Ruttuvaari, joka tykkäsi saksalaisista

Omituinen otsikko, mutta mistä tulikaan yht'äkkiä mieleen lapsuudenkotini tiibetintemppelikoira, jonka oikea nimi oli Peurapivon Dolly. Koissulla oli yli 50 eri kutsumanimeä, joista yleisin oli Ruttuvaari, eli tuttavallisemmin Ruttis, koska hän monasti piti rutisevaa ääntä.

Meitä kun oli huushollissa kolme tytärtä niin lemmikit jostain kummasta syystä saivat aina miespuoliset nimet 😂.

Ruttu oli väritykseltään mustavalkoinen, hiukan kuin tämä koira. Kuvat ovat Pixabaysta.

Ruttu oli omipäinen pieni koira, kuten nuo kääpiökoirat yleensä ovat. Hänelle oli aidattu talomme edessä oleva nurmikko, mutta aina se ei riittänyt, vaan muistan useamman kuin yhden kerran lukeneeni kirjaa kesällä parvekkeella, kun havahduin siihen, että kadulla ovat autot pysähtyneen molemmilla kaistoilla ja melkein jo arvasin, mitä on tapahtunut...

Ruttuneiti makaa kadun keskiviivan päällä pitkänään poikittain.

Koissulle oli ilmeisesti katua ylittäessä yllättäen juolahtanut mieleen, että karkaaminen aitauksesta ja kadun ylitys ei ole sallittua ja niinpä neiti heittäytyi pitkäkseen kadun keskelle.

Pienikin koira voi todella levittäytyä pitkäksi. Autoilijan arvelivat koiran kuolleen ja pysäyttivät autonsa ja tulivat katsomaan.

Oltiin taajama-alueella, joten liikenne ei onneksi ollut ihan mahdotonta. Eikä koissu todellakaan ollut kuollut.

Kiipesin aidan yli ja totesin, että Ruttuhan se. Kaappasin koiran kainalooni ja vuolaasti anteeksipyydellen poistuin paikalta palauttaen koissun aitaukseensa, joka tietty tarkastettiin ja tarpeen mukaan korjattiin tapahtuman jälkeen.

Mutta siis ne saksalaiset...

Ruttuahan ei siis olisi saanut saunaan millään keinolla, eikä koissua sinne yritettykään koskaan. Mutta vanhemmillani oli talviasuttava "mökki" (talo) Kuortaneella, ja siinä naapurissa oli Lomarenkaan mökki, jossa oli varsinkin kesäisin saksalaisia, kerrallaan yleensä noin kolme pariskuntaa. Näistä koiruus oli enemmän kuin viehättynyt.

Näiden naapurien mukaan lähti välillä liki kaikki irtain meidän tontiltamme, mukaanluettuna veneemme ankkuri, joka oli todellakin köysin ja ketjuin kiinni siinä veneessä. 

Näiden saksalaisten pariskuntien suurinta hupia tuntui olevan ryypiskely ja humalassa alastomana juoksentelu saunan ja järven väliä. Kamalalla mekastuksella höystettynä.

Ruttu jostain syystä sitä suuresti rakasti. Kun koiruus hävisi tontilta, me tiesimme aina, mistä hänet voi periä takaisin. Siellä tämä karvapöksy aina kekotti tyytyväisenä naapurimökin saunanlauteilla niiden humalaisten ja alastomien saksalaisten kanssa.

Teini-ikäiselle itselleni koiran noutaminen sieltä oli aina niin nolo juttu. Muistan vieläkin sen häpeän tunteen.

Rutusta on jo aika jättänyt ikuisuus sitten, mutta muisto elää. Hän oli mm. meidän "herätyskellomme", jonka mielestä viikonloppuisinkin piti jonkun aina nousta kahvia keittämään kello kuusi aamulla. Niin kauan häiriköitiin makuuhuoneiden ovien takana, että joku kyllästyi ja nousi ylös - ja sitten hän levittäytyi tietysti itse heti nukkumaan tämän heränneen tyhmän ressukan valmiiksi lämmitettyyn petiin.

