sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Maailmanmenoa

Mikä sunnuntai! Jopa täällä Lounais-Suomessa herättiin valkoiseen lumipeitteeseen ja taivaalta sataviin "jalkarätteihin". Juuri kun eilen sain vaihdatettua kesärenkaat auton alle. Lumi onneksi suli pois, ja nyt voi vaan murehtia tänne rinnetalolle viettävää asvalttitietä, jota koristaa kaikista sen hävitysyrityksista huolimatta sammal, joka on todella liukas märkänä.


Yksi revennyt polven sisäside ja sen aiheuttama kipu tälle vuotta on ihan tarpeeksi, haluan hävittää tuon sammaleen, vaikkakin se on kaunista katsella. Märällä kelillä nimittäin se on todella liukasta. Tähän mennessä on kokeiltu mm. painepesuria. Seuraava keino lienee kidesooda, sillä sammalhan käsittääkseni viihtyy happamassa alustassa ja sooda taas on emäksistä. Jos jollakin asiaa tuntevammalla on vinkkejä, otan mielelläni neuvoja vastaan!

*****

Btw, kuinka moni luki viime viikkoina virolaisesta Jane Paberitista ja hänen valitsemastaan eutanasiasta? Ellette lukeneet, mm. tässä taustatietoa.

ALSin aiheuttama kuolema ei liene niitä helpoimpia, joten sympatiani hänelle. Eksyin sitten vilkaisemaan hänen Facebook-sivuaan, ja hämmästyin, miten etenkin suomalaiset uskovaiset olivat heti tuomitsemassa asian. Kaikilla toki on vakaumuksensa, ja saa ollakin, mutta miksi kiusata sairasta ihmistä ja lisätä stressiä? Päätös ei varmaankaan ollut helppo!

Osa törkeimmistä viesteistä lienee poistettu, mutta silti sieltä löytyi tällaista:

Jane rakas, älä tee itsellesi mitään sellaista, mitä haluat katua, mutta et voi. Jumala rakastaa sinua ja tietää tilanteesi. Hän varoittaa Sanassaan tekemään itselleen mitään pahaa eikä kennellekään. Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut ja saat Pyhän Hengen sisimpääsi.❤️

Usko ja Pyhä Henki varmaan tuossa tilanteessa auttaakin :(  Minulla on ollut erittäin surullinen ja hyvin harmistunut olo noitten kommenttien takia. Ihmisillä on eri näkemyksiä ja eri uskonnollisia vakaumuksia, ja myös halu elää ja kuolla arvokkaasti. Helppo on myös puhua jos ei ole koskaan sattunut sairastumaan vakavaan sairauteen. Mielikuvissa sitä tuskin pystyy ymmärtämään.

Eutanasia tai avustettu itsemurhahan ei ole Suomessa mahdollinen, mutta monissa muissa maissa kyllä, mm. Sveitsissä. Uskon, että liki jokainen parantumattomasti sairas on jossakin vaiheessa harkinnut sitä vaihtoehtoa. Niin minäkin (vaikka toistaiseksi en olekaan ollut parantumattomasti sairas  - vaikka sekin selviää lähiviikkoina, kun käyn hematologian polilla tutkimusten jälkeen).

Valinnan vapaus rauhoittaa mieltä kummasti. Ja pelkkä tieto siitä, että kärsimys on mahdollista lopettaa, on myös rauhoittava. Ihan sama, kuten syöpäyhdistyksen tukihenkilön puhelinnumero on syöpään sairastuneelle tuettavalle; usein ei yhteydenottoa tulekaan, koska jo se mahdollisuus jutella jonkun vastaavassa tilanteessa olleen kanssa rauhoittaa.

*****

Kevät ja kukkia! Eilinen pizza oli koristettu kukilla ja olohuoneessa alkaa orkidea pukata kukkaa kylmän talven jälkeen. Ilmeisesti sisällä on ollut tarpeeksi viileää, eikä aina ole muistettu kastellakaan sitä.



Mukavaa sunnuntai-iltaa!

Pika-arvonta

Nyt on hyvä tilaisuus voittaa itsellesi Catricen paletti. Filter in a Box sisältää kasvoille käytettäviä sävynkorjaajia ja highlighterin. Sävyjä voi tietty käyttää myös luomille.



