Kollageenihoitoja ihmiskudoksesta?

Varmaan jokainen on törmännyt ainakin netissä pyöriviin suun kautta nautittavien kollageenivalmisteiden aggressiiviseen mainontaan. Ehkä ne olivat sosiaalisessa mediassa markkinoidut, veteen sekoitettavat jauheet, tai kenties paikallisesti käytettävät seerumit, jotka lupaavat ihon nuorentumista. Viime vuosina kehitetyt injektoitavat biostimulaattorien, kuten Sculptra ja Radiesse, sanotaan myös palauttavan kollageenitaso ihossa ajan myötä paremmin. Näyttää siltä tosin, että uusiakin keinoja tähän kehitetään. Otin hiukan selvää asiasta.

Kuulostaa jopa hieman karmivalta. Hyvänä esimerkkinä näistä uusista hoidoista ovat ihmiskudoksesta peräisin olevat aineet (tunnetaan nimellä Human Acellular Dermal Matrix eli hADM), joiden käytön kerrotaan olevan kovasti kasvava trendi Etelä-Koreassa. Näissä käytetään kollageenipitoista, ihmisen ihosta peräisin olevaa solunulkoista matriisia, joka sitten formuloidaan injektoitavaksi kasvojen alueille, kuten silmien alle.

Mutta kenen ihosta näissä hoidoissa käytetty kollageeni on peräisin? Onko se turvallista? Ja ennen kaikkea, onko se eettistä? Tähän kiistanalaiseen uuteen menetelmään liittyy paljon tuntematonta, varsinkin sitä koskien, mitä se kertoo suhteestamme regeneratiivisiin esteettisiin hoitoihin, ja mihin se trendi on menossa.

Mitä ovat "ihmiskollageenihoidot" ja miten ne toimivat?

Kollageeni on ihomme tärkein rakenneproteiini. Se pitää ihon kiinteänä ja kimmoisana, ja se on aine, jonka määrä luonnollisesti vähenee iän myötä, minkä vuoksi ihoon alkaa tulla juonteita, veltostumista ja volyymin menetystä. Useimpien kollageenipohjaisten injektoitavien hoitojen tavoitteena on siis palauttaa kollageenitasot nuoruuden, pitkäikäisyyden ja ihon terveyden edistämiseksi.

Uusien Elravie RE2O:n kaltaisten hoitojen kerrotaan olevan seuraavan sukupolven regeneratiivisia kollageenia stimuloivia toimenpiteitä. Erityisesti siksi, että niissä käytetään kollageenipitoista solunulkoista matriisia, joka on peräisin oikeasta ihmisihosta eikä eläinten ihosta tai synteettisistä, laboratoriossa kasvatetuista solukoista. Yleensä prosessi menee suunnilleen näin: iho luovutetaan (yleensä tarkasti seulotuilta kuolleilta luovuttajilta), elävät solut poistetaan, DNA, verisuonet ja muu solumateriaali poistetaan, ja jäljelle jäävästä tulee solunulkoinen matriisi (extracellular matrix, ECM), joka steriloidaan ja pilkotaan pienemmikmsi hiukkasiksi, jonka jälkeen sitä voidaan injektoida ihon alle. ECM koostuu kollageenista, elastiinista, proteiineista ja proteoglykaaneista.

Tässä toimenpiteessä vaikuttava mekanismi on biostimulaatio, ei volyymin lisääminen. Se toimii rekrytoimalla isäntäfibroblasteja ja indusoi neokollageneesiä pelkän tilan täyttämisen sijaan (injektoitavista fillereistähän esimerkiksi hyaluronihappo toimii volymisoivasti nimenomaan täyttämällä tilan). Tämä tarkoittaa, että tulokset keskittyvät ihon terveyteen ja pitkäikäisyyteen sen sijaan, että luotaisiin volyymia kuten täyteaineet tekevät. Vaikka hän tekee selväksi, ettei tämäntyyppinen hoito ole täysin täyteaineen korvaamista" (ne tekevät loppujen lopuksi eri asioita), kiinnostus on selvästi kasvanut: Menetelmän käyttö on noussut viime aikoina maailmalla verrattuna muihin ihonhoitomenetelmiin, kuten ihon rakenteen parantamiseen, juonteiden ja laajenneiden ihohuokosten pienentämiseen sekä tummien silmänalusten hoitamiseen.

