keskiviikko 30. syyskuuta 2020

Kuorivia happoja ja kirkastavaa niasiiniamidia iholle

Kuten olen aiemmin kertonut, ihoni on vähän kaikkea kasvoissa, eli löytyy rasvaisempia osia, kuvia läiskiä ja kaikkea siltä väliltä. Edellinen happoseerumi loppui, joten hankin alennuksesta La Roche-Posayn Effaclar Sérum Ultra Concentraten.



Tämä kirkas seerumi sisältää maito-, glykoli- ja salisyylihappoa sekä niasiiniamidia. Tällä kombinaatiolla on suotuisa vaikutus niin ryppyihin, kuin ihon epäpuhtauksiin ja aiempien epäpuhtauksien mahdollisesti jättämiin jälkiin sekä suuriin ihohuokosiin.

Silmänympärystä tietty täytyy varoa tällaisia käytettäessä, samoin kuin auringonvaloa (suojakerroin käyttöön päivisin siis!), ja käyttö kerran päivässä riittää. Herkkäihoisilla vaikak joka toinen päivä.

Itse käytän iltaisin yövoiteen alla ja hyvin pelittää. Iho näyttää ja tuntuu paremmalta, kun uudistuu.

tiistai 29. syyskuuta 2020

Maison Francis Kurkdjian

 Tulipa juteltua erään tuttavani kanssa niche-parfyymeista ja hän vinkkasi, että yllämainitusta ranskalaisesta parfymeriasta saa neljä valitsemaansa näytettä 14 eurolla. Tämä siis kotiinkuljetuksineen. Lisäksi mukana tulee 14 euron voucher, joka on vuoden voimassa ja sillä saa siis samansuuruisen alennuksen varsinaisesta tilauksesta.


Tuumasta toimeen, eli laitoin tilauksen menemään viime perjantai-illalla, ja paketti oli minulla eilen, eli maanantai-iltana! Todella nopeaa toimintaa, eli se matkusti luokseni lauantain ja sunnuntain aikana Ranskasta.

Eniten ehkä joutui miettimään, mitkä tuoksut valitsisi. Päädyin Fragrantican avulla seuraavaan komboon:

Gentle Fluidity Gold
OUD Satin Mood
Féminin Pluriel
Le Beau

Noissa nimissä on suoraan linkit Fragrantican sivuille tuoksujen kuvauksiin. Yhdessä näytteessä on 2 ml.


Minulle Francis Kurkdjian oli ennen tätä ihan tuntematon henkilö, mutta hän näköjään onkin tunnettu henkilö monen nimekkään tuoksun takana. Wikipedia taas kertoo hänen syntyneen Pariisissa vuonna 1969 armenialaisille vanhemmille.

Olen ajatellut "makustella" näitä tuoksuja yhden kerrallaan, yksi per päivä. Eilen oli vuorossa Le Beau ja tänään Gentle Fluidity. Näistä varsinkin jälkimmäinen on äärimmäisen pysyvä, pehmeä, lämmin ja mausteinen tuoksu, johon varsinkin olen tykästynyt!

Maison Francis Kurkdjianin tuoksunäytteitä voit tilata täältä. Nettikaupassa on saatavilla myös muita tuotteita parfyymien ohella.

maanantai 28. syyskuuta 2020

Onko se harmaa vai ruskea?

 3+1 Päivää oli ja meni, ja tulihan sieltä jotakin ostettuakin. Olen jo pitkään hakenut rusehtavaa, mutta kuitenkin harmaata luomiväriä, ja sieltäpä löytyi alennuksella Lancômen Ombre Hypnôse Erika F. Kimalteinen sävy, joka menee iltameikissä. Oli vielä -40% alennuksella.




Kaunis nutriansävy, ja kimallus on vain plussaa!

sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Pikkelöidyt vihreät tomaatit

Tässä on todella iankaikkisen vanha ohje! Jos nyt jollakin sattuu olemaan tomaatteja, jotka eivät ehdi kypsymään tälle vuotta, vihreät tomaatit voi säilöä pikkelsiksi.
Periaatteissa vihreissä (raaoissa) tomaateissa on tomatiinia, joka ei ole kovinkaan terveellistä syödä. Tämä kuitenkin poistuu kypsentämällä ne.

