perjantai 31. elokuuta 2018

Inglot Lash Enhancer

Jos Inglotin ripsiväreistä puhutaan, suosikkini on ollut Wayne Gossinkin suitsuttama Perfect Length & Define -ripsari, jossa on kampamainen levitin. Nyt kuitenkin kätköistäni löytyi korkkaamaton Lash Enhancer -ripsiväri, ja kuvat saavat puhua puolestaan.











Tänne postailu on näköjään tällaista tuumasta toimeen - hommaa, kun saa hyvän postausidean niin ei ehdi muuta meikkiä tekemään lainkaan 😄 vaan on toteutettava kuvat  heti.

Tykkäsin harjan mallista. Kapealla päällä saa mukavasti pyydystettyä silmäkulmien haivenet. Hiukan olisi ehkä levittämisen jälkeen kaivannut ripsikampaa, mutta aika näyttävät räpsyt tuolla sai, kaikenkaikkiaan.

Saatavuus on hiukan heikentynyt viime vuosina, koska kivijalkakaupat tuntuvat hävinneen johonkin, mutta suomalainen verkkokauppa sentään toimii. Lisäksi ripsivärin hintakaan ei päätä huimaa.

Onko sinulla suosikkiripsari Inglotin valikoimissa?

torstai 30. elokuuta 2018

The Ordinary

Siitä samperin biopsiasta ei ole kuulunut vieläkään mitään, eli eivät ole löytäneet sitä superpitkäteräistä luuporaa. Sinänsä hyvä, etteivät ala sorkkia tavallisella, jolloin hermot voisivat vaurioitua. Mutta odotellaan...

Sillävälin pitää mainita, että olen aika pitkälle siirtynyt käyttämään Deciemin (jonka yksi brändi on The Ordinary) tuotteita. En välitä ihonhoidon elämyksellisyydestä, sillä ihon hoitaminen on minulle vain välttämättömyys, enkä jaksa tuhrata aikaani eri tuotteiden kanssa pläträämiseen. Jos tuote on tehokas ja edullinen, ei muulla väliä. Tai saa olla kalliskin, jos tehoa riittää.


Tänään hiukan juttua The Ordinaryn Caffeine Solution 5% + EGCG - silmänympärysseerumista. Tämä seerumi on tarkoitettu silmäpusseille, joten en ehkä ole paras mahdollinen arvioimaan tehoa, sillä kärsin erittäin harvoin pusseista silmien alla. Kuten Deciemin nettisivuilla osuvasti huomautetaan, tämä tuote ei auta, jos silmien alus on iän myötä painunut, eli rasvakerros on hävinnyt ja poskiluun reuna tekee silmäkuoppien rajalle varjot, joita erehdytään joskus pitämään tummina renkaina silmien alla.


Tummiin renkaisiin tämä kuitenkin auttaa, pussituksen ohella. Sekä mielestäni piristää väsynyttä yleisilmettä esimerkiksi huonosti nukutun yön jälkeen.

Itse seerumi on kellertävää ja helposti ihoon uppoavaa. Se sisältää nimensä mukaan kofeiinia ja vihreästä teestä saatavaa epigallokatekiinia, joilla molemmilla on sisäisestikin piristävä vaikutus. Iholla ne auttavat mm. selluliittiin ja parantavat verenkiertoa. Lisäksi tuote sisältää runsaasti ihoa kosteuttavia aineita, kuten hyaluronihappoa, glyserolia, glysiinisoijapapu-uutetta, ja ureaa.

Tuntuu hyvin miellyttävältä silmien alla, jopa öljymäisen hoitavalta, vaikkei se varsinaisesti öljypohjaista olekaan.

Joko olet kokeillut tätä tai muita The Ordinaryn tuotteita?

tiistai 28. elokuuta 2018

Kirjaimet löytyivät mökistä!

Ajattelin tänään piristää kahta ystävätärtäni (joista toinen oli tämä taannoin mainitsemani "kipukaveri", toinen venäläinen suojattini) ajeluttamalla heidät käymään ystävättäreni Sibelin ylläpitämään Mökki Galleriaan Kaarinan Rauhalinnaan. Tässä hiukan makustelua visiitistä kuvina.

Mökki on Rauhanlinnan kartanoon kuulunut, 1800-luvulla rakennettu torppa. Kaksi samaan aikaan galleriassa vieraillutta vanhempaa naista muistelivat "kartanon kreivitästä".