Ovatko nämä uudet ihmiskollageenihoidot sitten turvallisia (tai edes eettisiä)?

Sanoisin, että tässä kohtaa asiat hämärtyvät sekä turvallisuuden että eettisten näkökohtien suhteen.

Aluksi on tärkeää huomata, että ihmiskudoksesta peräisin olevat ECM-hoidot, kuten Elravie RE2O, ovat hyvin uusia markkinoilla, eikä niitä ole vielä hyväksytty monissa maissa (pääasiassa sääntelyyn liittyvistä syistä). Lähestymistavan turvallisuudesta ja tehokkuudesta on tähän mennessä tehty hyvin vähän ihmistutkimuksia, joista tämä tutkimus on merkittävin. Usein "split face" tutkimukseksi kutsutussa tutkimuksessa 20 osallistujaa sai injektoitavan ihmisen kollageenihoidon kasvojensa toiselle puolelle ja hyaluronihappoa (HA) toiselle puolelle. Tulokset osoittivat, että kollageenilla käsitelty puoli paransi ihoa useilla mittareilla, mukaan lukien elastisuus, nesteytys ja ihon suojatoiminto, verrattuna HA:lla käsiteltyyn puoleen.

Tässä kokeessa oli kuitenkin mukana hyvin pieni kohortti, ja osallistujia seurattiin vain 20 viikon ajan toimenpiteiden jälkeen, mikä tarkoittaa, että meillä ei ole vielä pitkän aikavälin tietoja tukemaan väitettä, että tämä voisi olla jonkinlainen "game changer" injektoitavissa hoidoissa. Ja yksi tutkimuksen tekijöistä toimi neuvonantajana Elravie Re2O:n kehittämisessä emoyhtiössä L&C Bio Co., Ltd.:ssä, joten herää kysymys myös tutkimuksen objektiivisuudesta.

Joka tapauksessa tämä on uusi ja mielenkiintoinen alue ja todellakin aion seurata, mitä tässä mielessä vielä tapahtuu.

Onko sellaista olemassakaan, kuin vegaaninen PDRN?

Muistatteko vielä, kun kirjoittelin PDRN:stä, tuosta hypetetystä korealaisen kosmetiikan ainesosasta? Postaus on luettavissa täältä, ja jäin miettimään, mitä tuon aineen vegaaninen vastine oikein on. Tai voisi olla.

Aiemmin parhaiten korealaisissa ihotautiklinikoissa käytöstään tunnettu DNA:sta johdettu ainesosa on sittemmin löytänyt tiensä injektoitavista hoidoista seerumeihin, naamioihin ja muihin ihonhoitotuotteisiin ympäri maailmaa. Nyt kun vegaanisia versioita on alkanut ilmestyä kauppojen hyllyille, yksi kysymys nousee esiin: Ovatko ne saman tieteellisen tutkimuksen mukaisia ​​kuin perinteiset PDRN-tuotteet – vai jakavatko ne vain saman lyhenteen ihan ansiotta?

PDRN:hän on lyhenne sanasta polydeoksiribonukleotidi, ja se viittaa puhdistettujen DNA-fragmenttien seokseen, jotka on perinteisesti saatu lohikaloista. Estetiikassa se tuli suosituksi injektoitavien hoitojen, kuten Rejuranin, kautta. Se on tuote, jota markkinoidaan sen uudistavien ihoa parantavien vaikutusten vuoksi, mukaan lukien väitteet ihon korjaamisesta, kimmoisuudesta ja ihon yleisestä laadusta.

Kosmetiikkabrändit sovelsivat PDRN:ää kotihoitoon ja laajensivat sen ulottuvuutta klinikoiden ulkopuolelle. He suunnittelivat seerumit, naamiot ja muut paikallisesti käytettävät tuotteet keinoksi tuoda samanlaisia ​​ihoa parantavia hyötyjä jokapäiväisiin rutiineihin.

Sen on oltava puhdistettua DNA:ta – ei vain DNA:ta sisältäviä uutteita – jotta se voidaan luokitella PDRN:ksi. Esteettisessä lääketieteessä laajimmin tutkitut ja käytetyt versiot ovat historiallisesti peräisin lohesta tai taimenesta.