Koska minä en kasvata tomaatteja, käytin kaupasta löytyneitä vihreitä miniluumutomaatteja, jotka väristään huolimatta olivat kypsiä. Ostin kaksi rasiaa, eli yhteensä 400 g.
Meniväthän ne hiukan muusiksi kypsentäessä, mutta maku on mitä parhain. Kuten aina vanhojen reseptien ollessa kysymyksessä, tästäkin ohjeesta on monenmonta versiota. Tässä yksi.

Pikkelöidyt vihreät tomaatit


puoli kiloa vihreitä tomaatteja
suolaa

Pistele tomaatit ja ota kukkien jäänteet pois. Laita ne kattilaan ja lisää noin litraan vettä ruokalusikallinen suolaa ja keitä puolikypsiksi.
Ota tomaatit reikäkauhalla keitinvedestä ja laita kulhoon.

Mausteliemi:
1 1/2 dl väkiviinaetikkaa
1 1/2 dl keitinlientä
2 1/2 dl sokeria
6 kokonaista neilikkaa
5 kokonaista maustepippuria
1 rkl sinapinsiemeniä
1 kanelitanko
(1-2 muskottikukkaa)

Kiehauta liemi. Purkita tomaatit ja kaada liemi päälle. Anna marinoitua jääkaapissa muutama päivä. Säilytys jääkaapissa. Tarjoile erilaisten ruokien kanssa.

lauantai 26. syyskuuta 2020

Mausteinen maissikeitto

 Dublinissa oli silloin tällöin työpaikkaruokalassa maissikeittoa. Periaatteessa en pidä maissista, mutta jotenkin tuota keittoa opin syömään ja jopa pitämään siitä. Tässä ihan hyvä ja yksinkertainen ohje sen tekoon. Resepti on gluteeniton ja tosiaankin niin yksinkertainen.


Mausteinen Maissikeitto

400 g pakastemaissia (2 pussia)
7 dl vettä
kanaliemitiiviste (tai liha-, kana- tai kasvisliemikuutio)
2 perunaa (jauhoinen parempi)
1 sipuli
1 purkki (200 g) Arlan paprika-chili creme fraichea
(suolaa, mustapippuria)
hiukan oliiviöljyä sipulisilpun kuullottamiseen

Silppua sipuli ja kuullota se oliiviöljyssä kattilan pohjalla. Älä ruskista! Lisää vesi, liemitiiviste ja pilkotut, kuoritut perunat ja maissi. Kiehuta perunat kypsiksi ja soseuta keitto (maissia ei saa ihan soseeksi, mutta se saakin jäädä hiukan karkeaksi rakenteeltaan). Lisää creme fraiche ja kuumenna. Tarkista maku ja tarjoa.

Meillä ei mies pahemmin pidä tulisista ruoista, eikä tämäkään niin kovin tymäkän tulinen ole, mutta tätä hän kehaisi ja söi hyvällä halulla.

torstai 24. syyskuuta 2020

Rutikuiva iho

Yleensä talviaikaan iho kuivuu ja sen se todellakin tekee minullakin, ainakin pakkasilmoilla, kun kodin sisäilmakin pakkaa olla rutikuivaa. Nyt on vaan yllättänyt se, että vaikka talvi ei ole edes tullut, tuntuu raajojen iho hilseilevän kuivuuttaan.
Joskua aikoinaan kuvittelin rasvaisen voiteen auttavan tähän ongelmaan, mutta ei, voiteen pitää olla kirjaimellisesti kostauttava, ja sen pitää sisältää humektantteja, ja lisäksi kaiketi myös sopivassa määrässä vettä, sillä vedetön voide ei oikein toimi
Ilahduin kun vanhaa tuttavuuttani, eli HTH-voidetta sai oikein isossa pänikässä lähikaupasta.
Hämmästyin, koska mielestäni tämä oli välillä jopa pois Suomen markkinoilta! Olen käyttänyt tätä voidetta ihan teini-ikäisestä lähtien, ja tottakai ostin sitä nyt taas pullon. Se käy muuten kasvovoiteenakin, ja tunnenpa pari ihmistä, joita usein vaivaa ns. yskänrokko suupielessä ja joille tämän voiteen käyttö on auttanut niin, ettei rokahtumaa enää ilmesty kasvoihin.
Kosteuttavina ainesosina tässä on betaiini, karbamidi ja maitohappo. Kaikki luonnollisia aineita, joita ihossa on muutenkin. Se on hajustamaton, parabeeniton, eikä sisällä väriaineita.
Oikein hyvä, kun se saatiin takaisin markkinoille, ja vieläpä näin isossa pumppupullossa. Eikä se ole hinnallakaan pilattu!

