Käsi kipsissä

Kirjoittelin jo muutama vuosi sitten artroottisista peukalonivelistäni, joiden kanssa eläminen alkoi olla hankalaa. Kortisoni-injektiot CMC-nivelen sisälle auttoivat asiaa vain tilapäisesti. Oikea käsi leikattiin onnistuneesti, ja eilen oli vasemman käden vuoro. Artroosin tarkkaa syytä ei tiedetä, mutta nivelten aiemmillä vaurioilla saattaa olla osuutta asiaan.

Kipsilasta näpissä.

Mielenkiinnolla totesin, että suomalainen anestesialääkäri teki plexuspuudutuksen olkaluun alta, eikä kainalosta, ja käytti fentanyyliä ja propofolia (ahaa, siis midatsolaamista se "hauska" olo viimeksi johtuikin....!).

Nyt ei siis ollutkaan niin kiva olo (ihan ok kumminkin), mutta heräämössä vieruskaveri oli saanut ilmeisimmin jotakin mukavampaa troppia, koska oli aika sekaisin, jutteli laittavansa laskiaispullia ja kutsui koko osaston porukan luokseen kahville (myöhemmin hän anestesiasta toinnuttuaan istui kanssani kahvipöydässä ja häntä kovin nolostutti estoton lörpöttelynsä, heh, mutta sattuuhan sitä....). Konjakkituikku maistui operaation jälkeen, mutta hemmetin kauan käsi pysyi puutuneena.

Tunnen suurta myötätuntoa halvaantuneita ihmisiä kohtaan, mutta silti tuo olkapäästä alas saakka tunnoton möhkäle oli jotenkin koominen, eikä tuntunut omalta ruumiinosalta ollenkaan. Siinä se heilui olkaan ripustettuna kuin halko, ja sängystä noustua laahautui sängyn päällä perässä kuin jokin kummallinen ja tahdoton "häntä". No, siinä mielessä kyllä nauratti koko illan, tuo tunnoton "heiluri" oli kuin ylikeitetyssä makaronissa kaulasta roikkuva ratapölkyn pala.

Yöllä vaan valvotutti, kun pelotti, että olkavartta hiukankin liikauttamalla saattaisi tahtomattaan kolkata joko itsensä tai vieruskaverinsa, mutta aamuyöhön mennessä puudutus oli jo poistunut niin, että kipulääkkeen oton jälkeen saikin nukuttua.

Nyt olen muutaman tunnin yksin kotona ja minulle on laitettu kuin pikkumuksulle välipala valmiiksi :)  Mukavaa tulla passatuksi kuin prinsessa, vaikka oikea käsi sentään toimiikin.

Yksikätisen iltapäiväeväät :)

Sanon edelleenkin, että jos artroosi sorminivelissä vaivaa, kannattaa hakea kunnon käsikirurgi! Minulla meni siihen monta vuotta, mutta olen todella tyytyväinen, että asia tuli hoidettua.

Nyt vaan odotellaan alaselän tarkempaa magneettikuvausta, joka on 10.3. Ja  - pahus  - sain 3 kk saikkaria ja liikkumiskiellon! Todennäköisesti oli kyllä leikkaavan kirurgin varotoimenpide, sillä viimeksikin jängättiin salille menosta, olisin nimittäin karannut punttien kimppuun jo heti kipsin poiston jälkeen.

Kevätystä ja käynti käsikirurgilla

Kävin tänään käsikirurgilla peukalonivelleikkauksen jälkitarkastuksessa, jossa selvisi, että käsi on toipunut hiukan huononlaisesti, plus että olen rasittanut sitä liikaa. Eli mihikään kahvakuulatreeneihin ei vieläkään ole asiaa, ja saikkarikin jatkuu toukokuun loppuun. Tuntuu tylsältä valittaa vaivoistaan, mutta ottakaapa opiksi  - jos tällainen paha artroosi sattuisi kohdalle, niin se pitäisi heti korjata (nykyään monet nivelet pystyy operoimaan), eikä odottaa yli paria vuotta kuten minä tein. siinä ajassa kipu oli niin suunnaton, että oppi käyttämään käsiään vajaateholla, mikä nyt sitten kostautuu heikkojen käsilihasten muodossa.

Vaihtakaa lääkäriä niin monta kertaa, että jotakin tapahtuu!

Sain siis määräyksen fysioterapiaan ja kävin myös toimintaterapeutin vastaanotolla ja sain jumppaohjeita ja mukaani purkillisen terapiavahaa. Siis sellaista silikonimassaa, joka pitää käytön jälkeen sulkea takaisin purkkiin, koska muuten se helposti "lähtee kävelemään" vaikka parvekkeen kautta naapurin riesaksi.

Varsin lieronoloista massaa, joka tuntui elävän näpeissä.

Poliklinikalla kului aika kerrankin rattoisasti, sillä toimintaterapeutti sattui olemaan vanha ystäväni, jonka kanssa ei oltu nähty jokseensakin tasan kahteenkymmeneen vuoteen :D  Näköjään tuollaisella muovailuvahalla on minuun edelleen yhtä regressoiva vaikutus kuin ennenkin, ja jumppaliikkeiden harjoittelu sujui hilpeissä merkeissä.

Oli ihanan keväinen päivä, joten kauppareissulla päätin ostaa jo kauan hiniöimäni vaaleanpunaisen ruusun harmaan talvitakkini rintamukseen. Siis vaaleanpunaisen, "inhokkivärini"! Tästä väristä en olekaan vielä postaillut analyysia, koska olen tieten tahtoen kartellut sitä  - jossain vaheessa se kuitenkin tulee ilmestymään....

Ruusun väriin sopiva kynsilakkakin piti tietty hankkia. Se on sitten jo neljäs Isadora-kynsilakkani, sävyn nimi on Glacé. Tuo toinen lakka on Kleancolor-merkkinen ihanan kitschi hilelakka nimeltään Aurora, ja sitä laitan Isadoran päälle kynsien kärkiin viistosti. Sopii harmaaseen lookiini huomenna.

Kevättyyliä! Huivi on Kenzon.

Nyt pelleilemään tuon silikonimöykyn kanssa!

Keskiviikkoilta

Kävin tänään suuhygienistillä ja on sellainen olo, että suu pitäisi puunata jokaisen suupalan jälkeen, niin hyvältä tuntuu kun hammaskivi on poistettu. Äkkiä sitä kertyykin.

Tarkkasilmäisimmät lukijat ovat jo tässä vaiheessa hoksanneet, ettei minulla ole mitään sairaalaraporttia tarjolla  - siirsin leikkausta "kiireiden" vuoksi, ja uusi aika on 27.11. Onhan tässä kaikenlaista kohkaamista ollutkin.

Hävitin Lontoossa lukulasini ja voin syyttää vain itseäni, sillä kuka käskee liehua ympäri Lontoota löysät lasit päänsä päällä. Riski kävi kyllä mielessä, mutta ennenkuin ehdin asialle tehdä mitään, kakkulat olivat kadonneet.

Eilen lisäsin tappiolistaan ötökkäkäsitellyn torkkupeiton, ihmettelen vaan, mitä sekin mukanani oikein teki, varsinkaan kun en ollut edes menossa minnekään trooppiselle ötökkävyöhykkeelle. Mukana se kuitenkin oli, ja nyt ei löydy kuin pussukan hihna.

Samoin olen laittanut hiusten klipsipidennykset niin hyvään paikkaan, etten itsekään niitä löydä. Lienevätkö jossain hotellihuoneen roskiksessa? Sikäli harmi, koska ne olivat aitoa hiusta ja juuri presiis oikean väriset. Noh. Raportoin jo pohjolalle kaksi ensiksimainittua katoamistapausta, mutta tukka jääköön omaksi tappiokseni, mikä nyt ei kovin suuri ole, joten antaa olla.

Toden totta hävitttäisin varmaan päänuppinikin, ellei se olisi kropassa kiinni!

Päivän kruunasi se, että illan korvalla soitti lapsuudenystäväni, jonka olin jo luullut iäksi hävinneen elämästäni! Törmäsin tässä viikko sitten hänen veljeensä FB:ssa, ja sitä kautta siis uusi yhteys. Kivaa!

Lapsuusajan muisteloita puhelimitse  - ja tässä näkyy kummankin kotitalotkin.

Päiväkirurgialla

Olin eilen tuon kahteen otteeseen leikatun rintani päiväkirurgisessa korjausoperaatiossa ja täytyy sanoa, että olipas harvinaisen hauska keikaus, vaikkakin koko toimenpide oli liki pari tuntia myöhässä. Ehdin siinä sitten lörpötellä muitten odottelevien potilaiden kanssa odotussalissa.

