Medikaalisen/farmaseuttisen tason kosmetiikka, mitä se on?

Pientä pohdintaa: En ole varmaankaan ihan ainoa, joka pitää silkkana markkinointikikkailuna kertoa, että joku kosmetiikkasarja on joko medikaalista tai farmaseuttista tasoa - tai täyttää molemmat laatukriteerit. Tällainen antaa kyseiselle brändille statuksen, joka vaikuttaa kliiniseltä, kiistattomasti toimivalta ja vakavasti otettavalta.

Näillä tuotteilla on yleensä tarkalleen mietityt, tyylikkäät ja minimalistiset pakkaukset ja ”tehokkaat” koostumukset, ja ne näyttävät siltä kuin ne olisivat tulleet suoraan laboratoriosta. Viestitetty ajatus on selvä: kyse ei ole kauneudesta, vaan tieteestä. Jossain klinikan ja kylpyhuoneen kaapin välimaastossa medikaalisesta tai farmaseuttisesta laadusta tuli kuitenkin sekä oikotie että statussymboli, johon usein liittyi korkea hinta. 

Photo by Ela De Pure on Unsplash

Mutta mikä ero näillä laatua koskevilla määreillä on? Itse ymmärrän, että näissä tuotteissa käytetään farmaseuttisen tason raaka-aineita, jotka ovat epäpuhtauksista vapaita ja valmistus tapahtuu asianmukaisissa ja tarkasti valvotuissa tiloissa ja että valmistuksella on asianmukainen laadunvarmistus.

Sanotaan, että medikaalisen tason ihonhoito ei ole pelkästään "vahvempaa"  ja toimivampaa kosmetiikkaa. Se on ihonhoitoa, joka on kehitetty dermatologian, farmakologian ja kliinisen käytännön risteyskohdassa käyttäen vaikuttavia aineita pitoisuuksina, jotka pystyvät tehoamaan ihon todelliseen fysiologiaan. Toisin kuin valtavirran ihonhoitotuotteet, medikaaliset tuotteet sisältävät kliinisesti merkittäviä pitoisuuksia vaikuttavia aineita, ne on kehitetty tieteellisen ja kliinisen tutkimuksen pohjalta, ja ne on suunniteltu hoitamaan tiettyjä ihosairauksia yleisten kauneusongelmien sijaan. Hmmm.

Tästä huolimatta medikaalinen (tai farmaseuttinen) laatu ei itse asiassa ole lainsäädännössä kosmetiikalle määritelty termi, vaikka ne kuulostavatkin viralliselta. Kliinisessä käytännössä näillä viitataan kuitenkin ihonhoitotuotteisiin, jotka sisältävät suurempia pitoisuuksia vaikuttavia aineita, ja ne ovat kehitetty kliinistä tutkimusta silmällä pitäen ja niissä käytetään kehittyneitä annostelujärjestelmiä imeytymisen ja tehokkuuden parantamiseksi. Tässä vaiheessa on syytä muistuttaa, että yleensä näiltäkin tuotteilta puuttuvat kunnon sokkoutetut ja kontrolloidut kliiniset tutkimukset, jotka sopivalla otannalla todistaisivat tuotteen lopullisen tehon.

Näitä tuotteita myydään usein esteettisen lääketieteen klinikoilla, ei niinkään tavallisissa vähittäiskaupoissa. Sen sijaan tavanomaiset ihonhoitotuotteet on kehitetty yleiskäyttöön, ja niissä turvallisuus ja miellyttävä käyttökokemus menevät tehokkuuden edelle. 

Medikaalisen tason ihonhoidon nousu

Termit ”medikaalisen/farmaseuttisen tason” tai ”tieteellisesti todistettu” ihonhoito ovat yleistyneet kymmenkertaisesti vuosien varrella. Nousu heijastaa esteettisen lääketieteen kehitystä. Injektiot, laserit sekä edistykselliset hoidot ja laitteet ovat yleistyneet ja saaneet suosiota, kun kuluttajat ovat yhä tietoisempia siitä, että hoito ei pääty klinikalla. Ilman oikeaa kotihoitoa jopa kaikkein kehittyneimmätkin toimenpiteet voivat jäädä vajaiksi. Jälkihoito on silta esteettisen klinikan ja kodin välillä, ja sen pitäisi säilyttää, parantaa ja pidentää hoidon tulokset.

