maanantai 30. syyskuuta 2013

Perunaleivokset

Nyt täytyy varsin nolona tunnustaa, että yhtenä päivänä menneellä viikolla "rokotin" itseni perunaleivoksilla. En kyllä kehtaa kertoa montako söin, mutta se oli juuri sen verran monta, että nyt ei niihin ole sellaista ylimaailmallista heikotusta kuin ennemmin. Ja hyvä näin. Sain käsiini muuten vanhan perunaleivosreseptin, jonka nyt haluan tietty jakaa teidänkin kanssanne.

Mitä ilmeisimmin resepti on peräisin Venäjältä, sillä jos teet nettihaun sanalla "Kartoshka", sieltä löytyy juurikin perunaleivosten ohjeita. Itse ohje ei sisällä perunaa, vaan nimi tulee perunan muodosta. Jotkut laittavat leivoksiinsa kuorittuja (ja halkaistuja) manteleita iduiksi, toiset koristelevat ne strösseleillä. Minusta ainoa oikea tapa kuorruttaa perunaleivos on kiepauttaa se sulatetussa suklaassa. No tummissa kaakaojauhoissa kierittäminen on hyvä vaihtoehto. Kukin tehköön tyylillään! Ohje on helppo ja kuka estää käyttämästä kääretorttupohjan asemesta kakunmuruja.


Perunaleivokset, eli "kartoshkat" (16 kpl)

2 munaa
1 dl sokeria
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja (OOOPS, siis siinä onkin perunaa....)
(näistä tehdään kääretorttulevy)

120 g rouhittua taloussuklaata
100 g voita
1/2 dl kaakaojauhetta
1/2 dl vadelmahilloa
1 dl tomusokeria
1-2 rkl rommia
(pinnoitukseen ja koristeluun suklaata/suklaaströsseleitä/sokeri-kaakaojauhoseosta tms.)

Laita uuni lämpiämään 225 C. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita vehnä- ja perunajauhot ja siivilöi ne varovasti käännellen seokseen. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle noin puolen pellin kokoiseksi levyksi. Paista uunissa n. 5 minuuttia. Kumoa levy leivinpaperille ja anna jäähtyä.

Sulata voi ja suklaa mikrossa tai vesihauteessa (mikrossa saa olla varovainen ettei seos pala). Hienonna aiemmin leipomasi (kääretorttu)levy monitoimikoneessa. Lisää murusiin ensin suklaa-voiseos, sitten hillo, kaakao, tomusokeri ja rommi. Kuivat aineet kannattaa sekoittaa ennen lisäämistä ja siivilöidä, niin seokseen ei jää paakkuja.

Sekoita taikina tasaiseksi ja anna sen jähmettyä jääkaapissa. Kun taikina on jähmettynyt, leivo se pötkyläksi, jonka jaat 16 osaan. Pyörittele osat palloiksi, koristele haluamallasi tavalla (kierittele esim. suklaaströsseleissä tai kaakao-kidesokeriseoksessa) ja aseta pallot paperivuokiin.

Anna perunaleivosten vetäytyä jääkaapissa ennen tarjoamista.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kaksi hyvää vartalovoidetta & muuta höpinää

Torilta saa vielä neljännen kylvön neulapapuja, joten ostin niitä aikamoisen pussillisen ja nyt niitä on syöty lisukkeena. Korvaavat perunan mainiosti ja ovat ravinteekkaampiakin.

Neulapavut kannattaa kypsentää höyryssä al dente, ja sitten jäähdyttää nopeasti esim. huuhtaisemalla jääkylmässä vedessä. Tämä neuvo koskee itseasiassa kaikkia vihreitä vihannneksia. Huuhtaisu lopettaa kypsymisen ja säilyttää niin värin kuin ravintoaineet. Allaolevassa kuvassa iPhone taas kerran hiukan väärentää väriä.

Ennen tarjoilua vihanneksiin yleensäkin kannattaa sekoittaa pieni nokare voita, jotta pinta saadaan kiiltävän kauniiksi.

Nyt alkaa olla se aika vuodesta kun ei enää talsita ulkona paljain kintuin. Keinokuitusukat saavat talven myötä ihon jotenkin todella kuivan pöliseväksi, joten nahkaansa saa rasvata illoin aamuin. Varsinkin aamurasvaamisessa tarvitaan joku hyvin kosteuttava voide, joka ei jää ihon pintaan vaan imeytyy nopeasti, sillä rasvakerroksen päälle ei ole kiva laittaa vaatteita.

Sain kesäkuussa äidiltäni syntymäpäivälahjaksi mm. Vichyn NutriExtra-voiteen, jonka pumppupullo ja iso koko (400 ml) oli todella kätevä. Pullo vetelee viimeisiään ja aion hakea uuden, muistaakseni vilkaisin apteekissa hintaa, eikä se ollut ihan mahdoton. Voiteella on todella hyvä kosteutusteho.

