Astaksantiini, ruokavalio ja auringonvalon sietokyky

Olen jo pari kuukautta syönyt astaksantiinipapseleita sekä porkkanaa, ja saanut niillä ihooni hämmästyttävän kauniin rusketuksen. Ihan ilman aurinkoa.

Astaksantiini toimii sisäisenä, ravinnosta saatavana suojana auringolta. Neutraloimalla UV-säteilyn aiheuttamia vapaita radikaaleja se auttaa vähentämään auringonpolttamia, ihon tulehdusta ja kollageenin menetystä. Vaikka se rakentaa vastustuskykyä sisältäpäin, se ei kuitenkaan estä UV-säteitä ja sitä tulisi aina käyttää yhdessä paikallisesti iholla käytettävän aurinkosuojavoiteen kanssa.

Astaksantiini on luonnossa esiintyvä karotenoidia, jota joskus kuvataan "sisäiseksi aurinkosuojaksi" ja luonnolliseksi suojaksi valoikääntymistä vastaan.

Tämä ilmaus on sinänsä hyvä, mutta ei täysin tarkka. Astaksantiini ei estä UV-säteilyä samalla tavalla kuin aurinkosuoja. Sen sijaan jotkut tutkimukset viittaavat siihen, että se voi auttaa kehoa sietämään paremmin auringonvalon aiheuttamaa oksidatiivista stressiä.

Mitä on astaksantiini?

Astaksantiini on punainen karotenoidipigmentti, jota tuottavat mikrolevät, erityisesti Haematococcus pluvialis.

Se aiheuttaa lohen, katkaravun, krillin tai flamingojen vaaleanpunaisesta tai punertavan värin. Nämä eläimet keräävät yhdistettä ruokavalionsa kautta.

Toisin kuin monet antioksidantit, astaksantiinilla on ainutlaatuinen molekyylirakenne, jonka ansiosta se voi läpäistä solukalvoja ja suojata sekä solujen sisä- että ulkokerroksia oksidatiiviselta stressiltä. Tämä on erityisen tärkeää kudoksille, jotka altistuvat ympäristöstressin aiheuttajille, kuten:

- iholle, joka altistuu ultraviolettisäteilylle

- silmille, jotka altistuvat siniselle valolle ja auringonvalolle

- soluille, jotka altistuvat tulehdukselle ja oksidatiiviselle stressille

Koska auringonvalo laukaisee oksidatiivisia prosesseja ihosoluissa, tutkijat ovat selvittäneet, voisiko astaksantiini auttaa tukemaan ihon luonnollista vastustuskykyä auringonvalolle.

Astaksantiini ja ihon suoja auringonvalolta

Lisääntynyt vastustuskyky UV-säteilyn aiheuttamille ihovaurioille

Jotkut ihmisillä tehdyt tutkimukset viittaavat siihen, että astaksantiinilisä voi lisätä ihon auringonsietokykyä, eli käytännössä tämä tarkoittaa, että iho saattaa sietää hieman enemmän auringonvaloa ennen palamista. Eli toisinsanoen iho kestää paremmin sitä UV-säteilyn määrää, joka tarvitaan näkyvän ihon punoituksen ja valoikääntymisen aiheuttamiseksi.

Ehdotettu mekanismi on oksidatiivisten vaurioiden väheneminen ihosoluissa, jotka altistuvat ultraviolettisäteilylle. Laboratoriotutkimukset osoittavat, että astaksantiini voi merkittävästi vähentää UV-altistuksen tuottamia reaktiivisia happilajeja (ROS), jotka ovat yksi ihon tulehduksen ja ikääntymisen keskeisistä tekijöistä.

Ihon kosteus ja ihon suojakerros

Auringolle altistuminen ei ainoastaan ​​aiheuta auringonpolttamaa. Se vaikuttaa myös ihon suojakerrokseen ja sen nesteytykseen.

Satunnaistettujen ihmiskokeiden meta-analyysi osoitti, että astaksantiinin nauttiminen lisäravinteena paransi ihon kosteutta ja elastisuutta lumelääkkeeseen verrattuna, mikä viittaa ihon suojakerrosta suojaavaan vaikutukseen.

Eläinkokeet ovat myös osoittaneet parannuksia:

- ihon vedenpidätyskyvyssä

- elastisuudessa

- dermiksen rakenneproteiineissa

ravinnosta saatavan astaksantiinin nauttimisen jälkeen.

Nämä havainnot viittaavat siihen, että yhdiste voi tukea ihon terveyttä ympäristörasituksessa, mukaan lukien UV-altistus.