Medikaalinen laatu, farmaseuttinen laatu, dermatologisesti testattu, mikä on näiden ero?

Vaikka näitä termejä käytetään usein synonyymeinä, ne eivät tarkoita samaa asiaa. Farmaseuttinen laatu viittaa ainesosien puhtauteen, ei lopputuotteeseen. Se voi viitata myös reseptilääkkeisiin. Niitä säännellään tiukasti, ne on tarkoitettu sairauksien hoitoon, eivätkä ne ole kosmeettisia tuotteita.

Toisaalta medikaalisen tason ihonhoito siltaa lääketieteen ja kosmetiikan välisen kuilun. Se ei ole lääke, mutta se noudattaa lääketieteellistä logiikkaa, joka perustuu näyttöön perustuviin ainesosiin, kontrolloituihin koostumuksiin ja kohdennettuihin tuloksiin. 

Lopuksi on syytä huomata, että ilmaisu ”dermatologisesti testattu” viittaa ainoastaan tuotteeseen, joka ei aiheuttanut ärsytystä testien aikana. Se tarkoittaa, että tuotteen turvallisuus on testattu ihotautilääkärin valvonnassa, ei sen tehoa, mikä on hyvä muistaa.

Hyödyt?

Lääketieteellisen tason ihonhoitotuotteet voivat tuoda näkyviä parannuksia aknen, pigmenttimuutosten, ikääntymisen ja hoitojen jälkeisen toipumisen hoidossa, etenkin niille, joille tavallisista, esimerkiksi tavallisissa kaupoissa myytävistä tuotteista on ollut vain vähän hyötyä. Medikaalisen tason ihonhoito voi oikein käytettynä olla erityisen hyödyllistä erilaisten esteettisten toimenpiteiden jälkeen.

Kaikki K-vitamiinista, etenkin jos sinulla on D-vitamiinipuutos

D-vitamiinin tarpeen ja sen funktion tietävät monet hyvin, koska sitä on niin usein viime aikoina suitsutettu mediassa.

K-vitamiini on myös elintärkeä, mutta toisin kuin Saksasta saatavissa D-vitamiinivalmisteissa, Suomesta tätä kombinaatiota ei välttämättä löydy niin helposti kaupoista tai apteekeista.

Jos esimerkiksi parsakaali, kukkakaali ja ruusukaali kuuluvat ruokavalioosi, saatat jo saada riittävästi K-vitamiinia.

Vaikka K-vitamiini ei ehkä ole yhtä tunnettu kuin C- tai D-vitamiini, se on yhtä tärkeä. Vitamiini on välttämätön veren hyytymiselle, luuston terveydelle, osteoporoosin ehkäisylle, sydämen terveydelle sekä D-vitamiinin asianmukaiselle imeytymiselle unohtamatta miesten hormonaalista balanssia.

Kuitenkin National Library of Medicine -kirjaston mukaan K-vitamiinin puutetta voidaan havaita yleisesti 8-31 prosentilla tyypillisesti terveistä aikuisista. 

Mitä on K-vitamiini?

Termi K-vitamiini viittaa rasvaliukoisten vitamiinien ryhmään, joka voidaan jakaa kahteen ryhmään:

K1-vitamiini eli fyllokinoni, jota esiintyy pääasiassa vihreissä lehtivihanneksissa.

K2-vitamiini eli menakinoni, jota esiintyy eläinperäisissä elintarvikkeissa ja fermentoiduissa elintarvikkeissa, mutta jota suolistobakteerit voivat myös tuottaa.

K-vitamiinin tärkeimmät tehtävät

K-vitamiini on välttämätön veren hyytymiselle ja liiallisen verenvuodon ehkäisemiselle. Lisäksi K-vitamiini auttaa vahvistamaan luustoa ja voi ehkäistä osteoporoosia ja murtumia vaihdevuosien jälkeen. Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että K-vitamiini saattaa myös auttaa ehkäisemään Alzheimerin tautia.

