torstai 28. helmikuuta 2013

Today I went bananas

Huoh. Toissapäivän torvelo no 1 ei ollut toissapäivänä per puh mitenkään ostamassa myymääni vaatetta, vaikka on jo niin monen monituista päivää kiusannut minua sillä prosenttikysymyksellä, jonka vastaus on selkeääkin selkeämmin sanottu myynti-ilmoituksessa. Nyt hän lähetti minulle viestin tänään kiukuten että hän on ostanut ko. tavaran ja tarvitsee sen erittäin pikaisesti ja etten ole lähettänyt hänelle maksutietoja.

Neuvoin tekemään ostotoimenpiteen uudelleen, sillä osto ei näy minun tiedoissani mitenkään. Mikähän soppa tästäkin mahtaa kehkeytyä? Ihmettelen, jos kaikki menee hyvin kaupan loppuun saakka. Raivostuttava tyyppi!!!!

Nam, löysin kaupasta suuresti rakastamiani punaisia banaaneita!
Rotaryjen kokouksen jälkeen osa meistä meni Immigrant services -infoon, jossa kerrottiin tarkemmin Expat-projektista "Innovative Services for International Talents - Easier Access to the Central Baltic Sea Region". Suosittelen vilkaisemaan! Projektissa ovat mukana Suomen lisäksi Ruotsi, Viro ja Latvia.

EU:n tasolla on olemassa projekti maahanmuuttajien integroimiseksi. Tälläkin projektilla on omat nettisivunsa, josta saa mm. tietoa, kontakteja, tietoa rahoituspartnereista ja jossa voi jakaa ideoita. Maailma on muuttumassa yhä monikulttuurisemmaksi, joten on hyvä pysyä kärryillä tuoreimmista jutuista.

Viimeiseksi täytyy vielä laittaa kuva näistä hempeä vaaleanpunaisista kynsistä, joiden lakat jo esittelinkin viime postauksessa.

Hyvin hienovaraista kimallusta!


keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Kevätystä ja käynti käsikirurgilla

Kävin tänään käsikirurgilla peukalonivelleikkauksen jälkitarkastuksessa, jossa selvisi, että käsi on toipunut hiukan huononlaisesti, plus että olen rasittanut sitä liikaa. Eli mihikään kahvakuulatreeneihin ei vieläkään ole asiaa, ja saikkarikin jatkuu toukokuun loppuun. Tuntuu tylsältä valittaa vaivoistaan, mutta ottakaapa opiksi  - jos tällainen paha artroosi sattuisi kohdalle, niin se pitäisi heti korjata (nykyään monet nivelet pystyy operoimaan), eikä odottaa yli paria vuotta kuten minä tein. siinä ajassa kipu oli niin suunnaton, että oppi käyttämään käsiään vajaateholla, mikä nyt sitten kostautuu heikkojen käsilihasten muodossa.

Vaihtakaa lääkäriä niin monta kertaa, että jotakin tapahtuu!

Sain siis määräyksen fysioterapiaan ja kävin myös toimintaterapeutin vastaanotolla ja sain jumppaohjeita ja mukaani purkillisen terapiavahaa. Siis sellaista silikonimassaa, joka pitää käytön jälkeen sulkea takaisin purkkiin, koska muuten se helposti "lähtee kävelemään" vaikka parvekkeen kautta naapurin riesaksi.

Varsin lieronoloista massaa, joka tuntui elävän näpeissä.
Poliklinikalla kului aika kerrankin rattoisasti, sillä toimintaterapeutti sattui olemaan vanha ystäväni, jonka kanssa ei oltu nähty jokseensakin tasan kahteenkymmeneen vuoteen :D  Näköjään tuollaisella muovailuvahalla on minuun edelleen yhtä regressoiva vaikutus kuin ennenkin, ja jumppaliikkeiden harjoittelu sujui hilpeissä merkeissä.

Oli ihanan keväinen päivä, joten kauppareissulla päätin ostaa jo kauan hiniöimäni vaaleanpunaisen ruusun harmaan talvitakkini rintamukseen. Siis vaaleanpunaisen, "inhokkivärini"! Tästä väristä en olekaan vielä postaillut analyysia, koska olen tieten tahtoen kartellut sitä  - jossain vaheessa se kuitenkin tulee ilmestymään....

Ruusun väriin sopiva kynsilakkakin piti tietty hankkia. Se on sitten jo neljäs Isadora-kynsilakkani, sävyn nimi on Glacé. Tuo toinen lakka on Kleancolor-merkkinen ihanan kitschi hilelakka nimeltään Aurora, ja sitä laitan Isadoran päälle kynsien kärkiin viistosti. Sopii harmaaseen lookiini huomenna.

Kevättyyliä! Huivi on Kenzon.
Nyt pelleilemään tuon silikonimöykyn kanssa!

tiistai 26. helmikuuta 2013

Tollojen päivä

Olen aina sanonut, että hölmöjä ihmisiä ei tarvitse etsiä, ne kyllä ilmoittautuvat ihan itse. Joskus pistää vaan ihmettelemään, onko joiltakin ihmisiltä normaali päättelykyky vaan jäänyt pois syntymän hetkellä, kerronpa hiukan lisää....

