maanantai 29. helmikuuta 2016

Huikean hieno työpäivä!

Tässä ohjeita työpäivän piristämiseksi! Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
Päiväkodin lapset suhtautuvat elämään rennommin. Entä jos me aikuiset tekisimme töissä samoin? Aina kannattaa kokeilla.
1. Aamusta päivä alkaa
Lempikollegasi tuli töihin, jee! Esität pienen riemutanssin hänen näkemisensä kunniaksi. Menette yhdessä naulakkoon ulkovaatteiden alle nauramaan. Siirrytte aamupalaveriin vasta kun esimies komentaa kolmannen kerran.
Palaverissa haluat ehdottomasti istua esimiehesi vieressä ja nähdä, mitä hän tekee. Työnnät nenän kiinni pomon läppäriin.
Kun esimies komentaa sinua, suutut ja menet neukkarin pöydän alle mököttämään.
Lempikollegasi kömpii sinne kanssasi ja lohduttaa. Huudatte yhdessä pomolle: ”Tyhmä!”
2. Ulkoilu tekee terää
Lähdette työporukalla lounaalle. Matkalla juokset muiden edelle, levität käsivartesi ja leikit lentokonetta. Kaarrat takaisinpäin ja päristelet. Teet hankeen lumienkelin. Ohimennen maistat lunta hangesta ja nuolaiset metallista kaidetta niin että kielesi juuttuu siihen.
Lounaspaikan ovella haluat olla eka ja hyökkäät esimiehesi edelle. Kun hän kehottaa sinua siirtymään omalle paikallesi jonon viimeiseksi, mökötät.
Lounaalla haluat työntää herneitä nenääsi ja keikkua tuolilla. Et tahdo syödä, ennen kuin esimies suostuu leikkimään, että lusikka on kuormuri ja sinun suusi maantietunneli.
Kilpailet siitä, kuka on tyhjentänyt lautasensa ensimmäisenä. Tuuletat kun voitat.
3. Tirsojen aika
Lounaan jälkeen alkaa väsyttää. Sen huomaa siitä, että alat kiukutella kollegoille ja hierot silmiäsi. Kun esimies kysyy, väsyttääkö, kiellät sen ehdottomasti ja kirmaat karkuun ympäri huonetta.
Kun sinut lopulta saadaan pötkölleen kahvihuoneen sohvalle, uinahdat oitis.
Herättyäsi olet todella hyvällä tuulella. Et vielä halua pois sohvalta, vaan lallattelet ja tutkit varpaitasi.
4. Puuhaillaan yhdessä
Kollegasi työ näyttää kiinnostavammalta kuin omasi. Se ei käy. Lampsit hänen työpisteelleen ja istahdat samalle tuolille, niin että kollega joutuu siirtymään. Haluat ehdottomasti painella hänen tietokoneensa näppäimistöä, vaikka omalla pöydälläsi on tismalleen samanlainen.
Kollegasi huutaa apuun esimiehen, joka kehottaa sinua lopettamaan ja jäähdyttelemään hetken käytävässä. Kiukuttelet siellä kaksi minuuttia pitkälläsi lattialla kunnes rauhoitut etkä enää yhtään muista, mistä äsken suutuit.
Menet silittämään kollegaa ja pyydät anteeksi.
5. Suunta kohti kotia
Puolisosi on luvannut hakea sinut tänään töistä. Aina, kun auto ajaa työpaikkanne editse, juokset ikkunaan ja painat nenän lasiin. Hoet puolisosi nimeä. Kerrot jokaiselle ohikulkijalle, että sinut tullaan hakemaan ihan juuri.
Kun puolisosi lopulta ilmestyy toimistolle, juokset häntä karkuun. Et haluakaan lähteä ja jättää työkavereitasi, koska on ollut niin hauska päivä ja teillä on vielä hommat kesken.
Lopulta puolisollasi ei ole muuta vaihtoehtoa kun kantaa sinut autoon. Siellä lopetat kiukkuamisen ja käytte vakavan keskustelun siitä, mikset taaskaan käyttäytynyt kuten aamulla sovittiin.
Tekstin kirjoittaja
Sanna Kajander-Ruuth, vauva.fi

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Natural Collection - ja pieni arvonta

Olen aiemmin esitellyt Natural Collectionin huulipunan, joka on ostettu Bootsista. Nyt ajattelin arpoakin yhden sellaisen - hyvinkin kevään hempeän sävyn nimeltä "Caramel". Tämä huulipuna on Bootsin eksklusiivisesta valikoimasta ja voit lukea punista lisää täältä.