Gallerie ja sen ehtoisa emäntä Sibel Kantola.


Taiteilija ateljeenurkkauksessaan.



Sibelin kuvittama ja Ian Bowien kirjoittama lastenkirja.


Vastailmestyneen kirjan (Ian Bowie, kuvitus S. Kantola) kuvista oli koottu tämänkertainen näyttely.

Kirja kertoo, miten eläimet lahjoittivat kukin nimestään aakkosen, ja tällä tavalla nimettömät vauvat saivat nimensä.(klikkaa kuvat suuremmaksi).












Niinpä meillä kaikilla on nykyään nimi! Galleriassa myydään mm. Sibelin taianomaisia töitä, hänen tekemiään postikortteja ja hän monitoiminaisena suunnittelee myös vaatteita. Galleriassa on myös pienimuotoisia tapahtumia aina konserteista shampanjatastingeihin.










Turun Sanomissa 18.8.2018 ilmestyneestä jutusta voit lukea lisää Sibelistä ja hänen taustoistaan. Klikkaa suuremmaksi! Galleria löytyy Facebookin lisäksi myös netistä, KLIKS ja se on siis Kaarinassa lähellä ykköstietä.

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Kaalikääryleitä

Vietin eilen päiväni tehden kaalikääryleitä. Onhan se aikaavievää hommaa, mutta kunhan kaalit on keitelty ja lehdet pinossa ja pehmeitä, ei se niin kovin monimutkainen homma ole. Jotkut tosin pehmentävät ne kaalinlehdet pakastamalla ja sen jälkeen sulattamalla koko kaalinpään, mutta minä turvauduin tähän vanhanaikaiseen konstiin. Jos teet näitä pakastettavaksi asti, muistathan valita jauhelihan, joka on ennen pakastamatonta, sillä sitä ei kannata pakastaa kahdesti.





Näköjään nyt on kaupoissa sellaisia hieman littanoita kaalikäärylekaaleiksi kutsuttuja kaalinpäitä. En kyllä ihan osaa sanoa, mikä etu näistä koituu tavalliseen kaaliin verrattuna.

En laita tähän reseptiä, koska niitä on netti pullollaan. Vinkkinä voin vaan mainita, että muista käyttää kaalin sisuslehdet hienonnettuina ja voissa kuullotettuina täytteeseen, äläkä käytä täytteeseen ihan rasvatonta jauhelihaa. Valkopippuri, kuullotettu sipulisilppu (+ murskattu valkosipuli) ja meirami maustavat täytteen hyvin. Paista täytteestä pannulla näytekakkara ennen kääryleiden tekemistä, sillä varmistut, ettei täytteestä tule liian kova (tässä vielä muikkari, ettei kananmunaa välttämättä tarvita täytteeseen). Myös täytemassan turha vaivaaminen saattaa kovettaa seoksen, eikä siitä tule pehmeän mehukasta (sekoitan mausteet ja suolan kermaan ennen jauhelihan lisäämistä). Muista myös ohentaa paksuin lehtiruoti ennen kääryleiden käärimistä.

Täydellinen syysajan ruoka keitettyjen perunoitten, ruskean (paistoliemeen tehdyn kastikkeen) ja puolukkasurvoksen kanssa!

lauantai 25. elokuuta 2018

Alkoholin käyttö, syöpä ja rahastusta sillä?

En ole pitkään aikaan kirjoitellut kaupan olevista ns. luontaistuotteista. Tässä yksi, jota kaupataan käsikaupassa esim. alkoholin käytön haittoihin:


Esimerkki. Kuva: https://www.sokos.fi/fi/sokos/acetium-100mg-60kpl-mahakapseli

En ajatellut tässä postauksessa analysoida kyseisen levokysteiinin (L-Cysteine) vaikutusta allamainitussa ongelmassa, mutta voin toki tehdä sen, jos lukijat haluavat (kommentit/pyynnöt suotavia, kiitos).

Moniko näitä käyttävä on hoksannut, että mistä tahansa luontaistuotekaupasta kysteiiniä saa paljon halvemmalla? Esimerkiksi iHerbistä ihan jo muutamalla eurolla 500 mg tabletteja, kun tämä Suomessa kaupan oleva "hittituote" on vain 100 mg, ja niitä pitää ottaa useampi kerralla.