Käytän paljon nettiä ostaakseni minulle tarpeellista tavaraa ja myydäkseni minulle tarpeetonta tavaraa. Nyt olen käynyt viikon sähköpostikeskustelua erään henkilön kanssa myymäni vaatteen kashmirpitoisuudesta, joka on ilmoitettu ihan selkeästi myynti-ilmoituksen otsikossa. Kun hän tänään kyseli sitä jo ties monennenko kerran, tartuin puhelimeen ja soitin hänen antamaansa numeroon kertoakseni, että se on ihan selkeästi mainittu otsakkeessa. Sain puhelun jälkeen häneltä meilin, jossa hän pahoitteli hölmöyttään.

Aivan. Jos on ostamassa jotakin niin ainakin olisi hyvä lukea tuotteen tiedot ennen ostoprosessia huolellisesti, otsikosta alkaen.

Sitten päivän tööttö no 2. Olin ostamassa eBaysta arpivoidetta, jolla oli brittiläinen myyjä. Tuotteen toimitus oli määritelty alueelle Ireland and EU (eiköhän tuohon tässä tilanteessa olis riittänyt EU pelkästään?). Tarjosin, ja huutokauppa sulkeutui minun edukseni tänään, olin ainoa tarjoaja.

Sitten myyjä ilmoitti minulle, että arvioimansa kolmen punnan lisäksi hän olisi pakotettu perimään 1.50 GBP, koska nyt hän joutuu postittamaan EU:n ulkopuolelle. Höysteenä oli protkotusta: "In my post it says post to ireland and the eu. Therefore postage outside of eu to findland wil be extra 1.50. Usualy I only post to the area which I've stated and people message me to ask if I can post to there country outside." Aha. Lähetin viestin, jossa muistutin, että paketinhan piti lähteäkin EU-maahan, eikä hänellä ole oikeutta noin vain nostaa hintaa, mistä on sovittu.

Royal Mailin sivuilla olevasta kalkulaattorista näkee, että hänen alunperin mainitsemallaan hinnalla olisi paketti hyvinkin lähetetty EU:n kauimmaisiinkin kolkkiin. Tämä ei nyt sitten vaan käynyt hänelle päinsä ja pienen väännnön jälkeen hän halusi purkaa kaupan: "i Do not post that far away i always ask buyers to email me prior to bidding. Postage to such far away areas has little tracebility for me as am not familiar with them and all proves to costly for me the seller. Therefore the post i charged you was only a rough estimate and i will be left out of pocket. Therefore it is my decision to fully refund you and relist my item so i can post to a nearby postal area where i wil be covered and il know the postal charge."

Rough estimate? Silloin sen voisi kyllä kertoa ilmoituksessa. Ko. tavaran arvo muuten oli 80 penceä (alle euron)....olisi tullut ihan pikkukirjeenä, 4 ml:n pikkutuubi kevyttä muovia.

No, useimmiten homma sentään sujuu mallikkaammin kuin nämä esimerkit. Ostin juuri joitakin Body Shopin vartalotuotteita täältä ja täältä. Body Shopilla on paljon kivoja tuotteita, kuten nuo isot body butter -purkit, jotka Suomessa näkyvät maksavan 18,70 euroa / 200 ml. Joskus tarjouksessa olevia saa noin 12 euroon (jos on kanta-asiakas). Jos on nopea laskupää niin huomaa heti, että varsinkin isompia eriä tilatessa noista linkkaamistani paikoista saa paljon edullisemmin (esim. tuollainen body butter hintaan 10,25 euroa ilman postikuluja). Kun tilaa enemmän, saa säästöä postikuluissa.

Aion kääriytyä ihanaan suklaantuoksuun....

maanantai 25. helmikuuta 2013

Fuusiokeittiön kookoskana

Kanaa ette ole nähneetkään minun kokkaavan, siitä syystä, ettei se ole lempiruoka-aineitani. Kana maistuu  - tunkiontallaajalta, ja jos sitä syön, siinä pitää olla mausteita tarpeeksi peittämään sen ominaismaun. Laitoin sekaan myös shirataki-nuudeleita, joille myös pitää olla äreän makuinen kastike, koska itsessään ne ovat mauttomia.

Kookoskana a la Dzinni (2 annosta)

paketti maustamattomia broilerinsuikaleita
pala tuoretta inkivääriä
säilykepurkillinen kookosmaitoa
pari chilipalkoa
nippu kevätsipulia
valkosipulinkynsi
1-2 rkl korianterinsiemeniä murskattuna (tai enemmän)
ronski rkl kookosöljyä
kourallinen kirsikkatomaatteja tai vajaa kourallinen raparperinvartta kuorittuna ja pilkottuna
muutama neulapapu tai littana sokeriherneenpalko pilkottuna viistottain
1-2 limeä
vietnamilaista kalakastiketta
paketti shiratakinuudeleita tai iso kourallinen mung-pavunituja

Kookosöljy kuumennetaan pannulla ja siinä kypsennetään kana , kevätsipuli ja korianterinsiemenet, jotka laitetaan rasvaan murskattuina ensin. Lisää myös kuorittu ja hienonnettu valkosipulinkynsi ja viipaloitu inkivääri tässä vaiheessa.
Kaada sekaan kookosmaito ja pilkottu chili, ja anna seoksen poreilla hieman kasaan. Lisää herneenpalot, puolitetut kirsikkatomaatit ja huuhdotut ja hyvin valutetut nuudelit. Keitä vielä seosta vielä kasaan, jos on tarve.

