torstai 30. kesäkuuta 2016

Tykästymistä

Tässä taannoin juttelin Rimmelin uudesta ripsarista, joka värjää samalla räpsyttimiä tummemmiksi. Jutun voi lukea täältä.



Arvatenkin "ripsiväripöhkönä" hankin sen  - ja tykästyin! Ei sillä mitään megaripsiä saa aikaiseksi, mutta ihan kelpo arkiripsari se kyllä on ja tummentaa ripset heti kertaheitolla. Keksin tänään sutaista sitä hetkeksi kulmiini, auringon haalistamat kulmatkin saivat väriä pienessä ajassa. kelpaa siis pikavärjäykseksi niihinkin.




Harja on mielestäni hiukan lättänä, eli toisesta suunnasta pulleammanoloinen, mutta ei mitenkään liikaa, sillä en edes minä saa sillä tuhrittua kovinkaan pahasti. Tai itse asiassa en juuri ollenkaan.


Siisitiä jälkeä, mutta en kyllä puhuisi mistään volyymista. Värjäävästä ominaisuudesta pidän kovasti, ja ajattelinkin, että voisihan sitä käyttää jonkin toisen ripsivärin alla!

Onko teillä kokemusta ko. räpsytinväristä?

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Pika-arvonta

Jos satuit innostumaan noista Revlonin pigmenttisistä huulirasvoista, niin ilokseni voin kertoa, että arvon teille yhden sellaisen. Sävy on "Sorbet".






Värisävy korreloi hylsyn kanssa, ja voit vielä tarkistaa sen täältä. Se on toisessa kuvassa ylhäältä lukien vasemmalla.

Kaunis sävy, joka sopii niin päivettyneelle kesäiholle kuin talvella kalpeampaan ihon sävyyn!

Osallistuminen arvontaan on rajattu vakkarilukijoihin (liittyä toki lukijaksi saa), joten oman s-postiosoitteesi lisäksi kerro, mitä kautta seuraat.

Arvonta päättyy ensi sunnuntain vaihtuessa maanantaiksi, eli 3.7. päivän lopussa.

Onnea arvontaan!

Rebel Royal

Tuli hankittua uusi sininen kynsilakka. Kun pääsin kotiin, ajattelin, että ihan hullua! Minulla on iso laatikollinen lakkoja jo ennestään! Mutta sepäs näyttikin hirveän hyvältä kynsissä, vai mitä mieltä olette? Lakka on Lumenen Natural Code -sarjaa minipullossa.








tiistai 28. kesäkuuta 2016

Huulirasvaa upein pigmentein

 Nykyään on paljon sävytettyjä huulivoiteita markkinoilla, mutta en itse niinkään niistä pidä, sillä useinkin sävy on todella ohut, sitä pitää lisätä koko ajan, ja kaiken kukkuraksi se tahriutuu helposti tai valuu huulten ulkopuolelle.


Minun  on jo pitkään pitänyt kirjoittaa näistä ihanuuksista, joissa on väriä kuin huulipunissa, mutta jotka kuitenkin tuntuvat erittäin hoitavilta huulilla. Voisin luonnehtia näitä huulirasvan, huulipunan ja huulikiillon risteytyksiksi.
Kyseessä on siis Revlon Colorburst Lip Butter. Minulla on näitä kaksi. Vaikka olen aina ajatellut, että ne ovat todella eri sävyisiä, nepäs ovatkin vertailussa aikalailla samankaltaisia. Toinen vaan on hieman tummempi ja toinen pinkimpi. Tai toinen hiukan lämpimämpi sävy kuin toinen.

Tässä sävyt ovat toisessa järjestyksessä kuin alla.




En ole mikään huulikiiltojen ystävä, sillä ne myös häviävät helposti huulilta, mutta näistä lip buttereista voi sanoa, että ne pysyvät huomattavasti paremmin kuin huulirasva, tai -kiilto. 

Kiinnostuitko? Omasi voit ostaa/tilata vaikkapa Bootsilta. Minäkin ostin omani sieltä

Kuvassa se tummempi sävy.

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Maanantain marmatuksia

Tarpeetonta kai sanoakaan, että koipi ei ole vielä kunnossa ollenkaan. Ascotissa vaihdoin kengät ballerinoihin, kun oltiin lähdössä kotiinpäin, eikä korkkareilla muutenkaan tullut paljoa käveltyä. Sitäpaitsi ne olivat korokepohjalliset, joten itse asiassa koron korkeus ei ollut jalalle niin huima, kuin miltä se näytti.

Kävin tänään ortopedilla ja ylihuomenna on magneettikuvaus nilkasta. Hän väläytteli hiukan mahdollisuutta, että metalli poistettaisiin nilkasta, mutta koko ajatus uudesta leikkauksesta kauhistuttaa todella. Katsotaan, löytyykö vika tähän kipuun ja turvotukseen.

Hopeisilla töppösillä hiippailen....

En oikein pääse salilla käymisestäkään kiinni. Ortopedin jälkeen menin sinne, mutta sen suuresti vihaamani kuntopyöränkään polkemisesta ei tule oikein mitään, kun ei nilkka taivu (juuri tämän seikan takia auton ajaminenkin on hankalaa ja sattuu). Vedin nyt kuitenkin sillä härkäpäisesti itseni hikeen ja sitten menin lehden kanssa mököttämään infrapunasaunaan. Tällainen ei kyllä vetele! Kuntokin on huonontunut saikkarin aikana.

