perjantai 30. joulukuuta 2022

Frankfurtissa

Oikeastaan olen lentokentän Sheratonissa. Plääh! Matka oli kyllä ihan üüberhankala, lennot myöhässä ja pakkaaja, joka ei ole hetkeen sattuneesta syystä reissannut ihan yhtä lailla viimetipassa. Ei ihan mennyt homma niin sutjakkaasti kuin aikoinaan.

Molemmat lennot lähtivät ja tulivat ulkolinjaan ja kaihoisasti ajattelemani "helppo" vaihto Arlandassa meni ihan pipariksi kun kone tulikin C-siipeen, josta oli suoranainen maratonmatka lähtöportille. Yleensä kun siellä SAS:in (tai "Star Aliensin" - eräs ruåtsalainen lentoemäntä kerran toivotti tällaiselle tervetulleeksi, kun ei oikein osannut ääntää Star Alliancea") lennoilla saa sahata nelos- ja vitosterminaalin väliä vaihtaessaan, ellei mene Schengenin ulkopuolelle, jolloin lähtöportti on kauempana F-siivessä ja siellä passintarkastus.  

Lisäksi SAS oli jotenkin sekoillut enkä päässyt kirjautumaan lennolle vaikka yritin jo edellisenä päivänä. Kentällä ei koko lippua löytynyt ensin. Johtui kuulemma siitä, kun olin vaihtanut lipun toidselle päivälle. Jouduin sitten istumaan ikkunanvieruspaikalla, mitä inhoan.


Täytyy kyllä sanoa, että oi niitä aikoja, kun busineksessa lentäminen oli jopa ihan siedettävää! Olin kuolla nälästä ja odotin saavani jotakin apetta, mitä tietty tuolla koneen etuosassa tulikin. Ennenvanhaan vaan henkilökunta laittoi jokaisen pöydälle tärkätyt, valkoiset liinat ja ruoat sai valita käteen jaetuilta ruokalistoilta. Tai siis ainakin sen pääruoan. Alkuruoka ja jälkkäri olivat usein samoja kaikille.



Nyt lyötiin eteen tällainen rasia, jonka kannen lätkä lupasi enemmän kuin sisältö antoi. Poissa ovat ne lämpimät sämpylät ja voi, jota ennen oli tarjolla 😒: Vaikka en leipää syö kuin muutaman kerran vuodessa, nyt nälkäisenä se olis maistunut, kun ei ehtinyt tuossa lentojen välissä loungeenkaan. Varmaan sielläkin ovat eväät köyhistyneet.



Jälkkärisuklaiden pakkauskoonkin oli inflaatio syönyt, maku tosin oli yhtä hyvä kuin ennenkin.

Frankfurtin kentällä olen käynyt niin lukuisia kertoja, mutta ilmeisesti en ikinä ole yöpynyt ihan terminaalin kyljessä olevissa hotelleissa (kumma kyllä), vaan vain sellaisissa, jonne mennään jollain shuttlella. Täällä ei kentällä ole sitten yhtään minkäänlaisia opasteita, ja vaikka näet tämän Sheratonin tien toisella puolella ykkösterminaalin ovelta, ei sinne niin vaan mennäkään tie ylittämällä, sillä noitten tietä reunustavien vallien yli kapuaminen noin 60 kilon pakaasien kanssa olisi jo temppu terveselkäisellekin, saati sitten minulle. 

Ihan turha sanoa, että "olisit ottanut taksin", ne taksit kun eivät ota ketään kyytiin tällaiselle matkalle, kun perille pääsee kävellenkin (jos siis löytää reitin), hehheh. 

Päivän kävelysaldo oli noin 15 km tähän mennessä, ja se kai onkin ainoa positiivinen juttu. Tuskin voin kuvitella, kuinka kipeä selkä on huomenna, kun pitäisi noitten pakaasien kanssa kivuta Maastrictiin menevään junaan.

Koska tuosta lentsikka-ateriasta ei nälkä lähtenyt, tosin noita mauttomia makaroneja en ihan kaikkia pystynyt naamaani imaisemaan, piti hotellissa tilata jotakin ilta-apetta.



Tilasin Pizza alla Diavolon ja tumman suklaamoussen, hyvin vähäinen oli huonetarjoilun menyy. Huonepalvelun luurin päässä oli (aksentista päätellen) iloinen italiaano, joka sitten lupasi laittaa "ooooikein hyvän pizzan sinulle, ja ooooikein hyvän suklaamoussen". Kysyi sitten myyjän elkein, että mitä juomaksi. Hiukan mietittyäni sanoin, että josko hän voi suositella jotakin hyvää valkkaria, niin otan sitten sitä. "Minulla ooooikein hyvää pinot grigiota". No laita sitten sitä - ja iso. Tarkoitin lasillista, mutta herra toikin pullollisen. Myös vettä. 

Vedestä hän kyllä myös kysyi, ja sanoin, että kiitos, iso sellainen, kupliva ja jäillä. Tuli litra vettä, vaikka täällä olisi ollut yksi complimentary pullokin. Ei kai noita kukaan yötä myöten pysty juomaan, saisi istua vessassa koko yön sen päälle.