Arvonta on tarkoitettu vakkarilukijoille. Liittyä saa, ja toivon sinun jäävän, ja muitakin arvontoja tulee aina.

Ohjeet:

- kerro, mitä kautta luet
- minkä postauksen täältä muistat parhaiten?

Älä anna e-mailosoitettasi tässä, vaan minä kerron voittajan 14 huhtikuuta klo 12.00 Suomen aikaa ENKÄ ota yhteyttä voittajaan. Voittajan siis on ilmoittauduttava itse.

Voittaja siis ilmoitetaan tämän postauksen kommenteissa, ja jos voittaja ei viikon sisällä ilmoittadu, arvonta suoritetaan uudelleen.

Onnea arvontaan!

lauantai 30. maaliskuuta 2019

Kiku-Masamune Sake Brewing Skin Care Lotion

En ole koskaan oikein löytänyt mitään järisyttävää tuotetta korealaisesta kosmetiikasta, joten siirrytäänpä tästä japanilaiseen kosmetiikkaan muutaman postauksen ajaksi.

Kiku-Masamune on takuulla suomalaisille tuntematon brändi. Tämän valmistajan takana on kuuluisa ja perinteikäs japanilainen, samaa nimeä kantava sakevalmistamo, joka on perustettu jo vuonna 1659.

Kuten arvata saattaa, tämäkin tuote sisältää sakea, eli japanilaista riisiviiniä. Sake on tässä suhteessa eika mielenkiitoinen ainesosa, tarkastellaanpa sitä hieman (voit myös lukea lisää täältä).

Sakehan on periaatteessa fermentoitua (käynyttä) riisiä, ja yleensä siihen käytetään myös mineraalipitoista vettä. Sakeen on liitetty monia ihoa parantavia ominaisuuksia. Joissakin yhteyksissä puhutaan fermentoidusta hiivasta, joka ilmeisesti on käännösvirhe, sillä hiivahan ei yksinään fermentoidu, vaan toimii homman katalysaattorina.

Lyhyesti: Riisin fermentoitumisprosessi tuottaa kojihappoa (koska käytetään kojihiivaa), riisistä peräisin olevia luonnollisia aminohappoja ja vitamiineja, mineraaleja (käytetystä vedestä, ilman nestettä ja hiilihydraatteja ei synny käymistä). Fermentoituminen tuottaa myös tuloksenaan tiettyjä entsyymejä. Täällä on selitetty prosessia vähän tarkemmin ja kansantajuisesti.

Ihan mielenkiinnosta satuin hankkimaan Kiku-Masamune Sake Brewing Skin Care Lotionin, joka on peräti puolen litran pullo. Vaikka olen yleensä kokeilunhaluinen, en kuitenkaan halua kuluttaa aikaa monen tuotteen kerrosteluun kasvoillani, mutta tämä menköön näin kesän korvalla, kun ihoani haluan tehokosteuttaa. Yksi syy tämän tuotteen hankkimiseen oli sen sisältämät keramidit (lue lisää täältä). Lisää aiheesta englanniksi täällä ja täällä. Ihan tieteellistä konsensusta ei siis topikaalisten keramidien toiminnasta ole olemassa, joten konsultoinpa aiheesta ihotautilääkäriystävätärtäni, kun seuraavan kerran tapaamme.

Water, glycerin, BG, fermented rice liquor, glutamic acid, arginine, leucine, ceramide 3, ceramide 6, placenta extract, arbutin, glycyrrhizin acid 2K, soy protein, maltitol, methyl gluceth -10, PEG-60 hydrogenated castor oil , hydroxyethyl cellulose, (styrene / acrylic acid alkyl) copolymer Na, citric acid, citric acid Na, phenoxyethanol, methylparaben, perfume

COSDNA kertoo ainesosien vaikutuksen (linkki). Minun käyttökokemukseni on se, että periaatteessa en ole kovin innostunut tämän vesimäisen juoksevasta koostumuksesta. Myös vieno ja imelähkö saken tuoksu (kun sen tietää, niin sen tunnistaa) ei ole ihan mieleeni, joskin tuoksu häviää aika nopeasti.

Kuitenkin olen todennut, että iho pehmittyy hyvin, kunhan nesteen päälle laittaa jotakin muutakin, l. seerumia, voidetta. Tällainen tuotehan on tarkoitettukin vain sellaisen alle. Toimii siis siten todella hyvin.

