keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Vähän tyyriimpää meikkausta

Aina kun peitevoiteista puhutaan, mietin, onko hyvän peitevoiteen pääominaisuus se peittävyys, vaiko ehkä se, että se on oman ihon sävyn mukainen. Varsinkin silmien alusille laitettaville voiteille on omat vaatimuksensa.

Omasta mielestäni parhaiten silmien alla menestyy ohut, kuitenkin pigmenttipitoinen, omaan sävyyn sulautuva ja mielellään valoa heijastavia pigmenttejä sisältävä voide, joka mielellään saa olla myös kosteuttava.

Siinäpä sitä on vaatimusta kerrakseen.

Allures ja muutamassa muussa ulkomaisessa naistenjulkaisussa kehuttiin Chanelin Sublimage Le Correcteur Yeux - peitevoidetta. Hmm... Chanelia ei taida enää saada Suomesta mistään kivijalkakaupasta?

Uteliaisuuttani tilasin sen sitten Chanelin EU-nettisivuilta. 105 e, ja yli satasen ostoksille oli ilmainen kotiinkuljetus + kaksi kosmetiikkanäytettä. Niistä myöhemmin lisää.



Voide toimitettiin puuvillakankaisessa pussukassa (ja tietty Chanelin mustavalkoisessa laatikossa) kotiovelle. Sävyksi oli valikoitunut se kaikista vaalein, eli numero 02, joka oli netistä välillä loppukin.

Ensivaikutelma ei ollut vielä ihan niin päräyttävä kuin tämän hintaluokan tuotteen kanssa olisi voinut kuvitella. Purkki on muovia ja raskas. Mukana oli miltei paperinohut, halvanoloinen muovispaatteli ja pieni sivellin, jonka harjakset vaikuttaisivat olevan ihan jotakin aitoa karvaa.

Sävy tuntui ensialkuun kittimäisen vaalealta ihollani, ja kävi mielessä, että olisiko sittenkin pitänyt ottaa hiukan tummempi. Toisaalta silmänalusille sen pitääkin olla vaaleahko.



Olen tässä makustellut tätä voidetta nyt jonkin aikaa. Se sisältää kosteuttavia aineita ja vaniljavettä, joskaan minulla ei ole aavistustakaan, mikä hyöty tuosta viimeksimainitusta on. Virallisesti se Chanelin mukaan toimii antioksidanttina. Tuoksua se ei voiteeseen anna, tai sitten nokkani on tällä hetkellä niin tukossa, etten sitä haista.

INCIstä poimin lisäksi mm. glyseriinin, auringonkukkaöljyn ja seetriuutteen (??!).

Olin edelleen sitä mieltä, että sävy on väärä, ihan liian valkoinen, vaikka koostumus voisikin olla ihan hyvä, eikä mitenkään kuivattava. Sitten jonkin aikaa tätä käytettyäni tajusin, että sitä tarvitaan vain aavistuksen verran, jolloin se sitten sulautuukin ihoon. 

Nyt se alkoikin sitten näyttää heti paremmalta. Oikeastaan ihan hyvältä.

Oliko se sitten hintansa väärti? Purkissa on 10 g voidetta, joka on jo kohtalaisen paljon ja siitä todellakin riittää, kun sitä säästeliäästi käyttää. Toisaalta mietin, että onko se kuitenkaan parempaa kuin tuo halpispeiteaine, josta täällä aiemmin kirjoittelin? Siinäkin on sentään jotakin hoitavaa (kosteuttavaa), eli glyseriiniä ja C-vitamiinia.

Plussana tuossa edullisessa voiteessa oli todella ihooni sopiva sävy, jota lähemmäksi omaa ihoa ei varmaan edes pääse (Light).

Pitkän tuumauksen jälkeen sanoisin, että kääntyisin tässä kuitenkin tuon edullisemman tuotteen puoleen.

tiistai 29. marraskuuta 2022

Jotakin pientä Lidlistä

Menin sitten ostamaan Lidlistä jotain leivontajuttuja, ja pitihän siellä katsastaa se kosmetiikkapuolikin, kuten aina. 

Sinne oli tullut kynsilakoista uusia talvisävyjä, ja vaikka en mitenkään olisi tarvinnut enää yhtäkään lakkapulloa, kiusaus oli liian suuri ja ostin kaksi ihanan sinistä, helmiäisenhohtavaa. Ehkä lakkailen niillä pari kertaa ja annan lähipiirin nuorille neideille ne eteenpäin. 

Nämä ovat omalla tavallaan hyvin talvisia sävyjä, ja piti kuvata ne tänään myös lumihankea vasten, mutta hämärä yllätti. Jos saan ne huomenna kuvattua niin laitan kuvan tänne.


Silmiin osui tällainen Cien-merkin Eternal Orquid - silmänympärysvoide. Tai geeli. Kaunis pakkaus ja purkki, vaikka en pakkauksista ja purkeista yleensä vouhotakaan, elleivät ne ole jotenkin erityisen huonoja tai epäkäytännöllisiä.

Samaa sarjaa oli tarjolla muitakin tuotteita, eivätkä nekään maksaneet paljoa. Olisiko tämä ollut hiukan yli kolme euroa? Ei tullut otettua kuittia.


INCI näytti ihan hyvältä. Hyaluronihappoa, glyseriiniä, peptidejä ja elastaania, muun muassa. Jotkut sanovat hydrolysoidun elastaanin vaikuttavan samoin kuin kollageenin ihonhoitoaineissa, eli siis kosteuttavan. Kumpikaanhan ei siis voi lisätä ko. aineen määrää ihon rakenteessa, siis ulkoisesti käytettynä - eikä tosin sisäisestikään. Tätä elastiiniasiaa pitäisikin hiukan kaivella lisää.

Minä kyllä pidin tätä silmänympärysgeeliä tällä hinnalla suorastaan löytönä, koska ihollakin se tuntuu miellyttävältä, etenkin meikin alla.

sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Kuusi paprikaa ja kolmen päivän kokkausralli

Kaikki alkoi siitä kun viime viikolla en kiireisen työpäivän takia lähtenyt kauppaan. Tilasin Woltilla kauppakassin ja ostoksiin piti tilata yksi kahden paprikan valmispakkaus, mutta niitä tulikin vahingossa kolme.

Mutta ei se mitään, ne vaan piti piilottaa kolmen päivän illallisiin. Tässä vinkkiä ruoista, vaikka en tapani mukaan kovin tarkkoja ohjeita pysty antamaan, vaan summittaiset. Niilläkin pitäisi onnistua hyvin. Ohjeet ovat per kaksi syöjää ja joka päivän ruokaan on piilotettu kaksi paprikaa.

Aikomus oli siis tehdä vuohenjuustokanaa paprikapedillä, ja sitä ensimmäisestä satsista tulikin. Tarvittiin siis myös yksi iso broilerin rintafile ja pieni pala vuohenjuustoa ja hunajaa/paksua tummaa balsamicoa. Yksi keittiön työtasolla pyörinyt tomaattikin hulahti pannuun.
Kuva Manfred Richter Pixabaystä
Vuohenjuustoa ei tarvita kuin sellaiset kaksi puolen sentin - sentin siivua. Käytä mieluummin sitä vuohenjuustoa, joka on paksummissa pötköissä ja rakenteeltaan murenevampaa.

Aloita poistamalla paprikoista siemenkota ja suikaloimalla ne. Laita hiukan (oliivi)öljyä pannulle ja paistele suikaleita siinä. Sipuliakin saa laittaa sekaan, mutta tähän laitoin sen jauheena (+valkopippuria ja suolaa).

Yksi tomaattikin meni mukana.

Kun paprikat ovat kypsyneet tarpeeksi, laita mausteiden lisäksi sekaan hiukan hunajaa tai sokerikin käy. Laita paprikat syrjään odottamaan ja käy broilerinfileen kimppuun.

Halkaisin fileen kahteen litteään palaan ja paistoin ne pannulla. Jos käytät samaa pannua kuin paprikoiden paistoon, pese se ensin kuumalla vedellä saadaksesi karamellisoituneiden paprikoitten jämät pois, tai käytä runsaasti oliiviöljyä niin kananpalat eivät tartu kiinni. Paista filepalat kypsiksi ja mausta ne suolalla ja pippurilla. 

Vinkki: Jätä kana ja vuohenjuusto pois, ja paista sen sijaan paprikoiden päälle halloumisiivuja. Käytä balsamicoa tai hunajaa kuten alkuperäisessä ohjeessa. 

Laita lautaselle ensin paprikaseosta, sitten päälle broilerifilepala ja koko komeudelle siivu vuohenjuustoa jonka päälle valutat joko hunajaa tai paksua balsamicoa. Minun annokseni oli vielä uunissa hiukan aikaa, jolloin juusto hiukan suli, ja myöhemmin illalla töistä tulleen miehen annos käytettiin mikrossa ennen syöntiä.