Astaksantiini ja altistuminen siniselle valolle

Auringonvalo ei ole ainoa nykyaikainen valostressin aiheuttaja. Ihmiset viettävät nykyään valtavasti aikaa katsellen näyttöjä, jotka lähettävät runsaasti energiaa tuottavaa sinistä valoa, mikä voi osaltaan aiheuttaa silmien rasitusta digitaalisessa maailmassa. Tätä on tosin herätty tutkimaan vasta viime vuosina.

Astaksantiini näyttää kertyvän silmäkudoksiin ja voi auttaa suojaamaan silmiä oksidatiiviselta stressiltä. Tutkimukset viittaavat mahdollisiin hyötyihin, kuten:

- vähentynyt digitaalinen silmien väsymys

- parantunut verenkierto silmässä

- parantunut tarkennuskyky joissakin tutkimuksissa

Näiden vaikutusten uskotaan tapahtuvan silmäkudosten antioksidanttisten ja tulehdusta estävien mekanismien kautta. Ihmisille, jotka altistuvat päivittäin paljon tietokoneiden ja muitten elektronisten laitteitten näytöille, astaksantiinista keskustellaan yhä enemmän ravitsemuksellisena tukistrategiana silmien terveydelle.

Astaksantiinin turvallisuus: Mitä tutkimus kertoo?

Yksi syy siihen, miksi astaksantiini on herättänyt huomiota kokonaisvaltaisen terveyden ja biohakkeroinnin yhteisöissä, on sen vahva turvallisuusprofiili. Kliiniset tutkimukset ja sääntelyyn liittyvät arvioinnit osoittavat johdonmukaisesti, että luonnollinen astaksantiini on hyvin siedetty ihmisillä.

Kliinisten ja prekliinisten tutkimusten katsauksissa ei ole raportoitu merkittävää toksisuutta tai maksavaurioita edes säännöllisen lisäravinteiden käytön yhteydessä. Sääntelyyn perustuvissa arvioinneissa päädytään siihen, että ravintolisissä yleisesti käytetyt päivittäiset annokset (noin 4–12 mg päivässä) eivät aiheuta turvallisuusongelmia aikuisille.

Ainoa toisinaan raportoitu vähäinen vaikutus suuremmilla annoksilla on ulosteen punertava sävy, jonka aiheuttaa itse pigmentti. Tutkijat kuitenkin huomaavat tärkeän eron. Myös iho voi värjääntyä.

Luonnollisella astaksantiinilla on vahvaa turvallisuusnäyttöä, kun taas synteettisillä muodoilla on paljon vähemmän ihmisillä tehtyjä tutkimuksia.

Tästä syystä useimmat asiantuntijat suosittelevat mikrolevistä peräisin olevia astaksantiinilisiä.

Astaksantiini ei korvaa auringonsäteilyyn sopeutumista

Vaikka astaksantiinia markkinoidaan joskus "luonnon aurinkovoiteena", tämä kuvaus voi olla harhaanjohtava. Se ei estä ultraviolettisäteilyä.

Ihosi saa edelleen saman auringonvalon. Sen sijaan astaksantiini näyttää tukevan kehon sisäistä antioksidanttipuolustusta, mikä voi vähentää UV-altistuksen aiheuttamaa oksidatiivista stressiä. Tämä tarkoittaa, että terveellisen auringolle altistumisen perusperiaatteet pätevät edelleen ja iholla käytettävä aurinkosuoja puoltaa edelleen paikkaansa.

Iho tarvitsee aikaa sopeutuakseen auringonvaloon

Ihmiset viettivät historiallisesti paljon enemmän aikaa ulkona, minkä ansiosta iho ehti vähitellen sopeutua kausiluonteiseen auringonvaloon. Nykyaikaiset sisäelämäntavat tarkoittavat usein, että ihmiset kohtaavat voimakasta aurinkoa äkillisesti ja satunnaisesti, mikä lisää palovammariskiä.

Asteittainen altistuminen on avainasemassa. Auringonpolttamien välttäminen on edelleen yksi tärkeimmistä tekijöistä ihon terveyden suojelemisessa.

Ruokavalio ja auringonvalon sietokyky

Usein auringonvalon sietokykyyn vaikuttava tekijä on ruokavalion rasvan koostumus.

Jotkut tutkijat ja lääkärit ovat olettaneet, että runsas monityydyttymättömiä omega-6-rasvoja sisältävien teollisten siemenöljyjen saanti voi lisätä alttiutta oksidatiivisille vaurioille ja ihosyövälle UV-säteilyn seurauksena. Vuoden 1988 eläinkokeessa voitiin jo osoittaa dramaattinen vaikutus, kun taas toinen ihmiskoe osoittaa myös merkittävän geneettisen tekijän rasvahapposuhteessa.