Koska pata on vielä tässä vaiheessa aika lällärin makuista, vaikka tomaatti (tai raparperi) siihen hiukan kirpeyttä tuokin, maustetaan seos limen mehulla ja kalakastikkeella. Kalakastike antaa ruokaan sen suolan, mitä se tarvitsee.

Jännnittävä fuusiokeittiön kookoskana on valmista syötäväksi.
Jos käytät shiratakin sijasta mung-pavunituja, niin ne lisätään viimeiseksi ja niille riittää nopea kuumennus, jolloin ne jäävät rapsakoiksi hampaissa.

Tätä kanaa minäkin pystyin syömään ilman mitään nyrpistelyjä, joten ehkä sitä pitää kokeilla toistekin.

lauantai 23. helmikuuta 2013

Isadora Wonder Nail - kynsilakat

Tammikuun Livboxissa oli pullollinen Isadoran Wonder Nail Extra Long Lasting -kynsilakkaa, jota kokeiltuani olin täysin myyty. Leveä sivellin on todella kätevä, värit ihania ja pysyvyys "tavallisten" kynsilakkojen joukosta ihan huippua. Paljon parempi kuin esim. Essien tai China Glazen, joita pidetään kulttituotteina. Myös värivalikoima on kiva, pullon koko hyvä, eikä hinta päätä pyörrytä. Hiukan yli seitsemän euroa sijoittamalla saa jo pullollisen.

Ah, mitä värejä! Kynsissä väri Gold Sparkles.

Kynsissä väri Mellow Yellow, hiukan kimaltava pastellikeltainen. Wau!
Jos kynsilakkaa joutuu ostamaan tuota suuremmissa pulloissa, aine tulee harvoin käytettyä loppuun saakka, ja loppu vain kuivuu pullon pohjalle. Siksi arvostan pienempää pullokokoa.

Peittävyys on keston lisäksi toinen plussapuoli; tämä lakka peittää ihan yhdellä kerroksella tarpeeksi. Eikä kiiltokaan häviä heti seuraavana päivänä, kuten monilla muilla lakoilla.

perjantai 22. helmikuuta 2013

Suklaiset proteiinimuffinssit


Proteiinimuffinssit
n. 10 kappaletta

6 kappaletta kananmunan valkuaista
40g Fast-suklaapuddingjauhetta (kauppojen urheiluosastoilta saa)
15g tummaa kaakaota
1 tl leivinjauhetta
170g kreikkalaista jogurttia
40g mantelijauhoa
1/2 tl vaniljajauhetta

Paista n. 200 C n. 15 min. Kuorruta halutessasi tummalla suklaalla.

Minä vain sekoitin aineet, mutta munanvalkuaiset vaahdottamalla ja kuivat aineet siivilöimällä ja kääntelemällä kovaan valkuaisvaahtoon syntyy vaikka hyvä  kääretorttu- tai kakkupohjalevy.

Muffinsseista tuli hiukan kohokkaan tapaisia, jos haluaa tarjota ne kuohkeina, kannattaa laittaa tarjolle miltei suoraan uunista. Maku oli oikein hyvä (lisäsin taikinaan hiukan steviaa).

Metsässä kasvava lisäainepommi ja muuta ruoka-asiaa

Oletko tullut koskaan ajatelleeksi, että kotoinen puolukkamme on itseasiassa lisäainepommi? Siis sittenkin, vaikka sen poimisi suoraan mitä puhtaimmasta metsästä.

Punaisia lisäainepommeja, hui!
Puolukkahan sisältää ihan hirvittävästi E-koodeja, kuten:

E200 eli sorbiinihappoa, jota käytetään elintarviketeollisuudessa säilöntäaineena ja kosteuttavana aineena etenkin kosmetiikassa
E210, eli bentsoehappoa, joka sekin on säilöntäaine
E440, eli pektiiniä, joka on yleisesti käytetty hyytelöimisaine
E160a, eli karotenoideja, jotka ovat keltaisia väriaineita
E163a, eli antisyaniinia, joka on punainen väriaine

Tuntuuko lista kauhistuttavalta?

Olen aiemmin kirjoittanut ruoasta, kosmetiikasta ja lisäaineista, ja otin tämän nyt esille siinä mielessä, että näissä, kuten muissakin asioissa pitäisi säilyttää suhteellisuudentaju. Liikaan vedenjuontiinkin voi kuolla, mutta puolukoiden LD-arvo, eli lethal dose (tappava annos) lienee vielä suurempi kuin veden, ainakin jos tuijottaa noita E-koodillisia aineita.