PS. Pitää kertoa eräs juttu koskien tuollaista yskänrokkoa, jota me täällä Suomessa herpekseksi kutsumme. Muualla maailmassa herpes-sana viittaa alapäässä esiintyvään sukuelinherpekseen*. Huuliherpes on "cold sore", ei "herpes".

No olimme iltaa istumassa suurimmaksi osaksi ulkomaalaisessa seurueessa Lontoossa, kun toinen seurueemme suomalainen jäsen tuli vessasta ja kailotti suureen ääneen englanniksi, että "voi pahus, nyt mun herpes on taas puhkeamassa".

Voitte kuvitella, että koko baarin porukka kääntyi katsomaan.
Niin, hän tietty tarkoitti huuliherpestään, eikä tajunnut, että mitä kaikki häntä sen jälkeen oikein tuijottivat. Aika koominen tilanne 😂. Kyllä hän sitten myöhemmin kuuli, mistä tuijotus johtui...

Viruksesta ja taudista on kaksi tyyppiä (HHV-1, eli HSV-1, ja HHV-2, eli HSV-2). Suu-, huuli- ja ihoinfektiot ovat tavallisesti HSV-1:n aiheuttamia. Genitaaliherpes on tavallisesti HSV-2:n aiheuttama. Huuli- ja genitaaliherpes voivat kuitenkin olla myös toisin päin. (Lähde: Wikipedia)

maanantai 21. syyskuuta 2020

Hyvä korostussävy hiukan aikuisemmalle iholle

Näin aikoina, joina "lasi-iho", siis se sellainen kiiltelevä, olisi siis tavoitteena, en voi sanoa muuta kuin, että kuin ehkä se sopii vain nuorelle iholle.

Korostustuotteista, eli highlightereistä voi sanoa samaa. Niitähän löytyy joka lähtöön ja monet niistä sopivat lähinnä iltakäyttöön.

Olen empinyt näitten päiväkäyttöä, kunnes keksin, että iholle, joka on jo aikuisemmalla puolella, ja jossa on myös esim. näkyviä huokosia, parempi on hiukan punaa sisältävä ja hienovaraisemmin helmiäinen korostussävy.

Löytyihän sekin sitten melkein kuin vahingossa.







Aika heleä sävy. Pysyvyyttäkin mainostetaan, ja tosiaankin, onhan niitäkin poskipunia, jotka häipyvät iholta alta aikayksikön joten siinä mielessä tämä kyllä pitää kauemmin.
Mitä mieltä tästä asiasta olette?

perjantai 18. syyskuuta 2020

Iltapäiväteekutsut viime sunnuntaina

 Hupsan - niin vaan taas viikko meni. Olen ollut koulutuksessa joka päivä puoli päivää, ja ajankohta oli mahdollisimman hankala, koska töitä on ihan älyttömästi ja tuttuun tapaan tahti vain kiihtyy kun on viimeinen vuosikvartaali kohta hollillaan.

Meillä oli kuitenkin viime sunnuntaina iltapäiväteevieraita, ja mukana oli hauska Erwin-vauva, joka roikkui välillä pöytäliinan kulmissa ja välillä nakersi meidän varpaitamme pöydän alla. Nuoriherra on n. kolmen kuukauden ikäinen, muistaakseni.


Olin alunalkaen ajatellut tarjota shampanjaa teen kanssa, mutta sitten juomaksi teen ohella valikoituikin Pimm's, englantilaiseen tapaan, vaikka se hiukan epäortodoksinen valinta olikin. Pimm's on Britanniassa nimenomaan kuumien kesäpäivien juoma.

