Johtajuudesta

Olen miettinyt viimeisiä työvuosiani naisvaltaisella työpaikalla, jossa minun on viime vuodet ollut ilo olla tekemisissä itseäni nuoremman, naispuolisen johtajan alaisuudessa. Kyseinen henkilö on kovin sosiaalinen luonteeltaan, ja hänellä on paljon keskinäistä vuorovaikutusta alaistensa ja näittenkin alaisten kanssa, mikä sinänsä on hyvä juttu, mutta tässäpä päästäänkin asian ytimeen.

Sosiaalisuudesta puhutaan yleisesti synonyyminä sosiaalisille taidoille, jotka ovat kuitenkin hiukan eri juttu. Luin juuri Liisa Keltikangas-Järvisen kirjan Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot, ja tajusin muutaman jutun.

Näin lyhyesti määritellen sosiaalisuus on ominaisuus, joka saa meidät hakeutumaan muiden ihmisten seuraan, ja taas sosiaaliset taidot kertovat kyvystä toimia muiden seurassa. Tällä voidaan tarkoittaa muiden huomioonottoa, joka voi pitää sisällään esimerkiksi sellaiset asiat kuin empaattisuus, eettinen ajattelu ja tietynlainen objektiivisuus. Tämä viimeksimainittu oli oma lisäykseni, sillä ajattelen, että hyvä johtaja on juurikin empaattinen, mutta ei sympaattinen.

Tässä vaiheessa joku lukija taatusti älähtää, mutta jatkan ja selvennän. Empatia ei ole sympatian tapaan myötätuntoa. Sympatia on "kanssa tuntemista" (kreikan ilmaisu sym pathos), kun empatia on toisen sisällistä ymmärtämistä

Ystävät tuntevat toisiaan kohtaan sympatiaa, mutta hyvä työtoveri ja johtaja toisia työtovereita kohtaan empatiaa, joka mahdollistaa toisten huomioonoton esimerkiksi päätöksenteossa.

On hyvä, jos työpaikalla korostetaan sosiaalista käyttäytymistä, kuten yhteisiä kahvihetkiä. Olen kuitenkin huimannut, että varsinkin naisvaltaisilla työpaikoilla tämä asia saattaa hiukan mennä liiallisuuksiin. Varmaan jokainen tätä lukeva on huomannut, että jos paikalla on kohtalaisen suuri määrä miehiä, pysyy keskustelu varmemmin työasioissa, mutta naisporukalla se lipsahtaa juoruilun puolelle.

Kuten Keltikangas-Järvinen kirjassaan kuvaa, liian sosiaalinen johtaja sallii tällaisen menemällä helposti siihen mukaan, ja aletaan enemmänkin fokusoitua "siihen, miltä tuntuu", kuin pääasiaan, eli työhön. Allekirjoitan tämän täysin.

Monella työpaikalla on käytössä esimiesten 360 asteen arvio. Tässä voivat työtoverit ja alaiset jättää asianomaisesta anonyymejä arvioita. Idea on sinänsä hyvä, palaute ei tee kenellekään pahaa, mutta toteutus huonoin mahdollinen. Henkilön imago on ainoa, mikä siinä on arvioitavana, ja korjaustoimenpiteet ovat yhtä pinnallista luokkaa kuin markkinointikampanjat konsanaan.

Toisaalta sitten esimieskursseilla opetellaan ja harjoitellaan suoraa palautteenantoa. Miksi sen vieminen käytäntöön on niin vaikeaa? Miksi pitää toimia anonyymisti, sillä ainakin kokemukseni mukaan saatu palaute ei sisällä juurikaan mitään positiivista ja rakentavalla tavalla rohkaisevaa, vaan juuri sellaista negatiivissävyistä, joka aikaansaa kyttäilyä ja arvelua kirjoittajista jälkikäteen.

Tämä ei todellakaan paranna työilmapiiriä!

Niin, meillä tämä on viety vielä pidemmälle, eli esimiehellä/alaisella on mahdollisuus pyytää arvioita itsestään kehityskeskustelua varten. Tietenkin anonyymisti. Naurettavaa kyllä, esimieheni mukaan osa "nuoremmista työkavereista" pitää minua "hiukan pelottavana". Olin jo alunperin kertonut, etä palautetta voi tulla antamaan ihan suoraan minulle, ei anonyymisti kiertotietä. Kuka haluaa olla pelottava tahallaan!? Pointti ei kuitenkaan minulla ollut tässä, vaan siinä, että nämä "nuoremmat kollegat" joutuvat työssään handlaamaan huomattavasti arvovaltaisempaa ja suoraan sanoen joskus jopa hankalaa (en haluaisi käyttää tätä sanaa, mutta näin se vaan on) asiakaskuntaa. Jos oma kollega pelottaa, kysyn vaan, että onko ihminen sopiva hommaansa?

Niin, ja se minun "pelottavuuteni" tulee oletettavasti vahvoista mielipiteistä ja yksinkertaisesti kokemuksesta.





Wikipedian mukaan empatian määritys on seuraavanlainen: Empatia (kreikan ilmaisusta em pathos, tuntea sisälle) tarkoittaa kykyä asettaa itsensä toisen henkilön asemaan ja ymmärtää toisen tunteita.