perjantai 30. syyskuuta 2016

Uskomatonta, iho pysyi kiiltelemättä koko (työ)päivän!

Kuten moneen kertaan todettu, naamani alkaa yleensä kiillellä jo ennen kuin pääsen työpaikalle saakka. Siis normaalisti jo varttitunnin jälkeen. Tänään oli sillä tavalla uskomaton päivä, että laitoin meikin noin 8.30 ja kun palasin töistä klo 19, ainoastaan huulipunaa oli joutunut hiukan korjailemaan syönnin jälkeen.  Ihmeellistä. Nyt on kello jo enemmänkin, ja iho ihan OK, ei kiiltele. Ihan supermatta ei naama tässä vaiheessa ole, mutta se siis ei kiiltele tippaakaan!


Olen käyttänyt iltaisin ihon puhdistukseen tuota hiukan aiemmin esittelemääni Garnierin monitoimituotetta, ja sen jälkeen Lieracin keratolyyttistä liuosta.

Senjälkeen olen käyttänyt joko aiemmin mainostamaani Eucerinin seerumia ja sen päälle saman DermoPURIFIER-sarjan yövoidetta, tai KIKOn salisyylihappoa sisältävää voidetta (Shine Refine Day), joka on oikeastaan tarkoitettu päiväkäyttöön. Viimeksimainittu kuivattaa jonkin verran enenmmän kuin tuo Eucerin.




Aamulla taas pesen kasvot ja pyyhin KIKOn Shine Refine Tonicilla (yllä) ja laitan meikin alle KIKOn Matte Face Basen.


Vaihtelen hiukan Eucerinin ja KIKOn välillä yöksi, sillä kun nyt muutamana yönä laitoin tuota KIKOn voidetta, tuntui iho välillä kiristävältä. Jatkan lisää itse meikistä huomenna.


torstai 29. syyskuuta 2016

Niitänäitä

Tuo aktiivisuusranneke on kyllä hauska! Se mittaa tarpeessa sykkeen, ja siitä saa myös rauhoittavia uniääniä, kuten yhtenä yönä, jolloin yöpöydällä pauhasi hiljaa meri hiekkarantaan. Se myös valitsee herättämisen värisemällä sopivalla hetkellä, kun ei ole siinä kaikkein syvimmän unen vaiheessa.

*****

Sain muuten tänään sen arvontaan tilaamani joulukalenterin, ja jösses, että se olikin iso! Paksuus on varmaan jotakin 6 cm luokkaa ja katsokaapa kokoa muuten verrattuna A4 paperiarkkiin!


Käykääpä siis osallistumassa arvontaan, joka löytyy selaamalla postauksia hiukan vanhempiin päin.

*****
Tänään oli Scientific Sourcing -osaston off site -päivä (team buildingia). Ajelimme Baselista Schwarzwaldiin Todtnauerin putouksille (cascades). Nämä ovat 97 metriä korkeat putoukset erittäin komeassa maastossa. Valitettavasti kuvat aina lätistävät maisemien jylhyyden.













Minäkin onnistuin kiertämään kaskadit kipeän kinttuni kanssa, mutta tämän kallion päälle ei minusta (eikä parista muustakaan) ollut kiipeämään, sillä polku oli todella jyrkkä. Siellä sitten oli "flowparkkia" ihan omasta takaa, eli vaijereita, joilla voi ylitellä kallionhalkeamia tai jopa kavuta jyrkkää rinnettä suoraan alas.

Niin ja ne kaskadit...siellä oli paljon penkkejä, istuimia, ja jopa "lepolasseja", eli kiinteitä, vartalon muotoihin soveltuvia makuualustoja, joilla voi loikoilla ihaillen putousta.







Sen jälkeen olikin sitten  - noin neljän tunnin BBQ, ja erinomaista ruokaa!

Niitänäitä

Tuo aktiivisuusranneke on kyllä hauska! Se mittaa tarpeessa sykkeen, ja siitä saa myös rauhoittavia uniääniä, kuten yhtenä yönä, jolloin yöpöydällä pauhasi hiljaa meri hiekkarantaan. Se myös valitsee herättämisen värisemällä sopivalla hetkellä, kun ei ole siinä kaikkein syvimmän unen vaiheessa.

