keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Hyvää Uutta Vuotta 2015!

Tässä toinen paikka Lontoossa näyttäytyä;  Ham Yard Bar.






Näihin kuviin ja tunnelmiin.... :)

Mitä tehdä oheneville kulmakarvoille?

Kulmat ohenevat kun ikää kertyy, tai sitten ne aloittavat joskus jo nuorena harvenemisen ulkonurkistaan esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminnan takia, mikä oli minullakin se ensin näkyvä oire. Jos vielä tähän lisätään väsymys, kannattaa kilpirauhasarvot tutkia.

Valitettavasti lääkitys ei paranna tilannetta karvojen suhteen, vaikkakin se yleensä pysäyttää harvenemisprosessin.



Yksi hyvä keino on feikata kulmakarvat paksummiksi ja muotoilla ne. Kestovärjäys tai kestopigmentointikin saattaa tuoda kulmille enemmän volyymia ja sitä myötä myös ryhtiä kasvoille. Pigmentointiin kannattaa varata aika sellaiselta kosmetologilta, joka on erikoistunut yksittäistä karvaa muistuttavaan pigmentointityyliin (pyydä aina nähtäväksi aiempia kuvia työstä!).

Keski-Euroopassa kulmien tuuhennukset alkavat olla nouseva trendi. Käsittääkseni Suomessakin toimii esim. Brow Perfect -brändi, tosin en ole vielä huomannut kovinkaan paljoa sellaisia kauneushoitoloita, joissa noita tehdään. Googlella mahdollisesti löydät itseäsi lähimmän, jos olet kiinnostunut kokeilemaan.




Kulmien tuuhentamiseen on monilla merkeillä tarjolla esimerkiksi hoitavia ja ravitsevia öljyjä, joiden kokeilua en tosin ole harrastanut.


Lisäksi tarjolla on kulmakarvaprimereitä, jotka toimivat ihan samalla tavalla kuin ripsiprimerit. Miksipä ei samaan tarkoitukseen voisi kokeilla ihan tavallista ripsiprimeriäkin.




maanantai 29. joulukuuta 2014

Christmas Pudding

Christmas pudding, eli jouluvanukas on ehdoton osa englantilaista joulua. Yleensä se ostetaan nykyään kaupasta, mutta voinpa nyt antaa sen ohjeenkin, jos joku haluaisi kokeilla.

Eilen söimme viimeiset pudsin loput kalkkunanraadosta tehdyn sopan kera. Keitto oli hyvää ja kevyttä tujauksella chiliä, mutta ateria ei pudsin takia ollut todellakaan mikään kevyt.

Englantilainen Victorianaikainen Jouluvanukas

450 g raastettua naudan rasvaa
225 g vehnäjauhoja + hiukan pinnan sinetöimiseen (
225 g leivänmuruja (korppujauhoja)
225 g sokeria
450 g rusinoita
450 g korintteja
2 tl piparkakkumaustetta (englanniksi mixed spice, kerron tästä myöhemmin)
115 g sukaattia/sokeroitua appelsiininkuorta hienonnettuna
hyppysellinen suolaa
1 luomusitruunan raastettu keltainen kuoriosa
8 munaa
iso hyppysellinen raastettua muskottipähkinää
3 dl brandyä

Lisäksi tarvitaan musliiniliina pudsin keittämistä varten + narua ja iso kattila.

Sekoita kaikki ainekset hyvin kulhossa.

Kostuta musliiniliina kunnolla ja levitä se työpöydälle. Hiero siihen noin kourallinen vehnäjauhoja niin, että jauho sulkee liinan lävet.

Laita liina isoon kulhoon niin, että liina vuoraa sen kunnolla. Kaada vanukasaineet kulhoon niin, että kulho muotoilee vanukkaan puoipallon muotoiseksi. Kääri vanukas liinaan tiukasti liinaan ja kiinnitä liiinan reunat tiukaksi solmuksi narulla.

Laita vanukas liinoineen isoon kattilaan, jossa on kiehuvaa vettä. Laita kansi päälle ja keitä vanukasta noin 5-6 tuntia. Jos veden pinta alenee liikaa, niin lisää kattilaan kiehuvaa vettä. Vaihtoehtoisesti voit keittää vanukasta painekattilassa noin tunnin.

Huomaa, että tämänkokoisen vanukkaan tekoon tarvitaan kattila, johon mahtuu noin 6 litraa vettä + vanukas. Vaihtoehtoisesti voit tehdä kaksi pienempää vanukasta ja keittää niitä 4-6 tuntia.

