torstai 30. marraskuuta 2017

Zürich - ja vähän nukkumisesta

Miehen kanssa piti tavata Zürichissä, mutta herra on ilmeisimmin hukkaantunut matkalla Suomesta tänne, sillä häntä ei vielä näy eikä kuulu :)

Eipä silti, itsellänikin kesti aikansa tulla tänne Baselista, sillä ilmeisimmin aamulla oli sattunut jokin onnettomuus (taksikuski kertoi), joten monet junat Baselista tänne oli peruutettu. Plus että tietyt ihmiset firmassa katsoivat minut niin tärkeäksi, että olisi pitänyt palaveerata kaiken kiireen keskellä akuutisti, vaikka kuinka yritin sanoa, että minullakin on vapaapäiväni ja yleensäkin vapaani, olkoon se vain puoli päivää, kuten tänään. Ihanaa, kun tärkeäksi sanotaan, mutta laitapa sormesi vesilasiin ja kun otat sen pois, vain kuopan jäädessä olet korvaamattoman ainutlaatuinen.

Zürichin asemalta (Hbf).
Tässä herraa odotellessa tilasin shampanjaa pullon sviittiimme. Tai siis hotelli Romantic Europen juniorsviittiin. Mikäs tässä, varasin ravintolan klo  21.






Olen muuten noussut väärällä jalalla sängystä tänään. Tulin myös siihen tulokseen - pitkällisen pohdinnan jälkeen  - että kroppani on UK:n ajassa, tai voisi myös paremmin ajassa GMT+3, eli Portugalin ajassa, esim.

Asia on havaittu ennemminkin, mutta vasta nyt, kun minulla ei ole työaikaa, ts. ei ole pakko mennä töihin tiettyyn offiisiaikaan, kuten monissa työpaikoissa Suomessa, olen huomannut, että meneminen töihin kunnolla heränneenä on etu.

Termi "kunnolla heränneenä" varmaan ihmetyttää, mutta oikeasti: ellet herää luonnollisesti, ei työteho ole niin hyvä kuin sen pitäisi olla. Huomasin viimeistään tänäaamuna.

Siitä olen iloinen, että tämä ymmärretään nykyisessä työpaikassani.

Tähän pitää lisätä, että täällä konsultoimiseni venyy edelleen. Kummallista, kuvittelin elokuussa 2016 lähteneeni tänne vain neljän kuukauden keikalle, ja täällä edelleen ollaan, ainakin muutama kuukausi. Kuka tietää, mitä sitten.

Mitä mieltä olette muuten tuosta työaika- ja aamuheräämisasiasta?

PS: Herra saapui juuri...

Luksuslahjoja jouluksi

Mitä sitä voisi nainen enää toivoa? Huomasin Estée Lauderilla olevan sellaisia joululahjoja, joita ei joka naiselta (ainakaan Suomesta) löydy. Katsotaanpa mitä mm. Sveitsissä myydään...


Kiinnostaisiko voidemaista parfyymiä sisältävät, koristeelliset, kullatut pikkurasiat? Limited Edition  - tietysti! Sveitsissä 490 CHF per kappale. Muitakin malleja toki löytyy...
...kuten käpy Swarovskin kristalleilla...
...tai vaikkapa ananas.

Vanhoja mallejakin voi vielä yrittää metsästellä esimerkiksi eBaysta....

Päivänvarjo.

Kiinan muuri

Koristeellinen korsetti.
Rannan aarteita.

Kaikkien näiden keräiltävien kappaleiden kuvat löytyvät täältä listan viimeisestä kolumnista.

Kiinnostaisiko tällaisten parfyymien keräily?

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Mukavia kylkiäisiä Douglasilta

Douglasilta saa jo suhteellisen pienenkin ostoksen jälkeen kivoja kaupanpäällisiä. Kuten tämä Estée Lauderin pussukka, jossa ihan kivannäköisen ja tukevanoloisen meikkipussin lisäksi on muutama minituote. Käteviä matkustavalle ihmiselle.





Vasemmalta oikealle: Estée Lauder Advanced Night Repair Synchronised Recovery Complex II (kaikille ihotyypeille). Mukava, hiukan seerumimainen kosteusvoide.

Purkissa Estée Lauder Day Wear Advanced Multi-Protection Anti-Oxidant Creme SPF15. Ohut, ja kosteuttava voide päiväkäyttöön normaalille ja sekaiholle.

Keskellä tuubissa on Estée Lauder  Advanced Night Repair Micro Cleansing Foam, ihon tarkasti puhdistava vaahtoava voide. Tästä riittää monta käyttökertaa.