Vichyn voide sisältää mm. makadamiaöljyä, eikä ole hajustettu.

Toinen käytössä oleva ja hyvin ihoon uppoava kosteusvoide on ekomerkki Attitudelta. Tällä merkillä on myös runsas kirjo pesuaineita yms. TämäAttituden Hand & Body Moisturizing Cream on juuri sellainen, nätti pumppupullo (250 ml), jota mielellään pitää esim. toimistossa pöydällään, sillä se todella imeytyy hetkessä, eikä tuhrusta papereita.

Kosteutusteholtaan se jää ehkä ihan pikkuruisen piirun verran jälkeen Vichyn voiteesta, mutta imeytyy paremmin. Eikä maksa paljoa. Voide on kasvipohjainen/vegaaninen, ei sisällä petrokemian tuotteita ja ekosertifioitu.

Attituden voiteessa on appelsiinin ja bergamotin eteerisiä öljyjä, mutta tuoksu on aika vieno, joten kukaan ei varmaankaan saa siitä päänsärkyä.

Jos iho on kovin kuiva, täytyy myös pitää huolta sisäisestä rasvauksesta. Rasvainen kala/kalaöljyvalmisteet, helokki- tai purasruohoöljy/kurkkuyrttiöljy (GLA), vehnänalkioöljy (E-vitamiinia!), mustaherukan- ja viinirypäleen siemenöljyt ovat hyviä pitämään ihon kunnossa niin ulkoisesti kuin sisäisesti.

Tänään rasvaillaan sisuksia juustolla: Lautasella Saint Aguria ja vesikeksejä. Ei ihan jokailtainen iltapala, mutta joskus niin hyvää herkutteluun!

Herkullinen iltapala!


lauantai 28. syyskuuta 2013

Alekosmetiikkaa!

Roseroseshopissa on alennusmyynti Etenkin Etude Housen tuotteita, mukaanlukien näitä ihania kynsilakkoja, saa ihan pilkkahintaan! Käykääpä katsomassa. Postimaksu on hyvinkin edullinen, eli huitelee viiden-kuuden taalan kulmilla, riippuen tietty siitä, miten paljon tilaa.

Koodi, jolla saa 10% alennuksen normaalihintaisista tuotteista tämän kuun loppuun saakka, on 201310.

Huomatkaa muuten, että siellä myydään myös tuotteita tukussa, eli esim. 10 kpl:n eriä.

Tilailin tällaisia:

Tätä olen käyttänyt ennenkin, ja hyvin on pelittänyt.

Näitä olen himoinnut aiemmin, mutta nuukuus on voittanut. Tällä hinnalla ostin.

Tätä kasvovettä olen viimeaikoina käyttänyt. Joka ihotyypille löytyy omansa. Iso pullo!

Nyt niin muodikasta ihonpuhdistusöljyä kätevässä pakkauksessa. Joka ihotyypille omansa.

Tätäkin käytän jatkuvasti. Mattapinta, hyvä peitto, myös hiukan tummempia sävyjä löytyy kuin muilta korealaisilta merkeiltä. Vain 12,99 taalaa sisältäen postit, iso tuubi.

Onhan siellä toki muitakin kivoja juttuja, joista osan olen esitellytkin tässä blogissa. Niille, jotka ovat luomukosmetiikan käytön kannalla (btw, hyvinkin monet korealaiset merkit ovat karsineet esimerkiksi parabeenit valmistusaineistaan, sillä korealaiset ovat hyvinkin tietoisia näistä), löytyy merkkejä kuten Nature Republic, Innisfree ja The Face Shop.

Tonymolyn Cats Wink -maskarat, joista olen kirjoittanut täällä, ovat vain 6,49 taalaa sisältäen postit. Tässä sitten rasvaiselle iholle erittäin hyvä naamio, käytän joskus itsekin. Meikki näyttää niin paljon siloisemmalta sen jälkeen. Jos taas todellinan "kalkkilaivan kapteeni" hakee hyvää ja todella vaaleaa BB-voidetta, niin tästä löytyy.

Tämä ei ole mikään maksettu mainos, enkä hyödy tästä mitään, mutta sen voin sanoa, että edulliset ovat hinnat!

Liikuntapäiväkirja - 16 viikkoa takana

Menneellä viikolla nähtiin sekin ihme, että kävin lenkillä. Tämä korvaukseksi sille, että lorvehdin vielä petissä kukonlaulun aikaan keskiviikkona, kun olisi pitänyt lähteä Bokwaan. Ehkä ensi viikolla sitten menen kiltisti Bokwaan tai kuntopyöräilen sen tunnin, sillä ei se lenkkeily oikein napannut. Sitäpaitsi sain sääreni (ei siis pohkeet, vaan jalan edestä!) tuhottoman kipeiksi ja nilkat särkivät myös jonkin verran sen jälkeen.