Kun vanukas on kiehunut tarpeeksi, ota se pois kattilasta ja poista musliiniliina ja taputtele vanukas kuivemmaksi keittiöpyyhkeellä. Kääri se puhtaaseen pyyhkeeseen ja ripusta viileään ja ilmavaan, pimeään paikkaan mahdollisimman pitkäksi aikaa, ideaalisesti useammiksi päiviksi (vanukas pysyy hyvänä n. 3 kk).

Kun vanukas laitetaan tarjolle, se höyrytetään höyrykattilassa pyyhkeessä ensin noin kaksi tuntia kannen alla. Ota se sen jälkeen pois kattilasta ja pyyhkeestä.

Vanukas tarjotaan brandylla liekitettynä (ota isoon lusikkaan brandya ja lämmitä se pöydän kynttilänvalossa niin, että se syttyy ja kaada liekehtivä brandy vanukkaan päälle.

Tarjoa brandyvoin kanssa (brandya, voita ja tomusokeria hierotaan tasaiseksi seokseksi).

Joulun rippeitä...

Mixed spice on hiukan kuin piparimaustetta tai amerikkalaisten kurpitsapiirakan maustetta, jossa päällimmäinen maku tulee kanelista. Siinä voi olla maustepippuria, muskottipähkinää, neilikkaa, inkivääriä, cayennepippuria, korianterinsiemenjauhetta ja/tai kuminaa.


sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Suudelmia mistelinoksan alla


Ystäväni Scarlett toi minulle jouluna mistelinoksan. Traditionaalisesti esimerkiksi Englannissa ja Amerikassa se pitäisi ripustaa oviaukkoon ja jos joku pysähtyy sen alle, häntä saa suudella.

Misteli on puoliloiskasvi, joka elää puussa imemällä vettä ja mineraaleja siitä. Sitä pidetään kasvina, joka kasvattaa elämää ja hedelmällisyyttä.

Vanha norjalainen tarina kertoo Balderista, jumalatar Friggan pojasta, jonka tappoi paha henki käyttämällä mistelistä tehtyä nuolta. Surullisena poikansa kuolemasta, Frigga itku kyyneleitä, jotka olivat kuin valkoisia marjoja ja jotka toivat sitten Balderin henkiin. Frigga ilahtui tästä niin suuresti, että hän siunasi kasvin ja lupasi suudelman kaikille, jotka kulkevat sen alta. Nykyään nimenomaan joulukuussa mistelinoksa ilmestyy miljooniin koteihin.

Misteli saa alkunsa kun linnut syövät sen marjoja. Tarkemmin sanoen linnut pusertavat marjaa nokassaan pyyhkivät sen tahmean siemenen nokastaan puun oksaan, jolloin siemen tarttuu siihen lujasti kiinni.

Mistelin marjat ovat todella myrkyllisiä ihmisille, mutta linnut voivat niitä syödä.

Kelttiläiset druidit uskoivat aikoinaan mistelissä asustavaan puun sieluun, sillä misteli on talvellakin ainoa osa puuta, joka säilyy vihreänä.

lauantai 27. joulukuuta 2014

Birchbox, marraskuu 2014

Kun nyt aloin näistä UK-boxeistakin tänne kirjoitella, niin samalla voin esitellä näinkin myöhässä marraskuun Birchboxin.



Kaikenlaista kivaa, eli olin hyvin tyytyväinen tuohon Dr. Jartin täysikokoiseen primeriin, jota olen käyttänyt ennenkin. Samaten tuo Jane Iredalen ripsiprimer on ollut aiemmin käytössä ja hyväksi havaittu.

Kynsilakka on nudesävy, joita on ennestäänkin monta kynsilakkaloodassani, mutta tuo merkki on ihan outo.

Hiushoitojuttuja tarvitsee aina, ainakin tälle pörrötukalle.

Huulivoide on hyvinkin pigmenttistä, ei ehkä ihan minun värini, aika pinkki, mutta tiedän, että siitä pitäisi eräs ystäväni, joten mennee hänelle... Niin, ja suklaa nyt tietty kelpaa aina.


Oliko joku tuote boxissa teidän mielestänne erityisen kiinnostava?

perjantai 26. joulukuuta 2014

Joulu 2014











Hyväntekeväisyyttä Ivyssa

Nyt tulee taas kaiken sosiaalisen ja tapahtumarikkaan joulunajan jälkeen kuvavoittoinen postaus.

Lahjoja Kids' Companylle.

Hammastahnaa, hammasharjoja ja lämpimiä tumppuja Länsi-Lontoon kodittomille.

Lisää kivaa lapsille (Kids' Company).

Ivy, eli tämän hetken huippupaikka Lontoossa näyttäytyä.




torstai 25. joulukuuta 2014

Hyvää Joulua!



