keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Gluteeniton härkäpapunäkkäri

Tässä maanantai-illan tilaisuude satoa, eli todella rapsakat härkäpapunäkkärit, jotka minä ehkä tarjoaisin dippikastikkeen kanssa sipseinä illanistujaisissa. Valmistus on todella helppoa!



Härkäpapunäkkäri


2 dl härkäpapujauhoja
0,5 dl pellavansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
1 dl auringonkukansiemeniä
1 tl suolaa
2,5 dl vettä
0,5 dl kasvisöljyä

1. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään

2. Lisää joukkoon vesi ja oljy ja sekoita nopeasti pehmeäksi taikinaksi.

3. levitä löysä taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja aseta päälle toinen leivinpaperiarkki. Kauli hyvin ohueksi levyksi. Irrota varovasti päällimmäinen leivinarkki ja leikkaa levy ruuduiksi.

4. Paista näkkäriä 150-asteisessa uunissa keskitasossa n. 50-60 minuuttia, tai kunnes leivät ovat täysin kuivahtaneet.

5. Anna näkkärin jäähtyä ja kuivua vielä kunnolla ritilällä ennen käyttöä.

tiistai 30. lokakuuta 2018

Kurkistus tulevaisuuden ruokapöytään

Sain kutsun yllämainitun nimiseen tilaisuuteen, joka oli eilen. Illan aiheena oli "Tattaria, lupiinia, kvinoaa ja öljyhamppua – kun maailma muuttuu, suomalaiset pellot elävät mukana. Miten turvata kotimaisen ruoantuotannon monipuolisuus ilmastonmuutoksen edessä? Millaista on tulevaisuuden terveellinen, kestävä, gluteeniton ja ennen kaikkea herkullinen ruoka?"  

Ilta pidettiin Turun tuomiokirkon lähellä jokirannassa sijaitsevassa, perinteikkäässä ja tunnelmallisessa Hus Lindman -ravintolassa.



Minua kiinnosti aihe kovin, ja olen innokas kokeilemaan kaikenlaista uutta, varsinkin ruokien raaka-aineitten saralla. Tilaisuudessa tarjottiin myös puheenaolevista raaka-aineista valmistettua ruokaa maisteltavaksi, ja se olikin herkullista.

Yksi illan toteuttajista oli tuottajien ohella Luonnonvarakeskus (LUKE), jonka sivuilta löytyykin paljon luettavaa mm. juuri ruoasta ja ravitsemuksesta. Koska tässä illanvietossa pääosassa olivat nimenomaan kasvisperäiset proteiininlähteet, olen lueskellut sieltä saamaani ScenoProt-projektijulkaisua tänään mielenkiinnolla. Edellisestä linkistä pääset lukemaan asiasta lisää, ja saamani kirjasen e-versiokin löytyy täältä. Sirkkaproteiinista ja jauhomadoista lienemme kaikki kuulleet, mutta miten olisi mustasotilaskärpänen lautasellasi?




Härkäpapua ja suklaata Karviaisten tilalta Salosta. Erilaisilla suklailla päällystettyjä härkäpapuja ja herkullista mutakakkua. Minun suosikkini olivat nuo vaaleanpunaiset, marjaisalla suklaalla päällystetyt, rapeat pavut, joita kuulemma "on jo mennyt erätolkulla ennen kuin ne pakkaukseen saakka ovat päässeetkään". Suklaa tulee Kultasuklaalta, mutta muu on ihan tilan omaa käsityötä. Mutakakun ohje löytyy täältä. Oli muuten todella hyvää!


Ilta oli antoisa muutenkin, kuin ruokareseptien suhteen. Mitä tulee näihin resepteihin, ajattelin laitella niitä tänne blogiinkin pikkuhiljaa.

Oletko sinä kiinnostunut kasviproteiineista?

maanantai 29. lokakuuta 2018

Hourglass

Hourglass on kalifornialainen kosmetiikkamerkki, jonka tuotteita voi Suomeen tilata netistä (esim. Net-a-Porter, Cult Beauty, Feelunique). Merkin meikkivoiteet ovat kulttimaineessa, ja jos ostaa tällaisen suhteellisen hinnakkaan tuotteen netistä, kannattaa sovittaa sävy tällä hetkellä käyttämääsi meikkipohjaan vaikkapa Temptalian Foundation Matrixin avulla.