Tästä tuli vain mielenkiintoista keskustelua viime viikolla Rotaryklubini kokouksessa, ja siksi ajattelin laittaa tännekin muutaman sanasen aiheesta.

Elintarviketeollisuudessa käytetään luonnossakin esiintyviä aineita, jotka on joko otettu luonnosta tai syntetisoitu. Väitetään, että synteettinen aine on puhtaampaa ja siksi riskittömämpää kuin testaamaton ja mahdollisesti kaikenlaisia jäämiä sisältävä luonnollinen lisäaine. Asiantuntijoiden mukaan se on kuitenkin ihan samaa tavaraa.

Asetaldehydi on on yksi viimeaikoina tapetilla olleista lisäaineista. Olen aiemmin kirjoitellut siitä täällä. Asetaldehydi on noussut otsikoihin, koska sitä esiintyy käymisteitse valmistetuissa ravintotuotteissa pieniä pitoisuuksia. Tästä otsikoihin nousivat esimerkiksi jogurtit, vaikkakin ihmisen pääasiallinen asetaldehydin altistamisen lähde ovat alkoholin suurkulutus ja tupakka.

Asetaldehydiä esiintyy myös hedelmissä ja marjoissa ja tätä kautta myös mehuissa. Se antaa jogurtillekin hedelmäisen maun ja sitä käytetäänkin laajasti aromiaineena elintarvikkeissa. Ihan hyväksytysti.

Hyvin monet E-koodilla merkittävät aineet ovat siis löydettävissä luonnosta. Jos syö monipuolisesti, todennäköisesti myös yksittäisiä lisäaineita on ruoassa pienemmissä määrin. Kannattaa miettiä sitä. Enemmän olisin huolissani esim. pakkausmuovien jne. sisältämistä hormonihäiritsijöistä, joista ei oikeasti ole vielä pitkän aikavälin seurantaa olemassa.

tiistai 19. helmikuuta 2013

Sipulipiirakka

Olen postannut tänne leipomieni piirakoitten kuvia, mutta nyt tulee kuva piirakkavuoasta. Sen pohjassa on nimittäin herkullinen resepti sipulipiirakalle, joka on helppoa, edullista ja herkullista ruokaa. Tarjoile illanistujaisissa tms. vihreän salaatin kanssa.

Herkullista ja helppoa!

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Jalkojen kipeytymisestä ja muutama kommentti päivänpolttavista uutisista

Maailmalla - ja miksei varmaan Suomessakin - kuhistaan kahdesta lihaan liittyvästä skandaalista. Toinen liittyy Ruotsissa hampurilaisista löydettyyn EHEC-bakteeriin, joka on siitä johtuneiden sairaustapausten vuoksi saanut hampurilaiset ja hampurilaispaikat tarkempaan syyniin.

Mitä tulee tähän hevosenlihaskandaaliin, voi vain todeta, että on todennäköistä, että niin tällaiset kuin EHEC-bakteeritapauksetkin oletettavasti vain lisääntyvät ja laajenevat ajan myötä sitä mukaa kun alan teollisuus jatkaa keskittymistään. Jos esim. USAssa on lihanjalostus keskittynyt noin 13 paikkaan, ongelmat voivat levitä noista keskuksista hyvin nopeasti ja laajalle alueelle.

Briteille hevosenlihan syöminen on samaa kuin Suomessa laitettaisiin perheen lemmikkimarsu pataan. Kumpikin liha on syömiskelpoista ja joissain päin maailmaa yleistä, mutta joissain kulttuureissa se on tabu. Tuon usein mukanani savustettua poronlihaa Lontooseen, ja sitäkin pidetään aika omituisena ruokana, mutta toistaiseksi siitä ei ole kieltäytynyt kuin eräs amerikkalainen ystäväni. Että näin sielläpäin. Suomessa ei hevosenlihan syönti kaiketi ole aiheuttanut mitään suurpaniikkia ruoan suhteen.

Mutta nyt piti puhua jalkojen kipeytymisestä. Minulla on ongelmajalat, jotka kipeytyvät helposti kengissä kuin kengissä. Yleisesti ottaen jalkojen kipeytymiseen voi johtaa monikin syy aina lihaksistosta ja asennosta ylipainoon. Kävelytyylini ei ole ehkä optimaalisin, ehkä asentoharjoittelu tekisi hyvää.

Sitten kuulin, että vanhemmiten jalkapohjan rasvatyyny ohenee. Tässä saattaa olla syy siihen, miksi varsinkin päkiäni ja kantapääni kipeytyvät oltuani jaloillani jonkin aikaa. Onneksi netistä saa tilattua kaikenlaisia pehmykkeitä edullisesti, joten ainakin nämä seuraavat menevät kokeiluun:



Kerron sitten kokeiltuani miten auttoivat.

Sitten vielä viimeinen kommentti päivän uutisiin: Otsikoissa oli juttu, jonka mukaan

"Asiantuntija kommentoi pettämistä: Syy löytyi naisen miesmäisyydestä."