Nestettä voi käyttää myös kasvonaamiona (mm. eBaysta saa puhtaita kuitukangasarkkeja, joihin tätä voi imeyttää).

Kiku-Masamune Sake Brewing Skin Care Lotion 500 ml (!!!!) löytyy kätevässä pumppupullossa edullisimmillaan postikuluineen eBaysta noin 13 eurolla.

Kiinnostuitko?

perjantai 29. maaliskuuta 2019

Kulttituotteeksikin kehuttu Son & Park Beauty Water

Vieläkin löytyy Sveitsin muuttolaatikoistani kaikenlaista, joiden hankinnan olen autuaasti unohtanut. Viime viikolla sattui käteen korkkaamaton pullollinen Son & Park Beauty Wateria, joka lienee ostettu (Mulhousen?) Sephorasta. Vai olisiko Baselin Manorista, joka myy Sephoran tuotteita. En muista.

Pullo on nyt kulkenut mukanani salilla toista viikkoa, ja olen läpsytellyt sitä naamaani infrapunasaunan jälkeen runsain kourin. Tosin suositus on käyttää sitä vanulappujen kautta kasvoille.

Ensifiilis tästä vedestä on se, ettei tällainen ohut, miedosti kukkaiselta tuoksuva liru voi tehdä mitään ihmeitä kasvojen ja kaulan iholle, mutta...

Ei se tietty ihmeitä teekään, mikä nyt tekisikään, tosin iho tuntuu pehmeämmältä ja jopa kosteutetulta, eikä kiristä, vaikka salilla en nestekerrosta millään voiteella kuorruttaisikaan.

Tätä "kauneusnestettä" markkinoidaan kaikille ihotyypeille sopivana kasvovetenä, puhdistajana, hoitovetenä, kevyenä kuorijana ja ihon valmistelijana meikille sekä ihon freesaajana koska tahansa (tätä varten kannattaa hankkia pieni suihkepullo). Se sisältää mm. glyseriini, xylitol, kukkais-, kasvi- ja hedelmäuutteita sekä ihoa kuorivia papaijaa, pajunkuorta (salisyylihappo) ja proteaasia. Hamamelis supistaa huokosia.

INCI-lista on alla, ja siinä on näköjään myös alkoholia, joka ei kuitenkaan kumma kyllä tuoksu eikä tunnu, mutta sitä näyttääkin olevan todella vähän, sillä se on listan häntäpäässä...

Water, Rosa Damascena Flower Water, Hamamelis Virginiana (Witch Hazel) Water, Butylene Glycol, Propanediol, PEG-7 Caprylic/Capric Glycerides, Pentylene Glycol, Citrus Aurantium Dulcis (Orange) Fruit Extract, Xylitol, Citrus Aurantium Bergamia (Bergamot) Fruit Oil, Olea Europaea (Olive) Fruit Oil, Citrus Aurantium Dulcis (Orange) Oil, Citrus Grandis (Grapefruit) Peel Oil, Lavandula Angustifolia (Lavender) Oil, Cedrus Atlantica Bark Oil, Pelargonium Graveolens Flower Oil, Carica Papaya (Papaya) Fruit Water, Jasminum Officinale (Jasmine) Oil, Illicium Verum (Anise) Fruit/Seed Oil, Artemisia Absinthium Extract, Rose Flower Oil, Ferula Galbaniflua (Galbanum) Resin Oil, Thuja Occidentalis Leaf Extract, Eucalyptus Globulus Leaf Extract, Lavandula Angustifolia (Lavender) Flower/Leaf/Stem Extract, Melaleuca Alternifolia (Tea Tree) Leaf Extract, Melissa Officinalis Leaf (Green Tea) Extract , Mentha Piperita(Peppermint) Leaf Extract, Mentha Rotundifolia Leaf Extract, Mentha Spicata Flower/Leaf/Stem Extract, Origanum Majorana Leaf Extract, Origanum Vulgare Leaf Extract, Pelargonium Graveolens Extract, Rosmarinus Officinalis (Rosemary) Leaf Extract, Thymus Vulgaris (Thyme) Leaf Extract, Glycerin, Decyl Glucoside, 1,2-Hexanediol, PEG-40 Hydrogenated Castor Oil, PPG-26-Buteth-26, Sodium Chloride, Ethylhexylglycerin, Sodium Citrate, Citric Acid, Octanediol, Copaifera Officinalis (Balsam Copaiba) Resin, Protease, Alcohol Denat., Alcohol, Phenoxyethanol.

