Hormonihäiritsijöistä

Eräässä toisessa blogissa oli juttua markkinoilta bannatuista ripsiseerumeista. Vaikkakin olen lukenut Noora Shinglerin kirjan Kemikaalicoctail (kirjailijan aiheeseen liittyvä blogi löytyy täältä), halusin kuitenkin kaivella asiaa hiukan lisää. Tässä myös hyvä blogi, josta löytyy lisäinfoa.

Varsin usein tämä asia jää ilman huomiota, syynä varmaankin megateollisuuden intressit.

Olen varma, että maailmassa olisi monta surua vähemmän ilman näitä haitallisia aineita. Oletan, että luet noita aiempia linkkejä ennenkuin jatkat tästä.

Jos ajatellaan ihmisen elinkaarta, todennäköinen altistus hormonihäiritsijöille on alkanut jo kohdussa. Jos olet jostain maalaisesta käpykylästä kotoisin, olet todennäköisesti onnekkaampi kuin edistyksellisen ja varakkaan kaupunkilaisperheen lapsi. Puhdasta ruokaa kun on helpoin saada sieltä, missä se tuotetaan.

Lapsen altistus noille hormonihäiritsijöille on meidän aikuisten ikäpolvessa todennäköisimmin alkanut tuttipulloista ja muovileluista. Aikuisempana sama rumba jatkuu einesruokien myötä. Vaara piilee lisäaineiden korvalla pakkauksista, joiden kuumentaminen saattaa erittää ruokaan esim. muovin pehmittimiä eli ftalaatteja.

Aika tylyä luettavaa tuokin blogikirjoitus.

Jos nyt ajattelen omaa elämääni, niin e-pillerien aloitus parikymppisenä, kuukautishäiriöitä alta kolmikymppisenä, hormonireseptoripositiivinen rintasyöpä reilusti alta nelikymppisenä, akneongelmia läpi koko elämän, lapsettomuus ja rintasyövän uusiminen entistä suuremmalla hormonireseptoripositiivisuudella.

Montakohan synteettisen progesteronin, eli keltarauhashormonin kuuria olen elämäni aikana syönyt? Vastaus: todella monta. Niillä on käynnistetty normaalia hormonitoimintaa kun olen ollut alta kolmikymppinen.

Sen iän jälkeen en olekaan käyttänyt e-pillereitä. Nuoruusajan haave ainakin kymmenestä lapsesta jäi siis siihen.

Meikkejä ja kosmetiikkaa olen käyttänyt jo aika nuoresta. Muuta kosmetiikkaa varsinkin, koska teininäkin niitä oli varaa ostaa.

Niin, opiskeluaikana oli myös varaa mikroaaltouuniin ja eineksiin.

Lääkkeitäkään ei hyväksytä markkinoille heppoisin perustein ja ilman todella laajoja, pitkäaikaisia ja monella eri ihmisrodulla tehtäviä tutkimuksia. Kaikki ns. sairaustapahtumat dokumentoidaan. Jos keskussairaalakäynnillä koevalmistetta syövä henkilö liukastuu ja kaatuu, ongelma raportoidaan, koska jos niitä näkyy tutkimustuloksissa normaalia enemmän, niin ko. tutkimuslääkkeen voidaan päätellä aiheuttavan esim. huimausta.

Haittavaikutuksiksi tosin sitten pitää raportoida esimerkiksi eteläamerikkalaiset ampumahaavat :D

Sinänsä lääkkeiiten tutkimus on aika luotettavaa, mutta ihan kaikkea (mm. lääkkeitten keskeisiä interaktioita) ei millään annetussa ajassa pystytä tutkimaan. Siksi tiedon keruu on käynnissä koko lääkkeen markkinoinnin ajan.

Haluaisin lopuksi muistuttaa, että IHAN KAIKISTA epätoivotuista lääkevaikutuksista tulee raportoida valmistajalle/markkinoijalle. Me kaikki voimme, ja meidän TÄYTYY tehdä näin, sillä vain tällä tavalla voimme itse vaikuttaa muun muassa välillisesti omaan terveyteemme.

Tässä vielä lukemisen arvoista asiaa (linkki).