torstai 29. lokakuuta 2020

Hävikkikosmetiikkaa?

 En tiedä, kuinka moni tuntee Fiksuruoka-nimisen nettikaupan, josta saa edullisesti ruokatavaraa,jossa on päiväys menossa umpeen. Ihan mukava kauppa, josta voi ostaa kaikenlaista, varsinkin kun se "parasta ennen" - päivämäärä ei tarkoita mitenkään sitä, etteikö tuotetta voisi senkin päivän jälkeen käyttää.

En tiennytkään, että kyseisestä kaupasta saa myös alennuskosmetiikkaa. Kun hiukan vilkaisin, ei näillä tuotteilla kaikilla kuitenkaan ollut ihan se parasta ennen -päivämääärä vielä käsillä, joten kannattaa kurkata tarjontaa. Alla muutamia esimerkkejä.




Valikoimaa ja merkkejä on enemmäkin, myöskin tuotteita, joita ei ihan joka kaupasta saa. Nyt on näköjään vielä ilmainen toimitus yli 35 euron tilauksiin, joten mikset myös tilaisi ruokia, Halloweenmakeisia, päivittäiskosmetiikkaa jne. samalla kertaa? Käypä kurkkaamassa.

keskiviikko 28. lokakuuta 2020

Ole Henriksen Transforming Walnut Scrub

Käytän enemmän kemiallisia kuorintoja kuin fysikaalisia sellaisia, mutta nyt oli pakko kaivaa varastoista sinne jotakin kautta ilmestynyt Ole Henriksenin ihonkuorinta-aine.

Tämä siis vain siksi, kun ihon pintakerros kesi kasvoista, ja halusin päästä etenkin nenän ympärillä roikkuvista kuolleen ihosolukon riekaleista eroon.


Tuubissa oleva aine olikin aika tummaa ja suhteellisen karkearakeista. Plussaa siitä, että rakeet ovat biohajoavaa saksanpähkinää (tai sen kuorta). Lisäksi tuotteessa on ginsengiä.

Muistan jossakin julkaisussa tätä kehutun kovasti etenkin rasvoittuvalle iholle käytettynä. Paksumpi iho varmaan kestääkin paremmin näitä rakeita. Makeupalleyssakin se on saanut aika hyvät pisteet.

Tuotteessa on aika vieno tuoksu, tai se on liki tuoksuton ja se sisältää ihoa puhdistavia ominaisuuksia. Siinä on myös paljon ihoa pehmentäviä ja kosteuttavia ainesosia, kuten setyylialkoholia, glyseriiniä ja sorbitolia, ja ihoa rauhoittavaa betaiinia, allantoiinia ja kamomillaa.

Hyvin toimi myös irrallisten ihosuikaleiden poistajana.

sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Ravintolisätutkimus kuivaihoisille

Osallistukaa ihmeessä! Kaupan päälle ilmainen terveystarkastus ja palkkaakin tästä saa. Tässä linkki ilmoittautumiseen.



Sunnuntain paras pihviateria

Olen aiemmassa postauksessa hehkuttanut Atrian Aberdeen Angus -jauhelihaa, ja piti sitä oikein ostaa taas koska niin herkkua se on. Paistoin siitä pihvit ja seurana oli paistettua tomaattia ja kermaperunoita. Hyvin yksinkertaista ja helppoa. Herkullista!







Pihvit muotoillaan suoraan paketista. Leikkasin levyn kahtia ja muotoilin siitä pihvit. Maustoin ennen voi-öljyseoksessa paistamista rouhitulla mustapippurilla ja paistoin mediumiksi (sehän saa todellakin jäädä punertavaksi sisältä). Suolaa laitan vasta paistamisen jälkeen pihvin saadessa hiukan vetäytyä pannulla folion alla.

Kermaperunat onnistuivat erinomaisesti. Viipaloin voideltuun vuokaan jauhoisia perunoita, ja kaadoin päälle kerma-smeteneseosta, jonka olin maustanut valkopippurilla, suolalla ja sipulijauheella. Tämä sai hautua uunissa 175C, kunnes perunat ovat pehmeitä. Paistetut tomaatit tulivat toisella pannulla. Ne maustettiin ripauksella suolaa ja hyppysellisellä oreganoa.

