Näytetään tekstit, joissa on tunniste ohje resepti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ohje resepti. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. elokuuta 2023

Kauden edullinen soppa

En malta olla laittamatta tätä tänne jälleen kerran. Kauden kasviksien käyttö on aina edullista ja hyödyllistä. Muistutan tällä tavalla edelleen kesäkurpitsan käytöstä.

Kuten aiemminkin, aineksien määrä ei olen nokonnuukaa. Tässä viipaleina oliiviöljyssä puoli sipulipussillista. Voi laittaa enemmänkin ja vaikka yhden tai pari valkosipulinkynttä sekaan. Kuullota ne, älä anna palaa.




Kun sipulit ovat kuullottuneet (älä polta!!!), pilko mukaan kesäkurpitsat. Peitä palat niukkanaukka vedellä ja laita sekaan makusi mukaan kasvisliemikuutioita (jos haluat).


Soseuta soppa, ja hienonna siihen runsaasti tuoretta tilliä. Tarkista maku ja lisää mausteita maun mukaan (valkopippuri, suola...).


Kokeile! Ihanaa keittoa kauden vihanneksesta.

perjantai 14. huhtikuuta 2023

Parsaa, hollandaisea ja uppomunaa

Kevään parsat ovat aina herkullisia, ja ihan parhaan uuniparsaohjeen olen julkaissutkin täällä. Piti vaan nyt kokeilla jotakin toistakin.

Eihän tämänyt mikään ihmeellinen juttu ole, mutta pääasia on keittää parsa pikaisesti vedessä, jossa on sitruunamehua.

Muuten: ihan oikeasti, jos haluaa parsan hienon maun säilyttää, valmistakaa se uunissa, kuten aiemmassa linkissä sanotaan!


Mutta tässä siis sekä valkoista, että vihreätä parsaa hollandaise-kastikkeella ja uppomunalla.


Hollandaisekastiketta saa valmiina kaupoista, ja sitä minäkin käytin, mutta se uppomuna...

Ateriassa pitää olla proteiinia.

Kun laitat uppomunan:
- riko muna kuppiin
- laita kattilaan vettä ja loraus etikkaa
- kuumenna vesiseos, mutta ÄLÄ anna sen kiehua
- kun vesi on kuumaa, pyöritä se kauhalla pyörteeksi ja lisää muna
- anna munan kypsyä halutun kypsäksi j poimi se sitten sieltä reikäkauhalla

Ei se nyt niin helppoa ollut ( se muna), mutta tulos näkyy kuvasta ja oli herkullista1

torstai 8. helmikuuta 2018

Ranskalainen endiivigratiini

Jos minulta olisi pari päivää sitten kysytty, että mitä ruokaa voisi tehdä endiiveistä, olisin ensialkuun ollut hiukan Ö:nä. Eilen sitten maistoin Ranskassa sikäläistä perinneruokaa, eli endiivigratiinia, ja ihastuin suunnattomasti. Pienellä googlailulla reseptejäkin löytyi pilvin pimein. Tässä oma pikaversioni kuvina ja sitten virallinen ohje:

Endiivejä on myös punaisia.


Silppusin endiivit, parin valkosipulinkynnen silppu ja ne paistinpannulle, jossa oli hiukan (chili)öljyä. Siinä niitä paistelin niin, että pehmenivät puoliksi, varoen ruskistamasta. Päälle hiukan suolaa ja valko- tai mustapippuria ja seos voideltuun uunivuokaan. Sekaan muutama siivu kinkkua silputtuna. Tähän seokseen voi myös laittaa puoli ruokalusikallista sitruunamehua.



Sitten tehdään bechamel-kastike. Minä laiskuuksissani laitoin puoli pakettia Koskenlaskijajuustoa (kun sitä nyt sattui kaapissa olemaan) ja hiukan runsaan desilitran kevytkermaa ja pannulla sulatin juuston.


Juustokastike kaadetaan vuokaan sekoitetun kinkku-endiiviseoksen päälle. Sirottele päälle juustoraatetta (esim. Emmental).


Paista n. 180 C kunnes gratiini on sopivasti kullanruskeaa. Anna vetäytyä hetken ja tarjoa lämpimänä.


Ranskalainen endiivigratiini (alkuruokana 8:lle, pääruokana 2-4:lle)

8 endiiviä

Béchamel-kastike:

2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
vajaa 2 1/2 dl kermamaitoa
2 1/2 - 3 dl Emmental-, Gruyére, Comté tms. juustoa raastettuna
1/4 tl jauhettua muskottia
suolaa ja mustapippuria maun mukaan

16 ohutta siivua kinkkua

Laita endiivit puoliksi ja laita ne suolalla maustettuun kiehuvaan veteen. Anna poreilla 5-10 minuuttia. Nosta reikäkauhalla pois ja valuta hyvin.