Jos kiinnostuit, niin luepa loppuun saakka :)

"Indikaatio":

"Asetaldehydi on erityisen haitallista, jos sinulla on hapoton maha, haponestolääkitys, krooninen helikobakeeri-infektio tai jos tupakoit.
Asetaldehydi on WHO:n luokittelema syöpää aiheuttava aine eli karsinogeeni. Sen merkittävimmät altistumislähteet ovat alkoholijuomien suurkulutus ja tupakointi.
Useissa elintarvikkeissa on asetaldehydiä luonnostaan. Erityisen runsaasti sitä on elintarvikkeissa, joiden valmistamiseen liittyy käymisprosessi, kuten esimerkiksi alkoholijuomissa, etikassa, meijerituotteissa, kotikaljassa ja simassa. Asetaldehydiä käytetään myös elintarvikkeiden aromiaineena, jota lisätään leivonnaisiin, hedelmämehuihin, virvoitusjuomiin, makeisiin jälkiruokiin ja maitovalmisteisiin.
Acetium suojaa vatsaasi asetaldehydiltä. Acetium sisältää L-kysteiiniä, luonnon omaa aminohappoa, joka sitoo asetaldehydiä ja estää sen imeytymisen elimistöön."

perjantai 24. elokuuta 2018

Lué by Jean Seo

Tämä kolmen tuotteen setti on roikkunut mukanani jo tovin, enkä ole saanut siitä vielä postausta aikaiseksi. Kertoo kai jotakin sen aiheuttaman innostuksen määrästä. Pakkaus on peräisin turkulaisen Biodellyn kivijalkaliikkeestä, josta nappasin sen mukaani hetken mielijohteesta.


Pakkauksessa kerrotaan (vapaasti suomentaen), että Jean Seo, visionääri evolué Beverly Hills -tuotemerkin takana on Hollywoodin parhaiten pidetty salaisuus täydellisen ihon takana (toim. huom. jopa niin hyvin pidetty salaisuus, etten minäkään, ulkomaisia naistenlehtiä paljon lukevana ole koskaan kuullutkaan...). Tämä Skin Solution Set on luotu tehoamaan kaikista haastavimpiin ihonhoito-ongelmiin jne.


Se ei ole mikään ihme, että setin käyttöä suositellaan naisille, miehille ja teineille, mutta että se tehoaa kaikenlaisiin iho-ongelmiin. Katsotaanpa, mitä tuotteet sisältävät ja mitä ne ovat.

Pullo vasemmalla on kuorinta-aine (Erase), jonka ainesosat ovat todella simppelit: kaurajauhoa, rasvatonta maitopulveria ja magnesiumkarbonaattia. Se on tosiaankin tylsän harmaanbeigeä jauhoa, joka kuorii mekaanisesti, mutta ei raasta ihoa piloille. Sen luvataan puhdistavan, kuorivan ja kirkastavan ihoa.

Keskimmäisessä pullossa on seuraava askel, eli kirkas seerumi (Balance), joka sisältää puhdistettua vettä, hyaluronihappoa, natriumbentsoaattia (säilöntäaine) ja kaliumsorbaattia (sorbiinihapon kaliumsuola, joka on myös säilöntäaine). Erittäin yksinkertainen koostumus siis, ja koska se pehmittää ja kosteuttaa ihoa, se samalla voi häivyttää niin teinin mustapäät kuin kosteuttaa vanhempaa ihoa siloittaen ryppyjä. Kuivattavia ainesosiahan tässä ei ole, kuten ei ole kuorinnassakaan, päinvastoin.

Kolmas askel on näpyille ja epäpuhtauksille applikaattorin avulla annosteltava seerumi (Clear). Tässä on jo hieman monimutkaisempi koostumus alkaen orgaanisesta alkoholista. Lisäksi seoksessa on aaloeta, taikapähkinää, kamferia ja liuta muita yrttiuutteita aina sahramia myöten. Epäpuhtauden ilmentyessä applikaattoria painetaan sitä ihon kohtaa vasten noin minuutin ajan, minkä pitäis iajaa asian. Käytännössä kokeiltuani en voi väittää kovin ihmeitä tekeväksi kuitenkaan. Ehkä se joillain tepsiikin.

Kiinnostuitko? Hyvin hellävaraisiahan nämä kaikki tuotteet ovat.