Tomaatithan pitäisi oikeastaan syödäkin vaikka paistettuina, sillä näin niiden sisältämä lykopeeni tulee elimistössä hyödynnettyä paremmin. Etenkin miehet hyötyvät kuumennetuista tomaateista, sillä joidenkin tutkimusten mukaan lykopeeni saattaa estää eturauhassyöpää.

lauantai 24. lokakuuta 2020

Reilunkokoisia ihonhoitonäytteitä postimaksun hinnalla

Skinlabo (tai Skin Labo, kuinka se nyt kirjoitetaankaan...) on italialainen kosmetiikkafirma, josta en ollut koskaan kuullutkaan, ennenkuin näin ko. firman mainokset Facebookissa. Mainoksen mukaan sieltä sai C-vitamiiniseerumin ilmaiseksi, maksamalla Fedexin kuriirikulut 8,90 euroa. Pitihän sekin kokeilla!



Paketti tuli kotiovelle varsin nopsasti. Itse tuotetta en ole vielä ehtinyt kokeilla, koska halusin vinkata tästä teillekin! 

En osaa sanoa mistä tuo alennus tulee, tai siis mitä kautta. Kannattaa varmaan käydä ko. firman sivuilla, Instassa ja Facessa, ja tsekata aktiivisesti sen myötä tulevia mainoksia. Tai jopa ottaa yhteyttä firmaan ja kysyä. Nyt olen tilannut jo kolme muutakin ilmaistuotetta sieltä ja yhden maksullisenkin.


Itse nettisivuilta ei noita tarjouksia löydy.

Hyvä silmänympärysvoide ja perjantain "pikaruokaa"

 Sokokset myyvät saksalaista kylpylämerkki Malu Wilziä, jonka valikoimista päädyin ostamaan tuoreimman silmänympärysvoiteeni. 

Olen tottunut varsin rasvaisiin ja paksuhkoihin silmänympärystuotteisiin, joten tämä vaikutti ensin varsin heppoiselta iholle levitettynä. Nyt jo jonkin aikaa sitä käytettyäni se onkin oikeastaan todella kosteuttava, joten pidän siitä todella. Voide sisältää hyaluronihappoa, sheavoita, makadamiaöljyä, skvalaania, vitamiineja ja pentavitin-nimistä ainetta, joka ehkäisee kosteuden haihtumista iholta. Voide sisältää myös valosuojan. Kevyehköstä koostumuksestaan huolimatta tämä voide todella toimii.


Purkin minimalistisessa ulkonäössäkään ei ole valittamista! Malu Wilz Eye Control Cream ei riko pankkiakaan, sillä se maksaa Sokoksilla vain 15,90 euroa (15 ml), ja se on riittoisaa.

*****
Sitten perjantai-illan helpot eväät. Tällä kertaa tein töitten jälkeen pizzaa. Pikasellaista. Tiesitkö, että aika hyvä pohja syntyy tortilloista? Minulla oli pakkasessa muutama tortillalätty, joten sellaisen päälle kasasin täytteet. 

Ihan paras täyte syntyy tomaattisesta tacokastikkeesta (laita ohut kerros), oreganolla maustetusta tonnikalasta (Calvo, pikkupurkissa, käytä koko purkillinen öljyt valutettuina pois), muutamasta anjovissiivusta ja mustasta oliivista, punaleimaisesta emmentalista, Aurajuustosta ja muutamasta ohuesta tomaattisiivusta. Ripsauta päälle oreganoa ja rouhittua mustapippuria. Taivaallista suoraan kuumasta uunista! Pohjastakin tulee aika rapsakka.

Mukavaa viikonvaihdetta! Minulla se onkin pitkänsorttinen, koska Irlannissa on maanantaina Bank Holiday, jota en olisi muistanut ollenkaan, ellei intialainen assarini Karthik Hyderabadissa olisi ilmoittanut, että Intiassa on Bank Holiday samaisena päivänä. 

torstai 22. lokakuuta 2020

Koronajuttuja ja kutiseva päänahka

Dublin siirtyi sitten "punaiselle" koronatoimenpiteiden suhteen, eli koko maa meni jo toiseen lockdowniin eilen. Liikkua saa vain viiden kilometrin säteellä kotoa, ei juhlia, tapaamisia, eikä kapakkailtoja, mikä lienee irkuille aika kova paikka. Minun lähipubini The Bath kuitenkin toimittaa ruokaa ja juomaa kotiin parin kilometrin säteellä, joten jos nyt olisin siellä käyttäisin palvelua hyväkseni.

