keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Tarte Lid Lock

Käytän harvemmin luomiväriä, mutta koska luomet muuten meikattujen kasvojen keskellä usein punoittavat joko kuivuuttaan tai muuten, olen päätynyt käyttämään värillisiä luomivärinpohjustajia sellaisenaan. Diorin vastaavaa olen käyttänyt jo pitkään, mutta ajattelin kokeilla jotakin muutakin, eli hankin Tarten Lid Lockin.




Hyvin samanlaisia tuotteita tuo Diorin Backstage -primerin kanssa. Tarten Lid Lock on aavistuksen verran kuivempaa ja sävy Buff on vaaleampi kuin Diorin perussävy. Makuasia tietty, haluaako luomilleen vaaleampaa vai tummempaa.

Diorin tuote on samanlaisessa purkissa, joskin hinta on miltei tuplasti Tarten tuotteen hinta.


Ylempänä näkyvät sävyerot. Molemmat näistä pohjustavat silmämeikin hyvin, mutta jos silmämeikiltä erityistä pysyvyyttä kaipaa, kääntyisin silloin Urban Decayn kulttiprimerin puoleen.

Käytätkö sinä tällaisia tuotteita, ja jos, niin mikä on lemppariti?

tiistai 27. helmikuuta 2018

It Cosmetics Bye Bye Undereye Concealer

Tätä silmienaluspeitevoidetta on kehuttu, joten jostakin reissulta sellainen, tosin matkakoko, eksyi mukaani.

Jos nyt ihan suoraan sanotaan, en ollut oikein ihastunut ollenkaan, mutta halusin kokeilla. Koostumus siis on aika liimamainen, eli toisinsanoen tahmea. Näytän aina kaikkien kokeilujen jälkeen palaavan Misshan The Style Undereye Brighteneriin.

It Cosmetics Bye Bye Undereye on tosin vedenkestävä, mistä plussaa. Siinä on myös ihoa hoitavia peptidejä, vitamiineja, hyaluronihappoa, hydrolysoitua kollageenia ja antioksidantteja. Liimamaisuudestaan huomimatta se uppoaa ihoon, mutta ei mielestäni jätä yhtä kaunista pintaa kuin tuo Misshan vastaava.




Sävyjä on kuusi, joista kuvassa suosituin, eli Medium.

Kiinnostaisiko kokeilla? Luultavasti eBaysta löytyy.

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

YSL Encre de Peau

Hankin jokin aika takaperin Yves Saint Laurentin Encre de Peau All Hours Foundation -uutuusmeikkivoiteen, jota mainostetaan kovin "innovatiivisena, kevyenä meikivoiteena, joka tekee ihosta täydellisen ja antaa pehmeän matan tuloksen, joka kestää jopa 24 tuntia".



Kevyeltä vaikuttava voide toimii ja peittääkin hyvin. Tosin esimerkiksi Estée Lauderin Double Wearin voittajaa tästä ei pitkäkestoisuudessa tule, mutta se ei myöskään kuivata ihoa, kuten Double Wear jonkin verran tekee. Kuvien sävy on B 30 Almond. Tuote on öljytön.



Polymeerejä tässä voiteessa on aika lailla ja sen sanotaan olevan vedenpitävä. SPF-kerroin on 20. Ihan kelpo meikkivoide!

Joko olet kokeillut?

lauantai 24. helmikuuta 2018

Synkkää yksinpuhelua :(

Vähän joskus harmistuttaa tämä yksinpuhelu täällä blogissa. Onneksi sentään SariBP ja Funky &Fifty kommentoivat. Ajattelin laittaa molemmille postissa kiitokseksi jonkin ranskalaisen kasvonaamiopakkauksen, kuten tämä:


Postitan (ja ostan), kunhan kerrotte, millaiselle iholle toivotte naamion olevan! Tietty tarvitsen myös yhtestietonne.

