keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Tervemenoa, kiiltävä naama!

Minulla on ollut aina sellainen. Siis helposti kiiltelevä naama. Edes varttuessa ja ihon kuivuessa, eikä varsinkaan syöpälääkkeitten aikaansaaman ohenemisen takia ongelma ole helpottanut. Laitat sitten naamalle mitä tahansa, se kiiltelee vhintäänkin T-alueelta ennen pitkää. Ajattelin sitten hankkia kuorivan puhdistysaineen, jossa olisi salisyylihappoa. iHerbin valikoimissa törmäsin tällaiseen merkkiin kuin Skin by Ann Webb. Sarjasta löytyi kuoriva piparminttuteepesuaine, jota voi käyttää myös naamiona.



Ja kas, kun tuolla pesee illalla misellivedellä poispyyhittyjen meikkien jämät pois, niin aamulla kasvot ovat suorastaan merkillisen tasaisen väriset ja matat. Minä kun aamuisin herään liki aina läiskikkäällä ja kiiltelevällä pärställä.



Itse geeli tuubissa on aikalailla juoksevaa ja vaahtoilee vain hiukan kasvoilla. Ihan OK, en haluakaan tukehtua kupliin. Toisekseen, se ei ole niinkään hammastahnamaisen mintttuista, kuin olisin odottanut. Plussaa sekin. Kolmanneksi iho tulee suorastaan narskuvan puhtaaksi, eikä sen jälkeen käytettyyn kasvovesilappuun jää yhtään mitään jälkeä meikeistä. Ohhoh. Olen viimeksi käyttänyt Herbinan puhdistusvaahtoa kasvojen pesuun, ja tässä suhteessa se häviää kirkkaasti tälle piparminttugeelille, vaikka sen kanssa olisi kasvoharjaa käyttänyt.

Luulin, että tämä geeli kuivattaisi liikaa, sillä tuubin kyljessä sanotaan sen olevan tarkoitettu rasvaiselle ja epäpuhtaalle iholle  - tai sitten maksaläiskäiselle! Tämä siis kuorivan ja ihoa uudistavan ominaisuutensa takia (salisyylihappo). Erikoista geelissä on myös se, että harvoin puhdistustuotteita voi käyttää myös naamiona, mutta tätä voi laittaa kasvoille 10 minuutin ajaksi syväpuhdistamaan.

INCI-lista näyttää tältä:

*Aloe barbadensis gel, sodium methyl cocoyl taurate, cocamidopropyl betaine, cocamidopropyl hydroxysultaine, glycerin, salicylic acid (2%), *camellia sinensis (green tea) leaf extract, *cucumis sativus (cucumber) fruit extract, *jasminum officinale (jasmine) flower extract, *foeniculum vulgare (fennel) seed extract, *butyrospermum parkii (shea butter), *Mentha viridis (spearmint) leaf oil, phenoxyethanol (sage oil), caprylyl glycol, sorbic acid (rowan berries), sodium chloride (salt).
*Certified Organic
Preservatives: Phenoxyethanol, sorbic acid.
pH Level: 4.09

En äkkipäätään löydä mitään todella ihoa kuivattavaa tästä listasta. Huomattavaa on kuitenkin, että geelissä ei ole parabeeneja eikä ftalaatteja, ja että se on vegaaninen.

Listan alkupäässä on aloeta lukuunottamatta aineen vaahtoavia ominaisuuksia buustaavia aineita ja pintajännityksen poistajia. Salisyylihappo voi tietty ärsyttää joidenkin ihoa, ja jos on esim. aspiriinille allerginen, niin silloin tätäkin on syytä varoa. Geelissä on näemmä myös mm. kosteuttavaa glyseriiniä (joka myös sitoo aineita yhteen), fenkoliuutetta, jasmiininkukkauutetta, sheavoita, piparminttua, salviaöljyä ja pihlajanmarjoista saatua sorbiinihappoa (kosteuttaja ja säilöntäaine, joka joillekin saattaa aiheuttaa allergiaa), vihreän teen uutetta ja kurkkua. Lisättäköön myös, että geelin tuoksu on erittäin mieto ja lähinnä minttuinen.

Hinta oli nyt noin 8 euroa, joten ei tämä konkurssiin vie :) Tästä pääset tarkastelemaan sitä iHerbin sivulta.

tiistai 29. syyskuuta 2015

Kaunis parfyymipullo ja sen ruusuntuoksuinen sisällys

Joskus tekee hauskoja löytyöjä  - tämä Bulgariasta. Tuoksu on tietystikin ruusuinen, maahan on ruusuöljyn tuottaja. Itse asiassa yksi maailman suurimmista sellaisista, sillä siellä tuotetaan n. 70% maailman ruusuöljystä niin kosmetiikan valmistukseen, kuin mm. suklaan maustamiseen. Ruusuöljytuotannon sivutuotteena saadaan esimerkiksi ruusuvettä, maustetta, lääkeaineita, ruusuhilloa ja -likööriä. Ruusunnuppuja käytetään joissain maissa teen kaltaisina haudukkeina.

