Entisajan kauneutta ja muodikkuutta

Antiikin Kreikassa ihmiset pitivät viehättävinä naisia, joilla oli yhteenkasvaneet kulmakarvat. Naiset, joilla ei ollut luonnostaan yhtenäisiä kulmakarvoja, liimasivat yhteen vuohen karvoja puuhartsilla ja värjäsivät ne mustiksi kulmakarvojen keskelle.

Kuva: Wikimedia Commons/Holek

Tämä Kiinassa kultaisena lootuksena tunnettu kauneustrendi syntyi 1200-luvulla. Halutuimman morsiamen odotettiin omistavan 7,5 cm:n pituiset jalat. Tytöt sitoivat jo hyvin nuoresta iästä lähtien jalkansa muuttaakseen niiden luonnollisen muodon ja kasvattaakseen varpaansa alaspäin, jotta ne näyttäisivät hyviltä lootuskengissä.

Ylläolevat kuvakaappaukset: Wikipedia

Koko historian ajan ruokakulttuuri on aina ollut trendikäs. Niinkin vähän aikaa sitten, kuin 1900-luvun alussa kaikkien tuntema dieettitrendi oli heisimato-dieetti. Se koostui heisimatojen  nielemisestä pillereinä. Logiikka tämän takana oli, että heisimadot kasvaisivat suolistossa ja imisivät  siellä ruokaa, mikä aiheuttaisi painonlaskua. Kun henkilö oli saavuttanut tavoitteensa, hän otti loishäätö pillerin heisimatojen poistamiseksi.

Käytäntö oli kuitenkin vaarallinen, sillä heisimato saattoi kasvaa jopa 9 metrin pituiseksi ja aiheuttaa sivuvaikutuksia, kuten epilepsiaa ja dementiaa.

Muodikkaan hoikka nainen 1900-luvun alusta

Yksi viktoriaanisen aikakauden äärimmäisimmistä kauneuskäytännöistä oli tuberkuloosilook. Naiset tavoittelivat tämän taudin aikaansaamaa ulkonäköä, johon kuuluivat kalpea iho, punaiset huulet ja hoikka vyötärö. Tämä synnytti villityksen, jossa naiset sairastuivat tarkoituksella tuberkuloosiin, punoittivat huuliaan ja vaalensivat ihoaan.

Toinen kyseisen aikakauden ongelma koski tiukkoja korsetteja. Ne loivat muodikkaan tiimalasin muotoisen vartalon puristamalla vyötäröä valaanluitten tai teräksen avulla, mutta ne johtivat usein terveysongelmiin, kuten pyörtyilyyn, hengitysvaikeuksiin, huonoon ruoansulatukseen ja pitkäaikaisessa käytössä rintakehän epämuodostumiin ja selän lihasten heikkenemiseen. 

Viktosiaanisen ajan kalpeutta

Italian renessanssiaikana naiset ruiskuttivat belladonna-kasvista saatavaa myrkkyä silmiinsä saadakseen ssilmiensä pupillat suuremenaan. Tätä pidettiin kauneuden kriteerinä, vaikka liian suuren määrän ruiskuttaminen silmiin oli vaarallista, sillä se saattoi aiheuttaa lopulta sokeuden. Sillä oli kuitenkin myös sivuvaikutuksia, kuten näön hämärtyminen ja sydämen sykkeen kohoaminen.

Muinaiset egyptiläiset ovat tunnettuja rohkeasta silmämeikistään. Tuolloin nestemäistä silmänrajauskynää, sellaisena kuin me sen nykyään tunnemme, ei ollut olemassa. Sen sijaan he valmistivat sekoituksen vihreästä kuparimalmista, lyijysulfidista ja lyijypohjaisesta kajalista luodakseen voimakkaan meikin. Emme voi kieltää, että tuloksena oli vaikuttavan näköinen silmämeikki, mutta kaikki käytetyt ainesosat olivat erittäin vaarallisia terveydelle. Varsinkin käytettyinä silmien lähellä.

Kaljuuntuminen on aina ollut huolenaihe ihmisille, etenkin miehille. Aiemmin käytetyt hoitomenetelmät ovat kuitenkin olleet epäilemättä äärimmäisiä. Kaljuuntumisen torjumiseksi antiikin kreikkalaiset loivat tahnan, joka koostui kuminaa, kyyhkysen ulosteesta, piparjuuresta ja nokkosesta. Huono uutinen oli, vaan se, että suosiostaan huolimatta tämä omituinen seos ei toiminut. Kyyhkysen ulosteessa oli todennäköisesti myös taudinaiheuttajia, loisia , viruksia ja bakteereja, jotka tarttuvat jopa hengityksen välityksellä.

