, hyaluronihappoa, niasiiniamidia, ruusu-uutetta, risiiniöljyä, mangovoita, aprikoosinsiemenöljyä, oliivi- ja kookosöljyä, riisi- ja kaurauutetta, kofeiinia, rauhoittavaa bisabololia ja aloeta.

Suomessa tätä taitaa myydä vain Kicks, ja hintaa on 23 EUR. 

Yllättikö?

4 kommenttia:

  1. Tämä yllätti kyllä paljon! Minulla on ollut tuo tuote, mutta silti en tunnistanut. Ymmärsin kyllä tosiaan vähän myös tehtävänannon väärin, kun ajattelin, että kaikki testattavat ovat enemmänkin päivävoiteita, jotka sopivat myös yökäyttöön. :) Mutta eipä tuo kai haitannut. Nyt tiedetään, miten tämäkin sopii meikin alle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan haitannut, tulipa nyt sitten sekin testattua!

      Poista
  2. Voisin todellakin ostaa tätä,kun ei hintakaan ole paha!ja INCI kuulostaa hyvältä .Originsiltä mulla on ollut sitä Ginzing voidetta,mutta en muistaakseni muita ole kokeillut ennen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tää ei ollut ollenkaan pöllömpi yövoiteena! Huonompiakin on kokeiltu.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua!