Näytetään tekstit, joissa on tunniste aerobinen liikunta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aerobinen liikunta. Näytä kaikki tekstit

lauantai 5. lokakuuta 2013

Liikuntapäiväkirja -16 viikkoa takana

Mennyt viikko oli aika keskinkertainen liikunnan puolesta. Olen ollut jotenkin väsynyt ja esimerkiksi pilatestunnit alkoivat tulla jo uniinkin. Yhtenä aamuna heräsin sängyssä puolittain siihen, että tein pilatesliikkeitä jaloillani ja kunnolla heräsin vasta silloin kun olin kuvitellut kääntyneeni ja aloittavani saman liikkeen toisella jalalla. Jokin sitten herätti että hei, tämähän on edelleen sama koipi! Käänny toiselle kyljelle!

Muuten olen ihanista silkkilakanoistani huolimatta nukkunut aika huonosti. Toisaalta nukkumisaika on ollut täynnä varsin kirjavia (ja hauskojakin!) unia, johtuu varmaankin lisäravinteena nauttimastani arginiinista, joka vilkastaa verenkiertoa. Välillä on suorastaan naurattanut kun on herännyt.

Arginiinia purkista.
Nyt alkaa vasta muotoutua jonkinlainen ohjelma mielessäni. Maanantaina yläkropan treenausta ja aerobinen osuus, tiistaina alakroppa. Keskiviikkona pitäisi kokeilla SH'Bam'ia ja to pe pilatesta. No, tällä viikolla kyllä aamulla väsytti niin, etten päässyt koko pilatekseen, mutta neljänä päivänä kävin salilla ja kuntopyörän kanssa sutkuttaessa meni kestävyysliikunnan viikottainen kiintiö täyteen ma ja ke.




Nyt olen myös hiffannut sen ison ja omituisen pallon monipuolisuuden. Sillä löytää hyvin tietyt syvät lihasryhmät, esim. vatsalihakset. Pallon opettelu on vielä työn alla.

Hyviä vinkkejä!

Ensi viikko menee reissun päällä, mutta oletan ainakin päivittäistä pienimuotoista patikointia olevan ohjelmistossa. Ja voihan sitä hiukan treenailla omassa kortteerissankin. Muutaman päivän lepokin saattaa olla ihan paikallaan, sillä lihas kasvaa levossa, eikä sitä saisi rasittaa ihan joka päivä.

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Liikuntapäiväkirja - 3 vkoa takana

Nyt tuli kolme viikkoa täyteen kuntosalijäsenyyden aloittamisesta, ja ilokseni huomasin, että kummasti lihakset ovat saavuttaneet jo voimaa, jonka huomaa siitä, että aerobisessa liikunnassa ei ala hetikään niin pian puuskuttamaan kuin aloittaessa. Rautaa nousee ja kiloja puntteihin saa lisätä.

Kiitos personal trainerin, saatiin aloituspainot ja tehtävät liikesarjat kohdalleen. En olisi ihan itse tiennyt mistä aloittaa. Kaikkein karmaisevinta oli tajuta, että rintaprässissä menestyin heikoiten, mutta nyt kohta siinäkin on punnukset tuplattu. Tosin vieläkin kilomäärä on aika surkea :(

Kotonakin voisi jumpata välipäivinä, mutta kahvakuulaa en taida uskaltaa hankkia, siinä pelossa, että pian olisivat ikkunat säpäleinä tai seinässä reikä.

Eikä ole ihan sama, miten ne liikkeet joka härpättimessä tekee; ainakin minulla oli virheasentoja, jotka (toivon mukaan) saatiin korjattua.

Jalkaprässi muuten oli toinen, jossa sietää hiukan petrata. Jalkaprässissä harjoitellaan yleensä n. 60-80%:lla maksimivoimasta. Maksimivoima on siis se kilomäärä, jonka kanssa prässin liikkeen pystyy tekemään yhden kerran. Kun se tehdään 60-80%:lla maksimivoimasta, niin liikkeen tulisi pystyä tekemään 6-8 kertaa. Hmmm.... Kuulemma 90 kiloa on aika tavallinen jalkaprässin vastus. Olen itse tehnyt 3 x 15 sarjaa 60 kg:n vastuksella. Nyt tuntuisi, että sitä ei ihan vielä tarvitse lisätä.

No, jokatapauksessa tämä on hiukan "teknisempää" hommaa kuin alunperin olen kuvitellut, vaikka salilla olen toki ennemminkin käynyt, mutta en ole saanut henkilökohtaista ohjausta ja ohjelmaa. Täältä voi lukea enemmän kuntosaliharjoittelun aloittamisesta.

Olen nyt harrastanut hiukan liian vähän aerobista liikuntaa, mikä olisi hyvä ottaa mukaan ohjelmaan. Kuntosali ei ole kovin hyvä idea ohjelmassa joka ikinen päivä, vaan se pitäisi rajoittaa n. 2-3 kertaan viikossa. Välillä jotakin aerobista....kunhan vaan keksisin, mitä se voisi olla. Kuntopyörä tai cross-trainer? Tai ohjattua liikuntaa ryhmässä (zumbasta en kovin tykännyt, joten ehkä jotakin muuta). Sitten jos ottaa molemmat ohjelmistoonsa samantien, pitäisi aerobisen osuuden olla kuntosalitreenin jälkeen.

Mutta kyllä se tästä! Antoi pientä pontta tänään jo huomata edistyneensä!