Yhteen grammaan ruusuöljyä tarvitaan 1300 ruusun kukinnot, joten ei ihme, että se maksaa. Ruusun terälehdet korjataan keväällä ja korjuu päättyy Ruusufestivaaliin. Siitä voi lukea lisää täältä. Kuulostaisi houkuttelevalta joskus osallistua siihen.







On se merkillistä, miten erilaisille eri väriset ruusut tuoksuvat!

maanantai 28. syyskuuta 2015

Liikuntapäiväkirja - 70 viikkoa takana

Urheilija ei tervettä päivää näe. Eikä tässä muuten olisikaan mitään hätää, mutta kun pitää aina kulkea laahaten jalkojaan, otin ja liukastuin mennessäni pihasta alamäkeen asvaltoitua ja märän sammaleen peittämää polkua. Tulos; märkivä ruhje vasemmassa polvessa. Oikea säästyi vahingoilta.


Eikä tässä vielä kaikki; menin sitten viime viikolla könyämään ohjatulla liikuntatunnilla polvillani joogamatolla, jolloin rupi hiertyi irti ja niin....lopun kai arvaattekin. Treenihousut hankaavat ruhjetta ja kaikki liikkuminen tekee enemmän tai vähemmän kipeää. Uskomatonta, miten kivulias tuollainen kanttiinsa muutaman sentin lämiskä voi ollakin.

Olen kyllä koko ajan odottanut, että liukastun, kun sitä sammalta on, vaikka sitä on poiskin rapsuteltu. Ja jos ei ole sammalta, niin sitten olen pelännyt astuvani yhden tällaisen päälle. Noita pötkylöitä kun asustaa jossain lähimaastossa.


No sitten liikuntoihin: toissaviikolla kävin salilla kolmesti ja viime viikolla kaksi puolihuolimatonta kertaa. Ei siis kovinkaan tästä voi henkseleitä paukutella! Mutta innostuin sitten tai-chista. On muuten uskomattoman raskasta liikuntaa, vaikkei se siltä näytä! Beijingissä harrastavat sitä puistoissa, mikä olisi kiva juttu.

Sitten pieni tietoisku. HIIT-treenistä lienevät kaikki liikkuvaiset kuulleet jo tässä vaiheessa. Se, mikä tässä on mielenkiintoisinta, on professori Izumi Tabatan kehittämä Olympiatason urheilijoille kehittämä Tabata-protokolla, jossa hyödynnetään 5:2:n periaatetta ja treenataan yhteensä vain 4 (kyllä, neljä!) täydellä teholla. Treenaus mennään läpi maksimi-intensiteetillä aina 20 sekuntia kerrallaan, sitten levätään 10 sekuntia. Tässä esimerkki treenistä. Neljää liikettä toistetaan aina neljään minuuttiin saakka, eli tässä ei voi enää sanoa, etteikö kunnon kohottamiseen olisi aikaa! Kunto kohoaa todella nopeasti.

Verryttele lihaksia lämmitellen kymmenen minuuttia ennen treeniä, vaikkapa tekemällä pieniä juoksupyrähdyksiä ulkona. Lopuksi tee vielä viiden minuutin loppuverryttely venytyksineen.

Jos haluat tehoa lisää, voit ensimmäisen neljän minuutin jälkeen pitää kymmenen minuutin tauon ja toistaa sitten neljän minuutin harjoituksen.

Miltäs kuulostaa?

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Starlooks Lookbook syyskuu 2015

Tässä kuussa Lookbookin teemana on elpyminen. Värit ovat osin syksyyn sopivia ja murrettuja, osin kirkkaita (huulipuna). Silkkisiä ja pigmenttisiä sävyjä.


Pakkauksessa oli ripsiväri (2. Flora), huulipuna (3. Rawr) ja luomiväriduo (1. Agave).

Täytyy myöntää, etten itse olisi valinnut tällaisia sävyjä, mutta sitäpä jännempää niitä on kokeilla. Paketti sujahtaa myös näppärästi käsilaukkuun.






Ohjeetkin ovat selkeät. Mitäs tykkäätte paketista?

lauantai 26. syyskuuta 2015

Mutta oikeesti!!! (halpista)

Olen Lidlin merkkejä kehunut ennenkin. Olinpa nyt Suomen Lidlissä ja tähän paikkaan oli tullut sitten kosmetiikkaakin. Kun ripsarit oli jo "ryöstetty", ostin sitten kynsilakan, vaikka oikeasti en olisi sitä mitenkään tarvinnut! Ripsareita olisin halunnut kokeilla. Ylipäätään kaikki Lidlin tuotteista tuntuvat hyviltä.


Ihana kiilto, hyvä kestävyys. Hyvä sikäli, että minulla esimerkiksi niin hypetetty Essie tai China Glaze yms. eivät kestä.

Voisiko joku kertoa,  miksi ne ovat niin suosittuja?

perjantai 25. syyskuuta 2015

Suklaatorttu Marie-kekseistä

Tässä toinen laiskan leipurin ohje.



