perjantai 3. kesäkuuta 2016

Livbox, Kesäkuu 2016

Ja pinkeissä kääreissään se saapui, kesäkuun Livbox, teemanaan "kauniina kesäkuuhun".



Ei, ette kuule mitään hirveää hihkumista täältä. Toisinsanoen aikalailla peruskamaa se sisälsi. Hassua kyllä, eniten innostusta herätti ylimääräisylläri, joka tällä kertaa oli Eat Natural - välipalapatukka!






Ensin osui silmiin Vaselinen täysikokoinen Aloe-kosteutussuihke. Tätä sarjaahan on yksi tullut jo aiemminkin, joskin erilainen. Niille, jotka kammoavat petrokemiantuotteita, tämä on nounou, mutta minä kokeilen mielelläni.

Doven shampoo ja hoitoaine oli taas paketissa näytekokoina, kuitenkin reiluina sellaisina. Näitähän tuli aiemmin se tuuheuttava versio, nyt on vuorossa regenerate nourishment - eli käsitelyssä vaurioituneille ja levottomille hiuksille (=distressed, miten muka hius voi olla levoton, kysyn vaan? - tosin sana voi myös tarkoittaa hulestunutta, stressaantunutta, ahdistunutta jne.). No, käyttöön varmaan menee.

Batisten kuivashampoon floral & fruity blush -versio matkakoossa tulee myös kyllä käytettyä, ei epäilystäkään.

Essencen Forbidden Volume -ripsiväri oli mukana täysikokoisena. Kunpa se olisi ollut pidentävä. Tosin kokeilen sitäkin mielelläni. Essenceä saisi kernaasti olla tulevissakin loodissa.

Lopuksi sitten ACOn Bronze Cream.  Sävytetty päivävoide. ÄÄÄÄK, en tällaisia käytä! suostuisikohan äitini sen ottamaan, minä en tällä tee todellakaan mitään. CC-voide olisi voinut olla OK, mutta ei näin ohut liruvoide.

Mukana oli myös esite Essencen Forbidden-sarjasta ja 10 euron alekortti Zalandolle. Enpä usko, että jälkimmäisellä teen mitään.

Millaisen boxin te saitte?

14 kommenttia:

  1. Muuten sain samanlaisen boxin, mutta ACO:n tuote oli mulla Sun Kissed itseruskettava kasvovoide.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sekin olisi mulle käynyt paremmin :(

      Poista
  2. En ole vielä omaa boxiani saanut mutta älähdän tähän paikkaan että toivottavasti se kuivashampoiden vyöry ei ala TAAS, ja essencen ripsarin, juuri tuon kyseisen, ehdin vasta ostamaan :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan nyt ei kuitenkaan tule niitä iänikuisia lilliputtikoon suihkushampoita...

      Poista
  3. Eipä oo boksia kuulunu tännekkään vielä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kumman hidasta tuo postin kulku sinneäin, ihmettelen, eihän tää ole ihan eka kerta kun odottelet omaasi?

      Poista
  4. Vähän liian tuttu sisältö kuin ennenkin: Doven hiustuotteet, Batisten kuivashampoo ja Vaseline. En muista milloin viimeksi Vaselinen suihke tuli, mutta otin sen edellisen vasta tällä viikolla käyttöön :D

    VastaaPoista
  5. Vähän tylsähkö joo tällä kertaa. Mitähän tuon sisällön arvoksi tulee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku oli tainnut laskea sen kolmenkympin arvoiseksi. Mahtaako olla niin arvokas?

      Poista
  6. Ah. Tuo ACOn tuote oli vaihtoehtoinen, ehkä tuo itseruskettava kuitenkin parempi vaihtoehto ainakin jos tuossa sävytetyssä päivävoiteessa on vain yhtä sävyä..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se sävyttävä on niin ohutta, ettei sävyllä varmaan liene mitään väliä, luulen. Mä olisin niin ottanut tuon itseruskettavan!!!!

      Poista
  7. Höh, minä vaan odottelen omaa boxiani. Lähettääköhän ne uusille tilaajille ihan viimeisenä nuo. Jossain jo kommentoin, että olis kiva, kun tulisivat kaikille yhtä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummallista. En tosin tiedä, millä pelillä ja vehkeellä lähetys tulee Posten Ålandilta... Ehkä Turkuun ja lähimaastoon jaetaan ekaksi?

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua!