Luulen, että jokaisessa ruokavalion muutoksessa tarvitaan enemmän tai vähemmän itsensä psyykkaamista, vaikkakin hiilihydraattien määrän alentaminen ja rasvan lisääminen ruokavalioon kuulostaisikin helpolta. Minä pääsin sellaisista kiusauksista, kuin leipä ja pasta suhteellisen helposti eroon, pasta kun ei muutenkaan ole ollut jokapäiväistä ruokaa. Kuten ei leipäkään suuressa määrin. Karkit ja suklaa jäivät pois aika hyvin myös, tosin tummaa suklaata ja kaakaota käytän edelleen.
Suurin kompastuskivi oli keinomakeutetuissa limppareissa kesäaikaan. Olisi vieläkin, ellen ymmärtäisi nykyään sitä, että esim. aspartaami nostaa insuliinitasoa miltei samalla tavalla kuin sokerikin, eli aspartaamilla makeutettujen tuotteiden käytöstä seurasi jatkuva näläntunne.
Nykyisin käytän steviaa esim. teen kanssa ja leivonnassa, teen silloin tällöin teen kanssa muffinsseja.
Kasvisten käyttöä opettelin jonkin aikaa, ja nyt tässä vaiheessa täytyy sanoa, että niiden syönti on hiukan "räpsähtänyt lapasesta", jos sellaista tilannetta voi sanoa olevan olemassakaan. Proteiinitkin ovat jääneet hiukan toiselle sijalle.
Viimeaikoina on lempikasvis ollut kukkakaali, ja teen siitä laiskuuttani laatikkoa, joka on helppo valmistaa ja on oikein herkullinen.
Dzinnin Laiskanpäivänlaatikko
2 pss pakastekukkakaalta à 450 g
2 prk kermaa
jauhettua valkopippuria
Laita uuni lämpenemään 200° C.
Kaada toinen kukkakaalipussillisista uunivuokaan (en käytä kovin laakeaa vuokaa, vaan sellainen hiukan syvempi on parempi). Ripottele päälle suolaa ja kohtuullisen runsaalla kädellä valkopippuria (pidän valkopippurista ja niinpä sitä menee tässä noin puoli ruokalusikallista, suolaakin saman verran, mutta makunsa kullakin).
Kaada päälle toinen pussillinen kukkakaalta ja toista maustamisoperaatio.
Lurauta päälle kerma ja tuikkaa uuniin. Jos käytät jäisiä kukkakaalenpaloja, painele jossain vaiheessa ne tiiviimmin nesteen alle.
Kun pinta alkaa ruskistua, peitä foliolla ja vähennä hiukan lämpöä. Anna hautua pehmeäksi.
Tarjoile lisäkkeenä.
Laatikon oheen voi pyöräyttää jauhelihapihvejä:
n. 800 g sikanautaa
karkeahkoksi raastettu keskikokoinen kesäkurpitsa
raastettu iso sipuli
paketti ohuenohuita metvurstisiivuja (ilman natriumglutamaattia) saksilla pieneksi silputtuna + mausteita ja suolaa miten haluaa.
Vaivaa sekaisin ja tarkista maku (pieni koepaistos pannulla). Valmistuvat samassa uunissa (anna laatikon kuitenkin hautua ensin kauan).
Tähän kun vielä lisää vihreän salaatin, niin se päivän puoli kasviskiloa voi hyvinkin olla siinä. Ja nälkä lähtee!
Kuten huomaat, näissä resepteissä on laiskuus huipussaan. Silti en pistä suuhuni mitä tahansa roskaa.
Kesäkurpitsasta veistelen pitkittäin juustohöylällä "tagliatelleja". Nämä maistuvat pannulla sopiviksi "wokattuina" yksinkertaisen Aurajuustokastikkeen kanssa.
Pala Auraa per purkki kermaa sulatetaan kattilassa. Vatkataan sileäksi (lisää hiukan vettä, jos kastike on liian paksua - se saa olla hiukan paksua jos kesäkurpitsa on vetistä). Sekaan laitetaan cayennepippuria terävöittämään makua hieman ja töräys ketsuppia parantamaan väriä ja pyöristämään makua.
Sekaan sopivat esim. katkaravut (mutta älä keitä niitä, kuumenna vain, etteivät sitkisty), tai pilkottu saunapalvikinkku ja viipaloidut herkkusienet.
Blogi terveydestä, terveellisestä ruoasta, kosmetiikasta, luontaistuotteista ja yleensä maailmanmenosta aikuisen naisen silmin nähtynä. Kaksi kierrosta syövän sairastelua värittää elämääni ja kolmas jäi pysyväksi riesaksi. Arkielämän psykologiaa ja johtajuuttakin saatetaan blogissa sivuta. Taustaltani olen pitkän linjan lääketutkimusammattilainen, ja ruodin postauksissa mm. kosmetiikan ja luontaistuotteiden ainesosia ja tehoa omien käyttökokemusten ohella.
lauantai 30. huhtikuuta 2011
Vappuaaton tarmonpuuska
Olin alunperin pitkästä aikaa ajatellut lähteä tänään ulos, mutta enpäs sitten viitsinytkään. Iski tarmonpuuska ja käytyäni apteekissa, ostoksilla ja puutarhalla päädyin leipomaan karppileipää ja tekemään kefiiriä ja kalakeittoa.