Suklaatorttu Marie-kekseistä

200 g Marie-keksejä
50 g sokeria
3 munaa
100 g voita
150 g maitosuklaata (Fazer)
1 tl leivinjauhetta
(tomusokeria koristeluun)

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja rasvaa ja jauhota vuoan sivut. Huom. esim. briteissä tähän käytetään käsin levitettyä voita ja vehnäjauhoja. Laita uuni lämpiämään 180 C.

Jauha keksit korppujauhontapaiseksi jauheeksi. Sulata voi ja lisää siihen vatkaten sokeri kunnes sokeri on sekoittunut hyvin. Riko seokseen munat yksitellen vatkaten kunnolla tasaiseksi taikinaksi.

Lisää Marie-keksimurut ja leivinjauhe ja sekoita hyvin.

Hakkaa suklaa veitsellä pieniksi palasiksi ja lisää taikinaan.
Levitä taikina vuokaan ja paista uunin keskivälillä n. 30 minuuttia. Anna tortun jäähtyä vuoassa, ennenkuin otat sen pois.

Siivilöi päälle tomusokeria ja tarjoa!

torstai 24. syyskuuta 2015

Marie-browniet ilman uunia

Marie-kekseistä saa monenlaista kivaa, kuten esimerkiksi näitä  brownieita, joita ei tarvitse ollenkaan paistaa! Ohje on mitä helpoin.



Marie-browniet

20 Marie-keksiä
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
40 g (tummaa) suklaata sulatettuna
hiukan vajaa 2 1/2 dl maitotiivistettä (säilyketölkistä)
4 rkl karkeaksi rouhittuja pistaaseja ja /tai manteleita (pähkinätkin käyvät)

Vuoraa nelikulmainen vuoka leivinpaperilla. Laita keksit minigrip-pussiin, sulje se ja jauha ne hienoksi jauheeksi kaulimen avulla.

Sekoita sulanut suklaa (sulata vesihauteessa, ettei pala pohjaan) ja kaakaojauhe hyvin. Sekoita suklaaseokseen keksit ja maitotiiviste.

Kaada seos leivinpaperivuokaan ja tasoita pinta ruokaöljyllä sivellyn lusikan kuperalla puolella (näin taikina ei tartu).

Laita jääkaappiin ja anna jähmettyä noin puoli tuntia. Leikkaa palasiksi ja tarjoa.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Marie-keksien tarina

Tunnustan, että tykkään näistä kekseistä ihan hirveästi! Niitten kanssa vaan pitäisi olla hyvää Earl Grey -teetä.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä... Maria tai Marie.
Marie-keksit luotiin aikoinaan lontoolaisessa Peek Freansin leipomossa vuonna muistoksi vuonna 1874 avioituneille Venäjän suuriruhtinatar Maria Alexandrovnalle ja hänen miehelleen, silloiselle Edinburghin herttua Alfredille. Alunperin keksit olivat siis myötäjäismuisto.

Keksien suosio levisi pian Euroopassa, ja etenkin Espanjassa siitä tuli jopa sisällissodan jälkeen kansallinen taloudellisen nousukauden symboli, kun leipomoita alkoi nousta tekemää keksejä ylenpalttisesta vehnäntuotannosta.

****
Enpäs ikinä ajatellut, että noillakin kekseillä voisi olla noin pitkä historia. Huomenna kerron, mitä näistä kekseistä voi saada aikaiseksi :D

tiistai 22. syyskuuta 2015

Wise Ways Herbal

Tällainen löytyi, ilmeisimmin olen ostanut syöpähoitojen tuiskeessa. Tässä vaiheessa pitää todeta, että ns. kuum at aallot voi tainnuttaa ihan suihkuttelemalla vettäkin


Tuotteet ovat ilmeisimmin uniikisti numeroitu. Hyvä näin.

Btw, iHerbissä tämä brändi on aika edullinen  - ja hyvä. Vilkaisepa täältä.


sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Akuutteja asioita

En ole niinkään seurannut Suomen asioita, mutta nyt ihmettelen, mistä tämä pakoilaisvirta NYT on sanut alkunsa, Lähi-Idässähän on sodittu jo ikuisuus. Mutta kuitenkin, apua tarvitaan, sillä esimerkiksi Punaisen Ristin vastaanottokeskusten määrä on pienessä ajassa räjähtänyt kuudesta yhdeksäänkymmeneen. Punaisen Ristin saamasta rahallisesta avusta menee 15% kuluihin, joten kehoittaisin teitä avustamaan suoraan. Vaikkapa vain järjestämällä toimintaa näille maahanmuuttajille.

Jos teillä on esimerkiksi jalkapalloa pelaavia poikia/tyttöjä, porukka on helppo kerätä kokoon, säännöt ymmärretään, vaikka ei olisi yhteistä kieltä. Lisäksi jälkikasvunne saa korvaamattoman arvokasta sosiaalista kontaktia ja toimintaa vierasmaalaisten kanssa. Tätä ei todellakaan katsota muuta kuin plussaksi CV:ssä.

Lukekaapa tämä, etenkin Turun alueen asujat! Hieno idea, mutta apua tarvitaan! Eikä mihinkään tarvita koulutusta. Jos koulutukselle on tarve, se järjestetään.

