torstai 29. lokakuuta 2015

Syysväsymystä, suklaanhimoa ja mukikakun ohje

Huh, olen viettänyt kaksi päivää putsaten meililoodaani, ja liki 50 k meiliä käsin poistettuna ja tsekattuna vei todellakin aikaa (ja aiheutti kipeän käsivarren).Jos olisi fiksu, niin tekisi hiukan jotakin joka päivä, ettei kaikki kasaantuisi kuin lumipallo.


Kaikenlaisia asioita on kasautunut hoidettavaksi (mm. vapaaehtoistyöhön liittyvät jutut), mutta puhti on hiukan poissa. Kellojen siirto auttoi hiukan asiaa, kivampi nousta sängystä, mutta siinäpä se sitten olikin.

Rankkaa liikuntaa harrastavan täytyy tietty pitää huoli raudan saannistaan (rankka liikunta saattaa kuluttaa normaalia enemmän kropan rautavarastoja), ja koska syön verraten vähän lihaa ja minulla on taipuvaisuutta alhaiseen hemoglobiiniin, voisi tietty ajatella lisärautaakin. Tuli vaan mieleen, että koska monilla menee vatsa sekaisin rautatableteista, tässä on hyvä vaihtoehto sille. Yleensä kulutan pullon keväällä ja pullon syksyllä, ja lienee taas paras palata siihen. Olo on väsyneenä aika tympeä, tekisi mieli mennä talviunille ja herätä vasta maaliskuun lopuilla.

Suklaa tosin maistuu, ja aloinkin jo pelätä magnesiuminpuutettakin, joten pillerit kehiin, ennenkuin homma riistäytyy lapasesta! Tähän hätään tosin voisin julkaista ohjeen kahvikuppiin tehtävästä "pikakakusta", jos suklaanhimo yltyy ihan hirveäkai ja kahvin kanssa pitäisi saada jotakin.

Kuva: Huffington Post.
5-minuutin suklaamukikakku mikrossa (1 annos)

4 rkl vehnäjauhoja
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
2-4 rkl sokeria (tai vastaava määrä makeutusainetta tai steviasokeria)
hyppysellinen suolaa
pieni kananmuna
3 rkl maitoa (voi käyttää esim. kaurakermaakin)
3 rkl sulatettua voita (tai kookosöljyä tms.)
1/4 tl leivinjauhetta
1/2 tl vaniljaa
15-30 g suklaata (miel. tummaa)
(1 rkl keitettyä kahvia)

tarjoiluun kermavaahtoa tms.

Hienonna suklaa palasiksi (saavat olla halutunkokoisia "sattumia" kakussa, tosin voit myös jättää suklaan suuremmiksi paloiksi, joita ei laiteta taikinan sekaan vaan ne työnnetään taikinan keskelle, kun taikina on jo mukissa)).

Voitele mikrouuninkestävä muki. Sekoita kuivat aineet keskenään hyvin ja lisää sitten loput ainekset. Kaada taikina mukiin ja lisää sitten suuret suklaanpalat, jos haluat mukikakkuun kunnon suklaasisustan.

Mikrota täydellä teholla n. 1-2 minuuttia ja ota sitten muki ulos mikrosta jäähtymään noin minuutiksi. Syö lämpimänä mukista päin.

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Lisää kosmetiikkajoulukalentereista

Unohdin ihan laittaa kunnon kuvia Charlotte Meentzenin kosmetiikkajoulukalenterista, josta postailin täällä. Se onkin aikamoisen painava ja paksu kapistus, mutta olen malttanut pitää näppini siitä muuten erossa. Jokainen "luukku" on yksi laatikko, ja luultavasti siellä on täysikokoisiakin tuotteita, ainakin lootien koon perusteella.





The Body Shopilla on myös joulukalenteri myynnissä, mutta onpa suhteessa kalliimpi kuin tämä ylläoleva, jonka saa tilatessa postikuluitta.

Benefitin joulukalenterin saa tilattua Suomeen, mutta hinta taitaa tulleineen nousta aika korkeaksi, ellei sitä sitten satu löytämään jostakin EU:n sisällä olevasta nettikaupasta. Tai ulkomaanreissulta.

UK:n Cosmopolitan on listannut vuoden parhaat kalenterit, ja niistä voit lukea lisää täältä.

