Nyt löytyi kyllä todella hyvä peitevoide! Tämä peittää todella hyvin jo hyvinkin ohuena kerroksena, mutta - sävy on valitettavasti väärä, ja se hapettuu iholla. Allaolevat kuvat kertovat kaiken.

Blogi terveydestä, terveellisestä ruoasta, kosmetiikasta, luontaistuotteista ja yleensä maailmanmenosta aikuisen naisen silmin nähtynä. Kaksi kierrosta syövän sairastelua värittää elämääni ja arkielämän psykologiaa ja johtajuuttakin sivutaan. Taustaltani olen mm. pitkän linjan lääketutkimusammattilainen, joten ruodin postauksissa kosmetiikan ja luontaistuotteiden ainesosia ja tehoa omien käyttökokemusten ohella.
sunnuntai 29. marraskuuta 2020
Too Faced Born This Way -peitevoide
perjantai 27. marraskuuta 2020
Mitä mieltä Black Fridaysta?
Taloussanomissa oli hyvä kirjoitus massakuluttamista vastaan. Voit lukea sen täältä. Jo aiemmin emailina saamani Deciemin meilin mukaan, he myös irtisanoutuvat turhista kulutusjuhlista.
Järkevää tekstiä, tosin markkinointia se tämäkin - ja erottuvaa sellaista! Deciemillähän on juuri ollut muutamia viikkoja jatkunut alennusmyynti, joten varastotkin varmaan alkavat olla tyhjiä.
Mitä mieltä sinä olet Black Friday -hullutuksista? Houkuttaako ostelemaan?
torstai 26. marraskuuta 2020
Milk Makeup Watermelon Brightening Serum
Milk Makeupilla on käteviä puikkomaisia tuotteita, jotka kulkevat mukavasti vaikka käsilaukussa. Nyt kun Ruotsin Sephora toimittaa ostoksia Suomeenkin, hankin sieltä muutamia minikokoisia tuotteita, ja yksi niistä oli tämä puikkomaisessa pakkauksessa oleva seerumi.
keskiviikko 25. marraskuuta 2020
Onpas hyvä ripsiväri!
Ripseni ovat päässeet viime kuukausina tyngistymään, koska en ole kuukausiin käyttänyt mitään ripsiseerumia. Sen kyllä tosiaan huomaa allaolevasta kuvastakin hyvin, vaikka tähän vuoden aikaan kunnon kuvien saaminen tässä pimeydessä ei oikein onnistukaan. Iankaikkisen vanhat kestorajaukset sentään parantavat vaikutelmaa hiukan.
Aiemmissa postauksissani jokin aika takaperin kerroin törmänneeni somessa italialaiseen Skinlaboon, joka toimittaa rahtikustannusten hinnalla kokeiltavaksi tuotteita. Kustannus on 8,90 euroa ja paketti tulee kotiovelle DHL:llä.
Viime viikolla huomasin, että Skinlabolla on myös meikkejä, kun he mainostivat ripsiä hoitavaa ripsiväriään. Hinta taas vain tuon postimaksun verran ja tottakai tilasin! Paketti tuli kolmessa päivässä.
Skinlabo Volume Finale Mascara Extra Strong on siis tuuheuttava ripsiväri, joka hoitaa ripsiä. Se sisältää mm. jasmiininkukkavahaa ja hydrolysoitua keratiinia. Vaha luo ripsille hiukan vettä kestävän pinnan, mutta puhdistus sujuu esimerkiksi misellivedellä hyvin. Ripsiväri ei tahraa ainakaan minun silmiäni, vaikka muut ripsarit sen herkästi tekevät. Eikä se varise, tai paakkuunnu. Harja on tiimalasin muotoinen, ja varsin pehmeäharjaksinen.
tiistai 24. marraskuuta 2020
Hylamide SubQ Eyes
Deciemin paketin mukava tuli Hylamiden SubQ Eyes, eli silmien ympäryksille tarkoitettu seerumi. Nämä ovat olleet aika käteviä silmänympärysvoiteen alla.