Syömislysti oli vitosen vaatimattomien tippien kanssa tasan satasen, enkä edes saanut kaikkea syötyä kun ei se niin kummoistakaan ollut. Suklaamousse oli todella äitelää, mutta tuoreet marjat sen päällä hyviä.

Joskus vaan ajattelin, että paljonkohan noina pahimpina reissuvuosinani on tällaisen reissailun kanssa tullut poltettua työnantajan rahaa? Tämäkin huone maksoin 230 euroa per tämä yksi yö. Suomessa on sentään sellainen erikoisuus kuitenkin työnsä puolesta matkustaville kuin päiväraha (en ole tällaista systeemiä muistaakseni muualla tavannut, muualla on tiettyjen kulujen korvaus kuitteja vastaan). Kyllä minä muistan, että kun reissasi ulkomaille 2-3 kertaa viikossa, siitä tuli aika kiva palkanlisä, vaikka reissaaminen elämää sitten todella paljon rajoittikin.

*****
Tuli muuten tätä kirjoittaessa sellainenkin absurdi ajatus mieleen, että miksi en silloin reissuaikoinani jo ruvennut pitämään blogia? Hotellissa kun on aina niin tylsää.

Palasin kyllä aika pian maan pinnalle niistä ajatuksista. Missä ihmeessä siihen olisi ollut aikaa? Hoidat hommia pitkän päivän, illalla ehkä viet tiimisi illastamaan, sitten luet meilejäsi ja vastailet niihin ainakin yhteen saakka yöllä ja aamulla taas aikainen ylösnousu. Taksilla sinne sun tänne, tällainen samanlainen hotelli, josta ei jää mitään muistikuvia ja sightseeingille tai omille jutuille aikaa ei koskaan.

Mutta aika näköjään kultaa muistot ja kaikki vaivannäkö unohtuu.

Mutta menen nyt kuumaan kylpyyn, aamulla on puhelinkokous ennen sitä junaa.

keskiviikko 28. joulukuuta 2022

Medik8 Super Ferulic C

Aiemmassa C-vitamiiniseerumipostauksessa mainitsin ohimennen myös tämän Medik8-sarjan C-vitamiini-ferulahapposeerumin. Postaus on luettavissa täältä.

Tätä piti kyllä makustella aikansa, ennen kuin sain tämän postauksen aikaiseksi.

C-vitamiinin varmaan kaikki tuntevat, mutta ferulahappo lienee hiukan oudompi. Se on lyhyesti sanoen antioksidanttinen aine, joka sopii erityisesti C-vitamiinin kanssa käytettäväksi, sillä se lisää C-vitamiinin stabiiliutta. Ferulahappo toimii myös hyvin esimerkiksi E-vitamiinin kanssa, mutta koska se on happo, sitä ei kannata käyttää yhdessä esimerkiksi alfahydroksi- tai beetahydroksihappojen kanssa. 

Retinolin kanssa ferulahappo toimii todella hyvin sellaisenaan, mutta en sekoittaisi tätä seeerumia retinolin kanssa, sillä retinoli ja C-vitamiini saattavat yhdessä ärsyttää ihoa liikaa.

Ferulahappo ei korjaa jo syntyneitä juonteita, mutta hidastaa ihon vanhenemista, ja varsinkin aurinkosuojan alla käytettynä se on parhaimmillaan.

Ferulahappo on myös hyvä akneiholle ja hillitsee ihon ärtyneisyyttä ja punoitusta.

Mutta tämä seerumi... Olin todella hämmästynyt siitä, miten paksua se on, rasvaisen oloista, ja sen kanssa todella saa tehdä töitä, että sen saa työstettyä ihoon. Iltaisin sen saa uppoamaan pitkällä hieronnalla, eikä se välttämättä edes tarvitse voidetta ylleen.

Meikin alle en tätä edes yrittäisi laittaa, mutta kyllähän se iltaisin asiansa hoitaa.

Hinta kipuaa kahdeksankympin paremmalle puolelle / 30 ml pipettipullo. Tosin nyt esim. Yliopiston apteekki myy sitä alennuksella, jolloin hinnaksi jää hiukan yli 60 e.

maanantai 26. joulukuuta 2022

Nuukailua: ihonhoitoa alle kympin tuotteilla

Jahas, joulun törsäilyjen jälkeen voidaan siirtyä pihistelyasteelle ja katsastaa, miten ihoa voidaan hyvin hoitaa alle kympin tuotteilla. 

Joissain lukemissani blogipostauksissa on esitelty kyseisen kirjoittajan ihon hoitoa alle kympin tuotteilla, mutta ajattelin itse enemmänkin kerätä tähän vinkkejä edullisista tuotteista. Jokainen voi sitten vaikka niistä löytää oman sopivan yhdistelmänsä. EDIT: Tosin tulihan tähän nyt tietty kuitenkin omia suosikkejani, eli ei se sitten ihan näin onnistunutkaan... Postaan nyt sitten tämän.

Ongelmaksi muodostui postausta miettiessäni eräänlainen objektiivisuusaspekti: Miten määritellä se "alle kymmenen euron tuote"? Kyllähän pikkupakkauksia kalliimmistakin tuotteista saattaa saada alle kympillä. 

