keskiviikko 24. tammikuuta 2024

Iällä ei ole merkitystä, ellet satu olemaan juusto tai kallis punaviini

Satuin törmäämään hauskaan artikkeliin iästä ja ikääntymisestä. Alkuperäinen artikkeli löytyy täältä, ja poimin sieltä joitain kiinnostavia juttuja.

Kuvakaappaus: IMDb.

Kyse on siis amerikkalaisesta TV-sarjasta, jota esitettiin Suomessakin aikoinaan, ja se kuvattiin alunperin vuosina 1985-1992 (lue lisää täältä). 

Tuossa ylimpänä linkitetyssä artikkelissa on kuva, joka on kiertänyt myös Facebookissa, mutta en sitä huomannut sieltä bongata. Kuvakaappaus on siis referoimastani artikkelista.


Hassua, että nämä naiset ovat kuvan ottohetkellä tismalleen saman ikäisiä, eli 51-vuotiaita. Muoti ja hiustyyli ovat tosin erilaiset, ja ehkä JLo on myös hoidattanut kasvojaan ja ihoaan tavoilla, jotka eivät aikoinaan olleet saatavilla.

50 vuoden päästä JLo varmaan näyttää aikalaisten silmissä vanhalta, ja takuulla vanhanaikaiselta, luulen minä. Siis tässä kuvassa, koska ajat muuttuvat.

Silloin saattaa olla muotia vaikkapa siilitukka naisilla, mistäs sitä koskaan tietää. 

Monasti ajatellaan, että vanhetessa kaikki menee alaspäin kuin lehmän häntä, mutta eihän se niin ole. Vaikka painovoima voi viedä piirteitä alaspäin, niin keskimäärin psyykkisesti elämä menee parempaan suuntaan.

Pystymme säätelemään tunteitamme paremmin, ymmärryksemme on kasvanut, on enemmän rauhaa ja positiivisia tunteita.

Tärkeintä onkin keskittyä siihen, mitä ikä antaa, eikä siihen, mitä se ottaa pois. Tutkimusten mukaan ihmiset, jotka suhtautuvat positiivisesti vanhenemiseen, elävät yleensä pidemmän ja terveellisemmön elämän kuin ne, joilla on negatiivisia ajatuksia ikääntymisestä.

Artikkelissa on kerrottu myös tutkimuksesta, jossa oli noin 14 000 yli 50-vuotiasta osallistujaa, ja loppupäätelmä oli, että vanhenemisensa hyväksyvillä ihmisillä oli 43% pienempi mahdollisuus kuolla neljän vuoden seurannan aikana. Heillä oli myös pienempi riski sairastua esimerkiksi diabetekseen, aivohalvaukseen, syöpiin ja sydänsairauksiin, ja heillä oli parempi kognitiivinen toimintakyky. He myös osallistuivat paremmin kaikkeen fyysiseen toimintaan, kärsivät harvemmin unihäiriöistä tai yksinäisyyden tunteista tai masennuksesta ja he tunsivat myös elämänsä olevan merkityksellistä.

Harvardin yliopiston psykologian professori Ellen Langer teki aikoinaan mielenkiintoisen Counterclockwise-nimisen tutkimuksen (lue lisää täältä ja täältä).

Lyhyesti: Joukko 7-80 -vuotiaita miehiä vietiin hotelliin, jossa ympäristö oli muutettu muistuttamaan 20 vuoden takaista. Ruoka, musiikki, lehdet, TV-ohjelmat...kaikki oli kopioitu tuolta ajalta. Myös miehiä käskettiin käyttäytymään, kuin he olivat käyttäytyneet tuolloin.

Kokeilu kirjaimellisesti käänsi kelloa taaksepäin, sillä hämmästyttävästi esimerkiksi miesten kunto ja jopa kuulo parani pienessä ajassa.

Kuten Becca Levy kirjoittaa aiheesta kirjassaan Breaking the Age Code seuraavaa (vapaa käännös):

"Sukupuolta, tuloja, sosiaalista taustaa, yksinäisyyttä tai toiminnallista terveyttä tärkeämpää on se, mitä ihmiset ajattelivat tai  lähestyivät ajatusta vanhuudesta.

Osoittautui, että ikäuskomukset voivat varastaa elämästäsi, tai lisätä elämääsi lähes kahdeksan vuotta. Toisin sanoen nämä uskomukset eivät asu vain päässämme. 

Paremmassa tai sitten huonossa mielessä ne mielikuvat, jotka ovat kulttuurimme aiheuttamaa, olipa kyse sitten katsomistamme TV-ohjelmista, lukemistamme asioista tai nauramistamme vitseistä, muodostuvat ne kaikki yhdessä käsikirjoituksiksi, joita näyttelemme.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!