EDIT:

PS: Ketään arvonnan voittajista ei ole vielä kiinnostanut palkintonsa lunastus, odottelen vielä tiistaiaamuun.

torstai 23. elokuuta 2018

"Kipukaveri"

Löysin amerikkalaiselta kordoomasivustolta neljä muuta suomalaista samanlaisesta selkärankakasvaimesta kärsivää/kärsinyttä, mikä sopii hyvin siihen arvioon, että tämän kasvaimen "saa" vain yksi miljoonasta.

http://www.sweetsharings.com/2013/04

Vaikka tilastojen mukaan tämäntyyppinen kasvain on miehillä yleisempää kuin naisilla, näistä e-tapaamistani suomalaisista vain yksi on mies.

Tapasin yhden näistä naisista tänään livenä ja lounastimme. Hän on noin kolmikymppinen ja ollut kolme vuotta jo sairauslomalla kasvaimen takia. Tuntuu kyllä kauhistuttavalta. Siis olla työkyvytön noin pitkään, ja hänelläkin oli leikkaus periaatteessa onnistunut, mutta kivut jäivät ja syö nyt vahvoja lääkkeitä ja liikkuu kyynärsauvojen varassa. Kasvain oli samassa paikassa kuin minulla.

Alkaa tuntua todella rankalta tämä sairastelukerta! Biopsiasta ei vieläkään ole kuulunut mitään, ja tänään kuulin, että "biopsia on helppo homma, ja sen jälkeen voi olla selkä muutaman päivän todella kipeä". Siis pieni homma verrattuna itse leikkaukseen, jolloin vähintään viikko sairaalassa (jo tämä ottaa minulla lujille pelkästään ajatuksen tasolla), ja sitten paaritaksilla ajelua, kun ei pysty istumaan. Siis "pääsen" paaritaksilla kotiin, kun on leikattu Helsingissä. Uh. Millä ihmeellä minä siellä viikon, tai ehkä enemmänkin, pystyn olemaan???

Sen jälkeen ei sitten pahemmin kävellä, istuta tms. pitkään aikaan. Kivun hoitokaan ei ole Suomessa ihan niin hyvää, kun se voisi olla. Tämän toki tiesinkin ennestään. Lääkärit tuntuvat pelkäävän kuollakseen "turhia lääkkeenvonkaajia", eivätkä pääsääntöisesti suostu edes kuuntelemaan, jos joku yrittää kertoa kivuistaan.

Niin oli aluksi käynyt tällekin tapaamalleni naiselle. Ennenkuin hänen selkäänsä tutkittiin (kasvainta ei aluksi havaittu, vaikka se painoi hermoja), selkäkipuasia vaan painettiin villaisella. Onneksi hän osasi vaatia tutkimuksia ja lopulta kasvain havaittiin.

Olipa aika järkytys kuulla tämä kaikki häneltä tänään. Toisaalta on hyvä varustautua itse tulevaan.

Olen tässä jouten ollessani (tai mikä nyt sitten onkaan "joutenoloa", olen mm. autellut erästä ystävääni työnhaussa omien kontaktieni kautta) funtsinut, että oliko sittenkään hyvä asia laittaa kuntosali katkolle, mutta kun tänään keskustelin tämän kohtalotoverini kanssa, niin hän osuvasti huomautti, että tässä suhteessa on oltava varovainen, sillä jos hauraaseen, kasvaimen täyttämään nikamaan tulee murtuma, voi seurauksena olla halvaus. Näinhän se on, ja ajatus saa minut vielä säikymmäksi.

Pistää kyllä taas kerran miettimään elämän epäoikeudenmukaisuutta, luulisi että kaksi vakavampaa sairastelua elämän aikana on jo ihan tarpeeksi yhdelle ihmiselle 😓

keskiviikko 22. elokuuta 2018

It Cosmetics - jälleen kerran!

Ei vieläkään ole kuulunut TYKSistä mitään, joten tässä muuta asiaa... Kirjoittelin joskus aiemmin saman merkin silmänympäryksiä hoitavasta peitevoiteesta, joka tuntui ihmeellisen tahmealta. Vaikka se ei miellyttänyt minua juuri ollenkaan, sorruin taannoin ostamaan It Cosmeticsin Your Skin but Better Illuminating CC -voiteen. Hieman sama vika tällä voiteella, aika paksua tököttiä on.