Koska litrahintojen vertailu tekisi asiasta ihan turhan monimutkaisen, päädyin sulkemaan pois matkakoot ja näytepakkaukset. Fair enough? Pilkunkiksauttaja-tutkimusammattilaisena pitäisi myös päättää määritelmä matkakoolle. Tämä taas sitten riippuisi kyllä käyttötarkoituksesta. Toisinsanoen esimerkiksi meikinpoistoainetta ei taatusti kulu niin teollisia määriä kuin esimerkiksi kasvovoidetta, vai olenko väärässä? 

Tämä määritys nyt sitten jäi, koska homma menisi vähän pipariksi ja markkinoiden edullisimpia litrahintoja on työlästä etsiä ja laskea. Mitään ihan pikkupurnukoita (näytekokoja tms.) ei mikään listatuista kuitenkaan ole.

Aloitetaan ihon puhdistuksesta, se kai on loogisinta? Puhdistusöljyllä saa meikit poistettua näppärästi, ja silkan öljyn korvikkeena minulla on käytössä kaksi Skincityn tuotetta.

Tässä balmissa on mm. mango- ja sheavoita ja skvalaania.  Todella  hyvä iholle.

Toiseen puhdistusvaiheeseen sopii saman merkin vaahtoava putsari, jossa on myös mm. mangovoita, kookosta ja vihreää kaviaaria (??!!!!). Ei kuivata ihoa.


Nyt menee vähän yhden firman tuotteiden mainostamiseksi, mutta tulipa nyt shoppailtua... Kehuin tätä puikkomaista putsaria aiemmin täällä. Ihan samaa ei näytä enää olevan saatavilla, mutta vastaavia löytyy.

Kuvassa on muuten myös näppärä kahvihippukuorintapuikko. Tykkään.

Samaa sarjaa on syväkosteuttava kasvovesi, joka vaikuttaa todella pätevältä. En ole kokeillut mutta se on ostoslistallani. Se sisältää rauhoittavaa kauraöljyä, pantenolia (B5-vitamiini), kamomillaa, hyaluronihappoa, rohtosammakonputkea ja lakritsinjuurta. Kuvakaappaus: Skincity.

Kasvovesissä mennään vaikka vanhanaikaisella appelsiininkukkavedellä. Merkki on Avril. Mihin ihmeeseen nämä vanhan ajan apteekin kukkaisvedet oikein ovat joutuneet? Ei taida löytyä monesta apteekista vanhanajan ruskeassa lasipullossa, eikä tämäkään ole sellainen.

Koska oma naamani on edelleen herkästi punoittavaa ja kukkivaa sorttia, joudun helpottamaan asiaa esimerkiksi tällä sinkkisuihkeella, joka rauhoittaa tulehdusta. Tämä Novexpert Trio-Zinc Face Mist maksaa edullisimmillaan ilahduttavasti alta vitosen. Se sopii muuten myös meikin kiinnitykseen ja oikeasti toimiikin siinä.

Toisena vaihtoehtona voi harkita Novexpertin Magnesium Mist -suihketta, joka myös rauhoittaa ihoa. Hintaa tälle tulee edullisimmillaan noin euron enemmän kuin tuolle sinkkisuihkeelle.

Seerumi! Nyt ei ole kuin yksi vaihtoehto ja tämä se vasta ässä on! Edullisimmillaan iso 100 ml:n tuubin saa nippanappa kympin pintaan.


Tätä parempaa seerumintapaista ei takuulla tähän hintaan löydy. Nimensä mukaan se sisältää kosteuttavaa ksylitolia ja D-vitamiinia, joka sekin kosteuttaa. Aiempaa mainintaa tuotteesta täällä

Pysytäänpä tylsissä apteekkituotteissa. Kun oma ihoni kuivuu, se näkyy ensin poskipäissä, jotka alkavat punottaa. Kosmetologini neuvoi käyttämään Acon Minidermiä, sekin siis mainittiin tuossa edellisessä linkissä. Voide sisältää 20% glyseriiniä, ja sitä voi muuten käyttää myös ihon puhdistukseen ja naamioksi. 

Toinen SOS-voide, jota käytän kuivalle iholle on Eucerinin Aquaphor. Sillä saa hoidettua myös huulet ja se käy vaikka huulikiillosta. Xylidermiä alle.


Ei nyt tullut ihan niin. jännittävä postaus kuin ajattelin, mutta toivottavasti tykkäätte vinkeistä, vaikka ne vähän tylsiä ovatkin 😘.

lauantai 24. joulukuuta 2022

Shiseidon joulukalenterin luukut 20-24 (2022)

Sitten olisi aika katsastaa Shiseidon vuoden 2022 joulukalenterin viimeiset luukut. Kaikkea kivaa sieltäkin paljastui. Juttu kulkee tavalliseen tapaan vasemmalta oikealle. Aiemmat postaukset löytyvät tämän linkin kautta.

20. päivänä loodasta löytyi Beneficiance Wrinkle Smoothing Eye Cream testerikoossa. Tämäkin riittää kyllä pitkälle, sillä eihän silmänympärysvoidetta kilotolkulla laiteta. Voiteen sanotaan täyteläistävän ihoa ja sitä kautta häivyttävän juonteita. Voiteessa hyödynnetään ReNeura-teknologiaa, josta olen kertonut edellisissä postauksissani.

21. päivänä laatikossa (tai "luukussa") oli Vital Perfection Uplifting and Firming Express Eye Mask. Tämä suhteellisen tyyris silmänaluslappunaamio sisältää retinolia, ja kokeilen sitä kyllä mielelläni.