*****
Koska ostamassani pakkauksessa oli kaksi kananfilettä ja tuohon ylläolevaan oli mennyt vain yksi halkaistu, oli vielä toinen jäljellä seuraavaa päivää varten. Pilkoin sen ja laitoin aamulla marinadiin, johon tuli suolaa, rakuunaa, valkopippuria, sipulijauhetta ja tilkka soijakastiketta.

Fileen lisäksi tarvittiin myös purkki kermaa. Siitä syntyi broilerikastike riisille.

Sitten taas aloitettiin suikaloiduista paprikoista, joita tähän, kuten edelliseenkin ruokaan tarvittiin kaksi.

Kun paprikasuikaleet ovat tarpeeksi kypsiä, lisää sekaan broilerisuikaleet ja paistele niitä hetki. Kaada sekaan kerma ja hauduta. Olen muuten tehnyt tätä kookoskermastakin ja hyvää tulee siitäkin.

Tarkista maku, lisää suolaa ja pippuria (ja muita mausteita) tarvittaessa. Rakuuna saa maistua tässä soosissa.

Huuhdo ja keitä riisi (basmati- tai jasmiiniriisi ovat parhaita) pakkauksen ohjeen mukaan (1 osa riisiä + 2 osaa vettä - tässä satsissa siis riisiä 1 1/2 dl ja siitä jäi huomiseksikin). Tarjoile kuten alla. Tomaatit voi tietty jättää poiskin.


Koska riisiä jäi vielä iso kourallinen, piti se ja viimeiset kaksi paprikaa upottaa vielä seuraavan päivän ruokaan.
*****
Näihin täytettyihin paprikoihin tarvitaan siis taas ne kaksi paprikaa puolitettuina ja siemenkota poistettuina. Laita ne uunikulhoon.

Sekoita keitetyt riisit (jota siis oli iso kourallinen) ja 200 g jauhelihaa + n. 100-150 g juustoraastetta. mausta seos valkopippurilla, sipulijauheella ja suolalla. Taisin laittaa hiukan chipotleakin, eli savupaprikajauhetta. 

Täytä seoksella paprikanpuolikkaat. Paista 200 C uunissa kunnes kypsää (eli paprikat pehmenneitä, jolloin yleensä jauhelihakin on kunnolla paistunut). Lisää paistamisen loppuvaiheessa päälle vielä juustoraastetta.
Tämä katosi parempiin suihin niin liukkaasti, etten ollut ehtiä kuvaa ottaa.

perjantai 25. marraskuuta 2022

100 vai 72 tuntia?

Kirjoittelin aiemmin täällä Cliniquen Moisture Surge -voiteesta, jonka lupaus on kosteuttaa ihoa jopa 72 tuntia. 

Hankin purkin ollessa tyhjentymässä myös Moisture Surge -tuoteperheen  100H Auto-Replenishing Hydrator -voiteen. Tai se on oikeastaan kyllä geeli, mikä hiukan hämmästytti. Tai ehkä ei sittenkään.


Näillä kahdella tuotteella on eroa; toinen lupaa 72 tuntia kosteutusta ja toinen 100 tuntia. Näissä on muitakin eroja, ja aika isoja sellaisia. Sen näkee ihan kokeilemattakin.

72-tunnin voide on siis oikein (tuhtia) voidetta, mutta tuo 100-tunnin voide taas vetisempää geeliä. Katsotaanpa sitten näiden voiteiden eroja, siis muitakin kuin rakennetta...

72-tunnin voidetta suositellaan kuivalle ja erittäin kuivalle iholle ja kuivalle sekaiholle. Tarkoittaisikohan tuo viimeinen pintakuivaa sekaihoa, sillä en oikein ymmärrä, miten sekaiho voi oikeastaan olla kuiva. Siis rasvaisemmat ihotyypit puuttuvat listasta.

100-tunnin geelivoidetta taas suositellaan rasvaiselle ja kuivalle sekaiholle, rasvaiselle, erittäin kuivalle ja kuivalle iholle. 

72-tunnin voiteessa on mm. hyaluronihappoa, cicaa eli tiikeriruohoa, aktivoitua aaloevettä (mitäköhän sekin oikein on...aaloeveden tiedän, mutta miten se "aktivoidaan" jää minulle kyllä täysin pimentoon -> mainosmiesten höpötyksiä lienee) ja kofeiinia. 

Tässä samassa voiteessa on "Auto-Replenishing Lipid Filler" -teknologia, joka mainostekstin mukaan hyödyntää tätä "aktivoitua" aaloevettä ja kofeiinia käynnistääkseen "ihon sisäisen kosteuslähteen, jotta iho voisi jatkuvasti kosteuttaa itse itseään". Kiinnostaisi tietää, mikäköhän tällainen ihon "sisäinen kosteuslähde" mahtaa olla? Toistaiseksi käsittääkseni ihoon (siis sen "kosteuteen") voi vaikuttaa sisältäpäin ainoastaan esim. hyviä rasvoja syömällä, ja ruokavaliolla yleensäkin. Lue aiemmin postaamani kollageenijuttu täältä.

Edellämainittu "teknologia" hyödyntää kolmentyyppisiä lipidejä vahvistamaan ihon suojakerrosta ja lukitsemaan kosteuden ihoon. No tämä oli jo järkeenkäyvempää tekstiä, vaikka en kyllä tiedä, mitä lipideillä on tekemistä kofeiinin ja "aktivoidun" aaloeveden kanssa, kuten tuolla ylempänä annetaan ymmärtää.

100-tunnin geelivoide taas on öljytön ja sisältää "Aloe Vera bio-fermentiä", joka siis lienee fermentoimisen eli käymisen avulla pilkottua aaloen solunestettä (vai miksi sitä sanotaan). Orgaanisen (tai biologisen, luonnollisen) aineen fermentoiminen lienee aina "bio", mutta tuossa se lisäys kaiketi saa ainesosan kuulostamaan entistä hienommalta.

Lisäksi mainostetaan, että "kevyt ja öljytön koostumus kosteuttaa ihoa jopa 10 kerroksen syvyyteen asti". Ihossa on muuten vain kolme kerrosta, joten olisi kiva tietää, mitä nämä 10 kerrosta ovat ja miten ne on laskettu.

Niin, ja siinä on hyaluronihappoa myös. Molemmissa voiteissa on myös glyseriiniä, mikä on tietty hyvä juttu.

Pidän kovasti molemmista tuotteista, joten älkää ymmärtäkö väärin tätä mainostekstien kritisoimista. Inhoan vaan sitä, että asioita yritetään sokerikuorrutella joskus jopa ihan harhaanjohtaviksi. Hienolta kuulostavat termit eivät avaudu kaikille, ei myöskään minulle. Mutta siksipä niitä käytetäänkin, ilmeisesti.

Tuo 100-tunnin voide tekee kyllä ihon silkinsileäksi, mutta yöksi sen päälle tarvitaan tuota toista. Se ei minun sekaiholleni riitä sellaisenaan.

Päivällä tuon geelivoiteen ylle saa hyvin meikin, mutta päivän mittaa ihoa alkaa kiristellä. Koska sain juuri loppuun ison tuubin tuota täälläkin mainostamaani XyliDermiä, en voi olla vertaamatta siihen. Valitettavasti tämän 100-tunnin geelin häviöksi.

keskiviikko 23. marraskuuta 2022

Cavallin laukut

Roberto Cavalli on italialainen muotisuunnittelija, jonka brändi on ehkä enemmän tunnettu vaatteista ja eksoottisista printtikuvioista kuin esimerkiksi parfyymeistaan ja käsilaukuistaan. Mitä vaatteisiin tulee, Cavalli oli muuten hiekkapestyjen farkkujen keksijä 😉. 

Katsastetaanpa kaksi Cavallin laukkua tänään.

Omistan siis kaksi Cavallin nahkalaukkua, jotka hankin Sveitsin-vuosinani Fashionettesta. Molemmat ovat pehmeää norsunluunväristä nahkaa.



Nuukuuden yllättämänä ostin ensin tämän pienemmän. Siinä on muuten kaksinkertainen kerros nappanahkaa, sillä reikäkuvion alla on toinen nahkakerros. 

Laukusta saa olkahihnan irti ja sitä voi kantaa pienemmästä kahvasta. Laukun suulla on magneettinappikiinnitys. Sisällä on vetoketjulla suljettava tasku pikkuesineille.



Tykkäsin tuosta pienemmästä niin paljon, että piti saada myös tämä suurempi malli. Ihan samalla tavalla tämä on kaksinkertaista ja pehmeää nahkaa, ja siinä on pienemmät kahvat ja irroitettava olkahihna. 

