sunnuntai 31. maaliskuuta 2024

Uuden hammasharjan metsästys

Eikös vaan viitisen vuotta vanha Philipsin sooninen sähköhammasharjani irtisanoi yhteistyömme juuri ennen pääsiäispyhiä. Ei ollut mikään yllätys, sillä jo jonkin viikon on tuntunut, ettei se puhdista kunnolla.


Siinä oli jo toinen laturi ja hantaaki vaihdettu uuteen kahden vuoden takuun aikana. Koska löysin puolitoista vuotta sitten alennuksella harjaspäitä, ja ostin niitä monta pakkausta, ajattelin, että järkevintä on hommata samanlainen Philips, niin voin käyttää ne harjaspäät, jotka ovat aika paljon kalliimpia kuin ne "tavalliset" pyöreänmalliset.

Sitäpaitsi sooninen harja mielestäni puhdistaa hampaat parhaiten. 

Olin aika yllättynyt, että näiden soonisten sähköhammasharjojen hinnat ovat tulleet rutkasti alaspäin vuosien varrella. Tilasin uuden Prisman nettikaupasta, sen pitäisi tulla ensi viikon aikana.

Tämän vanhan ostin Bootsilta Irlannista ja se oli noin 300 euroa. Saipa siitä sillä ostoksella kunnolla bonuksia, joita ilolla käytin kosmetiikkaan.

Nyt kysymys teille, ajattelin hankkia toisen, "tavallisen" sähköhammasharjan (siis ei-soonisen sellaisen), mutta mitä merkkiä ja mallia suosittelisitte?

Tiedän, että minulla on jossakin joku Oral-B:n sähköhammasharja, mutta sitä en tähän hätään löytänyt, lieneekö se sitten Turun keskusta-asunnossani, en tiedä, mutta joka tapauksessa ostaisin tänne yhden tuon soonisen lisäksi.

Nyt olen pari päivää nylkytellyt tavallisella, moottorittomalla hammasharjalla, ja tuntuu, ettei sillä saa hampaita niin putsatuiksi kuin haluaisi. Ei, vaikka kuinka kauan sillä harjaa.

Suosituksia siis! Kiitos etukäteen. Eikä yhtään mitään väliä, mitä se maksaa.

5 kommenttia:

  1. En osaa suositella kun en ole useampia merkkejä vertaillut. Kuluttaja-lehdestä joskus luin vertailun, mutta enpä nyt muista mikä siinä arvioitiin parhaaksi. Se jäi mieleen, että mitä kalliimpi, sen enemmän erilaisia ohjelmia ja säätömahdollisuuksia. Itseäni ei kiinnosta tippaakaan perehtyä johonkin hammasharjojen ohjelmiin, joten ostan aina mieluiten yksinkertaisimman version. Pätee muuhunkin tekniikkaan. T. Eeva E

    VastaaPoista
  2. Netistä löytyy paljon vertailuja. Useimmissa parhaaksi näyttää tulleen valituksi sama Oral B kuin tässä jutussa:
    https://global.techradar.com/fi-fi/best/paras-sahkohammasharja

    VastaaPoista
  3. Philips Sonicare on ainoa oikea. Akunkesto moninkertainen esim Oralin harjaan verrattuna. Hiljainen äänikin, olen omistanut useita Oralin harjoja ja ne jyrisevät kuin traktori. Philips taitaa olla halvempikin, ainakin niissä tehokkaimmista/paremmissa malleissa.

    VastaaPoista
  4. Ihan uusinta ei ehkä kannata valita, kun niihin on moneen lisäilty harjaosaan rfid-tägi, jolla voi rajata sekä harjaosan käyttöikää että valmistajaa. Meille ikivanhan (muistaakseni) oralin tilalle hankittiin "edellistä sukupolvea" oleva harja ja merkki pysyi samana, jotta jemmaan ostetut harjaosat tulee käytettyä. Ja itse olen ollut ihan tyytyväinen sellaiseen perusversioon samalta merkiltä. -q

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!