Liikuntapäiväkirja - 74 viikkoa takana

Ohhoh, miten aika menee, neljään viikkoon en näköjään ole raportoinut liikunnoistani mitään. Se on toisaalta ollutkin hiukan hakuammuntaa, eli olen lihaskunnon lisäksi etsinyt tabatalle sopivaa lajia.


Lihaskuntoliikkeitä on siis tehty punteilla ja laitteilla, pääsääntöisesti 3-4 kertaa viikossa, mutta olen kuitenkin yrittänyt pysytellä tuosta "rakkaasta" kuntopyörästä hiukan erossa.  Enemmän tai vähemmän hyvällä tuloksella.

Punteissa ja laitteissa on saanut olla hyvää vastusta, ja olenkin ilokseni huomannut, että yläselässäkin alkavat lihakset löytyä, eli kyllä siellä treenattavaa on, koska välillä olen saanut lihakset kovinkin maitohapoille (vaikka tämä ei tietenkään ole mikään varsinainen tavoite).

Olen myös tehnyt korjausliikettä syömisteni suhteen. Tämä taas tarkoittaa sitä, että palaan proteiinipitoisempaan ruokaan ja jospa herkuttelukin jäisi sitä myötä vähemmälle.

Mutta se tabata. Taisin jo siitä jotakin kertoakin. Kyseessähän on eräänlainen HIIT, jossa koko hommaan käytetään vain neljä minuuttia. Olen itse sitä kyllä hiukan venyttänyt ja ottanut kunnon alkuverryttelyn, sekä loppuverryttelyn sen lisäksi ohjelmaan, eli homma ei rajoitu tuohon neljään minuuttiin.

Käytännössä tabatan ideana on esimerkiksi juosta täysillä 20 sekuntia, sitten kävellä kymmenen ja jatkaa näin aina neljään minuuttiin saakka. Lajihan voi olla mikä tahansa muukin, mutta tarkoitus on tehdä jotakin, joka antaa töitä koko kropalle, tai ainakin kehon suurimmille lihaksille. Ajan myötä tämä harjoittelu parantaa maksimaalista hapenottoa noin 14%, joka taas saa aikaan anaerobisen kapasiteetin paranemisen 28%:lla, joka polttaa rasvaa tehokkaasti ja kehittää lihasta.

Tabataan käytettävissä lajeissa on vain mielikuvitus rajana. Voit juosta, hyppiä hyppynarulla, tehdä kyykkyhyppelyä jne. Youtubesta löytyy esimerkkejä, ja puhelimeesi voit ladata tabata-timerin, joka antaa äänimerkin aina 20 ja 10 sekunnin kuluttua. Spotifysta löytyy sopivaa musiikkiakin (hae hakusanoilla tabata workout).

Minulla hiukan kesti tämä lajin valinta. Arvelin ensin crosstrainerin olevan siihen hyvinkin sopivan laittaan, mutta ajan myötä alkoi tuntua siltä, että olipa siinä vastusta tai ei, se tuntui rullaavan itsekseen, kun sillä kiihdytteli tuon 20 sekuntisen aikana.

Joten kaiketi arvaatte... Palasin taas pyörän pariin, mutta sillä erolla, että käsilläkin teen jotakin samalla. Tällä hetkellä rannepainoin ja huitomalla, mutta katsotaanpa, mitä vielä keksinkään... :)

tiistai 27. lokakuuta 2015

Ja slurps, sanoivat kynnet

En ol eikinä ollut kovinkaan ahkera kynsinauhojen rasvaaja, mitä nyt sitten käsivoiteita käytän suurinpiirtein teollisia määriä. Harvoin kuitenkaan rasvailen puhtaita kynsiä, ja kun nyt kynnet tuntuvat kuivuvan ihan yhtälailla kuin ihokin, ajattelin, että kokeilen.


Yllättävästi ne kynnet sitten imaisivatkin öljyä aikalailla, ja jouduin lisäämäänkin sitä pariin otteeseen. Ohhoh!

Kuinka moni muuten rasvailee kynsiään säännöllisesti, ei siis vain kynsinauhojaan? Mitenköhän usein  niin pitäisi tehdä? Ilmeisestikin kynsien pitäisi sitten kuivua ennen lakkausta?