Yläpuolisesta tekstistä aukeavasta linkistä voi katsoa miten hyvi rinnan rekonstruoiminen nykyään onnistuu.

Toimenpiteen tekijänä oli nuorehko miespuolinen ja ulkomaalainen kirurgi (miten minusta alkaa tuntua siltä, että nykyään puolet sairaaloiden henkilökunnasta on ulkomaalaisia?), ja voitte uskoa, että sai miltei  huultaan purra ettei olisi purskahtanut nauruun. Kuvitelkaa tuollaista murtaen suomea puhuvaa mieshenkilöä löllyttelemästä omia rintojanne ja iloisena toistaen, että "oikke hyvät tuli, mitä sinä?, eikö oikke hyvät tullutki?".

Olin jo sitten valmiiksi hyvällä tuulella kun menin leikkaussaliin. Niin, ja ihan vain paikallispuudutuksella mentiin, eli en saanut mitään "mielialaa kohottavaa" :D

Kiva henkilökunta, pari hoitajaa, yksi opiskelija ja lörpöttelimme niitänäitä sitten koko toimenpiteen ajan. Oli sen verran hauskaa koko hiukan yli puolen tunnin operaation ajan, että ajelin hihitellen sieltä kotiin.

Nyt on taas sitten toinen rinta topattu siteillä ja en saa nukkua kyljelläni (-> nukuin viimeyön sitten erittäin huonosti, kun alaselän vamma ei pidä selällään makaamisesta). Kyljellä makaaminen ja tiukat vaatteet ovat kiellettyjä siksi, että verenkierto pysyisi hyvänä, eikä korjattu rinta menisi kuolioon (se tästä nyt vielä puuttuisi!).

Enkä yhtään ajatellut, että enhän minä huomenna voi mihinkään hierontaankaan mennä, siinäkin kun pitäisi maata mahallaan.

Olen ollut hiukan kiusaantunut siitä, että nyt kun tuota rintaa on topattu lihaksella, se käyttäytyykin kuin lihas kun kättä jännittää. Onhan sillä "tissillä vilkuttamisella" ollut kiva naurattaa muita, mutta...

Kuulin, että siihenkin saa avun; joko lihasta hermottava hermorata katkaistaan (mikä voi johtaa lihaksen pieneen surkastumiseen) tai sitten käytetään Botoxia. Kallistun Botoxin puolelle, kunhan tämä homma saadaan muuten kuntoon. Seuraava operaatio tämän kanssa on 27.12.

Se on kyllä hyvä kun on syntyjään isorintainen, niin on mistä ottaa. Voi olla, että tuo toinen rinta kohotetaan ensi vuoden alusta, mutta kokoeroa näillä ei nyt juurikaan ole. Vaikka ei kai selllaista naista löydykään, jolla rinnat olisivat täydellisesti samaa paria.

Lemon posset

Tänään (tai siis eilen) piti tehdä lemon possetia, eräänlaista englantilaista sitruunavanukasta, mutta kaupassa käynnin jälkeen ostettu kermapurkki hävisi jonnekin. Mahtoiko olla jäänyt kaupan kassalle.

Joka tapauksessa voin laittaa tähän ohjeen ja sitten jälkeenpäin lisätä kuvan.

Lemon Posset

6 dl paksua kermaa (briteissä käytetään "tuplakermaa", jota ei valitettavasti Suomesta saa)
150 g sokeria vastaava määrä makeutusainetta (käyttäkööt sokeria ne, jotka haluavat, minä laitan makeutusainetta)
2 isoa sitruunaa (mehu ja kuoren keltainen osa raastettuna)

Laita kerma ja sokeri kattilaan ja kuumenna hitaasti kiehuvaksi. Anna kiehua muutaman minuutin, poista kattila sitten liedeltä ja anna seoksen jäähtyä.

Lisää kermaseokseen sitruunan mehu ja raastettu kuori, sekoita hyvin ja kaada annosmaljoihin. Jäähdytä jääkaapissa ennen tarjoilua (minä laitan yleensä pakkaseen, jäähtyy nopeammin). Tarjoile mantelipikkuleipien kera.