Oikeastaan kävin jo eilen apteekissa, mutta sain mukaani verenpainelääkkeet, jotka olivat väärää vahvuutta. Jo TOINEN kerta tänä vuonna, mutta eri apteekit.Kannattaa siis tarkastaa, että lääke vastaa lääkemääräystä! Minä en olisi huomannut, ellei pilleri olisi ollut erinäköinen. Olin hiukan kiukkuinen, mutta sain sitten hiukan hyvitystä.
Valmistelin tässä myös äitienpäiväpakettia. Viime vuonna tilasin netistä komean kukkakorin, mutta koska rouva äitini on näköjään ruvennut tekemään runsaasti ex-tempore -reissuja, arvelin, että kukkapaketti saattaa vain turhaan lojua ovensa takana, eli ratkaisin asian ostamalla siemeniä, joista hän saa sitten kasvatella itse! Ehkä kolibrikukassa ja eukalyptuspuussa riittää touhua ja puheenaihetta paikkakunnan muitten naisten kanssa. Laitan pakettiin myös hiukan "Ameriikan hapatusta", eli hänen suuresti rakastamaansa Swiss Miss -kaakaota pienillä vaahtokarkkipalloilla, ja kaksi pakettia riisisuklaalla päällystettyjä vaahtokarkkipatukoita + Zena's Women's Health Cacaoberry -teetä, johon olen itse tykästynyt. Toivottavasti en juo sitä itse ennenkuin san paketin maanantaina postiin :-). Koko homman kruunaa Karvis-kortti, hän kun on kissaihmisiä.
Teetä onkin mennyt aika tavalla viimeisen vuoden aikana, sen jälkeen kun työterveyslääkäri kielsi kahvinjuonnin. En tiedä, onko tee sen parempi, mutta aika iso osa kuluttamastani teestä on rooibosta ja vihreää teetä. Mustasta teestä Earl Grey, Zena's Raspberry Earl Grey ja Persian Earl Grey ovat suosikejani. Viimeksimainitussa on jasmiinia.
Karppisämpylöistä piti heti laittaa hampurilainen. Vanhalle, häälahjaksi saadulle vohveliraudallekin löytyy käyttöä, kun siinä paahtaa sämpylänpuolikkaat rapeiksi. Samalla valmistuu pihvi, joka on tehty pakastamattomasta ja hienoksi jauhetusta sika-nautajauhelihasta ilman lisäaineita, suolaa ja valkopippuria vain mausteeksi. Koskenlaskijajuustoa sulatetaan väliin ja ainoa myönnytys lisäaineille ovat sinappirelish ja ketsuppi. PALJON hakattua, raakaa sipulia mukaan! Jälkiruoaksi kuppi teetä.
Tässä sämpylöiden ohje:
4 munaa
4 tl psylliumia
4 tl leivinjauhetta
4 rkl jogurttia
6 rkl vehnänleseitä
2 rkl seesaminsiemeniä tai muita siemeniä
n. 2½ dl pellavansiemenjauhoa (iHerb.com'sta)
n. 250 g Emmentalraastetta
Ainekset sekoitetaan ja tehdään leivinpaperin päälle pellille sopivankokoisia lätysköjä, jotka paistetaan n. 200-250 C uunissa kypsiksi. Säilytetään jääkaapissa ja sopivat pakastettaviksi. Pakasteesta saa halkaistun sämpylän laitettua kätevästi paahtimeen ja paahdettua rapsakaksi.
Oikeastaan kävin jo eilen apteekissa, mutta sain mukaani verenpainelääkkeet, jotka olivat väärää vahvuutta. Jo TOINEN kerta tänä vuonna, mutta eri apteekit.Kannattaa siis tarkastaa, että lääke vastaa lääkemääräystä! Minä en olisi huomannut, ellei pilleri olisi ollut erinäköinen. Olin hiukan kiukkuinen, mutta sain sitten hiukan hyvitystä.
Valmistelin tässä myös äitienpäiväpakettia. Viime vuonna tilasin netistä komean kukkakorin, mutta koska rouva äitini on näköjään ruvennut tekemään runsaasti ex-tempore -reissuja, arvelin, että kukkapaketti saattaa vain turhaan lojua ovensa takana, eli ratkaisin asian ostamalla siemeniä, joista hän saa sitten kasvatella itse! Ehkä kolibrikukassa ja eukalyptuspuussa riittää touhua ja puheenaihetta paikkakunnan muitten naisten kanssa. Laitan pakettiin myös hiukan "Ameriikan hapatusta", eli hänen suuresti rakastamaansa Swiss Miss -kaakaota pienillä vaahtokarkkipalloilla, ja kaksi pakettia riisisuklaalla päällystettyjä vaahtokarkkipatukoita + Zena's Women's Health Cacaoberry -teetä, johon olen itse tykästynyt. Toivottavasti en juo sitä itse ennenkuin san paketin maanantaina postiin :-). Koko homman kruunaa Karvis-kortti, hän kun on kissaihmisiä.
Teetä onkin mennyt aika tavalla viimeisen vuoden aikana, sen jälkeen kun työterveyslääkäri kielsi kahvinjuonnin. En tiedä, onko tee sen parempi, mutta aika iso osa kuluttamastani teestä on rooibosta ja vihreää teetä. Mustasta teestä Earl Grey, Zena's Raspberry Earl Grey ja Persian Earl Grey ovat suosikejani. Viimeksimainitussa on jasmiinia.