Valmisteessa ei ole parabeeneja, sulfaatteja eikä ftalaatteja.

Kevyen meikinkin se poistaa yllättävän hyvin, tosin en kovin vahvaa tai vedenkestävää meikkiä tällä yrittäisi poistella.

Misellivesiä tämä ei teholtaan vastaa, mutta jos sitä haluaa käyttää vahvan ja vedenkestävän meikin poistoon, on se kaiketi hoitavampi vaihtoehto, tosin menekki on suurempi kuin mitä se misellivesillä olisi.

Tuoksusta pidän, se ei ole mitenkään läpitunkeva, mutta kivan kukkainen.

Ja mistäkö tämä hassu nimi on lähtöisin? "Poika ja Puisto"? Ei, vaan kauneusveden luojia ovat korealaiset meikkitaiteilijakuuluisuudet Son Dae Sik ja Park Tae Yoon, jotka ovat myös antaneet sille nimensä.

Makeupalleyn ja SkinCarisman arviot löydät linkeistä.

Jos kiinnostuit, googlaamalla löytyy nettikauppoja, mistä tätä saa, kotimaisia ja ulkomaisia, ja sitten on tietty eBay.com.

Mukavaa perjantai-iltaa ja alkavaa viikonloppua!

torstai 28. maaliskuuta 2019

D-vitamiini, ja mitä sen puutos voi aiheuttaa

D-vitamiinin lisätarpeesta talven aikana on viime vuosina ollut paljonkin juttua. Luonnollisestihan ihminen saa D-vitamiinia auringonvalon avulla, eli sitä syntetisoituu auringonvalossa iholla. Nimestään huolimatta D-vitamiini ei ole vitamiini, vaan rasvaliukoinen kalsitrioli-hormonin esiaste.

Ihon liiallinen paahtaminen auringossa kesäaikaan voi kostautua ihosyöpinä, ja valitettavasti nämä syövät voivat iskeä sellaiseenkin paikkaan iholla, joka on ollut auringolta pimennossa. Siksi varovaisuus auringonoton suhteen on paikallaan. Aasiassa D-vitamiinin puutos alkaa olla jo ongelma, sillä siellä varjellaan ihoa tarkasti auringolta. Joidenkin lähteiden mukaan myös ylipainoisilla ihon kautta saatu D-vitamiini varastoituisi rasvaliukoisena rasvakerrokseen, eikä pääsisi ollenkaan muualle elimistöön. Myös vanhemmilla ihmisillä D-vitamiinin synteesi saattaa olla heikentynyt, tai se ei imeydy kunnolla ruoasta.

Ruoastakin saa D-vitamiinia, ja sen parhaita lähteitä ovat kala (myös säilykekala, kuten tonnikala ja sardiinit  - bonuksena saat hyviä Omega-rasvahappoja), sienet (etenkin suppilovahverot, portobelloherkkusienet ja kantarellit) ja maksa. D-vitamiinia lisätään myös joihinkin maito- ja rasvatuotteisiin. Sienet ovat hyvä D-vitamiinin lähde vegaaneille, ja siinä, missä D-vitamiinilisät tehdään lampaanvillaa apuna käyttäen, vegaaniseen D-vitamiiniin käytetään sieniä tai esim. jäkälää.

Kuva lainattu täältä.

D-vitamiinin puute liitetään yleisimmin osteoporoosiin, sillä sitä tarvitaan luiden ja hampaiden muodostumisessa ja (luun) kalsium- ja fosforiaineenvaihdunnassa.

Harvempi tulee ajatelleeksi, että D-vitamiinin vähyys tai puute saattaa olla yhteydessä diabetekseen, dementiariskiin, eturauhassyöpään, erektiohäiriöihin, jäykkiin verisuonenseinämiin (korkea verenpaine, sydän- ja verisuonisairaudet, erektiohäiriöt) ja skitsofreniaan.