Tee sillä aikaa kastike. Sulata voi pannulla ja sekoita siihen jauhot. Anna kiehahtaa, mutta ei ruskettua. Vatkaa sekaan kermamaito. Kuumenna ja vatkaa seosta niin, että siitä tulee sileää.

Lisää 3/4 osaa juustoraasteesta ja anna sen sulaa miedolla lämmöllä, älä enää kiehuta. Mausta.

Kiedo jokainen endiivinpuolikas ohueen kinkunsiivuun ja lado ne vuokaan. Kaada päälle kastike ja ripottele kaiken ylle lopu juustoraaste.

Gratinoi uunissa grillivastuksen alla noin kymmenen minuuttia tai kunnes gratiinin pinta on kullanruskea ja kastike kuplii.

Tarjoa vihreän salaatin kanssa.

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Low-carb - Kesäkurpitsalasagne (viljaton, vähälaktoosinen)

Aina ei tarvita pastaa,tämä versio on itse asiassa herkullisempikin! Monien aineiden takia tuntuu hiukan mutkikkaalta, mutta sitä se ei ole, usko minua :)



Kesäkurpitsalasagne (4 annosta tai kaksi suursyömäreille!)

1 rkl kookosöljyä
1 silputtu sipuli
2 silputtua valkosipulinkynttä
1 tl muskottipähkinää
1 tl jauhettua kanelia
1 rkl kuivattua oreganoa
kourallinen tuoreita basilikanlehtiä hienona silppuna
2 rkl tomaattipyreetä
1 tl Worcestershire-kastiketta
500 g jauhelihaa (lammasjauheliha sopisi tähän parhaiten, mutta muukin käy, ei saa olla kovin rasvaista)
400 g purkkitomaatteja (Mutti mielellään)
1 rkl punaviinietikkaa
4 kesäkurpitsaa pitkittäin viipaleina (käytä vaikka juustohöylää, jos sinulla ei ole mandoliinia)
75 g sieniä (siitake, herkkusieni, tuoreita viipaloituina)
75 g Emmentaljuustoa
suolaa ja mustapippuria myllystä

Kuumenna öljy pannulla ja kuullota siinä sipulit noin 5 minuuttia tai kunnes pehmeitä. Lisää muskottipähkinä, kaneli, basilika, oregano, tomaattipyree ja Worcestershirekastike ja sekoita kunnolla.

Lisää seokseen jauheliha ja keitä niitä yhdessä noin 10 minuuttia tai kunnes liha on ruskistunut. Älä polta sipuleita liialla lämmöllä! Mausta suolalla ja pippurilla.

Lisää viinietikka ja säilyketomaatit ja anna poreilla noin 15-20 minuuttia. Huilaa sen aika...

Laita uuni 180 C. Ota esiin LAAKEA vuoka, johon lapat ensin ohuen kerroksen lihaseosta, sitten peität sen kesäkurpitsasiivuilla, jonka jälkeen laitat kerroksen ohuita sienisiivuja. Jatka näin ja ylimpään kerrokseen, joka on kesäkurpitasiivuja. Ripottele päälle raastettu juusto ja paista vuokaa uunissa noin 15-20 minuuttia. Tarjoa vihreän salaatin kera.

Kommentti: Tämä on siis ihan kielen mukanaan vievä ohje, joka ei nosta insuliiniasi taivaisiin ja joka on sisältämiensä kasvisten vuoksi jopa ihan terveellinenkin!

torstai 24. lokakuuta 2013

Punainen samettikakku (Red Velvet Cake)

Jossain naistenlehdessä tästä kakusta povattiin seuraavaa muotileivonnaista, ja nimensä mukaan se onkin samettimaista syötävää, kunhan sen tekee oikein. Minusta oikeaan ohjeeseen kuuluu taikinan punaiseksi värjäävä punajuuri, eikä mikään karamelliväri, kuten uudemmissa ohjeissa usein on käytössä. Punajuurta sisältävä kakku on herkullinen ja mehukas kahvipöydän tarjottava, tai vaikka näyttävä jälkiruoka.

Tämä kakku on myös erittäin antioksidanttipitoinen ja sydänystävällinen, sillä punajuuri laskee verenpainetta.

Red velvet cake on USAssa traditionaalisesti laskettu Etelävaltioiden reseptiksi, olkoonkin, että sen alkuperästä on monta muutakin tarinaa. Tiedämme, että resepti alkoi kiertää USAssa noin 1920-luvulla, ja tarina myös kertoo sitä tarjotun New Yorkin Waldorf Astorian ravintolassa, jonka mukaan sitä kutsutaan myös nimellä Waldorf Astorian kakku.