Työttömille työnhakijoille tämä on erinomainen tilaisuus saada CV:n täytettä. Jos työsuhteissasi on rako työttömyyden takia, hanki edes vapaaehtoistyöstä sinne täytettä. Ihan oikeasti! Se myös palkitsee.

Koordinoin itse  suomen kielen opetusta (tämä sujuu etäältäkin, opetin ennen itsekin ja nyt aina käytännössä, kunhan olen maisemissa), ja tarvitsisin kipeästi vapaaehtoisia minne tahansa Suomeen. Etenkin Turkuun. Tuntikin viikossa SINUN panostasi olisi todella kiitollisuudella otettu vastaan.

Hommaan tarvitaan vain halua ja hyvää tahtoa. Koulutusta järjestetään, ja se on ilmaista. Koulutus on yleensä syksyllä ja viikonloppuna, mutta kulut korvataan, ruoat tarjotaan ja hyvä mieli ja uudet kontaktit ovat taattuja.


Joskus maailmassa voi tulla tilanne, jolloin itse kukin saattaa tarvita apua.

lauantai 19. syyskuuta 2015

Lastenkutsut ja ruokasävellyksiä

Olimme tänään lastenkutsuilla - tai niin ainakin kuvittelin ennen menoa, koska kyse oli nelivuotiaan syntymäpäivistä.  Mutta siellä olikin kahta taaperoikäistä vierasta lukuunottamatta aikuisia. Ei se tosin mitenkään juhlimista haitannut, päinvastoin.

Päivänsankari avaamassa lahjojaan.
Täytyy sanoa, että ihan alkoi minuakin lapsettaa, kun olin ostamassa lahjaa. Koska kyseinen neitokainen aina tarkkaan syynää minun kynteni ja koruni kun olen käymässä, ja koska tiesin, että hän saa paljon ns. kehittäviä ja kulturelleja lahjoja, ajattelin, että pikkuneidin pitäisi saada jotakin hiukan turhamaistakin, joten ostin kumaltavan ja pinkkikorvaisen pupuriipuksen ja siihen matchaavia tarrakorviksia arkillisen. Näkyi olevankin ainoa sellainen lahja. En tosin tiedä, mitä mieltä vanhempansa siitä olivat...

Ja tykätty! Minä ainakin hypin ilosta tuossa iässä, jos sain koruja. Muistan itse, mitä juuri nelivuotispäivänäni sain. Uuden vaaleansinivalkoisen mekon ja kirjan nimeltä "Hölmölän kylä". Kirjan jutut hölmöyksineen ovat painuteen mieleeni ja sse kyllä luettiinkin ihan risaksi.

*****
Kokkailen tässä ruokaa, ja itse asiassa piti tehdä kukkakaaligratiinia, mutta kukkakaali olikin muuttunut ns. "entiseksi"viikon varrella, koska ollaan syöty niin monta iltaa ulkona. Mutta onneksi oli mustakaalta, josta nyt sitten tulee kaiketi jotakin.


Nyt joku tietty kysyy, että mikä on mustakaali, mutta en todellakaan tiedä! Ihan lehtikaalelta näyttää, ja maistuu! Netistä siitä löytyy jotakin tietoa, mutta ihan äkkipäätään en löytänyt sitä, miten se eroaa lehtikaalista.

Silppusin sen paistinpannulle ja paistoin voissa. Sitten lisäsin kermaa ja nyt se hautuu hellalla. Mietin, miten jatkan sen kanssa. Pääaterialle se kuitenkin on tarkoitettu lisukkeeksi ja pääaterialla on lihaa. Normaalioloissa olisin silpunnut mukaan runsaasti sipulia ja valkosipulia, mutta toinen illastaja ei niistä niinkään innosta hihku. Harmillista sikäli, sillä jos pitäisi muuttaa autiolle saarelle, ja ottaa mukaan vain yhden kasvin siemeniä, olisivat sipulikasvit ainakin minulle kovinkorkealla valintalistalla.

Siellä se nyt porisee...
Ei muuten maistu haudutettuna yhtään pöllömmältä. Laitoin hiukan valkoviiniä ja vettä sekaan (viini ennen kermaa ja vesi sen jälkeen, ettei paistos kuivu). Ajattelin ensin, että laitan sen vuokaan, juustoa päälle ja uuniin, mutta ei, se maistuu hienolta tuollaisena, laitan siihen vain suolaa ja pippuria.

Tiesittekö muuten, että lehtivihreän syöminen vaikuttaa kehon erittämiin hajuihin? Monet vegetaristit san ovat, että lihansyöjät (tai sekaruokavalion käyttäjät) haisevat pahalle, ja se varmaan onkin tosijuttu. Lehtivihreän sisältämä klorofylli neutraloi ruumiin tuoksuja (siis en tarkoita tällä kuollutta ihmistä, FYI...), joten siksikin vihreiden kasvisten syönti on hyvä juttu.

Kertokaapa tämä jollekin teini-ikäiselle, niin voitte säästää vesimaksuissa (LOL, teinityttöjen vanhemmat kyllä tietävät, mitä tarkoitan!).