Nämä rasvat voivat kerääntyä ihosolujen kalvoihin ja ovat alttiimpia hapettumiselle ultraviolettivalolle altistettuina. Vaikka tätä hypoteesia tutkitaan edelleen aktiivisesti, monet aineenvaihdunnan terveydestä kiinnostuneet ihmiset päättävät vähentää pitkälle prosessoituja siemenöljyjä ja korostaa stabiilimpia rasvoja tai omega-3-pitoisia lähteitä, kuten:

- ekstra-neitsytoliiviöljy

- maitorasvat

- eläinrasvat, kuten tali

- kookosöljy

- kala ja kalaöljy (epävakaa, mutta hyvä omega-3:6-suhde)

Näistä maito-, eläinrasvat (poislukien kalaperäiset) sekä kookosöljy ovat ns. kovia rasvoja, joiden runsas käyttö nostaa haitallista LDL-kolesterolia (lue lisää kolesterolista ja sen alentamisesta aiemmasta postauksestani täältä).

Pelkkä ruokavalio ei määrää auringonvalon sietokykyä, mutta ravitsemukselliset tekijät ovat todennäköisesti tärkeässä roolissa. Astaksantiini voi edustaa toista ravitsemuksellista tukea.

Aurinkosuojan uudelleenajattelu: Miksi ihmiset etsivät vaihtoehtoja

Aurinkovoidetta tai peittäviä vaatteita suositellaan edelleen laajalti ensisijaisena suojana auringolle altistumista vastaan. Yleinen kiinnostus vaihtoehtoja kohtaan on kuitenkin kasvanut viime vuosina.

Usein mainittuihin huolenaiheisiin kuuluvat:

- kyseenalaisten kemiallisten ainesosien imeytyminen ihoon

- ympäristövaikutukset meriekosysteemeihin

- joidenkin yhdisteiden mahdollinen hormonaalinen aktiivisuus

- riippuvuus aurinkosuojasta, vaikka altistuisi edelleen korkealle UV-säteilylle

Tämän vuoksi monet ihmiset tutkivat lisästrategioita turvallisen auringolle altistumisen varmistamiseksi, kuten:

- asteittainen auringolle sopeutuminen

- ravitsemuksellinen tuki (mukaan lukien antioksidantit)

- varjon etsiminen UV-säteilyn huipputunteina

- suojavaatteiden käyttö

Suojavaatteet ja varjo ovat vanhimpia ja turvallisimpia aurinkosuojakeinoja, joita on käytetty eri kulttuureissa ympäri maailmaa kauan ennen nykyaikaisten aurinkovoiteiden olemassaoloa. Asteittaista auringolle sopeuttamiste ei suositella, ja ravitsemuksellinen tuki on vielä tutkimuksen alla oleva asia.

Muuta astaksantiiniin mahdollisesti liittyvää

Liikunnan jälkeinen palautuminen

Vuonna 2025 tehdyssä satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa havaittiin, että astaksantiinin lisäravinteet vähensivät liikunnan aiheuttaman oksidatiivisen stressin ja lihasvaurioiden merkkejä intensiivisen pyöräilyn jälkeen.

Sydän- ja verisuonitautien merkit

Jotkut meta-analyysit viittaavat HDL-kolesterolin ja triglyseridien paranemiseen, kun astaksantiinilisää otetaan 6–20 mg päivässä.

Aivot ja kognitiivinen terveys

Koska astaksantiini voi ylittää veri-aivoesteen, tutkijat selvittävät sen mahdollista roolia hermoston suojauksessa, vaikka kliinistä tutkimusta tarvitaan lisää.

Mutta näistä siis vaaditaan lisää tutkimusta.

Kuinka paljon astaksantiinia tulisi ottaa?

Useimmissa ihmisillä tehdyissä tutkimuksissa käytetään annoksia, jotka ovat 4–12 mg päivässä.

Astaksantiini on rasvaliukoinen, joten se tulisi ottaa ravintorasvaa sisältävien aterioiden kanssa optimaalisen imeytymisen saavuttamiseksi. Hyödyt näkyvät yleensä vähitellen 4–8 viikon aikana karotenoidien kertyessä kudoksiin.

Kaunis rusketus tällä ja porkkanoilla tulee, mutta kannattaa huomata, että rusotus koskaa myös kämmeniä ja jalanpohjia. Kuvassa ranteeni ja osa kyynärvartta.