Hymykuoppia pidettiin joskus kauniina (ja monet pitävät vieläkin), ja ihmiset olivat vakuuttuneita siitä, että he voisivat tehdä niitä tavalla tai toisella. Vuonna 1936, Isabella Gilbert keksi lopullisen hymykuoppakoneen, joka koostui kasvoihin sopivasta jousesta, jossa oli kaksi kartiomaista nipukkaa, jotka painettiin poskia vasten, mikä vei hymykuoppatrendin aivan uudelle tasolle. Paitsi, ettei se tuottanut ihan pysyviä hymykuoppia.

© Bad Inventions: Dimple Maker / Wikimedia Commons

Korkean älykkyyden symbolina pidettyinä naiset suosivat kuningatar Elisabet I:n hallituskaudella korkeaa hiusrajaa ja lähes olemattomia kulmakarvoja. He käyttivät pähkinäöljyä ja ammoniakkiin ja etikkaan kastettuja siteitä ylimääräisten karvojen poistamiseen tämän ilmeen saavuttamiseksi. Toinen vaihtoehto oli kivulias karvojen nyppiminen. Tiedä sitten, paljonko tuo amoniakki-etikkaseos aiheutti kivuliaita polttamia ja ihottumaa.

Kuningatar Elisabet I hallitsi Englantia 1500-luvun jälkipuoliskolla, ja hän oli merkittävä trendien luoja. Tietenkään mikään hänen luomistaan trendeistä ei nykypäivän mittapuilla ole kovin houkutteleva tai terveellinen. Ensinnäkin hänen hampaansa näyttivät melko kuluneilta ja pilaantuneilta, koska hän rakasti makeisia.

Ruokosokeri oli tuolloin uutuus Euroopassa. Se tuotiin Pohjois-Afrikasta ja oli erittäin kallis tuote. Tummat hampaat olivat siis statuksen merkki, ja jotkut naiset mustasivat hampaansa vain antaakseen vaikutelman, että he kuuluivat yläluokkaan. Hyhhyh.

Tämän kuningattaren hallituskaudella ruskettunut iho oli merkki siitä, että kuului työväenluokkaan. Siksi elokuvista tuttua supervalkoistameikkiä käytettiin keinona erottaa rikkaat aatelisista. Kuningatar Elisabet I käytti valkoista meikkiä kuitenkin toisesta syystä: hän oli sairastanut isorokon, joka oli jättänyt syviä arpia hänen kasvoilleen.

Tuolloin käytetty meikki on nykyään kielletty, koska se valmistettiin lyijypohjaisesta aineesta, joka voi aiheuttaa neurologisia oireita ja muita terveysongelmia. 

1800-luvun Euroopassa termillä ”muodin uhri” oli kirjaimellinen merkitys. Tietyn sävyinen vihreä väri, jota kutsuttiin Pariisin vihreäksi tai Scheelen vihreäksi, tuli erittäin suosituksi kankaiden, nauhojen, tekokukkien, hattujen, tapettien ja muiden ihmisten päivittäin käyttämien esineiden värjäyksessä. Tämä väriaine oli kuitenkin valmistettu erittäin myrkyllisestä aineesta, arseenista. Ennen vuosisadan loppua useat maat kielsivät sen käytön muodissa ja muussa valmistuksessa. Nykyään sitä käytetäänkin tuholaistorjunta-aineena.

Kuva: Wikimedia Commons

Sido ja kiristä tuntuivat olleen kaksi perusedellytystä, jotta naiset menneisyydessä olisivat tunteneet olonsa kauniiksi ja elegantiksi hameita käyttäessään. Ehkä juuri siksi hobble-hame oli muotitrendi vuosina 1908–1914. Nämä hameet näyttivät alaosastaan tavallaan putkimaisilta ja pakottivat naiset ottamaan hyvin lyhyitä askelia voidakseen kävellä. Ehkä juuri siitä niiden nimi on peräisin (hobble ---> nilkuttaa, liikkua vaivalloisesti).

Ranskalainen suunnittelija Paul Poiret väitti luoneensa tämän omituisen muotitrendin. Hän väitti jopa olevansa se, joka teki siitä suositun Yhdysvalloissa. Esimerkiksi New Yorkissa ja Los Angelesissa jopa raitiovaunut mukautettiin niin, että naiset pystyivät nousemaan niihin yllään nämä ”nilkutusmekot”. Miesväki vitsaili, että tässä on hame, jolla on nopeusrajoitus.

© Uncredited. - Postcard, c. 1911 / Wikimedia Commons

No eiväthän nämä hameet kauas heitä nykyään niin suosituista mermaid/fishtail -mallisista häämekoista, joilla on takuulla ihan yhtä hankala kävellä.