Karppisämpylöistä piti heti laittaa hampurilainen. Vanhalle, häälahjaksi saadulle vohveliraudallekin löytyy käyttöä, kun siinä paahtaa sämpylänpuolikkaat rapeiksi. Samalla valmistuu pihvi, joka on tehty pakastamattomasta ja hienoksi jauhetusta sika-nautajauhelihasta ilman lisäaineita, suolaa ja valkopippuria vain mausteeksi. Koskenlaskijajuustoa sulatetaan väliin ja ainoa myönnytys lisäaineille ovat sinappirelish ja ketsuppi. PALJON hakattua, raakaa sipulia mukaan! Jälkiruoaksi kuppi teetä.
Tässä sämpylöiden ohje:
4 munaa
4 tl psylliumia
4 tl leivinjauhetta
4 rkl jogurttia
6 rkl vehnänleseitä
2 rkl seesaminsiemeniä tai muita siemeniä
n. 2½ dl pellavansiemenjauhoa (iHerb.com'sta)
n. 250 g Emmentalraastetta
Ainekset sekoitetaan ja tehdään leivinpaperin päälle pellille sopivankokoisia lätysköjä, jotka paistetaan n. 200-250 C uunissa kypsiksi. Säilytetään jääkaapissa ja sopivat pakastettaviksi. Pakasteesta saa halkaistun sämpylän laitettua kätevästi paahtimeen ja paahdettua rapsakaksi.
Katen ja Williamin häät ja tyylistä (tai tyylittömyydestä)
Vaikken periaatteessa juurikaan jaksa TV:tä töllöttää, koska se on minusta suurimmaksi osaksi aivotonta puuhaa, piti kuitenkin toisella silmällä seurata kuninkaallisia häitä tänään. Jälkeenpäin silmäsin suomalaisten nettilehtien uutisointia aiheesta, ja siellä vilisi asiavirheitä, niinkuin suomalaisilla selostajillakin.
Silmiinpistävää oli jotenkin häiden kylmä ilmapiiri. Saattoi se johtua tietty häiden koostakin, mutta esim. Ruotsin ja Tanskan kruununperillisten häiden televisioinneista huokui ihan toisenlainen fiilis. Varmaankaan en ole ainoa ihmettelijä.
Toinen seikka, mikä ihmetytti oli naisten tyyli. Olen tosin aina huomannut, että Briteissä joko ollaan todella tyylikkäitä tai sitten ei. Nyt näytti enemmänkin, että ei. Noita töyhtöhattuja, tai mitä lievät hiuskoruja, olen pitänyt jokseenkin kummallisina. Niitä näkyi jo liki 10 vuotta sitten kollegani hautajaisissa siellä. Eikä riitä, että ne ovat oudon näköisiä, ne vielä kaiken lisäksi keikkuvat oudosti ohimolla tai otsalla painovoimaa uhmaten.
Eniten ihmettelin naisten kampauksia. Jossain nettilehdessä oli kommentoitukin, että eivätkö Britit osaa tehdä nutturoita. Prinssi Andrew'n tyttärillä oli hiukset sitaistu taakse kiinni hyvin arkisella tavalla, ja päässä keikkui melko ihmeelliset hökötykset kummallakin. Beatricella oli myös aika hurja meikki, suttuiset ja paksut silmienrajaukset. Victoria Beckhamkin oli sortunut poninhäntään ja laittanut pienen pilklerihatun keikumaan otsalleen. Mekkona oli ilmeisestikin tumma pussilakana, johon oli tehty pääntie. Tosin hän on raskaana, joten kaapumainen vaate oli tarpeen.
Noh, ne häät on nyt sitten nähty. Kaikkea hyvää tuoreelle parille, pitkä harkinta-aika ehkä indikoi sitä, että tämä liitto kestää!
Silmiinpistävää oli jotenkin häiden kylmä ilmapiiri. Saattoi se johtua tietty häiden koostakin, mutta esim. Ruotsin ja Tanskan kruununperillisten häiden televisioinneista huokui ihan toisenlainen fiilis. Varmaankaan en ole ainoa ihmettelijä.
Toinen seikka, mikä ihmetytti oli naisten tyyli. Olen tosin aina huomannut, että Briteissä joko ollaan todella tyylikkäitä tai sitten ei. Nyt näytti enemmänkin, että ei. Noita töyhtöhattuja, tai mitä lievät hiuskoruja, olen pitänyt jokseenkin kummallisina. Niitä näkyi jo liki 10 vuotta sitten kollegani hautajaisissa siellä. Eikä riitä, että ne ovat oudon näköisiä, ne vielä kaiken lisäksi keikkuvat oudosti ohimolla tai otsalla painovoimaa uhmaten.
Eniten ihmettelin naisten kampauksia. Jossain nettilehdessä oli kommentoitukin, että eivätkö Britit osaa tehdä nutturoita. Prinssi Andrew'n tyttärillä oli hiukset sitaistu taakse kiinni hyvin arkisella tavalla, ja päässä keikkui melko ihmeelliset hökötykset kummallakin. Beatricella oli myös aika hurja meikki, suttuiset ja paksut silmienrajaukset. Victoria Beckhamkin oli sortunut poninhäntään ja laittanut pienen pilklerihatun keikumaan otsalleen. Mekkona oli ilmeisestikin tumma pussilakana, johon oli tehty pääntie. Tosin hän on raskaana, joten kaapumainen vaate oli tarpeen.
Noh, ne häät on nyt sitten nähty. Kaikkea hyvää tuoreelle parille, pitkä harkinta-aika ehkä indikoi sitä, että tämä liitto kestää!
torstai 28. huhtikuuta 2011
Vastuusta
Edellisestä kirjoituksesta tuli taas mieleen työpaikka ja siellä tämä eräs sosiaalinen naisjohtaja. Hänellä on hauska tyyli kommentoida muilta saatua palautetta palautteen kohteelle tyyliin: "Mä vähän kuulin, että (sinä sitäjatätä)".