Sisällä on kumpiakin laukun kylkiä pitkin menevät vetoketjulla suljettavat "osastot", ja niiden keskellä yksi iso avoin, joka voidaan sulkea magneettinapilla varustetun nahkaisen läpän avulla. Hyvin kätevää!

Hyvin ainutlaatuisia laukkuja siinä mielessä, etten ole ikinä nähnyt kunnon nahkalaukkuja, joissa päällinen olisi tällaista "nahkapitsiä". Minusta nämä ovat aika ihania.

tiistai 22. marraskuuta 2022

Lisää kummallisia elämänkiemuroita

Talvi se tulla tupsahti tänne Turkuunkin, ja aina sama revohka näitten auton talvirinkuloiden kanssa. Ihan kuin se lumi tulisi täysin yllättäen tähän vuodenaikaan. Sain kuitenkin ne donitsit vaihdatettua (liikkeessä oli hiukan ruuhkaa), mutta se homma ja kaupassakäynti veikin sitten parhaalle päivänvalolle tarkoitetun kosmetiikankuvaussession, joten piti saada jokin muu aihe tälle päivälle. Siis...

Muistatteko, kun kerroin täällä uusista työkuvioistani? Tai pitäisikö sanoa elämänkuvioista, sillä vaikuttaa se paljon muuhunkin. Parisuhde tosin kyllä pysyy ennallaan 😄. Kuten myös koti (tai kodit) Suomessa.

Allekirjoitin sitten Saksan vuokrasopimuksenkin, ja päivät tämän hetkisessä firmassa alkavat olla luetut, sillä aion olla lomalla joulukuun viimeisen viikon.


Uudessa työpaikassa näyttävät odottavan minua innolla. Yhteyttä pidetään miltei joka päivä jonkin asian tiimoilta. 

Tuleva pomoni olisi halunnut minun osallistuvan jo nyt joihinkin palavereihin, mutta kun minulla on nykyisessä työsopimuksessa klausuuli, jonka myötä en saa tehdä hommia sen sopimuksen voimassaoloaikana muille firmoille. Sitä kunnioitan.

Toissaviikolla hän soitti minulle:

- Onko sinulla heti aikaa? Huomasitko, että meillä on paikka auki?
- [minä] Ai, öh joo... Ei, en huomannut [no en kai minä työpaikkailmoituksia lue, kun just työpaikan sain!]
 
[selaan äkkiä nettiä, ja niinpäs onkin, paikka auki]

- Aloitamme haastattelut tänään, ja olisi tietysti hyvä, jos sinäkin osallistuisit, mutta koska sanoit, ettet voi, kyselisin sitten neuvoa.
- [minä olen yhtenä kysymysmerkkinä] Niin?
- Siellä on kolme kollegaasi hakemassa, tai ainakin luulen, että tunnet heidät.
- [olen vielä suurempana kysymysmerkkinä] Ahaa, ohhoh, voitko sanoa, keitä he ovat?
- [luettelee kandidaatit ja vielä muutkin, jotka voisivat tulla kysymykseen paikkaa täytettäessä] Kenet näistä katsoisit sopivimmaksi?
- Onpas hankalaa... Rachelle olisi ainakin varsin aktiivinen. Hän on tosin aika nuori ja kokematon.
- No sinä saisit sitten opettaa häntä!
- Saanko miettiä asiaa hetken, ja sitten soittaa?

Ei nyt kyllä huvittaisi ruveta ketään ihan keltanokkaa koutsaamaankaan.

Laitoinkin sitten meiliä kun kokous tässä päässä venyi, enkä päässyt soittamaan. Meilin loppuun laitoin, että "tehän sen päätöksen siellä teette". Vastaus tuli heti: "mutta se ihminen tulee sinun tiimiisi!".

Aha. Kiva nyt sitten nähdä, kuka näistä on valittu, vai onko otettu joku muu kuin yksi näistä kolmesta. Haluaisin vähän kokeneemman kuin Rachelle, vaikka hän hyvä tyyppi onkin.

Jotenkin kummallinen olo ollut nyt viime päivinä, kun on ollut töissä tekemisissä noiden kolmen kandidaatin kanssa, eikä saa hiiskua asiasta. Olisin mielelläni vähän kysellyt. Niin, ja he eivät tietääkseni tiedä vielä lähdöstäni, eikä varsinkaan siitä, minne olen menossa.

*****
Selvisi sekin, miksi nämä ihmiset Irlannista ovat ko. paikkaa hakeneet. Minulla on ollu töissä kiirettä ja ns. "kuulo poissa" näiden firman uudelleenjärjestelyjen suhteen. Minua kun ne eivät enää koske.

Irlannin toimistolta siis siirretään töitä muualle, eli käytännössä koko minun tiimini siirtyy muihin maihin, tai siis heidän työnsä siirtyvät. Ymmärrettävistä syistä ei kukaan näytä innosta piukeana olevan muuttamassa Intiaan.

Kokonaista kolmanneksen työpaikat ovat siis uhattuina, ja se on siis paljon, kokonaishenkilömäärästä. Hiukan ylikin kolmanneksen.

Olin minäkin sydänjuuriani myöten järkyttynyt, kun kuulin. Siis muun porukan puolesta.

Irlannissa on muutenkin menossa jotakin kumman kiehuntaa suurissa firmoissa, kuten Facebook (tai Metahan se nykyään on).

Työkaverit tietty ovat aika ankeissa tunnelmissa. Minä en myötätunnosta huolimatta voi olla ajattelematta, että ei olisi parempaan saumaan voinut sattua tämä uusi työkuvio. Niin rasittavaa kun se osin taas onkin raahata luunsa ulkomaille uusiin haasteisiin.

Kuukausi vielä, ja viimeinen työpäivä tässä firmassa koittaa.

sunnuntai 20. marraskuuta 2022

Probiootteja iholle

Probiootit ovat eläviä mikro-organismeja, mikrobeja, jotka liitetään yleensä lähinnä suoliston hyvinvointiin. Aika uusi asia on törmätä probiootteihin kosmetiikassa.

Tässä olikin aihe, mitä piti hiukan kaivella lisää. Kaikki lähti itse asiassa tästä Vichyn seerumista, johon palaan hiukan myöhemmin.

Ihoa suojaava mikrobiomi muodostuu tasapainossa elävistä mikrobeista. Täällä oli muuten hyvä artikkeli tästä aiheesta. Kuten artikkelista voidaan lukea, ihin mikrobiomiin vaikuttavat monet tekijät, yllättävää kyllä myös elinympäristö. Jos elinympäristön mikrobiomi on biodiversiteetiltään suppea, niin todennäköisesti ihonkin mikrobiomi samanlainen, mikä altistaa iho-ongelmille.

Ihon luonnollisen ja hankitun immuunipuolustuksen normaali toiminta riippuu suuresti iholla elävistä mikro-organismeista ja niiden välisestä tasapainosta. Tätä tasapainoa voidaan järkyttää esimerkiksi ihon liiallisella puhdistamisella ja käyttämällä liian peseviä tai antibakteerisia tuotteita.

Kahlatessani nettiä läpi aiheen tiimoilta, törmäsin sanaan immunokosmetiikka. Voiko ihon mikrobiomia korjata ja tukea kosmetiikan keinoin? Ilmeisesti se ei pelkästään riitä, ja aiheesta löytyy hiukan ristiriitaista tietoa, koska tätä ei ole kovinkaan paljoa tutkittu. Kosmetiikka ei kuitenkaan paranna heikon mikrobiomin aiheuttamia ihosairauksia, sillä muutenhan se olisi lääke, eikä kosmetiikkaa.

Ihon mikrobiomi on elävää, joten herää kysymys, voiko sitä pullottaa ja pullosta lisätä iholle? Yleensä kosmetiikka ei ole tuoretuote, vaan tuotteissa on säilöntäaineita, jotka tietty toimivat tappamalla tuotteita pilaannuttavia mikrobeja, joten tulilinjalla olisivat siinä tapauksessa myös iholle tarkoitetut hyvät mikrobit. Itse asiassa kosmetiikan säilöntäaineet voivat tehdä tämän saman iholla.

Hmmm. Kosmetiikkatuotteessa olevien probioottimikrobien pitää siis olla kuolleita, inaktivoituja. Mutta toimivatko ne? Joidenkin tutkimuksen mukaan toimivat kyllä. Näitä ovat probiooteista derivoidut lysaatit (solu-uutteet), bakteerien osat ja aineenvaihduntatuotteet sekä fermentaatit (käymisen avulla pilkotut aineet).