Lausunnon antanut "asiantuntija" oli tietenkin mies  - ellette heti arvanneet juttua kurkkaamatta. Ah taas miehet saivat synninpäästön! Kaikkihan on aina tietenkin naisten vika, sisältäen ilman muuta sen, ettei mies osaa aikuismaisesti ottaa vastuuta omasta toiminnastaan!

perjantai 15. helmikuuta 2013

Playboy Cosmetics - värillisistä ripsiväreistä

Törmäsin netissä tällaiseen merkkiin, ja koska hinta ei lompakkoa kaada, pitihän sitä sitten kokeilla. Ripsiväriin ihastuin! Tilasin kaksipäisen ripsarin, jossa toisessa päässä on tummanvihreä ja toisessa päässä tummanruskea ripsiväri. Mile High sanoo nimi. Todellakin se pidensi ripsiä.

Kaksi ripsaria samassa hylsyssä, kätevää!
Olen ymmärtänyt, että ihmiset yleisestiottaen ovat aika arkoja kokeilemaan mitään muuta väriä kuin mustaa, enkä nyt tarkoita sitä, että ripsissä pitäisi olla kasarityyliin sähkönsinistä, mutta kannattaa muistaa, että eriväriset ripsivärit tekevät ihmeitä silmille. Kuten nyt tässä tapauksessa tämän ripsarin vihreä sai harmaansinisten silmieni iirikset myös vihertämään kauniisti.

Eipä hassumpaa! Tässä on yksi kerros vihreää ripsaria taivuttamattomissa ripsissä.
Ruskea ripsiväri on taas sitten ainakin vaaleille ja kalpeille päivämeikkiin hillitympi kuin musta. Minusta kauniimpikin.

Burgundinpunainen ripsari taas saa etenkin ruskeat silmät hehkumaan, mutta vaaleasilmäisten luottotuote on ehdottomasti tummansininen ripsiväri, joka kirkastaa väsyneetkin silmät ja saa silmien punoituksenkin huijattua pois. Käytän itse sinistä todella usein.

Mutta nyt olen aivan ihastunut tähän vihreään ja ruskeaan! Todella hyvänlaatuistakin tavaraa tämä ripsari ja hinta ei päätä pyörrytä.

Kirpparilla

Kyllä kannattaa kiertää varsinkin hiukan syrjässä olevia ja pienempiä kirpputoreja! Nyt olen taas tehnyt löytöjä ihan muutamalla eurolla. Katsokaas näitä!


Sen lisäksi, että olen "yksikätisenä" ollessani saanut paukuteltua monta kahvimukia ovenpieleen ja rikki, meni samassa rytäkässä myös yksi iso Kerman Saven teepannu, joka todella suretutti minua.  Noniin, mutta nytpäs löytyi kolmella eurolla miltei yhtä suuri pannu tilalle! Nättikin vielä! Näytti ihan käyttämättömältä.

Kastikekaadinta ("gravy boat") olen jo hakenut pitkään. Kolmella eurolla sellainenkin löytyi kirpputorilta! Ei ollut ihan kirpun kokoinen, eikä kiinteällä aluslautasella, eli juuri sellainen kuin halusinkin ja valkoista posliinia, joka sopii mihin tahansa serviisiin liitettäväksi kattauksessa.

Koko satsin kallein oli puinen, puisilla nauloilla tehty juustomuotti, joka oli ihan iskemätön. Kymmenen euroa, mikä ei minusta ollut paha hinta sekään. Kyllä nyt kelpaa laittaa kotijuustoa!


keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Avolasagne korvasienistä

Lasagnea voi tehdä hiukan uudella tavalla. Tässä lasagneohje, joka sopii hyvin alkuruoaksi ja on helppo tehdä.

Avolasagne korvasienistä

100 g tuoreita korvasieniä tai 25 g kuivattuja käsiteltynä asianmukaisesti
30 g hienoa parmesaaniraastetta
nippu tilliä, osa hienoksi hakattuna, osa kokonaisina oksina koristeeksi
250 g tuoreita siitakesieniä (200 g riittää, jos käytät tuoreita korvasieniä)
2 salottisipulia
1 valkosipulinkynsi
40 g voita
2 1/2 dl kana- tai vasikanlientä (saa olla suhteellisen voimakasta)
1 dl kermaa
1 tl raastettua sitruunan keltaista kuorta
sitruunan puristettua mehua
6 lasagnelevyä puolitettuina
2 rkl oliiviöljyä
mustapippuria myllystä
suolaa
sitruunalohkoja koristeluun

Puolita suuret korvasienet. Puhdista siitakesienet ja leikkaa ne neljään osaan tai useampaan, jos sienet ovat kovin isoja. Kuori ja hienonna salotit ja valkosipulinkynsi.

Kuumenna öljy pannulla ja paista siinä siitakkeita kunnes ne alkavat näyttää kypsiltä. Lisää sipulisilppu ja korvasienet ja kuullota ne pehmeiksi. Lisää liemi, kerma, sitruunankuori ja anna kuplia kunnes seos on kiehunut kasaan kastikemaiseksi muhennokseksi. Ota pannu pois liedeltä.