Eli vastuu itse asiasta siirtyy kuulijalle, vai siirtyykö? Jäin miettimään tätä leikkikoululaistyylin "kerron vähän mutta enpäs kerrokaan" - toimintaa. Kenellä on vastuu itse sanomasta?
Oletetaan, että työkaverini kertoo pomolleni, että suoritan jonkin työtehtäväni huolimattomasti ja saan kuulla pomoltani, että hän on "vähän kuullut, että olet huolimaton tehdessäsi työtehtävää X". Tästä syystä hän on pakotettu hylkäämään palkankorotuspyyntöni, vaikkakin huolimattomasta tehtävien hoidosta on vaikea löytää kouriintuntuvia todisteita.
Minä olen tietystikin närkästynyt ja vaadin tietää, kuka niin väittää, ja perustelut väitteelle. Pomoni sanoo, ettei nyt ihan tarkasti muista kuka sanoi ja missä tilanteessa, mutta että hän on kuitenkin "vähän kuullut", että näin on.
Kuulostaako lapselliselle? Niin minustakin, mutta tunnen henkilön, joka toimii näin. Tämä on juuri omiaan kasvattamaan eripuraa ja kyräilyä työpaikalla, ja opettaa nuoremmat "hetimullekaikki"-työntekijät toimimaan leikkikouluastelaisten tavalla työpaikalla ja käyttämään selän takana juoruilua narsistinkaltaisesti kyynärpäätekniikkana esim. YT-neuvottelutilanteessa (kyllä, näinkin on käynyt).
Muutenkin tuntuu, että solidaarisuus työpaikoilla työtovereita kohtaan on kärsinyt inflaation nykymaailmassa.
Business-etiikka on mielestäni todella kiinnostava tarkastelualue. MBA-koulutuksessani se jakso tuntui juuri eniten turhauttavan muita opiskelijoita, kun taas minä pidin sitä äärettömän mielenkiintoisena. Filosofista pohdiskelua päätöksenteon ja valintojen taustalla ei juurikaan suosita - tai siihen ei kuulemma "ole aikaa". Kvartaalitalouden hektisyydessä unohdetaan monta kertaa se, että päätöksiä ja toimintaa olisi hyvä, tai minusta oikeastaan pitäisi tarkastella myös hiukan pidemmällä aikajanalla, sillä hetken päätöksellä saattaa olla hyvinkin kauaskantoiset vaikutukset.
Tästä hyvänä esimerkkinä YT-neuvottelut ja irtisanomiset ja sitten samojen tehtävien ulkoistaminen jopa niille samoille irtisanotuille henkilöille. Näyttäähän se ainakin sinä vuonna viivan alla hyvälle.
Eli vastuu itse asiasta siirtyy kuulijalle, vai siirtyykö? Jäin miettimään tätä leikkikoululaistyylin "kerron vähän mutta enpäs kerrokaan" - toimintaa. Kenellä on vastuu itse sanomasta?
Oletetaan, että työkaverini kertoo pomolleni, että suoritan jonkin työtehtäväni huolimattomasti ja saan kuulla pomoltani, että hän on "vähän kuullut, että olet huolimaton tehdessäsi työtehtävää X". Tästä syystä hän on pakotettu hylkäämään palkankorotuspyyntöni, vaikkakin huolimattomasta tehtävien hoidosta on vaikea löytää kouriintuntuvia todisteita.
Minä olen tietystikin närkästynyt ja vaadin tietää, kuka niin väittää, ja perustelut väitteelle. Pomoni sanoo, ettei nyt ihan tarkasti muista kuka sanoi ja missä tilanteessa, mutta että hän on kuitenkin "vähän kuullut", että näin on.
Kuulostaako lapselliselle? Niin minustakin, mutta tunnen henkilön, joka toimii näin. Tämä on juuri omiaan kasvattamaan eripuraa ja kyräilyä työpaikalla, ja opettaa nuoremmat "hetimullekaikki"-työntekijät toimimaan leikkikouluastelaisten tavalla työpaikalla ja käyttämään selän takana juoruilua narsistinkaltaisesti kyynärpäätekniikkana esim. YT-neuvottelutilanteessa (kyllä, näinkin on käynyt).
Muutenkin tuntuu, että solidaarisuus työpaikoilla työtovereita kohtaan on kärsinyt inflaation nykymaailmassa.
Business-etiikka on mielestäni todella kiinnostava tarkastelualue. MBA-koulutuksessani se jakso tuntui juuri eniten turhauttavan muita opiskelijoita, kun taas minä pidin sitä äärettömän mielenkiintoisena. Filosofista pohdiskelua päätöksenteon ja valintojen taustalla ei juurikaan suosita - tai siihen ei kuulemma "ole aikaa". Kvartaalitalouden hektisyydessä unohdetaan monta kertaa se, että päätöksiä ja toimintaa olisi hyvä, tai minusta oikeastaan pitäisi tarkastella myös hiukan pidemmällä aikajanalla, sillä hetken päätöksellä saattaa olla hyvinkin kauaskantoiset vaikutukset.
Tästä hyvänä esimerkkinä YT-neuvottelut ja irtisanomiset ja sitten samojen tehtävien ulkoistaminen jopa niille samoille irtisanotuille henkilöille. Näyttäähän se ainakin sinä vuonna viivan alla hyvälle.