Nyt kun siellä Suomessakin on pakkassää, ajattelin myös arpoa muutaman naamion. Kertokaahan kommenttikentässä, millaista naamiota tarvitsisitte talviaikaan ja miten usein naamiota käytätte! Tykkäättekö arkkinaamioista, peel-off -tsydeemeistä, savinaamioista vai geelimäisistä  - tai mistä muusta?

Kuten aina, arvonta on vain vakkarilukijoille, eli muistathan kertoa kommenttisi yhteydessä myös toimivan s-postiosoitteesi ja mitä kautta luet blogiani. Liittyäkin saa! Toivon sinun kuitenkin jäävän, näitä ex-tempore -arvontojahan riittää...

Arvonta loppuu kuun vaihtuessa maaliskuuksi  (CET), ja voittajien on suotavaa olla kuulolla heti 1.3. (arvonta menee uusiksi seuraavana päivänä, ellei voittaja ilmoita itsestään). Arvon vähintään kolme naamiopakkausta (vaikka saattaahan niitä olla yli puolikin tusinaa...mukana saattaa olla arvokkaampiankin tuotteita!), siis tämän tapaisia kuin kuvassa. Pieniä, mutta kivoja ylläreitä kuitenkin!

perjantai 23. helmikuuta 2018

Drey Schäänste Dääg

Niin se taas loppui eilen aamulla, baselilaisten Drey Schäänste Dääg, kolme kauneinta päivää, eli karnevaali. Täällä Baselissa se alkaa tasan viikkoa myöhemmin kuin muualla, ja onhan se erikoinen sikälikin, että se on maailman ainoa protestanttinen karnevaali. Tästä hulinasta sitten alkoi paastonaika joka päättyy pääsiäiseen, ja pääsiäisenä minä muutan takaisin Suomeen ja toivon, ettei seuraavaa konsulttikeikkaa ihan heti olisi tarjolla. Tämäkin kun venähti näin pitkäksi.

Tässä vielä vähän karnevaalitunnelmia. Ensimmäisiä kuvia koskien voi mainita, että lyhdyissä on usein ajankohtaista ja poliittista satiiria (tässä Pohjois-Koreaa koskien, ja yleisölle jaettavissa pamflettien sanoissa eli "Zeedeleissä" - jotka näyttävätkin isoilta kauppakuiteilta, kuten nimikin sanoo - on samaa settiä).















Karnevaalin aikana kaupunki valvoo yötä päivää, ja se juhlahumu itse asiassa alkaa jo ennen maanantaina Baselin maakunnassa, jossa on omat karnevaalinsa joka kylässä ja esimerkiksi Liestalissa näyttävä tulikulkue (Chienbäse), joka alkaa klo 19 Baselin kaupungin karnevaalia edeltävänä sunnuntaina. Sieltä voi sitten suoraan tulla aamuneljäksi Baselin Münsterplatzille, josta Baselin kaupungn karnevaalihumut alkavat.




Tätä katsomaan mennessä kannattaa laittaa vanha takki päälle, sillä kipinät sinkoilevat! Lieskojen kantajissa on jopa pieniä lapsia, joten aika hurjaa menoa!



Karnevaalien aikana täällä aukeaa monta karnevaalikapakkaa, jotka tunnistaa oven yläpuolella olevasta naamarista tai lyhdystä. Toki tässä vanhassa kaupungissa on pieniä kuppiloita ja kahviloita siellä täällä, mutta karnevaalien aikana niiden määrä moninkertaistuu.

Karnevaalikulkueet kulkevat ympäri vanhaa kaupunkia pääsääntöisesti kahta reittiä, toinen myötä- ja toinen vastapäivään. Väistäminen sujuu tyylikäästi, ja taukoja pidetään, jolloin karnevaalirummut ja suuremmat naamiot jätetään ovien ulkopuolelle. Kirjoittamaton sääntö on myös se, että kun karnevaalikulkue saapuu ravintolaan, heillä on "etuajo-oikeus". Heidän tavaroihinsa ei myöskään saa koskea, kun ne ovat kuppilan ulkopuolella odottamassa.