Esittelen alla myös keväänhempeän sävyn nimeltään "Rose Bud".



Tässä samassa järjestyksessä kuin yllä.

Rose Bud huulilla.

Rose bud edelleen ranteen sisäpuolella.

Arvottava Caramel. Kysymys kuuluu: vaihdatko sinä meikkauksessa pastellisävyihin kevään tullessa? Vastaa kommenttikenttään ja jätä toimiva s-postiosoitteesi. Arvonta päättyy  6.3.2016, ja voittaja kerrotaan heti maanantaina sen jälkeen.

lauantai 27. helmikuuta 2016

Täydellinen nudepaletti alle kympillä!

Nyt etenkin turkulaiset, ja muut alueella asuvat lukijat, huomio! Olin tänään kirpparikierroksella kävelysauvojeni kanssa (siis vain Manhattanin kirppiksellä), ja sielläpä oli myytävänä W7:n luomiväripaletteja alle kympillä kipale. Siis myös nuo isommat.

Olivat kyllä aika piilossa, mutta paletteja siis oli kolmea eri sorttia. Kuvat eivät ole kovin hyviä, mutta niistä saa jonkin käsityksen siitä, miten piilossa nuo pinot olivat. Hyväpigmenttisiä peruspaletteja peltilaatikossa.






Sorruin tietty ostamaan sen pienimmän, joka oli täynnä mattaisia nudesävyjä. Toisaalta siinä on hiukan samantapaisia sävyjä kuin aiemmin esittelemässänä Bobbi Brownin nudepaletissa, sillä erotuksella, että nämä W7:n ovat täysin mattoja ja neutraaleja.





Paletin kuoreen jäi liimatahra hintalapusta, mutta se varmaan kuluu pois alta aikayksikön :)

Niin, sain toki rahaa kulumaan ihan muutenkin, se ei ole minulle mikään ongelma, valitettavasti.... En viitsi nyt ihan kaikkea luetella, mutta nämä ilahduttivat:

Kaksi emalista mukia, joihin sopiva teepannu minulla on kotona.

Lukulaseja, joita katoilee nopeampaan tahtiin kuin niitä ostan! Veikkaan, että jokaisessa alueen tavaratalonssa, jossa on kosmetiikkaosasto, on ainakin yhdet lasini, jotka sinne ovat tiskille unohtuneet :D Nykyisiä Versacejani en edes ota mukaan, kun ostoksille lähden, nämä halvat lasitsaavat kelvata siihen hommaan.

perjantai 26. helmikuuta 2016

Isadora Urban Green 03 -paletti

Ihan vaan muutama hutaistu meikkikuva. Aika jänniä nämä sävyt, ei ihan harmaata, eikä hopeaa, mutta hiukan vihreään ja jopa ruskeaan taittavia.







Meikkipohjana Everyday Mineralsin medium 4N matte base, joka on ihan liian kuiva iholleni ja korostaa juonteita :(

torstai 25. helmikuuta 2016

Vitamiineja topikaalisesti?

Tänään sain kipsin vihdoin ja viimein pois ja voitte kai kuvitella, että koipi näytti aivan järkyttävältä keltaisine jodijäänteineen (leikkaukseen valmistava alueen puhdistus) ja kuivan ihon suomuineen. Iho on kuin mustesienen lakki, höh.