Sinnehän ei sitten enää kukaan muu sen jälkeen mahtunutkaan sinä aamuna.

Uudenvuodenyön raketit ja koiranomistajan tuskaa (+ muuta)

Tulin äsken kaupasta, josta piti ostaa Suomiherkkuja mukaan Saksaan. Lähden huomenna ja joudun lentämään Helsinki-Vantaalta Riian kautta Düsseldorfiin. Harmittava takaisku, kun SAS peruutti lennon ja uudelleenreititti minut Helsingistä Tukholmaan ja sieltä Osloon, josta Düsseldorfiin. Gardemoenin tylsällä kentällä olisi ollut yli kuusi tuntia odottelua, joten ei kiitos.

Peruutin ne liput ja varasin uudet Air Balticilta, joka kyllä lentää Turusta Riikaan, mutta se kone lähtee jo kukonlaulun aikaan ja oli täynnä huomenna ja ylihuomenna. Tämä SAS:n muutos tuli hiukan viime tipassa.

Joten siis bussilla Turusta H-V:lle (jota sydämestäni inhoan) ja siitä sitten Riian kautta Düsseliin, josta junalla kotiin (reissun suurin jännitysmomentti on tietenkin tämä vähemmän ihana Deutsche Bahn, joka ei ikinä kulje ajassaan ja jonka junien peruutukset ovat enemmän normi kuin poikkeus).

Mutta piti puhua uuden vuoden rakettien räiskimisestä koiranomistajan ominaisuudessa. Rakas hörökorvani Sere on ollut poissa elämästäni jo yli kymmenen vuotta, mutta silti tämä rakettien räiskintä ahdistaa edelleen.

Molemmat ylläolevat kuvat: J.B. koirulini yhteishuoltaja.

Koissun kanssa elettiin pitkä pätkä elämästä yhdessä, taisi olla 17 vuotta. Sere pelkäsi kuollakseen noita raketteja, ja yritinkin aina viedä neidin ulos myöhäisiltapäivällä että selviäisimme aamuyöhön saakka.

Yritin laittaa radion päälle, neidin korviin pumpulitupot jne., mutta silti makkarissa sänkyni alla kaivettiin kauhuissaan poteroa - en ole edes uskaltanut katsoa, missä kunnossa parketti sängyn alla on.

Ongelma oli lähinnä se, että niitä raketteja paukuteltiin ennen sallittua aikaa, ja myös sen jälkeen. Eli noin viiden aikaan käynti ulkona oli silkkaa toiveajattelua, sillä aina posahti jossakin ja koira oli niin kauhuissaan, ettei suostunut tulemaan edes ulos rakennuksesta.

Sama aamuyöllä.

Sitten meni monta viikkoa siinä painajaisessa, kun koiruli ei edes uskaltanut tulla kävelylle.

Nyt kun tulin kaupasta, niin ajattelin, että ehkä nykyään on joitain uusiakin sääntöjä tälle posauttelulle. Toivottavasti niitä myös noudatetaan, koska pitäisi myös ajatella, mitä huolta ja tuskaa sääntöjen noudattamatta jättäminen tuo paukkuaroille eläimille (siis muillekin kuin koirat!) ja niiden omistajille.

Rakettien ampumisen aikaikkuna on kuitenkin uutena vuotena niin monta tuntia, että luulisi asian hoituvan ohjeiden mukaisessa ajassa.

Aavikkokoira Sere Kuwaitista Turussa Aurajoen rannassa piknikillä, joita hän rakasti.

Miettikääpä sitä.

Sunnuntaihäslinkiä

Eilen tuli vuosi rakkaan koirulin poisnukkumisesta, ja apea oli päivä, ja varsinkin ilta, sillä se tapahtui vuosi sitten klo 18.18. Välillä en vieläkään totu ajatukseen. Virallinen Joulukoira on poissa :(  Se on uskomatonta, miten suuren osan tuo hännänheiluttaja on elämässä ottanut saapuessaan Suomeen Kuwaitista aikoinaan.