Round Lab x 3

Katsastetaanpas tänään kolme korealaisen Round Labin tuotetta. Näistä kaksi on aurinkovoiteita, joilla on kostetuttavia ominaisuuksia, SPF50+ ja PA++++.

Tässä oikealla Round Lab Birch Juice Moisturizing Sunscreen, ja vasemmalla Round Lab Birch Juice Moisturizing Tone-up Sun Cream. 

Molemmat ovat hyvin ohuita ja uppoavat ihoon hyvin kosteuttaen. Tuo tone-up -versio on kevyersti sävytetty, mutta ei anna kuitenkaan varsinaisesti väriä kasvoille. Pigmentti on vähäinen ja vaalea.

Round Lab Birch Juice Moisturizing Sunscreen on yksi Korean suosituimmista aurinkovoiteista – palkittu, erittäin kevyt ja kemiallinen aurinkovoide, joka sopii kaikille ihotyypeille. Se tuntuu yhtä miellyttävältä kuin kosteusvoide ja jättää ihon hyvin kosteutetuksi.

Nämä molemmat sisältävät mm. korealaista koivunmahlaa, aminohappoja, hyaluronihappoa, glyseriiniä ja rauhoittavia kasviuutteita sekä allantoiinia, jotka auttavat tasapainottamaan ja kosteuttamaan ihoa. Molemmissa on myös ihoa kirkastavaa niasiiniamidia ja C-vitamiinia, jotka tasoittavat ihon sävyä, suojaavat epäpuhtauksilta ja tehostavat UV-suojaa.

Kevyt, juokseva koostumus imeytyy nopeasti ärsyttämättä herkkää ihoa tai silmiä – eikä jätä valkoista kalvoa, tahmeutta tai rullaamista meikin alla.

Molemmat ovat veegaanisia, koralliriuttojen kannalta turvallisia, ympäristöystävällisiä ja hajusteettomia.

Olin sen verran ihastunut korealaiseen Dr. Melaxinin puikkomaiseen silmänympärysvoiteeseen, että ajattelin kokeilla samanlaista Round Labilta. Postaus tuosta Dr. Melaxinin puikosta löytyy luettavaksi täältä.

Round Lab Birch Juice Moisturizing Eye Balm -puikko on ssman kokoinen kuin Dr. Melaxinin puikko.

Tämä hajustamaton silmänympärysvoide on silkkistä ja viilentävää, mutta kovempaa ja vahamaisempaa koostumukseltaan kuin tuo Dr. Melaxinin puikko, josta pidin enemmän, koska se vaikutti kosteuttavammalta ja rasvaisemmalta. Tämän tosin luvataan auttavan  vähentämään silmänympärysalueen turvotusta sekä laskemaan ihon lämpötilaa, mikä antaa virkistävän tunteen.

Tuote sisältää koivunmahlaa, kosteutta sitovia aineita, kasviuutteita ja hyaluronihappoa, jotka kosteuttavat ja rauhoittavat herkkää silmänympärysalueen ihoa.

Tykkään itse puikkomuodosta, sillä sitä on helppo käyttää ja  helppo levittää siististi milloin tahansa ja missä tahansa.

Oletko sinä kokeillut jotakin näistä postauksen tuotteista?

Maitohappo – hellävarainen kuorija ja kosteuttaja

2010-luku oli ihonhoidon kannalta jkäänteentekevää aikaa. Ihoa kuorivien puhdistusaineiden ja hankaavien fyysisten kuorinta-aineiden täyttämän jälkeen internet ja sosiaalinen media toivat mukanaan monia hyödyllisiä ainesosia, jjoita käytämme kosmetiikassamme tänään. Näihin kuuluvat hyaluronihapon (ihoa täyteläistävä), niasiiniamidin (rasvaneritystä hillitsevä ja ihoa kirkastava) lisäksi huikea määrä happoja. Näihin voi lukea myös maitohapon, joka on ehdoton käänteentekevä tekijä lähes kaikille, jotka etsivät sileämpää, pehmeämpää ja tasaisempaa ihoa. Mutta mikä tekee siitä niin erilaisen kuin muut markkinoilla olevat suositut ihonhoitohapot, kuten manteli- tai glykolihappo?

Maitohappo on luonnossa yleisimmin esiintyvä orgaaninen happo. Sillä on paitsi mietoja ja turvallisia ominaisuuksia, myös useita fysiologisia vaikutuksia, kuten antibakteerisia, immuunijärjestelmän säätelyä ja haavan paranemisen edistämistä, mikä tekee siitä yhden suosituimmista kemiallisista kuorinta-aineista. Kemiallisia kuorintoja käytetään yleisesti esteettisen dermatologian alalla ei-invasiivisena hoitomenetelmänä. 