Alhainen D-vitamiinin taso tai puute elimistössä ilmenee yleensä lisääntyneenä hikoiluna, alavireisyytenä ja jopa masennuksena, univaikeuksina, epämääräisinä lihas- ja nivelkipuina, hiustenlähtönä, autoimmuunitauteina, lihasheikkoutena, hermorappeumina tai toistuvana sairasteluna (flunssat tms. infektiot).

Ympärivuotiset saantisuositukset ruoasta saatavan D-vitamiinin lisäksi ovat (Lähde: Mehiläinen):
  • 2 vk. - 2 v. 10 µg/vrk
  • 2 - 17 v. 7,5 µg/vrk
  • 18 - 60 v. 10 µg/vrk tarvittaessa*
  • 61 - 74 v. 10 µg/vrk tarvittaessa*
  • --> 75-v. 20 µg/vrk**
  • Raskaana olevat ja imettävät naiset 10 µg/vrk
* Silloin, kun ei käytetä päivittäin D-vitaminoituja maitovalmisteita, rasvalevitteitä ja/tai kalaa vuoden pimeimpänä aikana (loka-maaliskuu).
** Pienempi annos (10 µg/vrk) D-vitamiinilisää voi riittää, jos käyttää säännöllisesti ja paljon D-vitaminoituja maitovalmisteita, rasvalevitteitä ja/tai kalaa.
Turvallinen vuorokausiannoksen on todennäköisesti n. 100 µg / vrk. Mittayksikkönä mikrogramma (µg) sekä kansainväliset yksiköt (IU); 10µg = 400IU
Tekstissä lähteet ovat upotettu linkkeinä tekstiin.
Syötkö sinä D-vitamiinilisää talven yli?

keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Kat Von D Lock-it Setting Powder

Tajusin vasta tänään, että on maaliskuun viimeinen viikko, ja pitäisi vaihdattaa kesärinkulat autoon! Miten pääsi kevät yllättämään näin? Mutta asiaan, eli tähän puuteriin.

*****
Olen aiemmin kirjoitellut toisesta Kat Von D:n puuterista; sellaisesta, jota voi käyttää kirkastamaan tiettyjä osia kasvoissa. Kuten esimerkiksi silmänalusia. Sitä voi myös käyttää korostamaan esimerkiksi poskipäitä. Postaus on luettavissa täältä.

Nyt puhutaan saman sarjan meikinkiinnityspuuterista, joka on pakattu ihan samanlaiseen purkkiin. Erona on vaan se, että tässä on mukana pieni vippa.



Puuteri on itsessään hienojakoista ja läpikuultavaa. Tätä mainostetaan uudelle teknologialla, joka keventää puuteria 45% verrattuna "johtavaan meikinkiinnityspuuteriin" (mikä sekin sitten lienee, johtavuus on määritelty USA:n myyntien mukaan). Tällä saadaan aikaan parempi, tekstuuriton lopputulos, joka ei näy kamerassa eikä vaikuta jauhoiselta.

Toden totta, tulos onkin aika silkkimäinen ja verhoaa ihohuokoset näkymättömiin tasoittaen ihon pintaa. Puuteri vaikuttaa jopa miltei voidemaiselta, mutta tulos on kuitenkin samettisen matta.

Kuvassa puuteria kämmenselällä kuvan keski- ja alaosassa.

Jotkut tämäntyyppiset puuterit tuntuvat kuivattavilta, mutta en tulle mitään kiristelyä kasvoilla, enkä koe, että iho olisi kuivunut käytön jälkeen. 

Ainoa pikku miinus on se, että vippa on aika minikokoinen ja jos purkki kääntyy käsilaukussa ylösalaisin, puuteria on vipan molemmin puolin, mikä voi aiheuttaa sotkua. 

Oletko tutustunut tämän merkin tuotteisiin?

maanantai 25. maaliskuuta 2019

Essence: All About Roses (3 euroa turkulaisille ja siellä kävijöille!)

Postaukset näistä tästä tämän postauksen linkistä peräisin olevasta kauneushoitolasta ostetuista meikeistä jatkuvat.

Nyt on vuorossa luomiväripaletti nimeltään All About Roses.



Ei pöllömpi. Sisältää sekä vienosti kimaltavia, että mattasävyjä, joista ei pigmenttiä puutu.


Minun silmäni eivät ole niitä kiitollisimpia meikattavia, mutta tässä arkimeikki näillä sävyillä. Silmän sisänurkassa tuota ykköstä ylävasemmalta, keskellä kakkosta alavasemmalta ja varjostus tuolla kaikista tummimmalla, eli alaoikean sävyllä.