22. päivän anti oli Kajal InkArtist Shadow/Liner/Brow -kynä. Tämä kynä oli yllättävää kyllä turkoosihtava sävyltään. En ehkä kuitenkaan kulmiini (brow) kokeilisi 😝.


23. päivänä laatikosta löytyi Ginza-parfyymin suihkuvoide (Ginza Perfumed Shower Cream). Sopii siis tuohon aiemmin saatuun parfyymiin. Tämä on matkakokoinen.

24. päivä huipentui kun laatikosta löytyi Ultimune Power Infusing Concentrate, 15 ml:n kunnollisen kokoinen pullo. Tämä tehotiiviste sisältää antioksidanttista lakkakääpää, kosteuttavaa iiriksen juurta, herttavuorenkilpiuutetta (kappas vaan, tätä tönöttää meidänkin puutarhassamme) ja fermentoitua hibiskusuutetta, jonka pitäisi kirkastaa ihoa. 

Mielenkiintoista muuten, että amerikkalaisen Ultan sivuilla on kerrottu, että "yhden pullollisen käytön jälkeen näkyvät rypyt ovat häivyttyneet" (varsin vapaa käännös). Tässä täsmennetään, että pullon koko pitää tällöin olla 1.7 oz. Eli 1.7 fluid ounces on 50,275 ml.

Tämä on aika kiinnostava tuote, joten pitemmittä lurituksitta voin luvata tästä erillisen postauksen.

*****
Miltäs sitten Tokion Ginza näyttää tänään? Taas oli hiukan hankalaa ottaa kuvia, mutta toivottavasti näistä saa jonkin käsityksen.



Ei, tuo alalaatikko, jossa tuotteet olivat, ei saisi repsottaa noin. Unohdin korjata sen asennon.

Ihanaa jouluyötä! Roikun täällä taas varmaan huomenna, eli joulupäivänä, nyt kun on tänään joulusukuloinneista selvitty 😁.

PS: Jaa niin, kannattiko tämä kalenteri ostaa? Shiseidon tuotteet ovat varsin hintavia, mikä pitää pitää mielessä. Niille, jotka eivät halua hutiostoksina hankittuja isoja kosmetiikkapurnukoita pyörimään pitkin nurkkia, tämä on hyvä ja suositeltava ostos.

Ihanaa Joulua!

 

Kuolema

Ei tällaisesta saisi kirjoittaa, ainakaan ennen joulua. meillä vaan nyt sattui lähipiirissä tällainen äkkikuolema. Todella nuori ihminen, tyttöystävänsä on lähipiiristämme.

Elämän polku. Sillä on alkunsa, ja sillä ihan varmasti on myös loppunsa.Anteeksi negatiivisensävyinen postaus.

Mutta: Vainajien muistelu ei varmaankaan ole negatiivista? Vai onko?

En oikein itsekään tiedä, mitä olen sanomassa. Kaksi rakasta ystävääni kuoli aivohalvaukseen vuonna 2019, ja pikkusisko syvään laskimotrombiin keväällä 2020. Olin ostamassa hänelle tuliaisia Dublinista ennen sieltä lähtöäni tietämättä, että hän oli jo silloin kuolleena istumassa oman keitttiönpöytänsä ääressä.

Olihan se järkytys.

Maanantaiaamuna tuli tieto. Voi pikkusisko. Hän oli aina kuitenkin pikkusisko.

Isä taas oli aikoinaan sairas. Parkinsonin tauti vei äärimmäisyyksiinsä ja nuorin sisar kiukkusi kun häntä ei pidetty väkisin letkuissa hengissä. Isä oli siinä vaiheessa jo niin huonossa kunnossa, liikuntakyvytön ja sokea. Ihminen, joka on matkustellut, nähnyt maailmaa ja utelias kaikesta. Isä oli sotasankari Aunukselta

En minä nähnyt siinä mitään mahdollisuuksia muuta kuin päästää pois.

Äiti on onneksi 86 ja ilmeisen hyvässä kunnossa.

Eniten ehkä suren - voiko edes näin sanoa...edesmennyttä henkilöä joka saattoi minut yhteen nykyisen mieheni kanssa.

torstai 22. joulukuuta 2022

Viimeinen työpäivä ohi, ja hiukan kuvia Turusta

Viimeinen työpäivä on ohi. Vanhan firman kirjoilla olen vuoden loppuun saakka ja aloitan sitten heti 1.1.23 uudella työnantajalla. Jänskä juttu taas.

Olen käynyt aamuisin kauppatorin laidalla fysioterapiassa ja akupunktiossa, ja alaselkä alkaa olla hiukan parempi. Ensi viikolla on PET-TT, josta selviää luunmurtumien tilanne.

Aamutorilla käynti on ollut aika hauskaa. Ei ole mitään väentungosta ja tuonne surullisenkuuluisaan toriparkkiin (joka siis on vihdoin valmis) mahtuu autokin hyvin. Kahviloitakin torilla ja sen ympärillä on usea, mistä valita.






Valoteokset torilla näyttävät vaihtelevan.