Olen kuitenkin löytänyt nyt minua suuresti miellyttävän lajin, eli pilateksen. En kyllä ymmärrä, miksi eivät kestävyyslajit minua miellytä, vaan tällaiset lihaskuntolajit. Pilates muistuttaa hiukan joogaa ja siinä myös on tärkeätä oikea hengitystekniikka. Kyllä siinä sitten hikikin roiskuu kun liikkeet tekee oikein. Tällä viikolla olen muutenkin harjoittanut vartalon syviä lihaksia ja alaselkää. Tuntuu kyllä perskannikoissakin, eli näkyy sielläkin olevan lihasta sentään :)

Muuten voisi viikkoa luonnehtia suhteellisen kevyeksi liikuntojen kannalta. Keskiviikko jäi väliin, tosin jumppasin kotona ja hikinen oli maahanmuuttajien opetustuntikin, vaikkei ikään uskoisi, että sellainen voi käydä fysiikan päälle. Kuntopyörää on poljettu pariin otteeseen oikein kunnon aika, joten siinä ja lenkkeilyssä se aerobinen puoli tuli sitten käytyä läpi.

Olkavarsiini alan olla aika tyytyväinen. Lihasta alkaa olla jo huomattavasti, eli sillä linjalla jatketaan.

torstai 26. syyskuuta 2013

Camino

Meillä oli tänään klubilla neljä mielenkiintoista vierasta, joista yksi piti esitelmän kokemuksistaan caminolla, eli Pyhän Jaakobin pyhiinvaellusreitillä Espanjassa vuosi sitten. Keskiaikaisia pyhiinvaellusreittejä löytyy myös Suomesta, ja ne ovat osa tätkin caminoa. Tässä eräs Suomesta lähteneitten pyhiinvaeltajien blogi. Aloita alimmaisesta viestistä niin pysyt kronologisessa järjestyksessä.

Valmistautumisesta caminolle löytyy netistä paljonkin ohjeita. Tässä yksi tietopaketti suomeksi linkkeineen.

Tämänpäiväiseltä esitelmän pitäjältä ja hänen tyttöystävältään matkaan kului hiukan toista kuukautta. Matkaa oli yli 800 km pohjoista reittiä, riippuen reitin tarkemmista väylätiedoista, mutta matka siis suurinpiirtein Irúnista läheltä Ranskan rajaa Santiago de Compostelaan.

Caminon reitit Pohjois-Espanjassa.
Tässä selventävä kuva.

Pyhän (Apostoli) Jaakobin tie eli Camino de Santiago on Jerusalemin ja Rooman ohella yksi kristikunnan tärkeimpiä pyhiinvaellusreittejä kohteenaan Santiago de Compostela, jossa Apostoli Jaakobin hauta sijaitsee.

Vielä vanhempi merkitys tällä reitillä on ollut alueella mm. asuville kelteille ja roomalaisille, joille Finis Terra, "Maailman Loppu" (Finisterrae), joka sijaitsee nielen kärjessä kartassa vasemmalla, oli merkinnyt maailman ääripistettä ollen täten pyhä paikka.

Vaikka Pyhä Jaakob menetti päänsä Pyhässä Maassa, hän kuitenkin päätyi haudatuksi Galiciaan Pohjois-Espanjaan, sillä hänen oppilaansa ja seuraajansa ottivat ruumiin talteen ja laittoivat sen laivaan, joka seilasi seitsemän päivää ja tuli Galician rannikolle. Tässä kohtaa monet tarinat eroavat toisistaan. Yhden version mukaan laiva haaksirikkoutui ja ruumis putosi mereen, josta sen pelastivat paikalliset ihmiset. Ruumis oli vedessä ollessaan peittynyt kampasimpukoilla, ja siksi yksi caminon symboleista onkin tämän simpukan kuori, jollaista jotkut pitävät mukanaan korvaamaan juomakuppia ja ruoka-astiaa. Jotkut taas koristavat simpukankuorella pyhiinvaellussauvansa.

Caminon reittiopasteissa toistuu myös simpukkakuvio.








Olen joskus miettinyt itsekin tuota matkaa. Kuten nämäkin nuoret olivat kokeneet, se muuttaa elämän ja alkaa arvostaa pieniäkin asioita. Matkalle lähdetään hyvin vähin varustein, ja joku voi myös lähteä jopa tuhansien kilometrien päästä kotoaan.

Pyhiinvaeltajille on tarjolla edullista majoitusta ja ruokailua, joten rahaa ei caminolla kulu kovinkaan paljoa, ellet sitten halua asua viiden tähden hotelleissa. Siinäpä siis vaihtoehto ensi kesän lomaa suunnitellessa!