Karnevaalien aikaan karnevaaliasuun ei voi pukeutua kuka tahansa, vaan se on varattu karnevaalikulkueiden osanottajille. Kulkueita kutsutaan nimellä "clique" ja he tekevät itse asunsa, maskinsa, lyhtynsä ja muun tilpehöörin, lukuunottamatta kaupasta ostettavia osia, kuten konfettia.  Kulkueeseen kuulu aina johtaja, joka heiluttaa "tahtipuikkoa" ja niin rummun kuin pikkolohuilunkin soittajia. Sävel on hyvin yksinkertainen. Toisaalta karnevaaleihin kuuluvat myös puhallinbändit, Guggenband, jotka soittavat  - niin, guggenmusikia!


Tiistaisin on lasten karnevaali, ja kuka tahansa lapsi voi pukeutua ja päästä heittelemään ihmisten kasvoille konfettia. Täällä muuten saa myydä vain yhden väristä konfettia kerrallaan (siis yhdessä pussissa), ei värien sekoitusta, sillä vältetään se, että joku keksisi kerätä jo kerran heitettyä konfettia maasta ja heitellä sitä ihmisten kasvoille uudestaan. Ei olisi kovin hygieenistä!

Pitkä postaus, mutta näin siis pääpiirteittäin sujuu karnevaali täällä Baselissa! Monet tässä vanhassa kaupungissa asuvista vaihtavat asuntoa niiden osallistujien kanssa, jotka saapuvat esimerkiksi Baselin maakunnasta (Basel-Landschaft), että voisivat olla kolme päivää hiljaisuudessa, eli jos suunnittelet matkaa Baseliin ja haluat nukkua rauhassa yösi, mutta silti nähdä karnevaalihunut, suosittelen hotellia esimerkiksi vanhan kaupunginmuurin ulkopuolelta tuosta Spalentorin läheltä, jolloin bussikuljetukset rautatieasemille pelaavat läpi koko kekkereiden ja silti on lyhyt matka tähän vanhaankaupunkiin jalan, vanhassakaupungissahan eivät julkiset liikennevälineet kulje karnevaalin aikana.

torstai 22. helmikuuta 2018

Kolmas Cohorted-boxi

Kuten mainittu, näitä tuli nyt kaksi kerralla. Tähän jälkimmäiseen ei oltu saatu printattua esitettä mukaan, mutta se tuli sittemmin linkkinä ja on nähtävissä tämän linkin kautta. Katsotaanpa, mitä boxista löytyi.


Aloitetaan valkoisesta paketista vasemmalta. Siinä on Sanatio Naturalis -merkkinen Sweet Orange -tuoksuinen eteerinen öljy. Palkittu ja pidetty. Tehty sisilialaisista appelsiineista, joiden tuoksu piristää mieltä. Laita tätä pisara (eteerisiä öljyjähän ei saa käyttää suoraan iholle) ihovoiteeseesi ja sen sisältämä C-vitamiini (!!!) tekee hyvää väsyneelle, epäpuhtaalle tai pigmenttihäiriöihin taipuvaiselle iholle. Ihana tuoksu!

Taka-alalla on NYXin Strobe of Genius -paletti sisältää seitsemän hillityn kimalteista sävyä, joilla taiot meikkiisi highlight-effektejä.

Etualalla oleva kullanhohtava pakkaus on Ciaté Dewy Stick, highlighterpuikko. Geelimäinen, kullanhohtoinen tuote on hyvin hienoisella kimalteella toimiva.

Vasemmalla on Ciatén Chisel Eyeliner. Musta, tussimainen rajauskynä, jonka levityspää on viisto. Tällä saat niin paksua, kuin ohuttakin rajausta.

Keskellä laatikkoa on Cover Fx:n kaksipäinen contour-sivellin.


Mikä tuote näistä kiinnostaisi eniten? Minusta oli hiukan harmillista valita samaan boxiin kaksi highlighter-tuotetta, muuten ehkä eniten pidin tuosta eteerisestä öljystä ja rajauskynästä. Jospa vielä oppisin käyttämään noita highlightereitä...