Tuli muuten aika hyvää tästä mustakaalisatsista, ostan toistekin :)

Mukavata viikonvaihdetta kaikille!

perjantai 18. syyskuuta 2015

Inglot

En ole koskaan käyttänyt Inglotin tuotteita, mutta nyt koitti sekin päivä. Ostin uuden puuterin ja ripsivärin, kun kerran olivat tarjouksessa...

Puuteri on ihon mattana pitävä, jota on kolmea eri sävyä: läpikuultava, ihoa kirkastava hennon kellervä ja ihonvärinen. Ostin tuon valkoisena pannussa hohtavan läpikuultavan. Se pelittää enemmän kuin hyvin, koska on silikonipohjainen, kuten aiemmin suuresti kehumani e.l.f:n HD-irtopuuteri, jota saa iHerbistä muutamalla eurolla.

Olen tullut siihen tulokseen, että talkkia sisältävät puuterit kokkareistuvat iholle helposti, ja riisijauhepohjaisia ei tahdo oikein löytää, niin tällainen talkiton on todellakin paras vaihtoehto. Ja se todellakin toimii.



Mutta sitten siihen ripsariin. Eräs brittiläinen (miespuolinen) meikkitaiteilija kehui tämän maasta taivaisiin, niin pitihän se kokeilla.



Inglot Perfect Length & Define Mascarassa on kampamainen harja, joka jakaa mielipiteitä kahtia. Minusta se on erittäin hyvä ratkaisu, olen aina tykännyt näistä enemmän kuin esimerkiksi  pulloharjaa muistuttavista virityksistä. Eikä suotta, katsokaapa tulosta!

Nysäripset ilman ripsiväriä....

...ja ripsivärillä.


Aikamoinen ero, eikö vaan?

torstai 17. syyskuuta 2015

Kivaa pikkurahalla

Jos totta puhutaan, en ole koskaan löytänyt tehokasta asetonitonta kynsilakkaa. Joistakin on kirjoiteltu tässäkin blogissa. Päätin kuitenkin  kokeilla vielä yhden, eli Lidlin Cien-merkin, joka ensinnäkin oli käsittämättömän halpaa, lisäksi vielä pakattu järkevään pumppupulloonkin. Ja todellakin toimii ihan loistavasti, jopa hilelakka poistui kynsistä aikamoisella vauhdilla. Taidankin ruveta käyttämään tätä!


Kynnessä vilahtava lakka on muuten Makeup Revolution Londonin lakka nimeltä Wanted. Halpislakka, mutta ei todellakaan pöllömpi laadultaan.


Vihreänsinertävä säväytys, joka on juuri passeli hiukan päivettyneelle iholle, joskin näyttää varmaan hyvältä vaaleammallakin pohjalla.

Tässä nettikaupassa on muuten paljon muutakin kivaa pikkurahalla! Kuten esimerkiksi tämä W7:n Africa-paletti. Käykääpä vilkaisemassa!


keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Model Lab

Kuka lienee tämänkin keksinyt? Sain viime viikolla omituisen puhelinsoiton. Soittaja oli nainen, joka ensitöikseen kertoi, ettei aikonut myydä mitään. Häh?

Vaan viikonloppuna olisi kuulemma Turussa tapahtuma, johon pääsee vain kutsuttuna. Paikalla on ammattimaisia meikkaajia, jotka laittavat jokaisen osallistujan toiveitten mukaan ja antavat vinkkejä kasvojen ehostamiseen. Hiukset pitää stailata itse, mutta paikalla on käytettävissä siihen välineitä ja aineita. Asut pitää tuoda itse, joskin paikan päällä on jotakin rekvisiittaa käytettävissä.

Paikalla oli siis valokuvaajia, ja sinne sai saapua valokuvattavaksi ihan ilmaiseksi. Tähän väliin ehdin todeta, että ne kuvat kai sitten maksavat?

Juuri niin.

Paikalle sai saapua ystävän kanssa tai porukalla. Ajattelin mennä yksin katsomaan, koska homma kuulosti mielenkiintoiselta. Vaikkakin kutsun vahvistanut meili oli hiukan epäilyttävä:

Hei! 

Olemme varanneet Teille Ajan (Dzinnin huom. poistin palan tästä blaablaablaasta)

VOIT lähettää minulle sähköpostia mehua sinun tarvitsee vaihtaa päivämäärää / Aikaa, peruuttaa Varaus Tai mehua sinulla on Jotain kysyttävää.
Päivämäärät Ovat 11.-13. syyskuuta
kyllä aikataulut: 
Perjantai kynsiä: 12.00 18:45
Lauantai / Sunnuntai kynsiä: 9.30 18:15

Päivän Kulku
Päivä ALKAA ammattimeikkauksella, jonka Meidän meikkaajat tekevät alusta Alkaen. Siksi pyydämmekin, Että Tulette täysin Ilman meikkiä. Meikkauksen aikana saatte neuvoja kyllä vinkkejä Kotona tehtävään meikkiin, Mitkaan värit sopivat Juuri Sinulle Jne. Saat Itse päättää HALUATKO yksinkertaisen päivämeikin vai Jotain juhlallisempaa. VOIT MYÖS Saada vaativamman meikkauksen mehua sinulla on esimerkiksi omia idoita meikin suhteen Tai vaikka kukistamaan Alone. Meille Tulee MYÖS perheitä; miehet kyllä lapset saavat kevyen stailauksen, Jotta saisimme parhaimman tuloksen kuvissa.

