perjantai 23. elokuuta 2019

Lancôme "Ametistin Heijastus"

En tiedä oikeastaan mitään maata, jossa Lancôme olisi merkkinä juuri suositumpi kuin Suomessa. Myydäänhän sitä toki ympäri maailmaa, mutta jotenkin mutulla voisi sanoa, että Suomessa se nauttii erityistä suosiota. Onhan se toki ollut siellä myynnissä jo pitkään ja yksi niistä ensimmäisistä selektiivisen kosmetiikan merkeistä, joita minä muistan.

Ostin -50% alennuksesta paletin, jonka arvelen sopivan vihertäville silmilleni. Paletti on DO2 Reflet d'Amethyste", eli ametistin heijastus. Violettisävyisenä se on vihertävän vastaväri.





Sävyt ovat pehmeitä ja mukana on kaksi mattaa, jotka ovat tummempia. ne sopivat lähinnä iltameikkiin, mutta muita olen käyttänyt päivälläkin. Tuo tummin helmiäinen ei ole liian kiiltävä edes luomivakoon, joten menee siinä ihan täysin päiväsaikaan. Jos ihan rehellisiä ollaan, pärjään ns. "normaalimeikissä" tuolla vasemmanpuolisella ja allaolevalla sävyllä täysin. Iltameikki on sitten eri asia, ja sitä voin kokeilla, kun syyskuussa menemme Müncheniin oopperaan 😎.

Mikä on sinun suosikkiluomivärisävysi?

2 kommenttia:

  1. Oi, liila on mun lempiväri! Varsinkin silmämeikissä - se saa silmät loistamaan sinisinä vaikka ne muuten on harmaat.
    Mistä löysit?

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!