Keitä puolitetut lasagnelevyt pakkauksen ohjeen mukaan.

Lisää sieniseokseen mausteet, tilkka sitruunamehua ja tillisilppua juuri ennen tarjoamista. Tarkista suola.

Kasaa annokset lämmitetyille lautasille siten, että jokaiseen annokseen tulee pohjalle lasagnelevy, sen päälle kerros sienimuhennosta ja siroteltua parmesaaniraastetta, sitten taas lasagnelevy ja sienimuhennos + parmesaaniraaste. Jokaiselle lautaselle käytetään 3 lasagnelevyn puolikasta ja kaksi kerrosta sienimuhennosta + parmesaania. Päällimmäinen kerros on lasagnelevy, jolle ripotellaan vain parmesaaniraastetta.

Koristele tillinoksilla ja sitruunanlohkoilla. Tarjoa heti.

Parmesaaniraastetta ylt'ympäriinsä ja herkullinen avolasagne on valmis!

Body Shopin hamppukäsivoide vs. J.R. Watkins

Satuinpa eilen tallustelemaan Body Shopin ohi, ja koska ei ollut kiirettä minnekään, piipahdin jopa sisään vain "katselemaan".

Silmiin sattui kanta-asiakastarjous: Hamppukäsivoide, iso tuubi vain 10 e. Ostin kokeeksi, sillä olen lukenut siitä niin paljon hyvää, että sitä pitää kyllä kokeilla.

Kuten näkyy, hamppukäsivoide on stydiä, liki kittimäistä tahnaa.

Olen nyt siis käyttänyt sitä kohta pari päivää ja hyväähän se on. Tosin miinuspuoli on siinä, että se ei imeydy niin nopeasti käsiin kuin tällä hetkellä käyttämäni J.R.Watkinsin Shea Butter Hand Cream. Toisekseen haju muistuttaa jotakin...olisiko paperiliimaa? Merkillinen tuoksu jokatapauksessa.

En siis suosittele tuota hamppukäsivoidetta esimerkiksi työpäivän lomassa lisättäväksi, ellei sitten halua kaikkien papereiden sun muiden tavaroiden olevan tahmeassa töhnässä. Tässä mielessä heti käsiin imeytyvä Watkins on huomattavasti parempaa. Molemmat tntuvat yhtä hoitavilta.

Se tavallinen käsivoiteeni, joka imeytyy heti, ja jonka tuoksu on kuin sitruunalla maustettua kakkutaikinaa.

tiistai 12. helmikuuta 2013

High tea

Kuun lopussa on visiitti käsikirurgille ja sitten selviää, kumoutuuko matkustuskieltoni vai ei. Ensi töikseni menisin Lontoossa iltapäiväteelle. Tänään on kummasti näitä mielikuvia välkkynyt ajatuksissa.














maanantai 11. helmikuuta 2013

Cake aux Olives

Joskus on mukava leipoa jotakin suolaista syötävää. Esimerkiksi tämä "oliivikakku" on herkullista niin lämpimänä kuin kylmänäkin, varsinkin hyvän punaviinin kanssa. Oliivikakkua voi toki tarjota myös kahvipöydän suolapalana tai keittojen ja salaattien ohessa.

Olen saanut ohjeen ranskalaiselta ystävättäreltäni joskus vuosia sitten. Kokeilkaapas tekin!


Kinkku ja oliivit voivat olla ehkä hiukan pienemmäksi pilkottuja kuin tässä kuvassa.


Cake aux Olives, eli Oliivikakku

1 ½ dl kuivaa valkoviiniä
1 ½ dl oliiviöljyä
4 kananmunaa
100 g Gruyere- tai Emmentaljuustoa
n. 300-325 g vehnäjauhoja
200 g keittokinkkua
100 g vihreitä oliiveja
100 g mustia oliiveja
2 tl leivinjauhetta
suolaa
mustapippuria myllystä

Laita uuni lämpiämään 150 C. Vuoraa pitkä leipävuoka leivinpaperilla.

Hienonna oliivit, juusto ja kinkku erikseen. Voit tehdä tämän tehosekoittimessa mutta seoksesta ei saa tulla sosemaista vaan ainekset saavat olla selvästi erottuvina ison nuppineulanpään kokoisina paloina.

Vatkaa sekaisin viini, öljy, munat, jauhot, leivinjauhe, suola ja pippuri (ole varovainen suolan kanssa jos/koska juusto ja kinkku ovat kovin suolaisia).

Sekoita tämän jälkeen kaikki ainekset yhteen ja kaada seos leipävuokaan. Paista uunissa n. 45 minuuttia.

Tarjoa joko lämpimänä tai kylmänä. Oliivikakun voi tehdä pakastimeen jopa paria viikkoa ennen kutsuja ja se kannattaa sulattaa jääkaapissa yli yön.

Tehodieetti

Sain käsiini aineenvaihduntaa tehostavan laihdutusohjelman, jota ilmeisimmin on käytetty terveydenhuollon piirissä obeesien potilaiden pikaiseen laihduttamiseen ennen elektiivistä leikkausta, koska ylipaino on aina yleisanestesiassa riski.

