Ruttuvaari, joka tykkäsi saksalaisista

Omituinen otsikko, mutta mistä tulikaan yht'äkkiä mieleen lapsuudenkotini tiibetintemppelikoira, jonka oikea nimi oli Peurapivon Dolly. Koissulla oli yli 50 eri kutsumanimeä, joista yleisin oli Ruttuvaari, eli tuttavallisemmin Ruttis, koska hän monasti piti rutisevaa ääntä.

Meitä kun oli huushollissa kolme tytärtä niin lemmikit jostain kummasta syystä saivat aina miespuoliset nimet 😂.

Ruttu oli väritykseltään mustavalkoinen, hiukan kuin tämä koira. Kuvat ovat Pixabaysta.

Ruttu oli omipäinen pieni koira, kuten nuo kääpiökoirat yleensä ovat. Hänelle oli aidattu talomme edessä oleva nurmikko, mutta aina se ei riittänyt, vaan muistan useamman kuin yhden kerran lukeneeni kirjaa kesällä parvekkeella, kun havahduin siihen, että kadulla ovat autot pysähtyneen molemmilla kaistoilla ja melkein jo arvasin, mitä on tapahtunut...

Ruttuneiti makaa kadun keskiviivan päällä pitkänään poikittain.

Koissulle oli ilmeisesti katua ylittäessä yllättäen juolahtanut mieleen, että karkaaminen aitauksesta ja kadun ylitys ei ole sallittua ja niinpä neiti heittäytyi pitkäkseen kadun keskelle.

Pienikin koira voi todella levittäytyä pitkäksi. Autoilijan arvelivat koiran kuolleen ja pysäyttivät autonsa ja tulivat katsomaan.

Oltiin taajama-alueella, joten liikenne ei onneksi ollut ihan mahdotonta. Eikä koissu todellakaan ollut kuollut.

Kiipesin aidan yli ja totesin, että Ruttuhan se. Kaappasin koiran kainalooni ja vuolaasti anteeksipyydellen poistuin paikalta palauttaen koissun aitaukseensa, joka tietty tarkastettiin ja tarpeen mukaan korjattiin tapahtuman jälkeen.

Mutta siis ne saksalaiset...

Ruttuahan ei siis olisi saanut saunaan millään keinolla, eikä koissua sinne yritettykään koskaan. Mutta vanhemmillani oli talviasuttava "mökki" (talo) Kuortaneella, ja siinä naapurissa oli Lomarenkaan mökki, jossa oli varsinkin kesäisin saksalaisia, kerrallaan yleensä noin kolme pariskuntaa. Näistä koiruus oli enemmän kuin viehättynyt.

Näiden naapurien mukaan lähti välillä liki kaikki irtain meidän tontiltamme, mukaanluettuna veneemme ankkuri, joka oli todellakin köysin ja ketjuin kiinni siinä veneessä. 

Näiden saksalaisten pariskuntien suurinta hupia tuntui olevan ryypiskely ja humalassa alastomana juoksentelu saunan ja järven väliä. Kamalalla mekastuksella höystettynä.

Ruttu jostain syystä sitä suuresti rakasti. Kun koiruus hävisi tontilta, me tiesimme aina, mistä hänet voi periä takaisin. Siellä tämä karvapöksy aina kekotti tyytyväisenä naapurimökin saunanlauteilla niiden humalaisten ja alastomien saksalaisten kanssa.

Teini-ikäiselle itselleni koiran noutaminen sieltä oli aina niin nolo juttu. Muistan vieläkin sen häpeän tunteen.

Rutusta on jo aika jättänyt ikuisuus sitten, mutta muisto elää. Hän oli mm. meidän "herätyskellomme", jonka mielestä viikonloppuisinkin piti jonkun aina nousta kahvia keittämään kello kuusi aamulla. Niin kauan häiriköitiin makuuhuoneiden ovien takana, että joku kyllästyi ja nousi ylös - ja sitten hän levittäytyi tietysti itse heti nukkumaan tämän heränneen tyhmän ressukan valmiiksi lämmitettyyn petiin.

Sinnehän ei sitten enää kukaan muu sen jälkeen mahtunutkaan sinä aamuna.