Erityisesti K2-vitamiini on myös välttämätön D-vitamiinin imeytymisen takia. K-vitamiini estää kalsiumpitoisuuden nousun liian korkeaksi veressä ja pehmytkudoksissa aktivoimalla tiettyjä proteiineja, jotka sitovat kalsiumia ja ohjaavat sen luustoon. Jos K-vitamiinia ei ole riittävästi, nämä proteiinit pysyvät inaktiivisina, jolloin kalsium pääsee tunkeutumaan pehmytkudoksiin, mikä heikentää niiden joustavuutta ja johtaa valtimoiden kovettumiseen. Alhainen K-vitamiinipitoisuus (mitattuna näitten edellämainittujen proteiinien inaktiivisuudella) liittyy valtimoiden jäykkyyteen, vakavaan sydänläppien kalkkeutumiseen ja korkeampaan kuolleisuuteen.

Näiden proteiinien lisäksi K-vitamiini karboksyloi myös osteokalsiinia, joka auttaa ohjaamaan kalsiumia luihin ja vähentää siten kudoksiin kertyvän vapaan kalsiumin määrää.

Mitä tulee miessukupuoleen, tuoreiden tutkimusten mukaan K2-vitamiini auttaa säätelemään testosteronin tuotantoa aktivoimalla osteokalsiinia*. Se yhdistetään myös lihasmassan ja -voiman kasvuun, erityisesti alle 45-vuotiailla miehillä.

Naisilla taa K-vitamiinin puutos johtaa heikentyneisiin luihin, jotka johtavat murtumiin (osteopenia tai osteoporoosi).

Mistä K-vitamiinia saa

Monipuolinen, luonnollisista kokonaisista elintarvikkeista koostuva ruokavalio tarjoaa yleensä riittävän määrän K-vitamiinia päivittäisen suositellun 90–120 mikrogramman tarpeen kattamiseksi. Lisäksi K-vitamiinia syntyy suolistofloorassa. Jos sitä saadaan liikaa, ylimäärä varastoituu maksaan ja vapautuu tarpeen mukaan.

Elintarvikkeita, jotka sisältävät runsaasti K-vitamiinia:

- vihreät lehtivihannekset, kuten pinaatti, lehtimangoldi, naurislehdet tai lehtikaali

- kukkakaali, parsakaali ja ruusukaali

- kasviöljyt, kuten oliiviöljy ja soijaöljy

- fermentoidut elintarvikkeet, kuten hapankaali, kimchi ja kefiiri

- natto eli japanilaiset fermentoidut pavut (erinomainen K-vitamiinin lähde)

- kananmunat

- voi

- kana

- Gorgonzola ja muut homeita sisältävät sinihomejuustot

- mustikat

- viikunat

Sitten taas tähän D-vitamiiniin...

Miksi D-vitamiini tulisi ottaa yhdessä K-vitamiinin kanssa?

Jos D-vitamiinin saantia suositellaan lisättäväksi puutostilan vuoksi, saattaa olla, että otat D-vitamiinilisän ohella myös K-vitamiinia. Molemmat ovat välttämättömiä luuston ja sydän- ja verisuoniterveyden kannalta, ja kumpikin on toiselle korvaamaton. D-vitamiinia tulisi ottaa yhdessä K-vitamiinin kanssa, koska jälkimmäinen auttaa tehostamaan edellisen vaikutusta. Kuten aiemmin kerrottu, D-vitamiini syntetisoi proteiineja, jotka aktivoituvat vain K-vitamiinin avulla, ja molempia tarvitaan.

Kuinka paljon K-vitamiinia tarvitaan päivittäin?

Suositeltu päivittäinen annos on naisille 90 mikrogrammaa ja miehille 120 mikrogrammaa. K-vitamiinia suositellaan otettavaksi rasvaa sisältävän aterian jälkeen, jotta sen imeytyminen olisi mahdollisimman tehokasta, sillä K-vitamiini on rasvaliukoinen.

On tärkeää huomata, että K-vitamiini voi vaikuttaa joidenkin lääkkeiden, erityisesti verenohennuslääkkeiden (varfariini), toimintaan. Vitamiini K:n saannin äkillinen lisääntyminen voi laskea INR-arvoa (veri hyytyy liian helposti), mikä heikentää varfariinin tehoa. Äkillinen väheneminen voi nostaa INR-arvoa (suurempi verenvuotoriski). Tämä koskee myös ruokavalioon tehtäviä muutoksia.

Keiden tulisi ottaa K-vitamiinilisää?