Suuri osa tästä tutkimuksesta on kuitenkin peräisin aineen injektoiduista lääketieteellisistä sovelluksista, kuten kroonisten haavojen ja diabeettisten mahahaavojen hoidosta, eikä tutkimuksista, joissa on tutkittu paikallista käyttöä terveellä, ehjällä iholla. Nämä injektoitavat aineet ovat hyvin erilaisia ​​​kuin seerumit ja voiteet, jotka nyt ovat ihonhoitomarkkinoilla. Toistaiseksi on vielä rajallisesti näyttöä siitä, että paikallisesti käytettävä tuote voi tuottaa merkittäviä tuloksia yksinään ilman imeytymistä parantavaa antomenetelmää, kuten mikroneulausta.

Näistä rajoituksista huolimatta PDRN:n yhteys regeneratiiviseen lääketieteeseen ja sen suosio korealaisissa esteettisissä hoidoissa ovat nostaneet sen maailmanlaajuiseen huomion keskipisteeseen. Ja koska kiinnostus ainesosaa kohtaan kasvaa jatkuvasti, useat tuotemerkit tutkivat uusia tapoja luoda versioita, jotka vastaavat erilaisiin kuluttajien mieltymyksiin, mukaan lukien vegaanisten vaihtoehtojen kysyntä.

Miten vegaaninen PDRN eriaa eläinperäisestä?

Kun brändit kehittävät vegaanisia vaihtoehtoja, jotkut kääntyvät bioteknologian puoleen luodakseen PDRN:stä inspiroituneita kasviperäisiä ainesosia. Haruharu Wonderin Rose PDRN on yksi esimerkki. Brändin mukaan sen Rose PDRN on luotu damaskonruusun kalluksen soluista* käyttämällä bioteknologiaa ja puhdistusprosesseja ruususta johdetun DNA-ainesosan tuottamiseksi.

Tuotemerkin tutkimus- ja kehitystiimin mukaan heidän sisäiset testinsä viittaavat siihen, että ainesosa saattaa tukea ihon uusiutumista ja parantaa ryppyjen näkyvyyttä, mikä viittaa tuloksiin, jotka liittyvät haavan paranemisen merkkiaineiden ja ihon kimmoisuuteen liittyvien proteiinien lisääntymiseen. Haruharu Wonderin mukaan sen teknologia korostaa, miksi vegaanisen PDRN:n arviointi edellyttää pelkän lähteen ulkopuolelle katsomista ja itse molekyylin, sen tuotantotavan ja sitä tukevan tutkimuksen huomioon ottamista.

On kuitenkin avoin kysymys, tuottavatko nämä uudemmat formulaatiot lopulta samoja kliinisiä tuloksia kuin lohesta peräisin oleva PDRN.

Onko PDRN:n alkuperällä mitään väliä?

Vegaanisen PDRN:n nousu suosioon on herättänyt laajemman kysymyksen: Kuinka paljon ainesosan lähteellä oikeastaan ​​on väliä? Vaikka lähde voi vaikuttaa tuotantoon, se ei automaattisesti määrää sen suorituskykyä. Lähteellä on vähemmän merkitystä kuin lopullisella molekyylirakenteella.

Tärkeämpi ero menee lähdekysymyksen ulkopuolelle ja riippuu siitä, mitä formulaatio itse asiassa sisältää. Todellinen PDRN viittaa itse fragmentoituneeseen DNA:han, ei pelkästään ainesosaan, joka on suunniteltu toistamaan joitakin sen vaikutuksia. Joten jos kasviuute jäljittelee tiettyjä PDRN:ään liittyviä toimintoja ilman tunnistettavia DNA-fragmentteja, hän sanoo, että olisi tarkempaa pitää sitä PDRN:stä inspiroituneena ainesosana kuin itse PDRN:nä.

Tähän tulokseen minäkin tulin, eihän kasviperäinen aine voi olla missään nimessä yksi yhteen eläinperäisen kanssa.

Mitä siis pitäisi etsiä, jos arvioi PDRN-tuotteiden laatua?

PDRN-tuotteiden määrän kasvaessa markkinoilla hyödyllisintä tietoa löytyy usein pakkauksen etupuolella olevien väitteiden ulkopuolelta. Tutustu tarkemmin tuotemerkin verkkosivustoon, ainesosasivuihin tai julkaistuihin kliinisiin tutkimuksiin nähdäksesi, selitetäänkö selkeästi, mitä ainesosa on kyseessä, miten se on valmistettu ja mitkä testit tai tutkimukset tukevat sen korostamia hyötyjä.