Tänään työpäivän jälkeen olen juossut kaupungilla hoitelemassa asioita. Kävin myös läheisellä kauppapuutarhalla, jossa oli kauniita joulujuttuja. Ostin muutaman hyasintin, joiden sipulit oli vahattu ja pyöritelty glitterissä. Varsin jouluisen näköisiä, eikö vaan?


Tuli hiukan enemmänkin kaikenlaista ostohinkua, kun paikan joulukoristeita katseli. Onneksi en ostanut muuta, ja nuo hyasintitkin menivät lahjaksi.


Ajattelin tänään vetäistä hiukan henkeä, ja postailla huomenna jotakin järkevämpää. Tämä jouluhössötys alkaa kiristää pipoa 😂.


PS: Tuolla puutarhalla muuten myytiin mistelinoksakimppuja, vaikka misteliä ihan ilmaiseksikin saisi viereisen supermarketin parkkipaikalla olevista puista. Kunhan vaan ottaa sakset ja tikapuut mukaan, ja aloittaa keräämisen.

tiistai 20. joulukuuta 2022

Shiseidon joulukalenterin luukut 14-19 (2022)

Katsastetaanpa taas, mitä löytyi joulukalenterin luukuista. Aiemmat kalenterikatsaukset löytyvät täältä (ks. yst. myös postauksessa oleva linkki aiempiin kalenteria koskeviin postauksiin). 



Alemmassa kuvassa tuotteet ovat oikeassa järjestyksessä... Toinen ja kolmas (15. ja 16.12.)olivat ensimmäisessä kuvassa vaihtaneet paikkaa vahingossa 😕.

Aloitetaan taas vasemmalta oikealle:

14. päivän yllätys oli Shiseido Beneficiance Overnight Wrinkle Resisting Cream. Toisin sanoen tämä on yövoide, jossa on hyaluronihapon lisäksi mm. vadelmanlehti- ja  sekä erilaisia leväuutteita. Voiteessa hyödynnetään myös aiemmassa kalenteripostauksessa mainittua ReNeura-teknologiaa. Tuubi on näytekokoinen.

15. laatikosta paljastui White Lucent Brightening Gel Cream, eli ihoa kirkastava geelivoide päivittäiseen käyttöön. Se sisältää kosteuttavan glyseriinin lisäksi mm. C-vitamiinia, kirsikkauutetta ja monia muita kasviuutteita, kuten Angelica keskei -uutetta. Tämä viimeksimainittu on karhunputkiin kuuluva kasvi, josta on mielenkiintoinen suomenkielinen juttu täällä. Kasvin toinen nimi on ashitaba, ja sen on uskottu jo pitkään hidastavan ikääntymistä. Asiaa tutkitaan koko ajan. Purkki on matkakoko.

16. päivänä laatikon anti oli Ultimune Eye Power Infusing Eye Concentrate -tuubi. Tämä kosteuttava ja antioksidanttinen voide sisältää mm. lakkakääpää (reishi) ja iiriksen juurta. Viimeksimainitulla sanotaan olevan estrogeenisiä ominaisuuksia ja se myös sisältää runsaasti antioksidanttisia isoflavoneja. Myös lakkakääpä on antioksidanttinen. Näiden lisäksi tuotteessa on tietty mm. kosteuttavaa glyseriiniä ja erilaisia muita kasviuutteita. Tuubi on näytekokoinen.

17. päivän laatikosta paljastui WASO Shikulime Color Control Oil-Free Moisturizer. Nyt tuli ihan déjà vu... Kirjoittelin tällaisesta aiemmin kokemuksiani täällä. Sekin oli siis WASO-tuotelinjan voide.

Molemmat siis ovat CC-voiteita, jotka ensin näyttävät vaaleilta, kun niitä tuubista ulos puristaa, mutta muuttuvat sitten ihon sävyisiksi. Tässä voiteessa on shikuwasaa (Citrus depressa), antioksidanttipitoista okinawalaista limeä, josta en ole kuullutkaan. Kosteutta tuovat glyseriini ja sokeriderivaatit (trehaloosi, erytritoli) ja lisäksi siinä on "anti-ilmansaatepulveria" (anti-pollution powder), joka ilmeisimmin muodostuu mm. pigmenteistä ja maissitärkkelyksestä, jotka suojaavat ilmansaasteilta ja pitävät ihon mattana. Spf on 30.

Tämä on muuten aika hyvä päivävoide arkikäyttöön! Olennaisesti tämä ei kai paljoa eroa tuosta aiemmin käyttämästäni Wason vastaavasta voiteesta, mutta tuntuu paremmalta. Tuubi on matkakoko.

18. päivän laatikko yllätti: Siitä paljastui 7,4 ml:n hennon vaaleanpunainen Ginza-parfyymi (roll-on-pullo). Katsotaanpa, miltä se tuoksuu...

Kirpeän granaattiomenan tunnistan ensimmäisenä, sitten keskituoksun kukkaisnuotit. Rosepippuri tuoksun  ensinuottina ei ole mitenkään hallitseva. Pohjatuoksun patsulikaan ei kävele muiden tuoksuelementtien yli. Hinoki, eli japaninsypressi hurmaa sitruunaisella tuoksullaan, jota pehmentää santelipuu. Mmmm...