Valmista Pimm's seuraavasti: 1/3-1/4 Pimm's no 1:stä (Alkosta), ja sekaan 2/3 tai enemmän sitruunasoodaa/ginger alea (nyt laitoin molempia sekaisin). Laita kannuun paljon jäitä, runsaasti tuoreita kurkun paloja, tuoreita mintunoksia, halkaistuja mansikoita, appelsiininpaloja jne.

Se on sitten hyvää, vaikka ei aurinkoisena hellepäivänä sitä ulkotiloissa joisikaan! 



Sconesit pitää tehdä juuri ennen tarjoilua. Nyt tein ne englantilaisen, Turussa asuvan ystävättäreni Barbaran ohjeella, joka on BBC Good Food -nettisaitilta, joka minullekin on jonkinlainen "ruoanlaittoraamattu".

Kuvan saa klikkaamalla suuremmaksi, ja se muna on tarkoitettu ainoastaan voiteluun (sanon tämän siksi, että olen nähnyt reseptejä, joissa muna tulee taikinaan, vaikka ei se kai niin yleistä ole.



Hilloja oli kolmea sorttia; eli noita itsetehtyjä. Vasemmalta alkaen: mahonia-, japaninruusukvitteni- ja mustaviinimarjahillo. Kaikissa vain hedelmää ja pektiiniä! Ei säilöntäaineita.

Alempana "pseudo" clotted creamia. Oikea clotted cream valmistetaan keittämällä pastöroimatonta kermaa paksuksi uunissa, vaan kun sitä ei nyt ollut saatavilla. British Corner Shop netissä toimittaa normaaliaikoina sitä(kin) tänne Suomeen, mutta nyt korona-aikana kuljetus ei oikein pelaa. Enkä minäkään ihan hiljattain ole käynyt Irlannissa, että olisin voinut tuoda.

Vielä muutama vuosi sitten Turussa oli ystävieni pitämä Englantilainen Kahvila, jossa heillä oli sama ongelma ja he keksivät ratkaisun. Kermavaahto, johon on lisätty hiukan mascarponejuustoa, ajaa saman asian. olisiko suhde noin 1 dl kermaa ja pari rkl mascarponea? Laitoin itse hiukan summanmutikassa... Kermavaahto saa olla hiukan löysää, ettei seoksesta tule liian tynkkyä.

Edellämainittu ystävättäreni Barbara tarjoaa sconesien kanssa pelkkää hilloa ja maustamatonta kermavaahtoa, ja käyhän se niinkin!

Iltapäiväteen etiketistä tässä sen verran, että scones'it syödään voileipien jälkeen ja ne murretaan kahtia, ei leikata. Hillo laitetaan ensin puolikkaan päälle, sitten vasta clotted cream.


Nyt kävi niin hassusti, että havahduin ottamaan kuvia vasta kun kekkerit olivat loppupuolella, eli voileivät eivät päässeet kuviin ollenkaan! Mikä harmi!

Toisaalta olen imarreltu, että ne kelpasivat niin hyvin! Laitoin kolmea lajia, aina kaksi per nuppi, kun leikkaa kaksikerroksisen leivän (reunat pois otettuaan) joko pitkittäin tai diagonaalisesti kahtia  - pidän enemmän siitä pitkittäismallista, eli "sormivoileivistä".

Muna-vesikrassileivät

Laita täyte murskaamalla keitettyjä munia, lisäämällä seokseen majoneesia (Hellmans, ei ole liian etikkainen) + hiukan sinappia, suolaa ja mustapippuria. kun voitelet leivänpuoliskot tällä, laita väliin silputtua, tuoretta vesikrassia (tämä ei välttämätön, mutta munaleipä on klassikko, kuten seuraavatkin leivät).

Kylmäsavulohileivät

Leivät voidellaan maustamattomalla tuorejuustolla (Philadelphia) ja väliin laitetaan ohut kerros kylmäsavulohta. Suomalaiset voivat lisätä tilliä, mikä ei kuulu alkuperäiseen ohjeeseen, mutta annettakoon anteeksi 😊.