*****

Sain muuten tänään sen arvontaan tilaamani joulukalenterin, ja jösses, että se olikin iso! Paksuus on varmaan jotakin 6 cm luokkaa ja katsokaapa kokoa muuten verrattuna A4 paperiarkkiin!


Käykääpä siis osallistumassa arvontaan, joka löytyy selaamalla postauksia hiukan vanhempiin päin.

*****
Tänään oli Scientific Sourcing -osaston off site -päivä (team buildingia). Ajelimme Baselista Schwarzwaldiin Todnauerin putouksille (cascades). Nämä ovat 97 metriä korkeat puttoukset erittäin komeassa maastossa. Valitettavasti kuvat aina lätistävät maisemien jylhyyden.













Minäkin onnistuin kiertämään kaskadit kipeän kinttuni kanssa, mutta tämän kallion päälle ei minusta (eikä parista muustakaan) ollut kiipeämään, sillä polku oli todella jyrkkä. Siellä sitten oli "flowparkkia" ihan omasta takaa, eli vaijereita, joilla voi ylitellä kallionhalkeamia tai jopa kavuta jyrkkää rinnettä suoraan alas.
Niin ja ne kaskadit...siellä oli paljon penkkejä, istuimia, ja jopa "lepolasseja", eli kiinteitä, vartalon muotoihin soveltuvia makuualustoja, joilla voi loikoilla ihaillen putousta.







Sen jälkeen olikin sitten  - noin neljän tunnin BBQ, ja erinomaista ruokaa!

tiistai 27. syyskuuta 2016

Aktiivisuusranneke

Firman kaupassa saisi jäädä nyt kertakaikkisesti hyppäämättä, sillä rahan kuluttamisen olen aina osannut enemmän kuin erinomaisesti. Nyt kuitenkin  - kun koipikin on paranemaan päin  - ajattelin, että aktiivisuusmittari voisi olla hyvä ajatus.




Niitäkin oli myytävänä monenlaisia, ja päädyin ostamaan ruusukultaisen Misfit Rayn, jonka saa synkattua sekä iPhonen, että Android-puhelinten kanssa. Ohjelma puhelimeen on ilmainen. Synkkaus tapahtuu bluetoothin kautta.

Se on hyvin modernin rannekorun näköinen, ja sen saa esim. herättämään sopivassa hetkessä unta (kun uni on kevyimmillään) värisemällä. Lisäksi se halutessa värisee tekstiviestien ja tulevien puheluitten merkiksi, jos esimerkiksi puhelimesta on ääni pois päältä. Ranneke on myös vesitiivis aine 5 m saakka, joten sitä ei tarvitse ottaa pois suihkussa käynninkään aikana. Tätä ranneketta voi siis käyttää myös uidessa.

Nyt kun se on ollut noin vuorokauden käytössä, niin olen tehnyt seuraavia huomioita....


Viime yön nukuin hiukan huonosti, ja tämäkin sen vahvistaa. Nukun pääsääntöisesti aina huonosti, jos on hirveän aikainen ylösnousu aamulla, ja koska tänään on tiistai ja siivooja saattaa pöllähtää heti aamusta, niin oli pakko kömpiä ajoissa ylös.



Puolen päivän aikoihin olin jo vilistänyt pitkin osastoa töissä näin paljon. Tässä ovat mukana pikkumatkat ratikalle ja ratikalta töihin, mutta ne eivät ole kovin paljoa tuosta summasta. Äkkiä sitä kertyy! Olin kyllä ajatellut mennä töiden jälkeen hiukan kävelemään kaupungille, mutta oikeasti työpäivä venyi ja paukkui sen verran pitkäksi, etten sitten jaksanutkaan.

Tuntuu kyllä ihan hyödylliseltä vempeleeltä! Hinta oli hiukan yli 70 euroa, mutta hinta muualla lienee hiukkasen enemmän, ehkä likempänä satasta. Paristot ovat vaihdettavat, mutta kestävät jatkuvalla käytöllä noin puoli vuotta.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Sittten vaan vähäsen shoppailua...