Täysikokoinen pullo näyttää tältä. Tämä ja edellinen kuvakaappaus : fragrantica.com

19. päivä paljasti Instant Eye and Lip Makeup Remover -pullon matkakoossa. Tämän kaksifaasisen meikinpoistoaineen luvataan poistavan vedenkestävänkin silmä- ja huulimeikin helläväraisesti.

*****
Miltäs sitten Tokion Ginzan näkymä vaikuttaa tällä hetkellä? Alla kuvia hiukan eri kuvakulmista.




Hiukan on jo hankalaa saada kaikkia "rakennuksia" näkymään samassa kuvassa.

lauantai 17. joulukuuta 2022

Joulunaluspöhinää ja muuta elämää

En ole mikään juhlapyhäihminen, kaikkein vähiten innostun (kaupallisesta) joulusta. Jotakin sentään on kuitenkin asian hyväksi tehtävä, vaikka nämä muuttohommatkin painavat päälle.


Lahjojen paketoimista inhoan, niinpä tuolla pöydällä onkin ollut "pukin paja" levällään jo jonkin viikon. Noita crackereitä löytyi vaikka kuinka paljon viime vuodelta. Siis Christmas crackereitä, tarkalleen ottaen, ettei kukaan luule täällä olevan voileipäkeksejä levitettyinä kaikkialle.

Kerran muuten olin tulossa Lontoosta Suomeen ja istuin London Cityn lentokentällä käsimatkapakaasi täynnä noita crackereitä ollen hieman epätietoinen siitä, miten ne kulkisivat mukana Suomeen (ruuma vai kabiini). Ajauduin siinä sitten keskusteluun lähtöselvitystiskin avautumista myös odottelevan kanssamatkustajan kanssa avautuen huolestani ja epätietoisuudestani.

Puhuin tietystikin vain "crackereistä", enkä huomannut täsmentää niiden olevan juuri Christmas crackereitä, ja keskustelukumppani oli aika hämmentyneen näköinen kunnes tajusi mistä oli kyse. No en kai nyt tietenkään ihmetellyt sitä, pitäisikö voileipäkeksini laittaa turvallisuussyistä ruumaan 😂😂😂!

No ne crackerit tulivat kyllä ihan hyvin käsimatkatavaroissa Suomeen, vaikka kentällä passissa ollut poliisimies asiasta häneltä kysyttäessä kehoittikin ottamaan niistä "nallit" pois ennen lentoa. Mutta mitä crackereitä ne enää sitten olisivat olleet?

Vaikka lahjojen paketoiminen tylsää onkin, niin ajattelen kuitenkin sitä, miten paljon nämä omani tuottavat sitten jouluaattona iloa saajilleen (toivottavasti ainakin).

*****
Muuttoasiakin edistyy. Tosin enhän minä ikinä mitään suuempaa muuttoa tee ensialkuun, kunhan vielä välttämättömimmän, eli pari matkalaukullista vaatteita ja kenkiä (siitäkin kuormasta lienee puolet kosmetiikkaa 😁).

Kuva polusta tänne talon sisäänkäynnille. Rinne on todella jyrkkä, eli kun allaoleva asvaltti jäätyy, polku on todella liukas. Parkkipaikat ovat kadun varrella alhaalla, autotallit oikealle jäävän puutarhan alla, tänne ylös ei autolla pääse.

Vaikka täällä Turussa ei lunta paljoa olekaan, en pidä tästäkään vähästä. Tosin Aachenissakin saattaa olla lumivaara, sillä lämpötilat liikkuvat samoissa lukemissa kuin täällä tällä hetkellä.

Ainakin pääsen hetkeksi eroon tuosta vaarallisesta rinteestä.

Lisa, joka on tulevan työnantajani puolesta toimiva agentti, joka hoitelee tällä hetkellä muuttoon ja muuhun liittyviä asioitani Saksassa, on ollut todella tehokas - saksalaiseen tapaan. Ensimmäistä kertaa saan apuja käytännön asioiden hoitelemisessa muuton suhteen. Aina ennen on saanut kaivella itse asioita netistä, mutta nyt saan olla aika huoletta.

Vuokrasopimus on allekirjoitettu, maksoin takuuvuokran + 2 kk:n vuokran etten suinkaan unohtaisi maksaa sitä tammikuuta. Vuokrasopimus siis alkoi jo joulukuun alusta (kummallinen tapa, mutta ilmeisesti se on siksi, koska kuukausi ja vuosi vaihtuvat viikonloppuna - en tiedä, mutta näin nyt vaan on). 

Vuokran siis pitää olla vuokranantajan tilillä 1. päivä, ei riitä, että se on maksettu sillä päivämäärällä. Hiukan riskaabelia, koska joskus harvoin kun liikuttelen täällä Suomessa rahaa kahden omat tilini välillä esimerkiksi OP:sta Nordeaan tai päinvastoin, voi kulua viikkokin ennen kuin raha on perillä.

Lisa soitteli eilen ja varmisteli, että kaipa hoksaan ottaa vakuutuksen, joka kattaa matkan ja aina 2.1. saakka, koska vasta sitten uuden työnantajan vakuutus on voimassa. Matkavakuutus minulla on yleensä esimerkiksi luottokortin kautta, kun ko. kortilla on matka maksettu. Onhan olemassa myös Eurooppalainen sairausvakuutuskortti, kaipa sellainen on jokaiselle saksalaisellekin tuttu?