Kuva: YLE
En viitsi kiusata teitä kuvilla, enkä oikein saakaan jalkaa taipumaan niin, että voisin kuvata esimerkiksi nilkan syrjässä olevan arven. Ihoa ja arpea ainakin joutuu hoitamaan huolella ja kauan, ennenkuin mitään normaalia on näköpiirissä. Turvoksissakin nilkka on  - edelleen. Pohje ei kyllä ollut paljoakaan kutistunut,  mitä arvelinkin. Vahvat pohjelihakset eivät katoa niin nopsaan.

Tästäpä päästäänkin aasinsiltana ihon hoitoon vitamiinien avulla. Nyt puhutaan siis topikaalisesta käytöstä, eli iholle suoraan laitettavista. Voiteiden mukana tietty.


Aloitetaan A:sta. A-vitamiini on paras ihon ikääntymisen hidastaja. Siitä (ja sen johdannaisista, retinoideista) on yli 700 tutkimusta, jotka todistavat sen tehoa. Retinoidit myös sitovat kosteutta, pehmentävät ihoa ja hälventävät hyperpigmentaatiota (maksaläiskiä).

A-vitamiinia sisältäviä voiteita tulisi käyttää öisin, sillä auringonvalo tekee ne tehottomiksi. A-vitamiineja (ja retinoideja) on monissa käsikauppavoiteissa, mutta reseptillä saatavat ovat tehokkaimpia (Suomessa Avitcid), joskin ne aiheuttavat ihon ärtymistä ja kuoriutumista. Jos ihosi on todella herkkä, käytä käsikauppavoiteitakin vaikka joka toinen yö.

B3-vitamiini (niasiini) on hyvä punoittavalle iholle. Itse koin herätyksen tämän vitamiinin suhteen, kun ostin eräältä Puolan reissulta muutamalla eurolla Soraya-merkkisen niasiinivoiteen (kuva alla).

Niasiini kiihdyttää ihon keramidi- ja rasvahappotuotantoa ja näitä molempia tarvitaan ihon suojaamiseen. Tällainen voide on todella hyvä kuivalle ja herkälle iholle, joskinvoin sanoa, että se tasapainotti myös minun sekaihoani ja vähensi sen kiiltelyä. Ostan toistekin, kunhan jostakin sitä löydän.

Niasiini myös estää pigmenttin siirtymisen soluihin, joten se ehkäisee maksaläiskiä ja onpa sen todettu myös hillitsevän ihon punoitusta.

Käyttö: Aamuin illoin puhtaalle iholle, ja varsinkin silloin, jos ihosi on retinoidien ärsyttämä. Voit käyttää näitä voiteita sekoitettuina.

C-vitamiini estää myös läiskien syntymistä iholle. Sen  pitoisuus voiteessa tulisi olla kuitenkin ainakin 5%, eli jos se on INCI-listalla ihan kärjessä tai keskivaiheilla, niin hyvä juttu.

C-vitamiini myös taistelee vapaita radikaaleja vastaan ja siloittaa ja kiinteyttää ihoa. Käytä etenkin, jos aurinko on vaurioittanut ihoasi, ja laita sitä auringonsuoja-aineen alle joka kerta mennessäsi ulos, sillä se estää UV-peräisiä vaurioita.

E-vitamiini taas vahvistaa ihon UV-puolustusta ja kosteuttaa. Sitä pitäisi käyttää ainakin aurinkovoiteissa ja after sun -tuotteissa. Anti-aging -vaikutukseen sitä pitäisi olla tuotteessa ainakin 1%, joten etsi sitä myös INCI-listan kärkipuolelta.

E-vitamiini toimii myös vapaita radikaaleja vastaan ja se lievittää liiasta auringonvalosta saatua ihon arkuutta ja punoitusta. C-vitamiini voimistaa sen vaikutusta. Pienikin UV-säteily saa aikaan ihon normaalin E-vitamiinin hävikin, joten sitä kannattaa lisätä.

