sunnuntai 26. elokuuta 2018

Kaalikääryleitä

Vietin eilen päiväni tehden kaalikääryleitä. Onhan se aikaavievää hommaa, mutta kunhan kaalit on keitelty ja lehdet pinossa ja pehmeitä, ei se niin kovin monimutkainen homma ole. Jotkut tosin pehmentävät ne kaalinlehdet pakastamalla ja sen jälkeen sulattamalla koko kaalinpään, mutta minä turvauduin tähän vanhanaikaiseen konstiin. Jos teet näitä pakastettavaksi asti, muistathan valita jauhelihan, joka on ennen pakastamatonta, sillä sitä ei kannata pakastaa kahdesti.





Näköjään nyt on kaupoissa sellaisia hieman littanoita kaalikäärylekaaleiksi kutsuttuja kaalinpäitä. En kyllä ihan osaa sanoa, mikä etu näistä koituu tavalliseen kaaliin verrattuna.

En laita tähän reseptiä, koska niitä on netti pullollaan. Vinkkinä voin vaan mainita, että muista käyttää kaalin sisuslehdet hienonnettuina ja voissa kuullotettuina täytteeseen, äläkä käytä täytteeseen ihan rasvatonta jauhelihaa. Valkopippuri, kuullotettu sipulisilppu (+ murskattu valkosipuli) ja meirami maustavat täytteen hyvin. Paista täytteestä pannulla näytekakkara ennen kääryleiden tekemistä, sillä varmistut, ettei täytteestä tule liian kova (tässä vielä muikkari, ettei kananmunaa välttämättä tarvita täytteeseen). Myös täytemassan turha vaivaaminen saattaa kovettaa seoksen, eikä siitä tule pehmeän mehukasta (sekoitan mausteet ja suolan kermaan ennen jauhelihan lisäämistä). Muista myös ohentaa paksuin lehtiruoti ennen kääryleiden käärimistä.

Täydellinen syysajan ruoka keitettyjen perunoitten, ruskean (paistoliemeen tehdyn kastikkeen) ja puolukkasurvoksen kanssa!

2 kommenttia:

  1. Kyllähän noita söisi:) Onhan kaalipadan tekeminen helpompaa tai siis nopeampaa eikö olekin? Siitä on jo vuosia ,kun tein,mutta tosi hyvää.Pitäis kai toimertua tekemään varsinkin ,kun ilmat viilenee niin lämmittää kivaste höyryävä pata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pata tai laatikko ovat todellakin helpompia tai aikaa nopeampia tehdä - ja edullista ruokaa!

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!