Sitruuna saostaa kerman ja kun se kylmenee, se saostuu lisää. Tämä jälkkäri on helppo tehdä ja sitruuna ja kerma sopivat niin hyvin yhteen.

Lemon posset oikeaoppisesti tarjoiltuna murokeksin kanssa.

***********************************************************************

Olen pyöritelly tässä päässäni tuota ensi tiistain operaatiota. Kutsukirjeessä mahtoi olla virhe, koska siinä sanottiin, että jonkun aikuisen pitää tulla hakemaan minut ja viettää "vahdissa" seuraava yö. Pitää soittaa sinne maanantaina; eihän se nyt niin voi mennä, paikallispuudutuksessa tehtävä pikku operaatio. Eihän minua kukaan hyysännyt silloinkaan kun tuosta rinnasta otettiin ne paksuneulanäytteet ja se puudutettiin ensin. Menee turhan hankalaksi, jos pitää värvätä muita ihmisiä tähän nyt.

Käsileikkaus on vähän toinen juttu. Aloin hieman kauhulla ajatella mitä kaikkea pitää tehdä ennen sitä. Auton vahaus, siivoushommia jne. Sellainenkin asia mietityttää, miten ylipäätään saan vaatteet päälleni kun se käsi on kipsissä. Ehkä kuljen sitten marraskuun puoleen väliin paljain kintuin? Oh my...

Pakko se on toisaalta hoitaa pois. Nivel klonksahtelee pois paikoiltaan omia aikojaan, esim. kun nostin koiran ruokakupin tänään lattialta. Ei hyvä.

Sairaalaan

Leikkauksesta tuli tieto; on heti Itsapaisyyspaivan jalkeen, eli aamulla 7.12. heti aamuseiskalta sairaalaan, joten ymmarsin, etta operoidaan siita sitten suoraan.

Ihan hirvittavaa miten tama ahdistaa.

Sairaala ja mina

Tahan kuuluu myos kunnallinen terveydenhuolto jne. Kunpa voisin jotenkin rakentaa tietopaketin niille, jotka eivat tieda edes mista pitaisi kysya. Kun en minakaan alan ammattilaisena aina saa siita selkoa.

Pyrin pitamaan tata blogia paivitettyna kaikenlaisten asioiden suhteen.

Myonnan myos, etta syopa olisi tullut nopsaan ja helposti hoidettua niinkuin se ensimmainen kirurgi ehdotti. Mutta kukaan ei siina tapauksessa olisi edes kysynyt, etta haluanko sita tai pysyyko psyykeni perassa.

Joo, todella kokonaisvaltaista hoitoa.

Jos blogiani lukee joku rintasyopapotilas, niin kontakti-infoni on etusivulla.

Minua ei helposti nujerreta, mutta haluan itse paattaa siita, mita minun ruumiilleni tehdaan. Ei se ole vaan sita, etta syopa saadaan pois. Se on minun valintani, eika TYKSin henkilokunnan.

Pieni toipilas

Koiralta leikattiin tanaaamuna pari nisakasvainta mahasta, ja nyt pieni toipilas on kotona tottero paassa ja vaatii jatkuvaa huomiota. Neidilla on lisaksi 72-h:n fentanyylilaastari kyljessa, joten pitaa vahtia, ettei se tipu tai neiti paase muuten sita nuolemaan, se olisi hengenvaarallista.

Viime yon valvoin, koska hiukan huolestutti se, etta kestaako liki 17-vuotias koiruus leikkausta (tai anestesiaa), mutta alkaapa tuo pikkuhiljaa toipua, vaikka hiukan tokkurassa viela lieneekin. Sydamesta loytyi myos pieni sivuaani, joka oli voimistunut anestesian aikana, mutta katsotaan sitten, mihin suuntaan se jalkikontrollissa menee.

Tassa kuva neidista:

Tassa viela toinen kuva, otettu heti kun tulimme elainklinikalta. Koissu todellakin nayttaa kenttasairaalasta kesken toimenpiteen karanneelta sotakoiralta!

Mahtoiko siella olla jokin harjoittelija tai kesatyolainen hommissa hoitajana, silla sitominen ei kovinkaan hyvin ollut luonnistunut (tosin ei potilaskaan ole niita helpoimpia), ja pienta fentanyylilaastaria varten oli ajeltu miltei 20 x 20 cm:n alue kyljesta (laastari ei ole kuin muutama sentti kanttiinsa).