Kurkkuleivät

Miten näin yksinkertaisesti voikin saada aikaan hyvää!!!!! Tässä on a ja o käyttää paperinohuita, läpinäkyviä  kurkkuviipaleita! Minun mandoliinini oli kotikotona enkö kelpuuttanut miehen juustohöylän viipaleita. Tiesin kuitenkin, että herra on taitava "machetensa" kanssa (tämä on siis todella iso keittiöveitsi) veistämään kurkusta paperinohuita siivuja, joten hän joutui kurkunleikkaussavottaan. 

Paahtoleipäviipaleet siis voidellaan pehmeällä voilla ja väliin tulee kurkunsiivuja. Tämä on minun suosikkini!

Ne paahtoleipäviipaleetkin pitää valita huolella (vaikka niitä ei näihin niitä leipiä paahdetakaan). Tsekkaa siivujen paksuus ennen kuin ostat!

Leivät menivät heti kuin kuumille kiville!

Lisäksi tarjosin itsetehtyä toscakakkua, Irlannista tuotua Marks&Spencerin banaanikakkua ja Leivon Leipomon Talonpoika-pikkuleipiä. Muro-keksit tai skottilainen shortbread olisivat olleet autenttisempia tarjottavia. Makeat piirakat ja kakut saa pilkkoa miltei suupaloiksi, sanoisin, että3-4 senttiä kanttiinsa riittää.

Toscakakkua.

Sitten  se tee... Sveitsissä asuessa minulla oli niin britti- kuin irkkukollegoja, jotka (firman tarjoamasta laajasta tee- ja tisanesvalikoimasta huolimatta) raahasivat joitan PGTipsejä kotimaistaan.

Myönnän nykyään kuuluvani myös heihin. 

Periaatteessa haluaisin tarjoamani teen olevan irtoteetä, koska se on kalliimpaa, eikä siinä ole jauheeksi menneitä halvempia osia. Suomessa teevalikoima on kuitenkin rajallinen.

S-Ryhmä kuitenkin ilokseni myy Tescon teetä, joka tosin on pusseissa.



Pusseissa ei muuten ole sitä narua, mikä saattaa hämmentää. Itse pidän sen pussin koko juomisen ajan kupissa, mutta makuja on tietty monia.

Tämän teen jotenkin kelpuutan ja teepannuun pusseja voi laittaa useamman kuin yhden.

Mielestäni iltapäivätee on kiva asia viettää aikaa yhdessä ystävien kanssa ja sen voi valmistella pitkälti etukäteen. Se on myös hyvä vaihtoehto tarjota ateria ystäville, eikä vaadi juurikaan kulinaristisia kykyjä.

Mukavaa yhdessäoloa tällaiset teekekkerit.

lauantai 12. syyskuuta 2020

Lipstikalla maustettu juustokeitto

Tämän blogin tarkoitus ei ole muuttua ruokablogiksi, vaikka nyt tarjolla on taas ruokaohje ja varmaan vielä huomennakin jotakin samantapaista on tulossa, sillä meillä on huomenna iltapäiväteekutsut.

Mutta asiaan. Löysin sitten viime keväänä vihdoin ja viimein lipstikan taimen ja siellä se nyt keittiön ikkunan alla pöhöttää ja kasvaa kuulemma jopa kaksimetriseksi. Päätin, että täytyyhän sitä kokeilla johonkin ruokaankin.


Lipstikalla maustettu juustokeitto (2-3:lle, alkukeittona 4:lle)

2 sipulia silppuna
1 rkl oliiviöljyä
2 dl tuoretta lipstikanlehtisilppua (kuivattua riittää nelisen rkl)
8 dl vettä
1 rkl vehnäjauhoja (maissisuurustekin käy)
150 g mietoa sulatejuustoa
2 dl kermaa
suolaa, mustapippuria

Kuullota sipulisilppu sekä lipstikka kattilassa tai padassa oliiviöljyssä. Lisää vesi, johon on sekoitettu suuruste (vehnä- tai maissijauho). Anna poreilla muutama minuutti. Lisää sulatejuusto nokareina. Tässä vaiheessa keitto kannattaa soseuttaa, ellei pidä sipulinpaloista ja varsin karkealehtisestä lipstikasta.

