![]() |
| Sävy on musta, 01 Black Pulse. Näitä löytyy myös vihreänä, sinisenä ja violettina. |
Blogi terveydestä, terveellisestä ruoasta, kosmetiikasta, luontaistuotteista ja yleensä maailmanmenosta aikuisen naisen silmin nähtynä. Kaksi kierrosta syövän sairastelua värittää elämääni ja kolmas jäi pysyväksi riesaksi, joskaan siitä ei ole sen kummemmin ollut vaivaa. Taustaltani olen pitkän linjan lääketutkimusammattilainen, ja ruodin postauksissa mm. kosmetiikan ja luontaistuotteiden ainesosia ja tehoa omien käyttökokemusten ohella.
sunnuntai 14. huhtikuuta 2024
Shiseido ControlledChaos MascaraInk ja pieniä puutarhaostoksia
perjantai 2. helmikuuta 2024
Shiseido Ultimune Power Infusing Concentrate
tiistai 9. toukokuuta 2023
Shiseido Synchro Skin Glow -meikkivoide
lauantai 24. joulukuuta 2022
Shiseidon joulukalenterin luukut 20-24 (2022)
Sitten olisi aika katsastaa Shiseidon vuoden 2022 joulukalenterin viimeiset luukut. Kaikkea kivaa sieltäkin paljastui. Juttu kulkee tavalliseen tapaan vasemmalta oikealle. Aiemmat postaukset löytyvät tämän linkin kautta.
20. päivänä loodasta löytyi Beneficiance Wrinkle Smoothing Eye Cream testerikoossa. Tämäkin riittää kyllä pitkälle, sillä eihän silmänympärysvoidetta kilotolkulla laiteta. Voiteen sanotaan täyteläistävän ihoa ja sitä kautta häivyttävän juonteita. Voiteessa hyödynnetään ReNeura-teknologiaa, josta olen kertonut edellisissä postauksissani.
21. päivänä laatikossa (tai "luukussa") oli Vital Perfection Uplifting and Firming Express Eye Mask. Tämä suhteellisen tyyris silmänaluslappunaamio sisältää retinolia, ja kokeilen sitä kyllä mielelläni.
22. päivän anti oli Kajal InkArtist Shadow/Liner/Brow -kynä. Tämä kynä oli yllättävää kyllä turkoosihtava sävyltään. En ehkä kuitenkaan kulmiini (brow) kokeilisi 😝.
![]() |
| Ei, tuo alalaatikko, jossa tuotteet olivat, ei saisi repsottaa noin. Unohdin korjata sen asennon. |
tiistai 20. joulukuuta 2022
Shiseidon joulukalenterin luukut 14-19 (2022)
Katsastetaanpa taas, mitä löytyi joulukalenterin luukuista. Aiemmat kalenterikatsaukset löytyvät täältä (ks. yst. myös postauksessa oleva linkki aiempiin kalenteria koskeviin postauksiin).
![]() |
| Täysikokoinen pullo näyttää tältä. Tämä ja edellinen kuvakaappaus : fragrantica.com |
tiistai 13. joulukuuta 2022
Shiseidon joulukalenterin luukut 7-13
tiistai 6. joulukuuta 2022
Shiseidon joulukalenterin luukut 2-6
![]() |
| Ginza kaupunkinäkymä näyttää nyt tältä. |
torstai 1. joulukuuta 2022
Varsin omalaatuinen kosmetiikkajoulukalenteri
Oikein mukavaa joulukuun alkua! Kuten aiemmin mainitsin, hankin Shiseidon joulukalenterin ja tänään avasin tietty ensimmäisen luukun. Tai laatikon.
Saatoin suorastaan kuulla rattaitten raksuttavan korvieni välissä, kun suojapahvin poistettuani avasin laatikon. Pakkauksen kyljessä on vedettävä laatikko, ja laatikon kansi avautuu näin...
![]() |
| Kuva on lainattu täältä. |
sunnuntai 6. marraskuuta 2022
Shiseido Ginza Murasaki
Hankkimani Shiseidon kosmetiikkajoulukalenterin mukana tuli kaupanpäällisinä Murasaki-tuoksun vartalovoide, joka tosiaan tuoksui. Aika erikoiselle - tai sanotaan erilaiselle, mutta miellyttävälle.
Shiseidon tuoksut ovat aika harvinaisia, siis ainakin minulle. En ole tainnut tuoksutella yhtäkään. Niinpä tämä olikin mielenkiintoinen. Murasaki on ihan uusi tuoksu, julkaistu vuonna 2022.