Lockdownia kestää kuusi viikkoa, ja gardai (poliisi) kuulemma valvoo sitä aika tiukasti. Ajallisestihan tämä oli aika strategisesti suunniteltu juuri Halloween-aikaan, silloin kun hulinat jatkuvat, eikä kukaan taatusti kökötä kotona. Irlanninsuomalaisten palstalla Facessa lockdown kiteytyy tähän yhteen kysymykseen, jonka julkaisen tietystikin anonyymina.


Minulla on lentolippu takaisin 11. tammikuuta, joten nähtäväksi jää, miten tilanne kehittyy. Tässä vielä tämän päivän lukemat siellä. Ei hyvältä näytä.

Sitten toiseen asiaan, eli kuivaan, kutisevaan ja hilseilevään päänahkaan. Väitän omaa ongelmaani osin "stressipäänahaksi", mutta varmaan ilmojen viilenemiselläkin on osansa asiaan, kun ei hiuspohja haudu paksun kuontalon alla sillä tavalla kuin helteillä. Ärsyttävä vaiva.

Kyllähän siihen varmaan jokin ärjy hilseshampoo auttaisi, mutta ajattelin kokeilla hiukan pehmeämpää keinoa (ja hiuspohjaan laitettavia hoitonesteitä tarvittaessa). Päädyin ostamaan halvan markettishampoon.


Enpä tällaista merkkiä muistanutkaan. Helpotti kuitenkin hiuspohjan kutinaa jonkin verran, ja teki hiukset ihanan kuohkeiksi, kiiltäviksi ja pehmeiksi!

Ei hyvän ja toimivan aina tarvitse olla kallista.

keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Venäläistyylinen uunilohi

Mies osti ruodottoman kirjolohifileen tässä eräänä päivänä, ja kun ei hän itse ilmestynyt sitä kokkaamaan, päätin ainakin suolata sen. Laitoin siis fileelle suolaa ja rouhittua mustapippuria ja ajattelin maun siinä vetäytyvän tunteroisen ajan.

Kun ei kokkia edelleenkään kuulunut keittiöön, päätin sitten hoitaa lopunkin itse, eli kuorin perunat, laitoin ne ja hiukan kasviksia (= meilllä ne "tavalliset" kukkakaali ja porkkana) pataan porisemaan ja jäin miettimään, mitä muuta se kala uuniin kaipaisi. Ei tarvinnut pitkään miettiä ja tulos olikin mitä maistuvin. 


 

"Venäläinen" uunilohi

n. 600 g (kirjo)lohifile (saa olla isompikin)

suolaa ja mustapippuria myllystä


Suolaa ja mausta lohi ja anna sen vetäytyä tunti-kaksi jääkaapissa.


Valmista kastike:

1 prk smetanaa

hiukan kermaa

iso rkl hunajaa

1 kokonainen maustekurkku


Sekoita juoksevat aineet ja kaada lohifileelle. Pilko kurkku ja sirottele päälle. Paista 200 C uunissa n. 1/2 h.

Tarjoa keitettyjen perunoiden ja kasvisten/salaatin kanssa.

Oli muuten aika helppo, hyvä ja varsinkin turhan suolan välttelijälle hyvä ruokalaji, joka ei kaivannut sitruunaa tai tilliä, vaikka niitäkin toki saa laittaa, jos haluaa.

lauantai 17. lokakuuta 2020

Ovatko silmäluomesi kirjavat?

Se on totta, että kirjavat ja punoittavat silmäluomet eivät ole mikään kaunis näky. Luomivärikään ei peitä tällaisia luomia yleensä tasaisesti, ja lopputulos voi olla jopa suttaisen näköinen.

Käytän harvoin luomiväriä, mutta monasti kyllä rajaan silmäni, varsinkin, kun kestorajaus on alkanut haalistua. Tällöinkin koko luomen pohjasävy on hyvä tasoittaa kunnolla.

Olen aiemmnin käyttänyt YSL.n ja Diorin ihon sävyyn sopivia pohjustusaineita, ja nyt hankin sellaisen Estée Lauderin valikoimista. Tämä tuntuu rasvaisemmalta kuin Diorin ihonvärinen pohjustaja, eikä siinä ole helmiäistä, kuten Diorin vastaavassa, mikä on hyvä juttu ainakin aikuisemmille silmäluomille.




