lauantai 30. marraskuuta 2019

Varsin repäisevät joulujuhlat

Eilen oli firman joulujuhlat Ballsbridge-hotellissa ihan minun kotinurkillani. Onneksi ei ollut pitkä kävelymatka. Kyseisessä hotellissa muuten asustelin, kun olin täällä edellistä kertaa turistina, tai sen ainoan kerran, kun täällä olen ollut turistina, työmatkoilla täällä on kyllä tullut menneinä aikoina hypättyä paljonkin.

Työkavereita takaa vasemmalta Olivier, Kenneth, alarivissä vasemmalta Ciara, Vidya, Linda ja Ana.

Christmas crackerit posautettiin heti ensimmäisenä, kun pöytään päästiin. Omastani löytyi mikrokampa. Juuri sellaista tarvitsenkin...👏 Kuvassa myös alkupalalautanen.

Vidya ja Ciara.





Klikkaa suuremmaksi





Lautasellani tosin oli kalaa, jota ei ollut ruokalistalla (oli myös valittavana kasvisvaihtoehto). Kiitospäivän kalkkunaa oli tullut mässättyä jo torstaina töissä, joten kalkkuna ie kyllä himottanut ollenkaan.

Jälkkkäri.

Jälkkkärin jälkeen tuli kahvia/teetä ja minikokoisia mince pie -leivonnaisia.

Juttua riitti!

Tänään on maistunut lähinnä limppari eilisen viinimäärän jälkeen. Hassua muuten miten väri vaikuttaa makuaistiin! Kaupassa oli mustaa Fantaa, Dark Orange, joka on kausimaku. Piti oikein pistää silmät kiinni tunteakseen appelsiinin maun.

Paikalla oli muuten tanssiesitys ennen illallista ja bändi illallisen jälkeen, joten kemut vaan paranivat, mitä aina yömyöhälle saakka!

perjantai 29. marraskuuta 2019

Olutjuustokeitto

Tämäkin keitto on kuin tehty kylmille (syys)talven päiville. Siitä pitävät nekin, jotka eivät oluesta välitä (kuten minä). Keitto on myös helppo tehdä, mutta vaatii onnistuakseen ei-niin-venyväksi sulavaa juustoa, kuten cheddaria. Cheddarissa on hiukan kirpakka maku, jota voi taittaa halutessaan soijakastikkeella.


Olutjuustokeitto (4:lle)


n. 50 g rasvaista savupekonia/-kylkeä
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
(1 rkl vehnäjauhoja)
400 g juustoraastetta (käytin kuvassa olevaan keittoon oranssia cheddaria)
1/2 l kanalientä
2 1/2 dl olutta
2 1/2 dl täysmaitoa tai kermaa
suolaa, mustapippuria myllystä
(soijakastiketta)

Kuori ja hienonna sipulit ja savukylki. Laita savukylki kattilaan ja paistele miedolla lämmöllä niin että rasva irtoaa. Heitä sekaan sipulisilppu ja kuullota se (ruskistamatta). Tässä vaiheessa voit lisätä jauhot,jotka tuovat lisää samettimaisuutta keittoon. Lisää olut ja kanaliemi ja kuumenna.

Lisää juustoraaste ja soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää maito ja kuumenna. Tarkista maku ja lisää luraus soijakastiketta tarvittaessa pehmentämään makua.

Tarjoile höyryvävän kuumana.

NIOD FECC

Nyt kun vielä lauantaihin saakka voidaan nauttia Deciemin 23% alennuksesta, täytyy hiukan kehaista erästä silmänympärystuotetta. Alennus loppunee "Amerikan aikaa", joten suomalaisittain voinee tilausta tehdä vielä sunnuntainkin puoella.


Sisarbrändi The Ordinaryn silmien ympärille tarkoitettu Caffeine Solution 5% + EGCG ei minun silmänympäryksilläni vielä räjäyttänyt pankkia, mutta tämä sen kyllä teki.

Mitä sitten otsikon kirjainyhdistelmä tarkoittaa? NIOD on Non-Invasive Options in Dermal Science, eli noninvasiivinen vaihtoehto iholle. FECC taas on Fractioned Eye Contour Concentrate.

Pähkinänkuoressa sanoen aine sisältää mm. peptidejä, hyaluronihapon esiasteita, antioksidantteja ja tietyntyyppistä hyaluronihappoa.

Kuten niin monet merkin tuotteet, tämäkin on juoksevaa ja pipettipullossa. Neste on kalpean kullankeltaista ja levittyy hyvin. Minkäänlaista tuoksua ei siinä tunnu olevan.