Tuoksunuoteissa on aluksi omenaa, granaattiomenaa ja orvokkia. Omenan tuoksu on aika harvinainen parfyymeissä. Tässä se on nimenomaan vihreä omena.Granaattiomena? En kyllä ihan kykene palauttamaan mieleen, miltä se tuoksuu, mutta maun huomioonottaen varmaan kirpeähköltä ja raikkaalta.
Tuoksu syvenee wisterian, freesian ja jasmiinin kukkaisiksi tuoksuiksi.
Pohja onkin mielenkiintoinen. Cashmerania, Cashmir-puuta (Cashmer Wood) ja santelipuuta. Hyvin outoja sanoja nuo ensimmäiset ainesosat, ja tietääkseni ne tarkoittavat ihan samaa asiaa.
Cashmeran (kuten myös siis Cashmir Wood) on synteettinen tuoksu. Ei ole olemassa mitään "kashmirpuuta", eikä tuoksu liity kashmirvillaan kuin löyhästi.
Tämä tuoksu syntetisoitiin vuonna 1968, ja sen sanotaan muistuttavan puumaista myskiä. Siinä on myös mausteisen vaniljainen tuntuma. Kaikenkaikkiaan tuoksua verrataan kashmirvillan suloiseen pehmeyteen, mistä se onkin saanut nimensä.
Itse parfyymipullo näyttää tältä, ja siinä on tuoksulle tunnusomainen pinkki väri.torstai 21. heinäkuuta 2022
Jännittävä huulipuna
Luin ulkomaalaisista lähteistä arvioita Shiseidon VisionAiry Gel - huulipunasta, ja kun se sattui Bootzissa olemaan vain noin 14 euroa, se lähti mukaan tilaukseen.
Huulipunan ostaminen sokkona on aika hankalaa, ja tarjolla oli vain tämä yksi sävy tuohon hintaan. Etsin netistä kuvia sävystä, mutta eiväthän ne aina vastaa todellisuutta. Päätin sitten, että 14 euroa on aika pikkuraha vaikka huti tulisikin. Sävy on 255 High Rise.
keskiviikko 10. tammikuuta 2018
Uudempaa Shiseidoa
Uuden Waso-linjan öljyton kosteusvoide vaikutti pätevältä. Varsinkin, kun se päivisin käytettynä myös hieman tasoittaa ihon sävyä siinä olevien, väriä muuttavien hiukkasten avulla. Mikään peiteaine tämä ei kuitenkaan ole.
Kuten huomaatte, lopputulosta ei voi väittää mataksi, vaikka tuoteselosteessa niin luvataankin. Minulla se kuitenkin jää kummasti kellumaan ihon pinnalle, ja vaikka meikki aluksi asettuukin hyvin sen ylle, kasvot alkavat kiillellä kiitettävän nopeasti.
Tehoaineita on monenmoisia:
- japaninmispelin soluja, joiden pitäisi pitää iho mattana
- "Anti-Pollution Powder" ("antisaastepulveri", mitähän tämäkin mahtaa olla) auttaapitämään kasvojen kiillon kurissa ja taistelee saasteita vastaan)
- värinvaihtojauhe ja glysyyliglysiini parantavat ihon ulkonäköä (glysyyliglysiini pienentää ihohuokosia)
- trehaloosi, betaiini, valkopeippiuute, erythritoli ja yuzu-uute pitävät ihon kosteutettuna
- pioninjuuriuute toimii antibakteerisesti, kosteuttaa ja parantaa sekä rauhoittaa ihoa
Voiteessa on myös silikoneja, polymeereja, silicaa, kofeiinia, peptidejä, porkkanauutetta, alumiinihydroksidia (ja alumiinia) ja keikkuupa siellä alkoholikin mukana listalla.
Enpä ole varma, olisinko hankkinut INCIn luettuani...
Tuomio: Voide menettelee "meikittöminä" päivinä ja kosteuttaakin, joskin iho rasvoittuu mielestäni äkkiä, varsinkin, jos tämän voiten päälle laittaa meikkivoidetta. Meikittöminä päivinä tasoittaa luonnollisen näköisesti ihon virheitä. En kuitenkaan aio ostaa uutta tuubia, kun tämä on loppu.
Onko kenelläkään muunlaisia kokemuksia tästä voiteesta?

















