On myös tärkeää muistaa, että ainesosa on vain osa siitä, mikä saa tuotteen toimimaan. Et voi vain heittää ainesosaa yksinkertaiseen vesiliuokseen ja olettaa, että se toimii. Kokonaiskoostumus – mukaan lukien ainesosat ja teknologiat, jotka on suunniteltu suojaamaan PDRN:ää ja parantamaan sen toimintaa ihon kanssa – voivat vaikuttaa tuotteen tehoon.

Tätä varten jotkut brändit käyttävät annostelutekniikoita, kuten kapselointia, jossa PDRN ympäröidään suojaavalla pinnoitteella, joka auttaa pitämään ainesosan vakaana ja ehjänä sen liikkuessa ihon läpi. Jotkut kapseloidut PDRN-tuotteet pyrkivät parantamaan ainesosan mahdollisuuksia päästä ihon fibroblasteihin, kollageenin tuotantoon ja korjaukseen osallistuviin soluihin. Siitä huolimatta "kapseloitu PDRN" ei välttämättä ole merkki paremmasta tuotteesta, koska eri kapselointimenetelmät voivat vaihdella tehokkuudessaan. Sen sijaan olisi parempi etsiä kliinisiä testejä, jotka tukevat tuotteen väitteitä – ei pelkästään sitä, miten sitä markkinoidaan.

Myös tuotteen käyttötavalla on merkitystä. Koska paikallisesti käytettävän PDRN:n haasteena on edelleen ihon suojakerroksen läpäiseminen, on parempi käyttää iholle jätettäviä hoitoja huuhdeltavien tuotteiden, kuten puhdistusaineiden, sijaan. Ne tarjoavat ainesosalle paremmat mahdollisuudet vaikuttaa kosketuksissa ihon kanssa.

Vegaaninen PDRN ei varmaankaan ole mitään täyttä PDRN:ää kikkailua, mutta lienee vielä liian aikaista pitää sitä lohesta peräisin olevan PDRN:n – tai muiden vakiintuneempien ihonhoitoainesosien – korvikkeena. Ainesosasta kuitenkin keskustellaan jo verkossa vakiintuneiden aktiiviaineiden, kuten retinoidien ja C-vitamiinin, rinnalla. Näyttöä ei kuitenkaan vielö ole tarpeeksi.

Vegaaninen PDRN saatetaan nähdäerillisenä innovaatioalueena eikä PDRN:n yleisenä tulevaisuutena. Perinteisellä PDRN:llä on jo huomattava määrä tieteellistä ja kliinistä näyttöä takanaan. Uudet bioteknologiasta johdetut vaihtoehdot voivat lopulta osoittaa arvonsa, mutta niiden on vielä rakennettava tieteellisesti vastaava perusta.

Olipa PDRN sitten merestä tai syntynyt bioteknologiasta, ainesosan tulevaisuus riippuu yhdestä asiasta: pysyykö tiede hypen vauhdissa.

Henkilökohtaisesti tunnen, että on hiukan kuluttajan aliarviointia väittää, että kasviperäinen PDRN olisi eläinperäiseen verrattavaa.

*Kasvibiologiassa kalluksella tarkoitetaan massaa erikoistumattomia, kovia suojaavia soluja, jotka muodostuvat vaurioituneen tai leikatun pinnan päälle ja usein sulkevat laikkauspinnan tai vaurion.

Kuuntelemisen taito

Me kaikki haluamme tuntea tulevamme kuulluiksi.

Syvällä sisimmässämme, aikataulujen, vastuiden, erimielisyyksien ja jopa small talkin alla, on hiljainen kaipaus, jota useimmat meistä kantavat mukanaan joka päivä:

Ymmärrä minua. Kuule sydäntäni.

Haluamme, että ilomme huomataan. Haluamme, että pelkomme tunnustetaan. Haluamme, että sanoillamme on merkitystä jollekulle. Olipa kyse sitten ystävyydestä, avioliitosta, työpaikasta tai perheestä, tunne siitä, että todella tulee kuulluksi, on yksi suurimmista emotionaalisista lahjoista, joita ihminen voi saada.

Mutta tässä on mielenkiintoinen asia ihmissuhteissa: vaikka useimmat ihmiset kaipaavat tulla kuulluiksi, paljon harvemmat harjoittavat tietoisesti kuuntelemisen taitoa.