K-vitamiini (fytonadioni) taas häivyttää tummia silmänympäryksiä. Sitä käytetään usein silmänympärysvoiteissa retinolin kanssa. Retinoli paksuntaa ihoa ja vaalentaa ihon melaniinia, ja K-vitamiini estää hentoja hiussuonia vuotamasta ihon alle.

Tämän lukemisen jälkeen sitä katsookin INCI-listoja hiukan tarkemmalla sihdillä, vai mitä?

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Onko ihon/hiusten peseminen usein tarpeellista?

Minulla on erittäin kuiva päänahka, joka hilseilee suorastaan laattoina, kun kuivat ilmat sitä rasittavat. Hyvin harva hoitoaine sitä pelastaa  - olen kirjoittanut tästä aiemminkin tässä blogissa.

Kun jalka kipsattiin, oli hiusten pesu aika hankalaa, koska silloin olisi pitänyt seisoa yhdellä jalalla ja käyttää molempia käsiä, mikä ei minun kaltaiseltani ihmiseltä, jolla on huono tasapainoaisti, oikein onnistunut.


Normaalisti pesen hiukseni kerran viikossa. Nyt päätin venyttää pesuväliä, ja käyttää vain Redkenin no1 -kuivashampoota tarvittaessa. Se nimittäin tekee hiukset silkoisen puhtaiksi, ihan kuten vesipesu.

Sain venytettyä vesipesun välin kolmeen viikkoon, käyttäen tällä välillä vain kerran kuivashampoota. Tällöinkin tuntui, että tarvitsin sitä lähinnä ihovoiteista hiukan rasvoittuneeseen otsikseeni, en niinkään muualle. Tottapuhuen tuntui, että ilman vesipesua olisi voinut mennä pidempäänkin ilman, että hiukset olisivat mitenkään tuoksahtaneet pesemättömälle tms.

Päänahka voi hyvin, paitsi, että se kutisee taas vesipesun ja hoitoaineen jäljiltä.

Halusin hiukan löytää lisää tietoja siitä, kuinka usein iho sietää vesipesua, ja miten ilman vettä tulee toimeen siinä suhteessa. Törmäsin netissä New Republicin juttuun, jossa historioitsija kokeili itse Englannin Tudorien ajan hygieniatoimenpiteitä kolmen kuukauden ajan. Toisinsanoen hän ei pessyt itseään koko tuon ajanjakson aikana. Tulos oli yllättävä.

1500-luvulla tautien katsottiin iskevän ihmiseen sierainten ja suun kautta. Toissijainen tartuntamuoto oli ihohuokosten kautta, jonka takia kylpyjä ei suositeltu, vaan iho tuli pitää hyvin peitettynä.

Varsinkin puhtaan alusvaatteet olivat sen vuoksi tärkeitä ja ne piti olla helposti puhtaana pidettävää materiaalia, ei mielellään silkkiä, nahkaa tai villaa, vaan pellavaa, joka kestää kovaotteisenkin pyykkäämisen.

Pellava imee tehokkaasti iholta turhan rasvan lian ja hien, ja alusvaatteet tulikin vaihtaa ahkerasti puhtaisiin.

Pellavaa käytettiin myös ihon hankaamiseen puhtaaksi kuiviltaan. Etenkin hikoilun jälkeen keho tuli hieroa voimakkaasti karkealla pellavalla niin, että iho punoitti. Tällöin sen katsottiin olevan puhdas.

Koko artikkelin voi lukea sinisestä linkistä tuolta ylempää. Kirjoittaja itse on nainen, joka on kokeillut Tudorien aikaista puhtauden ylläpitoa kahdesti, ensimmäisellä kerralla yli kolme kuukautta, eikä kukaan huomannut hänen tuoksahtelevan pesemättömältä. Hänen mukaansa tosin luonnonkuituiset vaatteet pellavaisten alusvaatteiden yllä helpottivat asiaa.

Kirjoittaja vaihtoi alusvaatteensa päivittäin ja hankasi iltaisin ihonsa puhtaaksi pellavaisella hankausliinalla. Kylvyssä tai suihkussa hän ei käynyt koko tänä aikana.