Täällä on joulunvietto vasta aluillaan, viimeiset lahjat paketoitu, laputettu ja laitettu kuusen alle. Lahjoihin pitää tarkasti merkitä jouluntoivotukset, saaja, ja antajan nimi, sillä täällä Lontoossa ei pukki käy niitä tuomassa, kuten Suomessa. Kalkkuna on uunissa, kastike puoliksi tekemättä.

Täällä on kyllä kostein joulu ikinä! Jätin aamukahvilla pöytään rapean piparin, ja puolen tunnin päästä se oli todella "vanukas", ilmankosteus on niin suuri. Vitamiiniporetablettipakkaus oli jäänyt auki ja nyt tabletit ovat niin turvonneita, etteivät tule tuubista ulos. Silti täällä ei kukaan puhu talojen homeongelmista, kuten Suomessa. Vaikka   - niin, edellinen talo oli Viktorianaikainen, ja lattialautojen alla oli pelkkää ilmaa ja maa (otimme kokolattiamatot pois). Tämä viritys ja yksinkertaiset, vetävät ikkunat toimittivat hyvin ilmastoinnin virkaa. Kylppärissä ja keittiössä ei ollut mitään lämmitystä ja kylppärissä ei tietty edes vesieristystä tai pistorasioita (no ei tietenkään, ilman vesieristystä se on täysin mahdoton yhtälö). Talvella tuntui aina, että vessanpöntölle suorastaan jäätyy.

Kokolattiamatto ja vuoratut verhot ovat siis lämpöeristeitä, vaikka voisihan asian helpommallakin hoitaa. Uudemmissa asunnoissa on sentään tuplaikkunat, mikä on edistystä jo sekin!

Liikenne täällä blogissakin on hiljennyt, joten siellä lukijat ovat ilmeisestikin joulupuuhissaan, joten toivottelen teille kaikille

Rauhaisaa ja leppoisaa joulua!

Naapuritalossa ilakoidaan merenguen tahdissa. Saavat suomalaisia joulutorttuja....ihan kuten viime vuonna. Tykkäsivät.


keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Kaikki, mitä et koskaan tiennyt huulista

Mitä oikeastaan huulista tiedät? Kuiva iho, tarvitaan erityisesti huulille suunniteltua voidetta  - vai tosiaankin onko se vain markkinointi-ihmisten luoma harha (oikeasti, voin kertoa tästä myöhemmässä postauksessa, koska se ON!!)



Ensinnäkin huulesi on tehty lihaksesta ja kehosi ohuimmasta ihosta. Siksi ne ovat hyvin kosketusherkät, mutta myös erittäin alttiit esimerkiksi auringonvalon haitallisille säteille. Huulikiilto (yllättävää kyllä) monasti moninkertaistaa läpi pääsevien UV-säteiden haitallisuuden, joten käytä aurinkosuojan sisältämäähuulirasvaa ja jos huulirajaan alkaa ilmestyä kesakkojen tapaisia pigmenttimuutoksia, käy tarkistuttamassa ne ihotautilääkärillä.

Huulet eivät ikinä hikoile, joten niihin ei myöskään voi tulla finnejä (ladiladilaa...minulle niitä joskus tulee juuri siihen ihorajaan!!). No ei tietenkään! Mutta ne juuri siksi kuivuvat millä tahansa ilmalla tai milloin tahansa. Juuri tämän takia huulien iho on erittäin herkästi ärtyvää, myös sylki voi sitä ärsyttää. Huulilla kun ei ole ihon luonnollisten rasvojen tuottamaa suojaa.

Rintojen nänninnipukoiden lisäksi huulissa on eniten hermopäätteitä kehossa (no siksi tietenkin suutelu tuottaa mielihyvää....nam). Samoja hermopäätteitä on myös erogeenisillä alueilla, voit lukea lisää asiasta täältä.
  

tiistai 23. joulukuuta 2014

Birchbox joulukuu 2014

Kun nyt päästiin Glossyboxiin, niin esitellään nyt tämä Birchboxikin. Hieman edullisempi, ja ajoittain ihan kivakin.







1. Vasemmalta Models Own -kynsilakka, ihana samettikorkkinen, pikkuglitterinen violetti sävy! Luultavasti menee pukinkonttiin...

2. Eyeko Smoky Eye -luomivärikynä, hopean metallinhohtoinen. Mukana opastus silmämeikin tekoon.

3. Electric  Hydrate Shampoo, pieni pullo.

4. Benefitin huulikiilto pienessä Christmas cracker -paketissa (paukkukarkeiksiko näitä sanotaan Suomessa?), tuote erityisesti Birchboxille tehty.