Hieman suspensiomainen seerumi sisältää muunmuassa:
- ihoa kosteuttavaa glyseriiniä
- ihoa hoitavaa propanediolia
- peptidejä (Waglerin-1 -peptidikompleksi tuottaa nettisivujen mukaan paremman tuloksen ihon ikääntymisen hidastamisessa kuin retinoli)
- epigallokatekiinijohdannaista, joka häivyttää tummia renkaita silmien alla
- silkkipuun (albizia julibrissin) kaarnauutetta, jonka sanotaan toimivan ihoa tiukentavana antioksidanttina
- rakkoleväuutetta, joka on antioksidanttinen ja sitoo kosteutta iholle
Seerumissa on muitakin kasviuutteita, mangovoita, skvalaania, babassuöljyä ja sorbitolia sitomaan iholle kosteutta. Rasvaiselta se ei tosin tunnu.
Seerumin lupaus on tehota tummiin silminalusiin, silmienympärysjuonteisiin, turvotuksiin ja epätasaiseen ihoon. Kosteuttavaa se ainakin on, ja tuntuu tiukentavaltakin. Pieni määrä riittää hyvin.
perjantai 20. marraskuuta 2020
Ehkä maailman kosteuttavin käsivoide?
Käsien peseminen on tärkeää varsinkin näinä aikoina, mutta vaikka valitsisi kuinka esimerkiksi kosteuttavaa glyseriiniä sisältävän käsisaippuan, kädet auttamatta kuivuvat. Varsinkin, jos käyttää vielä esimerkiksi kaupassa käydessään käsidesiä, joka alkoholipitoisena kuivattaa vielä lisää.
Käsivoidetta siis menee roppakaupalla. Olen esitellyt täällä aiemmin hyviä ja nopeasti käsiin uppoavia voiteita, joita on kätevä käyttää töissä. En nimittän pidä siitä, että näppis jää klähmäiseksi tai rasvaiseksi. Nyt tuli viime viikolla taas paketti Deciemilta, ja siihen olin varannut muutaman putkilon The Chemistry Brandin uudehkoa HA3 Hand Hydrator -voidetta. Tässä voiteessa on runsaasti hyaluronihappoa ja mango- sekä inca inchi -voita.
keskiviikko 18. marraskuuta 2020
Väriliituleikkejä ja väriliitumeikkejä
Kenelläpä ei pienempänä olisi ollut väriliituja ja värityskirjoja. Crayolan väriliitupakkaukset olivat mahtavia monine eri sävyineen, minullakin oli iso pakkaus sellaisia!
Nyt ihmeekseni huomasin selatessani Ruotsin Sephoran sivuja, että tällä väriliitumerkillä on myös meikkejä, jota saa sieltä tilata (postimaksut Suomeen eivät ole mitenkään vertahyytävät, joten käykääpä katsomassa!). Tässä muutama esimerkki.
Käykääpä kurkkaamassa! Vinkki niille, joilla ei vielä ole kosmetiikkajoulukalenteria, täältä voi löytyä hiukan erilainen vaihtoehto täksi jouluksi!
tiistai 17. marraskuuta 2020
Maailmanmenoa ja lämpimiä leipiä
Hommissa on ollut niin kiirettä, ettei paljoa ole tännekään ehtinyt päivityksiä laittaa. Tämä loppuvuoden hässäkkä näkyy olevan sama joka lääkefirmassa: huomataan loppuvuodesta, että budjettia on jäljellä ja uusia tutkimuksia pitää sitten hullun lailla laittaa pystyyn, että saadaan laskut tälle vuotta. Kvartaalitalousajattelu on hiukan kaukana tästä alasta, aika hankalaa on rytmittää mitään vuosibudjettien tms. varaan, sillä aina on syitä, miksi tutkimuksen viivästyvät jne.
Joulun aikaan häämöttää tosin kolmen viikon ihana loma, jota todella odotan, lomat kun pitää pitää pääsääntöisesti saman vuoden aikana, kun ne ansaitaan.
Eipä ole viime päivinä hirveästi ehtinyt kokkaamaankaan! Instaa on sentään päivitetty vanhoilla matkakuvilla.