Kommenttina pesemättömyydestä hän kertoi ihonsa voineen hyvin, ja itse asiassa paremminkin kuin normaalien pesurutiinien ollessa käytössä.

Kirjoittaja kokeili myös samaa yllään Tudorien aikainen päällysasu ja tehden sen aikaisia töitä ja vaihtaen alusvaatteensa harvemmin. Siltikään tulos ei saanut häntä haisemaan epämiellyttävästi.

Hänen ystävänsä ja kollegansa kokeili hommaa toisinpäin;eli pesi itsensä joka päivä, mutta ei vaihtanut alusvaatteitaan. Tulos olii han päinvastainen, vaikka hän käytti monia hygieniatuotteita. Hän näytti likaiselta ja haisi myös sen mukaisesti.

Aika mielenkiintoista, vai mitä?

tiistai 23. helmikuuta 2016

Meikkaamisen opettelua

Ei se ihan suju kuin Strömsössä, mutta yritystä on kuitenkin. Se täytyy kyllä sanoa, että tällaiset tavalliset sinivihreänharmaat silmät saa erivärisillä silmämeikeillä ihan eri näköisiksi. Tai siis silmien värikin ihan muuttuu, nyt näyttää vihreältä ja joskus aiemmassa postauksessani esittelin sinisen silmämeikin, jolloin silmät näyttivät kirkkaan sinisiltä. Nyt käytin siitä aiemmin esiteltyä Barry M:n kausiväripaletista merenvihreää ja pronssia.



Vaikka se merenvihreä väri oli todella hyväpigmenttistä, se ei ole ollenkaan liikaa. Iho on pohjustettu Everyday Mineralsin jojoba basella, sävy on Rosy Beige 3C, huulipunana Avonin True Color Perfectly Matte, sävy Peach Flatters ja silmänrajauksissa Holika Holikan Jewel Light Waterproof -kynä sävy taitaa olla Emerald. Kirkas tummanvihreä kumminkin. Huulipunan ja silmänrajauskynän sävyt alla vielä kertaalleen.


EDIT: Lisätty allaolevat, postauksesta unohtuneet kuvat.



maanantai 22. helmikuuta 2016

Hiukan tuoksuista ja niiden käytöstä

Good Housekeepingissä oli pieni juttu hajuvesien käytöstä. Tässä hiukan siitä lyhenneltynä ja omien kommenttieni kanssa.


Ainakin  minusta tuntuu usein, että käyttämieni parfyymien tuoksu häipyy todella nopeasti. Ainakin yhden virheen olen tehnyt; eli suihkutan hajuvettä monasti ranteisiini ja hieraisen niitä yhteen. Nimenomaan niin ei saisi tehdä, koska hajuveden hierominen ihoon tehostaa sen haihtumista. Sen sijaan tuoksua pitäisi suihkuttaa/laittaa kahdesti ranteisiin, sitten rintaan ja niskaan, ja antaa tuoksuveden kuivua itsekseen.

Rintaan suihkautus antaa tuoksun tuntua koko päivän, ja sitä tehostaa tuoksu ranteissa, kun liikuttelet päivän mittaan käsiäsi. Niskaan laitettu tuoksu taas antaa päivän kestävän tuoksupilven. Voit myös laittaa tuoksua polvitaipeisiisi, jos käytät hametta tai mekkoa.

Tuoksun saa myös kestämään paremmin, jos ennen suihkautusta alueen voitelee tuoksuttomalla sheavoilla tai jollakin vastaavalla.

Joka tapauksessa hyvin kosteutettu iho pitää tuoksun paremmin, sillä kuiva iho imee kosteuden tuoksussa ja näin se haihtuu pikemmin.

Kun valitset tuoksua, suihkuta sitä joko tuoksutuspaperiin tai iholle noin 25 cm:n päästä. Näin vältät tuoksua muuttavan alkoholin hajun.

