Vappusuunnitelmia ja traditioita

En ole ollut Suomessa naismuistiin vappuna, joten kyseinen päivä pääsi hiukan yllättämään. En haluaisi istua kotona koko vappua, mutta nyt alkaa ajatus hahmottua: lähden muualle eli käytännössä pääkaupunkiseudulle. Yöpymispaikasta ei ole vielä mitään hajua, mutta eiköhän se jostain järjesty. Tai sitten menen hotelliin.

Saksassa ei oikeastaan vappua sen kummemmin vietetty. Oikeastaan se näkyvin traditio vappuna koski lemmenkipeitten miesten tekemiä koristeellisia ja värikkäitä puunkarahkoja, jotka sitten vietiin heidän kaipauksensa kohteen asunnon eteen vapunaattona. Tässä alla yksi sellainen menossa sijoituspaikalleen kotikadullani Oppenhoffalleella.

Näitä sitten todellakin löytyi nimikoituina (siis sen rakastetun nimellä tai nimikirjaimilla) pitkin kaupunkia, kuivettuneina vielä syksylläkin.

Minun naapurustossani oli viime keväänä yksi varmaan 5-6 –metrinenkin kadunkulmassa. Ihmettelen, miten se oli saatu ränniin kiinnitettyä (tai edes saatu tuotua paikalle). Ilmeisesti noihin virityksiin myytiin jossan tuota puunrunkoainesta, sillä ei Saksassakaan ihan tuosta voi mennä riipimään mitään toisten metsistä.

Yritin eilen miettiä, mitä kaikkea vappuun kuuluu Suomessa. Sima ja tippaleivät. Piknik puistossa kuoharin voimalla vapunpäivänä. Viimeksimainittu jää nyt väliin, enkä siitä ylioppilaslakistakaan välitä, eikä se ole ylioppilaaksipääsyn jälkeen edes koskaan ollut päässä. Kyllä se toki tuolla kaapissa minulla on.

Jospa vaan tänä vappuna ruokailua jossain kivassa paikassa (tosin taitavat ravintolat olla piukassaan) ja muutama lasi viiniä hyvässä seurassa.

Ehkä olen viisaampi illalla, asia kun ei riipu ihan ainoastaan itsestäni. Eilen kyllä saatiin jo aikaan jonkinlainen draft suunnitelmasta. Torstaina joka tapauksessa lähden ja katsotaan sitten, kauanko viihdyn. Yön, pari? Ehkä se aina kuitenkin kotiolot voittaa 🙈.

Mites teidän vappusuunnitelmat?

Maailmanmenoa – ja olotiloja

Tulin siihen tulokseen, että minulla on (taas) anemia. Liittyy tähän perussairauteen myös, mutta myös syömiseen. Eli syön liian vähän esimerkiksi lihaa. Valitettavasti ruokavaliostani puuttuvat myös esimerkiksi leipä, palkokasvit, siemenet, pähkinät ja tummanvihreät kasvikset, joten raudan lähteitä on vähän. Kasviksia tosin muuten syön aika tavalla.

Tässä muuten ihan paras rautavalmiste, josta ei mene vatsa sekaisin. Kuvakaappaus valmistajan sivuilta.

Minulla alhainen hemoglobiini ei niinkään näy väsymyksenä, vaan tekee sellaisen "poissa tästä maailmasta" – olon. Unohtelen, kuten unohdin viime viikolla Naisten Pankin lounaan ja ystäväni soittokeikan perjantaina. Hän oli syystäkin tuohtunut ja muistutti, että tällaiset menot tulisi laittaa kalenteriin. No se oli kalenterissa, mutta mitä lienee ollut perjantai-iltana mielessä kun se pääsi pakenemaan päästäni. Puhelimessa ainakin vietin aikaa sinä iltana.

Joskus olen anemiaan saanut jopa rautatiputuksia tai punasoluja suoraan suoneen. 

Sitten vähän asiaakin, vaikka taitaapa tästä tulla hiukan "sillisalaattipostaus". Olen tässä jo jonkin aikaa syönyt beetakaroteenikapseleita, ja näissä on myös gammalinoleenihappoa ja lykopeenia sekä E-vitamiinia. Iho on jo saanut hiukan väriä.

