lauantai 6. tammikuuta 2024

Kolmen kuninkaan päivä ja "tähtilaulajat"

Tänään on loppiainen, eli kolmen kuninkaan päivä (das Dreikönigsfest, Epiphany). Se on pyhäpäivä joissain Saksan osavaltioissa, mutta ei täällä NRW:ssa. 

Loppiaisen yleisestä taustasta voit lukea lisää täältä.

Kuva: Wikipedia

Jokainen tuntee Suomessa Tiernapojat, jotka yleensä liittyvät Suomessa varsinkin joulun ja sen aluspäivien joulukuvaelmiin ja juhlintaan.

Täällä Saksassa taas vastaava, eli "Tähtilaulajat" (Sternsinger) kiertävät 27.12.-6.1. välisenä aikana talosta taloon. Hämmästyin eilen illalla, kun alaoven kelloa rimputeltiin ja kun vastasin ovipuhelimeen, sieltä kuului iloista lasten pulinaa. En muistanut koko juhlapäivää.

Päästin sisään ja menin katsomaan ala-aulaan, mitä oikein tapahtuu. Sinne kerääntyi muutama muukin rakennuksen asukas.

Tämä "tähtilaulaminen" juontaa juurensa 1500-luvulle, ja lauluporukka on tietystikin pukeutunut kolmeksi kuninkaaksi (+ se Beetlehemin tähti johdossaan). 

Nämä tähtilaulajat keräävät nykyään rahaa hyväntekeväisyyteen (unohtui eilen kysyä, mihin, mutta kaipa ne killingit hyvään tarkoitukseen menevät). Saksassa näitä laulukiertueita alettiin käyttämään hyväntekeväisyystarkoituksissa vuonna 1959.

Käyntinsä jälkeen he merkkaavat liidulla talon oven seuraavasti:

Kuva: iamexpat.de

Voisi luulla, että C, M ja B tarkoittavat noita kolmea alkuperäistä kuningasta (Caspar, Melchior ja Balthasar), mutta ei, se tarkoittaa "Christ Mansionem Benedict", eli "Kristus siunaa tätä taloa". 

Vuoden 2024 kirjoitusmuoto olisi: 20*C+M+B+24, jossa tähti (*) edustaa Betlehemin tähteä ja kolme ristiä (+) edustavat pyhää kolminaisuutta: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Idän tietäjien (viisaiden, die Weisen) nimiä ei koskaan mainita Raamatussa, vaan ne ovat peräisin kuudennen vuosisadan roomalaisesta kirkosta (latinalaisesta) perinteestä. Numero kolme on otettu mainituista lahjoista: kulta, suitsuke ja mirha (Gold, Weihrauch, Myrrhe); Raamattu ei koskaan mainitse kuinka monta tietäjää tuli Betlehemiin.

Lähde (vapaa käännös ja pieni muokkaus)

En ole vielä käynyt katsomassa, saiko meidän rakennuksemme tämän siunauksen, mutta enköhän käy kaupassa jossain vaiheessa tänään joten silloin se selviää, kunhan muistan katsoa...

Mitä tulee ruokapuoleen täällä Saksassa loppiaisena, täällä syödään kuningaskakkuja, kolmen kuninkaan kakkuja. Pitääkin piipahtaa leipomossa tänään kauppareissulla katsomassa, jos sellaisen saisi kaffeen kanssa. 

Näitä muuten on tarjolla myös muualla, kuten esim. Ranskassa (Galette de Rois), Itävallassa, Espanjassa (Rosco de Reyes) ja Sveitsissä.

Kuva: Wikipedia

Nämä kuningasleivonnaiset voivat olla lehtitaikinaa tai - kuten täällä, hiivalla kohotettua "pullataikinaa", jossa on kuivattuja hedelmiä (resepti). Usein niihin laitetaan joku pieni yllätys (kolikko, kuivattu papu tai pieni figuriini - usein Jeesuslasta kuvaava) sisään, ja se, joka tämän yllätyksen viipaleestaan löytää, saa rutkasti onnea kyseiseksi vuodeksi - tai olla sen päivän etuoikeutettu kuningas tai kuningatar!

Mukavaa loppiaista!

EDIT: Unohdin sanoa, että monissa kreikkalaisortodoksisissa maissa tämä päivä on se varsinainen joulu. Mutta se on taas eri stoori.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!