Jos tuoksusi on kukkaistuoksu, se saattaa olla todella voimakas, joten käytä sitä säästeliäästi. Sitrustuoksuja voit lisätä kirjaimellisesti pitkin päivää ihollesi. Ne myös herättävät sinut tehokkaasti aamuisin.

Iltaisin voit vaihtaa viettelevämpiin orientaalisiin tuoksuihin, joissa on mausteisuutta, myskiä ja viettelevyyttä.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Royal Ascotin asumakustelua

Tiedän, että ystävättärelleni tulee ensi kesän Ascotiin Kisu Korsin suunnittelema, täyspitkä mekko. Siitä en voi kertoa sen enempää, mutta takaan, että suunnittelijan ja tekijän tuntevana, se tulee olemaan katseenkääntävä ilmestys!

Oma asuni on suunnitteluvaiheessa, ja jokaisella ystävälläni näkyy olevan eri käsitys siitä, mitä minun oikeasti pitäisi laittaa päälle avajaisiin. Jos kaikkia mielipiteitä noudattaisin, en voisi ylipäätään pukea ylleni yhtään mitään.

Nyt pientä makustelua, eli miten olisi jokin tällainen yhdistelmä?



...ja laukkuna se aiempi Kate Spaden Duet:

Jokin tuossakin yhdistelmässä takkuaa, kuitenkin. Mitä mieltä muut? Siis kysyn nyt vain tyylistä, minulla on vain tuo laukku ennaltaan.

Sunnuntaita...ja alekoodeja

Olen räpeltänyt tänään läppärin ja iPhonen kanssa yrittäen asentaa niihin DNA-TV:tä, mutta jostakin syystä se ei ollutkaan niin yksinkertaista. Luovutin tälle päivälle. Samassa hötäkässä sain vahingossa deletoitua eilisen postauksen, mutta ei kai siinä oikeastaan mitään asiaa ollutkaan, joten vahinko ei ole mittava :)

Eilen tuli tosiaan oltua pitkästä aikaa ulkona, englantilaisessa kahvilassa. Paikan stressaantunut isäntä, joka on ystäväni, kävi vaihtamassa sanasen kanssamme. Syy stressiin oli se, että paikka oli kantenaan täynnä porukkaa ja osa henkilökunnasta sairaana flunssassa. Ounou. Yrittäjän elämää...Paikka on muuten koiraystävällinen, eli asiakkaat voivat tulla (hyvinkäyttäytyvän) haukkunsa kanssa juomaan vaikkapa perienglantilaista iltapäiväteetä herkkuineen.


Ystävättäreni toimi "personal shopperinani", ja toi minulla mm. tämän mekon, joka sopi kuin valettu. Seppälässä oli eilen kaikki normaalihintaiset vaatteet -40% ja niinpä tämäkin tukevasta ja laadukkaanoloisesta materiaalista valmistettu mekko oli vain parinkympin huitteilla.

Aika hauska, raitakuosi ei ole suuurimpia suosikkejani, mutta tässä oli sitäjotakin; sivusaumaan upotetut taskut ja kyljet raitaa pystysuunnassa. A-mallinen ja 3/4-hihat.

*****
Muuten, kaiketi olette liittyneet tähän? Ostan itse niin paljon verkkokaupoista, että siellä on tämän tästä ihan kiva summa, jonka voi siirtää suoraan omalle tilille. Nyt siellä on alekoodeja esim. Feelunique.com'lle. Ks. allaoleva kuva.


Ylipäätäänkin, jos jotakin ostaa netistä, kannattaa sinne kirjautua hyvityssivujen kautta, sillä kauppavalikoima on todella iso, aina hotellinvaraussivustoilta lähtien.


Eipä mulla muuta tänään :)


perjantai 19. helmikuuta 2016

Kullanvärinen silmämeikki

Taisin nyt löytääsen kullansävyn, jonka perässä joulun ajan Lontoossa juoksin. Sehän löytyi kuin löysyikin tuosta Barry M:n paletista, jollaisen yhden arvoinkin (ks. viimeisin arvonta). Tämä on vaan arkimeikki, johon käytin kahta kullansävyä ja hiukan pronssia. Valitettavasti unohdin pohjustaa luomivärin kunnolla.




