perjantai 26. tammikuuta 2024

Viikonlopun ruokavinkki: Lohi-chowder Amyn tapaan (VHH)

Viime viikolla elelin lohikeitolla, ja harmitti, kun täällä ei saa kuin yhtä lajia perunaa joka on niin kiinteä lajike, että vaikka sitä kuinka keittäisi, se tuntuu aina kivikovalta. Pidän jauhoisemmasta perunasta, joka keitoissa saa jopa hieman hajota.

Ihanteellisin kalakeitto on minusta chowder-tyyppinen, sakea, voisi sanoa, että liki muhennosmainen. Parhaan Clam Chowderini olen syönyt USA:n länsirannikolla Connecticutin Newhavenissa. Siinä oli mm. pieniä kampasimpukoita kermaisessa keittopohjassa. 

Mutta mistäpä täältä mitään kampasimpukoita tai muitakaan mereneläviä löytäisi. Kaupan kalatiski on yleensä vajaan metrin levyinen kylmäallas, jossa on yleensä pohjalla pari pientä vakuumipakattua lohenpalaa - jos sitäkään.

Siispä mielikuvitusta kehiin, ja tein tämän keiton vähähiilihydraattisena versiona korvaten perunan kukkakaalilla, joka siihen sopikin hyvin.


Amyn Savulohi-chowder


1/2 isoa (todella) kukkakaalta tai yksi pienempi

porkkanoita maun mukaan pilkottuna 

nippu kevätsipulia tai 1-2 purjosipulia (ja nokare voita sipulin kuullottamiseen)

n. 2 1/2 dl kermaa tai enemmän

200 g kylmäsavulohta tai enemmän

1/2 - 1 pkt Koskenlaskija-sulatejuustoa (täältähän ei sellaista saa, mutta käytin puolitoista pakettia Milkanan mietoa ja kermaista sulatejuustoa, joka ei siis ole Koskenlaskijan veroista, joten tuo määrä on arvio)

jauhettua valkopippuria

tuoretta tilliä tai tuoreen timjamin lehtiä

(suolaa)


Pilko kukkakaali ja käytä kaikki lukuunottamatta puumaista ydintä. Lehdetkin voi siivuttaa ohuiksi siivuiksi puumaista tyveä lukuunottamatta. Pilko porkkanat. 

Keitä kasvikset minimaalisessa määrässä vettä (katso etteivät pala pohjaan - jos vesi kiehuu pois, lisää vesipannusta kiehuvaa vettä niin kypsyminen ei keskeydy).

Kuullota sillä aikaa voissa paistinpannulla hienonnettu sipuli. Varo ruskistamasta sitä. 

Kun kukkakaali-porkkanaseos on kypsän pehmeää, laita päälle lohisiivut ja sipulit ja kaada kattilaan kerma. Kuumenna. Lohi kypsyy tässä rytäkässä äkkiä. Lisää myös juusto ohuina siivuina, niin se sulaa nopeammin.

Sekoita ja mausta valkopippurilla. Kukkakaali saa sekoittaessa murustua, samoin kuin lohi, ja juuston pitää sulaa, eli älä anna kiehua enää tässä vaiheessa. 

Tarkista suola, lisää tilli/timjami, sekoita ja tarjoa.

Tämä keitto on vielä parempaa seuraavana päivänä, kun sen lämmittää.

Ohje on reilusti noin neljälle.


Tämähän ei tietenkään ole oikeata chowderia nähnytkään, mutta sanonpa vaan, että harvinaisen hyvä soppa tämäkin on.

3 kommenttia:

  1. Nauratti. Niin totta tuo kaupan kalatiski kuuden tunnina ajomatkan päässä Pohjanmerestä meilläkin.Saksan suurin kalasatama onkin Frankfurtin lentoasema (Flughafen). Näin kerran TV-raportin siitä.
    Guten Appetit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tosiaan! Heh, Frankfurtin lentokenttä...

      Pienenä kuriositeettina voin kertoa, ettei Irkuissakaan paljoa kalaa ollut tarjolla, vaikka sitä rannikkoviivaa riitti. Pyydetty kala ilmeisimmin meni Manner-Euroopan markkinoille pääasiassa.

      Poista
    2. Pakko laittaa vielä linkki yhteen vanhaan postaukseen. Irlannissa työpaikkaruokalassa ei koskaan ollut kalaa, paitsi jos hyvin sattui, perjantaisin, jolloin en yleensä ollut toimistolla (ma ja pe olivat yleensä poikkeuksetta etätyöpäiviä minulla). Kalaa siis odotin aina kieli pitkällä: https://dzinninajatuksia.blogspot.com/2019/11/niitanaita-irlanti-osa-i.html

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!