*****

Juhannus meni kuitenkin jotenkin, oltiin Somerniemellä mökillä. Muutama hyttysenpurema saaliina. Kaunis on Suomen kesä. Tai kuten ystävättäreni asian laittaa: Suomen kesä on kuin herkkä impi, kun taas Englannin kesä on rehevä, vanha aatelisrouva. Näinhän se lienee.




Mukavaa alkanutta viikkoa!

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Heleyttävä mineraalipuuteriduo

Physician's Formula on minulle aiemmin vain nimenä tuttu brändi, jota myy mm. iHerb. Nyt päädyin hankkimaan siitä alennuksessa olleen heleyttävän mineraalimeikkipohjaduon, joka kuulosti hyvältä idealta. Saisi sitten sekoittaa oman sävynsä tai käyttää molempia sävyjä kasvojen muotoilussa.

Physician's Formula, Inc., Mineral Wear, Talc-Free Mineral Illuminating Powder Duo, SPF 16, Natural Beige oli valintani.

Siinä on laajakirjoinen auringonsuojakerroin (fysikaalinen suoja) SPF16, ei kovin korkea, mutta kuitenkin ja se sopii herkälle ja epäpuhteuksiin taipuvaiselle iholle, kuten omani. Se on myös tuoksuton, öljytön, parabeeniton jne. Mikä  parasta, se on talkiton.

INCi on aika simppeli: titaanidioksidi 12%, sinkkioksidi 4,2% (siis nämä ovat aurinkosuojat),  mica (josta tulee se "heleyttävä" vaikutus), boorinitridi (toimii ylimääräisen öljyn imijänä, eli saa ihon mataksi), sinkkistearaatti (edesauttaa levitettävyyttä), tokoferyyliasetaatti (antioksidantti, hapettumisen estoaine), lauruulilysiini (ihoa pehmentävä aminohappo, joka on tehty kookosöljystä), retinyylipalmitaatti (A-vitamiinijohdannainen), kloorifenesiini  (säilöntäaine), kaliumsorbaatti (säilöntäaine). Saattaa sisältää myös rautaoksideja (väriaine).  




Pakkauksia harvoin kommentoin, mutta tämä pakkausmuoto, jossa myös pieni kabuki on mukana, vaikuttaa hyvinkin käytännölliseltä, joskaan se välttämättä ei ole mikään käsilaukkumalli, ellei sitten käsilaukku ole tilava.




Sävyt näyttivät ensialkuun ihan liian vaaleilta omalle iholleni, mutta häivyttyivät sitten hyvin. Niitä oli myös helppo kerrostaa ihan liki täyteen peittävyyteen saakka. Micasta johtuen tulos oli satiininen, ei siis ihan matta.


Pakkauksessa oli neuvottu, miten sävyjä voi käyttää kasvojen muotoiluun (vai pitäisikö käyttää sanaa countouring, sillä se näyttää vakiintuneen suomen kieleen). Tosin täytyy sanoa, että mica muotoilutuotteessa ei ole ihan kaikista paras ratkaisu, mutta pienessä mittakaavassa toiminee kyllä.


Kirkkaassa päivänvalossa minun poskeni väri kyllä tasoittui hyvin, mutta siloisuutta se ei tuonut, vaan paljasti ihon huokoset ja epätasaisuudet.


Keinovalossa tulos oli paljon parempi, mutta vaati silti mattapuuteria (kuva ilman puuteria). Voisin kuvitella, että tällä syntyy kyllä huippumeikki esimerkiksi pikkujoulujuhliin tai muuten iltaan keinovalossa. Ei siis siinä mielessä mikään huono ostos. Hinnaltaan aika edullinenkin.

Olen muuten miettinyt, että pitäisikö minun ruveta antamaan näissä arvioissa jokin arvosana ja laittaa esittelyyn myös jotakin pohjatietoja esim. ihoni laadusta ja ongelmista yms.? Mitä mieltä olette?

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Fortnum & Mason (kuninkaallinen hovihankkija)

Fortnum & Masonin somistukset ovat aina omaa luokkaansa. Tällä kertaa on aiheena Liisa Ihmemaassa, kaiketi uuden elokuvan ilmestymisen myötä. Eräs ystäväni Lontoossa möi palan Filippiineillä käsin kudottua nyppyistä piña-kangasta elokuvan tekijöille. kankaanpalasesta tuli muuurahaisia elokuvaan. Onpa jännä nähdä, kuinka se toteutettiin!










Ikkunoista otetut kuvat ovat auringonpaisteesta johtuen hiukan huonoja, mutta tietenkin nekin ovat teeman mukaisia.






Laitetaanpa nyt sitten muutama kuva sisältäkin!











Ja mitäs sitten osttokset? Tässä vähän siitäkin. Siellä on yksi seinällinen mitä ihanampia hilloja, joten niitä tietenkin, sekä hiukan makeaa ja teetä tuli ostettua.

Nopea on menekki, mutta hillokin on todella marjaisaa ja laadukasta!



Kultaisisia vadelmista ja appelsiinista ja shampanjasta tehtyjä hilloja!

Paikan klassikko, ruusu- ja orvokkikonvehdit, joita saa erikokoisissa rasioissa.

Marmeladimakeisia, käsintehtyjä sellaisia.

Kuningatar Elisabet aloittaa päivänsä Earl Grey -teellä ja Marie-kekseillä. Kombo, joka on minunkin mieleeni.
Kuningattaren vuosipäiväsekoitus.
Kuinka moni teistä tykkää kierrellä herkkukauppoja ja -toreja?