Hourglassin ideana on ollut tuoda markkinoille luksusta, jonka tuotteissa on todella toimivia, ihoa hoitavia aktiiviaineita. Tuotevalikoima koostuu lähinnä meikeistä, joskin valittavana on myös  jokunen ihonhoitotuote ja meikkivälineitä.




Vanish Seamless Foundation Stick lienee yksi merkin kehutuimpia tuotteita. Se on puikkomainen meikkivoide ja peitevoide samassa puikossa, ja sen sävyn luvataan sulautuvat saumattomasti ihoon. Sävyjä on todellakin mistä valita (32)  - niin tässä tuotteessa kuin merkin meikkivoiteissa. Minä ostin sävyn Shell. Tuote on vegaaninen.

Ihon lämpö notkistaa voiteen oitis, ja se levittyykin vedenkestäväksi kerrokseksi helposti. Levitin tuotteen sormin, joskin sille on oma levityssiveltimensä olemassa.



Näitä swatcheja ei ole kunnolla levitetty - ne ovat siinä vain siksi, että sävy näkyisi ranteen sisäpuolella kunnolla. Tällä meikkivoiteella on Winner of "Best Foundation" InStyle 2017 Reader's Choice Awards. Eikä ihme, sillä se on peittävä, mutta henkäyksen kevyt iholla.

Onko Hourglass sinulle tuttu merkkinä?

lauantai 27. lokakuuta 2018

Suklaata kasvoille

Jos jostakin kosmetiikkatuotteesta voi sanoa, että se tuoksuu aivan ihanalta, se on Too Facedin suklaantuoksuinen aurinkopuuteri. Minulla on siitä matkakoko vanhassa pakkauksessa, ja se on ollut todella riittoisa.



Ihanan tuoksun lisäksi (se on tosiaankin 100% kaakao-infusoitua) se on matta ilman mitään ihmeempiä kimallehiukkasia. Sävykin on iholla todella luonnollinen, vaikka se aika ruskealta pannussa näyttääkin. Väri on neutraali, ja sitä voi hyvin käyttää kasvojen muotoiluunkin. Tämä on jo klassikko!

Joko olet kokeillut?

perjantai 26. lokakuuta 2018

Tarte Shape Tape Contour Concealer

Minä olen niin jumiutunut siihen korealaiseen Missha The Style Undereye Brightener -peitevoiteeseen, että harvoin muita harkitsenkaan, mutta nyt tuli yhtäkkinen "pakko" kokeilla tätä hypetettyä Tarten Shape Tape -peitevoidetta. Hankin sävyn Light Medium Honey joka on hiukan punertava  - silmänalusilla se saakin hiukan punertaa.




Putkilo on suurehko ja korkin toisessa päässä on pehmeä levitin, joka sekin on totuttua kookkaampi. Sen viistossa päässä on myös hassu kolo, joka nappaa ainetta enemmänkin.

Nyt täytyy sanoa, että koostumus ja peittävyys alkaa lähennellä Misshan tuotetta, joten minäkin aloin lämmetä... Peittävyys hyvä ja uppoaa ihoon. Tätähän ei ole tarkoitettu pelkästään peittämään, vaan sillä myös muokataan kasvonpiirteitä.



Hyvin voidemaista, ja se sisältääkin mango- ja sheavoita, mutta ei kuitenkaan tunnu rasvaiselle, eikä ala helposti kiiltää kasvoilla.

Kyllä, pidän tästä kovasti, koska se tosiaan jättää niin matan pinnan olematta mitenkään jauhoinen tai korostamatta juonteita. Pysyy myös hyvin.

Oletko sinä kokeillut?

torstai 25. lokakuuta 2018

Allure Beauty Box, syyskuu 2018

Alluren tuorein boxi saapui vasta tällä viikolla, missä lienee kuljeskellut. Luulin jo ihan, että se on hukkaantunut matkan varrella.