Niiden, jotka kärsivät sairauksista, kuten keliakiasta ja tulehduksellisista suolistosairauksista, jotka voivat haitata K-vitamiinin imeytymistä

Niiden, jotka saavat pitkäaikaista antibioottihoitoa, joka tuhoaa K-vitamiinia tuottavia bakteereja.

Niiden, joilla on puutteellinen protrombiinipitoisuus (veren hyytymiseen vaikuttava proteiini).

* EDIT: Luusto toimii endokriinisena elimenä, joka luunmuodostussolujjen erittämän osteokalsiinin kautta edistää androgeenien (testosteronin) tuotantoa, kun taas androgeenit tukevat luunmuodostusta ja osteokalsiinin eritystä. Tämä selvennys unohtui tekstistä.

Eonarium Genesis 19.3.2026 Kallion kirkko

Vietin taas pari päivää pääkaupunkiseudulla ja kävimme katsomassa Eonarium Genesis - näytöksen Kallion kirkossa. Alla muutama filkanpätkä. Näitä olisi ollut enemmänkin, mutta Youtube kieltäytyi lataamasta kaikkia. Huomenna sekin onnistuisi. Katsotaan.

Muuten koko reissu oli vähän "persiasta". Kun tulin Pendolinolla takaisin, niin joku äijä horjahti päälleni niin, että reisi on mustana ja muutaman muunkin mustelman sain. Nuo Pendolinot keikkuvat ihan hirveästi ja Pendolino Plus vielä kuulemma pahemmin.

Mutta tämä nyt ei ollut reissun ainoa ja suurin suru ja pahan mielen aiheuttaja.

Mahtava puolen tunnin näytös joka tapauksessa, vaikka muut hommat menivätkin siellä enemmän tai vähemmän pipariksi. Tai ei edes pipariksi.

Laitettiin ruokaa, kukkakaaligratiinia erään miespuolisen ystäväni luona. Ainahan se onnistuu ihan näppituntumalla, minähän olen vanha keittokirjailija. Tämä oli sitten poikkeuksellisen hyvää.

Tänään sama homma kotona Turussa. Ei tullut samanlaista. Ruokaa pitää laittaa rakkaudella ja mielellään rakkaille. Enkä se ole minä itse se kohde.

Mukavaa alkavaa viikkoa.

Miksi Agatha Christie tiesi niin paljon myrkyistä?

Jokainen on varmaan jossain vaiheessa elämäänsä tutustunut Agatha Christien kirjalliseen tuotantoon joko kirjojen tai TV-dramatisointien kautta. Mutta oletko koskaan miettinyt, miksi hänen tuotoksissaan niin usein käytettiin myrkkyjä surmaamaan uhrit? Kemianmediassa oli tästä taannoin juttua.

Olin jo aiemmin kirjoittanut tästä aiheesta postausaihion tänne (alla), mutta en sitä sitten vielä julkaissut. Toisaalta, onhan tässä blogissa jaarituksia niin monelta elämän osa-alueelta, niin miksei tämäkin aihe mukaan mahtuisi. Kemianmedian jutun löytää täältä, ja vaikka se ei olekaan toiminut suoraan lähdeaineistona allaolevalle, se ehkä täydentää tätä allaolevaa, aiemmin kirjoitettua omalta osaltaan. 

Agatha Christie. Kuvakaappaus novelsuspects.com

Kathryn Harkup, entinen brittiläinen kemisti, ja nykyinen tiedekirjailija on kirjoittanut aiheesta kirjan nimeltä "A is for Arsenic: The Poisons of Agatha Christie". Kirja julkaistiin kymmenisen vuotta sitten, mutta tietääkseni siitä ei ole suomennosta (korjatkaa, jos olen väärässä!). Hänen mukaansa Christien 66:ssa murhamysteerissä myrkky oli yli 30 hahmon kuolinsyy.

Christien kokemus tappavista aineista juontui tosielämän hänen omiin kokemuksiinsa. Hän syntyi Torquayn merenrantakaupungissa Englannissa 15. syyskuuta vuonna 1890. Sittemmin hän työskenteli vapaaehtoisena sairaanhoitajana ensimmäisen maailmansodan aikana ja hänet sijoitettiin sairaalan apteekkiin läpäistyään kurssit apteekkarin avustajaksi. Reseptit laadittiin noina päivinä käsin, joten Christie tutustui perusteellisesti erilaisten lääkkeiden annostukseen.