Tuotetta on saatavilla vain yksi sävy, joka sopii jokaiselle iholle, ihan tummimpia lukuunottamatta. Sävy taittaa hieman oranssiin, mikä tuo väsyneillekin silmille hiukan pirteyttä. Alimmassa kuvassa ei voidetta ole häivytetty kunnolla, sillä jos se olisi, se olisi sulanut ihoon niin, että sitä ei huomaisi.

Voide toimii hyvin ja kirkastaa katsetta. Käytätkö sinä tällaisia tuotteita?

perjantai 16. lokakuuta 2020

Perjantain helpot ja herkulliset eväät: Ruokaisa tomaattisalaatti

Tomaatit ovat nyt syksyllä parhaimmillaan, ja minä olen niitä nyt popsinut pari viikkoa pääsääntöisesti. Menevät paljaaltaan ja varsinkin tässä salaatissa. Salaattiin tuovat makua ja ruokaisuutta kauramakaroni, savukinkku ja Aurajuusto. 

Lyömätön kombinaatio chili-tomaattisalaatinkastikkeen kanssa. Ostan Saarioisten versiota, vaikka näkyy niitä muitakin merkkejä olevan. Gluteenia sietämättömät voivat käyttää vaikka kikhernepastaa. Ohje on kahteen täyttävään annokseen.


Tomaattinen lounassalaatti

1 1/2 - 2 dl pastaa (kuiva-aineesta) keitettynä pakkauksen ohjeen mukaan ja valutettuna hyvin

4-5  isoa tomaattia

100-150g savukinkkua (S-ryhmän kaupoista saatava könttäkinkku on muuten hyvää tähän, ellei satu Yläneen palvin herkkua saamaan)

1/2 pakettia Aurajuustoa (tai enemmän)

Kaikki sekaisin ja toki muutakin vihanneksenpuolta voi laittaa sekaan. Tarjoa kastikkeen kera.

Huomasin, että tuo kaurapasta ei ihan ole se kuiturikkain tarjolla oleva, ja siksi ostinkin äsken porkkana-kaurapastaa. Pitääpä kokeilla sekin ensi viikolla tämän ohjeen osana.

Mukavaa viikonloppua!

keskiviikko 14. lokakuuta 2020

Vatsavaivat ja niiden pelastus

Minulla on stressivatsa. Ruoansulatushäiriöitä ilmenee aina, kun on töissä todella kiirettä ja kaikki asiat painavat päälle. Pahimmassa tapauksessa närästyslääkkeitä kuluu aika tavalla.

Keksin sitten yhtäkkiä tällaisen, koska eihän niitä närästyslääkkeitäkään voi pitkiä aikoja syödä. 

Tämähän olikin todella loistava tuote! Eikä ole maksettu mainos! Tuote on hiukan samea ja paksu piigeeli, jota otetaan aterioiden välissä mittalusikalla ohjeen mukaan. Ei mikään herkullisen makuinen geeli, mutta ei mikään ihan yököttäväkään ja todellakin toimii!

Tässä tuoteselostetta apteekkituotteet.fi -sivustolta:

"Silicea Vatsa-suolistogeeli taltuttaa akuutit vatsavaivat pehmeällä ja luonnollisella tavalla. Vatsan ja suoliston sairaudet johtuvat usein maha-suolikanavaan joutuneista taudinaiheuttajista ja niiden erittämistä myrkyistä. Tämä voi tapahtua esimerkiksi nauttimalla pilaantuneita elintarvikkeita tai juomia. Seurauksena on vatsan ja suoliston vaivoja, kuten vatsakipuja, pahoinvointia, oksentelua, ilmavaivoja tai ripulia.

Silicea Vatsa-suolistogeelin vaikuttava aine on piihappogeeli, piin, hapen ja veden yhdiste. Piigeeli sitoo taudinaiheuttajat ja niiden erittämät myrkyt puhtaasti fysikaalisella tavalla jolloin ne poistuvat luonnollista tietä suolen kautta. Silicea Vatsa-suolistogeeli lievittää oireita ja tukee häiriintyneen mahasuolikanavan uudistumista. Luonnollisena ja lisäaineettomana valmisteena Silicea Vatsa-suolistogeeli sopii myös lapsille."