Meikkauksen Jälkeen on kuvauksen aika. Käytämme ERI valaistuksia, ympäristöjä kyllä monipuolisia taustoja. Otamme värillisiä SEKA mustavalkoisia KUVIA. Kuvauksen aikana saatte vinkkejä valokuvaajalta Kyllä hän opastaa teitä KOKO kuvauksen Ajan. Voimme kuvata MYÖS ryhmiä, esimerkiksi sisaruskuvia, perhekuvia, KUVIA kollegoiden KANSSA Jne. Pussy muista: Jos sinulla on Jonkun Müün lapsi (alle 18 v.) Mukana, hänellä pitää OLLA huoltajan Tai vanhemman lupa.

Päivä on Maksuton Kaikille. Kuvauksen Jälkeen saatte istua rauhassa kyllä katsoa kuvia Läpi. Meillä Ei ole myyjiä Eika ostopakkoa. Heillä, olevissa asioissa Ovat tyytyväisiä kuviinsa, on tietenkin mahdollisuus ostaa ne. VOIT ostaa yksittäisiä KUVIA Tai Coco kuvasarjan. Kuvat saatte digitaalisena CD levyllä kyllä ne Ovat korkearesoluutioisia JPEG KUVIA. This myöhään Takia, Että voitte käyttää KUVIA ERI yhteyksissä: internetissä, ansioluettelossa, muotokuvana, kehitettynä, albumissa Jne.

Muistutamme teitä seuraavista asioista:
Vaatteet:  Tule mielellään pukeutuneena niihin vaatteisiin, where haluat Että Sinut kuvataan. VOIT tuoda mukanasi Koruja, huiveja, hattuja, Leluja Jne. Jotta kuvista tulisi vaihtelevampia kyllä henkilökohtaisempia.

Hiukset:  Stailaat Hiukset Itse. Meillä on hiustuotteita kyllä suoristusrauta / kiharrin pätkääkään SAA lainata.

Alle 18-vuotiaat:  Huoltaja Tai vanhempi pitää OLLA Alone Jos OLET alle 18-vuotias.
Alkoholi:  Alkoholi on Kielletty.
Aika:  Päiväsi meillä kestää noin 3-4 tuntia.

Varauksen Vahvistus:
Tulemme ottamaan Yhteyttä sinuun (puhelimitse Tai meilitse) ENNEN tapaamista, Jotta voimme varmistaa päivämäärän kyllä Ajan. Aikataulutuksemme Takia olisimme kiitollisia mehu pystytte vastaamaan mahdollisimman Pian. Voitte vahvistaa Ajan MYÖS Itse lähettämällä meille sähköpostia. Ystävällisesti pyydämme ilmoittamaan seuraavat asian:
Yli 18 vuotiaiden henkilöiden lukumäärä
Alle 18 vuotiaiden henkilöiden lukumäärä (Seka Tiedon siitä, onkogeenin Huoltaja / vanhempi Alone) 

 Lisätietoa löydät Sivuilta:  www.modellab.fi/info
Sinä kyllä seurueesi Olette sydämellisesti tervetulleita meille Malli Labiin! Jos haluat, Saat Siis ottaa mukaasi yhteensä Neljä Muuta henkilöä.

Ystävällisin terveisin,
Alisa

Malli Lab

******
Meili oli kyllä aika kummallinen, mutta menin kuitenkin. Ihan asiallisen tuntuista toimintaa ja paljon nuoria naisia, joskin keski-ikäistäkin porukkaa oli edustettuna.



Sorruin sitten ostamaan pari kuvaakin, eivät olleet mitään ihan kamalia, vaikka malli ei hääppöinen ollutkaan ja yllä ollut mekkokin oli vaihtanut kuvissa väriään kuninkaansiniseksi.

Jokatapauksessa päivä oli hauska, ja samalla minulle selvisi kutsumekanismikin: jokainen osallistuja teki listan ystävistään, joita arveli asian kiinnostavan. Lista siis yhteystietojen kera. Jos siis "nakki napsahtaa" ja sinulle soitetaan tällaisesta tapahtumasta, joita kuulemma tulee olemaan ympäri Suomea, niin mene toki mukaan ihan vaikka mielenkiinnosta!

Minulle ei kuitenkaan selvinnyt, kuka oli minun puhelinnumeroni heille antanut, vaikka buukkaajan olisi pitänyt se kertoa :(

Onko joku muukin jo käynyt kuvattavana?

tiistai 15. syyskuuta 2015

Pakolaisia

Yhtäkkiä minusta on tuntunut, että noita pakolaisia kuljeskelee hiukan joka puolella. Hiukan hämmentävää.