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

NIOD Photography Fluid, Opacity 12%

Deciemin tuotelinjoista oli juttua pari päivää sitten. Nyt hankin NIOD-tuotelinjan kehutun Photography Fluidin, jonka peittävyys on 12%.

Aine on pakattu pipettipulloon ja se on aikalailla valkoista, juoksevaa nestettä, kuten nimikin sanoo.

Neste sisältää bio-silica -prismoja ja erittäin hienoa valoa taittavaa suspensiota, joka heijastaa valoa eri suuntiin ja optisesti tasoittaa ihon pintaa saaden sille kullanhohtoisen loisteen tasoittaen myös ihon sävyä. Patentoitu uusi pitaya-hedelmän farktioista saatava uute saa myös ihon hehkumaan esimerkiksi valokuvissa. Öljyttömät sokerit kosteuttavat kuivaakin ihoa.

Tuote jättää iholle hengittävän kalvon, eikä huuhtoudu sen päälle toisia tuotteita kerrostettaessa.



Hehkumaan tämä kyllä ihon saa, mutta ihon on paras olla aika hyvässä kunnossa, sillä tämä ei kyllä suuria huokosia häivytä ihan itsessään, ei edes optisesti. Tässä kuvattuna ranteen sisäpuolella.

Varmaan toimii oikean meikkivoiteen kanssa (ja kuten tarkoitettukin, valokuvissa). Oletko kokeillut?

tiistai 20. helmikuuta 2018

Uusi Cohorted-boxi

Näitä saapui nyt kaksi kerralla, joten en osaa sanoa, onko tämä tuorein. Se varmaan selviää boxin tilaussivuilta, jotka löytää täältä. Katsotaanpa, mitä boxi oli syönyt....


Ylhäältä löytyy Wish Formula -merkkinen The Mask With Honey Fermented Serum - arkkinaamio, jossa on tehoaineina hunajafermentoitua seerumia kosteuttamaan ja korjaamaan ihoa. Piparminttu- ja sitruunauute ylläpitävät ihon terveyttä ja Centella Asiatica (rohtosammakonputki) suojelee ihoa.

Sen alla vasemmalla on Sunday Rileyn Ceramic Slip Clay Cleanser. Tämä miedosti vaahtoava putsari sisältää vitamiinicoctailin, mineraaleja ja eteerisiä öljyjä, jotka tasapainottavat normaalia ja sekaihoa. Ranskalainen, vihreä savi puhdistaa ihoa, C-vitamiini kirkastaa ihon väriä ja stimuloi kollagenin tuotantoa. Mustapippuri edistää ihon verenkiertoa, santelipuu on hyväksi herkälle iholle ja jasmiini rauhoittaa ja frankinsensi boostaa solujen kasvua.

Sen vieressä on Lancômen Renergie Multilift -voide rasiassaan.  Tämä päivävoide sisältää Spf15-aurinkosuojan ja on sarjan ensimmäinen voide, jossa on käytetty MT-teknologiaa, joka saa aikaan kiinteämmän tuntuisen ihon. Mistään en löytänyt selitystä tälle teknologialle, mutta ainahan nuo tehokkailta kuulostavat :)

Sen vieressä, etualalla on Marc Jacobsin Re(cover) Perfectioning Coconut Mist, joka toimii siis meikin päällä. Tämä on kosteuttava suihke, joka lukitsee meikin ja sisältää kookosvettä, kookosmaitoa, kookospolysakkarideja ja sen tuoksu on myös peräisin kookoksesta.

Sen vieressä oikealla on Skin Chemist -merkkinen Charcoal Peel Mask (Anti-ageing Charcoal Pore Peel Mask, joka sisältää bambuhiiltä ja valkoisen pionn juurta, jotka yhdessä puhdistavat ja virkistävät ihoa ja supistavat huokosia.

Laatikossa olevat purppuranväriset pullot ovat Urban Vedan Reviving -sarjaa (suihkuvoide, kuorinta ja vartalovoide). Tuotteet sisältävät damaskonruusua, ruusunmarjaa ja joko kosteuttavaa helokki- tai purasruohoöljyä ja ihoa parantavaa pelargonia (geranium). Voiteessa on myös arjunauutetta. Palkittuja tuotteita, vaikkakaan en niin hirveästi näistä innostu.