Aikamoinen ihmeaine, toimii mielestäni jopa paremmin kuin monet lääkeaineeksi rekisteröidyt tuotteet! Kaupan päälle tätä käyttäessä kynnet ja hiukset vahvistuvat.

maanantai 12. lokakuuta 2020

Suurentuneet ihohuokoset ongelmana?

Nappasin Sokoksen alennuksesta mukaani Guerlainin Pore Minimizer - voiteen. Tai kirkasta geeliä se oikeastaan on. En niinkään ehkä olisi uskonut sellaisen auttavan mitenkään, mutta kokeilunhalusta. Taitaapa se näistä tällaisista tuotteista mennä ihan kärkipäähän. 


Luulin ihan aluksi, että tätä geeliä käytetään meikin alla, ja että se jotenkin häivyttää isot huokoset pois optisesti mutta se ei olekaan ihan näin. Tämä geeli sisältää sinkkiä, savea ja kasvisuutteita, ja tiukentaa suurentuneita huokosia puhdistaen ne tukkeumilta. Sitä käytetään aamuin illoin puhtaalle iholle, ja pieni tilkka geeliä riittää jo pitkälle.

lauantai 10. lokakuuta 2020

Perjantai-illan helppo malesialaisateria: Satay kanasta

 Perjantaina töitten jälkeen ei paljoa jaksanut kokata, joten piti saada jotakin nopeaa evästä. Olin laittanut paketillisen kananpaloja marinadiin jo aamulla ja siitä sitten vaan vartaaseen ja uuniin/grilliin.


Marinadi:

ruokaöljyä

runsaasti kurkumaa

fariinisokeria

sitruunaruoho murskattuna (sitruunamehukin käy)

kalakastiketta tai soijaa

valkosipulia viipaloituna 

paprikajauhetta ja chilipulveria (cayenne, jos suu sietää)

Sekoita aineet (Malesiassa näistä tehtäisiin tahna hiertämällä ne yhteen). Pyörittele reilut suupalan kokoiset kananpalat (reisiliha maukkainta) marinadissa ja jätä jääkaappiin maustumaan (peitä tuorekelmulla, muuten koko kaapin sisältö maistuu kohta marinadilta).

Kastike:


Käytin valmista sataykastiketta laimennettuna kookoskermalla. Kookosmaito tai tavallinen kermakin kelpaa, vaikkakin viimeksimainittu on aika epäortodoksista. Kastike on valmista, kun sen lämmittää.

Lisukkeeksi basmati- & jasmiiniriisiä kuohkeaksi keitettynä.


Kalakastiketta saa muuten ainakin etnokaupoista, ellei sitten myös hyvinvarustelluista ruokakaupoista.


Mies ei ole kovin tulisen ystävä, joten hänelle laitoin lisukkeeksi "fried rice'n". Periaatteessa tämä on keitettyä riisiä, joka paistetaan sipulin, paprikan ja herneitten kanssa (käytin todella epäortodoksisesti pakastettua herne-maissi-paprikasekoitusta, kun sitä sattui olemaan pakkasessa). Mukaan laitetaan vatkattu muna. Hyvin tavallinen ruoka tuolla ilmansuunnalla. Maustoin seoksen tuolla kastikkeella, että saatiin hiukan enemmän makua, mutta maku silti pysyi mietona.


Annoksen syöjä ei ole mitenkään tällaisen etnoruoan ystävä, mutta söi sen hämmästyttävän hyvällä halulla! Kokeilkaas!

perjantai 9. lokakuuta 2020

Arvonta!

Pitkään aikaan ei ole ollut arvontaa, joten järjestetäänpä yksi, joka voi auttaa runsaasta käsien pesusta kärsiviä näppejä.

Champneys on tuotemerkki, jota ei valitettavasti myydä Suomessa. Tämä käsivoide tältä spa-merkiltä on aivan loistava! 


Pakkaus sisältää voiteen ja yöllä pidettävät hansikkaat ja tulee koronattomasta taloudesta (laitan sen suljettuun muovipussiin tänään, joten toimitus pitäisi olla ilman tartuntamahdollisuutta).

Matkalaukussani Irlannista tullut palkinto.