Tässä vaiheessa täytyy muistaa, että probiootit tarvitsevat kukoistaakseen myös ravintoa, jota tuottavat prebiootit. Kosmetiikassa käytettävät prebiootit ovat yleensä sokeriyhdisteitä (hae INCIstä esimerkiksi glukomannaania, ksylitolia, rhamnoosia ja oligosakkarideja).

Mutta sitten tähän Vichyn seerumiin ennen kuin lukija nukahtaa tähän juttuun. 

Tässä Vichyn Minéral 89 Probiotic Fractions -seerumissa on siis mm. probioottifraktioita, nykyään niin muodikasta niasiiniamidia, antioksidanttista E-vitamiinia ja kosteuttavia hyaluronihappoa ja glyseriiniä. Listassa on myös mainittu Vichyn vulkaaninen mineraalivesi, jonka sanotaan myös osaltaan vahvistavan ihon suojavaippaa ja tasapainottavan ja rauhoittavan ihoa.

Probioottina on fermentoitua Vitreoscilla - bakteeriviljelmää, joka maitohappo- ja bifidobakteerien ohella lienee yksi yleisimmistä kosmetiikassa käytetyistä. Vitreoscilla (filiformis) ei sinällään tapa tai syrjäytä ihon haitallisia bakteereita tai sieniä, vaan se edesauttaa mm. Staphylococcus dermitiksen, ihon tärkeimmän hyväntekijäbakteerin kasvua. Viimeksimainittu taas puolestaan vähentää Staphylococcus aureuksen kantaa ihossa. S. aureus on monien iho-ongelmien ja tulehdusten (mm. karvatupen tulehdukset, selluliitti) pääaiheuttaja. Vitreoscillalla on monta muutakin hyötyä iholle.

Itse seerumi on hiukan maitomaista ja juoksevaa ja se sisältää myös sakkaridia tukemaan Vitreoscillan toimintaa. Seerumia mainostetaan ihoa uudistavana ja vahvistavana ja sitä suositellaan etenkin haurastuneelle ja stressaantuneelle iholle.

lauantai 19. marraskuuta 2022

Sunnuntaiaamiaiselle

Tai miksipäs tämä kombo ei kävisi ihan muillekin aamiaisille, tosin ehkä arkiaamuina kaikkeen väsäämiseen ei aina ole aikaa.

Laitan usein viikonloppuaamuisin uunimunakasta ja sen kanssa syödään usein kylmäsavulohta, jolle mies taikoo tillillä maustetun sinappikastikkeen. Ohjetta siihen en osaa antaa, mutta esimerkiksi täältä löytyvä kuulostaisi hyvinkin tältä meidän kastikkeeltamme, joka tehdään aina Kotisinapista.


Tämä uunimunakas on todella helppo: voideltuun vuokaan rikotaan yhtä monta munaa kuin on syöjää, tai puolitoista per syöjä, kuten itse laitan kahdelle. Mukaan lisätään puoli desilitraa maitoa tai kermaa per muna + jauhettua valkopippuria ja suolaa maun mukaan. Maista ennen uunia. Minusta valkopippuri saa hiukan terävöittää makua ja tehdä siitä aromikkaamman, mutta kukin makunsa mukaan.

Vatkaa sekaisin ja laita n. 180 C uuniin, kunnes munaseos on hyytynyt.


Sekoitan tosiaan nämä aineet samassa vuoassa, missä paistan munakkaan. Näin ei tule turhaa tiskiä. 

Viime viikonloppuna ripottelin paiston loppuvaiheessa munakkaan päälle puolitettuja kirsikkatomaatteja, ja koska jääkaapista löytyi muutama ruoanlaitosta jäänyt pekonisiivu pilkoin ne ja paistoin pannulla rapeaksi ja kumosin vielä koko komeudelle.

Paahdettu tomaatti, pekoni ja munakas ovat hyvä kombinaatio.



Oikein herkullista se olikin kylmäsavulohen kanssa. Kuvan lohi oli tervamarinoitua kylmäsavulohta. Se kuuluisa sinappikastike unohtui pois kuvista 😊, mutta sen kanssa annos kuitenkin syötiin.

perjantai 18. marraskuuta 2022

Murad - ja hiukan aurinkosuojasta

Murad taitaa olla aika tuore merkki Suomen markkinoilla. Sain ystävältäni päivävoiteen, joka ei sopinutkaan hänen iholleen. Eikä mikään ihme, sillä tämä on ehkä enemmän rasvoittuvalle ja sekaiholle sopiva voide, ja hänen ihonsa ainakin näin päällisin puolin katsottuna ei ole sitä.


Voide on siis Murad Blemish Control Oil and Pore Control Mattifier ja erittäin positiivista siinä on korkea auringonsuojakerroin. Se on siis SPF 45, ja PA++++.

Siinä missä SPF-kerroin ilmaisee sitä, miten kauan voit olla altistunut ihoa polttaville UVB-säteille, ilmaisevat PA-plussat taas suojaa UVA-säteille, jotka ruskettavat ihoa.

Joku voisi ajatella, että tämäpä onkin hyvä homma, voi ruskettua polttamatta ihoa, kunhan vaan huolehtii SPF-kertoimesta. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, sillä syvemmälle penetroituvat UVA-säteet vahingoittavat ihoa yhtälailla. Et vaan huomaa sitä, sillä UVA-säteet eivät polta ihoa eivätkä siis tunnu missään.

PA-asteikko on kehitetty Japanissa. PA+ antaa jonkin verran suojaa, PA++ keskinkertaisesti, PA+++ tarkoittaa korkeaa suojavaikutusta ja PA++++ erityisen korkeaa suojaa.

Tämä Muradin voide on siis siinä suhteessa ihan huippuluokkaa.

Voide on öljytön, kosteuttava, lupaa pitää ihon mattana 10 tuntia, ja kutistaa ihohuokosia 54%. Siinä on öljyisyyttä absorboivia mikropartikkeleita, jotka myös häivyttävät ihon virheitä.

Kosteuttavina ainesosina toimivat mm. hyaluronihappo, glyseriini, urea ja trehaloosi, eli sienisokeri. Sokeriyhdisteethän ovat varsin hyviä kosteuden sitojia. Ihoa rauhoittamassa INCIssä on bisabololi ja allantoiini. INCI-lista on samaan tapaan kuin Kaukoidän tuotteilla varsin mittava, vaikka tämä voide ei sieltä olekaan kotoisin. Ilmeisestikin se siellä pakkauksen teksteistä päätellen myy hyvin, vai lieneekö vaan mielikuvaa.

Itse voide levittyy silkinpehmeänä iholle, samoin meikkivoide sen ylle (oikeastaan mitään primeriä ei tarvita). Se häivyttääkin jonkin verran virheitä. Poskipäiden ihohuokosten supistumisesta en osaa oikein sanoa sillä taannoisen laserkäsittelyn jälkeen iho näyttää silkoisemmalta.

Mitä tulee mattaavaan vaikutukseen, näillä ilmoilla se toimii, mutta kesäkuumista en osaa sanoa.

Voiteessa on mieto tuoksu.

*****
Sitten vielä toiseen asiaan, eli tähän blogin syöteongelmaan, josta mainitsin edellisessä postauksessa. Olen nyt tapellut sen kanssa monta päivää (ja yötä), enkä voi ymmärtää mikä siinä mättää.

Ilmeisesti muilla bloggareilla ei sen kanssa ole ongelmia, sillä postauksia ilmestyy minun lukulistaani tasaiseen tahtiin. Murr tälle probleemalle 😌...hermot menevät. En ole tämän kanssa tussaroimisen takia ehtinyt vastailemaan blogikommentteihin, enkä kommentoimaan toisten blogeja (lukenut kyllä olen, sekä kommentit, että muita seuraamiani blogeja!), eli pahoittelen sitä syvästi.

EDIT! Kysymys toisille Bloggerin käyttäjille! Näyttääkö teidän asetuksissanne syöteosio tältä:

Vian määrityksen kannalta olisi hyvä tietää! Kiitos etukäteen ja hyvää viikonloppua.

torstai 17. marraskuuta 2022

Julkkistenkin mainostama edullinen voide

Heti ensiksi hiukan OT: Tämän blogin rss feed -säätö on jostakin syystä itsestään kadonnut, eikä siis blogipostauksia löydy toistaiseksi mistään portaalista eikä Bloggerin lukulistauksista. Asian syytä tutkitaan parhaillaan. Kökkö juttu 💩.

Mutta asiaan. Naistenlehtien palstoilla on aina silloin tällöin listattu tämän ja tuon maailmanjulkkiksen käyttämiä/suosimia edullisia ihonhoitotuotteita. Tämä allaolevakin on ollut monen tällaisen julkimon hehkuttama. Tiedä sitten ovatko nämä jutut vain kauneustoimittajien (netti)lehtien täytteeksi keksimiä.