Pikaruoasta puheenollen - milloin olet tehnyt viimeksi lämpimiä leipiä? Minä olen elänyt niillä nyt muutaman päivän (lounas). Paras pohja tulee S-Ryhmän Kotimaista Kaurapaahtoleivästä, ja uunissa, ei mikrossa. Tuota kaurapaahtista on aina pakkasessa, sieltä voi ottaa siivun tai pari ja heittään paahtimeen sulamaan.
lauantai 14. marraskuuta 2020
Las Vegas
Nyt kun ei pääse matkustelemaan (eikä se paljoa kiinnostakaan), on hyvä velloa muistoissa. Las Vegas on paikka, josta minulla on varsin ristiriitaisia ajatuksia. Onhan se todella keinotekoinen paikka, ja kuten silloinen brittisiippani sanoi: "Todennäköisesti amerikkalaisille ainoa todellinen Venetsia on samanniminen kasino Las Vegasissa".
Asuimme muutaman viikon Stripillä (klik) huoneistohotelli Hiltonissa. Kohtuuhintaisessa asunnossa oli erittäin tilava olohuone, keittiö, suuri kylppäri ja upottavalla kokolattiamatolla varustettu iso makkari, jonka nurkassa oli poreallas. Aivan! Luit oikein.
Stripillä on ilmainen bussi, joka kiertää kaikki kasinot, mutta me päätimme kävellä. - hyvin epäamerikkalaisesti. Tällä matkalla
Olimme ennen visiittiä olleet jonkin aikaa kiertämässä Kalifornian viinitiloja, joten oli tullut osteltua vähän viinejäkin. Tämä ostosinto kostautui, koska meillä oli viime reissulla noin 24 pulloa mukana, ja vaikka matkustimme ykkösessä, se oli aivan liikaa. Istuimme illat jacuzzissa ja joimme hyviä viinejä.
Monet kasinot kuulemma revitään alas pari vuoden välein ja päälle rakennetaan uusia. Tämän kohtalon koki visiittimme aikaan naapurissa sijainnut CircusCircus.
Misellivesi x 2
Tänään tutkaillaan kahta misellivettä, joista toinen on luomusertifioitu Ecocert Greenlife Cosmos - standardin mukaisesti.
Nivea MicellAIR -misellivesi sisältää mm. hydrogenoitua risiiniöljyä, E-vitamiinia, glyseriiniä, pantenolia ja sorbitolia. Hyvin paljon ihoa kosteuttavia ja hoitavia ainesosia siis. Tämä misellivesi puhdistaa ihon hyvin, eikä vaadi kasvovettä käytön jälkeen. Ainoan miinuksen voisin antaa hankalan mallisesta pullosta, joka on liian leveä, sillä jos siihen tarttuu märin käsin, ainakin omista näpeistäni se luiskahtaa helposti lattialle.
La Provencale on sarjana täysin uusi tuttavuus minulle. Sarjaa myy mm. Sokos. Se on todellakin luomusertifioitu. Tämä La Provencale BIO Micellar Water Purity sisältää mm. oliivinlehti-, pelto-ohra- ja ruiskaunokkiuutetta, glyseriiniä ja propanediolia (kosteuttava tekijä). Valitettavasti se sisältää myös hajusteita, toisin kuin Nivean misellivesi.
Näistä ehdottomasti Nivealla on parempi puhdistusteho. La Provencalen tuote ei puhdista kunnolla esimerkiksi ripsiväriä (en käytä yleensä vedenkestävää, joten ripsarin pitäisi lähteä jopa tavallisella vedellä), ja harmillisen monta kertaa olenkin havainnut nukkumaan mennessäni, että lisäpuhdistus on tarpeen.
Käytätkö sinä misellivesiä? Itse en nykyisin voisi kuvitellakaan eläväni ilman sitä päivittäisessä ihonpuhdistusrutiinissani.
tiistai 10. marraskuuta 2020
Juonteet sileäksi seerumilla
Näistä täällä mainitsemistani Skinlabon tuotteista (postauksia aiheesta täällä ja täällä), testailematta on vielä muutama. Tämä seerumi osoittautui erinomaiseksi meikin alla, ja hikukan jopa kiristää piirteitä.
Extralift Boost -seerumissa on polyfenoleja (antioksidantti), joita saadaan Barolo-rypäleestä - sanoo pakkaus. Se on hiukan hassua, sillä Baroloviinit tehdään kylläkin Nebbiolo-rypäleestä. No mutta punaisia rypäleitä kumpikin.
Tarkemmin ottaen polyfenolit tuotteessa ovat lähinnä resveratrolia, joka on voimakas antioksidantti. Lisäksi siinä on hyaluronihappoa ja glyseriiniä, allantoiinia ja kasviuutteita.
Itse tuote on kirkasta ja hiukan geelimäistä, eikä rasvoita ihoa koska se on rasvaton. Oikein mukava käyttää ja mielestäni tosiaan hiukan "tiukentaa" piirteitä.
perjantai 6. marraskuuta 2020
C-vitamiinijauhetta iholle?
Hankin Deciemin alennusmyynneistä jauheena C-vitamiinia, jota periaatteessa voi sekoittaa mihin tahansa kasvotuotteeseen, paitsi kyseisen firman EUC-sekoitukseen ja mihinkään, jossa on niasiiniamidia (B3, sekoittaminen näihin ei takaa C-vitamiinin tehoa).
Nyt kun päästiin ihoöljyistä puhumaan, niin Stenders-merkkisestä ihoöljystä olen kirjoitellut täällä. Hyvä tuote, mutta minun kasvoillani aika paksu, vaikka se ei maailman paksuin olekaan. Nyt keksin sitten laittaa tätä C-vitamiinijauhetta tähän öljyyn. Seos ei enää jää lillumaan kasvoille, kuten pelkkä öljy tekisi.
Mukavaa viikonloppua kaikille!
PS: Tietystikin tälllaisten valkoisten pulverien kanssa läträtessä jää meillä ainakin yläkerran kylppäriin pulverijälkiä, ja piti selventää miehelle ja siivoojalle, että en todellakaan ole alkanut käyttää huumeita 😂
keskiviikko 4. marraskuuta 2020
Se paras ihoöljy
Minä en niinkään ole ihoöljyjen ystävä. Harvemmin ne kunnolla imeytyvät ihoon, vaikka mitä tekisi. Imeytyvät iltaisin harmillisesti lähinnä tyynynliinoihin.
On kuitenkin yksi ihoöljy, jota olen käyttänyt jo kohtuullisen monta pullollista, ja se on Kiehl's Midnight Recovery Concentrate -ihoöljy.
Tämä on tuoksuva cocktail, jossa on mm. skvalaania, ruusunsiemen-, helokki-, jojoba-, korianterinsiemen-, laventeli-, tuoksupelargonin kukka-, rosmariini-, ruusu- ja auringonkukkaöljyjä, kurkku-, kurkuma- ja jasmiiniuutetta.
Koko seos tuoksuu ihanalle, mutta tuoksuvia kosmetiikkatuotteita välttävilel voi sanoa, että eteeriset tuoksut (joita tässä pääasiassa on) haihtuvat iholta nopeasti.
Itse öljy on hieman kellervää, kirkasta ja suhteellisen ohutta, eikä ainakaan minulla jää lillumaan ihon pinnalle kuten monet muut ihoöljyt tekevät.
tiistai 3. marraskuuta 2020
Luomien ryppyjen häivytystä
Kun nyt edellisessä postauksessa tuli kirjoiteltua silmänalusjuonteista, sopii tähän seuraavaksi aiheeksi sitten kirjoitella (ylä)luomen rypyistä. Niillekin on nimittäin omat aineensa.
Kirjoittelin jokin aika sitten tästä Skinlabosta, ja sieltä rahtimaksun hinnalla saatavista miltei reilun kokoisista näytteistä täällä. Nyt minulla on niitä aikamoinen määrä, joten jostakin pitää aloittaa testailukin. Tässä siis kokeilussa Skinlabo Eyelid-Lifting Serum.
sunnuntai 1. marraskuuta 2020
Silmänalusjuonteiden hävittämistä
Kun ryppyjä ja juonteita tulee, niitä sitten vaan tulee, eikä niille paljoa mitään voi. Häivytettyä niitä toki jotenkin saa.
Beccan Anti-Fatigue Under Eye Primer on yksi tällainen tuote, joka hiukan niitä optisesti häivyttää meikin alla.