Yksi pullollinen on jo käytetty, ja seuraavaa olen ostamassa. Silmänympärykset ovat tämän kanssa olleet aika hyvin kosteutetut, tosin voidetta tämä seerumi kaipaa ylleen myös, sillä se ei ole rasvaista.

Tuote on mm. silikoniton, eläintestaamaton ja vegaaninen, ja saa minulta vahvan suosituksen, korkeahkosta hinnastaan huolimatta. On se riittoisaakin, toki.

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Tuunaa itse lampunvarjostin!

Olen varmaan näitä kuvia ennenkin täällä näytellyt - ovat Tukholman Arlandan SAS:in businessloungesta. Minusta niin hieno idea lampunvarjostimiksi.





Olen tutkaillut näitä monta vuotta, ja tullut siihen tulokseen, että ne ovat tehty paksuhkon lakanakankaan tapaisesta kankaasta ja ovat varmaan periaatteessa lieriön muotoinen palanen, joka on rypytetty molemmista päistään. Molemmissa päissä on aukko, ja tuolla ylempänä kai jonkinlainen metallirengas, josta kangas on kiinni. Luultavasti ei mitään muuta, ehkä lamppu on suojattu jollakin, ettei syty palamaan, jos joutuu liian lähelle kangasta. Tai sitten paksu kangas vaan pussittaa luonnollisesti.

Minusta nämä ovat aika kivan näköisiä!

lauantai 23. marraskuuta 2019

Aldi ja yllätys postauksen lopussa

Kävin taas Aldissa, jonen spesiaalituotteet rantautuvat yleensä torstaisin. Sikäli ajoitus oli hyvä, ja tuli taas hankittua kaikenlaista, ja siitä hyödytte myös te, vakkarilukijani :)

Nestemäisiä highlightereitä ja korostuspuutereita. Mitäs merkkiä nämä Lacuran tuorteet muistuttavatkaan? Kuka keksii?

Samaten yritin keksiä, minkä merkin irtopuutereita nämä pakkaukset muistuttavat....

Lacura Overnight Repair Concentrate vai Kiehl's Midnight Recovery Concentrate?

Benefit  - vai onko se sittenkin Aldin oma Lacura? Harvinaisen samanlainen pakkaus ja ripsivärihylsy.

Urban Decayn paletteja, vai onko se myös Lacuraa?


Lisää Lacuraa - Sand & Sky -vaikutteinen hot cloth -saviputsari!



Lacura on kuuluisa Glamglow-kopioistaan, mutta nyt on vuorossa pinkkiä savea á la Sand & Sky.

************

Sitten asiaa, eli arvonta. Koska Aldi ei toimi Suomessa, haluan arpoa yhdelle vakiolukijalle setin, jonka löysin Aldista tänään.


Pakkauksessa on:

Pink Clay Hot Cloth Cleanser 75 ml (+ se kuuluisa musliiniliina, jonka Liz Earle teki tunnetuksi)
Gentle Facial Moisturizer 50 ml
Rose Oil 25 ml
Retinol Toner (se Pixi-kopio...) 75 ml
Golden Glow Mask 50 ml
Bitter Orange EDT (ilmiselvä Jo Malone -kopsu) 15 ml 

Osallistumiseen liittyy ehtoja, joten lukekaapa tarkkaan:
- ilmoitat osallistumisestasi kommenttikentässä + käytät jotakin nimimerkkiä, ellei kommentistasi sinua tunnista (ns. anonyymit kommentoijat)
- et laita yhteystietojasi, koska en kommunikoi voittajalle suoraan vaan kommenttikentässä arvonnan suoritettuani
- kerrot kommentissasi, mitä kautta olet vakkarilukija

Arvonta suoritetaan keskiviikkona 10.12. klo 23.59 Suomen aikaa ja voittajan nimimerkki siis kerrotaan kommenttikentässä. 

Tarvitsen postitusosoitteen heti seuraavana aamuna siksi, että tämä on suhteellisen painava pakkaus ja epäilen, ettei se mahdu matkatavaroihini Suomeen tuotavaksi, eli minun todennäköisesti pitää se postittaa täältä Irlannista ennen lähtöäni, ja siihen on aikaa siis vain 12.12. saakka. Täällä ovat myös postit todella rajoitetusti auki, joten siksi yritän töiltäni ehtiä postittamaan tämän joko heti keskiviikkona tai torstaina, sen jälkeen ei ehkä enää onnistu ja palkinto jää saamatta.

Nyt on tilaisuus kokeilla näitä ihania tuotteita!

Onnea arvontaan!

EDIT: Random.org on puhunua ja alla voittaneen vastauksen järjestysnumero.