Sävy on Medium.
Plussat:
- erinomainen peittävyys
- hoitava (seerumipohja, jossa mm. hyaluronihappoa, hydrolisoitua kollageenia, peptidejä, antioksidantteja ja A, B, C ja E-vitamiineja) - esim. kollageeni ja jotkut muut mainostetut aineet ovat tosin todella listan hännillä, ks. INCI alempaa, sinisellä merkityt!)
- laaja UVA/UVB -suoja (Spf +50, fysikaalinen)
- valoaheijastavia ja ihon sävyä korjaavia pigmenttejä
- pumppumekanismilla varustettu tuubipakkaus

Mainostetaanpa sen sisältävän huokosia supistavaa ainetta, mutta sitä vaikutusta en huomannut.

Miinukset:
- tahmeahko ja paksu koostumus
- silikoneja
- hyvin vähäiset määrät kovin mainostettuja tehoaineita
- ei sovi kovin rasvoittuvalle iholle ("illuminoi" minun ihoni suorastaan kiilteleväksi alta aikayksikön, eli varmaan hyvä kuivemmalle iholle)

Makeupalleyn arvio on 3,7/5 (570 arvioijaa). Yleisin moitteen aihe on voiteen raskas koostumus.

Jos kiinnostuit, niin kannattaa etsiä tätä esim. eBaysta.

INCI:

TITANIUM DIOXIDE 9.0% ZINC OXIDE 6.3% INACTIVE INGREDIENTS: WATER, SNAIL SECRETION FILTRATE, PHENYL TRIMETHICONE, DIMETHICONE, BUTYLENE GLYCOL, BUTYLENE GLYCOL DICAPRYLATE/DICAPRATE, ORBIGNYA OLEIFERA SEED OIL, BUTYLOCTYL SALICYLATE, CETYL PEG/PPG-10/1 DIMETHICONE, CYCLOPENTASILOXANE, CYCLOHEXASILOXANE, MAGNESIUM SULFATE, POLYGLYCERYL-4 ISOSTEARATE, DIMETHICONE/VINYL DIMETHICONE CROSSPOLYMER, ALUMINUM HYDROXIDE, HEXYL LAURATE, STEARIC ACID, CALCIUM STEARATE, CAPRYLYL GLYCOL, TRIETHOXYCAPRYLYLSILANE, ETHYLHEXYLGLYCERIN, CITRUS MEDICA LIMONUM (LEMON) PEEL OIL, TOCOPHERYL ACETATE, SORBITAN ISOSTEARATE, PHENOXYETHANOL, CITRUS AURANTIUM BERGAMIA (BERGAMOT) FRUIT OIL, 1,2-HEXANEDIOL, DISODIUM EDTA, CITRUS AURANTIUM DULCIS (ORANGE) PEEL OIL, CITRUS AURANTIFOLIA (LIME) OIL, VITIS VINIFERA (GRAPE) SEED OIL, PUNICA GRANATUM SEED OIL, PINUS SYLVESTRIS LEAF OIL, PERSEA GRATISSIMA (AVOCADO) OIL, NIACINAMIDE, CITRUS GRANDIS (GRAPEFRUIT) PEEL OIL, CHOLESTEROL, ANTHEMIS NOBILIS FLOWER WATER, LACTOBACILLUS/HONEYSUCKLE FLOWER/LICORICE ROOT/MORUS ALBA ROOT/PUERARIA LOBATA ROOT/SCHIZANDRA CHINENSIS FRUIT/SCUTELLARIA BAICALENSIS ROOT/SOPHORA JAPONICA FLOWER EXTRACT FERMENT FILTRATE, PERFLUOROHEXANE, OLEA EUROPAEA (OLIVE) LEAF EXTRACT, GLYCERIN, EUCALYPTUS GLOBULUS LEAF OIL, CAMELLIA SINENSIS LEAF EXTRACT, CHRYSANTHEMUM INDICUM FLOWER EXTRACT, PUERARIA LOBATA ROOT EXTRACT, PERFLUORODECALIN, MORUS ALBA FRUIT EXTRACT, MAGNOLIA KOBUS BARK EXTRACT, GLYCINE SOJA (SOYBEAN) SPROUT EXTRACT, DIOSPYROS KAKI LEAF EXTRACT, CINNAMOMUM CASSIA BARK EXTRACT, ARTEMISIA PRINCEPS LEAF EXTRACT, PENTAFLUOROPROPANE, CURCUMA LONGA (TURMERIC) ROOT EXTRACT, STEARETH-20, HYDROLYZED HYALURONIC ACID, COLLOIDAL OATMEAL, HYDROLYZED SILK, CITRIC ACID, SODIUM BENZOATE, POTASSIUM SORBATE, ALOE BARBADENSIS LEAF EXTRACT, N-HYDROXYSUCCINIMIDE, HYDROLYZED COLLAGEN, CAPRYLHYDROXAMIC ACID, TOCOPHEROL, THIAMINE HCL, RIBOFLAVIN, RETINYL PALMITATE, PANTOTHENIC ACID, PALMITOYL OLIGOPEPTIDE, NIACIN, FOLIC ACID, CHRYSIN, CARNITINE HCL, BIOTIN, ASCORBIC ACID, PALMITOYL TETRAPEPTIDE-7, CHLORHEXIDINE DIGLUCONATE. MAY CONTAIN: MICA, IRON OXIDES (CI 77492, CI 77491, CI 77499).