Harmillista, kun on sen mallinen silmä, ettei liikkuva luomi näy kunnolla -> silmämeikki on hankala tehdä.

Kiinnostuitko tästä paletista?

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Löytö muutamalla eurolla

Huomasin juuri, että tästä peitevoidelöydöstä en olekaan vielä bloggaillut ollenkaan! Kyseessä on siis suhteellisen juoksevassa muodossa oleva ja varsin pigmenttinen korealainen peiteaine, joka sulautuu saumattomasti ihoon eikä karkaile juonteisiin.



Kehujen kohde on korealainen Etude House, jonka Big Cover Concealer Cushion on nyt esittelyssä.

Tyynypeitevoiteen tästä puikosta tekee sen kärki, johon ainetta putkilon toisesta päästä pumpataan.
Tämä kärki on jo ollut aikamoisessa käytössä, kuten kuvasta näkee.

Itse peiteaine on ohutta ja uppoaa ihoon hyvin. Onpa siinä sitten myös fysikaalista aurinkosuojaa (30 Spf) ja iholle hyödyllisiäkin aineita.

Klikkaa suuremmaksi. Kuvakaappaus: SkinCarisma.com

Hintakin on kukkaroystävällinen, eli näitä saa viittä eri sävyä (kolme ihonväristä, yksi vihertävä peittämään punaisuutta ja yksi persikansävyinen tummille silmänalusille ja maksaläiskille  - viimeksimainittu on siis kuvissa tässä postauksessa) eBaysta hinta alkaen vajaa seitsemän euroa posteineen. Lisää arvioita voit lukea täältä (Makeupalley 5/5).

Ehkä kuitenkin paras ominaisuus tässä peiteaineessa on sen ohut koostumus ja pigmenttisyys. Kuvat ranteen sisäpuolelta päivänvalossa. Voidetta ei ole häivytetty kunnolla.



Onko Etude House sinulle merkkinä tuttu?

PS: Minun arkimeikkini on tällä hetkellä tämä peittämään punoittavat nenänpielet ja uponneet silmänaluset. Hyvin häivytettynä. Siihen huulten rajaus ja se on siinä. Hiukan ehkä poskipunaa, mikä ei aina ole tarpeen.

Sunnuntain superhelppo ruokavinkki

Joillekin sunnuntai on päivä, jolloin syödään hiukan paremmin tai jopa mennään koko perheen voimalla ravintolaan lounaalle. Niin minunkin lapsuudenperheessäni tehtiin. Lounas oli myös silloin hiukan myöhemmin kuin normaalisti, eli alkuiltapäivästä puolenpäivän sijaan.

Illalla sitten oli hieman helpompi ja kevyempi illallinen. Niin, meillä syötiin aina säännönmukaisesti koko perhe yhdessä kolme ateriaa päivässä.

Hyvin usein oli joko lauantain (siivouspäivä) lounaana ja sunnuntain illallisena esimerkiksi lämpimiä leipiä, jotka olivat helppo tehdä ja silloin ruoanlaittovastuu oli jollakin lapsista. Mm. oopperaleivät, kappelileivät ja sensellaiset ovat helppoja valmistaa, ja siihen kun laittaa salaattia kylkeen, niin ateria on valmis.

Nyt kuitenkin ajattelin kertoa, kuinka eilen tein ihan vaan "tavallisia" uunivoileipiä. Näihin on reseptejä olemassa varmaan yhtä paljon, kun on tekijöitäkin.


Eilisiin leipiin laitoin alle tulevan paahtoleivän lisäksi levitettävää sulatejuustoa (voiteluun), hieman ketsuppia (voiteluun sulatejuuston päälle, sinappikin on hyvä ohuena kerroksena), savukinkkusiivuja, juustoviipaleita ja paksuja tomaattisiivuja päälle ja pizzamaustetta.

Sulatejuuston sijaan kinkun alle voi laittaa Aurajuustoa ja tomaatin sijaan vaikka ananasrenkaan päälle tulevan juuston alle.

Sitten koko komeus 200 C uuniin, kunnes leivät ovat kuumia ja juusto sulanutta.

