tiistai 16. tammikuuta 2024

Hourglass

Hourglass Ambient Lightning -viimeistelypuutereita on kehuttu joissain blogeissa, joten halusin minäkin kokeilla. Näistä on olemassa matkaversiot ja kun viime vuoden puolella oli Black Friday -alennuksia, nappasin niistä kokeiluun kaksi.



Kokeiluun valikoitui keltapohjainen Diffused Light ja punapohjainen Dim Light.

Itse asiassa nämä muistuttavat hiukan aiemmin hankkimaani Narsin viimeistelypuuteria, josta kirjoitin aiemmin täällä. Näitten Hourglassin puuterien kanssa oli ensin ihan sama "keisarin uudet vaatteet" -fiilis, ja mietin, että onko niillä mitään virkaa. 

Loppujen lopuksi, kyllähän tämä puuteri häivyttää ihon virheitä hiukan (tai sitten se vaan näyttää niin tekevän, kun on pimeä aika), mutta voin sanoa, että ilmankin olisin pärjännyt. Ei tämä nyt niin huikean loistava ole. Eikä ainakaan ainutlaatuinen.

Tuo keltaisempi sävy käy hiukan korostusväristä poskipäillä, eikä tosiaan ainakaan näin pimeänä aikana loista liikaa. Mutta tuo punertavampi, en oikein tiedä, missä käyttäisin, sillä se on aika tumma. Se on myös hämmentävän punertava verrattuna kuvaan pakkauksessa ja netissä.

Tässä molemmat paksuina raitoina kämmenselällä, punertava Dim Light ja kellervä Diffused light alempana.

Nyt jos vertaillaan tätä sitten Guerlainin Météorites -puutereihin (aiemmat postaukset niistä täällä ja täällä), niin saattaa olla, että tuo Guerlainin puuteri tekee hieman kiiltävämmän pinnan ihoon. Sanon, että saattaa, sillä nyt talvella on täälläkin aika huono luonnonvalo kuvata mitään, joten voi olla, että kuvittelen vaan.

Koska Suomessa näistä ei liene testereitä saatavilla missään kivijalkaliikkeessä, suosittelen etsimään kaupan, joka myy Sisleytä. Sisleyllä nimittäin on hyvin samanlainen puuteri, Blur Expert, jota saa kahta eri sävyä. Kokeilemalla sitä, saa kösityksen siitä, miten nämä Hourglassin puuterit pelittävät

Kävin ennen joulua Turussa Wiklundilla ostamassa uutta puuteria, ja myyjä suositteli sitä minulle, mutta koska olin jo hankkinut nämä Hourglassin puuterit, en halunnut saman tapaista vaan mattaavan kivipuuterin. Siitä lisää omassa postauksessaan.

2 kommenttia:

  1. Mun tekisi mieli kokeilla näitä mutta melko varma olen etten tykkäisi. Mä en vaan ymmärrä kuka haluaa korostaa ihohuokosia ja kiiltävää naamaa valmiiksi kiiltävällä puuterilla :) nättejähän nämä on mutta mattaa sen olla pitää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärrä minäkään. Tässä on tosin aika maltillisesti kiiltoa, mutta silti...

      Kannattaa tosiaan käydä testaamassa se Sisleyn puuteri, ainakin Sokokset niitä myyvät. Se on hyvin samantapainen kuin tämä Hourglassin puuteri.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!