Lisää kerma ja kuumenna (älä keitä enää). Tarkista maku ja tarjoa.

torstai 10. syyskuuta 2020

Kesäkurpitsatagliatellit ja Aurajuusto-katkarapukastiketta

 Tässä on pikaruokaa parhaimmillaan, ja gluteeniton vaihtoehto! Helppokin valmistaa.




Kesäkurpitsatagliatellit ja kermaista Aurajuusto-katkarapukastiketta 2:lle


1 keskikokoinen kesäkurpitsa

Kastike:
1 pala Aurajuustoa
n. 1 dl kermaa
töräys ketsuppia
1/4 - 1/2 tl cayennepippuria (tai maun mukaan)
180 g pussi pakastekatkarapuja.

Sulata katkaravut ja valuta ne lävikössä

Pese ja kuivaa kesäkurpitsa. Viiltele se pitkittäin veitsellä, jotta saat juustohöylällä tai mandoliinilla ohuita, pitkiä suikaleita. Kuullota suikaleet halutun kypsiksi teflonpannulla.

Valmista kastike kasarissa murustamalla sinne juusto ja kaatamalla kerma päälle. Tämäkin onnistuu parhaiten teflonpohjaisessa. Kuumenna seos kunnes juusto sulaa sekoittaen tarvittaessa vispilällä. Tarkista maku ja lisää vasta maustamisen jälkeen katkaravut. Kastike saa olla mausteista. Älä enää keitä katkarapujen tarjoamisen jälkeen.

Tarjoa kuumana.

sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Japaninruusukvittenihilloa

Olen aiemmin kirjoitellut täällä, miten koristekasveiksi mielletyistä, kuten mahonian marjoista voi tehdä jotakin syötävää, kuten hilloa. Mahoniahillosta lisää täällä.

Meillä on takapihalla (tai vaikea sanoa, mikä on takapiha, talossa on siis sisäänkäynti toisella puolella kuin katu, ja sinne menee asfalttipolku) japaninruusukvitteneitä rivi, siis ulko-oven edessä. Kasvi on tämän näköinen.



Päätin keittää niistä (tai siis niiden hedelmistä) hilloa, enkä ohjeiden mukaa poistanut siemenkotia ensin joten urakka oli aika mittava, varsinkin, kun Herra Insinöörin huushollissa oli vain varsin karkea lävikkö, ja loppu piti suodattaa teesiivilän läpi.



Kuvittelin myös, että näissä on itsessään pektiiniä enemmän, kuin niissä itse asiassa olikaan. Kun hedelmien puolet olivat kiehuen pehmenneet, suodatin ne kahteen otteeseen vain havaitakseni, että tuotos ei hyydy tarpeeksi.

Seos siis takaisin kattilaan ja lisää hillosokeria mukaan! Itse asiassa lisäsokeri teki sitruunankirpeän maun paremmaksi, ja heitin mukaan myös vaniljatangon.


Nyt hillo on valmis purkitettavaksi, ja kullankeltaista ja juuri niin hyvää ja aromikasta, kuin vaan voi toivoa!

Maailman Helpoin ja Paras Omenapiirakka

Sisäinen kotihengettäreni on taas herännyt, ja kun sain omenoita, niin olihan niistä tehtävä piirakkaa. Tämä ohje on mitä helpoin, eikä tule edes tiskiä, jos pohjataikinan sekoittelee paistovuoassa.


Dzinnin omppupiiras

1 1/2 dl fariinisokeria
3 dl vehnäjauhoja (gluteeniton jauhoseoskin käy)
1 tl ruokasoodaa
1 tl kanelia
2 dl piimää
100 g voita sulatettuna

Omenoiden päälle:
- fariinisokeria
- kanelia
- voisulaa

Sekoita aineet, vältä turhaa vaivaamista. Kaada taikina n. 25 cm halkaisijaltaan olevaan uunivuokaan, joka saa olla jonkin verran syvä, sillä pohjasta tulee paksuhko, mutta mehevä! Päällystä taikina omenanviipaleilla, jotka voitelet voisulalla ja päälle ripottelet fariinisokeria ja kanelia.