Huomasin muuten tänään seuraavaa... Täällä Irlannissa on Anpostilla samat säännöt kuin UK:n Royal Maililla, eli ei voi postittaa mitään, mikä sisältää palavaa ainetta. Tässä tapauksessa sitä on tuo pieni paketin sisältämä hajuvesipullo. Toisinsanoen minun on mahdutettava palkinto matkalaukkuuni ja postitettava se Suomesta.

keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Yu-Be

Yu-Be on japanilainen ihonhoitosarja, jonka tunnetuin tuote on varmaankin Yu-Be Moisturising Skin Cream, eli siis kosteusvoide. Voiteen on kehittänyt japanilainen farmaseutti jo vuonna 1967.

Ei ihme, että tämä voide on edelleen suosionsa huipulla, eikä edes maksa paljoa. Se on sisältämänsä glyseriinin ja hyaluronihapon takia todellinen kuivan ja karhean ihon kosteuspommi, joka hoitaa niin kasvot kuin kynsinauhat. Siinä on kosteutta sitovien ainesosien lisäksi mm. B2-, C-, ja E-vitamiinia, ja se imeytyy ihoon hyvin vahvistaen ihon omaa suojakerrosta.

Voiteessa ei ole keinotekoisia tuoksu- ja väriaineita, mutta siinä on hiukan kamferia, joka antaa sille ominaisen tuoksun, vaikkakin kamferin tarkoitusperä jäi minulle epäselväksi. Tuoksu on vaimea ja häipyy iholta nopeasti.

Pieni määrä riittää kosteuttamaan esimerkiksi kasvot, ja pieniä tuubeja saa muutamalla eurolla eBaysta. Tuote on eläintestaamaton, eikä tuki huokosia.

maanantai 18. marraskuuta 2019

Porkkana-appelsiinikeitto

Söin eilen niin hyvää soppaa, että pitää jakaa ohje teidänkin kanssanne. Näin talven korvalla kuuma keitto lämmitää mukavasti.



Porkkana-appelsiinikeitto (4:lle)

1 iso sipuli
8 isohkoa porkkanaa
1 valkosipulinkynsi
pala voita
1 rkl oliiviöljyä
1 luomuappelsiini
1 l kasvislientä
(suolaa, mustapippuria)

Raasta appelsiinin keltainen kuoriosa kulhoon ja purista appelsiinin mehu toiseen astiaan. Kuori ja pilko porkkanat. Kuori ja hienonna sipulit ja sulata voi kattilan pohjalla. Lisää kattilaan oliiviöljy ja sipulisilppu ja kuullota sipulit pehmeiksi varoen ruskistamasta niitä. Lisää kattilaan appelsiininkuoriraaste ja sekoita.

Kaada kattilaan kasvisliemi ja porkkanan palat. Anna kiehua, kunnes porkkanat ovat pehmenneet. Soseuta keitto ja mausta appelsiinimehulla. Lisää halutessasi rouhittua mustapippuria ja tarkista suola. Koristele tuoreilla yrteillä, esimerkiksi korianteri ja timjami sopivat makuihin hyvin.

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Huultenrajauskynäkatsaus

Käytän harvemmin huulipunaa, mutta huulet rajaan aina mahdollisimman luonnollisen sävyisellä huultenrajauskynällä, ja kun rajauksen häivyttää hyvin, se käy hyvin huulimeikistä, eikä kaipaa mitään lisää. Juhliin puuteroin tämän rajauksen ja piirrän sen vielä uudelleen puuteroinnin jälkeen, ja väritän huulet ennen huulipunaa rajauskynällä. Näin saan huulimeikin pysymään hyvänä koko illan.



Kaikkien aikojen paras huultenrajauskynä on joskus löytynyt Lumenelta. Alkujaan sävy oli nimeltää Vanamo, sittemmin samantapainen sävy löytyi numerolla 6. Se on tässä ylemmässä kuvassa oikealla ja alemmassa kuvassa "kalibrointisävynä" alla (Lumene 6). Valitettavasti menivät vaan lopettamaan sen valmistuksen.

Tarkastellaanpa kyniä vasemmalta alkaen:

Vasemmalla on Bourjois-merkkinen kynä sävyä 01 Nude Wave. Tämä on todellinen löytö, levittyy ihanasti ja pysyy hyvin, sävykin on todella hyvä!

Toinen vasemmalta on Maybellinen Colorsensational-automaattikynä sävyä Almond Rose. Tämä on yksi suosikeistani, hyvä pigmentti ja pysyvyys, levittyy kauniisti.

Sen vieressä on Maybellinen Colorsensational -kynä sävyä 630 Velvet Beige. Hyvä levittyvyys ja pysyykin aika hyvin. Sävykin on ihan hyvä, joskin selkeästi rusehtavampi kuin muut.