Joka tapauksessa: tarvitsin hoitavaa voidetta Halloween-naamalleni (postaus siitä siis täällä), ja apteekissa tämän Eucerin Aquaphor -voiteen nähdessäni katselin INCI-listaa ja totesin, että tämähän voikin olla todella hyvä siihen tarkoitukseen. Niinkuin olikin.


Voide sisältää olikin paksumpaa kuin oletin. Se sisältää ihoa pehmentävien aineiden lisäksi kosteuttavaa glyseriiniä ja ihoa rauhoittavaa bisabololia ja pantenolia. 


Ensikokeilulla olin hiukan epäileväinen. Netistä kuitenkin löytyy varsin paljon ylistäviä mielipiteitä, joten miksi en kokeilisi kasvoille? Laserin jäljiltä on punoitus ja turvotus miltei kadonnut, mutta iho tuntuu hiukan aralta, joten paranemisprosessi on vielä kesken.

Laiton alle kosteutuksen varmistavaa XyliDermin voidetta, josta kirjoittelin aiemmin täällä. Menee hyvin seerumista.

Tuli muuten todella pehmeä iho, nyt kun olen hiukan yli viikon tätä käyttänyt. Tosin yksi yökin tämän voiteen kanssa toimi hyvin. Hiukan se tosin ikävästi tarttuu tyynynliinaan, jota sitten joutuu vaihtamaan, mutta voidetta voisi käyttää päivälläkin, tosin meikin alle siitä ei taida olla.

Se on muuten hyvä myös huulirasvana, tai kuiville kanta- ja kyynärpäille!

Edullisimmin tämän näkyy saavan Lykolta, hinta vain alle seitsemän euroa (45 g:n tuubi), tosin eipä se pankkia riko vaikka muualtakin ostaisi. Omani tosiaan ostin lähiapteekista.

tiistai 15. marraskuuta 2022

Hiukan vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta ja sen hyödyistä

Tämä on aihe, joka pongahtaa parrasvaloihin aina aika-ajoin. Milloin puhutaan Atkinsin dieetistä, milloin paleoruokavaliosta, milloin (Kwasniewskin) optimaalisesta ruokavaliosta tai keto(geenisestä) ruokavaliosta. Yhteistä näille kaikille on hiilihydraattien vähentäminen ravinnosta, tai sanotaanko hiilihydraattikriittisyys.

Tällaisella ruokavaliolla on omat hyvät puolensa. Sillä voidaan pudottaa painoa, hoitaa sairauksia (kuten epilepsia) tai vaikka pitää yllä omaa hyvinvointia ja virkeyttä. 

Tästä aiheesta saisi taas vaikka kirjan aikaiseksi, ja kyllähän niitä markkinoilla onkin. Enkä ajatellutkaan tehdä tätä postausta miksikään ravinto-opin luennoksi 😁.

Kaikki hiilihydraatit eivät ole pahiksia. Ravintokuidut, jotka myös luetaan hiilihydraateiksi, eivät hajoa suolistossa, vaan ne kulkevat sen läpi ja toimivat myös elatusalustana suoliston hyödyllisille bakteereille.

Nopeat hiilihydraatit, kuten sokerit taas nostavat nimensä mukaan nopeasti verensokeria, ja toimivat energianlähteenä. 

Valitettavasti kohonnut verensokeri voi aiheuttaa monia terveydellisiä ongelmia (lue täältä lisää). Lisäksi sillä arvellaan olevan suuri osa ennenaikaisessa ikääntymisessä, mikä näkyy etenkin ihossa ja tukikudoksissa. Lisää tässä artikkelissa, joka kuitenkin kannattaa lukea hiukan "suodattaen", sillä osa väitteistä on toistaiseksi vain teoriaa, eikä perustu tieteelliselle todistusaineistolle.

Se kuitenkin voidaan sanoa, että vaikka ankaraa liikuntaa harrastava tai raskasta ruumiillista työtä tekevä tarvitseekin nopeat hiilihydraattinsa, niin useimmille niistä ei ole kuin haittaa. Tosin tämäkin on yksilöllistä. Esim. allekirjoittaneen mies on aina vedellyt makeaa kaksin käsin, mutta on silti hoikka ja terve kuin pukki, yhtä menneisyyden umpisuolentulehdusta lukuunottamatta. Herralla ei ole edes lukulaseja, kuten minulla, häntä runsaasti nuoremmalla!

Minä taas en tunnut sietävän nopeita hiilihydraatteja juuri ollenkaan. Tämä huomattiin taas taannoin, kun repsahdin ruokavaliostani ja ainakin viikko meni takkuisessa ja väsähtäneessä olotilassa. Repsahtelu aiheuttaa myös loppumattoman makeanhimon. Tämä on kyllä huomattu ennenkin, mutta silti sitä repsahtaa - ja saa kärsiä seuraukset. 

Pysyn paljon pirteämpänä ja jaksan paremmin, kun syön paljon kasviksia ja vältän liikaa sokeria ja tärkkelystä. Hiilihydraattini tulevat siis kasviksista ja marjoista.

Itse asiassa en noudata niinkään tiukkaa vähähiilarista ruokavaliota. Syön vähän lihaa, mieluummin kalaa, en ollenkaan leipää, ja päivittäin on saatava vähintään puoli kiloa kasviksia ja kourallinen marjoja. Kasvikset ja niiden vaikutus suolistoflooraan näkyy muuten aika helposti ihon kunnossa.

Maitotuotteita rajoitan myös, mutta kalsiumin saannin turvaamiseksi olen lisännyt sokerittomien soijavalmisteiden käyttöä (soijajogurtti & soijamaito teehen, jota juon teollisia määriä). Olen tosin perso juustoille, mutta pitää sitä joku pahe olla, eikä niistä nyt haittaakaan ole ollut kohtuullisesti käytettyinä.

Itse asiassa on olemassa joitain tutkimuksia, jotka viittaisivat siihen, että juustojen kohtuusyöminen olisi jopa hyväksi suoliston hyvälle bakteerikannalle.

Olen miettinyt paljon suoliston hyvinvointia ja sen vaikutusta moneen asiaan. Jopa psyykeen, mikä kuulostaa yllättävältä. Suolistoa sanotaakin "toisiksi aivoiksemme", sillä mm. osa "onnellisuushormonista", serotoniinista syntyy siellä.

Olen aina ajatellut, että oma suolistoni on jotenkin jo lapsuudessa vammautunut, koska sairastin liki parikymppiseksi saakka usein angiinoja, joihin tietty piti syödä mikrobilääkekuureja (antibiootteja), joten kyllä kai se suolistoonkin vaikutti. Tämä varmaan osaltaan on aiheuttanut mm. isoja iho-ongelmia.

Miten tämä kaikki siis liittyy vähähiilariseen ruokavalioon? Halusin vaan sanoa, että kuitupitoisella ja vähähiilihydraattisella ravinnolla saa aikaan paljon ja monipuolisesti hyvää sekä terveydelleen, että ulkonäölleen. 

En suosittele mitään tiukkapipoisuutta tässä(kään) asiassa, mutta omaa verensokeriaan ei kannata turhaan nostaa tai pitää koholla. Lisäisin vielä, että nykyisen tiedon mukaan siirtyminen makeutuasineisiin ei ilmeisimmin auta asiaa, sillä monet niistä toimivat samalla tavalla kuin sokeri. Poikkeuksia lienevät erytritoli ja stevia.

sunnuntai 13. marraskuuta 2022

Tippoja

Kuten sanottu, tämä lenkkeily Raision Myllyssä käy lompakolle 😂😝. Kicksiin tehdyllä kosmetiikanhypistelykäynnillä tuli ostettua mm. tämä BeautyAct Mixologist Hyaluronic Foundation Drops -pullo, jota ajattelin sekoitella meikkivoiteisiini niiden sävyä vaalentaakseni. Viime kesänä (ja myös sitä edellisenä) jäi päivettyminen väliin, ja olen paljon vaaleaihoisempi kuin normaalisti, ja kaikki omistamani meikkivoiteet näyttävät kamalalta ja ihan liian tummilta naamassani.

Näitä erittäin juoksevia, ihoa kosteuttavia tippoja on saatavilla kahta sävyä. Ostin tämän vaaleamman, jolla siis saadaan vaalennettua meikkivoide. Lisäät vaan ennen kasvoille levittämistä pari tippaa tätä meikkivoiteeseesi.

Toinen, tummempi sävy on sitten taas tarkoitettu tietty liian vaalean meikkivoiteen tummentamisen.


