sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Pieniä hankintoja

Kävin eilen kaupungilla ja tulihan sitä taas tehtyä joitakin hankintoja. Ostin mm. Penney'siltä toisen tyynyn. Tyynyni täällä onkin ollut lainassa täällä opiskelevalta ystävättäreltä, joka on kesän Sveitsissä töissä, mutta hänhän palaa syksyllä taas ja ottaa varmaan tyynynsä takaisin.

Penneyltä (Primark)  tulee aina ostettua muutakin. Nyt sieltä lähti mukaan tuliaisia 1 1/2-vuotiaalle Vanessa-neidille Suomeen. Toivottavasti siellä riittää vielä rantakelejä ja hellettä elokuussa, kun tulen.
Eikös olekin hauskat biksut, ja vaaleanpunaista kimalletta samaan tyyliin niin flipflopeissa kuin aurinkolasien pokissakin. Koko satsi taisi olla alta kympin, plus 6 euroa siitä tyynystä.

Kävin myös Lushissa ja ostin vaahtokylpypommeja ja shampoopalan. Ruusuntuoksuinen Rose Jam oli juuri täydellinen tämän aamun kuplivaan kuumaan kylpyyn.




Muita ostoksia olivat Milky Bottle - vaahtokylpypala, monikäyttöinen keltainen Lemon Bubble - kylpypensseli (voidaan käyttää useampaan kylpyyn, pidetään hanan alla vettä laskiessa  - tällä voi myös maalata vaahtoa keltaiseksi) ja lilanpunainen Jason And The Argan Oil -shampoopala.

Lopuksi koriin sujahti myös pakkaus muovailuvahamaista ainetta, joka on samalla suihkupesuaine, shampoo ja kylpyvaahto. Tämä menee parille pikkutytölle Naantaliin. Hieno keksintö!


Sokerina pohjalla oli vielä tuorekasvonaamio nimeltään Don't Look At Me.



Täytyy kyllä kehua! Tämä smurffinsininen naamio todella teki ihon ihanan pehmeäksi, enkä voi olla koko ajan hypistelemättä naamaani! Ehdottomasti yksi parhaimmista naamioista, jota olen ikinä kokeillut!


Vielä yksi kuva Pearsen aseman edestä; nythän on Pride Month, ja keskustan postilaatikotkin ovat verhoutuneet sateenkaaren väreihin!

7 kommenttia:

  1. Tulin visiitille blogiisi. Tulen lukemaan paremmalla ajalla lisää. Aurinkoisia päiviä☀️☀️☀️🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva!

      Täällä tosiaan pakkaa vaan sadella, mutta muuten tämä ei kai olisikaan vihreä "Smaragdisaari" :)

      Poista
  2. Ihanaa, kun kerrankin on Lush-juttuja!

    Suurin osa nykyisistä isommista kosmetiikkabloggaajista Suomessa on kaupallisesti kiinni jossain sellaisessa talossa, jossa ei voi puhua kyseisen tahon markkinoinnin kannalta katsoen "epäkaupallisista" tuotteista. Lushia ei saada näihin taloihin jälleenmyyntiin, joten siitä ei puhuta. Lushilla on vaan niin monet asiat juuri oikein ja tuotteetkin ovat upeita, joten on sääli, ettei niistä voi lukea oikein mistään. Kiva kun sinulla oli juttua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään myös Lushista, ja tuotteet ovat myös yleensä niin riittoisia, ettei niitä tarvitse usein uusia kylppäriinsä.

      No minun blogistani löytyy aika "epäkaupallista" juttua, sillä en kuulu mihinkään järjestäytyneisiin blogiryhmiin, enkä saa yleensä pr-näytteitäkään arvioitaviksi :)

      Poista
    2. Taidat olla liian fiksu ja koulutettu blogialustoille. Kun sinua ei voi vedättää, ei sinua uskalleta ottaa.

      Poista
  3. Nuo Lushin kylpytuotteet on niin kivoja. Rakastan niiden tuoksua, harmi että ovat aika hintavia. Joskus harvoin raaskin muutaman kylpypommin ostaa testiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, eivät ne ihan mitään halpoja ole. Käytän itse yhteen kylpyyn noin kolmanneksen tai puolet pommista, joten sikäli ne ovat aika riittoisaa tavaraa. Tuosta kylpypensselistä tulee kuulemma useampaankin, en ole vielä kokeillut.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua!