Team building

Olen sitä mieltä, että tiimien sidosten vahvistamista hiukan ylenkatsotaan Suomessa. Se kun vie aikaa suorittamiselta, ja keskinäiset kehut (mitä se team building usein sisältää) ovat aika hankalia suomalaisille. Homman voi hoitaa toisinkin.

Kuva: mindforest.com

Toissaviikolla meillä oli kuukausittainen tiimipalaveri. Havahduin siihen tosiasiaan, että koska tiimini on Dublinissa, Prahassa ja Hyderabadissa Intiassa, me emme ole monet edes tavanneet toisiamme. Tiedämme jotakin ihmisten taustoista, mutta emme tunne heitä ihmisinä.

Tästä siis tuli idea. Jokainen kertoisi minulle anonyyminä itsestää jotakin, mitä muut eivät tiedä, ja me sitten kokouksen aluksi arvuuttelisimme!

Inkkaripojat (ja yksi tyttö Intiassa) olivat yllättävän vaatimattomia kertomaan mitään itsestään. Moni sanoi, että ei heissä ole mitään "erikoista". Keksin sitten kysyä, että oliko heidän lapsuudenhaaveensa ruveta juuri tähän ammattiin? Tuskin, koska sitä ammattia ei varmaan edes ollut kymmenen vuotta sitten Toisekseen, hyvin harva valmistuu aikuisena lapsuuden haaveammattiinsa. Eli: Kerro, mistä haaveilit lapsena!

Tämä tepsi. Varsinkin nämä inkkarit yllättivät. Yksi oli ihan teatterihullu ja kirjoitti itsekin näytelmiä. Minut olisi voinut kaataa höyhenellä kun tämän kuulin... Toinen aikoinaan haaveili taiteilijan urasta ja maalaa edelleen tauluja. Olin tipahtaa tuolilta, kun hän lähetti muutamia kuvia niistä! Kehoitin häntä laittamaan niitä MsTeams-taustoiksi sillä se voisi kirvoittaa kiinnostusta ostaa, itsekin voisin todellakin ostaa ainakin yhden tyrskyisen merikuva, joka oli todella loistava!

Meitä on 15, ja tämä kaikki hauskuus itse kokouksen aluksi otti noin 15 minuuttia, mutta sen jälkeen tiedämme toisistamme paljon enemmän. Kuka tekee mieluummin töitä ihmisen kanssa, jonka tuntee, vai ventovieraan? Vastaus on varmaan aika selkeä.

Muita tiiminrakennusjuttuja voi olla esimerkiksi kysymys: Jos olisit auto/kenkä tms. mikä olisit (väri/malli) ja miksi? Varsin paljon tälläkin saa selville ihmisestä.

Kokouksesta muuten tuli rutkasti ilahtunutta palautetta!

360° johtamista

Kuinka monelle tämä on tuttu? Siis, että vuosittain sinut arvioidaan "nimettömästi" alaistesi ja kollegojesi, kuten myös esimiehesi toimesta.

Jokavuotinen juttu entisen työnantajani toimesta. Vieläkin naurattaa lukea niitä. Ihan kuin en todellakaan olisi tiennyt, kuka ne arviot on laittanut. Onhan se toki hienoa arvioida kollegaansa nimettömänä ja purkaa siihen omia turhautumiaan.

Sanon näin, koska normaalisti - ja hyvin toimivassa työyhteisössähän osataan antaa palautetta nokakkainkin. Ainakin positiivista. Pitäisi osata myös sanoa, jos jotakin on vialla.

Ellei näin käy, niin minusta koko työyhteisössä on jotakin vialla. Kaiken kukkuraksi, joku manageri-ihminen ehdotti, että voitaisiin kerätä anonyyminä mielipiteitä toisista. Käsittelimme asiaa johtoryhmässä. Olin oikeasti tyrmistynyt koko ehdotuksesta. Eihän se luo muuta kuin eripuraa.

Tässä vaiheessa kiinnostaisi kuulla, miten teidän työpaikoillanne palautteet tehdään, vai onko sellaisia.

Vastaukset ovat aina anonyymeja kun vastaat tähän postaukseen. Jos haluat vastata ja anonyymiys arveluttaa (olen ymmärtänyt, että joillekin tämä on sensitiivinen asia),  laita minulle viesti (dzinni(at)europemail.com).

Kiitos.

Homeasunto

Kylla kai noissa asunnon homejutuissa jotain peraa on, siis ongelmaa. Olen niistanyt, aivastellut ja yskinyt koko yon ja silmat ovat kuin auton jarruvalot. Ei tama mitaan flunssantapaistakaan ole. Nenakin alkaa olla ruvella.

Tanaan pitaisi kayda uudelleen siella, silla tietystikin unohdin puolet niista tavaroista, joita eilen piti sielta hakea.

Olen ollut muuten aika ilahtunut eilisen polikaynnin jalkeen. Alunperin todella kirealta vaikuttanut kirurgi lientyi huomattavasti, kun mainitsin hanen kurssikaverinsa olevan vanhin ystavani (vanhin siis siina mielessa, etta olemme olleet ystavia 6-vuotiaasta lahtien  - sille nauroimme makeasti kun han tuli kaymaan).

Muutenkin potilaitten kohtelu on muuttunut niista edellisen syovan hoidon ajoista. Teitittelysta en kyllakaan tykkaa, ja joka kerta vilkaisenkin oman olkani yli varmistaakseni sen, etta puhutaan juuri minulle :).

Elamanhalu alkaa pikkuhiljaa elpya. Tosin kuolemanajatus ei enaa niin pahoin pelota. Enemmankin ajattelen sita, minka jatan jalkeeni, ja niita ihmisia. Kuulostaa kai omituiselta, mutta kylla sita asiaa on tyostettykin.

Koskaan en ajatellut, etta ilolla jatan tyopaikkani, mutta oikeasti, olen helpottunut. Se tyoyhteiso ei ole sama kuin ennen, ja kuten on varmaankin kaynyt ilmi, johtajuus on valitettavasti varsin keskenkasvuista. Valilla se sokeus asioiden suhteen arsyttaa, mutta oikeasti tunnen saalia siita ymmarryksen puutteesta. "Meillahan on NIIN hyva tyoilmapiiri, EIKOS vain?".

Hyva johtaja puolustaa omiaan, eika kaanny heita vastaan. Varsinkaan lietsoen eripuraa tyoyhteisossa.

Onneksi on tama uusi projekti aluillaan. Olen myos iloinen muitten firmojen kollegoiden ja ystavien tuesta. Siis siita, mita pitaisi myos tulla oman tyonantajan kollegoiden taholta, mutta tama eras henkilo on sen bannannut.