tiistai 21. elokuuta 2018

Samettinen kesäkurpitsa-juustokeitto

Koske kesäkurpitsaa saa nyt alle eurolla kilo, on pakko laittaa tänne muutaman euron soppaohje, jolla saa ruokittua noin neljä henkeä. Tarvikkeista sen verran, että aineksien määrät ovat "suurinpiirtein", ja välttämättä siihen ei tarvita oliiviöljyä eikä sipuliakaan, eikä edes kasvislientä. Tosin maku paranee, jos on käyttää koko setti.




Samettinen kesäkurpitsa-juustokeitto


3 pientä kesäkurpitsaa (pienin kuvassa oleva on sopivan kokoinen)
1-2 makeaa sipulia
paketti Koskenlaskijajuustoa
oliiviöljyä
laihaa kasvislientä/vettä

Kuori ja hienonna sipuli ja kuullota se kattilan pohjalla miedolla lämmöllä. Varo polttamasta tai ruskistamasta!


Leikkaa kesäkurpitsoista päät irti ja pilko ne kuorimatta noin sentin paksuiksi viipaleiksi. Lisää viipaleet pehmenneeseen sipulisilppuun ja kaada päälle kasvisliemi/vesi niin, ett viipaleet juuri ja juuri peittyvät. Keitä kesäkurpitsat kypsiksi.


Paloittele juusto sekaan ja anna sulaa  - älä anna enää seoksen kiehua tässä vaiheessa. Kun juusto on miltei sulanut, soseuta keitto sauvasekoittimella.

Tarkista maku (suolaa ja mustapippuria maun mukaan) ja tarjoa. Jos haluat keitosta juustoisempaa, käytä 1/2-1 pakettia enemmän juustoa.

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Kat Von D Lock-it Brightening Powder

Olen suorastaan äimistynyt. Miten hyvin tällainen puuterimainen tuote voikaan sopia jopa ikääntyneelle iholle karkaamatta juonteisiin! Tässä ei ole sen kummemmin määritelty, mihin se sopii mutta arvelen, että kaikille kirkastusta tarvitseville ihon alueille, kuten silmänalusille se sopii todella hyvin, kumma kyllä. Ei tulisi ensimmäisenä mieleen käyttää mitään puuterimaista tuotetta sinne.



Olin enemmän kuin skeptinen ostaessani tämän puuterin, mutta se todellakin toimii. Skeptisyys pohjautui lähinnä puuterimaiseen tuotemuotoon, joka tuntui minusta suuresti sotivan sen käyttötarkoituksen kanssa. Vaan ei, se todellakin toimii, kaikesta talkkipitoisuudestaan huolimatta. INCIssä on kärjessä siis talkkia, silicaa, maissitärkkelystä, sinkkistearaattia, kookostriglyseridejä ja jojobaestereitä + vettä, ja se levittyy kauniisti iholle. Voisin sanoa, että hieman hiestä kostealle iholle se sulautuu todella hyvin.



Peittävyys ei ole ihan 100%, mutta kuitenkin todella hyvä. Ei paakkuunnu tai pakene juonteisiin, eikä tunnu kuivalta, vaikka puuteria onkin. Hinta-laatusuhde on erinomainen, sillä nyt nämä ovat saatavilla valmistajan omilta sivuilta 15 USD:n hintaan (tilasin shipito.com'in kautta, joten kokonaiskustannus jäin hiukan päälle pariin kymppiin).

Kuvassa vaalein sävy Petal.


Kiinnostuitko tästä puuterista?