keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Shokki ja suru

Koissulla paljastui keuhkoista kasvain ja vettä, joka painaa keuhkoja. Eipä paljon mitään tehtävissä. Diureettia nyt kokeillaan, mutta sen tehosta ei ole paljoa toiveita.

Lamaannuttavaa. Tämä oma sairastelu (ensin pahaksi päässyt kilpirauhasen vajaatoiminta, jonka korjaukseen meni puolitoista vuotta, sitten syövän uusiminen ja näiden sivulla tämä  käsien artroosiongelma) on jo ollut kyllin voimia vievää. Tämän lisäksi "jotakin" kylkiluissa ja leukaluussa. Ei ole ollut energiaa ottaa selvää/hoidattaa sitä asiaa.

Koiruli pienenä pentuna.
Miten voi yhden ihmisen kohdalle kaikkia asioita (+ tietty nämä vesivahingot sun muut) kerääntyä kaikki samaan syssyyn? Tulee väistämättä sellainen olo, että mitäköhän seuraavaksi. Koiraressu, voisinpa jollain keinoa saada sen takaisin entiseksi vilkkaaksi itsekseen.

Yö meni itkemisessä, mutta nyt minulla on edelleen shokissa olevana aika pysähtynyt ja raskas  olo. Tämä kaikki lamaannuttaa. Pitää ajatella koirulin parasta. Nyt neiti nukkuu tuolla sänkyni päällä käytyään äsken rapsututtamassa itseään tässä vieressäni kun kirjoittelen.

2 kommenttia:

  1. Otan osaa suureen suruusi. Lemmikistä luopuminen on raskasta. Onhan se perheenjäsen. Kaksi vuotta sitten jouduimme joulun alla luopumaan omastamme. Syöpä vei kuukaudessa, ja yhteinen taival päättyi liian lyhyeen, kun kolmen viikon päästä olisi täyttänyt vasta kahdeksan. Samaan aikaan jouduin kokemaan myös pari muuta rankkaa asiaa. Surun kanssa on jo oppinut ajan myötä elämään, mutta ikävä on ikuinen...

    VastaaPoista
  2. Kiitos lohduttavista sanoista. Suru on suunnaton.

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!