Tuntuu kuin olisi mediassa hirveästi ollut haloota Suomen pakolaispolitiikasta (no UK:sta puhumattakaan...), mutta kukaan ei kirjoittele esimerkiksi Tanskan ja Norjan pakolaisvastaisesta (tai pitäisikö sanoa maahanmuuttajavastaisista) linjauksista. Kummassakaan maassa ei ole heitä otettu kovinkaan avosylin vastaan. Eikä esimerkiksi noissa maissa heitä paljoa olekaan!

Reutersin kautta levisi jokunen päivä sitten tämä kuva...
Tämä mentaliteetti sapettaa.

Olen monasti miettinyt yleensäkin maahanmuuttajien kotiutuskuvioita, koska olen suomen kielen opetuksen koordinoinnin (siis vapaaehtoisten) kautta ollut siinä jo vuosia mukana. Ennen kuin turvapaikka luvataan, ei maahanmuuttajilla ole periaatteessa mitään asiaa töihin, jos sellaista nyt sitten jostakin sattuisi löytymään. Homma menee joutenoloksi ja voi purkautua negatiivisella tavalla.

Paha pulma, jonka ratkaisuun pitäisi hiukan enemmän käyttää mielikuvitusta. Ei maailmassa työ tekemällä lopu, eikö edes jotakin hommaa löytyisi ja kotiuttamisen voisi suunnitella paremminkin sen kautta informatiivisuutta unohtamatta?


Kuningatar Elisabeth II ja suosikit

Kirjoittelin tänne  jo aiemmin kuninkaallisten kauneustuotesuosikeista, ja nyt seuraa lisää juttua. Viime viikon keskiviikkona, 9. syyskuuta kuningatar Elisabethistahan tuli pisimpään hallinnut monarkki koko maailmassa. Juhlanpätkääkin oli, mutta ei siitä sen enempää.


Kuten aiemmassa postauksessani kerroin, kuningatar suosii Clarinsin tuotteita, ja tältä ranskalaiselta merkiltä hän myös tilasi kruunajaisiinsa asuun sopivan kuninkaallisen punaisen värin vuonna 1952.

Clarinsilla on kuitenkin ollut kuninkaallisen hovihankkijan arvo virallisesti vasta vuodesta 2007, ja kuningattaren huhutaan pitävän erityisesti myös Clarinsin Ever Matte Mineral Compact Powderista, jota hän käyttää sävyssä Transparent Fair. Olen kuullut tätä muutaman muunkin  kehuvan, eli todennäköisesti kyseessä on ihan laatukamaa!


Kuningattaren huulipunavalikoima ei tosin rajoitu ihan tuohon hänelle suunniteltuun sävyyn, vaan hän kuulemma pitää myös Elizabeth Ardenin pinkistä huulipunasta. Ardenilla on myös hovihankkijan status kuningattaren myöntämänä.


Tuoksupuolella kuningatar suosii perinteikkään Florisin tuoksuja, ja arvattavasti niistä juurikin Valkoista Ruusua (White Rose). Florisilla on ollut kuninkaallisen hovihankkijan status jo vuodesta
1820.

Vaikka kuningatar käyttääkin suhteellisen rohkeasti värejä, hänen kynsissään niitä ei nähdä. Huffington Postin mukaan kuningattaren kampaaja kirjoitti vuonna 1989 Essie Weingartenille pyytäen häneltä pullon "Balettitossuja" (Ballet Slippers), joka on ainoa kynsilakka, jota kuningatar suostuu käyttämään.



Kuningatar hankkii myös hiusharjansa hovihankkijaksi valitulta Kentiltä. Jos haluat hankkia jonkin Kentin harjoista, niitä  myy muunmuassa www.lookfantastic.com. Harjat eivät maksa maltaita! Kentin harjoja on hovissa käytetty aina siitä lähtien, kun Yrjö III myönsi firmalle hovihankkijan statuksen.




sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Liikuntapäiväkirja - 68 viikkoa takana

Jonkinlainen sunnuntaiketutus vaivaa tänään. Ja huomenna maanantaiketutus. Tiistaina vasta yleensä alkaa päästä normaalivauhtiin.

Laitoin eilen kynnet, mutta jo tunnin jälkeen ne näyttivät siltä kuin olisi kulkenut konttien. Tässä NOTD korjattuna. Eivät täydelliset, mutta sinne suuntaan...


Siis edellisviikolla pääsin jo vauhtiin ja kävin neljänä päivänä salilla, kolmena polkemassa sitä pahuksen pyörää ja sitten jo neljäntenä tehden puolihuolimattomasti 45 minuutin pyöräilyn jälkeen koko punttisarjan, jonka minulle armas PT:ni viime vuoden puolella suunnitteli.

Oumaigaad. Lihakset kipeinä... Tällä viikolla sitten kävin vain kolmena päivänä. Pyörää ja laitteita ja puntteja, mutta ei oikeastaan mitään vakavalla naamalla. Perjantaiaamuna oli PT:n puhuttelu ja pyysin häntä sitten korjaamaan muutamia liikkeitäni. Korjaamista niissä olikin, ihan täysiä pisteitä en repsahtaneesta tyylistäni saanut.

