tiistai 23. joulukuuta 2025

Hiusongelmia ja niitten tainnutusta sun muuta

Piti eilen kirjoittaa postaus ennen reissuun lähtöä, mutta koko päivä menikin sitten kaupungilla iloisesti (tai vähemmän iloisesti). Kotiin palatessani oli sää samaa tihkua, kun mitä se on ollut vähintään viimeisen viikon, tai ylikin. Niin, ja reissuun siis lähden vasta tänään.

Mitä tulee säähän, niin oli se millainen hyvänsä, meikki yleensä kyllä kestää, mutta ainakin omat hiukseni suorastaan imaisevat kaiken kostauden, ja tulos on sitten kähräinen pörrö. Ja sen selvittely kestää.

Hiuksillehan on tosin olemassa kosteussuojasuihkeita, joista ainakin tässä postauksessa mainittu Lee Staffordin suihke on aika pätevä. Minulla on pullonloppu jossain muuttotavaroissa, mutta kun sitä en nyt tähän hätään löytänyt, niin piti käydä ostoksilla.


Pitkällisen miettimisen jälkeen päädyin ostamaan kaksi tuoltetta. Tämän Four Reasons -merkkisen, jossa on kosteussuojan lisäksi lämpösuoja ja pitoa, kun taas tuossa Lee Staffordin tuotteessa on vain kosteussuoja.

No eipä tämäkään mikään ihan pomminvarma tässä säässä ja tuulessa ollut, mutta olihan se kuitenkin parempi kuin ei mitään. Onpa matkalle kuitenkin tällainen monitoimituote, suoristusrautaa kun kuitenkin hiuksiini käytän. Tämä antaa kiiltoakin.


Joicolla on myös hyvä kosteussuojasuihke. Tämä on hiukan samanlainen kuin tuo Lee Staffordin, eli toimittaa vain kosteussuojan virkaa. Joico Design Collection Humdity Blocker on tuotteen koko nimi.

Ensin ajattelin ottavani mukaan tämän Sebastianin Re-Shaper -pullon, kun se on pieni, mutta taidankin ottaa isomman laukun, jos vaikka tulisi jotakin osteltuakin matkalta. Kun pääsn kotiin tämän kanssa, hoksasin, että näitähän on laatikossa ennestään pari isompaakin pulloa, eli tämä on todellakin tuttu tuote.

Tämä on enemmänkin hiuslakka, jossa on kosteussuoja. Tosin tätä voi käyttää kosteisiin hiuksiin tyvikohottajana ja föönata tämän kanssa sitten hiukset pää alaspäin. Minä en taas jaksa tällaista tehdä, joten en ole kokeillut.

Lakka lähtee harjaamalla pois.

Nyt kun päästiin sitten tyvikohotuksiin, niin minä ainakin tarvitsen sellaista, sillä omat hiukseni ovat todella paksut ja raskaat.


Tähän hommaan on toistaiseksi toiminut ehkä parhaiten Biosilkin Volumizing Therapy Root Lift. Tämä ei jää tahmeaksi hiusjuurissa.


Revlon Style Master Root Spray toimii myös, mutta hiukkasen paakkuunnuttaa hiuksia. Ehkä ongelma on tuossa suihkepullon suuttimessa. Tästä kyllä sanotaan kuvauksessa, että se on erityisesti kehitetty ohuille hiuksille ja läpikampauksen pitäisi onnistua käytön jälkeen helposti, mutta ehkä vika sitten onkin käyttäjässä.


Goldwell Stylesign Ultra Volume Naturally Full ei varsinaisesti ole juurikohottaja, vaan tuuheuttava suihke, jota käytetään ennen föönausta kosteisin hiuksiin tai kuiviin viimeistelytuotteena. Tästä tykkäsin myös, mutta ajattelin seuraavaksi kokeilla saman sarjan tyvikohottajaa, kunhan nuo muut loppuvat.

*****
Eilinen päivä meni asioita toimitellessa kaupungilla. Ärsytttää nämä jouluruuhkat. Kävin myös Ikeassa joululounaalla (joulubuffet alle 15 euroa), mutta se ei ollut kovinkaan kummoinen, vaikka siitä on niin kohistu. Buffetista oli jatkuvasti joku ruoka loppu, eivätkä ruoat maistuneet juuri millekään. Täällä oli muuten elämäni mauttomin janssoninkiusaus. Mutta tulipa nyt sekin nähtyä ja maistettua.



Tässä vielävähän Aurajoen rannoilta. Ravintola Rantakertun terassin aidan eläinkuntaa ja Achim Kühnin Harmonia, joka on veistoksena ihan lempparini tässä lähellä. kun mennään satamaan päin.
Tosilla olevassa kahvilassa on ainakin yksi tällainen lasimaja, jossa on varmaan lampaantaljaistuimilla kiva siemailla kuumaa kahvia. Kauniit ovat valokoristeetkin sen ympärillä.

Kävin eilen myös viemässä muutaman havun hautausmaalle. Hauta näyttää kivammalta, kun on jotakin vihreää edes - ainakin nyt kun ei ole edes lunta.  Enpä olisi voinut vuosi sitten edes kuvitella, että toinen on nyt poissa, surettaa niin.


Mukavaa joulua itsekullekin, palailen langoille joulun jälkeen!

2 kommenttia:

  1. En yleensä tykkää suihkuttaa (tai levittää) mitään tuotteita tukkaan, ne alkavat jotenkin vaivata (esim. tuoksullaan) mutta jotain on hyvä olla kaapissa tilanteita varten jolloin tukka on ihme pörrö 🙂 Minulla on pieni muotovaahto ja joku lämpösuihke, yhden vuoden joulukalenterista saatu.
    Kivaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivottavasti joulu on sujunut sielläkin hyvin! Palasin juuri pikku reissusta. Hyvä, että oli jotain muuta ajateltavaa, kun tämä oli eka joulu miestystävän äkillisen kuoleman jälkeen yksin.

      Minulla on niin hankalat, paksut ja pörröttyvät hiukset, että ilman kikkailua tämä pää näyttää jopa epäsiistiltä.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!