Näytetään tekstit, joissa on tunniste muotinäytös. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muotinäytös. Näytä kaikki tekstit

lauantai 21. toukokuuta 2016

MLL:n muotinäytös Turussa

Mannerheimin Lastensuojeluliiton hyväksi järjestettiin eilen muotinäytös Turun Ruotsalaisessa Teatterissa. Olimme paikalla lontoolaisen ystävättäreni kanssa, sillä ystävämme Kisu Korsi oli luomuksineen mukana näytöksessä. Mukana oli myös Muotikuu ja näytöksen lastenvaatteet olivat Stockmannilta.

Ihana Angelika Klas oli laulamassa ja tilaisuuteen sisältyi shampanjaa ja pientä purtavaa. Ohessa muutama kuva, joskin liikkuvia malleja oli aika hankalaa kuvata. Hauskin juttu näytöksessä oli Kisun idea Royal Ascotista, jolloin tälläytyneet nuoret naiset kuiskuttelivat lavalla keskenään ihastellen toistensa asuna. Olimme tänään Kisun kanssa shampanjalasillisella ja kertasimme eilisillan menoa. Häntä huvitti, koska hänen nuoret mallinsa eivät tienneet koko tapahtumasta. No, "KVG".... :) No ei ihan noilla sanoin, mutta ymmärrätte kuitenkin  :)









Itse Kisu :)





lauantai 23. tammikuuta 2016

Mielenkiintoinen muotinäytös Turussa

Viime vuoden Ascotiin pukuni suunnitteli ystäväni Sibel, joka nyt on luonut oman brändinsä nimeltä Sí-Belle (arvatkaa, kuka keksi nimen...).  Tilaisuus on Naisten Pankin järjestämä.



Labelin alla suunniteltavat vaatteet ovat yksilöllisiä ja niinpä catwalkilla ei nähdä tavanomaisia malleja, vaan kaiken kokoisia ja näköisiä ja ikäisiä ihmisiä (yksi julkkiskin, mutta en kerro kuka, hyvin epätodennäköistä, että arvaisitte :D), taitaapa mukana olla yksi koirakin :)

Suosittelen kovasti menemään katsomaan, sillä luomukset ovat todella erilaisia kuin vaatteiden valtavirta.

Naisten Pankilla on myös muuta toimintaa, mm. businessmielessä Caviar Club - verkostoitumistilaisuuksia, joista seuraava on Salossa 5.2. Lue lisää tästä linkistä.