Kenen syy?
Alkuvuodesta ystäväni ja kollegani toisesta firmasta ilmoitti pienelle piirille avioerostaan, joka oli kuulemma tullut eteen kuin salama kirkkaalta taivaalta juuri ennen joulua. Asiaa ei parantanut se, että samaisena joulupäivänä hän täytti 50 vuotta, ja että samalla paljastui hänen miehensä nelivuotinen salasuhde hänen parhaimpaan ystävättäreensä, jonka mies oli varmaankin ihan yhtä puulla päähän lyöty kuin ystävättärenikin. Sanotaan häntä nyt vaikka Paulaksi. Hän ei asu Suomessa eikä ole suomalainen.
Toinen nainen oli myös Paulan lääkärimiehen potilas, eli soppa oli valmis. 27 vuotta kestänyt avioliitto oli pyyhkäisty kuin tuhka tuuleen, ja syyksi oli mies ilmoittanut sen, että ei voi sietää Paulan käytöstä eikä hänen luonnettaan.
Olipas tavattoman fiksua! Kuitenkin hän oli luvannut aikoinaan rakastaa tätä ihmistä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä, ja vieläpä hankkinut lapsiakin hänen kanssaan. Ja kaikki oli nyt siis Paulan vika.
Kun kyse on aikuisista ihmisistä, tämä on suorastaan naurettavaa. Esitin Paulalle muutamia kysymyksiä asiasta, ja hän vakuutti, ettei ollut huomannut mitään merkkejä siitä välirikosta, seksielämä oli sujunut hyvin viimeiseen saakka ja kumpikin pariskunta oli ollut toistensa kanssa paljon tekemisissä ihan korrektisti.
Ihmettelen, mitä tuon toisen naisen päässä oikein pyörii (joskin ihmettelen miestäkin, aikuisen pitäisi käyttäytyä vastuullisemmin ja varsinkin asian esilletuomisen hetki oli mahdollisimman väärin valittu). Paula sai kriisiapua ja muiden muassa minulta kaiken sisarellisen tukeni, miehestä en tiedä sen koomin, mutta en voi olla ajattelematta että voiko tuo toinen nainen koskaan siihen mieheen luottaa? Kerran pettäjä on aina pettäjä, sillä rima alenee kummasti kun sen on kerran ylittänyt.
Toisaalta jotkut miehet eivät ikinä kasva aikuisiksi ja kanna vastuutaan. Sitä ei voi kutsua "nuorekkuudeksi" tai "viriiliydeksi", vaan sellainen mies on selkärangaton vätys. Enkä minä pistä sitä yksinomaan miestin piikkiin, vaan sellaisia naisiakin on.
Toinen nainen oli myös Paulan lääkärimiehen potilas, eli soppa oli valmis. 27 vuotta kestänyt avioliitto oli pyyhkäisty kuin tuhka tuuleen, ja syyksi oli mies ilmoittanut sen, että ei voi sietää Paulan käytöstä eikä hänen luonnettaan.
Olipas tavattoman fiksua! Kuitenkin hän oli luvannut aikoinaan rakastaa tätä ihmistä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä, ja vieläpä hankkinut lapsiakin hänen kanssaan. Ja kaikki oli nyt siis Paulan vika.
Kun kyse on aikuisista ihmisistä, tämä on suorastaan naurettavaa. Esitin Paulalle muutamia kysymyksiä asiasta, ja hän vakuutti, ettei ollut huomannut mitään merkkejä siitä välirikosta, seksielämä oli sujunut hyvin viimeiseen saakka ja kumpikin pariskunta oli ollut toistensa kanssa paljon tekemisissä ihan korrektisti.
Ihmettelen, mitä tuon toisen naisen päässä oikein pyörii (joskin ihmettelen miestäkin, aikuisen pitäisi käyttäytyä vastuullisemmin ja varsinkin asian esilletuomisen hetki oli mahdollisimman väärin valittu). Paula sai kriisiapua ja muiden muassa minulta kaiken sisarellisen tukeni, miehestä en tiedä sen koomin, mutta en voi olla ajattelematta että voiko tuo toinen nainen koskaan siihen mieheen luottaa? Kerran pettäjä on aina pettäjä, sillä rima alenee kummasti kun sen on kerran ylittänyt.
Toisaalta jotkut miehet eivät ikinä kasva aikuisiksi ja kanna vastuutaan. Sitä ei voi kutsua "nuorekkuudeksi" tai "viriiliydeksi", vaan sellainen mies on selkärangaton vätys. Enkä minä pistä sitä yksinomaan miestin piikkiin, vaan sellaisia naisiakin on.
Viherruokaa
Voitin juuri taannoin vihersmoothieohjeellani pari kivaa kirjaa: Annica Dahlqvistin Karppaus-kirjan, jossa on low carb -ruokavalion perusteet ja ruokaohjeita ja Helsingin ravintola Carelian keittiömestarin Sami Tallbergin kirjoittaman Villiyrttikeittokirjan.
Laitetaanpa tähän nyt ensin sen voitokkaan vihersmoothien ohje:
Dzinnin Minttusuklaapommi
n. 2,5 dl soijamaitoa (non-GMO, Alpron sininen purkki)
muutama pala pakastepinaattia jäisenä (laitan itse n. ½ pussillista)
n. 1 rkl tummaa kaakaojauhetta
nippu tuoretta minttua - varretkin voi käyttää, elleivät ole kovin puumaisia
1 avokado (tai puolikas jättisuurta, niiden koot kun vaihtelevat kovin) - kuori, poista kivi ja käytä hedelmäliha
steviaa
Tehosekoittimeen ja valmista tuli. Yllätyin hiukan itsekin herkullisen pehmeästä mausta!