Maitohappo on vesiliukoinen alfahydroksihappo (AHA), jota saadaan fermentoidusta maidosta tai sokereista. Se toimii hellävaraisena kemiallisena kuorinta-aineena, joka liuottaa kuolleita ihosoluja yhdessä pitäviä sidoksia. Se toimii myös kosteutta säilyttävänä aineena, joka vetää kosteutta ihoon. Glykolihappoon verrattuna maitohapossa on suuremmat molekyylit, se aiheuttaa vähemmän ärsytystä, joten se sopii erinomaisesti kuivalle ja herkälle iholle.

Jos maitohappoa vertaillaan muihin ihonhoidossa käytettäviin happoihin, glykolihappo sisältää pieniä molekyylejä, jotka imeytyvät syvälle ihoon. Se antaa nopeampia tuloksia juonteisiin ja tummiin läiskiin, mutta se voi helposti ärsyttää herkkää ihoa. Mantelihapossa taas on vielä suurempi molekyyli kuin maitohapossa. Se on miedoin AHA-happo, joten se sopii erinomaisesti erittäin reagoivalle iholle tai tummille ihonsävyille, jotka ovat alttiita hyperpigmentaatiolle.

Sitruunahappo taas toimii enimmäkseen pH-tasapainottajana eikä ensisijaisena kuorijana. Se voi kirvellä enemmän, jos sitä on koostumuksessa paljon.

Salisyylihappo taas on beetahydroksihappo (BHA) liukenee öljyyn. Se tunkeutuu suoraan ihohuokosiin puhdistaen rasvaa, mustapäitä ja aknea. Maitohappo sen sijaan jää pinnalle eikä pysty poistamaan syviä ihohuokosten tukoksia samalla tavalla kuin salisyylihappo.

Glukonolaktoni / laktobionihappo on polyhydroksihappo (PHA), joka sisältää valtavia molekyylejä, jotka asettuvat vain ihon uloimmalle kerrokselle. PHA-yhdisteet ärsyttävät ihoa vielä vähemmän kuin maitohappo ja ovat turvallisia esimerkiksi ruusufinnin hoidossa, vaikkakin ne toimivat hitaammin.

Miten hapot toimivat?

AHA-hapot (kuten glykoli- tai maitohappo) ja BHA-hapot (kuten salisyylihappo) alkavat alentaa ihon pH-arvoa ja irrottaa kuolleita ihosoluja joutuessaan kosketuksiin ihon kanssa.

Alfahydroksihapot (AHA) ja beetahydroksihapot (BHA) ovat kemiallisia kuorivia aineita. AHA-hapot ovat vesiliukoisia ja liuottavat kuolleiden solujen välisiä sidoksia ihon pinnalla tasoittaen rakennetta ja tehostaen kosteustasapainoa. BHA-hapot ovat öljyliukoisia, minkä ansiosta ne pääsevät syvälle ihohuokosiin puhdistamaan ylimääräistä talia, likaa ja aknea aiheuttavia bakteereja.

AHA-happojen toimintaperiaatteena on ihon pinnan kuorinta. Ne hajottavat vanhoja, kuolleita ihosoluja kiinnittäviä tahmeita sidoksia ihon ulkokerroksessa (epidermis), tehden tilaa uusien solujen kasvulle. Tehostettu imeytyminen voi auttaa edistämään kollageenin tuotantoa ja pehmentämään hienoja juonteita. Monet AHA-hapot (kuten maitohappo) vetävät kosteutta ihoon. Paras kuivalle, auringon vaurioittamalle tai samealle iholle, joka tarvitsee kirkkaampaa sävyä ja tasaisempaa rakennetta.

Keräsin tähän alle muutaman tuotteen, joita en itse ole vielä kokeillut, mutta jotka vaikuttavat kiinnostavilta.

Kuvakaappaus on valmistajan sivuilta.

Anua Rice Enzyme Brightening Cleansing Powder on jauhemainen, veteen sekoitettava ihonpuhdistustuote, joka sisältää mm. maitohappoa, C-vitamiinia, riisiuutetta, keramideja ja arbutiinia. Kätevän jauhemainen, joka ei vie turhaa nesteitten tilaa lentomatkaillessa. Tällaisen puhditustuotteen vaan tarvitsee olla tarpeeksi kauan iholla toimiakseen.