5. Eslor Firming Collagen Cream.

6. English Laundry by Christopher Wicks, tuoksunäyte vaaleanpunaisessa kuoressa. Lienee joku ihan uusi, koska fragrantica.com ei tunnistä. Tästä ehkä lisää myöhemmin.

7. Pieni raidallinen meikkilaukku käsilaukun täytteeksi. Pussukassa hauskan erilainen pastellinsävyinen leopardikuvio toisella puolella.

Mitäs tästä piditte?

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joulukalenterin 21. päivä

Joulukalenterin pussukat ovat nyt iloisesti sekaisin, ja otan ne yksi kerrallaan summanmutikassa. Narutsydeemi on sikäli hankala, että kun en heti aluksi sitä seinälle ripustanut, se on hiukan takkuuntunut irtonaisten pyykkipoikien takia, joten katsoin parhaimmaksi irrottaa kaikki loput pussukat sisältöineen.



Tuli vaan mieleen, että josko tämänpäivän anti olisi ollut tarkoitettu jouluaatoksi, mutta yhtäkaikki se ilostuttaa yhtä hyvin tänään. Aloitimme aamumme muutenkin juustotarjottimella ja lasillisella kuohuviiniä, joten samaan dekadenttiin kastiin menee tämä Chanelin kynsilakka, joka on sävyltään kaunis Black Tulip.

Harmi kun juuri lakkasin kynteni tuolla Glossyboxissa olleella Butter Londonin lakalla! En viitsi heti ruveta vaihtamaan sävyä! Mutta huomenna...kynsilakka tapaa kynsissäni kulua nopeaan pois kärjistä, ihan kuin olisi konttien kulkenut :)

Menimme eilen dinnerille ranskalaisen stylistimme Alexin luo, ehdin juuri ja juuri napata kaupasta mukaani nipun neilikoita ja puutarhasta löytyi kimppuun vihreitä oksia. Ystävättäreni tuunaamassa kimppua joka vietiin koristeltuna shampanjapullon kanssa illan isännälle.

Oli ihan pakko ottaa kuva tästä blingbling-vesipullostakin! 




Muutamia kuvia eiliseltä illalta. Meitä oli sekalainen sakki palestiinalaisia, libanonilaisia, brittejä, amerikkalaisia jne. Yksi Saville Row'n räätäliliikkeen omistaja... :)  Legendaarinen paikka. Hauska ilta, hyvää ruokaa (alkupalaksi mm. oliiveja, chipsejä, juustokuutioita, pääruoaksi moussakaa ja shepherd's pieta, jälkkäriksi Île Flottante, jonka resepti on joskus julkaistu täälläkin). Kun en nyt löydä sitä ohjetta täältä, laitan linkin reseptiin tässä.









lauantai 20. joulukuuta 2014

Joulutunnelmia

Tänä jouluna on tavallista enemmän hyväntekeväisyysjuttuja, kun Rotaryklubin kautta olemme anoneet rahaa eri tahoille, mm. maahanmuuttajanaisten koulutukseen. Maanantaina menemme hyväntekeväisyyslounaalle Ivyyn, joka on tällä hetkellä Lontoon it-paikka näyttäytyä. Jos joku aikoo ko. paikassa käydä, kannattaa tehdä pöytävaraus ajoissa.



Minusta täällä näkyy aikaisempia jouluja enemmän kodittomia, vai kiinitänkö nyt vaan enemmän huomiota heihin? Varmaan kamalaa asua kadulla näin kosteassa maassa, vaikka ei se toki varmaan Suomessakaan ole helppoa. Täällä on nyt niin kosteaa, että tukka kähertyy kiharalle ja kotona pitää käyttää kosteudenpoistomasiinaa (kun taas Suomessa ilmankostuttimien kauppa käy...).

Olin joskus pidemmän aikaa Cornwallissa töissä, ja nämä Cornish pastyt jäivät herkkujen listalle, varsinkin se sipuli-juustoversio.




Jouluvalmisteluissa on edetty jo jonkin verran: Tulossa on iso joukko porukkaa ja "nuoriso-osastolle" laitettiin oma pöytä varsinaisen ruokapöydän jatkoksi. Ruoat on tilattu, mutta Waitrosella ei ollut kuulemma pari viikkoa sitten enää antaa delivery slot'ia, joten ne pitää hakea, kalkkuna pitää vielä ostaa, mutta luulisi tämän kokoisesta kaupungista sellaisen löytyvän, eikä sen tarvitse olla niin iso kuin viime vuonna. Se alkoi jo suorastaan viime vuonna tulla korvista ulos joulun jälkeen.