Villiyrttikeittokirja tuntuu loistavalta. Nyt keväällä on hyvä aloittaa niiden kerääminen ja ottaa kuivuri käyttöön.
Joskus, vuosia sitten, oli Turun Sanomissa juttu köyhästä opiskelijapariskunnasta, jotka valittivat, ettei ollut rahaa kunnon ruokaan. Kovin pulskilta (siis ylipainoisilta) näyttivät kuvissa, ja ihmekös tuo, kyllä varmaan riisillä ja tonnikalalla lihookin. Varsinkin siis sillä riisillä. Puhutaanhan yleisesti "jyväpossusta" ja "maissikananpojasta". Tärkkelyksiä yhtäkaikki ilman kunnon ravinteita.
Ajattelin itsekseni, että tuo Villiyrttikeittokirja olisi varmaankin hyvä lahja jollekin kotoa poismuuttavalle opiskelijanalulle. Ei tarvitsisi kitkutella ravintoköyhällä ruoalla, eikä tarvitsisi valittaa siitäkään, ettei ole rahaa kuntosalikorttiin, koska metsiä ja pellonpientareita koluamalla saa liikuntaakin. Jo siksikin, että kaupunkien keskustoista niitä yrttejä sun muita ei kannata kerätä, vaan joutuu lähtemään hiukan kauemmaksi. Eli fillari alle ja menoksi!
Tässä vaiheessa tietty tulee eteen se kysymys, että miten tunnistaa oikeat sienet, kasvikset ym. En tiedä, mitä nykyään kouluissa opetetaan, mutta minun lapsuudestani esimerkiksi ne tunnit, jotka käytettiin Suomen lintulajien opetteluun, olisi voinut käyttää erätaitojen opetteluun, mukaanlukien syötävien kasvisten ja sienten käytön ja säilömisen opetus. Onhan se mukavaa tunnistaa lintulajeja, mutta se ei ole ainakaan minulle ruokaa suuhun koskaan tuonut, ei missään muodossa. Entinen metsästysharrastuskin oli lähinnä metsässä samoilua haulikko muodon vuoksi mukana ystävättären kanssa. Ainoa saalis oli kerran siipeen ammuttu (siis ei meidän ampumamme) fasaani, jonka kiidätimme tuotapikaa eläinlääkäärille. Parannuttuaan se päästettiin takaisin vapaaksi.
Minusta tuntuu myös, että kotitalousopetus on hiukan huonoilla kantimilla kouluissa nykyään. Kokkaaminen sinänsä on tullut (onneksi) muodikkaammaksi, mutta taloudenpitoon tarvitaan muutakin.
Sama koskee jonkinlaista kansantaloudellista ymmärrystä. Varsinkin nyt vaalien aikana ymmärsin, miten kapea-alaista ihmisten ymmärrys voi olla. Siitä lisää tuonnempana.
Laitetaanpa tähän nyt ensin sen voitokkaan vihersmoothien ohje:
Dzinnin Minttusuklaapommi
n. 2,5 dl soijamaitoa (non-GMO, Alpron sininen purkki)
muutama pala pakastepinaattia jäisenä (laitan itse n. ½ pussillista)
n. 1 rkl tummaa kaakaojauhetta
nippu tuoretta minttua - varretkin voi käyttää, elleivät ole kovin puumaisia
1 avokado (tai puolikas jättisuurta, niiden koot kun vaihtelevat kovin) - kuori, poista kivi ja käytä hedelmäliha
steviaa
Tehosekoittimeen ja valmista tuli. Yllätyin hiukan itsekin herkullisen pehmeästä mausta!
Villiyrttikeittokirja tuntuu loistavalta. Nyt keväällä on hyvä aloittaa niiden kerääminen ja ottaa kuivuri käyttöön.
Joskus, vuosia sitten, oli Turun Sanomissa juttu köyhästä opiskelijapariskunnasta, jotka valittivat, ettei ollut rahaa kunnon ruokaan. Kovin pulskilta (siis ylipainoisilta) näyttivät kuvissa, ja ihmekös tuo, kyllä varmaan riisillä ja tonnikalalla lihookin. Varsinkin siis sillä riisillä. Puhutaanhan yleisesti "jyväpossusta" ja "maissikananpojasta". Tärkkelyksiä yhtäkaikki ilman kunnon ravinteita.
Ajattelin itsekseni, että tuo Villiyrttikeittokirja olisi varmaankin hyvä lahja jollekin kotoa poismuuttavalle opiskelijanalulle. Ei tarvitsisi kitkutella ravintoköyhällä ruoalla, eikä tarvitsisi valittaa siitäkään, ettei ole rahaa kuntosalikorttiin, koska metsiä ja pellonpientareita koluamalla saa liikuntaakin. Jo siksikin, että kaupunkien keskustoista niitä yrttejä sun muita ei kannata kerätä, vaan joutuu lähtemään hiukan kauemmaksi. Eli fillari alle ja menoksi!