Neljäntenä vasemmalta on Cotyn Miss Sporty sävy 005. Selkeästi punaisempi kuin muut, hyvä pysyvyys.

Sen vieressä oikealla on It Cosmeticsin autimaattikynä sävyä Blushing Nude. Sävy on OK, pysyvyys huono, väri pyyhkiytyy pois helposti.

Käytätkö sinä huultenrajauskyniä normaalisti meikatessasi?

lauantai 16. marraskuuta 2019

Aldi ja sen kosmetiikka-antimet

Kävin menneellä viikolla Blackrockin Frascati Centerin Aldissa. Pitkästä aikaa. Sanon edelleen, että jos käytte maissa, joissa on Aldi, kannattaa aina poiketa, sillä kosmetiikkahylly todellakin ällistyttää kausituotteillaan, jotka yleensä ovat valmistettu Saksassa, ja jotka ovat myös korkealaatuisia. Usein myös kopioita kalliimmista tuotteista. Mitäs sanotte näistä?



Tämä Aldin merkki on Abbott & Broome. Tuoksuvalikoima on ihana, ja muistuttaa hämäävästi erästä tunnettua merkkiä...

Kuvakaappaus: Baylis & Harding


Kittejä sekaiholle: Puhdistusaine, kasvovesi ja kosteusvoide. Mitä muistuttaa? No tietenkin Cliniquen vastaavia. Tämä on kuitenkin Aldin oma merkki Lacura.

Kuvakaappaus: sokos.fi



La Mer - öh, eikun Lé Mara - näyttää olevan satunnaisen spesiaalivalikoiman ulkopuolella oleva vakiosarja, josta oli kaupan nyt myös kosteuttavia kasvosuihkeita ja suihkepulloon pakattua kasvoöljyä. Tämän sarjan hyaluronihapposeerumia olen käyttänyt jo useampia tuubillisia, ja siis sen olen myös hyväksi havainnut. Aiempi postaus Aldin tuotteista löytyy täältä.

perjantai 15. marraskuuta 2019

Uusin Elle-lehti ja kylkiäinen

Kävin ruokakaupassa ja silmiin osui uusin Elle-lehti. Siinä oli mukana Benefitin minikokoinen Gold Rush -poskipuna. Olisin saattanut ostaa lehden ilman poskipunaakin, mutta nyt tuli kaupat heti.




Tällaiset pienet purkit puoltavat paikkaansa ainakin minun meikkipussissani. Ne eivät vie turhaan tilaa, eivätkä paina reissukassissa.

Benefitillä on järkiään ollut aika hyviä poskipunia. Ei tämäkään niistä jää jälkeen, vaikka siitä ei kovin hyvää kuvaa saakaan. Se on kullanhohtoinen persikka, tai kuten Benefitin omilla sivuilla kerrotaan, sävy on lämmin kulta-nektari, jonka kerrotaan sopivan jokaiselle ihon sävylle. Jäin miettimään, miten tämä sopii ihan kylmän sävyisille ja kalpeille, mutta saattaa se kyllä sopiakin, vaikka keltaiseen hiukan siftaakin.

Kuva kaapattu Benefitin nettisivuilta.
Päivän kysymys: Saisiko esimerkiksi tällainen ekstra sinut ostamaan jonkun naistenlehden? Itse lehteä en ole vielä lukenut, mutta hiihtelen tästä kohta tuohon lähipubiin ja säästyäkseni jalkikselta (ja yleensäkin screeneillä pyörivältä urheilulta) otan lehden mukaan viihdykkeeksi, perjantai-ilta kun on, tosin tulee sinne juttuseuraakin myöhemmin.

torstai 14. marraskuuta 2019

Halloweenin jälkeen tulikin joulu

Kävin hati alkukuusta pääpostissa, ja kas kummaa, sinne olikin tullut joulukoristukset. Hiukan aikaiseltahan tuo kyllä tuntuu, tietty. Ulkopuolelta en niitä ruvennut kuvaamaan, kun siellä tihuutti vettä, kuten tavallista.






Olipa joissain kaupoissakin jo jouluikkunat, tässä tavaratalo Arnottsin ikkunoita.




Muistan, kun yhteen aikaan kuljin muutaman vuoden usein Ranskassa töitten takia, ja Pariisinreissuilla piti aina ennen työpäivää juosta katsomaan isojen tavaratalojen, Galeries Lafayetten ja Printempsin jouluikkunat. Olihan niissä tosin näkemistäkin!

Löytyykö muita jouluikkunoitten ihastelijoita?