Olen jo vuosia käyttänyt Nailtiquesin proteiinilakkoja, muuten eivät kynteni liuskoittumisesta ja katkeilusta johtuen ikinä ehtisi mihinkään pituuteen. Nailtiquesin värilakoista en kuitenkaan hirveästi pidä, sillä ainakin tässä vaaleanpunaisessa on aika onneton pigmentti. Tai sitten sen kuuluukin olla.

Tuntuu kuin kynsien ölyäminen kuitenkin ennen lakkausta olisi paikallaan, sillä aika kuivilta tuntuvat. Ihan samoin kuin ihokin kuivahtaa näillä keleillä. Välilllä vaan tuntuu, että tarvitaanko öljyn lisäksi jotakin voidettakin, joitakin käsivoiteitahan mainostetaan hyviksi kynsillekin.

Kokemuksia?

Vielä hiukan messuilta...

Tässä vielä hiukan tunnelmia Osaava Nainen  -messuilta...

Kotimaista turvetta...

Kokeilemaankin olisi päässyt, mutta emme menneet...

Tässä olin niin hauska idea, että kojulla piti käydä moneen otteeseen; kelluvia kynttilöitä jouluksi! Nyt vaan IKEAan ostamaan lasimaljoja niille...


Käsitöitä jos jonkinlaisia oli tarjolla...

Vaatteita oli paljon myynnissä.

Life coach Anu Beranger kertoo toiminnastaan. Anun tunnenkin Rotarypiireistä vanhastaan.


Silkkitunikoita kauppasivat naiset synnyinpaikkakunnaltani. Ihania ja pehmeää materiaalia ovat...nettikaupassa lisää kuoseja. www.tunika.fi




Hups, lisää tuttuja....:)

maanantai 26. lokakuuta 2015

Osaava Nainen -messut Turussa

Viime viikonloppuna oli Turussa Osaava Nainen -messut, joten messuilupostauksia sieltä on nyt luvassa. Kivat messut, ainakin siinä mielessä, ettei siellä ollut sellaista tungosta kuin edellisenä viikonloppuna noilla ILM-messuilla Helsingissä.

Aloitetaanpa ensin korupuolesta. Eräs näytteilleasettajafirma oli nimeltään Hiekkakakku. Heillä oli myytävänä erittäin herkullisen näköinen valikoima koruja!

Kieltämättä näin korvapuustien ylimpänä ystävänä oli oikeastaan aika vaikea kieltäytyä houkutuksesta....




Carneval-kekseistä oli tarjolla koko lajitelma.



Samalla asialla oli myös toinen kauppa nimeltään Hassun Hauska. Molemmat myyvät tuotteitaan myös netissä.


...vai ottaisko sittenkin joulutortut korviin...

...minttukarkkia ranteeseen...

...vai päätyisinkö pipariin?

....tai ehkä sittenkin täytekeksit korviin?

...vai pipari sittenkin?

...keksi tai cookie rintapieleen? Ehkä? Tai karjalanpiirakka?

Vai olisiko se sittenkin sokerikuorrutettu munkki?

Vai ehkä sittenkin tikkari? Tai brownie? KÄÄK.....!

Oumaigaad, ja vielä koko värisuora Domino-keksejäkin....

Nyt kyllä täytyy sanoa, että varmaankin tokaa kertaa elämässäni iski niin suuri päättämättömyys, etten saanut ostettua mitään näistä. Se ekan kerran päättämättömyys (kerrottakoon nyt sekin munaus) oli parikymppisenä Pohjois-Italiassa, jossa päädyimme ystävättäreni kanssa jädebaariin, jossa oli tarjolla 130 erilaista makua. Tilasimme vaniljatuutit parinsadan metrin jonon sadatellessa päättämättömyyttämme kesähelteesssä takanamme...

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Terveisiä Honolulusta ja Hongkongista!

No nyt en ihan hiljattain ole käynyt kummassakaan, mutta silä osui eräässä Citymarketissa kivoihin tuotteisiin, ja tietty käsivoiteita kuluu aina, niin ostin kaksi eli Greetings from Honolulu ja Greetings from Hongkong. Molemmissa on ihan nappituoksu, juuri noista paikoista tulvahtelee muistoja kun näitä tuoksuttelee.


Sarjasta löytyy muitakin paikkoja ympäri maailmaa, ja käsivoiteiden lisäksi näkyy olevan kaupan shampoita ja suihkusaippuoita.