Kuten eräs ystävättäreni sanoaa, käsilaukkuja ja huulipunia ei naisella ole koskaan liikaa. Vaikka aion ostaa sen Versacen laukun, jäi kuitenkin tällainen vaivaamaan Manorilla (paikallinen "Stocka"), joten ostin. Ihanaa mustaa nahkaa on.


Sitten hiukan vaatteitakin, alennuksesta. En ole mikään pippalotyyppi, mutta tämä "puhutteli".


Ostin hiukan muitakin businessvaatteita, mutta niistä lisää myöhemmin. Kävin St. Jakobin areenan shopping centerissä, jossa on myös tietääkseni Baselin ainoa Kiko Milano. Sieltäkin lähti mukaan tavaraa.


Nyt jo voin sanoa, että jos ihosi on herkkä kiiltelemään, tuo takana oleva toner, sebum-balancing yhdistettynä tuohon mustassa loodassa olevaan Matte Face Baseen pitää kiiltelyn suhteellisen hyvin kurissa. Harmi kun tilauskulut Kikolta Suomeen ovat muistaakseni niinkin korkeat kuin yli 14 euroa, mutta kannattaa vahtia tarjouksia, joita on aina aika-ajoin. Tai sitten tilata kaveri(en) kanssa yhdessä, silä se on ns. "flat rate".

Kirjoittelen noista tuotteista erikseen, paitsi tietty näistä nyt jo mainituista, ellen sitten löydä niistä jotakin uutta juttua!

lauantai 24. syyskuuta 2016

Kotiutuminen Sveitsiin

Itse asiassa alan olla hyvinkin domestikoitunut sveitsiläiseen maailmanmenoon. Mitä nyt jotakin hienosäätöä asia vielä vaatii.

Valitin tästä "roskaneuroosista": ja se vaivaa edelleen. Nyt kun olen selvittänyt noitten BEBBI-pussien salaisuuden, on edelleen pieni mysteeri siinä, milloin kartonkia kerätään. Ilmeisimmin kerran kuussa. PET-merkityt pullot voi kärrätä lähi-Migrosin markettiin, ja minulle sanottiin, että myös muut muovipullot menevät samaan paikkaan. Kas, kun en niitä kuitenkaan ole siellä nähnyt, vain kirkkaita pulloja. Mutta näin minulle kertoi Accovionilla töissä oleva konsulttikollega Kanadasta. Ja siis hän on asunut täällä jo aikoja.


Kun muutat Sveitsiin, saat oleskelu-/työluvan mukana lapun, jolla saat pakkauksen joditabletteja apteekista. Tämä siksi, että niitä pitää olla joka huushollissa, koska Sveitsissä on paljon ydinvoimaloita. Kuvassa on joditablettipakkauksen lisäksi minun työlupani ja ratikkakortti. Työmatka on ratikalla vain 4 pysäkinväliä, ja olenkin haaveillut potkulaudan ostamisesta, sillä menomatka on aika pitkälle alamäkeä :) Mies ei kuitenkaan sitä suosittele, mutta se näkyy olevan aikuisillekin suosittu muoto liikkua ympäriinsä, joten miksi ei? No, reitilläni tosin on pari mutkaa, mutta potkulaudan saisi alta satasella (CHF), vaikkakaan kuuden matkan ratikkakortti tälle reitille ei ole kuin about 11 CHF.


Tämäkin lähileipomon kuva pitää kanssanne jakaa, sillä leipomoita on usein montakin per kortteli. Tämä kuva on yhden lähileipomon ikkunasta.

Lisää huomenna, olen ollut shoppailemassa tänään ja väsähdyttää.


torstai 22. syyskuuta 2016

Misellivesistä

Joskus panee miettimään, että paljonko misellivesipullosta menee hukkaan pumpulitupon mukana. Silloin aika kätsy juttu on misellivesi suihkupullossa.


Kun Sea el'in tuotteet olivat iHerbissä -20%, ajattelin heti misellivesien suurkuluttajana testata tämän. Se on suihkupullossa ja tuntuu siltä kuin se kuluisi huomattavasti hitaammin kuin pumpulituppoon kastetut misellivedet. Sitäpaitsi se poistaa myös meikin oikein toimivasti.