Ehkä kuitenkin otan jokin erillisen vakuutuksenkin, eihän se paljoa maksa.

Lisa oli sopinyt immigrationin kanssa rekisteröitymisajan 16.1. aamuksi, ja tulee hakemaan minut työpaikalta ja palauttaa sitten sinne takaisin. Näköjään ihan yhtä hankalaa on saada appointmenteja immigrationista siellä kuten Irlannissakin, sielläkin muistaakseni sain odotella viikkoja. Rekisteröitymisen jälkeen vasta saa paikallisen PPS-numeron. Tai mikä se nyt siellä onkaan...tax number?

Hänellä oli kyllä aikamoinen lista asioita eilen, ajokorttini muuttaminen saksalaiseksi muun muassa. Olenkin ajellut hiukan asiattomasti täällä tuolla sveitsiläisellä kortillani aina Sveitsistä paluun jälkeen. Hoksasin onneksi passikuvassa käydessäni pyytää kuvafirmalta myös saksalaista ajokorttia varten kuvat, ne kuvat kun ovat eri kokoisia kuin tavalliset passi- tai ajokorttikuvat täällä Suomessa. 

Pankkitilin avaaminen on sitten Lisan mukaan helppo nakki Saksassa (Irkuissa EI OLLUT, olen varmaan joskus postaillutkin siitä rumbasta), kuten se oli myös Sveitsissä, mistä siitäkin on aika tuore kokemus. Sveitsissä pitää vaan olla paaaaljon rahaa tai hyvä työpaikka, että tilin saa auki.

Viimeiseksi Lisa eilen kysyi, että "et kai nyt vielä ensimmäisen parin viikon aikana sentään sitä autoa osta?". Kuten jossain aiemmassa postauksessa kerroin, minulle ei todellakaan tullut mieleenkään auton osto, enkä myöskään vie omaa autoani sinne, mutta nyt alan miettiä sitä ostoakin, kun hän on niin siitä puhunut. Ilmeisestikin siellä kaikilla pitää olla auto? Mutta eihän minulla tuossa asunnossa ole edes autopaikkaa? Ainakaan tietääkseni.

Niin että asiat menevät eteenpäin. Vielä neljä työpäivää vanhassa paikassa. Viime viikko oli jo täynnä jäähyväiskokouksia Teamsin kautta, ja minäkin jo valuttelin kyyneliä. Miltei neljä vuotta tuossa jättifirmassa kuulostaa vähältä, mutta kyllähän se toisaalta on pitkäkin aika ollut. Ainakin olen oppinut paljon. Tiimi on myös ollut aivan ihana.

Oikein rentouttavaa viikonvaihdetta kaikille, jouluhössötyksistä huolimatta!

torstai 15. joulukuuta 2022

Yksi parhaimmista irtopuutereista

Ben Nyen irtopuutereita on kehuttu monessa paikassa, eikä turhaan. Ostin omani Irlannista, mutta sitä ennen halusin kokeilla muutaman näytteen. Näitä puutereita kun on monen sävyisiä ja tietenkin väritöntä.

Iso purkki jäi joidenkin tavaroitteni kanssa säilytykseen Irlantiin, mutta nämä riittoisat näytepurkit tulivat mukanani Suomeen.
Kuva: bennye.com

Kokeilin kolmea erilaista ennen kuin päädyin sävyyn FAIR, jota ilmeisimmin ei enää mistään saa, nyyh!




Valaistus on valitettavasti näillä pimeillä sellainen, ettei päivänvalossakaan saa oikein kunnon kuvia, eikä niitä säätämälläkään ihan saa oikeanlaisiksi. Fair on ylemmässä kuvassa siis vasemmalla ja se on huomattavasti neutraalimpi beige kuin keskellä oleva Cameo, joka on selkeästi vaaleanpunainen. Oikealla on läpikuultava, väritön versio (Neutral Set Powder), josta kumma kyllä pidin näistä vähiten.


Tässä vielä sävyt paksuna kerroksena ranteen sisäpuolella ja samassa järjestyksessä. Eihän niitä tosin kasvoilla noin paksulti käytetä... Yllättäen tässä Fair näyttää erottuvan paremmin iholta kuin punertava Cameo, mutta kasvoilla Fair taas on huomattavasti parempi ja iholta virheitä häivyttävämpi kuin Cameo (tai tuo läpikuultava).

Kylläpä harmittaa, jos sitä ei enää saa mistään! Tosin Irlannin varastossa oleva purkki on miltei täysinäinen, eikä kai puuteri niin kovin helposti säilytyksessä pilaannu. EDIT: Perun puheeni, kyllä sitä löytyy ainakin parista paikasta Suomessa, toiseen kauppaan on linkki tuonne alemmaksi linkatussa HD-puuteripostauksessa.

Kirjoittelin muuten täällä aiemmin Ben Nyen HD-puuterista. Ainakin talvi-iholle se on kyllä ihan rutisevan kuivaa tavaraa, mutta odotellaanpa kesää ja hikikelejä, niin varmaan tuo HD-puuterikin löytää paikkansa.

tiistai 13. joulukuuta 2022

Shiseidon joulukalenterin luukut 7-13

Sitten olisi aika taas lumikinosten keskeltä tarkastella, mitä saatiin Shiseidon vuoden 2022 joulukalenterista. Luukut 1-6 paljastettiin jo aiemmin täällä (linkki ykkösluukun avauksesta löytyy siis tästä linkitetystä postauksesta). Laitan myös tuotteiden kuvauksen perään tuoreimmat kuvat "kaupunkinäkymästä". Laatikko ("luukku") ja sisältö ovat allekkain/lähekkäin.