Tuo Marrakesh hiukan kutkuttelisi...entäpä miltä mahtaa tuoksua Kapkaupunki? Minä olen aikoinani ollut siellä töissä, joten yhdistän sen eksoottisiin mausteisiin ja suolaiseen meren tuoksuun.

Oletteko havainneet näitä myytävänä muualla? Valmistaja on hollantilainen Mades Cosmetics Haagista.

perjantai 23. lokakuuta 2015

ILM-messut (Essence)

Essencellä oli iso osasto messuilla, eikä sitä tuntunut pääsevän lähellekään, sillä niin suosittu se oli. Olisin ostanut niitä kuuluisia imupapereita (blotting papers).

Mutta kuitenkin, laitanpa tähän hiukan postausta viimeaikaisista Essence-hankinnoistani, vaikka näitä nyt ei messuilta tehtykään :)

Vähän sitä sun tätä.
Camouflage-palettia en oikeastaan olisi tarvinnut, mutta ostin kuitenkin (käytän edelleen Misshan peitevoidetta, jota olen aiemmin blogissani kehunut). Ihan OK-pigmenttisiä olivat molemmat voidemaiset sävyt.

Tässä oli kyllä niin I-H-A-N-A sininen sävy, että oli pakko ostaa! Sävy on 30 Lazy Mermaid (Liquid Foil -sarjaa). Kynsillä kaksi kerrosta, joten kovin peittävää se ei ole.

Paras ostos oli huultenrajauskynä sävyä 05 Soft Berry.

Tässä vasemmalla kivan tulenpunainen Essence Effects -huulikiilto C04 Red Sugar, ja oikealla Sheer & Sine -huulipna sävyä 03. Tässä huulipunassa on ihanan vaniljainen tuoksu!

Pakko laittaa vielä yksi kuva. Tässä lakassa siis ei ole hankalasti poistettavaa glitteriä, mutta kimallusta, joo, sitä löytyy. Pysyvyys ei ole paras mahdollinen, joten kannattaa käyttää päällyslakkaa.

torstai 22. lokakuuta 2015

ILM-messut (shoppailua)

Täytyy myöntää, että messuilta palatessa minulla oli mukana pussia ja kassia, ja todellakin, päätöksestäni huolimatta jotakin "piti" hankkiakin. Varsinkin tämä Blotterazzi on jo kauan kiinnostunut, sillä varsinkin kesäkuumilla kiiltävän naaman peittäminen puuterikerroksella ei paljoa kannata, vaan pitää käyttää paremminkin imupaperia (blotting paper).



Kun nyt tämän käännöksen muistin, tuli vaan mieleen, että vieläköhän paperikaupoista saa ennen vanhaan mustekynäkirjoituksen kanssa tarvittavaa oikeata, vanhanaikaista imupaperia? Voisi toimia tässä hommassa myös hyvin, ja olla siihen aika edullista.

Mutta asiaan. Pienenä vinkkinä kumminkin vielä se, että väritön silkkipaperikin ajaa saman asian hyvin, eli jos esimerkiksi lentokoneessa on vessoissa tarjolla vessanrenkaan peittämiseen tarkoitettua silkkipaperintapaista, sillä muuten saa hyvin kiiltelyn kuriin, kun sitä naamalleen painelee (tietty ennen käyttämistä vessan renkaalla :))

Nyt kuitenkin hankin tämän Blotterazzi-sienen, kun siitä olen kuullut ja koska se ei ole mitään kertakäyttökamaa. Koko keksintö (2 sientä kotelossaan) maksoin muistaakseni 17 euroa, mikä lienee ollut messuhinta, sillä täällä hinta on 6 euroa enemmän. Samasta paikasta saa myös sienelle (plus samaan tuoteperheeseen kuuluvalle Beautyblenderille tarkoitettua puhdistusainetta, mutta minä kyllä ajattelin omani pestä ihan vaan tavallisella shampoolla.


Pakkauksessa oli ilahduttavasti myös peili, ja rasian alaosassa on tuuletusaukkoja, joten sienen ei pitäisi päästä homehtumaan hiukan kosteanakaan.



Itse kapistus on ihan kuin ohut siivu meikkisienestä. Ihan OK se imee ylimääräistä rasvaa iholta, joten siinä mielessä ei sijoitus tuottanut pettymystä, mutta paremminkin se kyllä voisi toimia, verrattuna paperiin. Makeupalleyssa ollaan myös samaa mieltä, voitte itse lukea kehnohkot mielipiteet täältä.