Kuvakaappaus: Valmistaja

Elemis Dynamic Gentle Resurfacing Pads with Lactic Acid. Nämä laput sisältävät maitohapon lisäksi lactococcus-bakteerin fermentoitua lysaattia (lysaatti on liukenemisen, eli lyysin tuote), joka toimii postbioottisesti ja sen arvellaan parantavan ihoa.

Kuvakaappaus: Valmistaja

The Ordinarylla on maitohappotuotteita hiukan joka lähtöön. On 5% ja 10% maitohapposeerumia ja happosekoitusta tottuneemmille käyttäjille. Näissä kahdessa ensimmäisessä maitohappoa sisältävissä tuotteissa on myös kosteuttavaa hyaluronihappoa.

*****

PS: Olipa pieni postaustauko! Johtuu pienestä turbulenssista henkilökohtaisessa elämässäni. Sitä sattuu. Aina välillä.

Viktoriaanisen Englannin myrkylliset kauneusvinkit

Vanhassa Atlas Obscurassa oli aikamoinen artikkeli viktoriaanisen ajan myrkyllisestä kauneudenhoidosta. Referoin sitä hiukan alle.

*****

Lasi- ja metallipullot piiloutuvat tiiviisti koteloon odottaen naisen päivittäistä rituaalia. Hän ottaa ammoniakkipullon ja pesee sillä kasvonsa, ja laittaa varovasti pullon herkän lasitulpan takaisin. Seuraavaksi hän kastaa sormenpäänsä toilettipöydällä oleviin voiteisiin ja puutereihin, kurkottaen kohti kirkkaanvalkoista, lyijypitoista maalia, jota hän hellävaraisesti sivelee kasvoilleen. On tärkeää välttää hymyilemistä; maali kovettuu, ja kaikki tunteet ja ilmeet saavat sen epäviehättävästi halkeilemaan.

Viktoriaanisessa Englannissa naiset aloittivat päivittäiset kauneusrutiininsa näillä tavoilla. Valitettavasti aikakauden kosmetiikkaa vleimasivat syövyttävät kemikaalit, jotka saattoivat aiheuttaa myös fyysistä riippuvuutta. Ja kuten nykyäänkin, neuvot siitä, miten, jos ja milloin näitä hoitoja käytetään, tulivat aikakauden suosituimmista kauneuspalstoista.

Yksi tällainen Harper's Bazaar -lehden palsta oli nimeltään "The Ugly Girl Papers": Tai paremminkin "Hints for the Toilet". Sen kirjoitti rouva S.D. Powers, aikansa kauneusasiantuntija, ja siitä tuli niin suosittu, että se julkaistiin uudelleen antologiana vuonna 1874. ”Ruman tytön papereissa” on sellaisen viisaan tädin sävy, jolla on loputtomasti neuvoja kauneusongelmien ratkaisemiseen.

Yhdessä luvussa Powers kysyy: ”Onko olemassa toivottoman arkipäiväistä naista?” Se on retorinen kysymys, ja aikakauden lukijat olisivat tienneet kirjailijan vakaan uskomuksen, että keskivertonaisesta voi tulla ”viehättävä” vain muutamalla pukeutumis- ja meikkikorjauksella. Powers arvosti kuitenkin meikin hienovaraisuutta ja muistutti aina huolellisesti diskreetistä puuterin ja poskipunan käytöstä.

Powersin mukaan naisten kauneus oli hienostunut, taitava ja puolisalainen suoritus. ”Kaikki tietävät, että ne ovat keinotekoista, ja hyväksyvät ne sellaisina, kuten teatterin pastillit”, hän kirjoitti.

Viktoriaaniset kauneusihanteet olivat odotetusti kalpeuden pakkomielteisiä: yläluokan valkoiset naiset tavoittelivat entistä valkoisempaa ihoa, mikä symboloi sitä, että heidän etuoikeutensa ei koskaan pakottanut heitä työskentelemään auringossa. ”Koko asiassa oli kyse siitä, miten ihosta voi tehdä läpikuultavamman”, sanoo artikkelissa Alexis Karl, parfymööri ja luennoitsija, joka on tutkinut laajasti viktoriaanista kosmetiikkaa.

1800-luvulla oli kaksi vallitsevaa meikkityyliä: ”luonnollinen” ja ”maalattu”. ”Luonnollisen” ihonhoidon ihanteet loihtivat mieleen ”englantilaisen ruusun”; terveen kauniin naisen, jolla oli hyvät moraalit, mutta Karl huomauttaa, että ”toki silloin jo ymmärrettiin, että keinotekoisuutta oli paljon meneillään”. ”Maalattua” kauneusrutiinia pidettiin hieman rohkeana; nämä naiset eivät peitelleet keinotekoisuuttaan eivätkä haluaan olla kauniita.