Christiellä oli onni opiskella sellaisen apteekkarin johdolla, joka oli kuin suoraan dekkarin sivuilta. Omaelämäkerrassaan hän kirjoittaa, että apteekkari näytti hänelle kerran taskussaan kurare-nimistä kasviuutetta, joka tappoi aiheuttamalla halvauksen ja tukehtumisen. Christie kertoo hänen kantaneen sitä mukanaan, koska se saa hänet tuntemaan olonsa voimakkaaksi.

Apteekkari esiintyi myöhemmin myös fiktiivisessä muodossa, eli hahmona Christien vuoden 1961 romaanissa Hallavan hevosen majatalo. Tosielämässä Christie on kuitenkin saattanut käyttää myrkyllisten aineiden tuntemustaan ​​estääkseen apteekkaria tappamasta ihmisiä, vaikkakin tahattomasti. Harkupin kirjassa kerrotaan kuulemma, että apteekkari kerran tietämättään valmisti erän peräpuikkoja, joissa oli kymmenen kertaa enemmän lääkettä kuin niiden oli tarkoitus sisältää. Christie ei ollut asemassa korjaamaan hänen virhettään, sen sijaan hän teeskenteli kompastuvansa ja kaatoi peräpuikot lattialle, jossa hän tallasi ne. Pyydettyään vuolaasti anteeksi ja siivottuaan sotkun hän teki uuden erän, mutta tällä kertaa oikeilla mittasuhteilla.

Peräpuikot olisivat tietenkin olleet hankala valinta murha-aseeksi, luulen. Christien juonet perustuivat enemmänkin aineisiin, joita voitiin liuottaa johonkin, mitä brittiläinen murhan uhri saattaisi syödä tai juoda. Kirjailija ja farmakologian professori Michael Gerald luetteloi Christien suosikkimyrkyt ja niiden tehokkaimmat käyttötavat vuonna 1993 julkaistussa kirjassaan "The Poisonous Pen of Agatha Christie" (lue lisää tästä tuosta edellä linkkaamastani Kemianmerdian artikkelista). Esimerkiksi arseenitrioksidi sopii hyvin peribrittiläisen teen kanssa, koska edes 20 kertaa tappavaa annosta ei voi maistaa teekupillisessa. Taksiini taas on liian kitkerää jäädäkseen huomaamatta teessä, mutta sekoittuu hyvin marmeladiin.

Kerran todellinen tappaja käytti hyväkseen yhtä hänen kuvitteellisista sekoituksistaan. 1970-luvun alussa brittiläinen tehtaan työntekijä nimeltä Graham Frederick Young tappoi kaksi työtoveriaan annostelemalla heidän kahviinsa ja teehensä talliumia, joka on mautonta, liukenevaa ja erittäin myrkyllistä ainetta, jota ei ollut koskaan ennen käytetty myrkkynä ihmisille Britanniassa, TIME-lehden mukaan. Se oli kuitenkin ollut murha-ase elokuvassa Hallavan hevosen majatalossa. 

Toisin kuin Christien kuvitteelliset roistot, Youngia oli helppo syyttää ilman Christien sankareitten superetsivätaitoja. Kun poliisi tutki hänen taloaan, he löysivät tuon TIME-lehden vuoden 1972 artikkelin mukaan tarpeeksi talliumia apteekin pitämiseksi toiminnassa kokonaisen kuukauden ajan. Mutta hän kilpaili kylmäverisyydessä Christien synkimpien hahmojen kanssa. 

Kävi ilmi, että Young oli niin taitava myrkkyjen kanssa, että hän tiesi tarkalleen, minkä annoksen kullekin hänen uhrilleen piti antaa hidastaakseen heidän kuolemaansa ja peittääkseen syyn. Hän jopa piti päiväkirjaa, jossa hän kertoi yksityiskohtaisesti työtovereilleen tekemistään "kokeista", joissa jokainen uhri tunnistettiin aakkosten kirjaimella. Tyypillinen merkintä: "J: pidän häntä ystävänäni, joten se ei tule kysymykseen." Myöhemmin J sai myrkkyä teessään joka tapauksessa.

Tuossa Kemianmedian artikkelissa on tosiaan tästä lisää, noinniinkuin viikonloppulukemiseksi, eli mukavaa viikonloppua!