Tässä vaiheessa tietty tulee eteen se kysymys, että miten tunnistaa oikeat sienet, kasvikset ym. En tiedä, mitä nykyään kouluissa opetetaan, mutta minun lapsuudestani esimerkiksi ne tunnit, jotka käytettiin Suomen lintulajien opetteluun, olisi voinut käyttää erätaitojen opetteluun, mukaanlukien syötävien kasvisten ja sienten käytön ja säilömisen opetus. Onhan se mukavaa tunnistaa lintulajeja, mutta se ei ole ainakaan minulle ruokaa suuhun koskaan tuonut, ei missään muodossa. Entinen metsästysharrastuskin oli lähinnä metsässä samoilua haulikko muodon vuoksi mukana ystävättären kanssa. Ainoa saalis oli kerran siipeen ammuttu (siis ei meidän ampumamme) fasaani, jonka kiidätimme tuotapikaa eläinlääkäärille. Parannuttuaan se päästettiin takaisin vapaaksi.
Minusta tuntuu myös, että kotitalousopetus on hiukan huonoilla kantimilla kouluissa nykyään. Kokkaaminen sinänsä on tullut (onneksi) muodikkaammaksi, mutta taloudenpitoon tarvitaan muutakin.
Sama koskee jonkinlaista kansantaloudellista ymmärrystä. Varsinkin nyt vaalien aikana ymmärsin, miten kapea-alaista ihmisten ymmärrys voi olla. Siitä lisää tuonnempana.
Johtajuudesta
Olen miettinyt viimeisiä työvuosiani naisvaltaisella työpaikalla, jossa minun on viime vuodet ollut ilo olla tekemisissä itseäni nuoremman, naispuolisen johtajan alaisuudessa. Kyseinen henkilö on kovin sosiaalinen luonteeltaan, ja hänellä on paljon keskinäistä vuorovaikutusta alaistensa ja näittenkin alaisten kanssa, mikä sinänsä on hyvä juttu, mutta tässäpä päästäänkin asian ytimeen.
Sosiaalisuudesta puhutaan yleisesti synonyyminä sosiaalisille taidoille, jotka ovat kuitenkin hiukan eri juttu. Luin juuri Liisa Keltikangas-Järvisen kirjan Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot, ja tajusin muutaman jutun.
Näin lyhyesti määritellen sosiaalisuus on ominaisuus, joka saa meidät hakeutumaan muiden ihmisten seuraan, ja taas sosiaaliset taidot kertovat kyvystä toimia muiden seurassa. Tällä voidaan tarkoittaa muiden huomioonottoa, joka voi pitää sisällään esimerkiksi sellaiset asiat kuin empaattisuus, eettinen ajattelu ja tietynlainen objektiivisuus. Tämä viimeksimainittu oli oma lisäykseni, sillä ajattelen, että hyvä johtaja on juurikin empaattinen, mutta ei sympaattinen.
Tässä vaiheessa joku lukija taatusti älähtää, mutta jatkan ja selvennän. Empatia ei ole sympatian tapaan myötätuntoa. Sympatia on "kanssa tuntemista" (kreikan ilmaisu sym pathos), kun empatia on toisen sisällistä ymmärtämistä
Ystävät tuntevat toisiaan kohtaan sympatiaa, mutta hyvä työtoveri ja johtaja toisia työtovereita kohtaan empatiaa, joka mahdollistaa toisten huomioonoton esimerkiksi päätöksenteossa.
On hyvä, jos työpaikalla korostetaan sosiaalista käyttäytymistä, kuten yhteisiä kahvihetkiä. Olen kuitenkin huimannut, että varsinkin naisvaltaisilla työpaikoilla tämä asia saattaa hiukan mennä liiallisuuksiin. Varmaan jokainen tätä lukeva on huomannut, että jos paikalla on kohtalaisen suuri määrä miehiä, pysyy keskustelu varmemmin työasioissa, mutta naisporukalla se lipsahtaa juoruilun puolelle.
Kuten Keltikangas-Järvinen kirjassaan kuvaa, liian sosiaalinen johtaja sallii tällaisen menemällä helposti siihen mukaan, ja aletaan enemmänkin fokusoitua "siihen, miltä tuntuu", kuin pääasiaan, eli työhön. Allekirjoitan tämän täysin.
Monella työpaikalla on käytössä esimiesten 360 asteen arvio. Tässä voivat työtoverit ja alaiset jättää asianomaisesta anonyymejä arvioita. Idea on sinänsä hyvä, palaute ei tee kenellekään pahaa, mutta toteutus huonoin mahdollinen. Henkilön imago on ainoa, mikä siinä on arvioitavana, ja korjaustoimenpiteet ovat yhtä pinnallista luokkaa kuin markkinointikampanjat konsanaan.
Toisaalta sitten esimieskursseilla opetellaan ja harjoitellaan suoraa palautteenantoa. Miksi sen vieminen käytäntöön on niin vaikeaa? Miksi pitää toimia anonyymisti, sillä ainakin kokemukseni mukaan saatu palaute ei sisällä juurikaan mitään positiivista ja rakentavalla tavalla rohkaisevaa, vaan juuri sellaista negatiivissävyistä, joka aikaansaa kyttäilyä ja arvelua kirjoittajista jälkikäteen.
Tämä ei todellakaan paranna työilmapiiriä!
Niin, meillä tämä on viety vielä pidemmälle, eli esimiehellä/alaisella on mahdollisuus pyytää arvioita itsestään kehityskeskustelua varten. Tietenkin anonyymisti. Naurettavaa kyllä, esimieheni mukaan osa "nuoremmista työkavereista" pitää minua "hiukan pelottavana". Olin jo alunperin kertonut, etä palautetta voi tulla antamaan ihan suoraan minulle, ei anonyymisti kiertotietä. Kuka haluaa olla pelottava tahallaan!? Pointti ei kuitenkaan minulla ollut tässä, vaan siinä, että nämä "nuoremmat kollegat" joutuvat työssään handlaamaan huomattavasti arvovaltaisempaa ja suoraan sanoen joskus jopa hankalaa (en haluaisi käyttää tätä sanaa, mutta näin se vaan on) asiakaskuntaa. Jos oma kollega pelottaa, kysyn vaan, että onko ihminen sopiva hommaansa?