Jotkuthan käyttävät reitin kulkemiseen esimerkiksi pari viikkoa vuodessa ja jatkavat joka vuosi siitä paikasta, mihin edellisvuonna lopettivat. Koska Pyhän Jaakobin reitti  - tai yksi reiteistä Santiago de Compostelaan - alkaa Suomesta, sillä on hyvä harjoitella pidempää matkaa varten. Tässä taas infoa mm. järjestetyistä pyhiinvaelluksista Suomessa.


Rimmel Glam'eyes maskara & Skinfood Eggplant Eye Makeup Remover Bar

Kävin eilen ruokakaupassa ja päädyin ostamaan kaikenlaista muutakin kuin ruokaa. Rimmelin Glam'eyes -ripsiväri oli tarjouksessa muutamalla eurolla ja minähän ostin, koska Rimmel on ollut ainakin tähän saakka minun mielessäni erittäin hyvän hinta-laatuvasteen omaava kosmetiikkasarja. Eikä tämäkään ripsiväri pettänyt.

Mitä lupaa: "Ultra volume high definition mascara", lukee tuubissa. Eli siis hyvin eroteltua tuuheutta. Katsokaapas kuvia! Minulla ei tässä ole mitään ripsivärinpohjustinta eikä myöskään ripsentaivuttimia ole käytetty (no kun en koskaan muista koko vekotinta olemassa olevankaan....).

Kuvat on otettu hiukan huonossa valaistuksessa, ja iPhone vääristäöä hiukan värejä; en normaalisti näytä ihan noin keltatautiselta (ainakaan omasta mielestäni....).





Ehkä olisi hiukan voinut ripsiharjaa noille ripsille käyttää. Tulos oli kyllä muuten aika hyvä, joten olin ylettömän tyytyväinen ostokseeni. Ripsarin harja oli taipuisa, kumimainen, eikä se ollut kovinkaan muhkea, joten sillä sai helposti siistiä jälkeä. Paitsi  - niin, no, minä aina onnistun jotenkin sutimaan ripsiväriä niin, että sitä saa putsata vasemman silmän luomesta pois.

Nyt kun tämä tuli puheeksi... Periaatteessahan kannattaa antaa ripsarin kuivua kunnolla, jos sitä on joutunut paikkaan, jonne se ei kuulu. Sitten sen voi kaapaista kynnellä pois. Minä kuitenkin tuhrustan joskus aika kunnolla, joten sen poistamiseen siistiksi pitää olla järeämmät aseet, ellei sitten halua hangata niin, että koko luomi turpoaa ja punottaa koko loppupäivän.

Skinfoodin Eggplant Eye Makeup Remover -tikut ovat aika käytännöllisiä karanneen meikin siivoilussa tarkasti rajatulta alueelta. Esimerkiksi täältä saa niitä edullisesti. Pari puikkoa yksittäispakkauksissa mahtuu aina laukkuun kuin laukkuun.

Näiden puikkojen idea on siinä, että meikinpoistoaine on puikon varren sisässä, ja yhtä puikkoa voi käyttää kaksi kertaa. Ks. kuva.


Mitä tulee ripsiini, käytän edelleen LiLashia, mutta ei näistä ripsistä voi mitenkään väittää, että ne olisivat kummoisemmin kasvaneet, vai mitä sanotte?

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Keskiviikon touhuja & lehtikaalisipsit

Olin tänään taas opettamassa, ja vaikuttaa siltä, että tämä uusi opiskelijaryhmä on aikalailla erilaista ainesta kuin viime kevätkulukauden "riippakiviporukka". Kamalaa sanoa näin, mutta välillä se on kuin kirppulauman paimentamista, koska kieli ei ole maahanmuuttajille helppo, eivätkä monet heistä ole saaneet omassa synnyinmaassaan mitään koulutusta. Tai sitä on ollut hyvin vähän. Ryhmässä on myös melkoiset tasoerot, ja pitäisi yrittää antaa jokaiselle jotakin, eikä vain mennä edistyneempien mukana, jolloin ne, joiden taidot alunperin ovat olleet huonommat menettävät motivaationsa, ja sen sitten kyllä näkee keskinäisenä pulinana luokassa ja tarkkaamattomuutena. Välillä vastaillaan kännykkään ja poistutaan luokasta puhumaan siihen tai kaivetaan vaikka sukankudin esille.

Sukankudin sinänsä ei ole välttämättä paha juttu. Jotkut pystyvät paremmin keskittymään kuuntelemaan opetusta jos käsille on jotakin tekemistä. Tuollainen mekaaninen tekeminen keskittää toiminnot tietyille aivoalueille ja sulkee pois monia siinä tilanteessa turhia kanavia.