Looda ei ollut ihan tupaten täynnä tavarasta, mutta ehkäpä se olikin sitäkin parempaa tällä kertaa. Katsotaanpa.

Ihan ensiksi osui silmiini Tarte Tarteist Pro Girl Boss -irtoripset ja samalta merkiltä niihin tuli liimakin. Olen äärettömän huono käyttämään irtoripsiä, mutta sekin pitäisi opetella, joten olen ihan mielissäni näistä. Ripset ovat aika luonnollisen näköiset (jos tätä nyt voi mistään irtoripsistä sanoa), ja niissä on läpinäkyvä nauha. Liimatuubin korkissa on ohut sivellin ja liima juoksevampaa kuin keskivertoliimat. Liima on voittanut Alluren Best in Beauty -nimikkeen.


Yksi Best in Beauty -voittajista on myös Drunk Elephant T.L.C. Sukari Babyfacial, jota oli loodassa ihan hyvänkokoinen pullo.

Tätä voisi luulla tender loving care (TLC) -kuorinnaksi, ja sitä se onkin, mutta kirjainyhdistelmä viittaa sen sisältämiin happohin (tartaric, lactic ja citric acid, eli viini-, maito- ja sitruunahappo, joiden lisänä on glykoli- ja salisyylihappoa), jotka kirkastavat ihoa, tiukentavat huokosia. Tuote on ollut voitokas Alluren luonnontuotteiden kategoriassa, mikä tarkoittaa sitä, että siinä ei ole ftalaatteja, parabeeneja, mineraaliöljyjä ja kahdeksaa "ei-niin-vihreää" raaka-ainetta.


Laatikossa oli lisäksi vaihtoehtoisena tuotteena Living Proof Full Dry Volume Blast (jota olen kokeillut ja hyväksi todennut) tai IGK Rich Kid Coconut Oil -hiusgeelivoide. Boxissani oli se jälkimmäinen. Voide antaa tekstuuria, siloittaa, hoitaa ja tuoksuu bergamotilta ja sitruunan kuorelta.

Viimeiseksi sokerit pohjalla, eli täysikokoinen MAC:in huulipuna, jossa oli värivaihtoehtoina Lustering tai Ruby Woo. Minulle tuli jälkimmäinen, jonka omistankin jo ennestään. Mutta ei haittaa yhtään, sävy on hyvä.



Miltäs vaikutti boxi?

keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Nui

Tätä luonnonkosmetiikan meikkivoidetta on sen verran kehuttu mediassa, että kiinnostukseni heräsi. Minulla ei ole mitenkään hyviä kokemuksia luonnonkosmetiikan meikkipohjista, joten epäilys oli todella suuri, kehutaan netissä, mitä kehutaan.



Ainakin turkulainen Biodelly myy tätä saksalaissarjaa, mutta minun piti mennä aina Helsinkiin saakka ostaakseni tämän pullon ILM-messuilta. Kokeilemalla selvisi sävy, joka valikoitui keskivaaleaksi Intense Taiaoksi.

Minulla oli vieläkin pieni epäilys siitä, pysyisikö tämä kiiltelemättä kasvoilla, ja minulle vakuutettiin, että kyllä, hyviä kokemuksia on siinä suhteessa. Vaikka kiiltelevät kasvot jollakin tavalla nykyään ovatkin muodikkaita, minä en halua omien poskieni olevan sitä.

Pienen epäröinnin jälkeen ostin, olihan se kuitenkin messuilla kympin halvempi kuin liikkeessä.



Pumppupullossa on suhteellisen juoksevaa tavaraa, joka hetken kuluttua uppoaakin ihoon hyvin ja pysyy. Peittävyyskin on hyvä, eivätkä kasvot näytä jauhoisilta.

Biodellyn sivuilta: "Meikkivoide sisältää ihoa rauhoittavaa kamomillaa ja ravitsevaa karitevoita. Aloe vera paitsi kosteuttaa, sisältää yli 80 ravintoainetta kuten vitamiineja, mineraaleja, aminohappoja, entsyymejä sekä mono- ja polysakkarideja. Kasviperäinen skvalaani suojaa ja korjaa ihoa. Meikkivoiteessa on vieno vaniljan tuoksu."