Milloin olet viimeksi syönyt lämpimiä leipiä? Joskus aikoinaanhan ne olivat todella muodikkaita, ja nythän retroilu on vähän "in", eikö vaan?

lauantai 23. maaliskuuta 2019

Loistava kosteuttaja kaikille ihotyypeille

Ihogeelit mielletään yleensä enemmänkin rasvaisen ja sekaihon kosteuttajiksi, mutta tämä geelimäinen tuote kyllä toimii kuivimmallakin iholla loistavasti. Epäilin suuresti tämänkään toimivuutta, kun sen ostin, mutta toisinpa kävi.


Rosa Graf lienee suomalaisille tuntemattomampi merkki. Sarja valmistetaan Saksassa, ja vaikka se ei olekaan kokonaan luonnollisista aineista tehty, luonnollisia raaka-aineita pyritään hyödyntämään tuotteissa niin pitkälle kuin se on mahdollista. Tuotteissa on myös käytetty mahdollisimman vähän hajusteita ja säilöntäaineita.

Satuin ostamaan Turusta eräästä hoitolasta Rosa Grafin Blue Line -sarjan Gel Hydratante -kosteusvoidegeelin, joka on tehty vaativalle iholle. En oikein jaksanut uskoa, että se sellaisenaan mitenkään toimisi, mutta yllätyin iloisesti.

Geeli on hieman sameahkoa, mutta kuitenkin geelimäistä, ja uppoaa pintakuivaan ihooni erinomaisesti tehden sen todella pehmeäksi. Se ei tunnu vaativan edes mitään voidetta lisäkseen.

Tehoaineina geelissä on E-vitamiini (soluja uudistava), hyaluronihappo (kosteuttava), pantenoli (uudistava) ja phyto-collastin (tästä en osaa sanoa, mitä se on, mutta sitä mainostetaan parantavan ihon kimmoisuutta ja kosteuttavan). Erinomaisesti tuntuu tämä kombo hoitavan hommansa.

Pitääpä kokeilla sarjan muitakin tuotteita.

Onko Rosa Graf sinulle tuttu merkki? Googlella löydät maahantuojan sivut, joilta näet ostopaikat.

perjantai 22. maaliskuuta 2019

Kolmen euron meikkivoide, joka pysyy ja peittää ja on vedenkestävä

Näin kohta kesän korvalla herää taas kysymys siitä, mikä on pitävä meikkivoide kesän menoihin. Kosmetologillani oli tämän merkin tuotteita taas laatikkotolkulla myytävänä edullisesti (1,50-3 euroa per tuote), joten jos satutte Turussa liikkumaan, käykääpä katsomassa täältä (hänen miehensä tuo maahan tätä ja sisarmerkki Essenceä).


Ihan kolmella eurolla ei tätä meikkivoidetta muualta saa, mutta alle kahdeksalla eurolla kuitenkin. Merkkihän on tietty Catrice.

Tämä Catrice 24 h Made to Stay - meikkivoide on tekee mattapinnan, on peittävä ja vedenkestävä ja sisältää jopa antioksidantteja (plus glyseriiniä, hernepeptidejä ja fermentoitua retiisiuutetta). Pakkaus on kaunis, huurrelasinen pumppupullo. Peittävyyden takia siinä on varmaan fysikaalista auringonsuojaakin.


Kuva varjossa.

Kuva auringonvalossa.


Kesällä tietystikin moni pyrkii käyttämään kevyempiä meikkivoiteita, mutta juhlissa tämä tietystikin puoltaa paikkaansa. Ainakaan minun herkästi kiiltelevällä ihollakin tämä pysyi hyvin vaatimatta pahemmin puuterointia. Ihan kaikista kuivimmalle iholle en tosin suosittelisi.

Kiinnostavatko Catricen tuotteet sinua?

keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Ripsipermis ja YSL Volume Effet Faux Cils -ripsari

Olen aina pitänyt ripsiäni piikkisuorina, vaikka kosmetologini (eilen ripsipermanenttia ripsiini tehdessään) väittääkin ripsiäni hiukan taipuisiksi. Hän väitti nähneensä todella piikkisuoria ripsiä, jotka sojottavat suorastaan alaspäin kuin tikut, eivätkä kuulemma minun ripseni ole sinne päinkään.

No, voi olla, joka tapauksessa laitatin ripsiini permanentin (kestotaivutus) ihan vaan vaihtelun vuoksi. Viimeisestä onkin jo pitkä aika.