Viimeisenä oikealla on Estée Lauder Multi-Protection Anti-Oxidant Sheer Tint Release Moisturizer SPF15, jota minulla on jossain Suomessa isompikin tuubillinen. Värittömältä näyttävä voide muuttuu sävyttäväksi joutuessaan iholle.

Ihan kiva lisä ostoksiin!

tiistai 28. marraskuuta 2017

Ihmettelynaihetta ja hiukan eläinperäisistä aineista kosmetiikassa

Jos sinua yhtäkkiä pyydettäisiin luettelemaan, mitä eläinperäisiä aineita kosmetiikasta voi löytyä, montako keksisit? Minun listani taitaisi jäädä aika lyhyeksi (luepa juttu loppuun...).

Kerroin taannoin olleeni ruoka- ja viinimessuilla, jossa oli tarjolla myös kosmetiikkaa. Kävin kokeilemassa yhtä Alpin Natürlich -nimisen firman käsivoidetta ja olin ihan myyty. Ostin tuubillisen.





Kaksi miespuolista myyjää esitteli sarjan tuotteita (linkki täällä) ja kertoi siinä olevan sarjan varsinaisen tehoaineen lisäksi arnikkiöljyä (arnica), helokki-, vehnänalkio ja manteliöljyä ja kehäkukkauutetta. Kuulosti hyvälle, ja vasta ostettuani tuubin havahduin kysymään, että mikä se varsinainen tehoaine nyt sitten olikaan?

Kas, se on murmelinrasva. Sitä siis saadaan siis niistä sellaisista pikkueläimistä. Olin hiukan tyrmistynyt. Jos olisi ollut lukulasit päässä, eikä pään päällä, olisin toki itsekin voinut hoksata tuon tuubissa lukevan sanan "Murmeltier".




Siis ainekset nyt ainakin olivat luonnolliset, ja hetken aikaa näin silmissäni pikkumurmelien massateurastusurakan, kun myyjät kiiruhtivat kertomaan, että ei niitä karvapalloja nyt ihan hullunkiilto silmissä tapeta. Niillä ei ole luonnollisia vihollisia Sveitsissä, joten kantoja joudutaan harventamaan joka tapauksessa. Niitä metsästetään myös lihan takia ja metsästystä rajoittaa tiukka lainsäädäntö. Aina oppii jotakin.

Niin, mitä muuta eläinperäistä sitten voi löytyä kosmetiikasta? Äkkiseltään tulee mieleen, että Kloranen shampoissa j ahoitoaineissa oli ennen minkkiöljyä ja että japanilaiset suosivat hevosöljyä ihonhoidossaan. Taannoin kirjoittelin BRTC:n silmänympärysvoiteesta, jossa on lohenmätiuutetta. Lanoliinia saadaan lampaan talirauhasista ja puhdas sellainen pehmittää hyvin esimerkiksi kantapäitten kovettumia. Gelatiinia käytetään voiteissa sakeutusaineina ja ambraa saadaan valaanoksennuksesta ja sitä käytetään hajuvesiin.

Pienellä haulla löytyi tällainen lista niille, joita aihe kiinnostaa enemmän. Ei ole siis helppoa vältellä eläinperäisiä ainesosia kosmetiikkaa hankkiessa. Pääasia tässäkin tietty on se, että itse aine on tuotettu ilman eläinten kärsimystä, ja että se on turvallinen käyttäjälleen.

Millaisia tunteita tämä postaus herätti? Suositko ei-eläinperäistä kosmetiikkaa, vai onko asia sinulle samantekevä? Tai oletko koskaan ajatellut asiaa?

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Collistar

Collistar on italialainen kosmetiikkamerkki, joka perustettiin alunperin osaksi Zambeletti-nimistä lääkealan yritystä. Nykyään Collistar kuuluu Bolton Groupille, ja sen tuotteita myydään ympäri maailmaa.

Minäkin olen ollut asiakas jo vuosia, mutta en ole tainnut näistä tuotteista vielä koskaan blogata, joten tässä ajattelin kertoa hieman hankkimastani meikkivoiteesta, jossa on primer samassa ja auringonsuoja SPF 15.




Voiteesta sanotaan, että se sulaa iholle  - minkä se tekeekin, muodostaen puolipeittävän kerroksen, joka jää hieman kostean näköiseksi ja tarvitsee hieman puuteria, jos haluttu tulos pitää olla matta. Voidetta voi hyvin kerrostaa, sillä se on suhteellisen juoksevaa ja sikäli helppo levittää tasaisesti. Kannattaa kuitenkin hieman ravistella purkkia ennen käyttöä.