OK, kuulostaa hyvältä, eikä tämä ainakaan liian rasvainen ole. Eikä se tarvitse välttämättä puuterointiakaan, tosin itse tupsautan ylle kerroksen riisipuuteria. Vaniljan tuoksua en havaitse, mutta minulla onkin nokka tukossa flunssan takia jo toista viikkoa.

Historiallista, että tässä on ensimmäinen orgaanisen kosmetiikan meikkivoide, josta pidän. Oli muuten myös messujen ainoa ostos, ja hyvä näin.

Onko tämä merkki sinulle tuttu?

PS: Arvonnan voittaja on edelleen karkuteillä, joten arvon uuden voiittajan vielä tämän päivän aikana, ellei alkuperäinen ilmoittaudu.

tiistai 23. lokakuuta 2018

Hyvien ja huonojen uutisten tiistai ja käsienhoitovinkki

Eilen jäi kirjoittelematta, sillä päivä sisälsi hiukan kaikenlaista ennalta-arvaamatonta. Ei kuitenkaan mitenkään huonolla tavalla. Siksi viimeisen arvonnan voittajakin ilmoitettiin vasta tänään, eli käykääpä kurkkaamassa.

Kävin muuten tänään lääkärillä (hematologi) TYKSissä. Olin jo seurannut labravastauksia OmaKannasta, ja veri- & virtsa-arvoissa ei ollut juurikaan mitään kummallista. Vain leukkarit, eosinofiilit ja basofiilit olivat hiukan koholla, minkä arvelen johtuvan tästä syysflunssasta. Biopsioiden tuloksia ei vielä OmaKannassa ole. Selkänikaman biopsian alustavassa arviossa tosin oli myeloomalöydös.

Olin salaa toivonut, että tämä olisi "vain" plasmasytoomakasvain, miksi se sitten osoittautuikin. Eli selviän "pelkällä" sädehoidolla tästä nyt tällä kierroksella. Siitä saattaa ajan kuluessa muotoutua multippelimyelooma, mutta se on sitten sen ajan murhe. Palasin vastaanotolta kotiin tyytyväisenä ja jään nyt odottamaan kutsua sädehoitopolilta.

Mikä hassuinta, näitä kasvaimiahan oli alunperin kolme. Nyt kahdessa niistä ei PET-kuvauksessa näkynyt juurikaan "metabolista elämää", joten niitä ei sinällään tarvitse seurailla.  Hyvä näin, vaikka tulevaisuudessa voikin häämöttää hankaluuksia.
*****

Sitten pieni vinkki ryppyisille käsille: Oletko kokeillut Deciemin The Chemistry Brandin Hand Chemistry -voidetta?


On muuten hyvä voide siloittamaan kämmenselän ryppyjä! Voitelen itse käsiäni pitkin päivää, ja se näkyy kyllä käsien sileytenä. "Paperityöläisenä" koko käsiä ei kannata työpäivän aikana pitää rasvaisina, joten truuttaan voidetta yleensä kämmenselälle ja hieron kämmenselkiä yhteen.

Ihan halvimpien käsivoiteitten tasolle tämä voide ei hinnassaan pääse, mutta tuloskin on sitten paljon parempi, kuin mitä halvoilla markettivoiteilla aikaan saadaan.

Nykyään Deciemin tuotteet lähetetään UK:sta, jolloin ei tarvitse pelätä tulliselvityksiä ja tulleja.

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

I Love Me -messuilla

Käväisin sitten minäkin eilen ystävättäreni kanssa noilla messuilla. Viimeksi olen osallistunut vuonna 2015, ja jotenkin nuo messut tuntuivat nyt olevan pliisummat kuin silloin.


Eihän yhdessä iltapäivässä paljoa ehdi, mutta ihan tarpeeksi kuitenkin. Keskityimme vain kauneuspuoleen, jossa pääsääntöisesti oli samoja firmoja ja tuotteita esillä kuin aiemminkin. Kuitenkin näyttelystä löytyi jotakin uuttakin.