Kuvan copyright JB.

En muista koska olisi tällaista häsläystä ollut lähdön päähän. Olen tehnyt joulusiivoja niin ajatuksissani, että varmaan huomenna pakatessani saan repiä joka paikan levälleen etsiessäni kadonneita tavaroita. Kaiken kukkuraksi ajattelin toiminnan lomassa värjätä ripseni ja kulmani, ja tietty unohdin värin niihin noin about pariksi tunniksi, joten muistutan nyt lähinnä Leonid Brezhneviä - ainakin kulmakarvojen osalta. Täytyy yrittää hinkata ylimääräinen väri pois.

Pitäisi myös pakata lahjat, lähettää osa, noutaa paketteja postista ja pakata matkalaukku. Sitten vasta voin huokaista helpotuksesta kun istun keskiviikkoiltana Lontoossa dinnerillä.

Osa huomista kuluu rotareiden asioitten hoitamisessa, joten huomisen varaan ei voi paljoa laskea. Koko jouluhömpötys pitäisi kieltää lailla. Onneksi Briteissä se ei ole niin rasittavaa kuin täällä, joulun juhlinta siis. Minä syön mielelläni sikäläistä jouluruokaa jossakin gastropubissa ystävien kanssa heidän koiriensa kiehnatessa jaloissa (minusta on kiva kun koiratkin saavat tulla mukaan, ja ne yleensä käyttäytyvät hyvin  - en ole koskaan nähnyt yhdenkään kerjäävän ruokailijoilta tai kuolaavan pöydän vieressä niin, että muilta menee ruokahalu).

Nyt hypin hiukan asiasta toiseen (vaikka se ei liene mitään uutta). Siirsin viikko sitten kolme tonnia (3000 euroa) toiselta tililtäni toiselle. Itse asiassa minun olisi siitä pitänyt maksaa huomenna käyttötililtäni veloitettava vajaan kolmen tonnin ikkunaremonttimaksu. Vaan kun sitä rahaa ei ole nyt tasan viikkoon sillä tilillä näkynyt!!!!

Se summa oli tietty viikko sitten poistunut toiselta tililtä, enkä ole laittanut sitä vahingossa väärään paikkaan (tarkistin jo senkin, että käyttötilin numero oli oikein). Vaikka nämä rahavirrat kuinka virtuaalisia olisivatkin nykyään, niin oletetaanpa, että maksun summa olisi ollut kolme miljoonaa. Sellaisen summan saaminen viikoksi lainaan tekisi jo aika huitsisti korkoja! Minun 3k on toki siinä suhteessa pieni raha, mutta kuitenkin ottaa päähän kun se on teillä tietymättömillä. Sen olisi parasta olla käyttötilillä huomenna tai saan kaikkien aikojen hepulin.

Kohta on puoliyö, ja sitten seuraakin  arvonta!!!

Seren kunto keskiviikkona

Seru nukuskeli puolittain koko päivän. Rapsutukset ja jotkin namit kelpasivat, ei kaikki, mutta ainahan Neiti on ollut nirso. Jokatapauksessa pihvitikkuja sitten syötiin sängyssä. Ei yhtään pahaa hengenahdistuskohtausta, ja koitin vähän välillä aina tuuletella hapekkaampaa ilmaa parvekkeen ovesta.

Isäntänsä tuli Serua hakemaan öistä palattuaan, ja koissu tietty innostuneena tuli pyrähtäen makkarista eteiseen, jossa sitten iskikin yskäkohtaus niin voimallisesti, että koirulla meni jalat alta, kellahti kyljelleen ja jäi siihen makaamaan päästäen lätäkön pissaa allensa.

Koissu pääsi vihdoin hoippuen ylös, ja pissalammikko nolotti kovin.