Tässä on kuvattu ranteen sisäpuolen kalpealle iholle sävy 5 Ambra, jonka ostin kesällä nimenomaan kesäkäyttöön. Talvella se vaikuttaa aika tummalta. Sävyjä on muistaakseni myynnissä kuusi, joista pari on todella vaaleaa.

Voide sisältää valoa heijastavia hiukkasia ja on luonnollisen näköinen kasvoilla  - pysyvyyskin on todella hyvä. 24 h luvataan, mutta niin kauaa en ole kokeillut kuitenkaan!

Suosittelen tutustumaan tähän ja sarjaan yleensäkin, varsinkin kun mikään tuote ei ole kovin kallis. Itse maksoin tästä Italiassa muistaakseni hiukan yli pari kymppiä.

lauantai 25. marraskuuta 2017

Baselin joulumarkkinat

Juuri ja juuri saatiin viimeiset syysmarkkinakojut purettua ja vietyä pois, kun perinteiset joulumarkkinat avattiin 23.11. Tässä hieman kuvia.





Paikallinen lelumuseo ja sen jouluikkunat. Basel on museoiden paratiisi, ja niitä täällä löytyy joka lähtöön.
Paikallista "glögiä", Glühweiniä pitää tietty saada noin viiden metrin välimatkoin sijoitetuissa mökeissä ja kojuissa. Joihinkin pääsee sisälle istumaan ja joissakin saa myös raclettea ja fondueta. On myös kojuja, joista saa crêpes ja vohveleita.

Kuusenkoristeita olla pitää! Ja paljon!







Paikallisia herkkuja! kermatoffeeta, leivonnaisia...

Kynttiläpuoteja jos jonkinmoisia, tässä myydään mehiläistuotteita, mehiläisvahakynttilöitä, hunajaa, propoliskosmetiikkaa...



Ah, olen joskus ostanut Strasbourgin joulumarkkinoilta tällaisen pyöreän kynttilälyhdyn, joka edelleen on yksi suurimpia aarteitani. Pitää varmaan ostaa yksi baselilaisella kuviolla.














perjantai 24. marraskuuta 2017

Marionnaud

Marionnaud on ranskalaisten vastine saksalaisten Douglasille. Kosmetiikkamyymäläketju, jolla on myös omia tuotteita. Nyt kun täällä on ollut järjestään koko viikon Black Friday -tarjouksia, eli käytännössä -25-30% kaikesta, tuli vähän shoppailtua. Marionnaudilta ostin muutakin, mutta tässä ketjun oman valikoiman luomiväripaletti, joka irtosi muutamalla frangilla. Tämä on ilmeisimmin joulukokoelmasta.








Alimmaisissa kuvissa ovat sävyt samassa järjestyksessä. Paletissa on niin matta- kuin helmiäis- ja kimallesävyjä.

Täytyy sanoa, että kaikki paletin sävyt eivät ole yhtä pigmenttisiä, mutta sävykokoelma sinänsä on aika erikoinen, kullansävyjä ja violettia. Ennen myös karsastin mustaa luomilla, mutta varsinkin näin raskasluomiselle se on oikein hyvä väri varsjostamaan luomivakoa.

Mitäs pidätte sävyistä?

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Joulunalustunnelmia Baselista

Tulin äsken töistä ja postailen vasta nyt, koska aamulla nukuin makeasti liian myöhään ja tuli hiukan kiire töihin. Tänään oli sytytetty jouluvalot ja ihmiset juhlivat kotikatuni kulmilla glühwein- ja viinilasien kanssa. Kaupungilla oli myös ihan älyttömästi porukkaa, paljon brittejä, koska tänään on jalkkismatsi stadionilla - joko Basel-ManU tai Basel-Juventus, en oikein päässyt kärryille, todennäköisesti ManU, brittien lukumäärästä päätellen. Poliisejakin oli joka puolella.

Spalentor kulman takana kotoa, melkein kotona olen.

Kotikatu.

Kaupassa oli kullankeltaisia joulutähtiä! En ole ennen nähnyt!

Kosmetiikkajoulukalenterien valikoimaa!





Sephoran oma joulukalenteri...hiukan houkuttaisi...

Guylond-merkkisiä upeita kosmetiikkasettejä!



Lähileipomon ikkuna!
Olen tässä miettinyt jotakin jouluarvontaa, joten olkaapa kuulolla. Kunhan keksin, mitä kivaa voisi arpoa.... Joka tapauksessa luvassa jotakin vähän isompaa kuin yksi huulipuna :)