Suihke on hyvin hienojakoinen ja tuoksu mieto, appelsiinimainen. Sisältökään ei pistä kamalasti silmään:

Water, sodium cocoyl apple amino acids, caprylyl/capryl glucoside, xylitylglucoside, anhydroxylitol, xylitol, magnesium aspartate, zinc gluconate, copper gluconate, sodium dehydroacetate, glycerin, citrus aurantium dulcis (orange) flower extract, citrus aurantium dulcis (orange oil), citric acid.

Tärkein on tietty tuo putsausteho, ja luonnonmukaisuus.

Kävin muuten tänään taas firman kaupassa hiplaamassa Fossilin nahkalaukkuja ja olin vähällä ostaa Bossin Jour-tuoksun, mutta sitten palasin järkiini. Mukaan kuitenkin lähti kasa Eucerinin tuotteita, joista lisää myöhemmin omassa postauksessaan. Käykää nyt ihmeessä tyhjentämässä apteekit (ainakin Yliopiston apteekki myy koko Eucerin-varastonsa -25%), sillä Eucerinin maahantuonti loppuu.

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Tinguelyn museossa

Tuolla aiemmassa postauksessa jo kerroinkin jotakin Jean Tinguelysta. Yksi Rochen sponssaama paikka on Tinguelyn museo, jossa kyllä kannattaa käydä, varsinkin kaikenmaailman insinöörien ja lapsenmielisten ihastus se on!

Tinguelyn töillä on aika paljonkin sanomaa, suurin taitaa olla teollistumisen ajan vastaan kapinointi, joka näkyy selkeästi näissä kaikissa hilavitkuttimissa, jotka edustavat kineettistä taidetta, eli jokaisen "koneen" voi polkaista käyntiin museoreissulla. Paljon siellä olikin riemastuneita pikkupoikia ja me jonon jatkona.





Tämä olikin ainoa jutska, joka ei liikkunut.











Tämä olikin iso ja pahanääninen vehje! Mukana oli kaikkien pyörien lisäksi rumpuja palikoineen, kiinalaisia gongeja yms. ja liike siirtyi todellisella mekkalalla pyörien välityksellä.







St. Apollonia tökkii pihdeillä suuhunsa.

Kuvissa Pyhä Apollonia kuvataankin usein pihtien kanssa ja usein pihdit pitelevät hammasta. Häntä kidutettiin yhtenä marttyyrineitsyitten joukosta vetäällä hänen hampaansa irti tai rikkomalla ne. Tästä syystä hän onkin kaikkien hammaskivusta kärsivien pyhimys.

Museossa on myös ns. "fine dining" -ravintola, joka myös on todella modernia taidetta sisältä. Nimeltään ravintola on Chez Jeannot.

Museossa on myös tietenkin kauppa, josta saa kaikkea "contemporarya", kuten nämä hauskat lasinaluset, jotka oli pakko ostaa (Rochen työntekijät saavat tietty alennusta pääsymaksuista ja ostoksista).


Näiden lasinalusten läpimitta on noin 10 cm. Piti sitten vielä ostaa jotakin muutakin, eli hammastikkuastia, joka on myös aika hauska. Suunnittelija on Turussa asuva, tanskalainen designer ja Rotarykamuni John Brauer, joka kommentoi, että "olisit sen kyllä minultakin saanut", mutta tulipa nyt kannatettua hänen firmaansa. Sopivan kokoisia hammastikkuja en tosin ole täältä vielä löytänyt, vaan ostamani ovat olleet liian pitkiä, enkä halua ostaa jotakin kelvottomia Jordanin tikkuja, joista ei ole mihinkään. Olen hammastikkujen suurkuluttaja....





Seuraava taide-elämys lienee sitten tämä allaoleva. Kandinsky ja Chagall (siis varsinkin Kandinsky) ovat suosikkejani, joten sinne on ihan pakko mennä.



Tinguelyn museossa on muuten Roche Jazz joka kuun viimeinen perjantai, ja siellä on näköjään myös suomalaisia muusikoita!!