Alkaa näyttää todella pahalta tilanne. Sydäntäriipivää nähdä Seru tässä kunnossa, kun vielä viime viikon maanantaina koissu oli tavallinen toimelias itsensä petaten petiä ja haukkuen kaikki horisontissakin näkyvät koirat auton takapenkiltä. Penturuoka Pedigree-kanakin meni alas suitsait sukkelaan, kun sitä kuppiin latasin.

Murheita

Etteivät nyt sitten murheet tähän loppuisi, niin koirapirpanamme voi nykyään vähän huolestuttavan huonosti. Koissulla on sama läppävika sydämessään kuin emännälläänkin, ja tiistaina olisi aika hänen eläinlääkärilleen. Toivottavasti saadaan lääkitys, joka auttaisi.

Sydänkäpy sairastaa.

Ilmeisestikin tilanne on edennyt sydämen vajaatoiminnaksi nopeasti, ja koiraparka tuntuu aika uupuneelta. Onhan toki ikääkin jo 18 vuotta. Toivottavasti saamme koiran kuntoa kohottavan hoidon.

Muutenkin on varsin ankeaa tämän käsikipsin kanssa. Lauantaina jo tuskastuin kantositeeseen ja kävin autolla kaupassa sekä tuossa Golden Daisyn promotilaisuudessa, josta kirjoitin edellisen postauksen. Nyt on vasta vajaa viikko leikkauksesta, ja alan uskoa, että elämäni suurin urotyö on pitää tätä kipsiä kokonaiset kuusi viikkoa. Hirvittävän työlästyttävä ajatus, sillä minusta ei ole vasuriksi, ei sitten mitenkään.

Niinkin yksinkertainen asia kuin vaatteitten pukeminen ylle on yhtä työtä ja tuskaa. Ja vie aikaa ihan tuhottomasti. Lisäksi tämä kipsi ei mene minkään takin hihasta sisään, eikä takki pysy olalla ilman että käsi on hihassa.

Taitaa olla suoranainen ihme, jos kipsin poiston jälkeen kaikki on kunnossa. Jos käytän kipulääkkeitä niin, että kipu lievittyy, unohdan koko leikkauksen ja kipsin olemassaolon, ja välillä paukuttelen tätä kipsiä ovenpieliin yms. Jos taas jätän kipulääkkeet vähiin, on kipu toisaalta yhtä hirvittävä kuin ennen leikkausta, mutta toisenlainen. Jos se ennen tuntui siltä kuin joku olisi tunkenut väkivalloin sukkapuikkoa peukalon tyven läpi, niin nyt tuntuu siltä, että käteen on isketty rivi nuppineuloja aina peukun tyven päältä ranteen yli. Kivun voimakkuus on sama, joten yöksi olen ottanut lääkkeni, tosin viime yönä näin unta, että olin työntänyt käteni kukkavaasiin, ja heräsin siihen kun olin tempomassa kipsiä pois. huoh.

Toivottavasti voin kohta kirjoittaa iloisemmista aiheista, nyt varsinkin tuo koiruuden kunto huolettaa kovin.

Kurkku vaivaa edelleenkin

Uinahdinpa taas pitkaansa, joten tiistaipaivakin miltei havisi tykkanaan. Varmaan kroppa parantaa itse itseaan talla tavalla.

Kurkku on vaan edelleenkin todella kipea. Join juuri kupillisen kaakaota ja pari kuppia kuumaa teeta, toivottavasti tuo kipu loppuisi pian.

Koissu oli taalla sunnuntaina hiukan "harjoittelemassa", eika yhtaan halunnut jaada, vaan oli tunkemassa isantansa kanssa samasta ovenreiasta ulos.