Joskus aikoinaan kohistiin kontrolloiduista testeistä, joissa tutkittiin antioksidanttien (E-vitamiini, beetakaroteeni ja seleeni lähinnä) vaikutuksista esimerkiksi syövän estoon. Lainaan alle tätä Duodecimin pääkirjoitusta:

"Ensimmäisessä jo vuonna 1990 julkaistussa kokeessa suuri annos (50 mg/vrk) beetakaroteenia ei estänyt ihosyöpää (Greenberg ym. 1990). Toisessa kokeessa, joka tehtiin Linxianissa Kiinassa, antioksidanttiyhdistelmä (15 mg beetakaroteenia, 30 mg E-vitamiinia ja 50 -g seleeniä) näytti estävän syöpää ja pienentävän kokonaiskuolleisuutta (Blot ym. 1993). Äskettäin julkaistun suomalaisen SETTI-tutkimuksen tulos oli päinvastainen. Lähes samat vitamiiniannokset (20 mg beetakaroteenia ja 50 mg E-vitamiinia) eivät estäneet keuhkosyöpää tai sydäntauteja ja beetakaroteeniryhmässä niitä esiintyi jopa enemmän kuin verrokeilla (The Alpha-Tocopherol, Beta-Carotene Cancer Prevention Study Group 1994)."

Lopputulema tästä ja muutamasta muusta tutkimuksesta oli se, että suuret määrät beetakaroteenia ravintolisistä saatavana (siis synteettisessä muodossa) lisää tupakoivien miesten riskiä saada kauhkosyöpä jopa 16-28 %. Yllättävää kyllä. Luonnollinen, ravinnosta saatava beetakaroteeni ei tätä tee, vaan saattaa jopa suojata tietyiltä syöviltä.

Luultavasti tämä johtuu siitä, että suuret antioksidanttiannokset voivat elimistössä muuttua pro-oksidanteiksi, jotka voivat vaurioittaa soluje niiden suojelun sijasta.

Onneksi en ole mies, enkä tupakoi, joten jatkan näitten syömistä vielä toisen paketin verran. Talvenkalpea iho saa kyytiä.

Kyytiä sain kyllä minäkin eilen tuossa jokirannassa. Sattui pieni haaveri eilen.

Menin viemään roskapussia tuonne talon toiseen päätyyn ja kiersin ennen sitä viereisen puiston. Siinä oli joku nuorisolauma nahistelemassa keskenään ja yksi näistä tönäisi minut kumoon. En tiedä oliko tahallista vai vahinko, mutta polveni aukesi siinä rytäkässä. Verta tuli jonkin verran, mutta haavoja oli kaksi. Hiukan turvoksissa koko polvi, mutta eipä se sitten kovin paha ollutkaan kun aamulla katsoin. Säikähdin toki. Kaikkea sitä voikin sattua. Nuoret hävisivät paikalta alta aikayksikön. Ei anteeksipyyntöä.

Kipeä tämä polvi on kyllä.

Jospa seuraavassa postauksessa olisi enemmän ideaa. Pian on vappukin, ja ehkä lähden tästä jonnekin vapunviettoon.

Kaikenlaista vipinää

Piti kirjoittaa jostakin ihan muusta, mutta... Kuten totesin, seuraelämä on paisunut sellaisiin mittakaavoihin, että sitäkin pitää jotenkin "järkeistää", koska 24/7 ei kohta riitä mihinkään ja puhelimessa/WhatsAppissa/somessa roikkumista on viime aikoina ollut ihan liikaa. Pakko tehdä joitain rajoituksia. Tosin kivaahan se on ollut, mutta yksinkertaisesti ei aika riitä, koska jotakin muutakin pitää saada aikaan.

Olen viime aikoina jutellut mm. bloggaamisesta erään mielenkiintoisen toimittaja/tuottajan kanssa, ja saanut vähän uusia näkökantteja tähänkin hommaan. Tämä on näkynyt myös blogin jutuissa, kuten ehkä olette huomanneet. Blogin fokusta en aio muuttaa, mutta jotakin muutoksia on jo näkynyt, ja sille linjalle on tarkoitus jäädä.

Hän kyseli tekoälyn käytöstäni. Kyllä, käytän sitä joskus ainakin kuvien tekoon. Asiapitoisten tekstien kanssa homma on hankalampaa.

Oma tyylini kirjoittaa on aina kummallinen. En tiedä, tekevätkö muut tällä tavalla, mutta minä roiskaisen ensin kaikki ajatukset suunnitellusta aiheesta läjään yhteen aihioon. Kun se sitten alkaa olla ajankohtainen julkaistavaksi, tutkin sitä tarkemmin, ja tässä vaiheessa vasta aiheelle tulee otsikko ja sekin saattaaa muuttua. Jäsentelen sitten ajatukseni ja siivoan ylimääräiset, hankin kuvituksen ja julkaisen.

