sunnuntai 11. syyskuuta 2022

Talvilook (muotia talveksi)

Näin kylmien ilmojen alkaessa (tai alettua) ajattelin ostaa uuden talvitakin. Kashmiria. Ennestään minulla on konjakinvärinen ja musta takki (+ todella vähän pidetty mustavalkoinen kalanruotokuvioinen), ja noiden huivien soisi sopivan niidenkin kanssa.

Takin siia päätin jo ostaa ja se on tämä vaalea beige, tai taupe, joksi sitä kutsutaan myyjän nettisivuilla (Gobi Cashmere). Periaatteessa välttelen tällaisia vaimennettuja sävyjä, mutta toinen vaihtoehto olisi ollut luonnonvalkoinen, ja se on liian arka väri. 

Miten tämä taupe sitten sopii hiusten väriin, onki eri juttu. Tosin tämän sairauden jälkeen tukka kasvaa ihan eri värisenä 😠 (pikimusta), enkä osaa sanoa, jääkö se sellaiseksi (toivottavasti ei). Sytojen jälkeen monilla hiusten väri vaihtuu ja suoratukkaisilla se uusi hius saattaa olla jopa käkkärää.

Ajattelin ostaa samasta paikasta myös mekon, ja viihdyn klassisessa mustassa, joskin kesäksi on vähän iloisempiakin värejä ja kuvioita. Nyt mietin näiden kahden välillä.



Pitäisikö ottaa pidempihihainen, vai hihaton? Käytän kuitenkin siinä jotakin jakkua yllä.

Sitten ne huivit, ajattelin hankkia kaksi, joista toinen tulee näillä ostoksilla kaupan päälle. Se on varmaankin joko tuo tummempi ruudullinen tai vaalempi, pystyraidallinen vaaleanruskea (taupe).




Tuossa ylemmässä on myös takin värisiä ruutuja, joskaan se ei tuosta kuvasta tule niin helposti esille.

Sitten se yksivärinen huivi, olin ajatellut tätä.


Vierastan hiukan pastellisävyjä, mutta ei tuohon taupeen takkiin kovin kirkastakaan voi yhdistää. Musta ja valkoinen kashmirhuivi minulla jo on ennestään.

Mikään näistä huiveista ei kuitenkaan sovi sen konjakinvärisen takkini kanssa, mutta mustan kylläkin. Konjakinväristä takkia käytän vähiten, ja oikeastaan vain silloin, kun tarvitsen oikein pitkän takin, eikä noin polvipituista.

Harkitsin tuon vaaleansinisen sijaan myös suklaanruskeaa, mutta se ei sitten olisi oikein hyvä mustan takin kanssa.

Help! Jos joku tietää muita kashmirvaatekauppoja, niin saa vinkata! Vilkaisisin jostakin muualtakin ennen kuin teen tuon tilauksen. Tosin tuo takki kyllä näyttää just sen malliselta, jota olen hakemassa.

Kuvakaappaukset Gobi Cashmere.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!