Taalla piti sitten nuuhkia tarkkaan joka paikka, ja etsia makuupaikka, mista saisi parhaiten tarkkailtua koko asuntoa, ja varsinkin ulko-ovea. Taytyy miettia, milloin voin taas ottaa koiran luokseni. Ulkona on liukasta, ja vaikka koira ei paina kuin 12 kiloa, on se joskus vetanyt minut yhtakkisella liikkeella nurin. Nyt en ainakaan toivoisi, etta mikaan naista haavoista repeaa.

Neiti hienoissa uusissa huomioliiveissaan.

Villahousu

Villahousu, kuva by JB.

Jos nyt sitten joku pitaa minut liikkeella, on se Vintio aka Villapoksy aka Sere-neiti. Kohta (ensi kuussa) 17-vee ja taynna virtaa. Sanky on petattu ja pesty hanen toimestaan noin sata kertaa tanaan, ja aina paistaa naurava koirunnaama vuodevaatekasojen keskelta. Ehka hankin akkukaapelit, ja ne koissun hantaan ja kirsuun kytkettyina hoidan koko huushollin energiantarpeen?

Tassa kuvassa neiti on harvinaisesti "unnulla".

Pieni toipilas

Koiralta leikattiin tanaaamuna pari nisakasvainta mahasta, ja nyt pieni toipilas on kotona tottero paassa ja vaatii jatkuvaa huomiota. Neidilla on lisaksi 72-h:n fentanyylilaastari kyljessa, joten pitaa vahtia, ettei se tipu tai neiti paase muuten sita nuolemaan, se olisi hengenvaarallista.

Viime yon valvoin, koska hiukan huolestutti se, etta kestaako liki 17-vuotias koiruus leikkausta (tai anestesiaa), mutta alkaapa tuo pikkuhiljaa toipua, vaikka hiukan tokkurassa viela lieneekin. Sydamesta loytyi myos pieni sivuaani, joka oli voimistunut anestesian aikana, mutta katsotaan sitten, mihin suuntaan se jalkikontrollissa menee.

Tassa kuva neidista:

Tassa viela toinen kuva, otettu heti kun tulimme elainklinikalta. Koissu todellakin nayttaa kenttasairaalasta kesken toimenpiteen karanneelta sotakoiralta!

Mahtoiko siella olla jokin harjoittelija tai kesatyolainen hommissa hoitajana, silla sitominen ei kovinkaan hyvin ollut luonnistunut (tosin ei potilaskaan ole niita helpoimpia), ja pienta fentanyylilaastaria varten oli ajeltu miltei 20 x 20 cm:n alue kyljesta (laastari ei ole kuin muutama sentti kanttiinsa).

Huonoja uutisia

Minulla on koissu. Tarkemmin sanottuna kohta 17-vuotias horokorva, yhteishuoltajuudessa exani kanssa. Han on kotoisin Kuwaitista, ja nayttaa talta:

...eli varsin iloinen pikkukoiru!

Muuten han on ollut terve, mutta pari vuotta sitten hanet leikattiin kohtutulehduksen takia, ja nyt loytyi kaksi nisakasvainta. Ihmettelen sikali, koska toinen "lumppu" oli kohdunpoistoleikkauksen haavan paassa, ja alunperin vitsailimme, etta "vetoketjun paa" oli jaanyt sinne.

Nyt se, ja toinen, pienempi nisan vieressa oleva kasvain on leikattava. Hieno homma on, etta ilmeisestikin keuhkot ovat puhtaat, eli siella nakyi vain "tavanomaista vanhojen koirien kalkkeumaa".

Siis taman tiedon valossa ei etapesakkeita. ne kasvaimet kun voivat olla joko benigneja tai maligneja. Netista tietty loytyi kasapain kauhujuttuja, ja siksi en minakaan pysty edes nukkumaan tanayona. Koissuparka on myos hammentynyt, ja tuli askenkin minua hakemaan sankyyn, mutta sitten meni sinne maanittelujen jalkeen.

Leikkaus on 29. paiva. Ahdistaa jo etukateen, vaikka koiruus onkin muuten ollut terve, mutta, mutta.... :(