Katsotaanpa, miltä tulos näyttää Yves Saint Laurentin kehutun Volume Effet Faux Cils -ripsivärin kanssa. Ensin ripset ihan paljaana seuraavissa kahdessa kuvassa. Tässä ei ole vielä kestotaivutusta.



Sitten kestotaivutuksen ja ripsivärin kanssa....





Ripset ovat kyllä aika kiharalla! Tuo toisen silmän alla oleva tumma piste ei muuten ole karissutta ripsiväriä, vaan jostakin ilmestynyt "näppy", jota olen räplännyt kynsilläni. Se näyttää tässä tummemmalta kuin onkaan.

Ripsiväri on hankittu -30% alennuksella tällaisessa paketissa, jossa on myös kaksifaasinen silmämeikinpoistoaine ja Instant Hydra Glow - heleyttävä voide.

Ripsien kestotaivutus pysyy noin 8-9 viikkoa ripsissä. Oletko koskaan kokeillut?

maanantai 18. maaliskuuta 2019

Apuväline kosmetiikan valintaan/ostoon

Olen aiemmin kirjoittanut apuneuvoista värikosmetiikan (etenkin meikkivoiteitten) ja tuoksujen ostoon netistä. Postaukset löytyvät täältä ja täältä.

Mutta entäs sitten, jos olet ostamassa ihonhoitotuotteita, eikä INCI-lista sano sinulle yhtään mitään? INCI-listojenkin tulkintaan löytyy netistä oma apuvälineensä nimeltään Skin Carisma.

Täällä voit tutkia eri valmistajien tuotteita ja tuoteryhmiä, vertailla tuotteita ja katsella INCI-listoja, joihin on myös merkitty eri ainesosien käyttötarkoitus ja kuvakkeilla niiden huomioonotettavat negatiiviset ja positiiviset ominaisuudet.

Klikkaa kuva suuremmaksi.

Katso tästä linkistä esimerkkivertailu kahden tuotteen kesken: vertailtavina The Ordinary Alpha Arbutin 2% + HA ja The Ordinary Niacinamide 10% + Zinc 1%.

Sivusto antaa myös tuosta ensinmainitusta seuraavanlaisen analyysin:


Tuotetietoihin voit kirjauduttuasi tehdä omia muistiinpanojasi ja lukea muiden arvioita, sekä tarkastella INCI-listaa.


INCI-listassa on merkitty selkeästi suositukset ja varoitukset jne., kuten tässä alla eräs ainesosa on suositeltava rasvaiselle iholle, mutta sama ainesosa on taas sitten huono herkälle iholle.


Voit hakea tuotteita eri tavoilla, kuten ainesosan, merkin, tuotekategorian tai tarkoituksen (esim. anti-aging, cleanser, tms. mukaan:



Tuotteet voit myös filtteröidä esimerkiksi halutun vaikuttavan aineen mukaan:

Voit myös analysoituttaa minkä tahansa INCI-listan:


Kokeilin syöttää analyysiin Dr. Hauschkan käsivoiteen INCI-listan, ja kas, tsydeemi heti löysi sen minulle ja analysoi ainesosat.

Kätevä nettisivu, josta löytää myös tuotteiden hinnat ja ostopaikat, kunhan säätää haluamansa valuutan sinne. Käykääpä kokeilemassa, mitä kaikkea hauskaa ja hyödyllistä sieltä löytyy!

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Catrice

Kuten kaikki varmasti tietävät, Catrice on Essencen edullinen sisarbrändi. Ostin kolmella eurolla ripsivärin, joka todella toimii. Tässä Catrice Lash Dresser Comb - maskarassa on nimensä mukaisesti kampamainen ja kapea levitin, jolla saa aikaan tarkkaa ja paakutonta jälkeä. Kuvat puhukoon puolestaan! Huomauttaisin kuitenkin, että ripsissäni on tuore värjäys, joten ne alkukuvissakin ovat tummemmat kuin normaalisti.




Tässä alkutilanne, eli paljaat ripset ilman ripsaria. Kuvat otettu päivänvalossa ja sähkövalossa.



Tässä ripset ripsivärillä sekä päivän- että sähkövalossa. Tällä ripsivärillä ja yksi kerros.





Miltä näyttää?