Yksinkertaistaen voi sanoa, että tämä muistuttaa hiukan mehukasta porkkanakakkua, jossa porkkanan sijasta on punajuurta. Tällä ohjeella voi tehdä myös kuppikakkuja (muffinsseja), joihin laitetaan valkoinen kuorrutus. Samaten pohjasta voi valmistaa uunipellin kokoisen levyn, jonka sitten leikkaa suorakaiteen muotoisiksi kerroksiksi.



Red Velvet Cake

(20 cm läpimitaltaan olevaan irtopohjavuokaan)

250 g keitetyistä punajuurista tehtyä sosetta (nykyään punajuuria saa vakuumissa valmiiksi keitettynä vihannesosaston hyllystä, eli älä käytä etikkapunajuuria)
125 g voita
100 g tummaa suklaata (70%)
3 isoa munaa vatkattuna
1 tl vaniljasokeria
200 g sokeria
220 g vehnäjauhoja, siivilöi ne ensin niin ne tulevat ilmavammiksi
2 tl ruokasoodaa, siivilöi se jauhojen kanssa
100 g tummaa kaakaojauhetta siivilöitynä

Laita uuni lämpenemään 170 C. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla.

Kaada punajuurisose kulhoon ja lisää siihen vatkatut munat ja vaniljasokeri ja vatkaa käsin ne huolellisesti sekaisin.

Kuumenna voi tarttumattomassa pannussa tai kattilassa. Lisää siihen paloiteltu suklaa. Sekoita kunnes seos on tasaisen kiiltävää (ei tarvita kovin korkeaa lämpötilaa, sillä seos ei saa kiehua). Kaada seos punajuuri-munamassaan ja vatkaa seos tasaiseksi.

Yhdistä eri kulhossa sokeri, jauhot, kaakaojauhot ja sooda. Kaada tähän kulhoon punajuuriseos ja sekoita tasaiseksi. Kaada vuokaan ja paista uunissa n. 45-50 minuuttia tai kunnes tikulla kokeillessa kakku on kypsä. Uunista otettua anna kakun jäähtyä vuoassa vähintään 5 minuuttia ennen sen kumoamista.

Tuorejuustotäyte ja kuorrutus:

250 g maustamatonta tuorejuustoa (esim. Philadelphia)
2 1/2 dl tomusokeria
2-3 rkl sitruunan puristettua mehua
100 g huoneenlämmössä pehmennyttä voita

Laita huoneenlämpöinen tuorejuusto, voi ja tomusokeri kulhoon ja vatkaa kunnes seos on kuohkeaa. Lisää sitruunamehu.

Leikkaa kakku kahdeksi levyksi (jos leikkaat sen useammakai kerrokseksi, tee täytettä esim. 1 1/2 -kertainen annos) ja levitä tuorejuustotäytettä väliin. Kuorruta samalla tuorejuustoseoksella ja koristele esimerkiksi suklaaströsseleillä tai muulla haluamallasi tavalla.

Herkkuhetkiä!

PS: Kuvassa olevassa kakussa on vähemmän suklaata eikä ollenkaan kaakaota, onnistuu niinkin.

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Banaani(suklaa)letut

Teinpä tänään salin jälkeen palkkarilettuja, jotka olivat todella helppotekoisia. Sen lisäksi ne ovat liikkujalle ihan täydellisiä palautusjuoman tms. ohesta. Varmaankin tässä vaiheessa ohje on monelle tuttu, mutta laitetaanpa nyt vielä se tännekin. Tämä on siis "Crépes á la Dzinni", eli dzinnittelijän versio  :D.

Banaaniletut

2 isoa kypsää banaania
4 kananmunaa
1/2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
(1/2 rkl tummaa kaakaojauhetta)

Ainekset laitetaan tehosekoittimeen ja surrutellaan sileäksi ja kuohkeaksi. Paistetaan rasvatilkassa letuiksi.

Paisto sujuu parhaiten pikkuletuiksi, eli lettupannulla, koska nämä lettuset hajoavat helposti. Laita taikinaa vain ohut kerros pannuun. Ei myöskään kannata pitää hellanlevyä ihan kaikista kuumimmalla, sillä niin bansku kuin munatkin palavat helposti (tummuus ei tosin makua haittaa).

Letuista tulee tällä ohjeella erittäin kuohkeita, kuin amerikkalaisia pannukakkuja!


Ei ihan tullut kokonaista lettua lopputaikinasta!