Netistä löytyvät muut palkintoa koskevat tiedot. Postitan palkinnon vain Suomeen ja osallistuaksesi:

- mainitse joku postaukseni, joka on jäänyt mieleesi
- kerrot olevasi ns. vakkarilukija (kerro, mitä kautta luet: blogger, blogit.fi, kirjanmerkit tms.)
- laita oheen nimimerkkisi (s-posti vapaaehtoinen ja omalla vastuulla), ja tsekkaa tämän postauksen kommentit arvontapäivänä)

Arvontaan voi osallistua aina sunnuntaihin 18 lokakuuta 2020 saakka (puoliyöhön GMT+2). Voittaja ilmoitetaan maanantaina 19 lokakuuta tämän postauksen kommenteissa. Ole siis kuulolla silloin!

Jos voittaja ei ilmoittaudu kolmen päivän sisällä voittajan ilmoittamisesta, arvonta suoritetaan uudelleen. Kannattaa siis laittaa arvontapäivä kalenteriin ✌.

Itse voiteesta: Ihan ihana tuote olen käyttänyt sitä alkuvuodesta saakka! Nyt varsinkin tiuhan käsienpesun aikana ihan loistotuote, ja ihohan todellakin kuivuu pesemisestä.

Tämä ihon kuivuminen kai tapahtuu ihan kaikilla 😟

Lukijaksi saa liittyä osallistuakseen, mutta silti toivon sinun jäävän lukijaksi.

keskiviikko 7. lokakuuta 2020

Aberdeen Angus -pihvi ja sunnuntaista sienimuhennosta (ravintolatason "pikaruokaa")

Sunnuntaista jäi runsain mitoin sienimuhennosta, joten sitä on hyödynnetty nyt eilisestä lähtien. Ostin kaupasta hyvää jauhelihaa... Se ei ollut palvelutiskiltä, vaan Atrian pakattua Aberdeen Angus -rotukarjan jauhelihaa, 12% rasvaa. Tästäpä tulikin mitä parhaimmat pihvit!

Tämä jauheliha myydään littanassa pakkauksessa, joten siitä muotoilee alta aikayksikön pihvin, joka saa olla miltei niin paksu kuin se pakkauksessa on. 300 g:n pakkauksesta tulee kolme pientä tai kaksi isoa pihviä.

Paistoin huoneenlämpöiset pihvit voi-ruokaöljyseoksessa medium-kypsiksi ja maustoin rouhitulla mustapippurilla ja suolalla (Maldonin savusuola antaa hyvää makua sekin). Samalla pannulla lämpeni sienimuhennos.

Täytyy myöntää, että lihalla ja lihalla on eroa! Tämä oli todella herkullista, suosittelen!

Todellista pikaruokaa se on myös, olettaen että lisukkeet on tehty valmiiksi. Salaatti voisi myös olla hyvä ja nopea lisuke tälle pihville!

sunnuntai 4. lokakuuta 2020

Sunnuntain aamiainen

Sunnuntain kiireettömiin aamuihin kuuluu yleensä aamiainen, jossa on tavanomaisen kahvin, teen ja paahtoleivän lisäksi jotakin ekstraa. Meillä se voi olla vaikka luumukaurapuuroa, täytetty munakas ja puolukka-banaanirahkaa. Viimeksimainittu on muuten todella herkullinen yhdistelmä, varsinkin jos käyttää S-ryhmän kaupoista saatavaa kermarahkaa ja tekee sen näistä aineista (on muuten erinomainen yhdistelmä tämä puolukka ja banaani myös):

2 prk kermarahkaa

1 prk vispikermaa vaahdotettuna

1 pss pakastepuolukoita survottuna

2 banaania survottuna

1 rkl vaniljasokeria

sokeria/steviaa etc. maun mukaan


Luumukaurapuurokin on hyvää. Laitan isot hiutaleet (en koskaan käytä mitään pikahiutaleita) ja luumut likoon edellisenä iltana. Suolaa lisään valmiiseen puuroon, muuten makeutta tuovat luumut.


Tänään oli myös herkkusienimuhennoksella täytettyä munakasta. Kolmesta munasta tulee hyvin ruokaisa herkku kahdelle.

Sienimuhennokseen tarvitaan kuullotettua sipulia ja herkkusieniä ohuina viipaleita, voita kuullottamiseen, kermaa, valkopippuria, kirveliä ja suolaa. Kuullottamisen jälkeen lisätään muut aineet (suolaa lukuunottamatta) ja seos saa kiehua hiljalleen paksuksi muhennokseksi. Lisää suola viimeiseksi, äläkä enää keitä sen jälkeen.








Munakkaan ohje löytyy vaikka Marttojen sivuilta.