Hän ehdotti, että tekoäly tekisi aiheesta tiivistelmän, koska nuo aihioitten ajatusryppäät ovat aina varsin pitkiä ja sekavia.

Minä olen sitä mieltä, että tekoäly tekee liikaa virheitä ja niiden tarkistamiseen menee aikaa. Kirjoitan mieluummin itse. Varsinkin silloin, kun substanssi on tuttu.

No, hyviä vinkkejä kuitenkin. Jatkan silti entiseen malliin. Ainakin toistaiseksi.

Kuten aiemmin kerroin, uusia ihmisiä (ja joskus niitä "vanhojakin") tapaa mitä kummalllisimmissa paikoissa. Kuten marketin parkkipaikalla, mistä mainitsin tämän postauksen kommenteissa. En vieläkään kehtaa kertoa, mitä tapahtui, mutta joskus äärimmäisestä hajamielisyydestä on näköjään hyötyäkin. Kaksi miestä juoksi perässäni pitkin parkkipaikkaa ja toisen kanssa päädyin kahville ja samalla vaihtuivat puhelinnumerot.

Yhden tapasin roskapussia viedessä. Noh, oli vanha tuttu, mutta en kai minä muistanut yhtään (lue: tunnistanut), kun ei olla yli kahteenkymmeneen vuoteen nähty. Ihmettelin vaan ensin, että mikäs se tällainen pitkä mies on, joka tarraa käsivarteeni kadun varressa. Tämä oli vähän kuin "apinan tuntevat kaikki, mutta apina ei tunne ketään" 🙈. Punaiset hiukset näköjään jäävät ihmisten mieleen 🤣.

Hän on todella ihan huipputyyppi, hyvin sivistynyt ihminen, joka on myös asunut pitkään ulkomailla ja jonka kanssa juttua riittää. Ihana ihminen.

Huomenna menossa taas lounaalle hyvässä seurassa. Tänäänkin tapahtuu jotakin kivaa.

Se yksityisasioistani. Sanonpa vaan, että paistaa se päivä risukasaankin viime vuoden murheen alhon jälkeen. Suru muuttaa muotoaan, vaikka ei unohdu koskaan. Siihen tarvitaan myös fiksuja ihmisiä ympärillä.

Kerron näistä, koska siitä voi olla apua sellaiselle, joka tällä hetkellä räpistelee siellä "syvässä päässä" pääsemättä pinnalle.

Enkä näistä kertoessani unohda niitä bestiksiäni, jotka olivat tukena viime vuoden tapahtumien keskellä.

Kiitos heille. #tiedättekylläkeitäolette

Ihminen on fysiologiansa orja

Kaikkea sitä pitääkin miettiä. Halusin vaan selvennellä tätä ihmisen fysiologista (tai oikeastaan tämä meni vähän neurotransmitteripuolelle) taustaa, koska mitäänhän ei tapahdy ilman tiettyjä neurokemiallisia prosesseja. Tämä liittyy siis tähän aiempaan postaukseen. 

Rakastuminen laukaisee voimakkaan neurokemiallisen ketjureaktion, joka jolloin aivoihin virtaa dopamiinia, noradrenaliinia ja kortisolia aiheuttaen euforiaa, sydämentykytystä ja pajatuksien pakonomaisuutta. Tätä voimakasta ja usein riippuvuutta aiheuttavaa alkuvaihetta ohjaa serotoniinin lasku, jota seuraa ajan myötä sitoutumishormonien, kuten oksitosiinin, lisääntyminen.

Image by JUrban from Pixabay

Mistä se kaikki alkaa?

Rakastuminen alkaa usein ihastuksesta ja voimakkaasta vetovoimasta toiseen. Tätä aivojen dopamiinin ja noradrenaliinin nousu ajaa eteenpäin, aiheuttaen euforiaa, sydämentykytystä ja keskittymistä henkilöön. Tämä alkuvaihe, usein tiedostamaton, sisältää limbisen järjestelmän (aivojen syvissä osissa oleva aivorunkoa ympäröivä rakenne, jota kutsutaan myös tunneaivoiksi), joka aktivoi palkitsemiskeskuksia, jotka motivoivat olemaan kumppanin kanssa.

Tottakai siihen kaikkeen antaa sykäyksen se toisen persoonan vetovoima, ne ominaisuudet, joita hänessä arvostat. 