Niin, ja se minun "pelottavuuteni" tulee oletettavasti vahvoista mielipiteistä ja yksinkertaisesti kokemuksesta.
Wikipedian mukaan empatian määritys on seuraavanlainen: Empatia (kreikan ilmaisusta em pathos, tuntea sisälle) tarkoittaa kykyä asettaa itsensä toisen henkilön asemaan ja ymmärtää toisen tunteita.
Sosiaalisuudesta puhutaan yleisesti synonyyminä sosiaalisille taidoille, jotka ovat kuitenkin hiukan eri juttu. Luin juuri Liisa Keltikangas-Järvisen kirjan Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot, ja tajusin muutaman jutun.
Näin lyhyesti määritellen sosiaalisuus on ominaisuus, joka saa meidät hakeutumaan muiden ihmisten seuraan, ja taas sosiaaliset taidot kertovat kyvystä toimia muiden seurassa. Tällä voidaan tarkoittaa muiden huomioonottoa, joka voi pitää sisällään esimerkiksi sellaiset asiat kuin empaattisuus, eettinen ajattelu ja tietynlainen objektiivisuus. Tämä viimeksimainittu oli oma lisäykseni, sillä ajattelen, että hyvä johtaja on juurikin empaattinen, mutta ei sympaattinen.
Tässä vaiheessa joku lukija taatusti älähtää, mutta jatkan ja selvennän. Empatia ei ole sympatian tapaan myötätuntoa. Sympatia on "kanssa tuntemista" (kreikan ilmaisu sym pathos), kun empatia on toisen sisällistä ymmärtämistä
Ystävät tuntevat toisiaan kohtaan sympatiaa, mutta hyvä työtoveri ja johtaja toisia työtovereita kohtaan empatiaa, joka mahdollistaa toisten huomioonoton esimerkiksi päätöksenteossa.
On hyvä, jos työpaikalla korostetaan sosiaalista käyttäytymistä, kuten yhteisiä kahvihetkiä. Olen kuitenkin huimannut, että varsinkin naisvaltaisilla työpaikoilla tämä asia saattaa hiukan mennä liiallisuuksiin. Varmaan jokainen tätä lukeva on huomannut, että jos paikalla on kohtalaisen suuri määrä miehiä, pysyy keskustelu varmemmin työasioissa, mutta naisporukalla se lipsahtaa juoruilun puolelle.
Kuten Keltikangas-Järvinen kirjassaan kuvaa, liian sosiaalinen johtaja sallii tällaisen menemällä helposti siihen mukaan, ja aletaan enemmänkin fokusoitua "siihen, miltä tuntuu", kuin pääasiaan, eli työhön. Allekirjoitan tämän täysin.
Monella työpaikalla on käytössä esimiesten 360 asteen arvio. Tässä voivat työtoverit ja alaiset jättää asianomaisesta anonyymejä arvioita. Idea on sinänsä hyvä, palaute ei tee kenellekään pahaa, mutta toteutus huonoin mahdollinen. Henkilön imago on ainoa, mikä siinä on arvioitavana, ja korjaustoimenpiteet ovat yhtä pinnallista luokkaa kuin markkinointikampanjat konsanaan.
Toisaalta sitten esimieskursseilla opetellaan ja harjoitellaan suoraa palautteenantoa. Miksi sen vieminen käytäntöön on niin vaikeaa? Miksi pitää toimia anonyymisti, sillä ainakin kokemukseni mukaan saatu palaute ei sisällä juurikaan mitään positiivista ja rakentavalla tavalla rohkaisevaa, vaan juuri sellaista negatiivissävyistä, joka aikaansaa kyttäilyä ja arvelua kirjoittajista jälkikäteen.
Tämä ei todellakaan paranna työilmapiiriä!
Niin, meillä tämä on viety vielä pidemmälle, eli esimiehellä/alaisella on mahdollisuus pyytää arvioita itsestään kehityskeskustelua varten. Tietenkin anonyymisti. Naurettavaa kyllä, esimieheni mukaan osa "nuoremmista työkavereista" pitää minua "hiukan pelottavana". Olin jo alunperin kertonut, etä palautetta voi tulla antamaan ihan suoraan minulle, ei anonyymisti kiertotietä. Kuka haluaa olla pelottava tahallaan!? Pointti ei kuitenkaan minulla ollut tässä, vaan siinä, että nämä "nuoremmat kollegat" joutuvat työssään handlaamaan huomattavasti arvovaltaisempaa ja suoraan sanoen joskus jopa hankalaa (en haluaisi käyttää tätä sanaa, mutta näin se vaan on) asiakaskuntaa. Jos oma kollega pelottaa, kysyn vaan, että onko ihminen sopiva hommaansa?
Niin, ja se minun "pelottavuuteni" tulee oletettavasti vahvoista mielipiteistä ja yksinkertaisesti kokemuksesta.
Wikipedian mukaan empatian määritys on seuraavanlainen: Empatia (kreikan ilmaisusta em pathos, tuntea sisälle) tarkoittaa kykyä asettaa itsensä toisen henkilön asemaan ja ymmärtää toisen tunteita.