Jos ohjeita noudatetaan kirjaimellisesti, kahden viikon aikana putoaa noin 9 kiloa. Dieetin luvataan aiheuttavan aineenvaihduntaan muutoksia, joiden seurauksena ei lihota uudestaan kolmen seuraavan vuoden aikana.

Ellei ohjeissa toisin ole mainittu, annos on rajaton.

1. päivä

Aamiainen:
- mustaa kahvia ilman sokeria
Lounas:
- kaksi keitettyä munaa
- vähän suolattua pinaattia
Illallinen:
- yksi iso grillattu pihvi
- vihreää salaattia
- erilaisia hedelmiä

2. päivä

Aamiainen:
- mustaa kahvia ilman sokeria
- yksi sämpylä

Lounas:
- yksi iso grillattu pihvi
- vihreää salaattia
- erilaisia hedelmiä

Illallinen:
- keitettyä kinkkua

3. päivä

Aamiainen:
- mustaa kahvia ilman sokeria
- yksi sämpylä

Lounas:
- kaksi keitettyä munaa
- vihreää salaattia
- tomaattia

Illallinen:
- keitettyä kinkkua
- vihreää salaattia

4. päivä

Aamiainen:
- mustaa kahvia ilman sokeria
- yksi sämpylä

Lounas:
- yksi keitetty muna
- porkkanoita raakana tai keitettynä
- pala sveitsiläistä juustoa (esim. Emmental)

Illallinen:
- hedelmiä
- luonnonjogurtti

5. päivä

Aamiainen:
- mustaa kahvia ilman sokeria
- porkkanoita keitettynä tai raakana

Lounas:
- höyrystettyä kalaa
- tomaatteja

Illallinen:
- yksi grillattu pihvi
- vihreää salaattia

6. päivä

Aamiainen:
- mustaa kahvia ilman sokeria
- yksi sämpylä

Lounas:
- grillattua broileria ilman nahkaa

Illallinen:
- kaksi keitettyä munaa
- porkkanoita keitettyinä tai raakoina

7. päivä

Aamiainen:
- teetä ja vastapuristettua sitruunamehua, ei sokeria

Lounas:
- yksi grillattu pihvi
- hedelmiä

Illallinen:
- valitse mitä ikinä haluat

8. päivänä dieetti alkaa uudelleen alusta viikoksi. Koko dieetin aikana pitää juoda runsaasti kivennäisvettä. Alkoholi on kaikissa muodoissaan kielletty tämän dieetin aikana.

Toisen viikon jälkeen palataan normaaliin ruokailuun.


sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Reishi - mitä tämä kiinalainen sieni on?

Reishi-sieni, eli latinalaiselta nimeltään Ganoderma-suvun sienet, tarkemmin sanottuna viitataan useimmiten kahteen hyvin läheisiin sienilajikkeisiin nimiltään Ganoderma lucidum ja Ganoderma tsugae. Etenkin G lucidumilla on ollut jo yli 2000 vuotta oma sijansa traditionaalisessa kiinalaisessa lääketieteessä (TCM).

Reishillä on itse asiassa sienen japanilainen kutsumanimi, kiinalaisittain sieni on lingzhi, vietnamilaisittain Lin Chi, korealaisittain Yeong Ji tai Yong Gee.
Englannin kielisessä käännöksessä käytetään reishin/lingzhin lisäksi nimityksiä "Glossy Ganoderma" ja "shining polyporus".

Näistä sienistä tiedetään jo niiden sisältävän syövän metastoitumista sisältämällä aineita, jotka estävät epänormaalien solujen syntyä. Niiden teho on verrattavissa siitakesienistä saatavaan lentinaniin. Ei vielä tiedetä tarkkaan, miten nämä aineet toimivat, mutta oletetaan aineen stimuloivan joitakin valkosolutyyppejä elimistössä. Oletettavasti myös pakurikäävässä on samoja ominaisuuksia, joihin perustuu sen traditionaalinen käyttö esim. Venäjällä.

Reishistä sanotaan myös sen alentavan verenpainetta, puhdistavan maksaa ja tukevan sen toimintaa. Juuri tämän maksaa tukevan vaikutuksen vuoksi kiinalaiset katsovat sen myös tehostavan kehon vastustuskykyä viruksia ja toksiineja vastaan. Se myös lievittää allergioita ja alentaa veren kolesterolipitoisuutta, jopa liuottaen verisuonten kalkkeumia.

On huomattu, että sienen itiöt sisältävät huomattavasti enemmän terveyttä edistäviä yhdisteitä, joten sienten keräämisen tulisi ajoittua tiettyyn aikaan vuodesta.

Koska reishi maistuu hieman kitkerältä, sitä voi käyttää esim. kapseleitten muodossa. Kiinalaiset itse neuvovat ottamaan 12 g sientä paloina ja keittämään sitä vedessä parin lakritsinjuuripalan kanssa n. 30 minuuttia. Liemi siivilöidään ja niin sienen kuin lakritsinjuurenkin voi käyttää uudelleen monta kertaa. Saatu liemiannos käytetään yhtenä annoksena, ja sen voi ottaa kolme kertaa viikossa.