Vetovoima (himo/ihastuminen) on vaihe, joka sisältää sukupuolihormonien ohjaamista (estrogeeni/testosteroni) ja aivokemikaalien (dopamiini, adrenaliini) vaikutusta. Tällöin tyypillisesti esiintyy voimakasta halua, jännitystä ja joskus ahdistusta.

Biologinen "huuma" tulee siitä, kun aivojen palkitsemisjärjestelmä (ventraalinen tegmentaalialue, keskiaivoissa sijaitseva aivojen alue, joka toimii keskeisesti aivojen palkitsemis- ja mielihyväalueena – tämä on myös aivojen dopaminergisten hermoratojen alkupiste) aktivoituu, samoin kuin samalla aktivoituu riippuvuutta aiheuttava, euforinen huuma, jolloin kumppani vaikuttaa täydelliseltä.

Mitä sen jälkeen tapahtuu?

Rakkaushormonit ovat aivojen ja kehon kemiallisia viestinviejä. Ne ovat pääasiassa oksitosiinia ja vasopressiinia, jotka edistävät kiintymyksen, siteen ja luottamuksen tunnetta. Fyysisen kosketuksen, läheisyyden ja sosiaalisen kanssakäymisen kautta vapautuvat hormonit edistävät pitkäaikaisia ​​ihmissuhteita ja turvallisuuden tunnetta. Varhaisessa intohimossa ne toimivat usein dopamiinin ja adrenaliinin rinnalla.

Mielenkiintoista sinänsä, attä rakastuminen vapauttaa dopamiinia, kemikaalia, joka saa palkitsemisjärjestelmän käyntiin, kuten aiemmin todettiin. Dopamiini aktivoi palkitsemisjärjestelmän, mikä auttaa tekemään rakkaudesta miellyttävän kokemuksen, joka muistuttaa hyvin paljon kokaiinin tai alkoholin käyttöön liittyvää onnellisuuden tunnetta.

Tästä eksyinkin lukemaan tutkimuksia siitä, voiko alkoholin käytöllä korvata lähimmän ihmissuhteen. Henkilökohtaista kokemusta on tällaisesta hamassa menneisyydessäni (se ihminen ei siis ole vaikuttanut elämässäni enää pitkiin aikoihin, ihan vaan selvennyksenä asiaan).

Alkoholi stimuloi aivojen palkitsemisjärjestelmää  (mesolimbistä dopamiinirataa, joka kuljettaa dopamiinia ventraaliselta tegmenttialueelta accumbens-tumakkeeseen, jolla on tärkeä osa esimerkiksi riippuvuuksien synnyssä, mutta myös mielihyvän kokemisessa). Tämä aiheuttaa dopamiinin, hyvän olon välittäjäaineen aallon erityisesti juuri nucleus accumbensissa. 

Tämä dopamiinin alkuryöppy aiheuttaa euforiaa, mielihyvää ja rentoutumista, mikä vahvistaa halua juoda enemmän. Krooninen käyttö johtaa kuitenkin yleisesti alhaisempiin dopamiinitasoihin ja reseptorien vähenemiseen, mikä aiheuttaa usein riippuvuutta ja vieroitusoireita. Lisäksi jatkuva alkoholin käyttö voi vaurioittaa aivojen palkitsemisjärjestelmää pysyvästi vaikeuttaen tai jopa estäen mielihyvän kokemisen muista asioista. Tässäpä se nyt sitten tulikin, tämän haman menneisyyteni tuttavuuden ongelma. 

Mutta palataanpa taas aiheeseen, eli parisuhteeseen.

Jos puhutaan kiintymyssuhteesta, niin ajan myötä nämä kemialliset purkaukset voivat muuttua syvemmäksi siteeksi, jota usein helpottaa oksitosiini, jota voisi kutsua läheisyyshormoniksi.

Mitä tulee suhteen kehitykseen liittyviin tekijöihin, rakkaushan kasvaa usein parhaiten jaettujen kokemusten, haavoittuvuuden ja sen hyväksynnän sekä henkilökohtaisen (molemminpuolisen) emotionaalisen yhteyden ja sen tarpeen myötä.

Tämä kaikki vaatii toisen huomiointia, tietynlaista tunneälyä ja tietenkin myös sitoutumista sekä toimivaa kommunikaatiota (vuorovaikutusta).

(lyhentelin tätä nyt aika reilusti, että jaksaisitte sen lukea – paljon mielenkiintoista jäi pois)