sunnuntai 25. syyskuuta 2022

Maailman mattaavin irtopuuteri?

Olen pitänyt Ben Nyen puutereista kovin, ja Wayne Gosskin on niitä Youtubessa kehunut. Nyt oli hakusessa joku äärettömän hienojakoinen ja läpikuultava. Tutkin nettiä ja lopulta hankin Ben Nye MediaPro HD - puuterin, ja hämmästyin. 


Tämä puuteri on puhdasta silicaa ja sen sanotaan siloittavan hyvin ja taittavan valoa. Se on läpikuultavaa ja soveltuu jokaiselle ihon sävylle. Puuteri on myös höyhenenkevyt, eikä muuta alla olevan meikin sävyä. Se sopii myös huulipunan mattaamiseen ja kiinnittämiseen.

Levitys sujuu joko vipalla tai siveltimellä.

Käyttäessäni puuteria ensimmäisen kerran totesin, että vaikka minulla on herkästi kiiltelevä ja öljyyntyvä iho, tämä tosiaan mattasi! Ja hyvin, ehkä liiankin hyvin. Iho näytti kyllä sileältä, mutta ehkä aavistuksen verran liian kuivalta. 

Se vaatisi siis rasvaisemman pohjan ja pohjustuksen sille. Ehkä myös annostelun varovaisemmalla kädellä ja vain niille herkimmin kiilteleville kohdille kasvoilla.

Meikkipohjan alla siis sai olla rasvaisempi voide, ja meikkipohjakin saisi olla rasvaisempi. It Cosmeticsin rasvaisempi CC-voide toimi ihan OK, mutta itse tuosta CC-voiteesta en sinällään pidä, sillä se kasaantui edelleen juonteisiin ja näytti hirveältä. Puuterista huolimatta. Joillakin tämä kombo saattaa toimia paremmin, vaan ei minulla.

Ratkaisu: Kosteampi primer ja kosteuttava meikkivoide. Käytin nyt Giorgio Armanin Luminous Silk -meikkivoidetta (aiempi postaus siitä täällä) ja sen alle merkin omaa primeriä (postaus täällä). Molemmat - varsinkin primer - ovat aika "kosteita".

Toimi jo paljon paremmin, ja oikeinkin hyvin, kun puuteroi vain tosiaankin ne nopeiten kiiltelemaan alkavat osat kasvoista.

Pieneltä näyttävä purkki maksaa n. 50 eur (sitä löytyy mm. täältä, mainoslinkki, ei kaupallista yhteistyötä ja tuote siis ostettu ihan omalla rahalla).

Puuteri on vegaaninen, eläinkokeeton, tuoksuton, ja purkista riittää yllättäen 100-350 käyttökertaan, vaikka purkki kovin pieneltä näyttääkin (puuteria siinä on 9 g). Kesällä hikoillessa tämä varmaan on todellakin luottotuote.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä, varsinkin kesämeikkejä ajatellen :) Ben Nyeltä oon joskus jotain meikkejä käyttänyt ja todennyt tuotteet hyviksi. Melko tyyrishän toi puuteri on, mutta tokihan tosta sitten myös riittää lukuisiksi kerroiksi, kun joku edullisempi tuote saattaa kulua loppuun huomattavasti nopeammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, riittoisaahan tuo. Lisäplussaa pienestä purkista.

      Ben Nyen "tavallisista" puutereista on myös tulossa postaus, vaikka se täysikokoinen purkki jäikin muiden tavaroiden mukana Irlantiin säilöön ystävien luo. Otin vaan mukaan kolme suhteellisen isokokoista näytettä, kun en kuunaan ajatellut, että olisin Suomessa näin kauan.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!