Olen itse jo pari vuotta käyttänyt reishiä kahvin ja kaakaon seassa. Näitä valmiita sekoituksia saa iHerbistä, alla kuvia muutamasta.



lauantai 9. helmikuuta 2013

Osaatko käyttää kosmetiikkatuotteitasi?

Kitjoittelin aiemmin täällä primereistä. Noita voi ennen meikkiä levittää naamalleen vaahtomuovivipalla, mutta jos käyttää esim. tuota Dioria, kaksipuolisen vipan samettimainen puoli on sitä varten. Ja sillä vain painellaan ihoa, ei pyyhitä.

Jos ostamasi kivipuuteri tuntuu klimppiytyvän naamalle, kannattaa katsoa, millä sitä levittää. Monasti syy voi olla vipassa. Varsinkin herkästi kiiltelevälle iholle tarvitaan hiukan toisenlaisia aseita, eli juurikin samettivippa tai jumbosivellin. Vippa on kuitenkin mielestäni parempi.

Ostitko ripsivärin, joka on putkilossa liian löysää ja tuhrii silmät muualtakin kuin ripsistä? Tähän valitettavasti törmää joskus, mutta ei kannata ripsaria pois heittää, vaan levittää se ripsikammalla.

Käytä ripsikampaa, jos ripsivärimassa on liian löysää....

...ja tällä sitä sitten levitetään ripsiin!
Ripsikampaa käyttämällä tulee yllättävän siistiä jälkeä. Kamman saa näppärästi pyyhittyä puhtaaksi toimituksen jälkeen ja mielestäni tuo tapa levittää ripsari ripsiin säästää värin kulutustakin.

Varsin usein ripsivärien harjoja ei osata käyttää oikein. Pallomaiseen harjan, tai pallomaiseen harjan päähän oli ensin totuttelemista ennenkuin älysin, että juuri sillä saa käytyä läpi parhaiten ripsien latvat. Sillä tavalla niihin saa pituutta lisää.

Mikä ihme se tämä sitten on?
Joskus on tietty hankala löytää logiikkaa jonkun tuotteen suunnittelussa. Yllä on kuva Shiseidon Majolica -sarjan ripsienpohjustustuotteesta, joka kyllä kieltämättä hämmästytti minuakin niiden kaikkien kaikkien kiukkuisten kauneusbloggareiden lisäksi, jotka olivat valmiit heittämään tuotteen hetipaikalla roskakoriin.

Vaikk tuo ripsikampa todella nurinkuriselta vaikuttaakin, ja vaikka itse pohjustusaine tuntuu lähinnä liimalta, on se kuitenkin aika kätevä kokonaisuus, kunhan sitä oppii käyttämään. Pohjustus tekee erotellut ja vahvat ripset, joita tuotteessa olevat kuidut pidentävät. Ripsiväri tarttuu hyvin kiinni eikä varise tai klimppaannu.

Sitten yksi hyvin usein väärin käytetty tuote on kuivashampoo. Ei sitä suhautella yltympäriinsä hiuksille, vaan hiusten juurille tukan sisään. Sitä siis hyödynnetään samalla volyymiä tuovana muotoilutuotteena, koska se tuottaa hiukseen myös tekstuuria, jonka tosin jotkut kokevat hiusten karheutena.

Tulisiko vielä mieleen jotakin kauneustuotteita, joiden käyttö pitää opetella oikein?


torstai 7. helmikuuta 2013

Helmikuun Livbox


Niin, se tuli taas! Jännittävän mystinen aarrearkku. Olen enemmän kuin tyytyväinen sisältöön, sillä se maksoi vain sisällään olevan Essien kynsilakan verran. Ja sisälsi tavaraa, jota olisin muutenkin ehkä hankkinut.

Värit olivat vaihtuneet limenvihreästä siniseen nauhaan....

...ja pinkkiin silkkipaperiin.


 Tuota vartalovoidetta ehätin jo kokeilemaan, ja se tuntuu imeytyvän todella hyvin, toisin kuin monet paksut voiteet. Tuoksu on onneksi aika mieto.

John Gallianon Parlez-mois d'Amour -parfyymi tuoksui myös ihanalle! Ainakin näin ensikokeilulla.

Olayn Regenerist -sarjasta olen kuullut pelkkää hyvää. Jossain taisi jopa olla tutkimus siitä, että se todella uudistaa ihoa.

Kynsilakkaa piti myös heti kokeilla. En ehkä itse olisi suorilta käsin ostanut tuon väristä pinkkiä, mutta eipäs se mitään hassumpaa kynsissä ollut. Yksi kerros peitti jo kivasti. Katsotaan, miten se kestää. Jos pysyvyys on samaa luokkaa (en ole muuten koskaan kokeillut Essien lakkoja) kuin viime kuun paketin Isadoran lakalla, niin olen todella myyty tällekin lakalle.

Ulkona luonnonvalossa väri on vieläkin upeampi.