Ja siitä todellinen taika alkaa.

Maailma usein opettaa meitä puhumaan kovempaa, vastaamaan nopeammin, puolustamaan itseämme nopeammin ja esittämään näkökulmamme selkeämmin. Keskusteluista voi tulla kilpailuja yhteyksien sijaan. Liian usein kuuntelemme vain sen verran aikaa, että ehdimme valmistaa vastauksemme. Keskeytämme. Oletamme. Korjaamme. Vertailemme tarinoita. Kiirehdimme ihmisiä ratkaisujen luo, vaikka he todella tarvitsevat läsnäoloa.

Silti jotain merkittävää tapahtuu, kun joku tuntee tulevansa aidosti kuulluksi.

Muurit murtuvat.

Jännitys hellittää.

Luottamus kasvaa.

Ihmiset hengittävät eri tavalla niiden lähellä, jotka todella kuuntelevat.

Oletko koskaan huomannut, kuinka parantavalta tuntuu, kun joku antaa sinulle täyden huomionsa? Ei puhelimen selaamista. Ei kiirehtimistä. Ei keskustelun ylittämisen yrittämistä. Vain kärsivällinen, myötätuntoinen läsnäolo. On melkein kuin sielu rentoutuisi ja sanoisi: Vihdoinkin. Joku näkee minut.

Ja ehkä suurin yllätys on tämä: kuunteleminen ei siunaa vain puhujaa. Se muuttaa myös kuulijaa.

Kun hidastamme tarpeeksi kuullaksemme toisen ihmisen, alamme astua oman kapean näkökulmamme ulkopuolelle. Löydämme tarinoita, joita emme koskaan tienneet. Saamme empatiaa. Meistä tulee vähemmän reagoivia ja myötätuntoisempia. Kuunteleminen venyttää sydäntä. Se syventää kärsivällisyyttä. Se opettaa nöyryyttä.

Ei pröystäilevää rakkautta.

Ei performatiivista rakkautta.

Ei sellaista, joka vaatii huomiota takaisin välittömästi.

Vaan hiljaista, vakaata rakkautta, joka sanoo: Olet minulle tarpeeksi tärkeä, jotta pysäytän omat ajatukseni ja astun hetkeksi todella maailmaasi.

Joskus ympärillämme olevat ihmiset eivät tarvitse loistavia neuvoja. He eivät tarvitse luentoa. He eivät edes tarvitse meitä ratkaisemaan ongelmiaan. Joskus he vain tarvitsevat jonkun, joka on halukas istumaan heidän rinnallaan emotionaalisesti ja sanomaan sekä sanoin että läsnäololla: Olen täällä. Kerro minulle lisää.

Tällainen kuunteleminen voi muuttaa ihmissuhteita.

Lapsi, joka tuntee itsensä kuulluksi, tuntee olonsa turvallisemmaksi.

Puoliso, joka tuntee itsensä kuulluksi, tuntee itsensä vähemmän puolustuskannalle.

Ystävä, joka tuntee itsensä kuulluksi, tulee avoimemmaksi.

Työntekijä, joka tuntee itsensä kuulluksi, tulee sitoutuneemmaksi.

Jopa tuntemattomat voivat kantaa yhden myötätuntoisen keskustelun lämpöä vuosien ajan.

Ja kaunista on se, että tämän lahjan tarjoaminen maksaa taloudellisesti hyvin vähän, mutta merkitsee emotionaalisesti lähes kaikkea.

Aito kuunteleminen ei tietenkään ole aina helppoa. Se vaatii pidättyvyyttä, kun haluamme keskeyttää. Se vaatii kärsivällisyyttä, kun jollakulla on vaikeuksia ilmaista itseään. Se vaatii emotionaalista kypsyyttä, kun kuulemme jotain, josta olemme eri mieltä. Joskus se tarkoittaa puhelimien laskemista alas, sisäisen melun hiljentämistä ja halun vastustamista puhua itsestämme.

Mutta ihmissuhteet harvoin vahvistuvat pelkän mukavuuden kautta. Ne vahvistuvat tietoisen välittämisen kautta.

Kuunteleminen on välittämistä käytännössä.

Ja ehkä juuri siksi "taika" tuntuu niin voimakkaalta. Meluisassa ja häiriötekijöiden täyttämässä maailmassa aito kuuntelu on tullut yhä harvinaisemmaksi. Mikä tarkoittaa, että kun joku kokee sitä, se tuntuu ainutlaatuiselta.