Samalla tavalla kuin nykyinen ”meikitön meikki” -trendi, luonnollinen ulkonäkö saavutettiin usein luonnottomilla valmisteilla, joista monet olivat kotitekoisia. Nykyaikaiset kauneuskäytännöt kumoavat nykyisten ihanteiden juuret: Powers ehdottaa 1800-luvun kemialliseksi kuorinnaksi Taraxacum-nimistä kemikaalia, jonka mukaan ”kompressi toimii kuin lievä mutta huomaamaton rakkula ja jättää uuden ihon, pehmeän kuin vauvan pylly”.

Jotta kasvot pysyisivät raikkaina, hän neuvoo levittämään kasvoille oopiumia yön yli ja pesemään ne sitten reippaasti ammoniakilla aamulla. Harvakulmaisille ja -ripsisille naisille suositeltiin usein elohopeaa yöksi silmävoiteeksi, mikä poisti tarpeen käyttää paksua meikkiä. ”Kuolemansairaan ulkonäkö oli erittäin haluttu: nainen, jolla oli vetiset silmät ja kalpea iho, mikä tietenkin oli peräisin kuolevan ruumiin tuskista”, Karl sanoo.

Saadakseen tämän lähes kuolemaa muistuttavan ilmeen naiset puristavat silmiinsä muutaman tipan sitrusmehua tai hajuvettä tai ottavat belladonna-tippoja, jotka kestivät pidempään, mutta aiheuttivat myös sokeutta. Vaaleaa ihoa suojattiin hunnuilla, käsineillä ja aurinkovarjoilla, mutta siihen vaikuttavia aineita sai myös ostaa. Sears & Roebuck myi suosittua tuotetta nimeltä Dr. Rose’s Arsenic Complexion Wafers, jotka olivat juuri sitä, mitä nimikin sanoo – pieniä valkoisia liitulevyjä, jotka oli rikastettu arsenikilla naisten nakerrettavaksi. Niitä mainostettiin erityisesti "täysin vaarattomiksi".

Arsenikki, maankuoresta löytyvä luonnollinen metalloidi, on erittäin myrkyllinen yhdiste, jota voi sietää jonkin aikaa pieninä määrinä syötynä (arsenikkia on joskus käytetty pieninä määrinä lääketieteessä). Pitkäaikainen altistuminen on kuitenkin erittäin epämiellyttävää, eli hermosto- ja munuaisvaurioita, hiustenlähtöä, silmien sidekalvotulehdusta ja arseenikeratoosiksi kutsutut kasvaimet saattavat vaivata koko kehoa yhdessä vitiligon kanssa, joka aiheuttaa pigmentin menetystä ihossa. Arsenikkia, josta tuli riippuvuutta aiheuttavaa ihmisen sietokyvyn kasvaessa, käytettiin mahdollisimman monessa muodossa.

Viktoriaaninen näyttelijä ja kauneuskirjailija Lola Montez kirjoitti kirjassaan The Arts of Beauty siitä, kuinka Böömin (joka nykyään osa Tšekin tasavaltaa) naiset kylpivät säännöllisesti arsenikkilähteissä, ”jotka antoivat heidän iholleen läpinäkyvän valkoisen sävyn”. Hän varoitti myös hinnasta: ”Kun he tottuvat tähän tapaan, heidän on pakko jatkaa sitä loppuelämänsä, tai kuolema seuraa pian.”

Vaikka kauneuteen liittyviä kuolemia ei aina raportoitu arsenikkimyrkytyksenä, viktoriaanisen ajan naiset tiesivät arsenikin olevan myrkyllistä tai riippuvuutta aiheuttavaa. Ei ollut harvinaista, että aikakauden murhaajat käyttivät sitä myrkkynä, ja 1800-luvun lopulla arsenikin tiedettiin olevan vaarallinen ainesosa väriaineissa ja tapeteissa. Arsenikin käyttöä pieninä määrinä ihon vaalentamiseen pidettiin kuitenkin. niin tehokkaana, että sitä jatkettiin vuosikymmeniä.