****

Noudin eilen tapani mukaan omenoita yhden ystäväni luota, hänellä kun on liikaakin omppuja omasta takaa. Tuli puhetta noista turhista verikokeista ja hän kertoi seuraavanlaisen jutun. Hänen lapsensa oli hakemassa paikallisesta terveyskeskuksesta sairaspoissaolosta työpaikkaansa varten, koska hänellä oli kuumetta ja yskää. Tk-lääkäri (nuori tämäkin) oli määrännyt hänet keuhkokuvaan, jonne piti lähteä puolen tunnin ajomatkan päähän toiselle paikkakunnalle. Oli myös määrätty nieluviljely ja sarja labrakokeita. Hei haloo! Kyse oli vain parin-kolmen päivän flunssasta! On tietty eri asia, jos se pitkittyy, mutta ei tuollaisia tutkimuksia ihan suoriltaan määrätä, eihän siinä ole mitään järkeä. Kuten ei kyllä siinäkään, että parin päivän flunssapoissaoloon kerran vuodessa vaaditaan lääkärintodistus.

****

Herkuttelu on hiukan viimepäivinä revennyt lapasesta. Nyt kun löysin Turun torilta niitä perunaleivoksia (Tuomisen kotileipomo myy niitä ja harvemmin saatavia tuhatlehtileivoksia torilla tiistaista lauantaihin), niin niitä on tuhhut hiukan rohmuttua jopa. 

Tuhatlehtikakku.

Toinen heikkous ovat pureskeltavan pehmeät nallekarkit. Lufthansan loungeissa on lentokentillä niitä aina tarjolla, joten ilmeisimmin saksalaiset niistä erityisesti tykkäävät. Minä myös. iHerbistä löytyi terveellisempi versio, jossa on käytetty vain luonnollisia aineita, makuja ja värejä. Niissä on myös C-vitamiinia. Pussissa on viisi pikkupussukkaa. Todella hyviä ja edullisia, suosittelen! Pikkupussukassa alle 75 kcal.


Nam, sopivan "lohkeavia", eikä liian sitkeitä!
****

Kuten jo kävikin ilmi, kävin taas torilla. Tällä kertaa ostin neulapapuja ja lehtikaalta ja törmäsin orgaanisia kasviksia myyvään tahoon, joka on aiemmin mennyt minulta täysin ohi silmien. Hän möi myös mustia tomaatteja, joita piti heti ostaa. Lontoossa myydään esim. Borough Marketilla jos jonkinvärisiä heritagelajikkeita, joita yleensä ostan. Suomessa tämä oli ensimmäinen kerta kun näen näitä. Myyjä oli kylvänyt niitä täksi kesäksi kokeiluluontoisesti, eikä kauppa ollut ollenkaan käynyt hyvin. Mitä ihmettä!!! Noissahan juuri on runsaasti antioksidantteja!

Lehtikaalesta ajattelin tehdä lehtikaalisipsejä. Ovat terveellisempi vaihtoehto perunalastuille. Ohje on helppo. Lämmitä uuni 175 C. Poista paksut ruodot ja lado kaalinlehdet sopivina paloina tai sellaisenaan leivinpaperille uunipellille. Pirskottele päälle hiukan oliiviöljyä ja vuorisuolaa ja anna olla uunissa n. 10 minuuttia tai kunnes sipsit ovat tarpeeksi kuivia.

Mustia tomaatteja ja lehtikaalta.
Ei kannata öljyllä kovin läträtä noitten lehtikaalisipsien kanssa. Otin hiukan öljyä käsiin ja pöyhin sillä lehtikasan, kun olin ensin suolannut sen. Ne myös kuivuvat valmiiksi n. 10 minuutissa! Minulla pääsi muutama hiukan ruskettumaan (eli palamaan), kun en ollut tarpeeksi tarkka ajan kanssa!

Pellillinen herkullista valmista naposteltavaa! Kevyttä ja rapeaa! Ja terveellisempää kuin perunalastut.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Nettishoppailua

Eilen oli aika hektinen ilta, sen takia en ehtinyt tännekään kirjoitella. Kytistelin nettihuutokaupassa erästä Nextin kivaa jumpperimekkoa, mutta huutokaupan loppusuoralla läppäri alkoi hidastella, ja mekon sai joku muu :(  Hävisin yhdellä punnalla kisan. Kyllä harmitti, ja oikein kunnolla! Minulla on aikoinaan ollut tuonkaltainen musta mekko, ja se kyllä pidettiin miltei puhki. Kivannäköinen mustien saappaiden tai leggareiden kanssa.

Tämän olisin halunnut niiiin!
Seilasin sitten myöhään yöllä eri maitten nettihuutokauppoja läpi, ja Ranskasta löytyi melkein yhtä hyvä, hiukan erikuvioinen, mutta malli ja merkki on sama.

