sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Blogin ruokaohjeet

Meillä syötiin eilen bobotieta, kapmalaijilaisella reseptillä helposti syntyvää pataa jasmiiniriisin kanssa. Tästä tulikin mieleen koota blogin ruokaohjeet linkkeinä yhteen postaukseen.




Rakastan kapmalaijilaista ruokaa, joka on saanut vaikutteita intialaisesta, mutta ei ole niin mausteista ja suuta polttavaa, kuin intialainen ruoka voi olla. Tuskin tuntisin koko keittiötä, ellen olisi ollut siellä niin monta vuotta töiden takia. Enkä tietäisi sellaisenkaan etnisen ryhmän olemassaolosta, kuin "Cape coloured" (kliinisessä lääketutkimuksessa osa tutkimushenkilöstä kerättäviä demografisia tietoja on etnisyyden määrittäminen).

* Bobotie
* Malvavanukas

Malvavanukas on sellainen, jota britit kutsuisivat Sticky Toffee Pudding -nimellä. Ihanan toffeinen, lämmin ja mehevä herkku, joka on myös todella eteläafrikkalainen jälkkäri.

*****
Lisää etnoruokaa:

* Fish Pie - lohturuokaa Brittein saarilta

*****
Näin syksyllä kaikki kasvisruoat ovat kausiherkkuja. Olen yhä enemmän ja enemmän kallistumassa ruokailuissani "rehujen" puoleen, eikä siis ihme, että blogistakin näitä reseptejä löytyy. Nämä eivät siis välttämättä ole täysin vegaaneja, mutta kasvisvoittoisia kyllä.

* Lipstikka-juustokeitto
* Mausteinen maissikeitto

*****
Smoothiet:

* Vihreä minttusuklaasmoothie

*****
Brunssille:

* Samettinen savukalalaatikko
 
*****
Low carb (VHH) -osastoa:

* Hedelmämuffinsit


*****

Lisukkeita, jälkkäreitä ja muuta sälää:

* Kimchi  


*****

Dzinni leipoo:

2 kommenttia:

  1. Loistavaa että olet koonnut ruokaohjeita yhteen, kiitos! t. Eeva E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aina välillä kun tuli kyselyitä tyyliin "Joskus näin tällaisen ohjeen blogissasi...". Aiemmin en tägäillyt postauksia mitenkään deskriptiivisesti, mikä on harmi, mutta nyt olen yrittänyt koota kaikki tänne. Varmaan on monta ohjetta tosin missattukin :(

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!