Ajattele ihmisiä, joihin luotat eniten elämässäsi. On todennäköistä, että monet heistä eivät ole vain älykkäimpiä, hauskimpia tai menestyneimpiä ihmisiä, joita tunnet. He ovat ihmisiä, jotka saivat sinut tuntemaan olosi turvalliseksi puhua. Turvalliseksi kompastella tunteiden läpi. Turvalliseksi olla rehellinen. Turvalliseksi olla ihminen.

Nämä ihmiset jättävät sormenjäljet ​​sydämeen.

Joten kyllä, me kaikki haluamme tuntea olomme kuulluiksi. Tämä kaipaus on syvästi inhimillistä.

Mutta ehkä suurempi haaste – ja suurempi mahdollisuus – on oppia tulemaan sellaiseksi ihmiseksi, joka tarjoaa saman lahjan muille.

Koska joskus elämää mullistavimmat sanat eivät ole niitä, joita lausumme.

Joskus voimakkain asia, jonka voimme sanoa, on:

"Minä kuuntelen."

Monella tapaa kuunteleminen on yksi puhtaimmista rakkauden muodoista.

Turun linnan turnajaiset 2026

Tänä viikonloppuna on Turun linnan turnajaiset. Olin siellä eilen hyvässä seurassa. Ohjelmistossa oli ensin Skills of arms (erilaisia taitotehtäviä), sitten Buhurt (kaksin- ja nelintaistelua kalpamiekoin haarniskoissa) ja sitten jousting, eli ratsastaen niitten pitkien "seipäiden" kanssa. Alla hiukan kuvia.

Päivä alkoi taitolajeilla, skills of arms, jossa miteltiin erinäisiä taitoja. Siitä ei tainnut tulla montakaan kuvaa, mutta sitten alkoi Buhurt...

Buhurt on moderni täyskontaktinen kamppailulaji, jossa historiallisesti tarkkoihin teräshaarniskoihin pukeutuneet taistelijat ottavat mittaa tylpistetyillä keskiaikaisilla aseilla. Muinaisesta ranskalaisesta tyylistä lähtöisin oleva laji keskittyy vahvasti sekä lyömiseen että painiin, ja sen päätavoitteena on kaataa vastustajat maahan.

Haarniskat voivat painaa aina 40 kiloon saakka, ja lämpö niiden sisällä saattaa noista 70 asteeseen. Ja eilenkin oli kuuma päivä.

Välillä hiukoi, ja syötiin possua kokonaista kaksi kertaa, koska tapahtuma kesti miltei koko päivän.

Sitten alkoi jousting, ja ritarit saapuivat kentälle. Torstai-iltana muuten nämä ritarit oli siunattu kisoihin Turun linnan kirkossa. Siihen tilaisuuteen en päässyt kuitenkaan, joten siitä ei ole kuvia.

Rohan tallilta oli ritareita useastakin eri maasta, ei ainoastaan Suomesta, ja juontajakin oli ratsain, mutta osallistui myös kisoihin.

Ritari peitsineen valmiina lähtöön. Tämä musta oli suosikkihevoseni, joka oli todella ylivireä koko kisojen ajan.

Jousting, eli peitsiottelu on keskiaikainen taistelulaji, jossa kaksi haarniskaansa pukeutunutta ritaria ratsastaa hevosilla toisiaan kohti suurilla nopeuksilla ja käytetään pitkiä puisia keihäitä lyödäkseen vastustajansa tai pudottaakseen hänet hevosensa selästä. Eilen tavoitteena oli murtaa vastustajan peitsi, ja ritarin tuli tällöin tarjota rinnassaan olevaa kilpeä toiselle siihen tarkoitukseen. Kilven tarjoamattomuudesta menettää pisteitä. Peitsen asennolla voi myös viestittää vastustajalle, jos joku menee pieleen, eikä vastustaja pystykään viemään hommaa loppuun.

Nämä olivat kyllä odotusta paremmat "kekkerit". Turun linnan turnajaiset jatkuvat vielä tänään ja huomenna, ja ohjelman näet täältä.

Lisätietoja Historiallisen Ratsastuksen Seuran sivuilta (linkki) ja mm. tästä blogikirjoituksesta.