Yksi suhteellisen tuore tulokas Suomen markkinoilla on Skin City, joka konseptiltaan muistuttaa hieman Glamlin-palvelua. Molemmilla yrityksillä on koulutettuja asiantuntijoita tuotteitten valinnan apuna. Skin Cityllä on valikoimissaan kattava lista hoitolabrändejä.


Toinen ilahduttava uutuus on vanha, kotoinen Laponie ja sen uudelleentuleminen ihonhoitotuotteiden kera. Minun nuoruudessanihan merkillä oli meikkejä (en muista silloin aikoinaan nähneeni sarjassa mitään muuta). Ilahdun todella, kun huomasin, että merkki on uudelleen elvytetty henkiin, ja noista tuotteista on tulossa postausta tänne ihan lähitulevaisuudessa.

Face Helsingin messuständillä oli tutun puolalaisen Ziajan lisäksi ilahduttavasti Suomessa uudet puolalaismerkit Bielenda ja Pierre Rene. Olen puolalaisten kosmetiikkamerkkien puolestapuhuja, sillä niiden tutkimukseen on maassa laitettu paljon paukkuja, ja siksi ne ovatkin kovantasoista kosmetiikkaa. Hinnatkaan eivät ole päätähuimaavia, joten et maksa turhasta. Suurten kosmetiikkabrändien tuotteissahan mainonta tekee tuotteen hinnasta suuren osan.

Face Helsingin ständillä oli myös hyvä hiustuotemerkki Davines. Firma maahantuo myös luonnonkosmetiikkamerkki Paesea, jonka tuotteista myös tulossa tähän blogiin kohta juttua.

Siinä ne minun messuilujeni kohokohdat. Mitäs te löysitte sieltä?

PS: Vielä ehtii osallistua arvontaan, joka löytyy täältä!

perjantai 19. lokakuuta 2018

Mielenkiintoisimmat kosmetiikkajoulukalenterit 2018

Lista vaihtoehdoista on pitkä ja siinä missä jotkut loppuvat aikaisin, toisia tulee markkinoille. Varoitus: Joissakin linkeissä saattaa olla listaus sisällöistä. Kaikki nämä kalenterit ovat toimitettavissa Suomeen.

Luonnonkosmetiikan ystäville on tarjolla oma kalenterinsa Green People -merkiltä. Hinta on 75 puntaa eli noin 85 euroa, ja sen saa omakseen täältä.


Asos on tuonut markkinoille mielenkiintoisen kalenterin, jonka tilaamista vakavastikin harkitsin. Tuotelistassa on mielenkiintoisia tuotteita, ja täältä näet unboxing-klipin (tuotelistaus sen alla). Hintaa on 76,99 euroa. Kalenterin voi tilata täältä. Asos myy myös edullisempaa, 12 Days Countdown -kalenteria (vain 12luukkua) hintaan 28,99 euroa, sekä korukalenteria hintaan48,99 euroa (huomatkaa, tämä on alennettu hinta!).
Kylpylämerkki Elemis on tuonut markkinoille kalenterin, jossa on upea sisältö. Hinta on 150 puntaa ja sen saa omakseen täältä.


Marks & Spencerin joulukalenteri ilmestyy 6.11., ja hinnaltaan se on 35 puntaa ja saat omasi sillä hinnalla, kunhan ostat kosmetiikkaa, kodituotteita tai vaatteita 35 punnalla. Omasi voit tilata täältä. Sisällössä on mm. Nuxe, Eyeko, REN ja l'Occitane.


Net-a-Porter on julkaissut suoranaiset luksuskalenterin, jossa on mielenkiintoisia tuotteita. Kalenteri maksaa 176 euroa ja löydät sen täältä.


SpaceNK:n kalenterissakin on todella mielenkiintoinen sisältö. Hintaa sillä on 250 puntaa ja omasi voit tilata täältä.


Selfridges myy omaa, l'Oreal-konsernin tuotteita (Urban Decay, Lancôme, YSL...jne.) sisältävää Glam Sparkle -kalenteriaan hintaan 130 puntaa. Sisällön pääset tsekkaamaan tästä ja kalenterin voit tilata tästä.

Samasta paikasta voi tilata myös Charlotte Tilburyn joulukalenterin hintaan 150 puntaa...