Meikkipohja Rituals Matt Finish Pure Minerals Foundation no. 2, poskilla W7 puna/bronzer Africa, kulmat e.l.f. Eyebrow kit Medium, ripset l'Oreal False Lash Suerstar (black), silmien alla ja nenänpielten punaisuutta poistamassa Jane Iredalen Circle/Delete 2 Concealer ja huulilla Avon Shiny Rouge (Luxe Shine Brialliance Lipstick).

Jane Iredalen peiteaineet ovat hiukan rasvaisia, ja vaativat kevyen puuteroinnin.


Silmämeikki vaatii vielä hienosäätöä. ja tukkakin vois olla laitettu...

Ei koskaan kohdillaan...

Vähän huvitti, kun bongasin tämän ylläolevan. Juuri tänä aamuna, jolloin olen pessyt hiukseni Doven Oxygen-shampoolla ja käyttänyt saman sarjan hoitoainetta ja ne ovat tehneet tukan niin superliukkaaksi, etteivät edes lukulasit pysy pään päällä. Olisiko sitä nyt sitten tyytyväinen vai ei?


No, jokainen voi päätellä itse. Jos se on näiden tuotteiden tarkoitus, niin se kyllä täyttyi enemmän kuin hyvin. Minulle se varmaankin merkitsee taas yhtä kadonnutta lukulasiparia ;) Jos sinulla on kovin karheat hiukset, kokeilepa tätä!

*****
Vielä lopuksi: Mangomaa-verkkokaupassa on loppuunmyynti. Käykääpä kurkkaamassa eettisesti tuotettua afrikkalaista tarjontaa täältä. Koruja, kahvia, vaatteita, kankaita, leluja, sisustusjuttuja

torstai 18. helmikuuta 2016

Viikon iHerb -alennustärpit

iHerbissä vaihtuvat tarjoukset niin tiuhaan, että on joskus hankala pysyä kärryillä. Nyt kuitenkin on aikaa seurailla niitäkin, kun vielä koipi paketissa joudun itseäni kotona läppärin välityksellä viihdyttelemään.

Tästä linkistä pääset tarjouksiin, ja tästä taas ilmaistuotteisiin, joita saat siis postikulujen hinnalla kaksi per tilaus. Kutakin voit ostaa vain yhden.

Ilmaistuotteissa on nyt edelleen se kahvipannu, josta edellisessä iHerb-postauksessa kerroin, ja lisäksi voi valita vaikka Dalfourin teepussisekoituksen tai hillittömän ison Xylitolhammastahnan yhdellä taalalla kipale.


20% alennuksella on mm. Frontierin mausteita ja yrttejä. Niille, jotka tekevät ahkerasti kotona vihersmoothieita, on tarjolla Amazing Grassin valikoima myös 20% alennuksella. Viherjauheita ja superfoodeja löytyy esimerkiksi kaakaon tai kahvin makuisena. Edullisesti on myös neljän tai seitsemän maun näytepusseja shakerin kanssa.


Out of African sheavoituotteet ovat myös -20%, eli todella edullisia. Ne ovat suhteellisen puhtaita tuotteita, osa hajustamattomia, eikä niissä pääsääntöisesti ole mitään turhia lisäaineita.



Sarjasta löytyy niin afrikkalaista mustaa saippuaa, kuin vartalo-, käsi- ja huulivoiteita, suihkutuotteita unohtamatta.

Herkälle ja kuivalle ihollehan nuo ovat ihan omiaan.

Quality of Life Labsin valikoimista löytyy kaikenlaista myös -20%. Esimerkiksi tämä SR (sustained release, eli pitkävaikutteinen) kurkumiini.


Lisäksi urheilijoille on tarjolla Muscle Pharmin tuotteet, nekin -20%.