Miesystävä on nyt ihan suunnattoman innostunut Fustrasta. Yläkerran olkkarissa pitäisi nyt olla jatkuvasti ohjaamassa. No hyvä niin, kun en itse jaa hänen tennisharrastustaan, vaikka nuorempana pelasinkin.

PT selvensi hiukan ajatuksiani. Olen ollut aiemmin sitä mieltä, että painoja ja vastusta pitää koko ajan lisätä, mutta se ei olekaan ihan niin. Lihas kasvaa suurilla painoilla ja pienillä sarjoilla, mutta jos rasvaa polttaa, niin painojen ei tarvitse olla isoja, mutta sarjojen pitkiä. Olen tehnyt nyt hommia isoilla painoilla ja 3x15 sarjoilla, mutta nyt pitäisi ruveta vaihtelemaan ja isoilla painoilla tehdä vain pienempiä sarjoja kerrallaan.

Pyörällä yli 50 vauhti polttaa rasvaa, mutta ei kai siinäkään tarvitsisi olla liki parinkympin vastusta.

Miettii hän, ja tarkistaa sen ensi viikolla PT:ltään.

perjantai 11. syyskuuta 2015

Kuningatar Kristiina

Kristiina oli "Pohjoln leijonan" Kustaa II Aadolfin tytär. Kun hän monien epäonnistuneiden raskauksien jälkeen syntyi, julisti onnellinen isä olevansa ihan yhtä onnellinen, kuin jos lapsi olisi ollut poika. Kristiina saikin poikamaisen kasvatuksen. Hän opiskeli taiteita ja tieteitä ja hänen kerrotaan puhuneen sujuvasti yhtätoista eri kieltä.

Kristiina käytti myös miesten vaatteita.
Eräs tarina hänen syntymästään kertoo, että syntyessään hän oli karvan peitossa yltympäriinsä ja hänen äänensä oli niin kova, että aluksi erehdyttiin antamaan tieto, että valtakuntaan oli syntynyt prinssi.

Niinkutsuttu kuningatar Kristiinan raamattu.

Vaikka Kristiina oli opetettu ratsastamaan, käsittelemään erilaisia aseita ja metsästämään, hän kuitenkin ratsasti naistensatulassa.
Kristiinan isä kuoli hänen ollessaan vain viisivuotias. Ennen hänen täysi-ikäisyyttään hänellä oli holhoojahallitus.




Huomaa ylläolevassa tekstissä mainittu laatikko, jossa on kuuninkaan sydän. Noina aikoina sydämessä uskottiin olevan ihmisen minuus. Kuvassa näyttelyssä oleva vahanukke kuninkaasta.
Kuningattaren seksuaalisesta suuntautuneisuudesta ei tiedetä, mutta häntä on arveltu biseksuaaliseksi, koska hän kirjoitti ainakin eräälle hovineidolleen hyvin intiimejä kirjeitä. Naimisiinmenosta hän kieltäytyi.


Hän hallitsi täysi-ikäisenä 10 vuotta ja ilmoitti sitten luopuvansa kruunusta. Hän nimesi itse seuraajansa. Kun häneltä seremoniallisesti otettiin pois vallan merkit, kukaan ei rohjennut kuitenkaan ottaa hänen kruunuaan, joten hän ojensi sen pois itse.

Kuten tiedämme, hän kääntyi myöhemmin katolilaisuuteen ja asui Roomassa maattomana kuningattarena. Vaikka Ruotsin valtio oli myöntänyt hänelle määrärahan elantoa varten, hän eli ainaisessa rahapulassa ja kuten monet muutkin renessanssiajan oppineet, hän harrasti alkemiaa yrittäen tehdä kultaa rahapulansa paikkaamiseksi.

Kristiina kuoli 63-vuotiaana, ja on haudattu todennäköisesti ainoana naisena Vatikaanin Pietarinkirkkoon, jossa hänellä on myös muistomerkki.

Hänen hautansa avattiin vuonna 1965 tutkijoiden toimesta. Syynä tähän oli lähinnä tutkijoita askarruttanut kysymys, siitä oliko hän nainen vai mies.



Haudassa olevat vaatteet ja itse ruumis olivat hajoamistilassa, mutta parhaiten olivat säilyneet hopeinen kuolinnaamio ja kruunu. Naamion väitetään kuvaavan eri ilmeitä riippuen suunnasta, mistä sitä katsoo,

Alla vielä muutamia kuvia filmin lavastuksesta. Filmi tulee ensi-iltaan Suomessa 11. joulukuuta tänä vuonna.


Haarukat olivat tuohon aikaan kaksipiikkisiä, ja koska niiitä ei osattu käyttää, niillä saatettiin pistellä reikiä kasvoihin yms.

Tuohon aikaan syötiin joutsenpaistia. Se tarjoiltiin omissa höyhenissään.


Kristiinalla, kuten muullakin vallasväellä oli tuohon aikaan tapana keräillä kaikkia erikoisia esineitä, joita pidettiin tällaisissa kaapeissa. Kaapit tai laatikostot avattiin aina vieraiden ihmeteltäviksi.



Korallia, kynttilöitä....