....tai The White Companyn kylpylätuotteita sisältävän, niinikään 150 puntaa maksavan kalenterin (KLIK).


Joko ehdit hankkia oman kalenterisi?

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Pari ostosta

Olen mattaavien putereiden suurkuluttaja. Kun Sokoksen 3+1 päivää tarjosi tilaisuuden ostaa tämän Clarinsin kivipuuteri-puuteripaperisetin hiukan edullisemmin, ostin sen. Vihdoinkin. Kauan sitä olen hinkunutkin.


Jostakin syystä olen ollut aina huonohko puuteripaperien käyttäjä. Nyt arvelin, että käsi osuu niihin paremmin, kun samassa rasiassa on puuteri. Itse puuteri on läpikuultava ja käy kaikille ihonsävyille. Mattaa ihan hyvin ja häivyttää huokosia, kuten lupaakin.


Paperit on piilotettu jännästi vipan alle rasiaan, ja täyttöpakkauksiakin saa, kunhan nämä on käytetty loppuun.


Samoilla päivillä oli myytävänä juuri taannoin kehumaani bareMineralsin Blemish Remedy -meikkipohjaa 40% alennuksella, jolloin hint aoli täysin siedettävä, eli ostin toisenkin samaa sävyä kuin tuo edellinen (postaus on luettavissa täällä). Alennuksella noita näyttää saavan vieläkin, mikä ihan vinkkinä teillekin. Minusta tuntuu, että se on ihan piirun verran vaaleampi, kuin tuo edellinen, USA:sta hankittu, vaikka samaa sävyä ovatkin. Mutta se ei haittaa, ero on aika pieni.

Mukavaa loppuiltaa kaikille!

tiistai 16. lokakuuta 2018

GOSH Lumi Drops vs. Givenchy Mister Radiant Blush

Jotenkin en oikein ole oppinut käyttämään voide- tai geelimäisiä poskipunia, vaikka niillä juuri luulisi saavan kuulaanoloisen ihon. Ehkä vika on fiksoitumisessa puuterimaisiin tuotteisiin, koska ihoni alkaa kiillellä herkästi. Toisaalta nykyäänhän se iho saakin kiillellä hiukan, vaikka vierastan sitäkin ajatusta.

Postailin joskus aiemmin Givenchyn hauskasta poskipunageelistä täällä, ja nyt löysin varastoistani Goshin vastaavan. Goshin tuote on jostakin Sokoksen alennusmyynnistä ja siis hinnaltaan ihan toista luokkaa tuon Givenchyn geelin kanssa. Molemmat tosin geelimäisiä.



Itse tuotteina nämä kaksi poikkeavat toisistaan. Givenchyn tuote ei ole helmiäishohtoinen, kun taas Goshin tuote on ihoa valaiseva/kirkastava (vai kuinka sanan illuminating oikein kääntäisi?) ja sisältää helmiäistä (jota usein nykyään shimmeriksi kutsutaan - eikö olisi hyvä käyttää suomenkielisiä vastineita saman kielisissä teksteissä?). EDIT: Illuminating ->  heleyttävä, kiitos kommentista alla!

Sävykin on molemmilla erilainen. Givenchy on selkeämmin puhdas punainen, kun taas Gosh persikkaisen sävyinen.

Jotenkin couperosaiho pitää pohjustaa todella hyvin, ettei tuollainen kirkas punainen tekisi sitä entistä couperoisemman näköiseksi. Siinä mielessä persikka antaa paremman hehkun tällaiselle iholle.



Helmiäinen taas tuo ihon pinnan epätasaisuuden esimme (kuvat kämmenselältä). Pätee myös ihon suuriin huokosiin. Ei ole niin helppoa valita poskipunaakaan...

Kevyt puuterointi lpikuultavalla puuterilla tosin Goshin geelin yllä parantaa tilannetta, MUTTA - tällöin on geeliä oltava aika paksusti alla, muuten väri katoaa. En saanut tilanteesta kunnon kuvaa, valitettavasti.

Käytätkö sinä mieluummin nestemäisiä, voidemaisia vai puuterimaisia poskipunia?