tiistai 27. lokakuuta 2015

Ja slurps, sanoivat kynnet

En ol eikinä ollut kovinkaan ahkera kynsinauhojen rasvaaja, mitä nyt sitten käsivoiteita käytän suurinpiirtein teollisia määriä. Harvoin kuitenkaan rasvailen puhtaita kynsiä, ja kun nyt kynnet tuntuvat kuivuvan ihan yhtälailla kuin ihokin, ajattelin, että kokeilen.


Yllättävästi ne kynnet sitten imaisivatkin öljyä aikalailla, ja jouduin lisäämäänkin sitä pariin otteeseen. Ohhoh!

Kuinka moni muuten rasvailee kynsiään säännöllisesti, ei siis vain kynsinauhojaan? Mitenköhän usein  niin pitäisi tehdä? Ilmeisestikin kynsien pitäisi sitten kuivua ennen lakkausta?

Olen jo vuosia käyttänyt Nailtiquesin proteiinilakkoja, muuten eivät kynteni liuskoittumisesta ja katkeilusta johtuen ikinä ehtisi mihinkään pituuteen. Nailtiquesin värilakoista en kuitenkaan hirveästi pidä, sillä ainakin tässä vaaleanpunaisessa on aika onneton pigmentti. Tai sitten sen kuuluukin olla.

Tuntuu kuin kynsien ölyäminen kuitenkin ennen lakkausta olisi paikallaan, sillä aika kuivilta tuntuvat. Ihan samoin kuin ihokin kuivahtaa näillä keleillä. Välilllä vaan tuntuu, että tarvitaanko öljyn lisäksi jotakin voidettakin, joitakin käsivoiteitahan mainostetaan hyviksi kynsillekin.

Kokemuksia?

3 kommenttia:

  1. Hei, mistä ostat Nailtiques-tuotteesi? Lookfantasticin sivuilla sanotaan, että esim. kynsilakkoja toimitetaan ainoastaan Britteihin, Ranskaan ja Saksaan. Eikö Nailtiquesin-kynsituotteita lasketa kynsilakoiksi? Aikaisemmin olen ostanut Amazonin kautta, mutta nyt pullot ovat lähes tyhjiä. Tuo Oil Therapy on muuten ihana tuote. En olisi itse sellaista tajunnut edes hankkia, mutta sain lahjana tilauksen mukana. Tuoksukin on kiva.
    Pääsin itse lapsuudessa alkaneesta kynsienpureskelusta eroon Nailtiquesin avulla. Mahtava tuotesarja. Kyllä Stockmannin tms. pitäisi ottaa Nailtiques valikoimiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan täältä Briteistä olen ostanut. Niin tosiaankin, Royal Mail ei kuljeta mitään paloaltista, ei siis kynsilakkoja eikä hajuvesiäkään lentopostina.

      Oletko katsonut, löytyykö eBaysta?

      Poista
    2. Täältä ainakin löytyy suht' edullisesti: http://www.ebay.com/itm/NAILTIQUES-Nail-Protein-FORMULA-1-2-3-2-Plus-/272080750485?var=&hash=item3f5946c795:m:m3o4hfen_CW-i38SBH7uYlA

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!