Paista 175 C uunissa kunnes taikina tikulla kokeillessa ei enää tartu tikkuun, eli on kypsä. tarjoile lämpimänä vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa.

Käytin kotimaisia omppuja, joten lohkoin ne piirakan päälle kuorineen.

lauantai 5. syyskuuta 2020

Hyviä hankintoja

Kuka tuntee pietarilaisen laatukeramiikkatehtaan nimeltä Lomonosov? Meisseniin verrattavan tehtaan historiasta voi lukea täältä, (englanniksi), ja tuotannosta, eli posliinista lisää täältä (suomeksi). Lomonosovin posliini on vielä aika kohtuullisissa hinnoissa Suomessa, mutta ulkomailla se alkaa olla hinnoissaan, kun katsoo esimerkiksi eBayn hintoja.

Minulla on entuudestaan yksi Lomonosovin teeastiasto, jonka taisin saada ylioppilaslahjaksi. Nyt osui silmiini huuto.netissä toinen saman tehtaan serviisi. Pyyntihinta oli hiukan vajaa 170 euroa, ja tarjosin 65. Tarjous meni läpi.





Käsinpestäviähän nämä ovat kultausten vuoksi, mutta eivät ne ihan jokapäiväiseen käyttöön tule, joten asia on OK.

Toinen hyvä ostos oli ETSYstä löytämäni Valerie Constance -firman myymä henkilökohtaisella monogrammilla varustettu läppärinsuojus. Tilasin sellaisen nahkaisen kultaisella nimellä ja aidolla nahalla. 58 euroa posteineen. Ei paha.




Kas, kun sain sen, 2007-vuoden Macbook Airini ei mahtunutkaan sen sisään, koska nykyiset samalla tuumakoolla varustetut Macbookit ovat pienempiä. Ei mahtunut sisään työkoneenikaan, joka on HP:n Bang&Olufsen -malli, samaa tuumakokoa (allaolevassa kuvassa). On hiukan paksumpi kuin Macbook.

Valitin asiasta myyjälle, joka heti hoksasi, missä fiba. Korjasivat tuoteselosteen nettiin ja lupasivat lähettää veloituksetta toisen, johon läppärini mahtuisi. Tämäkin on nahkaa:


Aivan loistava palvelu! Tämä uusi ei kylläkään ollut mattanahkainen ja sleeve-tyyppinen, jonka alunperin olisin halunnut, mutta kivan näköinen silti.



Hyvin piti myyjä myös yhteyttä kertoen mm. viivästyneestä kuljetuksesta (koronan takia), ja huolehti myös, että muistan noutaa lähetyksen postista, kun oli nähnyt sen saapuneen lähipostiin.

Harvoin saa noin hyvää palvelua! Ehkä joskus löydän käyttöä tuolle toisellekin läppärinsuojukselle, jota on hankala myydäkään, koska siinä on nimeni. Allaolevassa kuvassa sininen samettikuori sisältöineen, joka oli oheistettuna uuden läppärinsuojuksen mukana.




perjantai 4. syyskuuta 2020

Royal Ascot 2020

Royal Ascot -laukkakisat kyllä järjestettiin viime kesänäkin, mutta ilman yleisöä. Vilkaistaanpa, millainen asu minulla olisi ollut. Käyttö jäi nyt ensi vuoteen, ja hattua en vielä ehtinyt hankkia, joten se saattaa muuttua ensi kesää ajatellen. Teemana oli nyt laivastonsininen ja kalpea kulta.




Mekko on Ralph Laurenin, todella yönsininen ja upea luomus.


Kengät Anna Field, kaulakoru Sosoma (viimeksimainittu taidettu ostaa jostain Saksan lentokentältä...).


Michael Korsin laukku. Nämä eivät oikein kestä kulutusta, mutta harvemminpa tämäntyyppisiä juhlalaukkuja käyttääkään.





Sitten viimeiseksi se tärkein, eli hattu. Tämä laivastonsini-kultainen hattu löytyy ETSYstä. Minusta sopisi asuun aika hyvin. Tuo mekon malli on aika vaativa, eikä siihen oikein mikä tahansa hatun malli käy, mielestäni. Tämä olisi sopivan kepeä.

Miltä näyttää kokonaisuus?