Vaikka "luonnolliseen" ulkonäköön tähtäävät ihonhoitotuotteet olivat vaarallisia, maalatut naiset eivät olleet juurikaan paremmassa asemassa. Näitä tuotteita käyttäneet naiset peittivät kasvonsa ja käsivartensa valkoisilla maaleilla peittääkseen luonnollisen ihonsävynsä ja jäljitelläkseen erittäin kalpeaa ihoa. Nämä tuotteet oli valmistettu lyijystä, joka on syövyttävää – mitä enemmän tällaista maalia käytti, sitä enemmän sitä piti käyttää seuraavalla kerralla peittääkseen vaurioituneen ihon. Vermillion, jota joskus kutsutaan "punaiseksi elohopeaksi", oli tunnettu myös myrkky ja huulipuna. Vermilion on kirkas, orenssinpunainen väri ja historiallinen meikkipigmentti. Sitä saadaan luonnosta cinaberi-mineraalista eli elohopealsulfidista.

Monet neuvonantajat, mukaan lukien Montez, vihasivat valkoista ihomaalia, cerusea. "Jos Saatana on koskaan ollut suoranaisesti saanut naisen pilaamaan tai vääristämään omaa kauneuttaan, sen on täytynyt olla houkuttelemalla häntä käyttämään tällaisia maaleja", Montez julisti.

Sargentin kuuluisassa muotokuvassa ”Madame X” mustassa mekossa kuvattua maalattua naista, Virginie Gautreauta, ihailtiin ja vihattiin hänen ruumiinmaisen ihonsa aistillisuuden vuoksi. ”Madame X maalasi indigovärillä suonia käsivarsiinsa, emalin päälle. Hän oli erittäin taitava – nämä naiset olivat kirjaimellisesti eläviä taideteoksia”, Karl sanoo.

John Singer Sargeant: Madame X. (Photo: Public Domain/WikiCommons) 

Cerusella valkoiseksi maalattujen naisten oli pidettävä kasvonsa lähes tunteettomina, jotta maali ei halkeilisi. Karlin mukaan he tekivät harkitun päätöksen maalata mieluummin kuin käyttää "luonnollisia" kosmetiikkamenetelmiä, joita käytettiin kotona. Kun aloitti cerusen käytön, kaikki tiesivät sen, eikä sosiaalisessa mielessä voinut koskaan siirtyä luonnolliseen ulkonäköön.

Kokoelmana luettuna kauneusaiheiset kolumnit, kuten "The Ugly Girl Papers", tuntuvat oudosti ristiriitaisilta. Yhdessä kohdassa Powers väittää, että "ammoniakki on terveellisin ja tehokkain stimulantti hiusten kasvulle", ja toisessa painottaa, että ei-toivottujen karvojen poistamiseen tarvitaan vain huolellinen ammoniakin levitys ihoalueelle.

Nuoruuden viehätystä korostettiin, kunnes Powers itse ikääntyi ja alkoi puhua harmaiden hiusten kauneudesta. Yllättävän moni näistä neuvoista on verrattavissa nykypäivän kauneus- ja terveyspalstoihin, kuten terveellinen ruokavalio, kunnossa pysyminen sekä mielenterveyden ja itsetunnon kehittäminen. Samaan aikaan mikään edellä mainituista ei ollut monien kauneusasiantuntijoiden silmissä tuolloin valinnainen elämäntapavalinta, vaan sana "velvollisuus" esiintyy näillä palstoilla usein.

Nykyajan kuluttajat toki kuvittelevat olevansa fiksumpia kuin viktoriaaniset, ja parannuksia on todellakin tapahtunut. Ainesosaluettelot ovat nykyään laillinen välttämättömyys, ja nykyajan meikkikäyttäjät suhtautuvat meikkaamiseen tietoisena itseilmaisun ja luovuuden keinona pikemminkin kuin velvollisuutena.

Jossain mielessä on kuitenkin vaikea olla huomaamatta yhtäläisyyksiä blogien ja vlogien jakamiin nykyajan kauneusvinkkeihin sekä mahdollisesti riskialttiisiin hoitoihin, joiden suosio ja hypetys vaihtelevat. ”Se on vähän kuin ihmiset sanoisivat: ’Voi, Botox silmillesi ei luultavasti ole hyvä’, kun taas toiset sanovat: ’Mutta hän näyttää nyt niin hyvältä!’”, Karl sanoo. ”Kuinka pitkälle olemme siis todella päässeet?”

Lähde: Atlas Obscura 17.12.2015

*****

City-lehdessä oli muuten myös mielenkiintoinen kirjoitus kuvaillen sitä, kuinka viktoriaanisen ajan naiselle oli sopimatonta tarjota viiniä.Oopiumis sen sijaan sopi kyllä tarjoilla. Artikkelin voi lukea täältä.