Tämä 01-sävy on todella vaalea. Kyllä, se toimii meikkivoiteen vaalentajana, mutta myös sellaisenaan iholla. Ihan täysin peittävä se ei ole, muuten se menisikin kivasti peiteaineena. Iholle tipat levittyvät kuin unelma, sisältämiensä silikonien ansiosta.


Tapani mukaan tutkin INCIn tarkkaan. En oikein tosin ymmärrä, miten tuota luetaan. Kopio Kicksin nettisivuilta kertoo seuraavaa sisällöstä:

Hyaluronic Acid SHADE 01: Aqua, Cyclopentasiloxane, Dimethicone, CI 77891, Ethylhexyl Palmitate, PEG-10 Dimethicone, Vinyl Dimethicone/Methicone Silsesquioxane Crosspolymer, Propanediol, Propylene Glycol, Trimethylsiloxysilicate, Sodium Chloride, Phenoxyethanol, Sodium Dehydroacetate, Disteardimonium Hectorite, Aluminum Hydroxide, Dimethicone/Vinyl Dimethicone Crosspolymer, Hydrogen Dimethicone, Sodium Gluconate, Talc, CI 77492, Ethylhexylglycerin, Tocopheryl Acetate, CI 77491, CI 77499, Trihydroxystearin, Sodium Hyaluronate, Glucomannan

Siis onko hyaluronihappoa sisältäväksi mainostetussa tuotteessa hyaluronihappoa ollenkaan? Vai luetaanko tuo ennen sanoja "SHADE 01" mainittu hyaluronihappo kuuluvaksi ykkössävyn ainesosiin? Vai onko sitä vain marginaalisesti, sillä natriumhyaluronaatti on listan hännillä? Olen hiukan hämmentynyt. 

Kakkossävyn lista tulee suoraan putkeen tämän INCIlistan kanssa, eikä siinäkään ole mainittu hyaluronihappoa, joten kuuluuko tuo "Hyaluronic Acid" tuossa alussa lukea myös kakkossävyn aineisiin?

Harhaanjohtava mainonta on tietääkseni kiellettyä Suomessa, joten ehkä kysyn Kicksiltä, miten asia oikein on ymmärrettävissä (tai pitäisi olla ymmärrettävissä).

Natriumhyaluronaatti on tosin pienimolekyylisenä aika tehokasta ja syvälle ihoon imeytyvää, mutta olettaisin sen nyt kuitenkin olevan INCIn alkupäässä, kun kerran tuotetta nimenomaan hyaluronihappopitoisena markkinoidaan. Hmmm.

Tipat muuten maksavat vain 14,90 euroa, joten jos jollakulla on tällaisille käyttöä, niin suosittelen. Riittoisaa ainetta, vaikka pienessä pullossa onkin.

perjantai 11. marraskuuta 2022

Vihreät pavut pekonilla (superhelppo perjantairesepti)

Piti kirjoittaa eräästä meikkituotteesta, mutta tänään on ollut niin hullu päivä, että laitankin ruokapostauksen nyt, ja postaan sen toisen myöhemmin tänä viikonloppuna.

Tämän kaltainen resepti on täällä entuudestaankin, mutta tässä on hiukan muunneltu versio, joka on herkullista syötäväksi sellaisenaan, mutta kelpaa hyvin myös vaikka pihvin seuraksi.

Kuva papu-pekonirullista ennen uunia. En ehtinyt ottamaan kuvaa valmiista ruoasta, kun se oli jo siippani toimesta paistettu ja syöty sillä aikaa kun kävin lähipostissa 😆. Oli ollut ilmeisen maistuvaa.

Vihreä papu-pekonirullat uunissa

200 g paketti pitkiä vihreitä papuja (Närpiö) - voi käyttää myös pakastettuja pitkiä vihreitä papuja

pekonia tai prosciuttoa/jamon serranoa

hiukan juustoraastetta (pecorino/grana padano tai parmesaani)

oliiviöljyä

suolaa, mustapippuria


Höyrytä pavut kypsiksi tai keitä ne suolalla maustetussa vedessä (huom. leikkaa "naattipäät" pois ensin, kärjet saavat jäädä). 

Lämmitä uuni 200C.

Jaa pavut n. 5 kpl:n nippuihin ja kiedo nipun ympärille pekoniviipale. Lado niput uunipellille leivinpaperille. Ripsauta päälle hiukan oliiviöljyä ja mustapippuria. Sirottele päälle hiukan juustoraastetta ja paista uunissa kunnes pekoni on rapeaa.

Tästä tulee näköjään yhdelle (iso) ateria, kahdelle lisuke.


Jos hintaa arvioidaan, esimerkiksi Pirkka vihreät pitkät pavut (tuoretuote) 250 g on alle 3,70 e. Rainbow pitkät vihreät pavut (pakaste) 450 g maksaa 1,04 e, eli tähän annokseen tarvitaan puolet -> n. 52 stn.

Kuvassa näkyvä pekoni maksaa 2,95 ja paketista kului n. 2/3, eli noin 2 euron edestä (edullisempiakin pekonipakkauksia löytyy, mm. Rainbow'n 140 g pekonipaketti maksaa 1,39 e). Loput pekonista laitan huomisaamuna munakokkelin ja paistettujen tomaattien kanssa aamiaiseksi.

Pirkka Grana Padano -juustoraaste maksoi 2,75 / 100 g pussi. Juustoa tarvittiin näihin rulliin vain kukkura ruokalusikallinen. Pussillisesta riittää siis moneen ruoanlaittoon vielä.

Äkkiseltään laskien kulutettu pekoni + pavut tällä annoksella maksavat yhteensä n. 53 stn.

keskiviikko 9. marraskuuta 2022

Kahden viikon shoppailut

En muista olisinko koskaan  kirjoittanut tähän blogiin mitään ostospostausta? Joskus voisi olla hyväkin kauhistuttaa inventaariomielessä itseään (ja muita). Nämäkin nähdessään voisi melkein vetää itsensä vessanpytystä alas.

Olen käynyt nyt lenkkeilymielessä miltei päivittäin Raision Myllyssä. Siis en ole lenkkeillyt sinne (voisi olla Turusta hiukan pitkä matka jalkaisin), vaan ajellut sinne ja siellä ravannut ympäriinsä joko yhden kyynärsauvan kanssa tai ilman. Yleensä teen myös ruokaostoksia Prismasta ja käyn heidän kahvilassaan juomassa jättilatten aamusella. Se onkin muuten iso, noin puolen litran latte, pitäisi oikein ottaa kuva koko kupista.

Mutta asiaan... Tällaisen "lenkkeilyn" vaarana ovat enemmänkin ne muut kaupat kuin Prisma. Eilenkin poikkesin Kicksiin "ihan vaan hypistelemään kosmetiikkaa". Joopajoo, ostin kolme BeautyActin tuotetta, niistä lisää myöhemmin erillisissä postauksissa.

Sieltä palatessani parkkipaikalle, juolahti mieleen käydä ohimennen myös The Body Shopissa, koska halusin nuuhkutella sitä paljon kehuttua Vanilla Pumpkin -tuoksua. Olikin niin hyvä ja herkullinen tuoksu, että ostin neljä pientä käsivoidetta, niitä kun on hyvä olla jokaisessa käsilaukussa ja muutenkin. Kassalla hoksasin, että muunkin tuoksuisia käsivoiteita on kaupan, neljä kolmen hinnalla. Mukaan lähti siis myös kaksi "Satsumaa" ja kaksi "Vaaleanpunaista Greippiä". Lähdin kotiin tyytyväisenä saaliiseeni.

Toissaviikolla piipahdin myös kyseisen ostoskeskuksen Emotionissa ja ostin suunnitellusti Cliniquen Moisture Surge -sarjan 100h-voiteen, joka olikin hiukan erilainen kuin arvelin. Tästä lisää postausta lähitulevaisuudessa.

Samalla juolahti mieleen pyytää myyjää suosittelemaan jotakin oikein kosteuttavaa mielellään vesipitoista seerumia tms. Hän katseli hölmistyneenä koriani ja siinä nököttävää Cliniquen purkkia, ja sanoi, että "sullahan on sellainen jo siinä". Hölmö nainen, olisi nyt myynyt, kun kerran ostaja haluaa ostaa!

Pienen jahnauksen jälkeen korissani oli myös Estée Lauderin seerumi. Siitäkin lisää myöhemmin. Kassalla poimin koriini myös muutamia Cliniquen matkakokoisia tuotteita, joten lasku oli aika ruhtinaallinen, ja kassalla oleva myyjä haki jostakin siihen sopivat muhkeahkot kylkiäiset. Pussukan sisältö on kuvassa, mutta laatikon ei.

Sitä seuraavana iltana kävin kasvohoidossa, joka tehtiin Darphinin tuotteilla. Ostin samalla merkin seerumin ja sain näytteitä.