Kiinnostuitko tuotteista?

maanantai 19. helmikuuta 2018

Baselin karnevaalit, eli fasnacht 2018

Baselin karnevaalit ovat maailman ainoa protestanttinen karnevaaalijuhla, joka alkoi tänä vuonna 19. helmikuuta klo 4 aamuyöllä Morgenstraichilla. Video linkin takana.










Baselin karnevaali hyväksyttiin viime vuonna Unescon Intangible Herit -listalle, eikä ihme, sillä tämä on jatkunut jo satoja vuosia. Mahtava tapahtuma. Lisää juttua seuraa.

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

The Chemistry Brand

The Ordinary lienee jo Deciemin tuotemerkkinä kaikille kosmetiikkaa vähänkään tunteville tuttu. Sisarbrändi The Chemistry Brand on myös saman valmistajan toimiva tuotelinja, joka kylläkään ei ihan alhaisilla hinnoillaan peittoa The Ordinarya. Testasin merkin Pro-Repair Skincare for Hands -käsivoiteen.


Tämä tuote ei ole niitä halvimpia käsivoiteita, mutta se myös lupaa aika paljon, alla kuvakaappaus Deciemin sivuilta, klikkaa suuremmaksi:


Voide lupaa kiinteyttää, tasoittaa, kirkastaa, tiukentaa, pehmentää ja parantaa ihon rakennetta kymmenessä päivässä, ja sen se todellakin tekeekin. Unohdin kuitenkin ottaa ennen-jälkeen -kuvat, sillä en oikein suoraan sanoen jaksanut uskoa mihinkään ihmeisiin. Suoraan sanoen sotin käteni ovat aika hyvin hoidetut, joten toisaalta mitään ihmeitäkään ei ole tapahtunut, ovatpahan kädet vaan kuitenkin paremman näköiset.

INCI näyttää tältä:

Aqua (Water), Caprylic/Capric Triglyceride, Propanediol, Cetearyl Glucoside, Cetearyl Alcohol, Glycerin, Cetyl Alcohol, Plukenetia Volubilis Seed Oil, Copper Lysinate/Prolinate, Plantago Lanceolata Leaf Extract, Methylglucoside Phosphate, Proline, Alanine, Serine, Pseudoalteromonas Ferment Extract, Tremella Fuciformis Sporocarp Extract, Tocopherol, Betaine, Cellulose, Xanthan Gum, Sodium Polyacrylate, Sodium Phosphate, Sodium Hydroxide, Potassium Sorbate, Caprylyl Glycol, Ethylhexylglycerin, Phenoxyethanol, Chlorphenesin, Parfum (Fragrance), Limonene, Linalool. 

Mielenkiintoista listassa on Plukenetia Volubilis -siemenöljy, joka siis on sacha inchiä, joka sisältää mm. runsaasti Omega-happoja ja E-vitamiinia. Toinen kasviuute on Plantago Lanceolata, eli kotoinen piharatamo, jonka on tiedetty jo ammoisista ajoista lähtien parantavan mm. haavoja, eli siis korjaavan ihoa. Myös valkohytykkä (Tremella Fuciformis) on mielenkiintoinen, sillä tämä sieni on aika mielenkiintoinen ihonhoidossa, luepa täältä Alluren artikkeli. Myös näköjään Olay on ottanut aineen käyttöönsä, lue lisää täältä. Tätä hyytelömäistä sientä kutsutaankin superkosteuttajaksi. Mielenkiintoista.

Voiteessa on myös mm. aminohappoja ja silkkiä. Ainoa ainesosa, mikä ei ole välttämättä hyvä, on sen sisältämä linalooli, joka on potentiaalinen allergeeni.

Voisitko laittaa pari kymppiä tällaiseen käsivoiteeseen? Edullisimmillaan pikkutuubi on 9 euroa + postikulut.