7. Shiseido Vital Perfection Uplifting and Firming Cream. Siis kasvoja kohottava voide. Sitten mainostekstijargonia, yritän hiukan selventää kykyni mukaan. Voide siis sisältää:

- KURENAI-TruLift -yhdistettä, joka Benibaba-kukan (tämä on muuten ihan suomeksi värisaflori) avulla kiinteyttää ja vahvistaa ihoa. Safloröljyä muuten tosiaan käytetään paljon kosmetiikassa, kuten tuossa Wikipedian linkissä onkin kerrottu.

- ReNeura+++ -teknologia sisältää Phytoconnect-nimistä ainetta, joka auttaa tuloksia kestämään. Ajattelin ensin, että onpa taas höpöhöpöjuttua, mutta pienellä googlailulla selvisi, että asiassa saattaa ehkä olla jonkinlaista perääkin. 

Tuo Phytoconnect on ainetta, jota on eristetty mintun sukuisesta Labiatae-heimon kasvista (joku biologi/botanisti varmaan osaisi kertoa noista enemmän). Shiseido on tutkinut tämän aineen vaikutuksia neuronipäätteisiin dermiksessä ja havainnut että noiden päätteiden stimuloiminen vahvistaa kollageenin tuotantoa.

Dermiksessä tosiaan on sensorisia hermopäätteitä, ja vaikka kosmetiikka ei saakaan vaikuttaa kovin syvälle ihoon, se käsittääkseni saa kuitenkin läpäistä noin 0,2 mm:n paksuisen epidermiksen ja tunkeutua dermikseen saakka. Phytoconnectille on haettu patenttia, mutta tässä täytyy muistaa, että patentoidahan voi melkein mitä tahansa, eikä se vielä tarkoita, että joku asia todella käytännössä toimisi.

- VP8-teknologia auttaa suojaamaan ihoa sisältäen mm. angelikanjuurta (väinönputki), rosa damascena -uutetta (damaskonruusu), teetä ja oliivinjuurta. Voiteessa on myös mm. muita kasviuutteita, glyseriiniä ja hydrolysoitua silkkiä. INCI on pitkä kuin nälkävuosi.

8. Tämä olikin hauska lisä, eli Masking Tape -merkkinen jouluteippirulla, jossa on vaalealla pohjalla kullanvärisiä ja punaisia lumihiutaleita. Vai onko tuo vaalea pohjaväri sitten ollenkaan, vai myös kuvioväri? Katsoin ensin, että onpas tylsän näköinen teippi, mutta kaunistahan sen, kun tarkemmin katsoo. Pakkauksessa on Shiseidon logo.



Tulee kyllä käyttöön tämäkin, vaikka aika erikoinen löytö laatikosta olikin!

9. laatikossa oli Vital Perfection Overnight Firming Treatment -voide. Ainesosat ovat hiukan samat kuin tuolla edellisellä saman tuoteperheen voiteella, terästettynä mm. sheavoilla, afrikanöljypalmun öljyllä ja skvalaanilla. Toisinsanoen tämä on tuhdimpi yövoide.


10. laatikossa oli 10 kpl Oil-Control Blotting Paper - puuteripapereita. Kauniissa punaisessa kuoressaan. Heräsi yksi kysymys: Miten tällaisessa tuotteessa voi olla parasta ennen -päiväys 12 kk pakkauksen avaamisesta?

11. laatikosta paljastui Waso Yuzu-C Beauty Sleeping Mask. Tätä olenkin halunnut kokeilla, koska sitä on kehuttu. Naamio siis sisältää "japanilaista sitruunaa", eli yuzua, joka on erittäin C-vitamiinipitoinen, antibakteerinen, antiviraalinen ja antiseptinen. Siinä on myös kosteuttavia glyseriiniä ja sokereita ja erilaisia kasviuutteita.

12. laatikosta löytyi Vital Perfection Uplifting and Firming Eye Cream. Muiden tuotelinjalle tyypillisten aineiden lisäksi tästä löytyy ihon mikroverenkiertoa lisäävää MATSU ProSulpt -kompleksia, mitä se sitten lieneekään. Tämän sanotaan hävittävän silmäpusseja ja virkistävän väsyneitä silmänalusia. Tämä oli satsin ainoa näytekoko, muut olivat matkakokoja.

13. laatikko kätki sisälleen (ooh ooh!) ControlledChaos MascaraInk -ripsivärin. Ihan täysikokoisen sellaisen. Mielelläni kokeilen, sillä sillä luvataan "graafista, kerrostettavaa volyymia". Tämän väri on musta, mutta sitä näkyy olevan saatavilla myös sinisenä, violettina ja vihreänä. Olipa ihan hyvä Lucianpäivälahja!

Miltäs sitten näyttää kaupunkinäkymäni nyt? Alla kuvia kolmesta eri näkövinkkelistä.




...ja rakennushommat siis jatkuvat... 😍💕.