Lisäksi hankin StriVectinin voiteen jonka olen hyväksi havainnut (jos en väärin muista, siitäkin on täällä postausta vanhastaan, mutta kirjoittelen siitä myös uudelleen tulevaisuudessa) ja iHerbiltä tuli muutamien elintarvikeostosten mukana Acuren C-vitamiini & ferulahapposeerumi ja Yeouthin 30% glykolihappokuorinta.

Sitten ostoksiin voi lukea myös edellisessä postauksessa mainitut voiteet, ei kuitenkaan sitä XyliDermin geeliä, sillä sen omistin jo ennestään. 

Ai niin, unohdin vielä sieltä plastiikkakirurgiakeskuksesta ostetun hoitovoiteen (pH Formula MD SOS Repair Cream) ja apteekista ostetun Eucerinin Aquaphorin. Molemmat siis tähän laserhoidon jälkitilan korjaukseen.

Huh, ihan hengästyttää... Kaiketi siinä tuli kaikki?

Nyt en kyllä osta enää yhtään mitään 😡.

PS 1: Jos joku ihmettelee tuota pöytäliinan ruttuisuutta kuvassa, niin se liina on käsin koruommeltu ja 100% pellavaa, eli ei sitä tuon suoremmaksi näytä saavan silittämällä.

PS 2: Säästövinkki! Jos jotakuta kiinnostaa alekosmetiikka, kannattaa katsoa Fiksuruoan sivuille (mainoslinkki, ei kaupallista yhteistyötä). Siellä on aina vähän mitä sattuu, ja nyt mielestäni ihan hyvää ostettavaakin. Lieracia sun muuta.

tiistai 8. marraskuuta 2022

Toimivan ihonhoidon ei tarvitse olla kallista

Vaikka siinä onkin oma luksusfiiliksensä tuputella kasvoilleen kalliita ja hienoja tuotteita, voi ihan halpiskosmetiikallakin saada aikaan hyviä tuloksia. Joskus joku tuote saattaa olla jopa paljon parempikin kuin selektiivisen kosmetiikan mikään vastaava.

Katsastetaanpa nyt muutama hyvin toimiva tuote. Voi olla, että tällaisissa on vähemmän "hienoja tehoaineita", mutta tulos saattaa olla ihan yhtä lailla hyvä, koska ne sisältävät kaiken välttämättömän ilman turhia krumeluureja, jotka eivät aina välttämättä anna voiteelle sanottavaa lisäarvoa.

Vasemmalla on CeraVe:n kasvovoide. Omani ostin apteekista, hinta halvimmillaan alle kympin / 52 ml tuubi.

Voide on kevyen oloista ja uppoaa ihoon hyvin. Tuubissa on käytännöllinen pumppu annostelijana. Itse voide sisältää kolmea hyödyllistä keramidia, hyaluronihappoa ja niasiiniamidia. Varsin hyvä sisältö siis.

Keskellä on 100 ml:n tuubi seerumiksi sopivaa XyliDermin geeliä. Hinta per 100 ml on noin kympin sekin.

Geeli on kirkasta eikä mitään kovin paksua, joten se tosiaan sopii seerumin sijasta käytettäväksi, joskin toimii myös voiteen asemesta, vaikka ei rasvainen olekaan. 

Tuotteessa on glyseriiniä, D3-vitamiinia ja ksylitolia. Sokerit ja niiden johdannaiset ovat hyviä kosteuden sitojia. Geeli on erityisen hyödyllinen kuivalle, kutisevalle atooppiselle ja ärtyneelle iholle.

D-vitamiini on usein turhaan unohdettu tehoaine ihonhoidossa. Se on antioksidantti ja toimii anti-inflammatorisesti. 

D-vitamiinin puute yhdistetään yleensäkin huonoon immuniteettiin, lisääntyneeseen tulehdusalttiuteen ja alentuneeseen insuliiniherkkyyteen. Alentunut immuniteetti heikentää ihon luontaista suojavaippaa, tulehdusalttius pahentaa iho-ongelmia (esim. akne, ekseemat ja rosacea - viimeksimanittuun liittyy myös couperosaja diabetekseen yhdistetty alentunut insuliiniherkkyys taas saattaa pahentaa aknea ja vaikuttaa negatiivisesti ihon kollageenisynteesiin, jolloin tapahtuu ihon ennenaikaista ikääntymistä.

Tämä geeli on aivan erinomainen kosteuttaja, suosittelen lämpimästi kokeilemaan.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että topikaalista D-vitamiinia ei ole hyvä käyttää yhtäaikaa hydroksihappojen kanssa (AHA, BHA), koska hapot inaktivoivat sen tehon.

Viimeisenä oikealla on marketeistakin löytyvän L300-brändin Anti-age Night Cream. Sarjalla on monta muutakin hyvää tuotetta, tämä ei ole ainoa.

Tämä yövoide on pakattu 100 ml:n pumppupulloon joka maksaa ostopaikasta riippuen noin 10-15 euroa.

Voide sisältää eri kokoisia hyaluronihappomolekyylejä, joista pienimmät tunkeutuvat syvemmälle ihoon kuin suuremmat. Siinä on lisäksi mm. erilaisia hyödyllisiä keramideja, ihoa rauhoittavaa pantenolia, glyseriiniä, sekä ihoa pehmentäviä rasvoja (rapsi- eli canolaöljyä ja sheavoita). 

Erittäin hoitava voide siis tämäkin.

Kaikki nämä olen siis hyviksi havainnut ja voin suositella.

sunnuntai 6. marraskuuta 2022

Shiseido Ginza Murasaki

Hankkimani Shiseidon kosmetiikkajoulukalenterin mukana tuli kaupanpäällisinä Murasaki-tuoksun vartalovoide, joka tosiaan tuoksui. Aika erikoiselle - tai sanotaan erilaiselle, mutta miellyttävälle. 

Shiseidon tuoksut ovat aika harvinaisia, siis ainakin minulle. En ole tainnut tuoksutella yhtäkään. Niinpä tämä olikin mielenkiintoinen. Murasaki on ihan uusi tuoksu, julkaistu vuonna 2022.

Tuoksunuoteissa on aluksi omenaa, granaattiomenaa ja orvokkia. Omenan tuoksu on aika harvinainen parfyymeissä. Tässä se on nimenomaan vihreä omena.

Granaattiomena? En kyllä ihan kykene palauttamaan mieleen, miltä se tuoksuu, mutta maun huomioonottaen varmaan kirpeähköltä ja raikkaalta.

Tuoksu syvenee wisterian, freesian ja jasmiinin kukkaisiksi tuoksuiksi.

Pohja onkin mielenkiintoinen. Cashmerania, Cashmir-puuta (Cashmer Wood) ja santelipuuta. Hyvin outoja sanoja nuo ensimmäiset ainesosat, ja tietääkseni ne tarkoittavat ihan samaa asiaa.

Cashmeran (kuten myös siis Cashmir Wood) on synteettinen tuoksu. Ei ole olemassa mitään "kashmirpuuta", eikä tuoksu liity kashmirvillaan kuin löyhästi.

Tämä tuoksu syntetisoitiin vuonna 1968, ja sen sanotaan muistuttavan puumaista myskiä. Siinä on myös mausteisen vaniljainen tuntuma. Kaikenkaikkiaan tuoksua verrataan kashmirvillan suloiseen pehmeyteen, mistä se onkin saanut nimensä.

Itse parfyymipullo näyttää tältä, ja siinä on tuoksulle tunnusomainen pinkki väri.

Kuvakaappaukset (kaksi viimeistä kuvaa): Fragrantica.com

perjantai 4. marraskuuta 2022

Tuleva työasunto

Lupaan että palataan taas kauneusasioihin tämän postauksen jälkeen (vaikka kyllähän tuo edellinen postauskin siitä aihepiiristä oli). 

Tein hiukan tutkimusta koskien tulevan työasuntoni sijaintia. Itse asunnostahan oli sisäkuvia täällä. Kuvat on kaapattu Google Mapsista.

Uusi työpaikka on kipulääkkeisiin erikoistunut keskikokoinen farmafirma Aachenissa Saksassa.

Aachenista onkin kivan lyhyt matka joka puolelle. Huomasin, että siitä on vain parisataa kilometriä Ghentiin Belgiaan, jossa osa Baselin muuttotavaroistani on nykyään. Jätin nimittäin jotakin erään suomalaisen miesparin hoiviin, kun en saanut kaikkea mahtumaan pakaaseihini lähtiessäni.

Sittemmin nämä herrat muuttivat Ghentiin ja veivät Baselista tavarani mukanaan. Ehkä nyt voin hakea ne pois.