Kiva tämäkin!
Ei jäänyt luottokortin vingutus ihan siihenkään... Piti saada vielä kengät ja kolme tunikamekkoa.

Hauskat popottimet.


Tähän mekkoon pitää löytää kaistale tekonahkaa helmaan,  en ihan tällaisilla roiskeläpillä lähde minnekään, eikä tuota ole kotiasuksi tarkoitettu.
Monsoonin tunikamekko.
Kiikarissa olisi vielä Elie Taharin kengät ja vaalea trenssi, mutta katsotaan, miten käy. Vaatii taas yömyöhään roikkumista netissä.

Taharin kengät, jotka sopisivat kyllä minun jalkoihini.
Tälle takille olisi käyttöä.
Niin, kaikenlaista kivaa sitä kyllä löytäisi.... Laitan tällä viikolla omia vaatteitani, siis niitä ikävästi päällä roikkuvia, myyntiin. Joku varmaan ilostuu niistä sitten vuorostaan. Harmi vaan, että niissä on sellaisiakin, joita en edes ole ehtinyt juurikaan käyttää.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Terveys syynissä

Kävin viime viikolla labrassa ja kaikenlaista koetta olikin se nuori lääkärityttö määrännyt. Olin hiukan hämmästynyt. Osan olisi voinut suosiolla jättää pois, jos vaan minulta olisi kysytty. Esimerkiksi kolesterolin ja veren rasvojen määritys on ihan turha, koska minulla ei koskaan ole ollut ongelmia niiden kanssa. Tia sanotaanko, että ne eivät koskaan ole olleet korkeita arvoja, päinvastoin. Kokonaiskolesteroli heiluu yleensä siinä 2,6-3 tienoilla.

Kilpirauhaslääkitystä ei ole muutettu, joten mitä sitäkään syynäämään, koska hoito on ollut hyvin tasapainossa. Hienoa pistää taas tällaisiin ylimääräisiin yhteiskunnan verovaroja. Varasin sitten ajan lääkärille, koska labralähetteen tekijä käski. En kyllä tiedä miksi, hän kuitenkin ilmaisi halunsa puhua "diabeteksestani". No, tästä olen kirjoittanut ennenkin, minulla siis EI OLE DIAGNOSOITU diabetestä.

Arvelen kuitenkin, että ehkä verenpainelääkityksen tasoa vois tsekata, koska tuntuu, että verenpaine on joskus hyvinkin alhaalla ja päästä heittää.

No oli tuossa setissä kyllä yksi deltan ulkopuolinen tulos, ja se oli paastosokeri, joka oli 6,3. Ei mitenkään kovin koholla, koska viiterrvojen yläraja on 6. Minulle on tehty sokerirasituskoe, jossa ei ollut mitään epänormaalia, joten tuo viitearvon ylitys johtunee alhaisesta hiilihydraattimäärästä käyttämässäni ravinnossa ja/tai ns. aamunkoittoilmiöstä. Toisilla myös kalan rasvat nostavat verensokeria jostakin kummallisesta syystä, ja minä olin edellisenä iltana syönyt runsaasti rasvaista kalaa. Pitkä sokeri (sokerihemoglobiini) oli normaaleissa lukemissa, ja se kertoo enemmän kuin yhden aamun paastonäyte.

Pisti vaan miettimään vielä oman kroppani melatoniinitasoja, koska olen nukkunut todella huonosti viime aikoina (ks. edellisessä kappaleessa linkittämäni artikkeli). Se saattaa johtua läppärin kirkkaan ruudun tuijottamisesta yömyöhälle. Pidän ruudun kirkkaana, että näen paremmin.


Lääkärille sain ajan vasta marraskuuksi. Katsotaan sitä ennen vielä tuota verenpainetta; menen hakemaan mittarin lainaan alkuviikosta. Mielenkiintoista nähdä, onko se mitenkään muuttunut liikunnan lisäämisen myötä.

Huomasin muuten viikonloppuna, että päälle laittamani tunika, joka oli toukokuussa vielä sopiva, roikkuu nyt päällä väljänä, eli jonkinlaista tiivistymistä lienee tapahtunut tässä muutaman kuukauden sisällä. Paino ei (kaiketi) ole laskenut. Herää synkkä aavistus, että monet talvivaatteeni joutuvat tätä menoa huutonettiin ja ilostuttamaan jotakin muodoiltaan runsaampaa ihmistä. Minun kauniit vaatteeni!

lauantai 21. syyskuuta 2013

Etaläafrikkalaista possunmakkaraa tänään ruokalistalla

Noniin, makkarat tulivat ja tuli niitä hakiessa käytyä samalla kauppahallissa ja torilla ostoksilla. Makkarat olivat juuri sellaisia ihania, karkeaksi jauhetusta ja mehukkaasta possunlihasta tehtyjä, joita ei sitten mistään saa Suomessa. Facebook oli täynnä ilmoituksia, kuka teki niitä "Aussie way" ja kuka English way". Resepti on jotakuinkin sama, joten niitä kai pitäisi kutsua nimellä "bangers & mash in British Commonweath style".

Joka tapauksessa homma aloitetaan paistamalla sipulia rasvassa.

Makkarat tuoretavarana voi nakata sekaan ruskistumaan.
Niitä sitten siinä ruskistellaan varoen palamista.



Sitten laitetaan sekaan hiukan jauhoja ja ruskistellaan hiukan, sitten sekaan lihalientä. Tämän soosin kuuluu olla aika ohutta koostumukseltaan. Makkarat saavat kypsyä tässä liemessä. Alla valmis annos. 


Jälkiruoaksi kahvia ja torilta ostettuja ihania perunaleivoksia. Sen jälkeen muutama kauppahallin Apteekin Salmiakki.


Onneksi huomenna ei ole toripäivä muuten sortuisin hakemaan lisää noita leivoksia. Myydäänkö muuten muuallapäin Suomea vastaavia leivoksia?

perjantai 20. syyskuuta 2013

Liikuntapäiväkirja - 15 viikkoa takana: "Queen of the Gym!"

Sain sitten luuni hinattua sinne Bokwaan keskiviikkona, mutta hyppely tuntui käyvän alaselälle. Ohjaaja sanoikin, että siinä tapauksessa kannattaa vain nousta päkiöilleen ja jättää hypyt sikseen. Kas kun se alaselälle kävi, koska muut valittelivat polviaan tunnin jälkeen.

Salilla oli 5-vuotissynttärit samaisena keskiviikkona ja tarjolla oli kakkua, kahvia ja kuplivaa. Samalla jaettiin kesäkampanjan palkinnot, ja minä sain pokata pullollisen kuplivaa, logosateenvarjon ja ilmaisen PT-tunnin kesän ahkerimpana salillakävijänä! Tämä antaakin taas pontta pyttyyn (vaikka salaa toivoin vuoden ilmaista liikuntakorttia, mutta sen sai sitten arpajaisissa joku muu).

Pukuhuoneessa oli lähtiessä ihastelevaa naislaumaa ja joku mainitsi tarvitsevansa apua "allien lähdettämisessä" ja minä heti neuvoin oman kikkani: Levypainosta tai giryasta molemmin käsin kiinni, esineen vienti takaraivon taa ja siitä nosto ylös ja taas pään taakse alas. Tepsii varmasti.

Esittelin omia "allejani" kun joku puuskahti että "missä sulla muka allit on". Huomasin sitten vasta itsekin että kappas,  ovatkin hävinneet miltei kokonaan ja tullut lihasta tilalle! Joku jo kehuikin, että käsivarret ovat solakoituneet, mutta minä sivuutin asian ihan turhana kehuna ja kohteliaisuutena. Ilmeisimmin kuitenkin jotakin on tapahtunut ja ojentajan jumppausta jatketaan 10 kg:n levypainolla samoin kuin hauista. Mitä ilmeisimmin käsivarsissa löytyi joku ihan "uusikin" lihas, sillä huitominen Bokwassa tuntui olkavarsissa.


Istuin viikolla hierontatuolissa lukemassa lehtiä kun edessäni venyttelyalueella ähelsi joku nainen selällään iso jumppapallo nilkkojensa välissä. Välillä hän pyyteli anteeksi puhinaansa ja sanoi jumppapallon pitelemisen, jalkojen nostamisen suorana ylöspäin jumppapallon kanssa ja pallon liikuttamisen puolelta toiselle tuntuvan todella vatsalihaksissa.


Homma näytti tältä ja vaikutti erittäin raskaalta vatsalihasharjoitukselta, joten minäkin kiinnostuin, varsinkin kun hän sanoi, että oli todella hankalaa pitää se pallo jalkojen välissä ja että se todella tuntui lihaksissa. Myös etureisissä.

Minulle tuli heti mieleen, että tuota pitää kokeilla! Pyysin jättämään maton ja pallon siihen ja kun hieronta oli loppu, menin kokeilemaan.

No eipä ollut temppu eikä mikään, joten vatsalihakseni lienevät suhteellisen hyvässä kunnossa. Tai siis siellä ON lihasta sentään! Jokohan "lankku" onnistuisi?

"Lankku". Tässä kun heiluttaa lantiota ylös ja alas niin pitäisi kohta sixpäkki näkyä.
Tässä muuten penkkidippi, joka on myös allien karkoituksessa todella hyvä.  Tämä olisi aika hyvä tehdä vaikka porrastasanteella, siis alaportaalla, mutta toistaiseksi en ole rohkaistunut sinne mennä jumppaamaan. Muu asukaskunta varmaankin ihmettelisi kovin.