Aachen on ikivanha roomalaisajan kylpyläkaupunki kuumine lähteineen. Kylpylöitä siellä on edelleenkin (aijai!). Tuleva asuinpaikkani on kaupungin historiallisessa ytimessä, vanhassakaupungissa.


Asuinrakennuksen vieressä on vanha katedraali. Mm. Kaarle Suuri (Charlemagne) on haudattu sinne. Asuinrakennusta osoittaa punainen nuoli. Kattoterassikin näkyy kuvassa, ja se sijaitsee aika hassussa paikassa keskellä kattoa.



Rakennuksen edessä on rauhallinen kävelykatu, jossa on liikkeitä, kahviloita ja ravintoloita. Tsekkasin myös, että ihan muutaman kymmenen metrin säteellä löytyvät ainakin "lompakon surmat", eli Rossmann, Douglas, Dm (Drogeriemarkt) ja Baborin myymälä. Siellähän se vapaa-aika sitten kuluneekin.

Luxembourgissa olisi vielä iso Villeroy & Bochin tehtaanmyymälä...

Ei kai asuntoa paremmalta paikalta enää voisi löytää?

torstai 3. marraskuuta 2022

Halloween-naama ja mitä tehtiinkään lurpsuttaville yläluomille?

Tänä aamuna minua katseli peilistä varsin pelottavan näköinen naama.  Vaikka Halloween jo menikin. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään kasvoihin iskenyt tarttuva tauti, vaan jotakin ihan muuta.

Olen aiemminkin maininnut, että yläluomeni ovat aina olleet hiukan lurpallaan. Iän myötä ne ovat alkaneet lurpattaa hiukan enemmän, ja oikean silmän luomi alkaa olla siinä ja siinä, että sen haittaa näkökenttää.

KELA kaiketi maksaa tällaisten luomien leikkaamisen, jos luomista siis on haittaa näölle. Minun tapauksessani vain oikea on tällä hetkellä näin ongelmainen, joten jäin pohtimaan, että maksaisiko KELA siis ainoastaan sen toisen leikkaamisen, eikä toista ollenkaan, jolloin minusta tulisi ihan muotopuoli?

Keksin sitten viime viikolla, että ehkä noita luomia voisi yrittää muutenkin hoitaa. En sitä paitsi ole kovinkaan innostunut siitä ajatuksesta, että joku alkaa sohia skalpellin kanssa lähellä silmiäni.

Tulipa mieleeni sitten piipahtaa paikallisessa plastiikkakirurgiakeskuksessa kysymässä, voisiko asialle tehdä jotakin ilman sitä veistä.

Sieltä suositeltiin FRX SmartPulse -laserhoitoa, 400 e per alue. No voisihan sitä kokeilla, eli tuumasta toimeen ja aika varattiin eiliseksi, eli 2.11.

Tätä laserhoitoa siis käytetään:

- ihon juonteiden siloittamiseen

- silmäluomien kiristämiseen

- siloittamaan epätasaista ihoa

- akne- ja venymisarpiin

- suurentuneisiin ihohuokosiin

- pigmenttimuutoksiin ja couperosaan

- tatuointien poistamiseen

Siinä sitä listaa.

Minulla siis oli hoidettavana "vain" silmäluomet, mutta samaan hintaan sai siis koko silmien alueen, eli myös silmien alta. Mikäs siinä.

Menin eilen sinne ja ensimmäisenä alueelle laitettiin puuduttavaa geeliä, jonka annettiin vaikuttaa 40 min. Sain myös särkylääkkeen. Minua oli myös varoiteltu, että toimenpide sattuu ja että hoidettu alue olisi pahasti punoittava ja turvonnut monta päivää. Pahiten hoitoa seuranneena päivänä.

Itse hoito nippaisi. Ihan kuin joku olisi tikannut neuloilla ihoa. Ei kipu ollut muuten ylipääsemätöntä, mutta yläluomia käsiteltäessä sattui. Onneksi hoitoaika oli vain n. 20 minuuttia (luulen).

Makasin siellä vielä puolisen tuntia kylmäpussi silmien päällä.

Ei se nyt niin pahalta näyttänyt, kun lähdin klinikalta, mutta seuraava aamu...


Kukas se peilistä luurasikaan? En ollut tuntea itseäni. Silmät olivat verestävät ja melkein muurautuneet umpeen. Tunsin kyllä sängyssä silmät avatessani, että turvotus on aikamoista. Niin oli punoituskin. Iho on tuolta alueelta karhea, kuin palanut, mitä se varmaan käytännössä onkin.

Tänään olen kokouksissa välttänyt kameran laittamista päälle, ja syystäkin. Nyt silmien ympärystä pitää rasvailla ja huuhtoa vedellä ainakin neljä kertaa päivässä. Meikata ei saa viikkoon, mutta jos on tarve kova, kolmen päivän jälkeen saa käyttää mineraalipuuteria. Ei tietenkään saunaa, mutta siitä en nyt tykkää muutenkaan.

Piti hakea tänään auto ilmastointilaitteen huollosta, mutta piileskelin kuitenkin koko päivän kotona. Ehkä huomenna...

Jos tällaisen naaman kanssa uskaltautuisi ulos, naapurit luulisivat varmaan, että täällä on ollut joku kahakka?

Hoidon pitäisi siis joka tapauksessa buustata ihon omaa kollageenintuotantoa ja kiristää ihoa. Toivottavasti myös poskipäiden couperosa ja isot huokoset saisivat kyytiä.

Täydet tulokset ilmenevät vasta noin 6 kk:n kuluessa, eli vähän saa vielä odotella. Jälkitarkastus 5-6 kuukauden päästä kuuluu hintaan.

Jään siis seuraamaan, mitä naamalle (ja ennenkaikkea niille lurpattaville luomille) tapahtuu.

T. Halloween-panda

PS: Nyt vasta katson tuota oikeaa silmää... Siinä on ollut liki koko elämäni arpi silmän alla (kakarana revin sen piikkilankaan...), ja se hehkuu nyt punaisena. Katsotaan, mitä sille tapahtuu tässä prosessissa - vai tapahtuuko mitään.

keskiviikko 2. marraskuuta 2022

Työn ja yksityiselämän tasapainosta sekä itsetunnosta

Tulipa tällainenkin mieleen... Kuinka moni on pohtinut syntyjä syviä työn ja yksityiselämän balanssista ja siihen vaikuttavista seikoista? Muutamassakin johtamiskoulutuksessa olen joutunut miettimään tätä.

Elämän kohokohdat eivät aina molemmilla saroilla osu yhteen. Tai sitten joskus osuvat. Allaolevan kaavion avulla asiaa on valaisevampaa tutkailla.

Ajatellaanpa, että käyrä, jossa on palloja kuvaa yksityiselämää, ja tuo toinen käyrä kuvaa työelämää. Ala-akselilla on tiettyjä suurempia elämäntapahtumia, kuten esimerkiksi oman lapsen syntymä, ylennys töissä, iso lottovoitto ja vaikka kultamitali pikajuoksussa. Näitä tapahtumia kuvaavat nuolen osoittamat kohdat. Tarkasteltava ajanjakso (ala-akseli) voi olla mikä hyvänsä, vaikka 5 tai 10 vuotta. Yläakselin mittaskaala voi olla esimerkiksi 0-10.

Kun saimme omat käyrämme valmiiksi, vertailimme niitä kurssikavereiden kanssa. Joillakin käyrät kulkivat paralellisti, toisilla randomisti ylös ja alas, kuten esimerkkikuvassa. Toisilla taas yksityiselämän huiput osuivat työelämän käyrän notkahduskohtiin. Nykypäivän hektisessä menossa työelämä ja yksityiselämä kietoutuvat pitkälti yhteen ja niillä on vahva vaikutus toisiinsa elämässä, siksi tämä kaavio helpottaa asioiden tarkastelua kokonaisuutena.

Luoko lottovoitto nostetta työelämään? Mitä tekee ylennys töissä yksityiselämälle? Tuottaako uusi työ niin paljon stressiä, että se vaikuttaa yksityiselämän kuvioihin?

Mitä sitten tällainen itsereflektointi hyödyttää? Tämä liittyy hyvään itsetuntoon, jota voi kehittää paremmaksi koko elämän ajan. Hyvään itsetuntoon liittyy kyky havainnoida erinäisiä asioita itsestään. Tämä koskee myös erinäisten elämäntapahtumien syy-seuraussuhteita. 

Mitä paremmin opit tunnistamaan noita syy-seuraussuhteita, sitä paremmin pystyt välttämään elämän ikävämpiä ja stressaavampia notkahduskohtia ja selviytymään niistä.

Pienilläkin asioilla voi olla suuri merkitys.

Kokeilkaapa.