Ainoa "negatiivinen" puoli tästä kuntoilusta lienee se, että olo on niin pirtsakka, että en tarvitse näköjään kovin pitkiä yöunia. Aamuisin on virkeä jo kukonlaulun aikaan, vaikka illalla hiukan valvoisikin.

torstai 19. syyskuuta 2013

Laiskurin putsari

Hankin puolivahingossa ihan mukiinmenevän laiskan ihmisen putsarin, eli Yves Rocherin SEBO SPECIFIC 2 in 1 - putsai-kasvovesikombon rasvoittuvalle ja sekaiholle (ja laajentuneille huokosille).

Koostumukseltaan putsari on aika löysää, mutta putsaa naaman ja meikit aika hyvin. Jos satut tulemaan uuvahtaneena illalla kotiin, tätä voi käyttää vaikka TV:tä katsoessa. Poisti silmämeikitkin aika hyvin, tosin en ole varma putsaustehosta jos todella hyvää vedenkestävää meikkiä suosii.

Jokatapauksessa ei ollut kallis ja toimii hyvin. Iho tulee puhtaan tuntuiseksi, ei jää mähmäiseksi, eikä kasvovettä tarvita. Saatan jopa ostaa uudelleenkin kun tämä pullollinen on käytetty.

2 in 1 -tuote ihon puhdistukseen. Kuvakulma hiukan hassu :)


Visiitti ortodoksikirkkoon ja omituinen bensajuttu + muuta

Heti ensiksi täytyy kertoa, että eräs ystäväni kertoi autonsa jättäneen hänen tielle. Moottori oli hajonnut, ja se tietystikin tiesi isoa laskua. MUTTA, kummallista kyllä hänen käyttämänsä 95E10 -bensan lisäksi tankista oli löytynyt DIESELiä, joka oli ilmeisimmin syyllinen moottorin hajoamiseen.

Tankki oli täytetty Nesteen huoltsikalla, ja Neste tutkii asiaa par'aikaa. Kunnes asia selviää, ainakin minä kierrän Nesteen asemat kaukaa (no, yleensä käynkin ABC:lla). Tämä vaan nyt tiedoksi teille kaikille autoileville lukijoille.

*****
Tänään R-klubimme kävi paikallisessa ortodoksikirkossa. Kuulimme opastuksen mukana ortodoksisuuden periaatteista, mikä oli ihan mielenkiintoista, varsinkin siksi, että meitä oli varsin monikansallinen porukka, mukana eri uskontokuntia edustavia. Esim. minä en tiennyt, että synnintunnustukset tehdään ortodoksiseurakunnassa samaan tapaan kuin roomalaiskatolisessa, mutta kirkoissa ei ole rippituoleja vaan papin kanssa jutellaan jossain rauhallisessa paikassa, vaikka sitten toimistossa.

Minusta tuollainen tapa tunnustaa syntinsä olisi hyvä luterilaisessakin kirkossa. Ainakin se auttaisi ihmisiä olemaan tasapainoisempia ja varmaan myös monelta alakulolta ja masennukselta vältyttäisiin. Siis tarkoitan, että se olisi mielenterveyttä tukevaa toimintaa.







Käynti oli hyvinkin valaiseva monelta eri kantilta, ja ainakin henkilökohtaisesti toivoisin, että voisimme tutustua myös muihinkin uskontoihin kuin kristinuskon eri haaroihin samalla tavalla. Klubissamme on kyllä eri kristinuskon suuntaukset edustettuna (roomalaiskatolinen, romainailaisortodoksinen, luterilainen, anglikaani, nämä nyt ainakin mainitakseni) sekä islam. Mahtaisiko ola liian radikaalia ehdottaa, että menisimme tutustumaan esim. paikalliseen juutalaiseen seurakuntaan?

Uskonto on kyllä toisaalta kaiken pahan alku ja juuri. Liekö mikään asia maailmassa, rahan ja kaiken muun vaihdon välineiden lisäksi, aiheuttanut niin paljon eripuraa ja sotia pitkin maailmaa.

*******************************************************************************

Bensajuttu on edennyt monien mutkien kautta, ja lukuisten kiemuroiden jälkeen tämä oli lopputulema:

* Nesteeltä oli saatu aivan oikeaa bensaa. Neste otti asian vakavasti ja tutki huolellisesti.
* VW Center Espoo oli haistellen todennut dieselin tankissani- VIRHEELLINEN HAJU (500 eur virhe!!)
* huoltolaskusta palautetaan tämä summa


Minun huomautukseni: Alkaa mennä usko näihin Volkkarinliikkeisiin.